" Lastensuojelun tukitoimiin päätyneillä lapsilla on useimmiten täysin erilainen kokemus perheessä toimimisesta ja se heijastuu pahimmassa tapauksessa ihan kaikkeen."
NÄINKÖ se menee? Oikeesti...-nämä lainatut sanat laitan sos.toimiston seinälle. Levitän niitä jokapuolelle, vain taivas on esteenä. Tuo lausahdus pitää sisällään kaiken. K A I K E N.
NÄINKÖ se menee? Oikeesti...-nämä lainatut sanat laitan sos.toimiston seinälle. Levitän niitä jokapuolelle, vain taivas on esteenä. Tuo lausahdus pitää sisällään kaiken. K A I K E N.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitähän sijari mahtaa tuolla tarkoittaa.
Kun yleisin, viime vuosina käytetty tuki on ls:n perhetyö, jossa vanhemmista haetaan virheitä ja lapsista vikoja, niin voi vain kuvitella jäljet, mitä sillä lapsille aiheutetaan.
Ei voi olla heijastumatta lapsen käytökseen, että kaikki normaaliinkin elämään kuuluvat ongelmat projisoidaan aina jonkun SYYKSI ja VIAKSI, eikä niitä yritetäkään ratkaista, koska jos ne ratkaistaisiin tai oikeammin perheen annettaisiin ratkoa esim. ihmissuhdeongelmia, ei olisi huostaanottoperusteitakaan.
Yleensä perheet kokevat sohvan nurkassa istuvan vihamielisen kirjurin ahdistavana normaalin perhe-elämän rajoitteena, jolloin varmasti myös ongelmankäsittelyproblematiikka luisuu hakoteille.
Kyllä. "Sijari" levittää sosiaaliperhepropagandaa.Olisi ihan hyvä tietää tuon levittäjän int.osoite...ehkä ei ole ihan perussijari. Näillä foorumeilla samoin kuin ilmaisjakelulehdissä puuhaa myös vallankäyttäjäpedot ja se asiahan on tiedossakin.
Oikeestaan tuntuu, että koko sijaripalstaa käyttää vain yksi, kaksi tyyppiä eri hahmoissa, tai sitten niitä koulutetaan peräti ihme muottiin, mikä onkin jo tutkinnan paikka.
-Loukkaavuus on todellista ja viiltävää, niinkuin harhainen ihminen kuvitelmissaan vain kykenee loukkaamaan, tajuamatta että hän myrkyttää ilmapiirin. Tyypillistä koulukiusaaja-ainesta siis äärettömän pitkälle kouluttautuneena ko väkivaltaan eli laimeasti sanottuna kiusaamiseen.
Sijaishoitajien kohdalla toteutuu ennakko-olettama, joka hoitajalla on sijoitetun lapsen perheestä.
Oikein vahva ennakko-olettama muuttuu havainnoijan silmissä todeksi, siitä oli hyvä esimerkki jo vanhassa psykologian kirjassa aikanaan. Eli koehenkilöt, jotka olivat psykologian opiskelijoita hakeutuivat mielisairaalaan potilaiksi, menivät siis psykiatrin vastaanotolle valittamaan sairaalahoidon tasoa olevia mielenterveysongelmiaan, vaikka olivatkin terveitä todellisuudessa.
Kallonkutistajiin meni kaikki täydestä ja hoitohenkilökunta näki heissä oireita oireiden päälle, koska potilaissa kuuluu nähdä niitä. Ainoat, joilla huijaus ei mennyt läpi, olivat toiset - siis ne oikeat - potilaat, jotka totesivät koehenkilöille useaan otteeseen: "Ette te mitään hulluja ole."
Näin toimii ennakko-oletus "sosiaali"perheidenkin kohdalla. Ensin se toteutuu sossussa, muistan omaltakin kohdaltani, miten nuori sosiaalityöntekijä näytti suorastaan ahdistuneelle, kun ei millään meinannut löytää perusteluita lapsen suunnitellulle sijoitukselle. Hän pelkäsi varmaan olevansa kyvytön ja epätarkka huomioiden tekijä, kun syyt näyttivät olevan aivan hakusessa. Mutta sitten *heureka*, hän keksi ja ilme kirkastui: "Teillä on niin läheinen symbioosi lapsen kanssa, että onhan se sinullekin helpotus, jos teitä vähän erotetaan."
Sossu myönsi perusteet ontuviksi, mutta sijaishuollossa ne eivät näyttäneet ontuvan ollenkaan, siellä ennakko-olettama kukoisti kaikessa voimassaan. Ja sen me kyllä kaikki saimme tuntea nahoissamme, koska meitä kohdeltiin kuin pahantekijöitä. Vasta sitten kun lasta oltiinkin kotiuttamassa kesken kaiken, sijaishoitajat yrittivät osoittaa edes pientä kunnioitusta lasta ja vanhempia kohtaan, mutta se oli jo liian myöhäistä. Lapsen vointi oli mennyt sijoituksen aikana jo niin huonoksi, että jopa sossut eivät nähneet enää muuta vaihtoehtoa kuin kotiutuksen.