Suomalaisen kuvaama putkivuoto dokumentti venäjältä

Aarne11111

Eli jäänyt vaivaamaan kun joskus n 10 vuotta sitten näin joko ykköseltä tai kakkoselta dokumentin tai lyhytelokuvan jossa kuvattiin kerrostalon edestä kulkevalla kadulla tapahtuvaaputkivuodon korjausta.
Eli elokuvan oli mielestäni kuvannut suomalainen tv-alan ihminen joka oli töitten puolesta venäjällä ja oli sikäläisen asuntonsa ikkunasta katsellessaan kiinnittänyt huomion työmaahan.

Filmi oli muistaakseni useammalta päivältä ja näytettiin nopeutettuna kuvatuna samasta kohti, ja oli todella huvittavaa seurattavaa koska vuoto ei korjaantunut toisella eikä muistaakseni kolmannellakaan kerralla kun "kunnan miehet" monttua aina uudestaan auki tonkivat. Taustalle oli muistaakseni vielä laitettu jokin klassinen tai muuten tilanteen huvittavuutta korostava musiikki.

Kaupungissa oli siis talvi, koska lumi suli aina joka yö tästä vuodon kohdalta, ja video oli kuvattu ehkä toisesta tai kolmannesta kerroksesta ja työmaa oli talon ohi menevällä kadulla vastakkaisella puolella. Ja joka päivä kunnan miehet tulivat pienen kaivurin kanssa katua uudestaan aukomaan.

Jos siis muistat ohjelman nimen ja vielä tiedät mistä sen uudelleen löytäisin, olisin iloinen, tubea on pengottu vaikka millä hakusanoilla vailla menestystä.

3

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aarne11111

      Eikö kukaan muista nähneensä?

    • quqqu

      Muistan ohjelman.
      Se oli tosi hyvä ja olen myös yrittänyt etsiä sitä.
      Kyllä kaikenlaista tulee uusintana jatkuvasti, mutta ei sellaisia ohjelmia, joita todella haluais nähdä. Tarviskohan linkittää tämä viesti YLElle, sieltä se ehkä tuli...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5173
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe