Hui hui ! 4astetta aamulla lämmintä. Muistan eräänkin lokakuun ensimmäisen päivän Uudessa kaupungissa satoi ensi lumi. Nyt on saatu nauttia pitkästä kesästä.
Kesä vaatteet siirsin eilen säilöön, odottamaan uutta kesää, Se tulee varmasti. Ollaanko sitä enää kokemassa se onkin toinen juttu kuten Rudyard Kipling sanoi.
m.v.
Syksyn tuntua
500
1180
Vastaukset
- *Kukkahame*
Harvinaisen kaunis syksy onkin ollut, sadetta sen verran että marja- ja sienisato ovat runsaita.
Poikkeaa mihin suuntaan metsää hyvänsä aina löytyy kerättävää.
Tänään kävin vain järvenrannalla nauttimassa värikylläisyydestä pensastoissa ja puissa, lehtikuuset ovat kuin valaisimia tumman kuusikon vieressä, joitain lehtipuita on tuuli ja riisunut kokonaan.
Jyrkiltä kallioilta virtaa vesi kauniisti rullaten, jos kesä oli kaunis, on syksykin osoittautunut tänä vuonna monipuolisuudellaan kilpailemaan kesän kanssa.
Oli kamerakin tänään mukana, oli vain yksi harmi, patterit tyhjät!- näin meillä
Siunattu aurinko vielä siivittää markkina kojuen elämää. Useita parisataa kauppisasta on taas kerääntynyt tarjoamaan tuotteitaan. Miten sitten mahtaa kauooa käydä luulisi markettien tarejonnan jo täyttävän tavallisen kuluttajabn tarpeet,. Tosin tulinhan itsekin ostaneeksi neljä kiloa kotimaisia omenia markkina hintaan kympillä koko kassa.
- m,v,
näin meillä kirjoitti:
Siunattu aurinko vielä siivittää markkina kojuen elämää. Useita parisataa kauppisasta on taas kerääntynyt tarjoamaan tuotteitaan. Miten sitten mahtaa kauooa käydä luulisi markettien tarejonnan jo täyttävän tavallisen kuluttajabn tarpeet,. Tosin tulinhan itsekin ostaneeksi neljä kiloa kotimaisia omenia markkina hintaan kympillä koko kassa.
Kyllä markkinat alkavat olla jo nykyisin katoavaa kansan perinnettä. Joskus Helismaan Repe laulatteli Severi Suhosella Rovanimen markkinoista ja lapin kullasta. Mennyt on aika entinen,
- yks kelkka
m,v, kirjoitti:
Kyllä markkinat alkavat olla jo nykyisin katoavaa kansan perinnettä. Joskus Helismaan Repe laulatteli Severi Suhosella Rovanimen markkinoista ja lapin kullasta. Mennyt on aika entinen,
Helsingin silakkamarkkinat ovat edelleen vahva ja varma syksytapahtuma. En ole koskaan käynyt, mutta seuraan niitä tv:.sta.
- tässä tänään
Ihana asia, neljä vuoden aikaa kuinka niistä nautinkaan. Ei enää houkuta aurinkorannat eikä suuren meren kylnä syleily. Näin on hyvä, en muuta kaipaakaan.
Silakkamarkkinoita odotan Turkuun Aurajoen rannalle. Ovat 20-23 pv, siis ensi torstaina. Valkosipulisilakoita ja saaristolaisleipää ainakin ostan. On siellä tunnelmaa ja väkeä piisaa.
- m.v.
Silakkamarkkinat ovat kovassa kurssissa Helsingissäkin. Lähi kuntien eläkekerhot tekevät silakkamarkkinoille oikein linja-auto retkiä.
Tosi vanha perinne joka on alkanut joskus v. 1743. Ei kyllä soisi loppuvan.
. - sinulle....
m.v. kirjoitti:
Silakkamarkkinat ovat kovassa kurssissa Helsingissäkin. Lähi kuntien eläkekerhot tekevät silakkamarkkinoille oikein linja-auto retkiä.
Tosi vanha perinne joka on alkanut joskus v. 1743. Ei kyllä soisi loppuvan.
.Vuodet vierii toisten perään saaden iän karttumaan, päivät juoksee kultakerään toista päivää varttumaan.
Monet muistot jotka suljit sydämesi syvyyksiin, monet polut jotka kuljit palaa tänään aatoksiin.
- Kaikki on toisin
Kaikki on kauempana kuin ennen. Kadunkulmaankin on kaksi kertaa pidempi matka. Olen huomannut että sinne on lisätty kukkula. en enää juokse linjaauton perässä se lähtee nopeammin kuin ennen.
"Askel lyhenee ja matka pitenee"- Katleija
Niinhän me olemme kuin syksyn puut, lehdet ja vihreys on poissa. Lehdissä oli elämä, sen voiman tallensimme mekin kuin puut sisällemme.
Puu luovuttaa taas keväällä tallentamansa voiman uudelle vihreydelle. Luovutetaan mekin elämämme aikana tallennettu tieto ja elämän viisaudet uudelle sukupolvelle.
On syksyn tuntua.
- jänikset.......
Emo-jänis tuli pyrynä metsän rajaa,
kun poikineen isä teki talvimajaa.
"Se tulee", huus emo ja ilmaa haukkas
ja huohottain yli kantojen laukkas.
"Mikä?" ärähti isä, "no tulla anna! -
Mitä tollotat, poika käy kiinni ja kanna!"
- "Vielä kysyt" jo suuttui emo, "no Raiku
ja pamaus, tiemmä, ja haiku ja kaiku.
Se tulee jo suolla, sen näki rastas."
- "Ei meillä pelätä", isä vastas -
sull' aina on äiti, se hätä ja hoppu",
isä pystyyn nous, "siit' on tehtävä loppu."
Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki -
isä-jussi kuin ammuttu viitaan loikki.
Lauri Pohjanpää - vihreää ruohoa
Näinhän ne jänikset valmistautuvat talveen, Meillä täällä kaupungiss taitaa vielä jatkua jäniksen serkun city- kanin jahtaus, Tiettävästi ne lahdataan ja toimitataan Korkeasaareen petojen ravinnoksi. Julmalta kuulostaa, mutta näin se on. toinen on toisen ravinto ja kasvaakin taas aikanaan vaikka kukkana kedolla.
Kyllä kanin lihakin on hyvää. Olen syönyt tuota kaikkien tuntemassa Puerto de la Cruzissa.
Kun ihmettelin citykanin vähäistä käyttöä, sain tietää, ettå pääkaupunkiseudulla on ihan kaniravintola??!!
Mikäs tuossa? Jos on pyssy niin halpaa ruuan raaka-ainetta saa nurkista. Mitenkähän olisi rotan laita?- Makriina ek
Ruuneperi kirjoitti:
Kyllä kanin lihakin on hyvää. Olen syönyt tuota kaikkien tuntemassa Puerto de la Cruzissa.
Kun ihmettelin citykanin vähäistä käyttöä, sain tietää, ettå pääkaupunkiseudulla on ihan kaniravintola??!!
Mikäs tuossa? Jos on pyssy niin halpaa ruuan raaka-ainetta saa nurkista. Mitenkähän olisi rotan laita?Jonain päivänä tulee varmasti ehdoton kielto citykanin syömiseen. Siinä voi olla kaiken maaliman salmonellat ja loiset. Yleensähän kaikki tuollainen kutakuinkin ilmaiseksi saatava murkina osoittautuu huonoksi ravinnoksi.
Sen toteavat syvällä rintaäänella ruuan tuottajat.
Sitten saamme ostaa aitoa citypupua suikaloituna hunajamarinaadissa.
- *Kukkahame*
Olen ikkunasta seurannut jäniksen rusakon ja oravien touhuja, oravat ovat liian kesyjä tulevat sisälle asti jos vain niitä ei aja pois terassilta.
Oravien ja jäniksen turkkiin ei vielä ole tullut värimuutosta, ja rusakko pitää samaa takkia kesän talven kanssa.
Yksi oravista on hyvin tumma, melkein musta, saapas sitten nähdä kun talviväri ilmestyy onko se sitten erikoisen vaalea harmaa.
Viime talvena joku petolintu söi toisen jäniksen jäi vain karvatuppoja kulkemaan hangella tuulen mukana, aivan talojen välissä kaikessa rauhassa ruokaili, iso oli katselin sitä kiikarilla jonkun aikaa.
Eikös ne turkit vaihda näihin aikoihin väriä, odotellaan. - Katleija
Illat pimenevät nopeutuvaa tahtia. Tässä yhtenä iltayönä n. klo 23 kuulin karmeaa ääntä lähimetsästä. Eläinten ääninäytteistä löysin vastaavan äänen. Se oli kettu, joka siellä rääkyi. Tuossa linkissä on muidenkin petojen ääniä.
http://www.suurpedot.fi/gallery/main.php?g2_itemId=305 - m.v.
Kaikkea jännää oletkin löytänyt kuin tuon linkin petoeläinten ääniin, Meidän luonossahan ei mitään tiikereitä ole, sen kummemmin kuin leijoniakakaan.
Aivan toiseen asiaan mielestäni Suomen vaakunaankin olisi mielestäni paremmin sopinut karhu kuin leijona, - halinalletar¤
Eihän me nyt karhua oteta vaakunaan, meillähän naapurissa tuo iso ja mahtava Venäjän karhu ja verokarhukin pelottaa.
Karjalan karhukoira olisi kiva vaakunassakin.- m.v.
Ainakin tuo verokarhu roikkui alituiseen takin liepeessä. Veikin pariin otteeseen värit ja pensselitkin, Oli vaan pakko yrittää eläntona takia. Nyt on hyvä mitään tehtävää en enää eläkkeellä huoli josta joutuu verokarhulle tilitystä tekemään. On se vaan niin hieno kun ei tarvii enää selvitellä....
Veikkaus voittoa oottelen siitä ei tarvii itse veroja pulittaa eikä tulonhankinta kuluja esittää.....
Ilveskin olisi muuten ollut sähäkkä juttu Suomen vaakunassa. ja leijonaa parempi vaihtoehto eihän meillä leijonia ole kuin eläin tarhassa ja jossain huushollissa emäntänä.
- Oravalla puussa käpy
Jos missä niin Seurasaaressa Helsingissä on röyhkeitä oravia. Varasin pähkinä pussin tarkotuksella jakaa pähkinöitä oraville ja itsekkin niitä naposteltavaksi.
Syottelin siinä sitten oravia kävellessäni. Nakellin pähkinöitä taskustani. Annappas olla, kun sitten lopetin tarjoilun, hyppäsi orava suoraan taskuuni yrittäen anastaa löppuja pähkinöitä. Sovinnolla tyhjensin sitten loputkin pähkinät ruohikolle josta ne sukkelaan katosivatkin parempiin suihin..... - pimeän ystävä
Ihanaa että tulee pimeät illat ja voin sulkea itseni kotiini tai kävellä kadulla pimeässä hattu tai huppu päässä tuntemattomana.
Toivottavasti tulee jotakin hyvää televisiosta ja voi kuunnella musiikkia eikä tule ikävä kaupungin menoihin. - kotona viihtyvä
Kaupunki paikoissa ei vanhukset kuljeksi yksini enää pimeän aikaan kaduilla. Kyllä se niin vaarallista on. Kyllä sitä vaan tahtoo sohvalle käpertyä seuraamaan televisiota. Tovoisi vaan , että ihanat luonto ohjelmia tulisi ilallakin. Nämä poliisi sarjat ei enää huvita.
Heti rauhan tultua 1945 muistan isän vieneen meidät ravintola Polarikseen Pursimiehenkadulla kotitalossa, syömään kanipaistia!
Kania olen myös syönyt Puerto de la Crutsissa, niinkuin Ruuneperikin kertoi. Yllättävän hyvää ja pehmeälihaista se olikin, muistan kissan istuneen vierelläni Monasterissä, joka oli kaunis eläimiä tepastelevine pihoineen.
Pöydässämme istui saksalainen pariskunta, jonka kanssa keskustelimme pienen poikansa kanssa.
Isä oli paikallisen pankin johtaja, ja huomioni kiinnittyi sianihraruukkuun, johon kaikki perheenjäsenet kastoivat leipänsä. Pikkupoikakin oli ikäisekseen melko tuhdissa lihassa, enkä ihmettele enää yhtään.
Muistin kyllä kuinka hyvää oli joulukinkun paiston jälkeen hyytynyt rasva, johon reikäleivän palasen kastoi:D Ihan vesi tulee kielelle vieläkin kun sen muistaa!
Toinen muistikuva tulee mieleeni sotavuosilta, kun äidillä oli alivuokralainen Sirkka nimeltään. Olen tämän kertonutkin joskus, mutta en katunut silloin, enkä nytkään, että ehdin nauttia niin makoisan leipäannoksen tultuani koulusta kerran.
Avatessani kylmäkomeron oven, näin siellä suolatun ison sianlihakimpaleen, josta leikkasin pari siivua, ja paistoin paistinpannulla reikäleipien päälle! Ah' miten hyvää se olikaan nälkäiselle kasvavalle teinille!
Vielä ennen vanhempien kotiintuloa, kaavin kaikki hyytyneet rasvat leipäpalaselle ja herkuttelin!
Kyllähän siitä häly nousi, se kun olikin alivuokralaisen eväitä!
Sain kuulla kunniani, kun omin lupineni olin siitä vohkinut, vaikka en tiennyt kenen se oli.
Hiljaisesti vain ajattelin, että onneksi olin jo sen syönnyt, sille kun ei kukaan enää voinut mitään:D
Niin hyvää en muista minkään olleen, kuin ne ruisleivän viipaleet silloin!- Antti 75 ja 7 kuukau
Helteet ohi.Alkoi työt .raivaussahalla risukko hehtaarin alalta pois.Alkaa taas saha soimaan seur,talven pottopuut 25 mottia .Kuhat,ahvenet tuli kesäälä jikitettyä.Nyt pyy ja teeripaistin vuoro.Kannot metässä liian korkella.(ikä.)2 teeriä oottaa laittoa.Muurikassa ruskistan .netistä ohjeet.Mummo laittoi padassa ,kun vielä sai hellaan padan pyören pohjan tulen päälle.pata sopii paraiten riistan laittoon.Eilen olin jänijahdissa ohi meni 70 metriä pitkä matka haulikolle en ampunut.(mummelille terv.)
- kauneus ja terveys
Kauneutta ja terveytttä oli tarjolla runsaasti perjantaina messukeskuksen messuilla. Koko lailla naisvaltainen porukka, joka ikään katsomatta käyskenteli osastolta toiselle tiukoissa ohuissa housuisaan ja mini mekoissaan, Ne muutanmat ukot jotka lisäkseni olivat uskaltautuneet messuille olivatkin sitten naistensa tiukassa valvonnassa. Vähemmän näyttää vanhempia miehiä itsellinen muoti kiinnostavan. Lökäpöksyissä ja vanhoissa farkuissa ukot käyskentelivät naistensa perässä..
Meikä joka on aina ollut tarkka asusteistaan saikin sitten verrattoman palvelun. erityisesti rentoutusohjelma jäi miekleen, Siinä naisihminen pehmeällä äänellä saatteli tajunnan unen omaiseen tilaan. Hieno kokemus.
Kassit taas täytyyi kaikenlaisesta rekvisiitasta. ilmaisia näytteitäkään unohtamata. Pienestä jenkka renkaastakin olisi päässyt edullisesti messuhintaan eroon. Rasvaimuja, kun tehdään tänäpäivänä niin naisille kuin miehillekkin.
Olkoon nyt kuitenkin jenkka rengas paikallaan, onhan sen hankkiminen tullut maksamaan euron poikineen.
Kun sitten vielä poistuessa vaivautui ilmaisemaan mielipiteensä messuista niin se palkittiin kutsukortilla tuleville messuille.....
Viisi tuntia kului messuilla kuin siivillä.
m.v. - näin on
Kyllä tuo rasvaimu meidän ikäisille on tarpeetonta. Ainoa hyöty olisi kavyempi arkku laskea maan poveen.
- 100 täyteen
Eippään hoppuilla. Parissakin eläkekerhossa on muutama jo ysikympinkin tätyttänyttä henkilöä. Kyllä nykyinen keskiikä on noussut huimasti parin sukupolven aikana. Liejkkö sitten syy, jalostetut elimtarvikkeet vaiko, pitkälle kehittynyt lääke tiede pillereineen. Kukapa sen tietäisi.
- jos jonnin moista
Eilen soitti hyvin kohtelias tutkinta ryhmän asistentti ja tiedusteli halukkuutta dementtiä testiin, joka tehtäisiin kuudelle sadalle ikäihmiselle. Osallistumis palkkiona luvattiin 40 euron lahjakortti S kauppaan. Ei sitten mene kuukauttakaan, ettei pyydetäisi jonkin pillerin kokeilu testiin. Mistä saaneetkaan henkilö tiedot,
Miten sitten lienee muiden ikäihmisten kohdalla ovatko hekin tämmöisen pommituksen kohteita.
m.v.- Mestarin esitys
syksyn kauneutta kirjoitti:
Syyslaulu Anki Lindqvist
http://www.youtube.com/watch?v=0SYIIjfulOQ&feature=relatedsyksyn lehdistä,
http://www.youtube.com/watch?v=h8jKP1BM_N4&feature=related
- m.v.
Kaunis laulelma ja yhtä osuva, kuin 33 vuotta sitten....
- yks uke vaan
Kyllä se vaan tuo talvi on myöhässä. Muutama vuosi sitten hiihtelin lokakuun 15 päivänä ensi kertaa ja kuun lopussa olikin hiihtokilometrejä liki 200. Nyt vaan laineet järvessä liplattavat ja ruoho vihertää. Siikaverkot vedessä eikä venho talviunillaan.....
- olas...
Hyvin oli hiihdetty, Etelä suomeen taitaa näillä näkymin tulla lyhyt talvi. Hiihtoputkea suunnitellaan ainakin Espoon Leppävaaraan. Putki olisi n. kilometrin mittainen ja toimisi kesät talvet.koska se tulee, jää nähtäväksi. Odotellaan kuitenkin kovasti.
- Ei käyttöä
Joku kertoi jättävänsä lehdet tilaamatta. Niinpä tässä on tullut tehdyksi. Tänään sain naapurilta eilisen hesarin, ilmotuksia, työpaikkoja, ja kuoleita. Siinäpä se melkein sitten olikin. Muutamat artrikkelit ja uutiset löytyvä nekin netistä.
- m.v.
Jo tässä ennätti unohtua kuinka inhottavalta kuulostaa korvissa lehtien puhalluttaminen tontilta toiselle. Tänään huoltomies puhalluttaa ne naapurin tontille huomenna naapurin hultomies puhalluttaa ne takaisin jne kunnes ensilumi ne peittää tai ne kulkeutuvat ihmisten jaloissa rappu käytäviin.
Hauskaa puuhaa, kun itse saa kuunnella korva lappu stereosta mukavaa musiikkia työ päivän ratoksi.- erikoinen,,,,
havainto diletantit räksyttävät ruotsin kielisistä. Tosi asiassa esimerkiksi Espoossa maahantulleiden vierskielisien määrä on jo ylittänyt ruotsin kielisten määrän. Heidät joudutaan sopeuttamaan valta väestöön ja voi vain kuvitella mitä heidän koulutus tulee maksamaan.
- Atolfia
Olin kymmenkuntavuotta sitten käymässä USA:ssa tyttäreni perheen luona. Siellä näin ensimmäisen kerran tuollaisen puhaltimen ja kyllä hullunhommalta näytti. Niin se todella tapahtui, että naapurin puolelle lehdet lentelivät. Naapurin väki oli matkoilla. Tulivat sitten kotiin viikonvaihteessa ja kas kummaa, siellä alkoi sama tohina ja tietysti sinne naapuriin päin.
Oli kyllä naurussa pitelemistä, kun tuota ikkunasta katselin.
Silloin ei vielä Suomessa ollut näitä vekottimia, mutta onpahan jo ehtineet tännekin. Se on sitä edistystä!
- Vielä on kesää ....
Tulipas hieno päivä. Aurinko heloittaa pilvettömältä taivaalta, eikä näy pilven hattaraakaan.
Nyt vaan ulos nauttimaan ja sauvoja ripeästi liikuttelemaan, Kukapa se tietäisi sen huomisen sään.- vielä lupiineja
Ja tuoreita kukkiakin löytyy. Käyn päivittäin lenkillä koiran kans noin tunnin rivakka lenkki. Kierrän metsäpolkuja ympäristössä ja huomasin jo aiemmin että yhdessä rinteessä on tuoreita kukkivia lupiineja. Toissa päivänä poimin kimpun ja täysin hyviä, osa nupuista ei ole vielä auennut. Tuossa ne keittiössä tuovat sinistä sävyä ja tuoksu on paljon voimakkaampaa kuin kesällä.
Pitkä ja lämmin kesä laittaa kukatkin sekasin... vielä lupiineja kirjoitti:
Ja tuoreita kukkiakin löytyy. Käyn päivittäin lenkillä koiran kans noin tunnin rivakka lenkki. Kierrän metsäpolkuja ympäristössä ja huomasin jo aiemmin että yhdessä rinteessä on tuoreita kukkivia lupiineja. Toissa päivänä poimin kimpun ja täysin hyviä, osa nupuista ei ole vielä auennut. Tuossa ne keittiössä tuovat sinistä sävyä ja tuoksu on paljon voimakkaampaa kuin kesällä.
Pitkä ja lämmin kesä laittaa kukatkin sekasin...Kuuntelin tuossa päivän mittaan radiota, nyt illan pimennyttä TV:tä. Niissä ihastellaan miten lämmintä ilma on vielä ajankohtaan nähden.
Jahah ja hui hai - enemmän jääkaappilämmöltä toi tuntuu. Vaatetta saa olla päällä kuin Huippuvuorten keikalla. Huomaa, että ollaan arktista kansaa.
- mukava mies
Lähipäiville on luvattu Etelä-Suomeen poutaista, ainakin sateetonta aikaa. Ja mikäs sen mukavampaa.
Ehditään niistä loppusyksyn räntäsateista saada vielä kystä kyllä...ensimmäisistä kolarisumista kun talvi taas yllätti.
Kivat säät saavat ulkona liikkuvat ihmisetkin näyttämään iloisemmilta ja puheliaimmilta. Niin ne säät meittiin vaikuttavat. - näin se meni
Metalli- ja teknologiateollisuuden lakko on päättynyt ja osapuolet ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Esa Longan sovintoesityksen. Teknologiateollisuuden, Metalliliiton ja Pron sopimus on kaksivuotinen. Taas nähtiin kuinka ay-väki nöyrtyi ja hyväksyi sen, mitä työnantaja vaati. Aluksi uhosivat, että "tällä kertaa ei periksi anneta", mutta antoivat silti.
- holtitonta
talouden pitoa.
Suomen valtion velka
82 278 504 934,62 euroa
sinun osuutesi valtion velasta on 15 300.80 euroa. Antamallasi valtakirjalla ovat poliitikot kiinnittäneet mökkisi nurkan yhteisen velan vakuudeksi.- siitä vaan
tuo n. 15 000, euron valtion velkaosuus koskee kaikkia suomalaisia. Todellisia maksumiehiä ei liene kuin kaksikolmannesta. Joten maksettva summa on veronmaksajalle huomattavasti suurempi. Sitä et pysty itse maksamaan vaan poliitikot hoitavat laina asian puolestasi.
Täytyy myös muistaa ettet talletuksillesi saa sitä korkoa jonka joudut valtion laina osuudestasi maksamaan.
Hulvaton menohan jatkuu ja velat jää näillä näkymin seuraavalle sukupolvelle maksettavaksi..
- vastataan
niittenkin osuudesta, jotka on persaukisia sossun elättejä.
- oma lehmä ojassa
Säästötoimet voisi hyvin aloittaa esimerkiksi vähentämällä kansan edustajien määrän puoleen. Lain laadinta on suurelta osin siirtynyt Brysseliin jolloin meillä on aivan ylimitoitettu määrä kansan edustajia suhteessa muutaman miljoonan väestöön.
- onkohan oikein...
Tosi onkin liksahan juoksee persuillekkin vaikka ovat oppositiossa eivätkä osallistu varsinaiseen hallitus työhön. Jos duunari jättäytyy jostain syystå rokuöiin niin ei tule liksaa siltä päivältä. Miksi siis pitää opposiossa oleville työstä kieltäyville yhteistyö haluttomille maksaa palkkaa.
- Molokin kita
Kyllä se näissä talous asioissa yleensä on niin ,että oma suu on lähempänä kuin kontin suu. Rohmutaan ensin itselle ja katsotaan sitten jääkö vielä muille jotain jaettavaa.
- lukija....
Oli miten oli, niin palsta jaksaa hyvin ja uusiakin avauksia on tehty kohtalaisesti.
Mukaavaa kun jaksatte kirjoitella. Viestejänne on hauska lukea....
- Niin tai näin
Tuli käytyä tänään silmä sairaalassa tuomiolla. Yllättävän moni kanssa ihminen potee parantumatonta silmä sairautta, glaukoomaa eli viherkaihia. Hirvittää tuleva joulukuinen silmä leikkaus jossa silmään tehdään reikä ja operoidaan vielä harmaa kaihi.
Onnistuessaan saa heittää tipat menemään ja silmän edestä häviää harmaa kaihi. Lasien takaa sitä mekäläiseni ikä toverit yleensä tarkastelee maailmaa. - kokenut....
Näinhän se menee,Glaugooma ja krooninen verenpaine tauti eivät ilmoita itsestään. Niiden havaitseminen ja seuraaminen vaatii säännollisen lääkärin tarkastuksen.
- *Kukkahame*
Näöstä puheen ollen, tulin hiljattain kotiin, olipa pitkästä aikaa rankkaa ajaa pimeässä, pientä tihkua ja asfaltti kiiltää vastaantulevien valossa.
Kai tähän taas tottuu, tulisi vaan pian lumi tai yöpakkaset olisi edes ojien penkereet näkyvissä.
Se on sitten syksyä ja ajassa menemme takaperin eli kesään päin tunnin verran, eihän se mitään auta, mutta jos unohtuu voi saada< harmeja myöhästyessään jostain tärkeästä tapaamisesta. - harmaata on
Hyvinhän se sittenkin vielä menee, Sitten, kun vastaan tulijan vallot kaksinkertaistuu muutuen neljäksi räiskyväksi raketiksi alkaa pimessä ajaminen olla jo tosi vaarallista, eikä hämärässä ja pimeäassä olekkaan syytä ajella.
- Joulukin tulee
Pielaveen vanahaenkojissa olj männeillään pikkujoolu. Ku pukki tulj jakamaan lahjoja ja alako jututtoo vanahuksia, niin muuan vanahempi pariskunta alako vuorostaan kysellä pukilta:
- Mitenkäs ne kääpi pukilta seksihommat, ku pukki on niin paljo meitä vanahuksia vanahempi? Joko sitä ihan Viakroo tarvihtoo?
Pukki läiskäätti kämmenellä reittään ja sano:
- Ee tarvita Viakroo. Mullon Sammon seisontavakkuutus
- heh heh !
On se vaan mukavoo, kun se tuo suv vaan jatkuu. Aivan hirvittää tulevat liukkaat kelit.
Toissa talvena liukastuin lumisilla kengillä portaikossa. Reidestä katkesi jännelihas joka kesti parantua toista vuotta eikä koskaan tullutkaan ennalleen.
Näin se luoja antoi muistutuksen. Ei paljoakaan olisi tarvittu kun pää olisi kolahtanut kiviseen askelmaan ja oisi saanut jättää tähänkin ketjuun kirjoittamisen kokonaan toisten hommaksi. - Vanhuus ei tule
yksin. Siinäpä sai olla tyytyväinen ettei luita rikkoontunut.Varsin moni ikäihminen sairastaa tietämättään osteropoosia, luustoa haparoittavaa sairautta. Kaatuessa saattaa lonkkamurtumakin tulla esiin. Haurastuneet luut eivät enää luudukkaan kuten nuorena, rollaattori saataa jäädä lopuelämän kaveriksi
- Demareiden makkarat
Huomenna on tilaisuus päästä Tapiolassa jututtamaan Demareiden kärki ryhmää. Onhan se mukava esittää Paavolle mutamia kysymyksiä.
Mitä hän esimerkiksi ajattelee residentille myönnettävästä palkan korotuksesta, olisikko esitetty 3300 euroa 10 500 palkan päälle riittävä vai pitäisikö petrata, hommahan voi tulla itselle.
Miten sitten täällä monetkin tuntevat, jos ei enää jäädä palkka kuoppaan niin taitetun indeksin myötä kuitenkin eläke kuoppaan, eikä rahat näytä kaikilla riittävän edes joka päiväisiin tarpeisiin saatikka sukuloimiseen toiselle paikkakunnalle, kun ne reissutkin menee omasta kukkarosta.
Meinas se tärkein unohtua "makkarat ovat huomenna Tapiolassa kuumina ja tarjolla kansalaisille"- Copy...
Erinomaista, että köyhästä presidentistä pidetään huolta.
Me eläkeläisetkin olemme huomanneet, että leivän, maidon ja tonnikalapurkin hinta on ollut nousussa. Voita ei näemmä kohta enää Suomesta saakkaan.
Eläkeindeksi, jonka yksi ehdokas vei, ei vaan jaksa seurata ansiotulo- ja kuluttajahintaindeksiä. Vaimon kanssa on sovittu, että yksi purkki syödään nyt puoliksi oman kokonaisen purkin sijasta. Sillä se indeksi korjaantuu. - m.v..
Presidenttin palkka on poikinut toisaalle palstalle pitkän ketjun. Presidentin palkkahan ei ole edes pisaraa meressä, eikä merkitse valtion menoissa juuri mitään. Kysymys onkin enemmälti moraalinen. Toisekseen ei Preaidentti itse pysty palkaansa korottamaan siihen voi vaikuttaa itse kunkin eduskuntaan valisema edustaja.
"Toisekseen työmies on aina palkkansa ansainnut. "
- mökin mummo.
Tulehan kertomaan .....
- sinappia-päälle
Tässähän sitä porukkaa oli kuin pipoo. Tapiolassa Demareiden makra kojun tuntumassa. Oikeassa paikassa olivat Romanian kerjäläisetkin jottaessaan makkaraa. Makoisia olivat ja vaihteeksi lihaisiakin, eipä sitten ollut vaikeata tuplata annosta.
Paavon puhe oli niin monotoominen ettei sitä jaksanut loppuun asti kuunnella makkatoidenkan voimalla, vaan piti poiketa välillä kahville. Liukas kieli oli sitä vastoin tällä Junggerilla voiton tahtoa uhkuen näytti jo siltä, että mahtaako maltaa edes lopettaakkaan. Oli siellä myös ammattiliiton entinen keulmies Ihalainen kaikki yhtä samaa porukkaa valmiina vaali taistoon.
Yhtä kaikki, aivan tyhjänpäiväinen kokemus josta ei jääny muuta mieleen kuin makkarat,,,,,, - Uni kultaa.
Kas näin , on aika avata taas tämäkin ketju. Klo 4 :jän tee sitä tuli juotua Pegingissä...täällä klo 4 siirryttiin normaaliin aikaan. Liekkö sisäinen kello siirtynyt vastaavasti normaaliin aikaan uni loppui sopivasti siihen mihin viisarit näytti kesäaikamakin.
Jotenkin tuntuu kuitenkin tyhjänpäiväiseltä tämmöinen ajan muuttelu. Hyvä kuitenkin ,että automaatit hoitaa sen, eikä ole tarvis ruuvailla taskunauriin nuppia....- huomenta-uusiaamu
Jossain ketjussa puhuttiin unettomuudesta ja lampaiden laskemisesta. Tukihan sitäkin kokeiltua nyttemmin kun aikaa jää enempi nukkumiselle. Nuorena aina valveilla olo aika tuppasi käymään liian lyhyeksi, Oli jos minkä moista rientoa. Etu päässä kuitenkin hameiden perässä rientoa.
Niin niistä lampaista laskin niitä minäkin, Hypitin niitä aidan ylitse, juuri kun olin pääsemässä uneen tuli joku köntys joka ei päässyt aidan yli, kompuri siinä utsensä ja unen alku katosi oitis. ja tilalle tuli huoli ettei lammas olisi loukannut itseään.
- kesään päin
rukkasin kellot vasta kun herättiin ja aamutoimet suoritettiin ihan kaikessa rauhassa lämpimässä petissä. Illalla oli kellon veto, kuten kunnon isännän kuuluu tehdä joka ilta. Ei meillä automaatit, ihan ite.
- tätä mieltä
Jo huvittavaksi on mennyt keskustelu Paavo Väyrysen ympärillä. Paavo, joka viisaudessaan oli EU: n liittymisen kiivas vastusta ja ymmärsi että 14 : edustajalla jäämme kynnysmatoksi suurvalloille joilla on enemmistö 785 edustajan joukossa. Paavon esittämä pohjoismainen liittymä olisi ollut oikea ratkaisu.
Ruotsi samoin kuin Norjakin varakkaina maina eivät ole sekaantuneet tähän unionin rahaliittoon ja välttävät Kreikan samoin kuin muiden huonosti taloutensa hoitaneiden maiden avustamisen
Olisi se ollut Paavolta jäniksen homma pistää päänsä puskaa ja olla lähtemättä Brysseliin korjaamaan sitä mikä vielä korjattavissa olisi. Täällä huutelu, on kuin huutaisi tyhjille seinille ainoastaan kaiku vastaa.
.
Toivotaan Paavolle menestystä tulevissa Presidentin vaaleissa. Paavo on rehtinä suoraselkäisenä poliitikkona menestyksensä ansainnut.
- kuivattuturska
Eihän Norja edes kuulu EUhun.
- kiitos sinulle
kuivattuturslka.
Hyvä kun selvensit ketjuahan lukee paljolti saman tapaiset ihmisetkin kuten sinä. Heille on syytä kertoa asia aivan yksityiskohtaisesti ja mahdollisimman yksinkertaisesti niin ettei jää tulkinnan varaa. Ei kaikilla ole mahdollisuutta eikä kiinnostustakaan perehtyä seikkaperäisen yksityiskohtaisesti tähänkään asiaan.
- tämä tietoa
Ei tienkään Norja kuulu EU:hun, saatikka EMU:un. EU,n puiteissa eii Kreikkaa avusteta vaan EMU:n johon Suomikin kuuluu.
EU:n jäsen maksut ovat eri asia ja raha liiton tukitoimet toinen juttu.- yks vaan
Näinhän se muuten on. Tuossa katsoin lukija mittaria. Näyttäisi tämä ketju olevan kuin päivä lehti. Harvoin asia viesteihin löytyy kommentoitavaa, lukijoita kuitenkin riittää.
- asdfghjhukjl,
Jos ei kuulu EUhun ei voi kuulua EMUun,, hössöttäjä!
- tähän tapaan
Ei tokikaan EU;n kehittämä yhteinen raha liitto on EMU. Aivan samoin kuin meillä rahaliitossa olevilla on yhteinen valuutta EURO;
- mulla tämmönen(¤ ¤)
asdfghjhukjl,
Ompas siinä palstalainen keksinyt erikoisen nimimerkin itselleen sen voisi vaikka rekisteröidä ettei toiset sitä veisi. - taidettako ?
Siinä muuten täytyy olla sitä taiteilijan silmää ei se tuommonen kirjainten mylläkkä muuten selviä.Voip han se olla jotain salakieltäkin. Ikään kuin morsen aakkoset.
Tuommonen se oli asdfghjhukjl,. ja pilkku vielä perässä.- hissun kissun
Kevennykset ovat paikallaan. Nyt kuitenkin ylös ulos ja lenkille. Ilmakin on taas kohdallaan ei sada eikä paista........
- katleija
Kertokaa te jotka tiedätte, että eikös se ole nii että tukea saaneen maan ei tarvitse osallistua tukien maksuun. Käytännössä maksut jäävät yhä harvempien harteille.
- maanviljelijä-tuettu
Tuethan maksetaan EU:n keskuspankin kautta, kerätyillä jäsen maksu varoilla. Ei niitä mikään jäsenmaa itse suoraan maksa. Kysymyksesi kokonaisuudessaan on niin laaja alainen etten ryhdy sitä laajemmin tällä palstalla käsittelemään.
- Kiitän ja pokkaan
No joo ilta on aamua viisaampi niin tänäänkin. En vain oikein ymmärrä, kun monenkin mielestä meillä Suomessa on lama. Missä tuntuu? ja missä se näkyy ? Henkilökohtaisesti en ole lamaa tavannut....
- katleija
Yleisökysymys ja asiantuntijavastaus Yle:n sivuilta:
"Nimimerkki A kysyi: Osallistuiko Kreikka tasavertaisena euromaana (eli maksajana/takaajana) kuten Suomi, Saksa ym. Irlannin ja Portugalin apupaketteihin?
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila vastaa: Ei ole osallistunut. Tuen piirissä jo olevat maat eivät ole suoraan osallistuneet toisten euromaiden tukiohjelmiin. Irlannin ja Portugalin pelastusjärjestelyjä ei ole hoidettu suorilla lainoilla vaan Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV), Euroopan rahoitusvakausmekanismin (ERVM) ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n lainoituksella. Suomi, Saksa ja muut euromaat ovat ERVV:n varainhankinnan takaajina, mutta tässä Kreikka ei siis ole ollut mukana. Kreikan voi kyllä ajatella osallistuvan epäsuorasti muiden euromaiden pelastuspaketteihin IMF:n kautta, sillä se on IMF:n jäsenmaa joka kantaa välillisesti oman osuutensa IMF:n toiminnasta ja sen riskeistä." - Siinäpä se
Siinä vilahtelivät niin ERVM kuin ERVV ;kin pariinkin otteeseen ja todettiinkin voitavan "ajatella" Kreikan osallistuvan epä suorasti euromaiden pelastuspakketteihin IMF:n kautta.
Ajatella on oikea sanan valinta. Ainakaan näillä näkymiin Kreikalla ei riitä nyt saadut lainojen vakuudet edes oman talouden kuntoon saattamiseen. - hulli aappa
Hyvää ja virkistävää syksyä alli huuppa!
- Hellu rei....
Kiitos samoin sinulle Alli!
Pidä huolta itsestäsi, talvi on tulossa ja liukkaat kelit
- Hulli Aappa
Alli ostaa piikkarit liukkaille keleille, ei ne suutarista ostetut oikein sovi minulle, ne jarruttaa liikaa. he he et usko vai? No totta se on olen kanta astuja ei ole kivaa kun joka askeleella pitää topata vauhti kokonaan.
Mitähän teille saisi olla? - Hellu rei....
Kaikkihan me ollaan kanta astujia, et sinä mikään oikku ole. Osta samanlaiseet kun mullakin on. Ne vetästään jalkaan ja niissä on kumi lenkki joka venytetään kantaään taakse kiikit ovat jalkapojassa ei kantapäässä. Niillä on mukava ja turvallinen tapastella liukkaalla kelillä. Omani ostin Hong Gong nimisestä kaupasta. Muistaakseni viimeksi Nummelasta.
Kävin tuossa Vihdissä hevostalleilla. Voi hitsi siellä vasta kantaastuja oli. Oli tuoneet sinne lihavan tamman astuttavaksi. Korskeesti orhi kanta-astui sen tamman.... - Ehtoon juttuja
Niiin se on sitten saateltu Allikin unten maille, haveilemaan lotto voitosta pienestä punaisesta mökistä ja perunamaasta, Siellä sitten saisi tulevana suvena Alli kahlata lämpimässä ranta vedessä ja rallatella tyttö istui kivellä ja vesi oli lämmintä. Nyt ei oikein rimmannut jos oisi astunut vähän syvemmälle niin olisi voinut rallatella , että vesi sitä lirutteli.
- terve menoa...
Rahaa Kreikaan. Kreikan toinen 130 miljardin tukipaketista on varattu 30 miljardia sijoittajien tappioiden paikkaamiseen,
- neutri
On se hyvä ettäjoku kantaa minunkin puolesta huolta ja vastuuta Kreikasta.
Minä sanon että halivili..woo, huokaile vaan sinä, minä hummailen huoletta huomiseen.
Samoja höpötyksiä viikkotolkulla, eikä edes ymmärrä että viikonloppuna vois vähäsen rentoutuu.
Jo tässä olisi paikallaan että järki saisi kiinni tuonkin pikakiitäjän, kävisi äänestämässä sitä Paavo Parkaa, lemmen arkaa ja eläisi kuin muutkin, kuka nyt tuollaiselle höpöttäjälle rahahuoliaan uskoo. Pyh itse luulee vaan olevansa joku guru, jotta näin
Hyvää Yötä ja märkä pusu sille Paavon sulhaselle. - utri
Päiä päättyy uni voittaa sit' samaa
Hyvää yötä ! - Uusi- Aamu
Sisäinen kello ei ole siirtänyt viisariaan. On tietty taas jumittunut kotvaksi ajaksi kesä aikaan. Oman aikansa se taas vie normaalisoituessaan. Tuossa hetki sitten Googlasin ystäväni omakotitalon Floridassa, Kello on siellä nyt n. yksi aamu yötä. Siellä entinen metsuri kuorsaillen sahaa halkoja. Terkkuja vaan sinne Lake
Worthiin me täällä valmistaudumme valitsemaan valtakunnalle nokkamiestä. Hajulla ollaan... - hei taas...
Tässä viime käden tietoa Presidentti pelistä.
Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on sijoittunut kärkeen Uusi Suomi -lehden presidentinvaaligallupissa. Väyrynen sai 40 prosenttia äänistä. Toiseksi sijoittui Sauli Niinistö (kok) 30 prosentilla ja kolmanneksi Timo Soini (ps) 17 prosentilla - Outo ilmiö
Itäiselle taivaan kannelle on ilmaantunut kirkas häikäisevä palloa muistuttava kehrä. Mikä lieneekään häirikkö joka äkisti nosti lämpömittarin lukemankin yli kymmeneen asteeseen.......
Kyllä luoja meitä hemmottelee...- 76+
Eikös sitä auringon kehrää palvottu muinaisessa Egyptissä Jumalana, Esiintyi Walttarin maailman kuulussa kirjassa Sinuhe egypttiläinen, vai muistanko väärin.....
- Hei sinnekkin
Hieno ilma täälläkin. Aivan mieltä keventävä. Tuossa myöhäistä aamupalaa nauttiessa tulee aivan leppoisa ja hyvä mieli. Ihmetyttääkin kuitenkin kuinka nuoriso jaksaa jauhaa täällä vanhusten palstalla päivästä toiseen samaa asiaa mollaten ja solvaten kanssa ihmisiä.
Jos kantti riittäisi niin menisivät torille huutelemaan eivätkä täällä häirikköinä rähjäisi ja pahoittaisi vanhusten mieltä.. - katleija
Minua ei häiritse tällä kertaa muu kuin tuo huoltomiehen turhakkeen (lehtipuhallin) pärinä. Jahtailee vaahteranlehtiä kasaan ikkunani alla.
- Vaahteran lehtiä
Jos tässä välissä, mestari siivittäisi laulun sanoin syksyn tuloa.
http://www.youtube.com/watch?v=cMWn3obDa5o - m.v.
Vaahteran lehtiä kirjoitti:
Jos tässä välissä, mestari siivittäisi laulun sanoin syksyn tuloa.
http://www.youtube.com/watch?v=cMWn3obDa5oNäin jatkuu vielä täälläkin,.....
Jo tässä ennätti unohtua kuinka inhottavalta kuulostaa korvissa lehtien puhalluttaminen tontilta toiselle. Tänään huoltomies puhalluttaa ne naapurin tontille huomenna naapurin hultomies puhalluttaa ne takaisin jne kunnes ensilumi ne peittää tai ne kulkeutuvat ihmisten jaloissa rappu käytäviin.
Hauskaa puuhaa, kun itse saa kuunnella korva lappu stereosta mukavaa musiikkia työ päivän ratoks - *Kukkahame*
Olen ajatellut tänään käynnistää haravani ja huitoa nuo muutamat lehdet kasaan, pitää vielä kesäkukkasten varret kasata.
Orvokkisarjat kukkivat vielä, ovat kauniita. - *Kukkahame*
*Kukkahame* kirjoitti:
Olen ajatellut tänään käynnistää haravani ja huitoa nuo muutamat lehdet kasaan, pitää vielä kesäkukkasten varret kasata.
Orvokkisarjat kukkivat vielä, ovat kauniita.Voihan uloste kun ei mennyt siihen mihin tarkoitin tuon kirjoitukseni.!!
- jees....
Vaahteran lehtiä kirjoitti:
Jos tässä välissä, mestari siivittäisi laulun sanoin syksyn tuloa.
http://www.youtube.com/watch?v=cMWn3obDa5oLove you Ola the King!
Olavi Virta, greatest voice of Finland. Voi sen varmaan noinkin sanoa, eikä suurempaa ole tullut vieläkään. Aivan uskomaton ääni ja muutenkin niin karismaattinen olemukseltaan. Aikansa legenda ja vielä meidänkin aikamme legenda ja tulevienkin polvien legenda, sillä vaikka ajat muuttuvat, Olavi Virta on yksi ylitse muiden. - Vahinki mikä vahinko
*Kukkahame* kirjoitti:
Voihan uloste kun ei mennyt siihen mihin tarkoitin tuon kirjoitukseni.!!
No ei se mitään, on multakin joskus karannut pöksyille..
jees.... kirjoitti:
Love you Ola the King!
Olavi Virta, greatest voice of Finland. Voi sen varmaan noinkin sanoa, eikä suurempaa ole tullut vieläkään. Aivan uskomaton ääni ja muutenkin niin karismaattinen olemukseltaan. Aikansa legenda ja vielä meidänkin aikamme legenda ja tulevienkin polvien legenda, sillä vaikka ajat muuttuvat, Olavi Virta on yksi ylitse muiden.Siinä samalla juutuupe sivulta poimin lisää syksyn kuolleita lehtiä..
http://www.youtube.com/watch?v=h8jKP1BM_N4&feature=related- m.v.
katleija- kirjoitti:
Siinä samalla juutuupe sivulta poimin lisää syksyn kuolleita lehtiä..
http://www.youtube.com/watch?v=h8jKP1BM_N4&feature=relatedKuuntelitko, kun Pariisin harmaa varpunen se esitti,,,,,Kylmät väreet kiiri pitkin ihoa.
Tässä linkki vielä siihen. Taisit jo kopsatakkin sen. Kuvat sovittu liikuttavan kauniisti laulun tunnelmaan......
http://www.youtube.com/watch?v=n2s2tPORlW4&feature=related - katleija
m.v. kirjoitti:
Kuuntelitko, kun Pariisin harmaa varpunen se esitti,,,,,Kylmät väreet kiiri pitkin ihoa.
Tässä linkki vielä siihen. Taisit jo kopsatakkin sen. Kuvat sovittu liikuttavan kauniisti laulun tunnelmaan......
http://www.youtube.com/watch?v=n2s2tPORlW4&feature=relatedKyllä noita kelpaa kuunnella ja katsella, Kuolleet lehdet tuli minulle tutuksi aikoinaan Yves Montandin tulkitsemana.
0ho, kun aika kului vanhoja valokuvia katsellessa. - katleija
m.v. kirjoitti:
Näin jatkuu vielä täälläkin,.....
Jo tässä ennätti unohtua kuinka inhottavalta kuulostaa korvissa lehtien puhalluttaminen tontilta toiselle. Tänään huoltomies puhalluttaa ne naapurin tontille huomenna naapurin hultomies puhalluttaa ne takaisin jne kunnes ensilumi ne peittää tai ne kulkeutuvat ihmisten jaloissa rappu käytäviin.
Hauskaa puuhaa, kun itse saa kuunnella korva lappu stereosta mukavaa musiikkia työ päivän ratokskas, samanlainen viesti sinulta oli lehtipuhaltimesta tuolla 24.10. Tuossa olisikin itua, että tallentaisi omiin tiedostoihin viestinsä ja sieltä sitten nappaisi niitä käyttön tarpeen mukaan.
Se ruotsalaisista ja Väyrysestä viestittelevä lienee käyttänyt tuollaista menetelmää.
- Säästyneet kukkaset
Lohdutukseksi sattuneesta vahingosta..........
http://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4- 100 ja risat- Jatkuu
Ketjun punainen lanka on kadoksissa. eikä sitä enää pyritäkkään tavoittanaan. Ajankohtaiset asiat on palstalla vatvottu useampaan kertaan, Nyt voikin sitten jatkaa vaikka kukkahameen toteamuksen mukaan.
"Voihan uloste kun ei mennyt siihen mihin tarkoitin tuon kirjoitukseni.!! "
meni väärään pönttöön !
Siitä huolimatta kaikille vastataan.......
- Reissumies.......
Onkohan monikaan palstalainen tehnyt Caribian risteilyä. Keran sen varasin. Valitettavasti Suomalaisille oli varattu ainostaan alakannen hyttejä joista puuttui parveke. Peruutin reissun,
Nyt olisi taas tarjolla parvekkeellisiakin hyttejä kohtuu hintaan.Josko joku palstalainen olisi ollut, olisi kiva saada matka kokemuksia risteilyltä . - m.v.
Niinpä niin kaikkea sattuu ja kaikkea tapahtuu ajattelin jo päättää tämänkin ketjun, mutta mutta .... näyttää kuitenkin siltä ,että jotkut ovat löytäneet täältäklin jotai viihdykettä joten pistelen tähänkin ketjuun viestin silloin tällöin
Heippa ! - m.v.
Päivä pulkassa ja uusi tulossa on tullut aika siirtyä saitin puolelle ja toivottaa teille jotka jaksoitte olla mukana.
Hyvää yötä ! - heippa rallaa....
Jahah puoti on pantu kiini ja isäntä lähyenyt lätkimään. No ei sitten muuta kuin makoisia unia.....ja oman kullan kuvia...
Yllättäen olen kanssa vielä Jalkeilla ,(istun ja ihmettelen Tätä maailman menoa)
Mutta nyt nukkuun Höyhensaarille. Hyvää yötä--- Natti , Natti,- m.v.
Huomenta Ulla !
olet pistäytynyt. Mikäpä sen mukavampaa. Kyllä se aikataulun muutos vaikutti itse kunkin nukkumaan menoihin jo pikkutunneille minäkin luin enenkuin luukut painuivat kiini. Kauhean paljon en istuskele koneen äärellä vaikka silmä lääkäri vakuuttikin ettei se rasittsisi silmiä, olen kuitenkin asiasta toista mieltä. Joulukuussa operoidaan toinen silmä se on ajan kanssa mennyt melko kehnoon kuntoon. Sitä tässä kauhulla odotellaan. Niin. että tämmöisiä. - m,v.
Huh hulinaa viimeisetkin unen rippeet karosi silmistä kun luki Rotta-miehen ketjun, Muutamassa minuutissa tupsahti kymmenkunta toinen toistaan hauakenpaa viestiä Näinhän se olla saakin, kyllä huumorille täytyy tilaa löytyä...
Nyt sitten sopisikkin tähän Kari Tapion hieno kappale:
http://www.youtube.com/watch?v=xkauVTCflvM - mummu minäkin.
Hieno valinta. Kyllä Kari Tapiota kuuntelee aivan mieluusti. Pois nukkunutta mestaria.
Saa nähdä miten Karin poika istuu isänsä saappaisiin. - m.v.
Hei katleija !
pettikö näkö vai häviskö pätkä tästä ketjusta. Kirjoitin pitkän vastikkeen viestiisi jossa kerroit meneväsi Professori Sirkka- Liisa Kivelän luennoille. En nyt ryhdy kadonnutta viestiä uusiksi miettimään. Professori on varsinainen vanhus työn asiantuntija joten luento on varmasti hyvin mielenkiintoinen. Kerrothan kuulumiset, kun luennolta palaat.- m.v.
No pitihän se arvata ei täältä mikään itsellään katoa. Viesti on mennyt sinne Ritta-miehen ketjuun. mutta,mutta.
Haitanneeko tuo mittään... - utelias uuu
m.v. kirjoitti:
No pitihän se arvata ei täältä mikään itsellään katoa. Viesti on mennyt sinne Ritta-miehen ketjuun. mutta,mutta.
Haitanneeko tuo mittään...oletko sinä m.v. se rotta ketjun aloittaja, vain onko se nainen joka vainoo hajupoikaa ?
- 7733??
utelias uuu kirjoitti:
oletko sinä m.v. se rotta ketjun aloittaja, vain onko se nainen joka vainoo hajupoikaa ?
onhan hän m.v. ja monta muuta.
- m.v.
utelias uuu kirjoitti:
oletko sinä m.v. se rotta ketjun aloittaja, vain onko se nainen joka vainoo hajupoikaa ?
Vastaan kun kysytään, en aloita sellaisia ketjua jossa jotain palstalaista solvataan. Tokihan saatan vastata aika kipakastikkin jos on aiheta nutta en koskaan aloita. Mietin samaa asiaa. Mielessä kävi ensin mies sitten nainen. Päädyin naiseen joka suivaantui jollekkin kirjoitajalle ja aikaan sai koko hässäkän. Sillä se hajupoika vilahtelee vähän väliä viesteissä. Kyseessä on jo neuroosi. Toiset sitten vielä kiusaavat sitä esiintyen hajuna. Tosi ikävää...
- katleija
m.v. kirjoitti:
No pitihän se arvata ei täältä mikään itsellään katoa. Viesti on mennyt sinne Ritta-miehen ketjuun. mutta,mutta.
Haitanneeko tuo mittään...Vanhoiksi tullaan. Meinasin juuri vastata sinulle, että katso Rottaketjua, siellähän ne jutut. Onneksi luin tuon seuraavan viestisi.
(kirjoittamiselta en kuitenkaan säästynyt.) - m.v.
7733?? kirjoitti:
onhan hän m.v. ja monta muuta.
Tottahan tuo on. Johan sen tuolla selitin. tälläkin hetkellä on palstalla vielä seitsemän kahdeksan alkamaani ketjua. Avauksen teen yleensä asiaan liittyvällä nikillä. Eli en käytä paljoakaan m.v. nikkiä. Tälle palstalle tulen ,kun uusien viestien määrä laskee rutkasti alle sadan. Viihdyn vallan mainiosti muuallakin.
Hajun haamu on vallantoinen asia. Hajupoika aikanaan tänne kirjoittaessaan peittosi kaikki palstalaiset josta saikin sitten suuren määrän kadehtijoita. Jos pystyisin samaan kuin opettajana toiminut hajupoika olisin siitä ylpeä.
Minua ei hajun tittelikään haittaa koska arvostan Pentin kirjoituksia, en tosin lähde hänen nikkiään kopioimaan sen näyttävät tekevän muut.
Näistä vihjailijoista voi vaan päätellä kuinka arka asia on ollut joutu vastakkain itseänsä älykkäämpien kanssa poikkiteloin. Syntyikin vain katkeraa tuskaista kaunaa..... - minä vaan
katleija kirjoitti:
Vanhoiksi tullaan. Meinasin juuri vastata sinulle, että katso Rottaketjua, siellähän ne jutut. Onneksi luin tuon seuraavan viestisi.
(kirjoittamiselta en kuitenkaan säästynyt.)Kiva kun vielä pistäydyit "katleija " tännekin. Nyt sitten olet saanut tukevan paketin tietoa Sirkka-Liisan luennolla. Varmaan kiinnostavaakin olethan alan ihminen. Vanhoiksi tullaan, samoissa numeroissa ollaan. Aivan viime vuosina ei ole enää tarvinnut jollain lippuluukulla eläkeläis- lippua ostaessa kinata onko ikää tarpeeksi. Kävin hiljan terveys keskuksessa, siellä viehkeä sairaanhoitaja katsoi viehkeästi silmiin, avattuaan koneen totesikin lakonisesti onhan sinulla jo tuota ikääkin.
Luin sinun vanhoja kirjoituksia, tutun omaisia ja aivan asiaa. Kirjoittaminen on halpa harrastus ja pitää mielen virkeänä. Ei ole tänäänkään ollut tyhjää aikaa, kun se pakollinen lenkki oli tehtävä..
Aion vielä roikkua jonkin aikaa netissä telkkarista tulee enää harvoin mitään kiinnostavaa - hei katleija
minä vaan kirjoitti:
Kiva kun vielä pistäydyit "katleija " tännekin. Nyt sitten olet saanut tukevan paketin tietoa Sirkka-Liisan luennolla. Varmaan kiinnostavaakin olethan alan ihminen. Vanhoiksi tullaan, samoissa numeroissa ollaan. Aivan viime vuosina ei ole enää tarvinnut jollain lippuluukulla eläkeläis- lippua ostaessa kinata onko ikää tarpeeksi. Kävin hiljan terveys keskuksessa, siellä viehkeä sairaanhoitaja katsoi viehkeästi silmiin, avattuaan koneen totesikin lakonisesti onhan sinulla jo tuota ikääkin.
Luin sinun vanhoja kirjoituksia, tutun omaisia ja aivan asiaa. Kirjoittaminen on halpa harrastus ja pitää mielen virkeänä. Ei ole tänäänkään ollut tyhjää aikaa, kun se pakollinen lenkki oli tehtävä..
Aion vielä roikkua jonkin aikaa netissä telkkarista tulee enää harvoin mitään kiinnostavaavinkkaa, kuka tuon m.v:n takana on ? ;)
Samaa m ieltä, Katleija on reilu nainen, jalat maassa ja puhuu asiaa. - m.v.
katleija kirjoitti:
Vanhoiksi tullaan. Meinasin juuri vastata sinulle, että katso Rottaketjua, siellähän ne jutut. Onneksi luin tuon seuraavan viestisi.
(kirjoittamiselta en kuitenkaan säästynyt.)Hei taas katleija !
Ympäri käydään ja yhteen tullaan kävin kurkkaamassa Rottaketjussa, siellähän se viestisi oli, kiitos siitä Varsinainen älä mölö siellä onkin käynnissä. Varsin tuomitsevia kirjoituksia. Se on kyllä sellainen asia ,että se on syytä selvittää. Tolkku se on kerjätessäkin.
- siellä se
Ruune yksin mutisee ketjussaan, koettaa koko marraskuun omia. Missä ne hänen seurakkinsakin luuraa.
- kukako arvaa ?
Kiva, kun poikkesit. Istuhan nyt rauhassa ja kuuntele herkkä laulu Junkkarisen esittämänä. Luokkakuva toi mieleen kansakoukun ensi luokan.
http://www.youtube.com/watch?v=oOU9tuWx4NQ- kiitos.
Herkkää herkkää !
Luin juuri Facebookista muotidrinkki on:
Tähtien sota
2 cl 1 tähden Jaloviinaa
2 cl 3 tähden jaloviinaa sekoitetaan.
Annetaan sotia vähän aikaa ja sitten nautitaan.- *Kukkahame*
Voi sua, menitkö kokeilemaan tuota taikajuomaa ja nukahdit kun ei sivulla enää näy tekstejäsi.
No kunhan kiusin ;-DD!:D No en, Jaloviinaa en ole maistanut, enkä wiskyäkään ennen sunnuntai-iltaa. Muuten ihan laadukas juoma grogina.
Ei, nuo vahvat ovat olleet meillä miesten juomia, naiset saaneet viiniä:D- ota tex
texsanell kirjoitti:
:D No en, Jaloviinaa en ole maistanut, enkä wiskyäkään ennen sunnuntai-iltaa. Muuten ihan laadukas juoma grogina.
Ei, nuo vahvat ovat olleet meillä miesten juomia, naiset saaneet viiniä:Dnyt vahinko takaisin, kun kukaa ei juomisias ja elämääs määrää. Kyllä meillä on naiset saaneet mitä ovat halunneet, juomapuolellakin.
- Wautzi
Tunti taakse tunti eteen. Takviaikaan puoli kaksitoista. Alkaa läpät läpyttää ja on tllut aika toivottaa kaikille
HYVÄÄ YÖTÄ. - Hyvää Huomenta !
Keskiviikko 2.11.2011
tämän päivän nimipäivä sankarit ovat
:Topi, Topias ja Tobias i
Onnittelut ! - Päivä katosi
Tiistai katosi.
Päivä seuraa toistaa yhä nopeampaan tahtiin. Niin tämäkin keskiviikko tulla tupsahti haihduttaen tiistain historiaan. Todellinen kiire syntyi. Jumppa alkaa klo 9 ;sän sieltä ei voi olla pois, Se on edellytys kehon hyvin voinille....
Että, ei kun menosksi..... - töpppönen
Vai sillee
- Niin kävi
Kyllä se emmentaali näyttää vähin erin hiipivän mieleen, vähän niinkui harmaa kaihikin jonka etenemistä ei vanha ihminen edes huomaa....
- m.v.
Päivä etten sanoisi suhahti. Tuli ilta ja ehtoo. Rotta- ketju on siitynyt ylläpidon tutkintaan. Yllä pidon harkintaan jää tuleeko ketjun avaajalle kirjoitus kielto Suomi 24 ;jän palstoille. Vakavasta rikkeestä kuitenkin oli kysymys.
- m.v.
Lyhyt vilkaisu palstalle. Se onkin muuttunut varsinaiseksi kuorolaulaulannaksi jossa jokaisen täytyy saada äänensä kuuluville Kreikan asiassa. Asiassa jonka tiedot voi itsekukin lukea valta mediasta, joka seuraa asioita vuorokaudet ympäriinsä.....
Ettei aivan hurahtaisi ja ryhtyisi toistelemaan samoja asioita onkin marempi pyytää luojalta lisää viisautta:
Anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa Rohkeus muuttaa ne jotka voin,
Ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan ( vanha luostarista löytynyt rukous) - Hindujen ketekismus
sieltä löytyi syvällinen ja hieno sääntö:
Älä vastusta rakkautta, kun Hän pimeässä toimien ajaa tahtonsa läpi sinussa. Hän elää sinussa viedäkseen sinut valoon; hän on valo itse, ja niin kauvan, kun elät siinä, olet sinä myös tuo valo.- m.v.
Kuka onkaan onnelisempi, kuka valoisampi, kun rakastunut ihminen, joka säteilee valoa ympärilleen...
- .........
Siistejä juttuja saako lisää.
- Lahden markkinat
Antaahan olla kunhan vähän jählähtää, totesi entinenkin isäntä, kun teki tarpeensa markkina kioskin taakse ja poliisi kehoitti korjaamaan pois....
- nukkumatti..
Nyt kuitenkin HYVÄÄ YÖTÄ ja lahden toiselle puolen Nati Nati !
- Hyvää Huomenta
Torstai 3.11.2011
Nimipäivät: Terho ja Erland
Onnea päivän sankareille.- Uudet kujeet
Ylös ulos ja lenkille. Päivän harmaudesta piittaamatta on suunnattava lenkille. Muutaman kilometrin matkalla saattaa tuttuhin vastaan tulijoihin törmätä. Siinä se puolen tunnin lenkki saataa hyvinkin venähtää useammaksi tunniksi, Niin kävi eilenkin. Tehdyistä ja tulevista silmä leikkauksista vaihdettiin mielipiteitä. Suunnitelut vuoden vaihteen reissut oli monella jo toteuts vaiheessa ja reissut tilattu. Hinnat ei huimannut vaikka Atlantin ylilento maksaisi reitti koneella jopa seitsemän sataa euroa. Mitäpä sillä on väliä, jos on millä mällätä. Emme täältä mitään mukaamme saa.
- Matkailu avartaa
Uudet kujeet kirjoitti:
Ylös ulos ja lenkille. Päivän harmaudesta piittaamatta on suunnattava lenkille. Muutaman kilometrin matkalla saattaa tuttuhin vastaan tulijoihin törmätä. Siinä se puolen tunnin lenkki saataa hyvinkin venähtää useammaksi tunniksi, Niin kävi eilenkin. Tehdyistä ja tulevista silmä leikkauksista vaihdettiin mielipiteitä. Suunnitelut vuoden vaihteen reissut oli monella jo toteuts vaiheessa ja reissut tilattu. Hinnat ei huimannut vaikka Atlantin ylilento maksaisi reitti koneella jopa seitsemän sataa euroa. Mitäpä sillä on väliä, jos on millä mällätä. Emme täältä mitään mukaamme saa.
Kyselin minäkin palstalaisilta Caribian risteilyn kuulumisia. Eipä ole useimat palstalaiset pääseet päässeet risteilyissään Tallinaa pidemmälle. Näinhän se on vanhusten kanssa.
Netti on poikaa tässäkin asiassa, hiukan omatoimisuutta ja saa netistä hyvinkin seikkaperäisiä kokemuksia risteilyistä. Netistä voikin sitten tilata kaiken tarpeellisen.
- Armo ja Oikeus
kävi rotta aloituksen kohdalla. Olisi se ollut yksinäiselle ihmis pololle kova rankaistus. Etenkin, kun tämä palsta kuitenkin on hänellekkin tärkeä mielialan purkautumis paikka. Toivon mukaan jättää nyt kuitenkin sen hajun aaven jäljittämisen vähemmälle....
Jos ajatus pyörii vaan saman asian ympärillä niin siitä ei hyvää seuraa vaan syntyy vakava mielenterveys ongelma.- ( ¤ ll ¤ )
Sinäpä sen sanoit........
- m.v.
( ¤ ll ¤ ) kirjoitti:
Sinäpä sen sanoit........
Joku joskus on sanonut, ettei kerran pyöräilemään oppinut kadota taitoaan. Miten lie siirsin eilen pyörän toisesta tallista toisen taliin niin kuin talviteloilleen, Kyllä oli pitkästä aikaa vaappuvaa ja epä varmaa kulku. Taitaa olla viimeisiä pyöräily kertoja. On vaan tyydyttävä kunto pyöräilyyn, Välttää ainakin kaatumisesta aiheutuneet vahingot.
- utelias..
Mahtasko olla niin. Tuossa parikin puska avausta on lähtenyt hyvin nopasti palstalta. Puskikset ,kun ei itse voi viestejään poistaa vaan sen tekee ylläpito, Jäljet kyllä johtaa syltty tehtaalle.
- Hieno juttu
Pörssikurssit lähtivät tänään selvään nousuun Aasiassa viime viikon lopun kovan alamäen jälkeen. Tokion pörssi sulkeutui kolme prosenttia perjantaita korkeammalle, ja myös Shanghaissa ja Hongkongissa kauppaa käytiin päivän aikana yli kolmen prosentin nousussa.
Pörssikurssit laskivat viime viikon lopulla jyrkästi joka puolella maailmaa, kun huolet Yhdysvaltain asuntoluottokriisin vaikutusten leviämisestä kasvoivat. Yhdysvaltain ja Euroopan kurssit lähtivät nousuun jo perjantaina, kun Yhdysvaltain keskuspankki kertoi alentavansa korkoa, jolla se lainaa rahaa muille pankeille.
Amerikan pörseissä on jatkunut sama trendi Nasga on noussut vuoden alusta 9,30 % ja Dow Jonesindex 8,45 %
Näyttäisi siltä kun se lama olisikkin joidenkin älyn vaje joka laskee kaiken aikaa. Ei täälläkään mitään lamaa ole, joka olisi äkisti syntynyt. Lakkoilevat työtekijät palkankorortuksineen toisin vauhdittavat inflaatiota, mutta se on eri asia.
Euroopassa kurssinousu on jatkunut myös tänään, mutta maltillisemmin kuin perjantaina. Lontoossa ja Frankfurtissa pörssi on 0,5 prosenttia plussalla ja Pariisissa vajaan prosentin nousussa. - 70+
näinhän se menee hyvä saada lukea täälläkin faktaa eikä tyytä näiden diledanttien vouhottamiseen asiasta joista heillä ole riittävää facktaa,,,
- juuri näin
Miten jaksavatkin pöyhiä Kreikan asioita, joka ikinen päivä viikosta toiseen. Luulisi siinä kuplan otsassa puhkeavan, niin kiihkeänä näyttää keskustelu asiasta käyvän. Kilpaa huudetaan samaa asiaa,
Meikäläiselle riittää mainiosti lehdistön ja television paasaus samasta asiasta ei kä se aiheuta minkään laista fobiaa.
Eduskunta vaaleissa annoin valtakirjan tunnetulle kansan edustajalle joka puolestani hoitaa Kreikan asian.
Täällä asiasta räyhääminen ei johda mihinkään
.
- siinäpä jauhavat
vertaistensa parissa kuten eräs itseään kiittelevä sanoo. Hyvä kun löytyy täältä vertaisia , ei tarvitse itseään nolata naapurien silmissä.
- Einar .
Mia oon sit mielt ku entinen mies et naisen paika on Hellan ja Nyrkin väiis , Paree oiski jos se tuokin texsanell pysyttelöö siin kaal laatiko ohjees ja jtyysti hylkeis Reikan asiat omoon arvoon.
- very nice
Kyllä tosiaankin olet tyhjätynnyri ei muuta sanottavaa
- minä vaan
No mitäpä me Einarin mielipiteestä Einarihan saa olla mitä mieltä hyvänsä. Ollaan me sitten vaikka omaa mieltämme eikö vaan..
- minne...
hävisit ?
- Surffailin
.toissa päivänä oli naapurissa yksi uusiviesti. Pitihän sekin palsta käynnistää. Politiikka palsta on nyt akankohtainen kun vaalitkin lähestyy, Se on konkareiden kanssa kirjoitellessa haastavaa,
Katsotaan taas tänne, kun palstan viestit laskee alle sadan...
m.v. - tule takaisin
me sua kaivataan ja päätä vaivataan...
xxx = pusuja ja ruusu ---->----@ - m.v.
Kiitos ruususta ja pususta, Kiitos tästä päiväastä ja hyvää yötä.
- avkt-.,-...
Plus 8...
Jääkausi on tulossa sillä aurinko on unessa. - heippa !
Viestien määrä palstalla on laskenut alle sadan ????
Mielenkiintoisimmat keskustelut ovatkin siirtyneet 80 palstalle. - täällä on
tylsää........
- seuraa....
hajua sinne missä tapahtuu...
- juuri näin
seuraa.... kirjoitti:
hajua sinne missä tapahtuu...
Ei tokkiinsa. Koitahan nyt keksiä taas muutama avaus tähän muuten menee tääkin aivan vituilleen koko homma, kaks vanhaa akkaa kaakattaa kuin kukot konsanaan.ja siinä kaikki,
Palsta häirikkö jaksaa nostella korplksen ketjua ilkeilläkseen jatkuvasti ykös, Hoitaisit ainakin sen veks.
- Hitahast mut varmast
johan pomppas viestit kasvuun. Sehän onkin silleen jotta, vaik persukset maata viiltäsi niin ilmojen hallki käy lentäjän tie...
- Heippa rallaa !
No joo. Auton matkamittareita pyöritettiin aiemmin ennen tätä digitaalista mittaria pyörittämään takaisin päin. Tässä pyöritetään viesti mittaria eteen päin ja päästään tasalukuun.
- voi hitto
Pitikö sen tähänkin puuttua.......
http://www.youtube.com/watch?v=UyA9yo8_TWk&feature=fvwrel- 'capt.cöpenick
Täähän paljon hauskenpaa kuin Liisankadun musa.
- m.v.
Voi tavatonta palstana viestimäärä on taas pudonnt alle sadan. On taas ryhdyttävä vaudittamaan palstaa, juuri kun toisen palstan sai kuntoom onkin sitten toinen jo näivettymässä pois.
On muistettava ettei tämäkään ilmaista ole joku tämänkin kustantaa. - Kateus.........
havumetsien mies- korpiksen ketjussa on ottanut esiin kateuden . Mistä kaikesta ihmiset tuntevat kateutta. Hyvä aihe aloitukseksi.
Jos yritetään tarkastella keteuden syitä Mistä voi tuntea kateutta.
m.v.- niinhän se on
korppis nikki kuvassaan esiintyykin rohkeana nuorena ja raikkaana. Aivan hyvin voikin kuvitella oikeasti 70 :sen kurttuisen naisen tuntevan voikakasta kateutta, joka sekin on antanut aiheen ilkeilyyn.
Syytä olisikkin muistaa, kaikki olemme omalla tavallamme kauniita luojan luomuksia ryppyne ja kurttuineen. - onhan näitä
niinhän se on kirjoitti:
korppis nikki kuvassaan esiintyykin rohkeana nuorena ja raikkaana. Aivan hyvin voikin kuvitella oikeasti 70 :sen kurttuisen naisen tuntevan voikakasta kateutta, joka sekin on antanut aiheen ilkeilyyn.
Syytä olisikkin muistaa, kaikki olemme omalla tavallamme kauniita luojan luomuksia ryppyne ja kurttuineen.Naapurin mersu. Amulla kauppaan mentäessä herättää tunteitä. Miksi hänellä ja minulla vaan Toyota. Varmaan tekisi mieli potkaista kylkeen. Ei kuitenkaan uskalla naapuri roikkuukin alituiseen ikkunassa vahtien silmäteräänsä...
- kaihertaa
onhan näitä kirjoitti:
Naapurin mersu. Amulla kauppaan mentäessä herättää tunteitä. Miksi hänellä ja minulla vaan Toyota. Varmaan tekisi mieli potkaista kylkeen. Ei kuitenkaan uskalla naapuri roikkuukin alituiseen ikkunassa vahtien silmäteräänsä...
Kateus herää miehissä samoin kuin naisissakin katsoessa naapurin lesken uusio miestä komeaa suora ryhtistä Adonista, jonka miehus pullottaa täytä tavaraa. Oma mies jo työn uuvuttama omaishoidossa oleva köhivä vanhus.
- voi voi
kaihertaa kirjoitti:
Kateus herää miehissä samoin kuin naisissakin katsoessa naapurin lesken uusio miestä komeaa suora ryhtistä Adonista, jonka miehus pullottaa täytä tavaraa. Oma mies jo työn uuvuttama omaishoidossa oleva köhivä vanhus.
Virtuaali rakkaus, kuinka kateellisia voi naisetkin olla palstalla. Kiiruhdetaan kiireesti vastaamaan oman virtuaali rakkaan viesteihin. Auta armias jos joku on kerinnyt aiemmin. Kyllä se sapettaa ja nstattaa kateutta.
- sopii arvata
Minä olen kyllä kateelllinen Julio Inglsias : lle hänen upeasta äännestään muutoin olemme saman oloisia minulla on vaan hopean harmaa tukka johon mummot hullantuvat.
http://www.youtube.com/watch?v=O1cJ8QUZZPE&feature=related - höpsistä.
Älä ala taas kehua retosteleemaan, se herättää kateutta......
- m.v.
On se oivallinen asia asua pääkaupunki seudulla. On mahdollisuudet kaikkeen. Tänään avataan Messukeskuksessa Elma messut jossa taas esitellää maaseutua parhaimmillaan ja maistellaan erillaisia herkkuja kuten villisikaa ja montaa muuta herkkua. Sisään olisi jo päässyt kutsukortilla, mutta mukavampaa on sinne mennä pienen nälän kanssa silloin eroittaa mautkin tarkemmin.
Pitäkää lippu korkeana ja viestit runsaina....... - m.v.
Olipas messut todellinen nähtävyys Uusi halli oli avattu entisen hallin jatkeeksi joten näyttrelytilaa oli tuhansia neliöitä Oli maisteltavaa jos vaikka jonkin moista. Porukkaka oli vartuneenpaa kuin kuin yleesä Tosin oli myös koululais ryhmiä jotka keskikttyivät tyhjentämään näytteille asettajien karkki astioia. Aivan hävetti sivusta katsoa rohmuamista.
Ostoksia tuli tehtyä parin kauppa kassin verran. Hinnat oli eriryisen edullisa olihan kauppiaatkin usein itse tuottajia,
Kuusituntia katosi elämästä ja todella nopeasti. Ihamia ihmisiä kiitokset heille kaikille... - mökin mummeli
Onhan tämäkin palsta jonkinlainen karsina jossa monikin näyttää viihtyvä aivan pååtoimisesti. Tarpeellista onkin silloin tällöin liikkua ihmisten parissa. ja saada vaikutteita oikeasta elämästä. Täällä useati kirjoitukset ovat varsin tyhjän päiväiset eikä ne juuri mitään anna, ottavat vaan kallista aikaa, jota itse kullakin alkaa olla vähän laisestil.
- Töihin töihin sanoi
Lapatossu
Äkkiäpä tuo tapahtui palstan viestit lähentelee taas kahtasataa, Karikko on onnistuneesti vältetty, taas on alotuksia ja aktivoivia viestejä jotka ärsyttävätkin ja saavat taas palstaliset viestittelemään.- ........
Varsinainen orja piiskuri olet. Aivan kuin työelämässäsikin. Ruoskaa ja porkkanaa. Enirolaisten tilipussit vaan paksuneen ilmaisen työvoiman ahertaessa hiki otsalla mainostuloja.
- Okkultisti
Erikoinen aloitus jossa kerrotaan ruumiista. Teosofistenkin oppien mukaan jolloin liikumme näkyvässä verhossa emme todellakaan ole ruumiita, ” sompeja” haudasta nousseita ruumiita, emme todellakaan, ennen kuin kuoltuamme jolloin jätämme tämän mentaali kehon.
Avaus sinällään kuvaa tunne tasoa joka sidoksissa astraali kehoon ja on ominainen tietyllä kehitysasteella oleville ihmisille. Työ rukkasille jotka ovat elin tärkeitä yhteisön hyvin voinnille. - 2+15...215
Eikö ala jo kyllästyttämään tuo ainainen tilastointi, stressaavaa saada hölönpölyt sivulle että taas tulee seuraava suurempi luku viestitilastoon.
Kirjoita kunnon vastauksia aloituksiin ja nauti elämästä, turhia lukemia silmät kuivana tuijottaen loppuu koko ajatuksen kulku, eipä täällä pian muita kirjoitakaan kun tilastotieteilijä, - Tradenoomi
2 15
Huomenta sinullekin sinne vesakkoon. Tilasto on tärkeä sitä tehdään ainoastaan siksi, että saadaan palsta pysymään elin voimaisena. Kukin saa mitä tilaa. Jos katsoo viestien tasoa määrää ja laatua on se juuri sitä minkä palstalaiset itse kirjoittvat ja omikseen mieltävät.
Jos vähänkin olet seurannut palstaa, olet varmasti pannut merkille kuinka tilastoinnin ja pukkauksen myötä on viestien määrä aina noussut. Se on elintärkeää. Jos et viihdy palstalla on se tietysti sinun asia. Poistumisesi ei varmaan kovin suurta vahinkoa palstalle tee.
Hyvää päivän jatkoa kuitenkin sinulle.
Kirjoitellaan.
PS Muuten sinun ei ole pakkoa lukea tämän ketjun kirjoituksia. Kiitos kuitenkin, että olet kiinnostunut. Se antaa uskoa ,että ollaan oikealla asialla. - Messu piirakat
Aamiaisella tuli napaosteltua messuilta tuliaisiksi ostetut piirakat. Pienen leipomon rakkaudella leivotut. Kuinka olivat nätisti ryptytetyt pienesti ja somasti, Niin oli nätti leipurikin sorea ja korea. Ei voinut vältää mielikuvitusta laukasta mistä oli leipuri piirakan mallin ottanut. Maukkaita olivat ja ruokaisia. Pussista löytyi vielä leipurin nätisti tekstattu mainos puhelin nimeroineen. Olikohan se joutunut pussiin vahingossa?
- Höpsistä,
Vanhamies !
- häh !
Hopsis itsellesi. Eikös sitä ole niin vanhoja kuin itse tuntee ja ikänumerot on vain pelkkiä numeroita.
- 56(4+10
häh ! kirjoitti:
Hopsis itsellesi. Eikös sitä ole niin vanhoja kuin itse tuntee ja ikänumerot on vain pelkkiä numeroita.
No mikäs oikkeus luulet olevasi, Lueppas tuolta tuo ruumis ketju tiedät mitä kaikkea voi tämänkin ikääset pota ja sairastaa äläkä nyt venkuloi.
- höh höh !
56(4+10 kirjoitti:
No mikäs oikkeus luulet olevasi, Lueppas tuolta tuo ruumis ketju tiedät mitä kaikkea voi tämänkin ikääset pota ja sairastaa äläkä nyt venkuloi.
Voihan nenä kaikkea kanssa....
- 123nen
häh ! kirjoitti:
Hopsis itsellesi. Eikös sitä ole niin vanhoja kuin itse tuntee ja ikänumerot on vain pelkkiä numeroita.
Tunne itse mitä tunnet,mutta muut huomaa että alat olla jo 90 1/2 välissä.tuskin pääset siitä koneen eestä liikkeelle.
- kuules nyt Urpo
123nen kirjoitti:
Tunne itse mitä tunnet,mutta muut huomaa että alat olla jo 90 1/2 välissä.tuskin pääset siitä koneen eestä liikkeelle.
Olen salskea ikäisekssni vireä ja toimiva. Ei minusta kyllä uskoisi ,että olen 70 nen.
Sen on moni sanonut. Kelan kortti piti näyttää viimeksikin , kun menin teatterni ja pyysin eläkkeläisten alennusta.
Vieläpä lipun myyjä epäili josko liikun väärennetyillä Kela kortilla, Kun näyttää olevan näitä oman tekoisilla todistuksilla liikkuvia lääkäreitäkin. - hopsan
kuules nyt Urpo kirjoitti:
Olen salskea ikäisekssni vireä ja toimiva. Ei minusta kyllä uskoisi ,että olen 70 nen.
Sen on moni sanonut. Kelan kortti piti näyttää viimeksikin , kun menin teatterni ja pyysin eläkkeläisten alennusta.
Vieläpä lipun myyjä epäili josko liikun väärennetyillä Kela kortilla, Kun näyttää olevan näitä oman tekoisilla todistuksilla liikkuvia lääkäreitäkin.Tässä etäinen serkku poikani vähän tässä rallattelee meillä on paljon yhteistä. Hopean väristä tukkaani en ole kyllä suostunut värjäämään. Veisihän sekin jonkun vuoden pois. Kivempi kuitenkin olla tässä välimaastoossa meinaan että pääsee maistelemaan vähän tuoreempaakin mansikkaa, kuin alituiseen nauttimaan näitä kurttuisia rusinoita.
- heisuli hei !
hopsan kirjoitti:
Tässä etäinen serkku poikani vähän tässä rallattelee meillä on paljon yhteistä. Hopean väristä tukkaani en ole kyllä suostunut värjäämään. Veisihän sekin jonkun vuoden pois. Kivempi kuitenkin olla tässä välimaastoossa meinaan että pääsee maistelemaan vähän tuoreempaakin mansikkaa, kuin alituiseen nauttimaan näitä kurttuisia rusinoita.
Niin se rallatus unohtu. tässä se sitten on. Mitäs piditte ?
http://www.youtube.com/watch?v=9OZtja97SsY&feature=related - hosuinko ?
heisuli hei ! kirjoitti:
Niin se rallatus unohtu. tässä se sitten on. Mitäs piditte ?
http://www.youtube.com/watch?v=9OZtja97SsY&feature=relatedNiin tosiaan tulinkohan hosuneeksi kun laitoin talvikumit kauppa kassin alle. Lumesta ei ole tietoakaan ja lämpökin laskee vasta yöllä miinukselle Ainakin rengas kauppiaat väittävät ettei nastat sulallakaan käytössä kulu. Miten lie ei oikein tunnu uskottavalta.
No siellä ne kuitenkin ovat maaliskuun lopulle kunnes taas vaihdetaan suvi kumeihin. Kunnon kumeja, kun onkin syytä käyttää ainakin Tallinnassa siellä on liukkaat radat.. - nasta gummit
hosuinko ? kirjoitti:
Niin tosiaan tulinkohan hosuneeksi kun laitoin talvikumit kauppa kassin alle. Lumesta ei ole tietoakaan ja lämpökin laskee vasta yöllä miinukselle Ainakin rengas kauppiaat väittävät ettei nastat sulallakaan käytössä kulu. Miten lie ei oikein tunnu uskottavalta.
No siellä ne kuitenkin ovat maaliskuun lopulle kunnes taas vaihdetaan suvi kumeihin. Kunnon kumeja, kun onkin syytä käyttää ainakin Tallinnassa siellä on liukkaat radat..Koitin tuossa minäkim kysellä sitä lumirajaa liekkö tampereen korkeudells tiedä häntä. Jospa joku sattuisi tietämään .
- heippas !
No niin ystävät rakkaat 200 viestin raja rikkppntuu tuota pikaa, Kaikki "hölönpölöt " on taas saatu tienaamaan mainos euroja enirolle, josko sitten minullekkin jos ei muuta niin hyvää mieltä
Nyt maistuu pippuri pihfi lohkoprunoin puna viinillä ryyyditrttynä , siihen pient nokoset päälle, että jaksaa katsoa TV:stä myähäis elokuvia.- Uudelle sadolle
ei vaan uudelle sadalle....
ja talviajalle,
Nyt jätetäänkin varsinaiset asiat sikseen ja kirjoittellaan tähän ketjuun lämpimikseen. Tänään olikin ensimmäinen talven tuntoinen ammu, joka jo nipisteli varpaita ulkona , paikalla seistessä, Piti latsoa kuinka näppätästi talvi rengaiden vaihto onnistui ammattimieheltä.
Vuoroin vieraissa palvelus palvelusta.
- .
.........................
- m.v.
Tuolla jossain ketjussa raapaistiin pintaa monestakin uskonnoista, hipaistiin hindujenkin uskontoa joka on tuhansia vuosia vanha.
Uskonto on monelle vanhukselle loppusuoran lohtu. Sellaisiin asioihin ilman syvällisempää tietoa ei ole syytä puuttua.
Karkeat ihmiset ja moni sanaset lipevät suosion tavoittelijat keräävät päällensä huonoa karmaa pilailemalla ja rienaamalla monillekin pyhänä pidettävillä uskon asioilla.
Ennemmin tai myöhemmin jokainen seisoo alastomana luojansa edessä vastaa omasta karmastaan.
Tyhmäksi ei tämmöistä rienaavaa karkeaa ihmistä tee se, mitä hän suuhunsa laittaa vaan, se mitä
hän suustaan työntää ulos.
Tänään on isän päivä. Onnekas olen minäkin tietäen täältä lähtiessäni täyttäneeni kymenkertaisesti omat jalan jälkeni.
Onnea isille ja vaareille! - 322/4
Olen samaa mieltä, uskon asioista ei pitäisi täällä retostella.
- sivullinen...
Tätä ketjua minäkin seuraan. Täällä on vakavampaakin asiaa. Muita en juuri availe on ne niin hölynpölyä täynänsä ja ovatkin kai enemåi palstan täytteenä.
- hih hih.....
Jos tuosta jälleen syntymisestä.
Taavetti & Sanni ukoivat jälleen syntymiseen. Taavetti kuoli. Sanni hakeutui medion puheille saadakseen yhteyden Taavettiin. Yhteys saatiin ja Sanni tunnisti Taavetin. Sitten kysymään Taavelta missä sinä nyt olet rakas Taavetti, onko sinun hyvä olla. On on Sanni kultaseni olen Argentiinassa suuressa lehmä laumassa ainoana sonnina....- Huh huh !
jos ei tänään tule paria kiloa lisää niin ei sitten koskaan, lapset ovat tilanneet isän päivä lounaan ravintolasta,
Jatkossa olisi sitten vielä iltapäivällä yhteinen kakkukahvittelu tyttären omakotitalossa. Siellä saa sitten nassikatkin juosta vapaasti 210 neliön huushollissa. Voipa vaarikin vaikka ottaa tarvittaessa tirsatkin vieras huoneessa.
- Caffetta'
Meillä juotiin jo heti aamusta Isänpäivä kahvit. ja nutittiin kaunniista ruusu kimpusta jossa on kaikkiaan 19 Punaista ruusua.
Aamiaiselta ei tietysti unohdettu lohi leipääkään. Norjalainen lohi itse kraavattuna maistuu ruisleivän päällä. Saher- kakku suklaa kuorutuksella jättää vielä ihanan maun kielelle.
Nyt täytyy köllähttää tuonne makkarin sängylle jossa muori torkkuilee toinen silmä auki ja katsoa olisko siellä vielä muorilla pientä vaarin päivä lahjaa.. Mitäs luulette. - Huhuuu !
Älä nuku onnesi ohitse.......
- m.v.
.Kertomuksia koirista, Kirjoitin sinne parikin viestiä. Tuli tässä vielä mieleen saksan paimenkoiran narttu jota pidin muutaman vuoden. Nartusta luovuin yhteiskunnan edun sitä vaatiessa. Narttu kouliintui raunio koiraksi ja joutui väestö suojelu tehtäviin.
Tyttö kun oli. sillä oli juoksu aika jolloin se vuosi kuin seula. Oikea naisten vaippa sille piti laittaa ja lasten pikku housut päälle . Ei ollut silloin asiaa lenkeille. Valtava vahtikoira oli kerrankin tullut sulhastelemaan. rautaketjun pätkä kaulassa. Kellari käytäviä pitkin joutui kuljettamaan narttua pissalle,
Hauskin sulhas ehdokas oli amerikan spanieli, pieni ruskea koira joka nukkui pari yötä oven takana laitoin vielä illalla vesi astian rappuun ettei se olisi pyörtynyt neste vajaukseen. Marketissa huomasin lapun jossa kyseistä koiraa etsittiin. Isäntä kävikin noutamassa sulhasen pois.
Viisas oli narttu ja kiva kaveri. puuttui vain puhekyky." Rakas narttu liittyi olennaisesti sairauteen josta olin liki vuoden toipilaana.. - m.v.
Voi hitski. Kirjotinpa oienen viestin tuonne ketjuun "Kysymyksiä" ja jopas roiskahti kylmää vettä niskaan. Nyt kyllä päätän sen jäävän toistaiseksi viimeiseksseksi harha retkeksi.
Jos vuori ei tule palstalaisten luo tulkoot palstalaiset vuoren luo....- Älä välitä
ei Willekään välittänyt. Rapaa siellä näytti saavan "Ullamirjamikin" jolla näyttäs olevan hiukan herkempi hipiä, kun on jo sorvannut vastikkeet.
- m.v.
Enpä noista ota nokkiini. Kyllä näitä saman moisia koheltajia tässä on kaiken aikaa. Nää täällä ovat sieltä löysemmästä päästä jolla saattaa vielä tosipaikan tullen lorhtaa lusikallinen kalsareiden saumaan.
- onko näin
Juu jatketaan vaan harjoituksia. Muistanko väärin, Tuolla ihmeteltiin ketjun pituutta eikös siinä pisimmässä minä vaan ketjussa ollut tuhat viestiä ja yli kymmenen tuhatta lukukertaa
- m.v.
Oikein muistat ylläpito sen sitten pätkäsi. Saataa löytyä vielä jostain arkiston kätköstä. Mutta mitätä sitä vanhoja kaivelemaan.
Entinenkin ukko teki räkä pallon linjurissa ja neppasi sen lattialle jolloin naapuri ihmetteli mihin se mahtoi mennä.
Ei hätää totesi ukko, työnsi sormen nenäänsä ja totesi teen tästä uuden.... - syksyn tuntua
Kun itse kysyy ja itse vastaa sa aikaseks pelkkä pastaa.
100.001kpl lukijoita joskus - minä vaan
Tervetuloa ketjuun. Kerro mikä on ongelmasi !
- mikko setä
Ei pojulla ole enää ongelmaa. Kakka on jo kuivunut pöksyihin.
- rammarinlevyt
Johan on höperehtijöiden palsta,, yksi jauhaa Väyrystä toinen laskee ketjun viestejä,nyt on 219.
- tilastot tarpeen
Eipä niitä viestejä tarvitse juurikaan laskea, Nehähän pamahtavat näkenttään heti kun ketjun avaa, Ei niitä sen kummemin ole tarxis lasketa.
Palstalle on tosin tärkeätä että viestien kokonais määrä pysyy yli sadan En tänne kirjoitakkaan muutoin kuin sillloin kun se on laskenut sadan alle kuten nyt taaskin pyöri kahdeksassa kymmnessä nyt voidaan huomata on viestien määrä noussut kahteen sataan ja vonkin ottaa pienen preikin palaten taas, kun palstalla veto apua arvitaan tässä koko tarina....
Sinä olet näemmä joutunut aivan väärään seuraan, täällä vanhukset jorisee keskkenään. asiatahan pääset eroon hakeutumalla sinne missä viihdyt. Ymmärtänet ettei tilastointias i täällä tarvita,täällä on omat tilastoijat. Terve menoa.... - Juu...
" rammarinlevyt" Vaihdappas neula soittimeesi....
me täällä viettelemme naputellen tätä luppo aikaa vähemmäksi näin kepeaästi päivästä toiseen. Meillä ei päätä särje eikä kupla otsassa kasva. Ota sinäkin rennonmin nauti olemisestasi ja kirjoittele hauskoja... jookos ! Äläkä vittuile muille pastalaisille..Et siinä puuhassa pärjäisi kuitenkaan..... - niin tuota
Piti tulla kertomaan viestejä onkin jo 222 kappaletta kohta vartii kasassa...
- rammarinlevy
mites nyt sormet ei osu näpäimille enää kun noin paljon virheitä pukkaa, eikös hermojärjestelmä toimi
näkenttään on näkökenttään
tarxis on tarvis
kokonais määrä on kokonaismäärä
kirjoitakkaan on kirjoitakaan
kymmnessä on kymmenessä
vonkin on voinkin
veto apua on vetoapua
keskkenään on keskenään
Täällä pysyn kuin nenä pääs, niinkuin sinäkin vaikka kuinka tervemenoa toisillemme toivottelisimme. - ikä mummo
Hyi ettäs kehtaat vanhuksia nolata, eikö sinulla surkimuksella ole muuta tekemistä kuin vanhuksia kiusata.
- sivullinen...
No tää on se perverssi " rammarinlevy" jonka perse aina kutisee niistä kihomadoista mitä saa isuessaan tietsikalla vuorokaudet ympärriinsä. Ei kannata vakavasti ottaa. Laittaisivat vain sokeria perse reikänsä ympärille ja reipas pieru niin olo helpottuisi.
.
- 'özlkdfgv
tämä on oikea todellinen jonkin jumalan mieliharmi.
- yhtä mieltä 'özlkdfg
Samaa miltä sinun kanssa 'özlkdfgv tuosta rammarinlevy;stä lienee tappi joka on pudonnut jonkun perseestä.
- Jestas.
yhtä mieltä 'özlkdfg kirjoitti:
Samaa miltä sinun kanssa 'özlkdfgv tuosta rammarinlevy;stä lienee tappi joka on pudonnut jonkun perseestä.
Herre gyyde " Mitä täällä tehdään, oikeinko ryhdytty on ryhdytty pilkkuja nussimaan,
- minä vaan
Nyt en ymmärrä miksi tänne olette tulleet riitelemään olisit6te avanneet oman ketjunne ja riidelleet siellä. Täällä sopuisati seurustelu ilman nitään rumia sanoja.Ei kiva juttu .
- Miia...
Heippa älä noista piittaa nuo söheltävät muissakin ketjuissa sinulla on aivan kivoja kirjoituksia,
- ¨saåpdhbk21q*
Huru-ukon ikioma lempiketju
- lisää pukkaa
Tulin vaan kertomaan tässä ketjussa 232 uutta viesriä meneekö 250 viestiä vielä tänään rikki rikki ?
- + 1
Mitäpä tuohon lisäämään......
- m.v.
Tuki ilta ja tuli ehtoo, niin tämäkin päivä painui horisonttiin ja pimeys täytti taivaan ja maan .
- Hyvää yötä
Jos et sitten muuta tekisikään niin ainakin alituiseen kirjoitus virheitä. Nyt on aika pistää pyllyn silmä syrjälleen ja pää tyynyyn ,
Hyvää yötä sinne lahdenn toiselle puolelle, Toivottavasti Jerry ei piereskele ensi yönä ,että Ullamirjami saa hyvin nukuttuksi.
Nati Nati ! Mikä minut sai tänne tulemaan --ehkä se oli se Telepatia :=)
Kiitos että olit niin ymmärtäväinen tänään --en ole niitä kaikkein mukavampia kirjoittajia . Ja sen tiedän mutta minkäs itsellesi teet.
Kai sekin on keeneissä ja myös kasvatuksessa . Olen saanut äidiltä opetuksen ja hyvän itsetunnon .
Mutta kiitos vielä ---jerryn on jo maha kunnossa --eikä se tykkää nukkuakkaan minun sängyssä --onneksi.!
Natti ,Natti.- uusi aamu
Aurinko heloittaa täydeltä taivaalta, Talven tulosta ei ole tietoakaan. Mikäpä tämän mukavampaa, nyt onkin mukava patikoida sullalla tiellä ilman liukastumisen pelkoa, eipä tässä muuta tällä erää kuin ylös ulos ja lenkille !
- utelisin
Aamulla vilkaisin kiireessä palstaa ennen jumpalle menoa. Mielenkiintoinen avaus jossa kerrottiin palstan nyky tilanteesta ja parista mies puolisesta kirjoittajasta,
Mitä on mahtanut tapahtua viesti on palstalta hävinnyt. Voisikko joku koko päivän istuja kertpa mitä on tapahtunut. Miksiköhän on viesti "ketju " kadonnut ? - '
aika hässäkkä taas
- ?
Niinkö meinaat
- seurailija
Ajomies on ilmaantunut piristämään palstaa. Hieno asia, saadaan taas lukea hyviä avauksia ja hyviä kommentteja, ellei Ruuneperi taas syö ajomiestä pois palstalta.
Näinhän on käynyt aiemminkin.
Ruuneperi , kun ei hyväksy toista kukkoa polkemaan kanalaumaansa.- tilastoija...
Tarpeen onkin. Palstan viestimäärä on taas saatu nostettua 80 ;stä 170:neen ja on taas mukavaa luettavaa. Useita hyviä ketjuja johi on kiva vastata. Jatketaan vaan samaan malliin......
Runeperikin on sopivasti ärsyttänyt ja näin lisännyt pastan viestintää.sinällään mitallin arvoinen suoritus...
- jookos
Mitäs jos vän siivottaisiin....
- sin men
Kiiti sulle, poissa on .....
Ei nyt sentään mitä tahansa..... - La Dolce Vita
Tässä taas mennään. Porukalla tuntuu olevan rutkasti tarinoitavaa ja oikeata asiaakin. Viestin lukumäärä lähentelee j0 210 :tä meikä manne voikin nyt ansaitusti nostaa ahterinsa tuolista ja lähteä katsomaan uusia autoja. ja nauttimaan kauppiaan tarjoamasta lohi keitosta.
Luudan jätän nurkkaan jolla voitte huiskia roskaviestit palstalta.
m.v. - voita leivän päälle
Jopas oli juhlat soppatykin ympärillä. Lohikeitto ja voilla sivellyt ruislivät vei melkein kielen mennessään. Lohi keittoa oli varattu usealle sadalle henkilölle. Menekki oli kuitenkin kova. Mahtoiko riittää kaikille, Tiedä häntä. Koeajo autoja oli vaarattu useita, Ei vaan huvittanut koeajo, kun ei ollut osto aikeitakaan.
No joku auton ostaja sen lohi keiton tarjosi. Kiitos hänelle..
m.v... - .
220
- hyvää yötä
On tulossa pakkas yö.
- Atolfia
Oli todella syksyn tuntua tai oikeastaan talven tuntua, kun tänään lenkille läksin. Piti
palata hetken päästä kotiin ja laittaa lämpimämpi rotsi ylle. Sitten saatoin taas yrittää ja hyvinhän lenkki sujui iltaruskoa ihaillessa menomatkalla. Huurteessa oli ruohikko, mutta lunta emme etelään ole vielä saaneet. Ehkäpä ensi viikolla
hieman tupruttaa.
Olin lauantaina lastenlasten kanssa katsomassa "Kolme iloista rosvoa" Kaupungin teatterissa. Oli mummollakin tosi hauskaa. Ihmetellä täytyy, kuinka ihanasti näyttelijät paneutuvat lastennäytelmään. Suoritukset olivat mahtavia. Kyllä mummokin moisesta nautti ja nauroi oikein vedet silmissä.
Että sellainen kulttuurillinen pläjäys tuli nyt.
Siinä kaikki tällä kertaa. Hyvää yötä! - minä vaan
Olihan sitä tuossakin pääkaupungin kultuuri kuulumisia. Hauska kappale "Jasper, Jesper ja Joonatan" tuli sekin nähdyksi kolmekymmentä kaksivuotta sitten..
Aika järjettömältä kyllä näyttii, naapuri talon asukkaan töihin lähteminen, reppu selässä ja trikoot päällä. Hyppäsi vaan pyörän selkään ja lähti polkeamaa. Pyörässä ei ollut valoja ja ulkonakin vielä pimeä. Koska lienee tullut tavaksi pyöräillä talvellakin.
Täytyy kyllä todeta etten autoa ajaessa kehnossa valossa hevin erottaisi pimeässä polkijaa, No enpä tässä hämärissä ajelekkaan ellei ol todellinen pakko.
Sehän se on vaarinkin ilon aihe, lasten lapset ja yhteinen hauskan pito. Heitä tulee jo viikossa ikävä. - m.v.
Miinukselle meni asteet. Onko tullut aika jättää hyvästit syksylle ja todeta alkavan talven tulo.Mieluimmin pikkuisen pakastaen kuin loskaten sohjoten, Marketissa alkaa taas olla paljon köhivää porukkaa ja onkin suuri vaara saada flunssa pöpöjä. Jostain luin että seteli rahat ovat suurimpia taudin levittäjiä. Ei tosin paljon liikuta luottokorttia tulee vingutelluksi. Harvemmin sadoissa ehkä tuhansissakin käsissä pyöriteltyjä seteleitä..
Verkkopankki tuntuu reistailevan jo nyt. Eilen odottelin Javan käynnistymistä vaikka kuinka pitkään. Otin uusiksi nyt mutta sama tilanne, tarkistin koneenikin, mutta on sopiva.
Viikonlopuksihan vasta enteilivät häiriöitä! Täytynee nostaa käteistä *hanskat kädessä*- minä vaan
En tiedä miten yleensä enää tulisin toimeen ilman uiottokorttia. On tuossa matkan varrella käytetty visat ja Daineritkin. Useat pankit ovat tyrkyttämässä omia vuosimaksullisia korttejaan. Nyt on käytössä Stckmannin Mastercard joka on osoittaunut toimivaksi, Mikä parasta se on vielä tietylle asiakas ryhmille täysin ilmainen. Rahoittaja pankkina toimii Nordea, pankkina se ei kiinosta jatkuvien sotkujen vuoksi.
On tarjolla muutamia luottokortti yhtiöitä jotka perivät asiakkaalta perittävän vuosimaksun lisäksi kauppiaaltakin provision. Näin kireissä kaupoissa tingityissä hinnoissa ei tämmöinen luttokortti kelpaa maksuvälineiksi. Käteisen käyttö on tosi vähäistä. ja tulee se jatkossa häviämään kokonaa tosin luottokortitkin kun siirrymme iiriksestä tehtävään tunnistukseen tai ihon alle sijoitettuun siru tunnistukseen.. - mummon markka
Mitä turhaa sitä luottokorttia,kun pankkikortilla saa maksaa. Ei ole tarvis mennä luottoa ottamaan tällä iällä.
- m.v.
Koroton 45 päivän luotto on kääntäen kasvavaa korkoa tilille. Luottokortin luottorajan voi itse rajata. Luottoraja on helppo korottaa jopa puhelimitse. Kortti on turvallinen jos sen vaikka kadottaa vahinko ei ole kovinkaan suuri jos sitä ei on lainkaan..
Toimii hyvin myös tavara palautuksissa.. Voit purkaa helposti kesto hyödykkeiden kaupankin, palauttamalla tuotteen ja mitätöimällä tai hyvittämällä osto tositteen, tiliisi ei ole kajottu. Voit reklamoida vielä laskun saatuasikin. Käteisen nostoon tarvitaan tietysti otto automaatti kortti, mutta se onkin jo toinen juttu.
Luottokortin saanti edellyttää tietysti puhtaita luottotietoja. - näin on marjat
Kyllä taas köyhiä kyykytetään. 10 000,00 euron talletukselle saat jopa 4 % koron,ja ilmaiset netti tunnukset. eli maksat laskusi ilman kuluja ja saat muutkin pankin palvelut samaan nippuun. Köyhä ja pien eläkkeen saaja maksaa tiskillä jokaisesta laskustaan jopa viisi euroa palvelu maksua, Tilille eläkkeestä jäävälle osuudelle saa korkoa 0,25% senkin kuukauden alimmalle saldolle, kun sitten tiedetään ettei rahat tahdo riittää edes kuukauden viimeisiin päiviin ei sitä korkoakaan tule. Kapitalistit rikastuu ja köyhät köyhtyy..
- nimi-.,-.-.
kaikelle on aika....
- kalervo....
6-12 kiitos raha on raha,
- Huomenta
Vuorokausi vaihtui kuin huomaamatta, Telkkarista tuli parin tunnin pätkä Mohamed Alista, leikkeitä sieltä täältä ei yhtään kokonaista matsia....
- oikein hyvää huoment
Vaan minunni puolesti. Näyttäs ,että puolen yön mais on punatulkku hypeksinyt ketjussa niin on lintusen pienet jalan jälet jääneet viestiin, eipään muuta sitten olekkaan niukasti on artolla ollut asioo on pitänä kiireitä meinaan sitä musiikkia ehtimään . No jäipään se arton vel kuiteni tänne meinaan se kalervo. Yhteist viuluu hy vuoron perää .soittelloo.
Mukavoo se onnii. pietää myö heit vaan hyvännä.. - 4 %
Pankkilaiset pääsivät sopimukseen.
Huomenna alkava pankkilakko on peruttu. - m.v.
Ei nämä työ selkkaukset taas tähän jää, lisää niitä tulee. Tyhminkin tajuaa mihin ne johtavat. Saatu palkan korotus ajaa toisenkin ryhmän vaatimaan lisää liksaa ja niin edelleen. Hinnat nousee ja inflaatio kiihtyy. Suurin osa eläkkeläisistä jää aina vaan huononpaan asemaan, eläkkeet eivät suinkaan nouse siinä tahdissa missä hinnat nousee.
- m.v.
Joka keskiviikkoinen jumppatunti on taas takana. Tänään oli uusi ohjaaja, jolla oli entistä kovemmat jumppa liikkeet, keho sai tosi kyytiä. Aivan tulee mieleen nuoruuden ajan painini treenit jolloin ei ollut harkkojen jälkeen montaakaan kivutonta paikkaa.
Kyllä kerran viikossa tämmöistä rääkkiä riittää, Tässä elämässä pitää olla muutakin kuin tahallista kivun tuottamista itselleen. - 75+
Tulin vaan moikkamaan.
Hyvää jatkoa päivälle ... - Hyvää yötä
Kiva kun piipahdit. Tämä päivä on pulkassa.eikä tässä sitten muuta kuin pehkuihin ja täkkiä niskaan .
- Onnittelut !
kaikille nimipäivän sankareille: Perjantai 25.11.2011 Nimipäivät: Katri, Kaisa, Kaija, Katja, Kaarina, Katariina, Katriina, Kati, Kaisu, Riina, Katariina !
- Risto R.
Onnea Katille minunkin puolesta, ei olla moneen aikaan tavattukaan.
- eno...
Onnea Riinalle Riina on siskon pojan vaimo.
- ent. työkaveti
eno... kirjoitti:
Onnea Riinalle Riina on siskon pojan vaimo.
Onnea Katille ja terveisä Alpolle.
- aitta polulla
Sydämmelliset onnittelut . Kaarinalle. Vielä muistan sen ihanan saaton tansseista kymmeniä vuosia sitten.
- Katja..
Pusi, pusi, kiitos muistamisesta !
- m.v.
ompas tänään ollut monills tytöllä ollut kakku kahvit. Oikea nasiten päiv'ä. Onnea vaan jatkoon ruusut tulee perästä päin.
- m.v.
Klo löi jo viisi lapset herätkää Juhanni ja Liisi... Näin se äitimuori lauleskeli aamuisin, Nyt kuitenkin on päivä pyörähtänyt ehtoo puolelle ja on aika siirtyä ilta puhteille.
Kiirettä on pitänyt on saanut taas riidellä isännöitsijöiden kanssa talon remonteista, Tahtoo olla,että vanhoissa kerrostaloissa asuu paljon vanhuksia jotka eivät tule itse yhtiökokouksiinkaan ja liukkat skoijarit narraavat vanhusten äänioikeudet valtakirjoin.....
- koti pesällä
Nyt kuitenkin kaikille erityisesti kirjoitus kavereille muilllekkin liukijoille ja ohi kulkijoille
HYVÄÄ YÖTÄ - minä vaan
Hyviä aamutunteja ja hyvää huomenta aamuvirkuille tänään on Lauantai 26.11.2011 Nimipäivät: Sisko ja Dagma Tytölle niput tulppaaneita ....
- m.v.
Anteeksi piti tietysti olla Dagmar...
- ullamirjami****
No --minä olenkin viellä Perjantaissa , mutta hyvää uötä ,ja Natti,natti.
Huomena on kiva päivä --Pikkujoulut tiedossa.- m.v.
Sitä samaa sinulle "ULLA"
Nati, Nati !
- äijän käppyrä
Kunpa osaisi venytekllä kuin kissa jalkojaan, Taas oli yöllä suonen veto sääressä. On sitten taas poikettava apteekkiin haastattelemaan nuori farmaseutteja. Saa nähdä koska ne kyllästyy tämmöiseen vanhaan ukkoon joka enempi kuin asiasta puhuukin asian vierestä...
- m.v.
Kyllä jaksetaan, taas on joku älykkö avannut ketjun jossa ei muuta haeta kuin riitelyä Tällä kertaa se saa minun puolestani olla, hoitakoot Ruuneperi sen poistamisen jos niikseen katsoo.
- Hyvää Huomenta
m.v. kirjoitti:
Kyllä jaksetaan, taas on joku älykkö avannut ketjun jossa ei muuta haeta kuin riitelyä Tällä kertaa se saa minun puolestani olla, hoitakoot Ruuneperi sen poistamisen jos niikseen katsoo.
Päivä on noussut ja ilma seestynyt. Alkaa olla aika ryhtyä päivän toimiin. Ainakin palsta on taas herännyt ja jututkin näyttää luistavan joten ei kun siitä vaan....
- Molokinkita
Suuri ja sinne mahtuu hyvää. sekä pahaa. Tältä palstalta katoaa aika ajoin ketjuja joissa katoaa paljon hyvän sorttista tavaraa taivaan tuuliin, Säästäääkseen parhaat palat kannattaa siirtää ne kovalevylle turvaan Molokilta.
- x
Eihän tästä malta taas lähteä mihinkään. Tuolla Kukkahameen ketjussa näyttävät nämä naiset pitävän lystiä.
- m.v.
Johan ramasee.kauppareissun takia siirtyi lounas myöhempään. Pari lasia valkoviiniä graavi lohen palan painneksi, ja mansikkakku liköörin kanssa teki olon todella lötköksi. Nyt täytyy ottaa päivä nokoset ja palata sitten taas kurkkaamaan mitä olette saaneet palstalla aikaiseksi...
- söpötär¤
Livahdan syömään loput mansikkakakusta salaa, en voi vastustaa mansikoita marraskuussa.... Kun heräät, huomaat likööripullonkin vajuneenn. ;)
- minä vaan
Jo tuossa hetken jo tuoksuttelin ja arvailin, Ihana naisen tuoksu olikohan Dioria?
Kiva, että kakku kelpasi. Mansikat oli muuten Kreikasta ajattelin näin tukeä EU veljeä. Olenhan Kreikassa useasti lomaillut. Kreikkaliset ovat ihania ihmis'iä ja kovia juhlimaan., Olen heidän kanssaan viini juhlilla tanssinut sirtakia, Sorpaksen kanssa sitä siellä tanssittiin niin että hiekka pölysi.
Tule useammin käymään ostan uuden mansika kakun aivan sinua varten ja pistän pakastimeen....... - heh heh !
sinä sitä osaat.
- Uni voittaa
En ainakaan tänään enää mitään ...
- Natti, Natti,,,,
Hyvää yötä sinullekkin......
- Onnittelut
Sunnuntai 27.11.2011 Nimipäivät: Hilkka, Astrid ja Estrid
- aleksandrovits
Syntymäpäiväänsä taas 27.11. ovat voineet viettää mm. J.K.Paasikivi, Julia Tymoshenko, Alexander Dubcek, Caroline Kennedy, Jimi Hendrix sekä aleksandrovits.
- havumetsien mies .
aleksandrovits kirjoitti:
Syntymäpäiväänsä taas 27.11. ovat voineet viettää mm. J.K.Paasikivi, Julia Tymoshenko, Alexander Dubcek, Caroline Kennedy, Jimi Hendrix sekä aleksandrovits.
Onnittelut nimim. aleksandrovitsille syntymäpäivän johdosta!
- m.v.
Onnea vaan Aleksille synttäreiden johdosta. Kuinkahan vanha Paasikivi olisi jos vielä eläisi. Juhon Alli vaimokin saavutti kuuluisuutta. Naisten käsivarren riippuvat lihaksethan ristittiin Alleiksi.
- murikan murunen
Juho Kustin Syntymästä on tänään kulunut 141 vuotta.
- m.v.
Historia toistuu palstan viesti määrä on palautunut sitten Jepuliksen aikoihin nousten peräti jyli 235: den.
Voikin todeta kuten Aleksis Kivi hän elää syksystä jouluun (toivon mukaan pidempään) - huomaatteko
Joukossa tyhmyys tiivistyy ja laajeneekin.
- olet oikeassa
Tuo on muuten totta "huomaatteko "jos jaksaa lukea parikin ketjua loppuun saakka niin kyllä se usein tulee selväksi, Hieno avauskin "epäily" puuroutuu matkan varrella pelkäksi tyjänpäiväkseksi palstan täytteeksi.
- tuhlausta
Terveisiä Tapiolasta. Piti ihan vartavasten käydä katsomassa Sokoksen loppuun myyntiä. Hieno kolmikerroksinen rakennus puretaan metron tieltä pois. Tavaran paljous yllätti.Mitään ei varsinaisesti pitänyt ostaa. Tavaraa kertyi kuitenkin taas parinsadan euron edestä. Näkeepä taas keväällä mitä saa taas kauden jälkeen lahjoittaa.työttömien kirppu torille
- tympääntynyt
Ylläpito, lopettakaa tämän yksin kirjoittelevan ketju.
Missä on se kahdensadan ketjun sääntö mikä ennen oli, tälläinen tilastonikkari tukkii koko palstan
Voihan aloittaa uuden yksinpuhelun.- .
Palstalla on tilaa neljälle kymmenelle ketjulle, Onko kaikki ketjut tilastonikkarin käytössä ? Ei todellakaan ainostaan viisi avausta nekin siirtyvä pian kakkoa sivulle..
Mihin et ole mahtunut viisauksiasi kirjoittamaan ?
- voi sentään.
Voi hyvä ystävä ei täällä ole ylläpitoa se löytyy vallan muualta . Miksi olet noin ärtynyt ?
Voisitko kertoa ...... - minä vaan
Tässä ketjussa on kolmetaa viestiä ( 300 ) ja tätä ketjua on käyty lukemassa viisataa kertaa. (500)Suuresta lukija määrästä ja ketjunsaamasta suosiosta johtua sille ei ole loppua näkyvissä,.
- 70 plus
Kahden sadan viestin raja on tietysti olemassa ja sitä noudatetaan jos katsotaan, että ketjun kirjoitukset ovat sovittuihin sääntöihin nähden siinä siinä. Tämmöinen suuren lukija kunnan tavoittama ketju in tietysti poikkeus,
- Ruxi ruutuun
Olisko syytä laittaa tähän ketjuun käviöitä varten nettietiketti eli säännöt miten keskustelupalstoilla tulisi toimia.
Pitäisittekö tarpeellisena, Jos on niin vastatkaa jos ette pidä älkää vastatko... - hyvä antaa vähästäki
Tulipas käytyä kirkon joulu myyjäisissä, Maistuu se kerran vuodessa joulupuurokin rusina sopalla ryyditettynä. Oli siellä taas ahkerat kädet leiponeet myyjäisiin niin torttua kuin muitakin jouluun kuuluvia repellyksiä. Arpajaisetkin oli ja ostin kannatuksen vuoksi arvan. Afrikkaan kuulema meni avustus, nee....... lapsille, Kurjilta näyttivätkin kuvissa olevankin ruipelot jäsenet ja kaasusta turvonnut maha. Silmätkin olivat ikään kuin liian isot kuoppiinsa...
Ostin vielä kotikutoiset aidot villa sukat yö sukiksi. Tunttuu jalat palevan nukkumaan mentäessä. Nekin eurot sinne Afrikkaan. - palstan täytettä
Osui silmään avaus " maksateko TV lupanne", Mitähän avaaja luulee ? Ei varmasti kukaan joka ei lupaa maksa ilmaannu ketjuun vaikka rekatulla nikillääm siitä kertomaan.
Jos vaikka katsoisi 50 tuumaista TV ruutua jossa kuusisataa kanavaa, - ( ¤ l ¤ )
Kaks piipuinen juttu, Ehkäpä vähän vanhan aikaista. Tietokoneelta, kun pystyy katselemaan myös televisio ohjelmia. Pitäìskö siitä maksaa TV lupamaksu. Saisivat sisällyttää lupa maksun valtion talous arvioon.niin ei kukaan pääsi pinnaamaan. Kaikkihan ainakin joskus seuraa TV ohjemiakin. Ei siitä pääse eroon yleisissä tiloissakaan.
- 3 21
"Saisivat sisällyttää lupa maksun valtion talous arvioon.niin ei kukaan pääsi pinnaamaan. Kaikkihan ainakin joskus seuraa TV ohjemiakin. Ei siitä pääse eroon yleisissä tiloissakaan."
Olisikos oikein, että television rahoittamisesta maksaisivat nekin, jotka vain olosuhteiden pakosta joutuvat joskus harvoin näkemään niitä typeriä television ohjelmia (= televisiosaastetta) yleisissä paikoissa?
- Hyvää Huomenta
Maanantai 28.11.2011
Onnea päivän sankareille...
Heini, Kaisla ja Sten- Risto. R
Heinille terkkuja.
- m.v.
Muistuu mieleen aika jolloin radio toimi ainoana uutis lähteenä. Kuinka tarkkana istuttiin uutisten ajan, Vaarikin siinä huono kuuloisena melkein korva kiini suuren laatikon kyljessä. Radio oli ainoa jolla saatiin uutinen reaaliajassa perille.
Sittemmin radioasemien yleistyessä ja niiden tultua kaupalliseksi radion kuuntelu maksusta luovuttiin. - m.v.
Yhteiskunnan omistaman TV yhtiön uutisten kattavuuden peitealue on lähes koko valtakunta. TV on monessa tapauksissa korvannut radion.
Aivan järkevältä tuntuu ajatus valtion TV kanavan ylläpitäinen verovaroin.
Aina on ihmisiä jotka eivät voi syystä tai toisesta hyödyntää kaikkia yhteiskunnan palveluita yhtä paljön.
Ei sosiaalista terveyden hoitoa, eikä edimerkiksi valtakunnallista tieverkostoa autoillenkaan.
Täytyy katsoa kokonaisuutta eikä juutua pilkkuihin - ullamirjami****
Niin ennen oli Radiolupakin oltava ---, nyt en tiedä tarvitaanko se TV: luvan lisäksi , luulisin että ei kai.
Täällä maksan vaan TV luvan joka onkin aika arvokas, Nykyään ei kyllä sitä paljoa tule katsottua . Olen tämä interneti ystävä paremminkin.
Ostin kyllä juuri uuden TV;n Joka onkin taasen paljon parempi kun se entinen.
Kuuntelen Radioo paljon ,nytkin on korvissa Yle1 Missä nyt haastatellaan Erkki Tuomiojaa ,hän kun on ollut tutustumassa Kreikan Turkin YM maiden tilaa , --Nyt hän selvittää Kreikan tilannetta . Ja kuin ka euroopan käy. Rahatilanne ainakin on huononemassa.
Myrskykin on laantunut , aurinko paistaa ,on ihana ulkoilupäivä-- ei ole vielä lunta ,mutta aamulla oli 0 astetta-
Huomena menen Suomenlaivalle Jouluruokia syömään , meitä on pieni porukka
Ja Lauantaina oli " Pikkujoulut" --- pidettiin suvun kanssa tapaaminen . Kaikkia, kun ei Joulunpyhinä voida tavata ,kun on niin monta sukua jo tullut , ja kaikkien on tavattava läheisiänsä. Kuitenkaan moni ei päässyt nytkään tulemaan -- - m.v.
Kiitos Ulla viestistäsi ja hyviä pikku jouluja sinulle.
- m.v.
Jäi tuhon radio lupaan vastaamatta. Radio lupaa ei ole enää tarvittu vuosiin. Ennen se piti autossakin olla mukana. Ratsiassa sitä kyseltiin niinkuin muitakin papereita.
- mijau...
Pimpeli pompeli. hiiri se kissalle takkia ompeli, Ei tullut takkia.....
- mijau...
tulis liivit, ei tullut liivejä, tulis tuluskukkaro...
- Hyvää Yötä
Ai, että,,, pimpel,i pimpeli pom.
Nyt kuitenkin telkkarin ääreen niin saa vähän vastiketta lupa maksulleen.... - Hyvää Huomenta
Tänään Tiistai 29.11.2011
Nimipäivät: Aimo ja Edga,
Onnea päivän sankareille- äö
Aikainen lintu se madon löytää. Vanha sanan lasku tuokin ja sopii mukavasti alkaneeseen päivään.
- haukotuttaa....
äö kirjoitti:
Aikainen lintu se madon löytää. Vanha sanan lasku tuokin ja sopii mukavasti alkaneeseen päivään.
Illan virkku aamun torkku se talon hävittää,Illan torkku aamun virkku se talon pystyssä pitää.
- aamukahvi
Palstalaisille on tullut tavaksi kertoa aamu toimistaan......
Niinpä tässä minäkin odottelen aamu kahvia joka hiljalleen valuu suodttimen läpi moccamasterissa,
Eilen olin kahvimaistiaisissa.Maisteltiin TV ssäkin mainostetun Dolce keittimen tuotosta. Todella hyviä erillaisia kahvi laatuja sillä syntyikin, Cabussino. Americano monet muutkin valmistuivat keittimessä kuppi kerrallaan puolessa minuutissa. Erikoista kuitenkin ,että keitin vaati omat patruunat joissa keitettävä kahvi oli. Tämmöiselle patruunalle kertyi hintaa n 0,30 euroa per kuppi. Laitekkin maksoi n. 100-300 euroa,Tuskin tuleekaan hankintaan. - m.v.
Huomenta Oskarillekin, Otamme tämän Oivaltavan Oskarin remontto porukkaan meillä, kun on silloin tällöin näitä remontti hommia joita Oivaltava Oskari voi kohentaa ja korjata, Terve tuloa vaan Oskari joukkoon tummaan," Ei vainkaan valkolaisii myö ollaan"
- m.v.
Palstalla on pitkä ketju jossa käsitelään vettä. Nyt ei parane mennä soheltamaan ketjuun, kun ei ole suurempaa viisutta tarjota, voimme toki tentata Oivaltavaa Osakari jospa hän meille valaisisi asiaa
- Oskar oivaltaa
Ensinnäkin veden kemiallinen merkki" vesi" (H2O, joskus myös divetymonoksidi tai divetyoksidi) on huoneenlämmössä nesteenä esiintyvä vedyn ja hapen muodostama kemiallinen yhdiste. ...
Koko elollinen elämä on vedestä kiini. Esimerkiksi Kalahari ja Sahara ovat esimerkki veden puutteesta
Väittämä, että ihmisen kehossa on suuret määrät vettä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan ihimisen kehossa on suuret määrät nestettä. Veri (lat. sanguis) jota kehossa on n. 6-7 % virtaa verisuonistossa ja kuljettaa happea ravinteita kaikkialle kehoon. Se siis ole vettä.
Josko tämä aamupalaksi - m.v,
Oskar oivaltaa kirjoitti:
Ensinnäkin veden kemiallinen merkki" vesi" (H2O, joskus myös divetymonoksidi tai divetyoksidi) on huoneenlämmössä nesteenä esiintyvä vedyn ja hapen muodostama kemiallinen yhdiste. ...
Koko elollinen elämä on vedestä kiini. Esimerkiksi Kalahari ja Sahara ovat esimerkki veden puutteesta
Väittämä, että ihmisen kehossa on suuret määrät vettä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan ihimisen kehossa on suuret määrät nestettä. Veri (lat. sanguis) jota kehossa on n. 6-7 % virtaa verisuonistossa ja kuljettaa happea ravinteita kaikkialle kehoon. Se siis ole vettä.
Josko tämä aamupalaksiKiitos Oskar. Jokaisena päivänä sitä viisastuu jos vain jaksaa pitää hoksottimet auki...
- m.v.
m.v, kirjoitti:
Kiitos Oskar. Jokaisena päivänä sitä viisastuu jos vain jaksaa pitää hoksottimet auki...
Luin kerran kirjan pienestä aikuistuvasta nee... pojasta joka kirjassaan kertoi pysyneensä elossa, oppiessaan syömään vettä. Kirja sellaisenaan oli liikuttava ja koskettava.
Saataa olla että alitajuisesti seurakunnan joulu myyjäisissä ostelin kaikenlaista tietäen että tuhlaamani roposet auttavat näitä nee.... saaman johonkin Afrikan kirkon kylään kaivon, joka pulppuaisi heille raikasta vettä....
- .
Juu tuleehan sitä raakaa vettäkin käytettynä. Kylläkin jään muodossa Gtogi lasissa.
- 324/5
Pizzan kanssa tulee juoduksi värjääntynyttä vettä Cocan maustamana. Etenkin nuoriso näkyy eniten suosivan. Keppana kun ei oikein pizzan kanssa maistu....
- 11111111
Pizzan kyytipokana rasvaton maito on paras. Siinä on 6, 332 % enemmän vettä kuin punasessa maidossa.
Miten käy jos keittää maitoa, tuleeko vesihöyrystä maitojauhetta kun se kuivuu? Täällä ketjussa ne viisat, siksi tulin täältä kysymää. - m.v.
Viisaita kysyt. Kyllähän asia on niin jos maalikkona yrittää keitämällä tehdä maidosta maito jauhoa tuloksena on ensijaisesti pohjaan palanut maito kattilan pohjassa.
Kysytään asiaa kuitenkin Oskar Oivaltavalta.- Oskar oivaltaa
Valmistus
Maitojauheen valmistus. Maidosta poistetaan vesi. Maito kuivataan se laitetaan astiaan j ja siihen kohdennetaan lämmin ilmavirta. Lämmin ilma haihduttaa veden maitopisaroista, jonka jälkeen kuiva maitopulveri kerätään kasaan hienona pulverina. I. Ruuanvalmistukseen käytetty maitojauhe on sumutuskuivattua, yleensä rasvatonta maitojauhetta.Valmista maitojauhetta saa myös vähälaktoosisena.
- hih hih....
Varsinaisia mestareita olette, Taitaa m.v. olla tämmöinen vatsasta puhuja.
Syksyn tuntua, sehän tämä aloitus oli vai miten se meni.
Missä herran kukkarossa minä oikein asun, kun tähän eivät nuo syysmyrskyt yllä. Muualla päin puita kaatuu, kun ilmalla on niin kiire (myrsyt) meillä sähkölinjat kulkee maan alla, siitä ei ole muuta haittaa kun että katuja välillä kaivellaan auki. No onhan siellä maan alla myös vesi ja viemäriputket. Valokaapeleissa lienee siellä jo vilkkaampaa kuin puhelinlijoilla.- m.v.
Syksy ainakin kalenterissa muuttuu talveksi, vaikka talven merkit on vielä puutuneet , Sakot saa jos huomenna autoilisi suvikumeillä, vaikka ne riittäisi keliin.
Sonera on ahkeroinut meidänkin taloon valokaapelin ja niin huomaamatta ettei sen asennusta ole edes tullut havaittua. Nyt kuitenkin todettua.
Tarpeeton viritys ainakin meikäläiselle, Ei ole enää tarkoituskaan siirtyä takaisin kiinteään verkkoon, vaikka langattomassa yhteydessä on omat riskinsä siinäkin...
- Oialtava Oskar
Tayon paikka !
- minä vaan
Osar se jaksaa virheitä kirjpitella. Tuntuukin jo tyhmältätänne kirjoitelle monea päivänä peräkkäin.Kyllä tauko on paikallaan,
- öä,lm
4 jututu, oleek sin
- m.v.
Keskiviikko 30.11.2011 Nimipäivät: Antti, Antero, Atte, Anders, Andreas, Andre ja Andrea
Tämän päivän kukitettavat päivän sankarit.... Onnea Heille ! Ruusut on loppu nyt niput kauniita Hollantilaisia tulpaaneita. Tulivat juuri aamukóneella Amsterdamista, - Oskar oivaltaa
18 ketjua on avattu joten jokaiselle luulisi löytyvän apetta. Jatketaan harjoituksia, se kuulema tekee mestarin...
- m.v.
Liikuntapäivä alkaa taas ohjatulla aamu jumpalla. Olo on sen jälkeen kuin olisi traktorin alle jäänyt Sieltä sitten kipinkapin vielä vanhan talon saaneeerausta valvomaan. Ei näytä pääsevän millään vanhoista sivutöistä eroon. Ei kehtaa sanoa kaikille avuntavitsijoille, ei käy....
- hui.huissan
Toivottavasti ei tule lunta alamaihin tuntureissa saa olla.
8 on lämmintä vähän liikaa tuulee ja on yö. - 324/5
Hei m.v. !
kaivattaisiin taas räväköitä aloituksia. - m.v.
Pieni tauko nyt uusien ketjujen avaamisessa. Riittää, kun käyn kuittaamassa tänne tulleet viestit.
- (__)? kuppi kuumaa
Tämän Torstain 1.12.2011 Nimipäivä tulppaanit saa " Oskari ja Oskar."
...................PALJON ONNEA- katleija
Onnea pojan pojalle. Mammasi keksi sinulle toiseksi nimeksi Oskari. Pitääkin lähettää tekstiviesti.
- Oskar..
katleija kirjoitti:
Onnea pojan pojalle. Mammasi keksi sinulle toiseksi nimeksi Oskari. Pitääkin lähettää tekstiviesti.
Kiitos" katleija " huomaisuudestasi. Jo vähäisenkin olemassa oloni aikana pannut merkille, että oletkin puolella, kun katsellaan näitä palstan mummeleita olet huomaavainen ja " itsellisesti tietorikas."
- pusi, pusi
halit meidän omalle Oskarille.
- Tietomurto..
Ei tunnu hyvältää jos kirjoittaa viestin, eikä se lähdekkään, vaan viestin alle tulee teksti,
*Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi*
kuinkahan moni on saanut sen viestinsä oheen. Onhan täällä toki muitakin häiriintyneitä kuin *kukkahame*- 00750
Taas kertaaleen palstalla pähkäillään
Ihan turha potkia tutkainta vastaan.
Palsta voi, tai on voimatta, ihan hyvin, huolimatta mistään.
Ketään ei voi pakottaa omaan kaavaansa, olemme kaikki vapaita sieluja, vastaamaan, tai olemaan vastaamatta.
Kunpa muustakin asiasta sana soisi yhtä innokkaasti, kuin palstan tilasta.
Varsin hyvä toteamus nostan sen tänne kpska viesti oli täysin nimetön
Täytyy toki ymmärttää ettei kaikkia kaikki asiat kiinnosta. Kirjoittaa voi vallan hyvin omista tuntemuksistaa omista ajatuksistaan edes odottamtta, että niistä syntyisi keskustelu ketjua.
Nåinhän täällä on rdettykin. Luennonoloisesti kirjotettun ja ltennon omaisesti vastattukin. Keskustelut ovat enempi syntyneet riidellessää.
- Juuri niin
Onhan näitä tyhjäpäiväisiä rönsyileviä ketjuja johon voi sitten kirjoitella mitä mieleen juolahtaa. Toinen asia on sitten ketjut jotka sekeästi ovat provoja js jotka lähtee likkeelle jo riitaa haastaen ja saavat sitten mukaansa paljon ilkeilijöitä.
Yhtä kaikki jos niitä lukiessa ja niihin kirjoittaessa saa itselleen viihdykettä niin mikäpä siinä ..... - Guru..
Ennustellaan super lamaa ? Mitähän sekin on ja miten se mahtaa koskettaa eläkkeläisen elämää. Ei yhtikäs mitenkään ruokaa on kaupoissa ja eläke monellakin riittävä, jopa sellainen, että jää säästöönkin. Taitavalla sijoittamisella säästötkin kasvaa. Edellisessä lamassa parikymmentä vuotta sitten meistä monetkin korjasivat komean potin. Niin tulee nytkin käymään kun työttömyys kasvaa ja velat korkoineen painaa ylivelkaantuneita talouksia.
Rikkaat ja luottokelpoiset vaurastuvat entisestään. Köyhät pysyvät köyhinä. Kukaan ei tässä maassa ole aikaan nälkään kuollut, eikä kuole jatkossakaan. Typerää on manata ja murehtia täällä asiaa joka on tulevaisuudessa ja toteutuessaan ei hetkauta eläkkeläisen elämää suuntaan eikä toiseen. Luuserin elämä on tasasta kurjuutta olkoon aika mikä tahansa. Ei holmöt ja höntit osaa rahaa käyttää, siksi onkin parempi antaa leipä kassi kainaloon kuin tahallisesti altistaa esimerkiksi alkoholille antamalla selvää rahaa.- mani mani....
Kurkkasin tuonne pika.vippi ketjuun. Siellä ikääntynyt vanhus kertoi seuravan laisen kertömuksen vipin haustan Hänellä oli säästössä useamman vuoden työttömyys korvaukset lisäksi useita omistus asuntoja ja silti hänen laina hakemuksensa hylättiin olisikko siihen ollut perusteita ?
Ellos ei taida olla varsinainen pikavippifirma?
Vuosia sitten ihmettelin Elloksen lainatarjousta ilman takuita.
Täytin hakemuksen rehellisesti mutta aikomukseni ei ollut ottaa lainaa.
Pyysin maksimisummaa pisimmällä maksuajalla.
Silloin varsinainen lainan nostaminen olisi vaatinut vielä varmistuksen.
Sain kielteisen päätösen perusteena työttömyyteni.
Kuitenkin minulla oli 3 velatonta omistusasuntoa joita ei kysytty.
Kysyttiin vain asuuko omassa vai vuokralla.
Myöskään muuta varallisuutta ei kysytty.
Eri muotoisina säästöinä oli usean vuoden työttömyyskorvauksen verran varoja.
Eihän tälläiselle voi lainaa antaa. - finassimies
mani mani.... kirjoitti:
Kurkkasin tuonne pika.vippi ketjuun. Siellä ikääntynyt vanhus kertoi seuravan laisen kertömuksen vipin haustan Hänellä oli säästössä useamman vuoden työttömyys korvaukset lisäksi useita omistus asuntoja ja silti hänen laina hakemuksensa hylättiin olisikko siihen ollut perusteita ?
Ellos ei taida olla varsinainen pikavippifirma?
Vuosia sitten ihmettelin Elloksen lainatarjousta ilman takuita.
Täytin hakemuksen rehellisesti mutta aikomukseni ei ollut ottaa lainaa.
Pyysin maksimisummaa pisimmällä maksuajalla.
Silloin varsinainen lainan nostaminen olisi vaatinut vielä varmistuksen.
Sain kielteisen päätösen perusteena työttömyyteni.
Kuitenkin minulla oli 3 velatonta omistusasuntoa joita ei kysytty.
Kysyttiin vain asuuko omassa vai vuokralla.
Myöskään muuta varallisuutta ei kysytty.
Eri muotoisina säästöinä oli usean vuoden työttömyyskorvauksen verran varoja.
Eihän tälläiselle voi lainaa antaa.Aika pitkällä tuo lainan hakija on tästä päivästä. Kertookin asiastaan menneessä aika muodossa "kuitenkin minulla oli 3 omistus asuntoa" Kaiketi ei enää. Juuri tuollaiset koheltjat menettivä edellisessä lamassa omaisuutensa, Miten lienee sen hankkinut varmaan perinyt kun ei ollut minkään moista tajua asioiden hoidosta...
- Hyvää Yötä
finassimies kirjoitti:
Aika pitkällä tuo lainan hakija on tästä päivästä. Kertookin asiastaan menneessä aika muodossa "kuitenkin minulla oli 3 omistus asuntoa" Kaiketi ei enää. Juuri tuollaiset koheltjat menettivä edellisessä lamassa omaisuutensa, Miten lienee sen hankkinut varmaan perinyt kun ei ollut minkään moista tajua asioiden hoidosta...
On tullut aika luopua päivän puuhista ja kömpiä untuva täkin alle, suloiseen lämpöön.
Natti Natti !
- Hyvää huomenta
Tännään Perjantai 2.12.2011
Nimipäivät: Anelma, Unelma, Beata ja Beatrice Onnea päivän sankareille I - m.v.
Huomenta minunkin puolestani. Palsta on ulkona tapahtuvasta myrskystä huolimatta lähtenyt taas mukavasti käyntiin, vai liekkö juuri siitä syystä, no oli miten oli hyvää viikonlopun alkua kaikille ahkerille kirjottajille ja tarkkasilmäisille lukijoille.
- m.v.
tulipahan käytyä cabutsinolla Espoon Omenan kahviossa . Kuinka ollakkaan melkein viereiseen pöyttä istahti kahvi kuppinsa kanssa mediasta tunnetuksi tullut Vale lääkäri. Asiallisen oloinen mies, joka nautti kahviaan. Nais seuralaiseni teki huomoitaan iltasanomien sivulta jossa ko lääkäri oli kuvattuna. Huomattuaan uteliaisuutemmei poistui lvale lääkäri kahvion toiselle reunalle
Uskottavan oloinen mies. Minuun olisi mennyt täydestä - 354/02
Ei koiraa ole karvoihin katsominen...
- tulin vaan
kertomaan ,että palstalla menee hyvin, uusi ketjukin rumat ja rupiset tuntuu vetävän.
- m.v.
Lauantai 3.12.2011
Nimipäivät: Vellamo, Meri ja Urda
Onnittelut päivänsankareille. - La dolce vita
Mitä mukavaa keksittäisiin. Näyttäisi olevan joillain tekemisen puutetta. Ei ole meikäläisellä jokainen päivä on täynä tekemistä. Tänään on lauantai saa heittää RT kortit syrjään. Isohko vesivahingoisessa vaurioitunut kylpyhuoneen saneeraus vei koko viikon ja valmistui eilen. Passaa siihen uusien vukrakaisten tulla. Asuntokaupoissa on aina riskinsä. Uskomattoman paljon on valvottavaa ammattimiestenkin työssä, jos aikoo saada kiitettävän loppu tuloksen .
Tänään nautitaan kuitenkin vapaasta, Nautitaan ...pippuri pffistä täyteläisen punaviinin ja Irlantilaisen kahvin kera...
Illalla sitten teatteriin.....- tutkiskelija
Vielä kerran kiellon päälle .....
Näin voi todeta kun vilkasee Ruuneperin avaamaa ketjua jossa hän toivoo ettei ketjuun vastattaisi.
Tyhjän päiväisiä vastaus viestejä näyttää ketjuun kertyvän pian kymmenkunta. Ei paljon aihetta niitä lueksia,,,,
Hyvä kuitenkin pitää viestien määrä sidettävällä tasolla ilman käiriköintiä ja ilkeilyita.
Terveisiä vaan " voihan " ulosteellekkin. joka tähänkin ketjuun jätti kikkaransa.
- Oskar.....
Kuuroille korville menee Ruuneperin toivomus uusien ketjujen avaamisesta. Syykin on yksinkertainen " tyhjästä on paha" nyhjäistä"
- m.v.
Mielestäni tuommoiset kokeet joita *kukkahame*suorittaa nostaen päivittäin roskaketjua Rohkeasti mukaan "korppis* voisi hyvin suorittaa huuhaa palstalla jolloin ne eivät sotkisi tätä ikäihmisten arvokasta palstaa.
Viestien määrä ei lopulta ole ratkaiseva vaan viestien laatu. - kiusa se
m.v. kirjoitti:
Mielestäni tuommoiset kokeet joita *kukkahame*suorittaa nostaen päivittäin roskaketjua Rohkeasti mukaan "korppis* voisi hyvin suorittaa huuhaa palstalla jolloin ne eivät sotkisi tätä ikäihmisten arvokasta palstaa.
Viestien määrä ei lopulta ole ratkaiseva vaan viestien laatu.on pienikin kiusa ja sille onnettomalle päivän kohokohta, sallitaan se.
- !
Poista koko ketju äläkä ihmettele .....
- u.m****
Toinen Adventti ---ja sytytin toisen kynttilän .
Söin aamiaisen ja katsoin Paavo Väyrysen TV: haastattelun --- vastas hyvin annettuihin kysymyksiin .
Tykkäsin, kyn tuli kysymys , oli napakka vastauus joko Ei tai KYLLÄ ---mikä selvensi kummasti hunoapolitiikan tulkitsiaakin , niinkuin minua.
Antoi selvän " kuvan" mikä on "miehiään" --ja sai lisää äänestäjiä.
Olisi vaan sanonut, että Suomi on vapaa ja toivottavasti pysyykin--- ei Liittovaltioo. Niin olisin vielä varmemmin antanut ääneni hänelle sitten, kun se aika on
. On jo kyytikin luvassa Suomen lähetykseen.
Toivottavasti en pilannut Ketjun "hyvää henkeä" mikä on pysynyt hyvänä ,ja jakossakin toivon samaa asiallisuutta.- m.v.
Niin minäkin katsoin Väyrysen haastattelua. Eritäin hyvin selvityi haastattelijan kompa kysymyksistäkin. Mitä enemmän olen näitä Paavon juttuja seurannut sitä enmmän Paavo vakuuttaa, Silloin kun olisimme Niininstöä tarvinneet ei hän ollut käytettävissä, Nyt kun Niinistö tarvitsee hyvää ansiota ja hyviä presidentille tulevia etuja on hän tyrkyllä..
Nyt tarvitaan selkosanaista presidenttiä jolla on uskallusta sanoa selkokielellä mihin Suomea viedään....
Valinta tulee olemaan vaiketa.
- u,m****
Koiran ulosvienti pitkittyy ,ulkona on niinkovamyrsky että pelkään mennä sinne ,ja jerrykään ei ole vielä pyytänyt --ihmekyllä.
- m.v.
Samanmoinen mylläkkä on nyt täälläkin, Saa aamu lehdestä taas lukea miten ovat Ruotsin laivat selvinneet. Nyt ei olisi kiva plla merellä..
- Hyvää Yötä
Pannaan taas pillit pussiin tältä päivältä ja otetaan se kuuluisa sormustimellinen. Tosi kyllä tässä uni varmaan tulisi muutoinkin,
- katleija
Saas nähdä miten mun käy sillä tuli otettua liian pitkät unet liian myöhään. No sitten silitetään tuo pyykkikorillinen tuosta tyhjäksi.
Pohjavesivarannot lisääntyy, taas sade ropisee. Lounaasta tulevat saderintamat. Kun edelliseltä selkä peittyy jo uudelta vatsa näkyy.
Hyvää ötyä unisille. - m.v.
Palasin vielä tänne. Yritin saada tietoa siitä Heleniuksen ja Chisoran matsista, mutta ei löytynyt. Jää sekin jännä huomiseen.
Kyllä olen puolestani pahoillan tuosta eston ilmestymisestä yrittäessäsi lähettää viestiä. Yleensä estot poistetaan parissa viikossa, Olisi niihinkin parikin kikkaa, mutta en niistä voi kuitenkaan huudella.voithan kuitenkin kirjoitella muutaman viestin ennenkuin esto taas iskee, Jonkin moinen lipsu on ylläpidossa tapahtunut eivätkä ennätä sitä korjaamaan.
Täällä muuten tuulee jo tosi rajusti.- Katleija
Minä keksin millä eston saa katkaistua tältä istumalta. Katkaisen internet yhteyden ja yhdistän niin esto poistuu. Mietin tyhmässä päässäni onko sillä tähän mitään yhteyttä kun IP tunnushan vaihtuu aina kun uudelleen avaa internetin.
- minä vaan
Katleija kirjoitti:
Minä keksin millä eston saa katkaistua tältä istumalta. Katkaisen internet yhteyden ja yhdistän niin esto poistuu. Mietin tyhmässä päässäni onko sillä tähän mitään yhteyttä kun IP tunnushan vaihtuu aina kun uudelleen avaa internetin.
"Katleija "
Onhan sekin yksi tapa. Yleensä esto tulee siinä vaiheessa ,kun yrität lähettää viestiä. Jos näin menettelet niin klikkaa enen viesti kirjoittamista" Ilmoita asiaton viesti" jos yhteys on eston kysytään sähköposti ositetta. Klikaa uudelleen ja kehoitus häviää.Jos esto on edelleen voimassa tulee englanninkielinen viesti "Sorry .......jatka sitten kertomallasi tavalla.
On tietysti helpompia tapoja mutta niisä pitää mennä asetuksiin niitä et kannata sorkkia.ellei siten ole osaaja.
- ajastin...
Sunnuntai 4.12.2011
Nimipäivät: Airi, Aira, Barbara ja Barbro
Onnittelut päivänsankareille, Kukat tulee iltapåivällä .... - Barbara B
Kiitos kukkien lupauksesta, tässä suukko etukäteen ja kutsu nimipäiväkahveelle, mansikkatorttuakin olis tarjolla. ;)
- m.v.
Yllätysvoitto Robert Heleniukselle!
Robert Helenius on voittanut ammattinyrkkeilyn raskaansarjan avoimen EM-ottelun Helsingissä.
Onnittelut ansaitsee Roberttikin.
Voitto niukka pistevoitto josta Chisorannin porukka tekee vielä valituksen - ajastin
Kiitos Barbara kutsusta. Tulen aivan mieluusti mansikka torttu on minunkin herkku vonnainen. Onkin jo vähån aikaa, kun olen tuoretta tortua saanut. Ihanaa reffataan iltapäivällä.
- kuinka kaipaankaan
Masentava kaamos parituntia päivän valoa ja taas mustaa maantietä. Miten tän kaiken kestää, etelä euroopassakin on talvi kuten täälläkin joskin lämpimämpi ei kuitenkaan enää kesä...
Se löytyisi suureren veden tuolta puolen.....- Poimittu
kannatus laskee.........
Persusuomalaisten alasmäkeä on odotettu. Ei Suomen kansa niin tyhmää ole, etteikö se näkisi persujen toiminnan onttouden ja kaikenlaiset ylilyönnit. Mitään he eivät ole saaneet aikaan. Tyhjää suun pieksentää ja huonoa käytöstä. Kansa alkaa tulla järkiinsä.
- Jytky sulaa
Sitä saatiin mitä tilattiin....... eduskuntaan suurimäärä turhakkeita suurella palkalla pällistelemään....
- ullamirjami****
Haloo eikös nyt olekkin Presitentin vaalit. Ja ei olekkaan Timo Soinista Presitentiksi ,
Kannatusluvut onkin presitentin kannatuksesta tehty ,jos oikein ymmärrän.
Hän on parempi Eduskunnassa ,ja hänen aikansa tulee, kunhan saa enemmän kokemusta ja näin valmiimpi .
Kehittyy toivottavasti , ja onhan hänellä aikaa ,. Kunhan on yhtä kokenut kuin Paavo Väyrynytkin --niin silloin vasta.
Tarja Halonen oli juuri TV: ssä haastateltavana, Vaikea sanoa hänestäkään mitään --- hyvinhän hän läpäisi kysymykset ja oli samanlainen kuin ennenkin. - m.v.
Onhan ne Presidentin vaalit jo ovella ja kovaa vauhtia ehdokkaat siihen valmentautuvatkin,,,,,,
Paljon on perussuomalaisia jotka näissä gallubeissa oat asutumassa Väytysen taakse....
On meillä sitten jännättävää...- Hyvää Yötä.
Näin se tämäkin päivä katosi. Sataa tihkutti koko päivän, ei paljoa viitsinyt nokkaansa ulos työntää....
Natti Natti sinne lahden toisellekkin puolelle....
- ajastin
Maanantai 5.12.2011 Nimipäivät: Selma. Onnea Selmalle,
Selma on vanhan kansan kaunis nimi. Selmoja ei kasvanutkaan joka oksalla- Ruusut Selmalle, - Ihanaa
Olen jo vuosikausia ollut parturi- kampaaja ammatti opiston mannekiininä ja asiakkaana. Nyt olin taas nuoren ja kauniin oppilaan hoidettavana. Päätä hellästi hierottaessa pehmein sormin lämpimän veden huuhdellessa hiuksia "torkahdin", ihana tunne. Liekkö taivaassa yhtä auvoinen olo.
Jotenkin vielä kun katsoo nuoria ihania naisia leggingeissään kaipaa nuoruuttaan, vaikka elämältä on kaiken saanut. Olisi se kuitenkin kuin mieluisa laiskan läksy...- 94 vuotta
94 itsenäisyyden vuotta on takana päin ja olemme itsenäiseti saaneete päättää omista asioistamme. Jurona jopa itsepäisenä kansana olemme tehneet ratkaisuja jotka ei kansakuntaamme ajatellen ole olleet parhaita, Nyt on kuitenkin myöhästä katua. Valittu eduskunta yrittää parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan hoitaa valtakunnan asioita,
Loisia ja osaamattomia tunareita loisii laitoksessa nauttien yhteis kunnan maksamaa korkeasa palkaa. Tämäkö oli kansan tahto. Pettikö valitut äänestäjänsa ?
- tukkaa täälläkin
Kummala puolella päätä jakauksen pidät, sulla kai ei sitten olekaan sitä leveää jakausta, joka niskaan ulottuu. hihhh nauti,nauti vaan siinä tuolissa kyllä kannattaakin
- Hopea hiukset
Kupolin päälaelta löytyy kyllä pienehkö luistelurata, joka vuosi vuodelta laajenee, Onneksi sitä ei itse edes peilistä, katsoen näe....
- Tukka ja Järki
Hopea hiukset kirjoitti:
Kupolin päälaelta löytyy kyllä pienehkö luistelurata, joka vuosi vuodelta laajenee, Onneksi sitä ei itse edes peilistä, katsoen näe....
Kekkosen aikakaudella vitsailttiin useasti, Tukka ja järki ei pysy samassa päässä. Kysymys olikin " kumpi lähti ensin."
Telkkari sarjan Kojak ajelutti aikanaan paksun tukkansa pois ja esiintyi sittemmin kiitävänä kaljupäänä,
Nyt kaljuuskin on jonkinlaista muotia. Kaljupäätä pitää jotkut naistyypit jopa sexikkäinä. Mitä sitten näkevät näissä kaljupäissä, en ole tullut kysyneeksi...
- Huomenna juhlitaan
Huomenna on kahdetkin juhlat edessä. Kerhokavereiden rivit harvenee joka vuosi. Hartaana vietetään tätä itsenäisyyden juhlaa omassa porukassa....
Juhla puku kiiltonahka kenkineen, paidat solmukkeineen on katsastettu, Vielä mahtuu housut kiini, tosin nipin napin,
Linnaan ei ole kutsua tullut, jatkoille kuitenkin. Juhla päivänä saa vanhempikin asiallista arvostusta. Muutoin ei enää ravintoloissa hulmuta ne ovat nuorten ja juppien paikkoja..... - se on tulossa
Tuli terveisiä Vihdistä ensi lumi on valkaissut maan ja tiet muuttuneet sohjoiseksi. Todennäköisesti huomen aamuna mekin saadaan lumipeite kaunistamaan mustaa maata. ..
- katleija
Sitten tämä ketju pitääkin lopettaa ja tehdä uusi aloitus nimellä talven tuntua, syksy meni talvi tuli.
- m.v.
Miksipä elävää ketjua lopettaisi. Talven jälkeen tulee uusi kesä jne......
Tämä ketju on jo ankkuroitunut paikalleen ja etenee vähän kerrassan kunnes siihen ei enää voi kirjoitella. Pisteen pistää tekniikka,,,
Nyt tämäkin päivä on ehtoo puolella.
Hyvää yötä....- katleija
Ole nyt kerrankin samaa mieltä kanssani. :-/
- ajastin
Tiistai 6.12.2011 Nimipäivät: Niilo, Nikolai, Niko, Niklas, Niki ja Nils
Onnea päivän sankareille ! - Otis-huoltaa
Tangero, tangero, voi kyllä todeta alkaa ketju jo kangertaa. Hissi olisi syyä huoltaa alstulo on hidasta ylös pääsee sukkelaan. Koitetaan vielä pariin kertaan.....
- minä, vaan
HYVÄÄ ITSENÄIS PÄIVÄÄ....
- Lorun loppu
Parkkipaikan autot on muutuneet muotivärisiksi, kaikki ovat valkoisia, Niin venyi syksy, muuttuen talveksi.
- ?
Warum
- 74 år
Niin miksi. Olen minäkin vllkaissut päivittäin tänne vaikka oon laiska kirjoittaja, Please,
älä lopeta.- minä vaan
katleija toivoi ketjunlopettamista ja uuden alkamista " talven tuntua," Aivan oikein annetaan katleijan alkaa uusi ketju. Kirjoittelen tänne kuitekin harvakseltaan, enkä muutenkaan tunne erityistä tarvetta kirjoitella enää useampia aloituksia yhden aikaisesti palstalle. Siitä on tullut ainoastaan haukut, moninikkisenä olemisesta....
Ketjun Yli kuudensadan lukukerran määrä viestittää, että tästäkin ketjusta on ollut ajan vietettä monellekin joka ei edes kirjottele tälle palstalle.
.
Kuka sanoikaan, "Älä sotke ympyröitäni"?
En minäkään nyt halua enempää sotkea mitä vaan, vaan oliko se minä vaa ympyröitä.
Hyvää itsenäisyyspäivää, liput liehukoon.- minä vaan
Jos oikein muisran niin sanoi Kreikkalainen filosotti "Arkimedes"
- ullamirjami****
Kiitos taasen tästäkin Itsenäisyydestä--- Ja lunta satoi iltayöstä kun vei Jerrycottonin viimeiselle keikalle .
Ja aamulla oli liukasta -- meinas mummu langeta --- ei sentään . Mutta piikit otan käyttöön , kaiken varalta.
On ihan kiva kun on pikkupakkasta ja ei tuulikaan käy , Sicklan järvi on toisinpaikoin jäähileessa ,--joka vuosi pääsemme siihen jäälle käveleen ,, ja kevätauringossa siinä on paljon porukoita --oikein aurataan käveloöille oma rata jossa on hyvä myös luistella.
Ja hiihtäjät saa omat ladut.
Nautitaan Linnanjuhlista --saa ruosissakin katsoa kuinka Suomalaiset juhlii itsenäisyyttä.- m.v.
Moi Ulla !
Tuossa enätin piipahtaa jo yhdessä itsenäispäivän tilaisuudessa oli vähän kuin hautajais tunnelma Suomen lippuja oli pöydillä ja vanhuksilla melkein tippa silmässä. Kovin oli haras tunnelma,
Äsken kotiuduin, Tiet oli sohjon peitossa eikä tahtonut oikein nähdä eteensä.Keli oli kehno.
Naapuri talon ikkunoissa loistaa kaunis kynttilä rivi.
Kohta päästään taas ihailemaan naisten kauniita pukuja. Alkaa jo tuntua kuin itse päasia olisi unohtunut ja kysymyksessä olisi todelliset turhuuden markkinat,
- mummeli
kiitos m.v. Kopiksen roisi ketju on poissa.
- Kyllä
jännittää, koska joku astuu jonkun naisen pitkälle helmalle ne roikkuu pitkällä perässä.
- upeeta
On meillä upea eliitti presidebtin kättelyssä, Upeaa katsottavaa.
- ajastin
Keskiviikko 7.12.2011 Nimipäivät: Sampsa, Agata, Agda ja Ågot
Onnea päivän sankareille . Tänään kukitetaan miehiä.....
- pööööööööö,,,
Kyllä nuo Agata ja Agda ovat munasarjallisia.
- kunhan kysyn...
Näinhän se tietysti on. Sanoppas sinä pööööö mistä erottaa kanan ja kukon?
- jume...
On mielenkiintoista huomata miten Suomen ITSENÄISYYS keskittyy ja huipentuu puvuntekijöiden ja asusteiden vertailuksi. Tällä pohjalla lepäävä itsenäisyys on heikolla pohjalla ja sen eteen annetut ja tehdyt uhraukset ovat olleet täysin hyödyttömiä. Itse asiassa itsenäisyytemme on myyty jo muutamasta kuparipennistä ja itsenäisyyden juhlinta on muuttunut sirkuksekksi.
copy- m .v .
Mitä voikaan muuta päätellä Marco Pjurström sirkus pellen punaisissa kengissä juhlayleisön joukkossa.
Tanssitaituri ja kansanedustaja Jani tanssitti ahkerasti rakastaan Teemua. Kuningatarkin valittiin ja tietysti kaunein naisten puku .
Mitäpä kansa muuta tarvitseekaan kuin "leipää ja sirkushuveja" kuten jo antiikin roomalaiset keisarit ymmärsivät kansalle tarjota....
- hei !
Kiva saada tämöistä mies näkökulmaa näihin linnan juhliin
Hyvä m.v --sanoitkin jo kaiken niistä juhlista ---ei lisättävää kiitos.
Meillä on 12.-12 -- siis maanantaina kerholla pikkujoulujuhlat --meidän ikäihmiset olivat 6 päivä Nacan kirkolla ..--oli ruokaa ja ym .--kai siellä oli myös virrenveisuutakin --en käy niissä --mutta, maanantaikai laitan muutamia suomalaisia laatikoita, -- kaikki kynnelle kykenevät ovat luvanneet tuoda jotain --ollaan vaatimattomasti --niinkuin meille sopiikin Itsenäisyyspäivää muistan samoin, kuin aikoinani Suomessaki.
Kynttilän kanssa ja TV:tä katsellessa. Ehkä hyvää ruokaa ja lasi viiniä.--nyt oli laivalta ostamaani Snapsia --sellaista kun nämä Ruotsalaiset Pruukaa ottaa ---vähän maystettua kirkasta.- minä vaan
ullamirjami kirjoitti:
Meillä on 12.-12 -- siis maanantaina kerholla pikkujoulujuhlat --meidän ikäihmiset olivat 6 päivä Nacan kirkolla ..--oli ruokaa ja ym .--kai siellä oli myös virrenveisuutakin --en käy niissä --mutta, maanantaikai laitan muutamia suomalaisia laatikoita, -- kaikki kynnelle kykenevät ovat luvanneet tuoda jotain --ollaan vaatimattomasti --niinkuin meille sopiikin Itsenäisyyspäivää muistan samoin, kuin aikoinani Suomessaki.
Kynttilän kanssa ja TV:tä katsellessa. Ehkä hyvää ruokaa ja lasi viiniä.--nyt oli laivalta ostamaani Snapsia --sellaista kun nämä Ruotsalaiset Pruukaa ottaa ---vähän maystettua kirkasta.Noista sinun snapseista tuli mieleeni Arkiatri Arvo Ylppö joka teroitii aina kohtuullisuutta ja suositte pienen snapsin ottamista .
Ota vaan Ulla pieni snapsi silloin tällöin. ehkäpä sitä eläisi melkein tervenä vaikka 104 vuotiaaksi kuten Arvo Ylppö.
..
Hauskaa tulevaa pikkujoulua !
- Hyvä opetus,
Lyhyeksi jäi tämäkin päivä ulkona on säkkipimeätä. Mitähän tuokin tarkoittaa, oiskoon sitä, jos olisi säkissä eikä näkisi mitään.
Aamulla yuli vedetyksi kolmen vartin jumppa ja se riittää tälle viikolle....
Ei huvita enää uloskaan lähteä maa on jäinen ja todella liukas. Toissa talvena vedin lipat ja jalasta katkesi jänne lihas .Vuoden kesti parantua, - Kissa ja hiiret
Ei varmaan itse porttikellon palstalle saanesta tunnu hauskalta. Täältä katsottuna se kuitenkin huvittaa, Nyky läytännön mukaan IP tunniste vaihtuu esimerkiksi konetta Konetta suljettaessa ja avataessa, tulee uusi IP numero joka määrittää mm koneen sijainnin . Siitä alkaa taas ylläpidon bannatujen jäljitäminen. Automatiikan ansiosta baanin saanut tavoitetaan melko nopeasti ja esto saadaan taas voimaan.
Hyvin harva, jos kukaan pystyy sanomaan mitä sontaa ja millä nikillä banattu kirjoittaa ellei siihen täysin paneudu. Vakinikin ohessa voi mainiosti käyttää puska nikkiä ja kirjoittaa sääntöjen vastaisesti. Vaikkapa nimitellä ja solvata toista palstalaista luuleen ettei siitä voi jäädä kiini. Se on kuitenkin harha luulo, Viestin IP jättää lähtemättömän jäljen ylläpidon lokiin.
m.v.- hölmöläisten talo
Hölmöläiset rakensivat taloa, rakentamisessa unohtui talosta ikkunat, Niinpä talossa oli säkkipimeä. Hölmöläiset löivät viisaat päänsä yhteen ja ryhtyivä säkeillä kantamaan valoa pirtiin......
- HYVÄÄ YÖTÄ
Päivä täys ,,,,,,,,,,,,,,,,,
- Kyllikki kylänkävijä
Torstai 8.12.2011 Nimipäivät: Kyllikki, Kylli, Magnhild ja Magna.
Onnittelut päivän sankareille - m.v.
Tänään muistellaan suurta säveltäjä mestariamme " Jean Sibeliusta " Liput liehuvat kello kahdeksasta - kuuteentoista mestarin kunniaksi.
- 74+
Kauniisti kiehuu siniristi lippu meidänkin pihalla, Mestarin muistoksi. Tähän sopii jukka Kuppamäen kaunislaulu, joka kuvaa kauniilla tavalla itsenäistä maatamme.
http://www.youtube.com/watch?v=Rr7loPC3bJk - upeeta
Yksi kauneimista mestarin teoksista.
Jean Sibelius, Sydämeni laulu:
http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34 - ihanaa
upeeta kirjoitti:
Yksi kauneimista mestarin teoksista.
Jean Sibelius, Sydämeni laulu:
http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34Tässä lisää Jannea !
Upeita sävSibelius: Finlandia
http://www.youtube.com/watch?v=XojVmivqDrA&feature=related
Alla marcia:
http://www.youtube.com/watch?v=AIois3Gaegk&feature=relatedellyjsiä - ollappa hyvä
ihanaa kirjoitti:
Tässä lisää Jannea !
Upeita sävSibelius: Finlandia
http://www.youtube.com/watch?v=XojVmivqDrA&feature=related
Alla marcia:
http://www.youtube.com/watch?v=AIois3Gaegk&feature=relatedellyjsiäVielä piti teille tarjota ylsi laineimista sävellyksistä-
Jean Sibelius - Valse Triste http://www.youtube.com/watch?v=66YMJzoNvs0
- ihanaa
Ihanaa ,kun unta riittää päivän nousuun saakka. Ja saa nousta valmiiseen katettuun aamiais pöytään.
Oikeastaan pitäisi karpata, tuntuu kuitekin vaikealta äkisti muuttaa ruokailu tottumuksiaan siirtyä rasvaiseen ruokaan. Aaamiaisellakin siirtyä silavaan ja paistettuihin kanan muniin,,,- Silmukka kiristyy
Näyttäisi tuo bannaus leviävän viruksen tavoin palstalla jo kolmas tapaus on tullu esiin. Nyt ei sitten auta kuin varmuus toimenpiteet ja asetusten tarkastus ettei joudu samaan ikävään tilanteeseen toteamaan viestiä lähettäessään
Keskuteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan vuoksi.
- Ei savua ilman tulta
Onko tuomoinen harmi sitten tullut aivan aiheetta. Tuntuu kovin ihmeellisesltä. Kyllä eniro kuitenkin on palveluiden tarjoojana aivan etu päässä. Asian mukaista olisi poistaa aiheettomat bannaukset.
Kannataisikko Riineperin ottaa asia selvitettäväkseen, Hänhän oli tapaamassa aiemmin "nettipoliisia" annettaisii hänelle valtuudet, kun häntä niitä peräskin,
Saiskos puhutella? Kyllä saat.... - m.v.
satoi toissa päivänä lunta tännekkin, Nyt lumesta on muisto vain. Vsilätäköitä, vähän sillä täällä, Ei tullut odotettua lumipeitettä,syksy vaan jatkuu, kuten tämä ketjukin. Tänne piipahdan kirjoittamaan vastailemaan, aina kun muilta hommiltani ennätän.
Hyvää alkanutta palsta päivää, mukavia kirjoitus ja luku tuokioita, - los,,,,
Sama täällä Vantaalla
- Viirus
Flunssa viruksen voit saada vaikka marketissa, joutuessani liian lähelle yskivää flunsaista ihmistä.
Viruksen saatat saada täälläkin "ehkäpä" avatessasi jo viiruksen saaneen viestiä. Kukkahame sai ensimmäisenä viiruksen "bannaus" sitten katleija roikkusessan kukkahameen perässä avaten kukkahameen viestejä ja kolmanneksi siten sama viirus on tarrtunut tämän texin kirjoitulsiin, ilmeisesti hänen avatessan edellä mainittujen viestejä.
Voisikko olla näin kunhan arvelen...
Kuka on seuraava uhri ?- vastaan....
Vastaan tähän viestiin tässä ketjussa koska ketju johon tämä viesti oli siirretty sisältää toden näköisesti viruksen. Viestin olen ajanut virustorjunta ohjemalla lävitse joten se on nyt puhdas,
katleija-
8.12.2011 12:02
0
Sulje
Näin tiesi Oskar.
Oskar oivaltaa 29.11.2011 10:18
"Aivan sinulle neuvoksi, aina kun havaitset m,v, kirjoituksen klikkaa oikeassa alakulmassa olevaa "Ilmoita asiaton viesti" saat silloin m.v.viestinkin poistetuksi ja jos niitä usein teet saat m,v: n kirjoittamisen palstalle estetyksi. Kokeile ainakin. Tulee punainen teksti m.v:lle hänen Yrittäessä kirjoittaa herjojaan palstalle " Kirjoittaminen palstalle on estetty sään..."
Näinkö se on kun kyllästyy jonkun, vaikka Katleijan kirjoitteluun, ilmoittelee vaan useasti asiattomasta viestistä, niin kas bannaus pamahtaa. En kuitenkaan usko että ylläpidolla olisi robotti todellisia bannauksia määräämässä. - Oskar ...
vastaan.... kirjoitti:
Vastaan tähän viestiin tässä ketjussa koska ketju johon tämä viesti oli siirretty sisältää toden näköisesti viruksen. Viestin olen ajanut virustorjunta ohjemalla lävitse joten se on nyt puhdas,
katleija-
8.12.2011 12:02
0
Sulje
Näin tiesi Oskar.
Oskar oivaltaa 29.11.2011 10:18
"Aivan sinulle neuvoksi, aina kun havaitset m,v, kirjoituksen klikkaa oikeassa alakulmassa olevaa "Ilmoita asiaton viesti" saat silloin m.v.viestinkin poistetuksi ja jos niitä usein teet saat m,v: n kirjoittamisen palstalle estetyksi. Kokeile ainakin. Tulee punainen teksti m.v:lle hänen Yrittäessä kirjoittaa herjojaan palstalle " Kirjoittaminen palstalle on estetty sään..."
Näinkö se on kun kyllästyy jonkun, vaikka Katleijan kirjoitteluun, ilmoittelee vaan useasti asiattomasta viestistä, niin kas bannaus pamahtaa. En kuitenkaan usko että ylläpidolla olisi robotti todellisia bannauksia määräämässä.Tuo on kyllä katleija aivan huumori mielessä saneltu viesti kirjoittajalle joka erityisesti mollasi minä vaan kirjoituksia. Katsoppas nyt pannattu kukkahame pisti niitä niikkejä kymmenittäin minä vaan käyttäjmiksi. Todellisuudessakin niitä oli jokunen. Niinpä saatte osin paanistanne syyttää tätä poistattajaa, joka valitti liki kaikista puskanikeistäkin pistäen ne kukkahameen nimikoinnin mukaan "minä vaan" piikkiin. Sillä perusteella ei saada mitään aikaiseksi..valituksia ja poisto pyyntöjä tulee ylläpidolle sata määrin vuorokaudessa. Ei tämmöisten täälläkin vaikuttavien höpö ukkojen sana paina poisto pyynnöissä minkään vertaa....
Tekoäly ja ropotti poimii tietysti sääntöjen vastaiset IP numerot mistä viestit tulevat ja ihmiset estoista päättävät.
- Oskar...
No niin päivittäinen kauppa reissu on taas takana päin. Piti mennä Saulin kahville. Ei tullut kuitenkaan lähdetyksi vesisateeseen, No onhan se Saulin pannu huomennakin kuumana.
Mukava on tavata Saulin nuorikkokin ja vähän jututtaakkin, kun tässä on itsekin vähän koittanut katsataa tuommoista nuoren puoleista nais ihmistä joka pärjäisi tämmöisen viiriilin vanhemmankin miehen kanssa , meinaan siellä vällyjen alla. - höpö
Juu juu .. Juttele sinä vaan kyllä sua uskotaan...
- Punainen lanka
On kyllä ketjusta jo aikapäiviä sitten kadonnut. Mutta haitanneeko tuö mitiä, kirjoitrllssn vssn sääntöjen puiteissa kaikkea mukavaa ja hauskaa. loukkaamatta muita palstalaisia..
- u.m<****
Nyt on kehumisen paikka.
Itseeni kehun . Luulin kyllä, ettäei minusta ole enään niin suureen urakkaan ---pesin keittiön matot ja Pari Filttiä --ne on Jerryn alla jun loikoo sohvalla.
Puhdasta tuli --ja huomenna on sitten lattioiden vuoro.
Siittä ruokahömpötyksestä olen ihmeissäni , Nyt täällä meilläkin, on Voi tiski ollut tyhjä .
Onneksi olin ostanut jo aiemmin kun leivoin kerholle ja käytän muutenkin voita ainakin kun paistan kalaa esim merkiksi.
Huomena on taasen ostospäivä --on vaan mentävä ennenkuin työssäkäyvät kerkiää ,
Täysikuu mollottaa suoraa ikkunastani , onneksi ei se vie minulta unta --monelle tutulleni Kuu on sellanen veijari.
. - m.v.
Sehän tässä on se puhdin puute. Onkin vielä melkein pimeet vuorokauden ympäri niin ettei kaikkea töhryä edes nääkkään. Ei kyllä passaa sohvan eikä sängyn alle kurkistella siellä asustelee ne villakoirat. pienet pallukat tekstiilii pölyt ja muutkin pallerot.
Tuntuu ettei jaksaisi. Hirvittää vielä tulevana viikolla tapahtuva silmä lleikkaus joka sekin masentaa.
Laiskuutahan tämä tietysti on, Ihailtavaa sinussa Ulla, kun tunnut vielä jaksavan hoitaa koko huushollisi itsellisesti ilman mitään koti avustusta, Täällä keksivät vielä senkin, jos käyttää ulkouolista vaikka siivoojaa saa siitä tehdä vero vähennyksen...- iltaa...
Pistin poistoon kukkahameen linkin Kyppamäen sniseen ja valkoiseen. Mielestäni se ei sopinut hienoon ketjuun jossa muisteltiin" Jean Sipeliusta",
On näköjään otettava vakavammat keinot käyttöön....
- ullamirjami****
Nyt on vielä käytävä katsomassa onko mitään uutta täällä ja olihan minun ahkeruuteni huomattu , ja sanoisin , että meinaa se laiskuu iskeä minuunkin --mutta kun tiedän, että jos antaa periksi , se on menoo sitten.
. Ja siittä ei oo paluuta.
Se on kun urheilijallakin , kunto ei pysy ilman harjoitusta.
Sinuna olisin hyvilläni tästä silmäleikkauksesta, Nehän ovat eteviä silmäkirurgia Suomessa , Tekevät hyvää työtä ,ja epäonnistumisia ei ole , voisiko sanoa ,ollenkaan .
Niin , että ota nyt vaan rauhallisesti , ,ja odota sitä , --hyvin siinä käy.
Ja nyt nukkumaan , Natti ,natti - m.v.
Terkkuja sinnekkin Ulla
Natti Natti.
ja
Hyvää yötä
Muillekin palstalaisille, jotka jaksaneet taas viihdyttää meitä kirjoituksillaan.. - 74+
Hyvää yötä itsellesikin, kiitos kivoista ja asiallisistakin jutuista.
- Paljon Onnea !
päivän sankareille. Perjantai 9.12.2011
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Annikki, Anneli, Annukka, Annika ja Annette - minä vaan
Huomenta minunkin puolesta. Näillä sanolla toivottaa eläkekerhon bussin kuljettaja kerholaiset kyytiin. Siitä se retkipäivä sitten alkaa, Mukavaa ja turvallista on istua jo tutuksi tuleessa retki bussissa...
Tänään emme kuitenkaan retkeie vaan käymme Saulin tarjoamilla caffeilla. Lista on laadittu kysmyksistä johon toivomme Saulin vastauksia.
Näin tänään mitä sitten huomenna "luoja tietää" - kerro
Terveisiä
- m.v.
Kävi niin kuin entisessä lorussa. Käynti tätilässä, täti ei ollu kotona. Saulikin oli kerinnyt häippästä ja on maanantaina paikalla. Kahvi PRESIDENTTISEKOITUS ja piparit maistui ilman Sauliakin, Otetaan maantaina uusiksi,
- utelias..
Siellä toisaalla katleija päättelee bannauksen johtuvan Saunalahden liittymästä. Voin kyllä vakuuttaa ettei Enirolla ja ja Saunalahdella ole mitään tekemistä keskenään..
Samat kiinassa valmistetut moggulat on DNA; lla, Sonetallakin, tosin hiukan eri kuorissal.
Mahtasko näillä kolmella naisella olla muutakin yhteistä? Koittakaapas miettiä....Sellaanen se katleija on, mutta mitä yhteistä meillä kolmella naisella on, joko olet miettinyt kerro..
- Hih hih hih !
Valitatettavasti esto johtu saunalahdesta. On siitä tullut jo kansanomainenkin selvitys l
Hauskaa on ollut lukea asiaan liittyviä kirjoituksia. Minuakin on naurattanut niin että vatsa veti aivan ruikulle kuten tuolla fiulliinilläkin...
Kaikki hauska loppuu aikanaan niin tämäkin.- titääkö kukaan
Hyvä, kun tuokin asia on poissa päivä järjestyksessä pääsevät mummot taas kertomaan piirakan pasitoista ja kauppa reissuistaan.
Mistähän muuten on malli otettu siihen piirakan rypyttämiseen... - hah hah
titääkö kukaan kirjoitti:
Hyvä, kun tuokin asia on poissa päivä järjestyksessä pääsevät mummot taas kertomaan piirakan pasitoista ja kauppa reissuistaan.
Mistähän muuten on malli otettu siihen piirakan rypyttämiseen...hah ,,,,
Ettei se vaan liityisi samaan asiaan kuin se katiskan nielun tekeminen . - So so !
hah hah kirjoitti:
hah ,,,,
Ettei se vaan liityisi samaan asiaan kuin se katiskan nielun tekeminen .Eiköhän olisi taas vähäv rajoittaa tuota kirjoittelua, Tääsähän näyttäisi ,että jutut menee aivan viistoon,
- luulisin
So so ! kirjoitti:
Eiköhän olisi taas vähäv rajoittaa tuota kirjoittelua, Tääsähän näyttäisi ,että jutut menee aivan viistoon,
No joo joku siellä kyselee mitä on vapaa muuraus, Eiköhn se ole sitä , että voi vapaasti roiskia laastia seiniin,,,
Vai onko joku paremmin tietävä toista mieltä....
- kaikkien luettavissa
Saunalahden tiedoite*
Hyvä Saunalahden mobiililaajakaista-asiakas! Saunalahden mobiililaajakaistoissa voi nykyään olla saman IP-osoitteen alla useita eri käyttäjiä. Jos käyttämäsi jaettu IP-osoite on joutunut estolistalle, et valitettavasti pysty julkaisemaan keskusteluviestejä. Lisätietoa Saunalahden nettisivuilta. http://www.elisa.fi/saunalahti/asiakaspalvelu/570/osoitteenmuunnos-nat/ - ihmettelijä.
Nyt on palstan alussa on sama saubalahden tiedoite, hyppäsi melkein silmille. Miten tuokin mahdollistta mahoton juttu.
- Yhtä puuttuu
sanoi piru kun hautuumaalla ristejä laski
- 72+
johan on taas myrsky, Tuolla käytiin ihailemassa myrskun riehuntaa lauttasaaren rannassa aallot olivat tosi korkeat tuuli navakka. Mitä sitten myrskyn jälkeen anetaan Kari Tapiolle siitä puheen vuoro.
http://www.youtube.com/watch?v=1F2D0PqjLlo- hyvä valinta...
Kiitos !
- kyllä on porukkaa
Huh huh, vielä muutama joululahja ostamatta, Hirveä tungos joka paikassa. Ei tavarat lopu hyllyt notkuu ja ja lisää tulee kaiken aikaa.
http://www.youtube.com/watch?v=afv0LHtFDJI - sitä mieltä
Varsinainen käden vääntö EU:ssa. Demokratiassa enemmostö ratkaisee Suomlaiset eivät ole enemmisto.
Eroon emusta Eroon EU;sta ellemme jää suurten maiden jalka räteiksi- 321/4
Kalliit on laulujen lunnaat. Helposti sanottu vaikeasti tehty..
- 75/3
Näinhän se tietysti on. Tuskin sitä Väyrynenkään pystyisi meitä irroittamaan EU:sta . Niin vahvasti ajetaan liittovaltioksi.
- mummeli
Kyllä kotimaiset omenat ovat hyviä, niin on hintakin kolme ja puoli euroa kilo. Puolalaisia tuonti omenoita olisi saanut eurolla kilon. Täytyy kannattaa kuitenkin kotimaista tutantoa. Se on kuitenkin kotiin päin. Pari kiloa tarttui matkaan. Ei niitäkään kannata hamstrata.
- 73+
Ajattelin vähän ryhtyä karpaamaan jaostin italialaista kinkkua Prosciutto Curudoa se maistuu aamiaisella melonin kanssa, On muuten aivan tosenlaista kuin meidän siankinkku. Kyllä Berluscone oli siinä oikeassa. Ei Berlusconelle kelvannut lanttu laatikkokaan. Huomenna täytyy ostaa jauhoja , aion leipoa itse pullat ja tortut jouluksi.
- voi-viola
Voilla leivoin ja voilla voitelin nisuset, tänne ihan lämpiminä mv:lle toin ...kun illatsella on kova kalorin kulutus noin viriilillä miehellä.
- m.v.
voi-viola. Mistä löysit vielä voita, Kaikissa lähikaupoissa voi hyllyssä on lappu valitamme tuotteenn tilapäistä loppumista,
Ihmiset ova tuleet aivan vauhkoiksi, kaikkien pitää nyt ryhtyä karppaamaan. Hanttakin laihtui karpaamalla ja on taas aivan naisen näköinen. Voi hitsi. Tuhannet kiitokset sinulle lämpimäisistä.
Hyvät yöt ja lento pusut...... - ent bodari
Minäkin hoopo ostin oman kuntopyörän tuonne olohuoneen nurkaan. Ajattelin ,että voisin katsella telkkaria ja polkea ptörää siinä katsellessani. Enpä ole motaa kertaa siinä polkenut. Väsyttävää puuhaa ja tylsää. Kunto salilla sitä jaksaa vähän pidempään kun siellä on aina joku juttelu kaveri. Taidan pistää sen pyörän keltaiseen pörssiin myyntiin.
- m.v.
kello kaksitoista lyö on tullut keski yö
HYVÅÅ YÖTÄ - ajastin
Lauantai 10.12.2011 Nimipäivät: Jutta ja Judi
Paljon onnea tytöillel.
ruusujen kera.. - Kovat paikat....
Suomi vaatii euroalueen päätöksenteossa yksimielisyyttä, kun taas useimmat maat kannattavat määräenemmistöä. Säilyttääkseen euron Kataisen pitää Brysselin kokouksessa joko kaataa euroalue tai tehdä lupauksillaan valtiopetos Suomeen. Onko näin ?
- lopen kyllästynyt
Vaihda nyt hyvä ressukka edes vuodenaikaa tolla kenellä pisinketju,naurettavaa,kun et kahvipirttiin yllä,niin anna periksi ja aloita uusi ketjuilu
- ketjun veturi
Kiitos palautteestasi. "lopen kyllästynyt" Palutteesi on niin moni ilmeinen, että luvallasi sen osioin saadakseni sinulle "lopen kyllästynyt riittävän selkeän vastauksen.
- ketjun veturi
"Lopen uupunut"
Jo aiemmin on ilmotettu on ketjun ettei ketjun kirjoiuspiiriä ole rajattu mihinkään erityiseen aiheeseen, saatikka vuoden aikaan ja kaikilla sääntöjä noudattavilla on oikeus vapaasti lausua mielipiteensä ja mieltymyksensä tässsä ketjuun. - jatkan
Lopen uupunut
Anteeksi jouduin välillä poistumaan aamiaiselle. Kyllä muuten tuo italialainen kinkku Prosciutto Curudoa hunaja melonin kanssa on todella hyvää vielä, kun sen huuhttoo alas vaalean punaisella shampanjalla. Italian reisut palautuvat mieleen.
Testattiin vielä uutta kahvin keitintäkin "Dolsea" Suosittelen, Kahviannokset keitetään valmiista kaseteista kuppi kerralaan, kahvi on aina tuoretta ja kahvi on aina tuoretta.- jatkan vielä.
Lopen uupunut
Mikä lie tuo vertailusi kahvipirtiin ? En ymmärrä. Kahvipirtti ei mitenkään liity tähän ketjuun. Enkä myös itskkään ole siellä käynyt kahteen vuoteen, Samoja asioita siellä ainakin aiemmin jauhettiin päivästä toiseen.
Jos sitten joku sai sinne kirjoittaessan mielihyvää ja ajan kulua niin, se on aivan paikallaan.
Tarkoitus ei ole kilpailla ketjun pituudessa koska pisin minä vaan ketju sisältää tuhat viestiä ja sillä on lukiota n, kahdeksan tuhatta.... - jatkan
jatkan vielä. kirjoitti:
Lopen uupunut
Mikä lie tuo vertailusi kahvipirtiin ? En ymmärrä. Kahvipirtti ei mitenkään liity tähän ketjuun. Enkä myös itskkään ole siellä käynyt kahteen vuoteen, Samoja asioita siellä ainakin aiemmin jauhettiin päivästä toiseen.
Jos sitten joku sai sinne kirjoittaessan mielihyvää ja ajan kulua niin, se on aivan paikallaan.
Tarkoitus ei ole kilpailla ketjun pituudessa koska pisin minä vaan ketju sisältää tuhat viestiä ja sillä on lukiota n, kahdeksan tuhatta....Lopen uupunut
Kerroit viestissä, että sinua naurattaa. Se onkin ketjun tarkoitus kertoa vanhuksille ainut kertaisesti asiaa ja saada hyvää mieltä aikaan. Näinhän se päivä sitten pelastuu , kun se alkaa jo naurahduksella heti aamusta. - minä vaan
jatkan kirjoitti:
Lopen uupunut
Kerroit viestissä, että sinua naurattaa. Se onkin ketjun tarkoitus kertoa vanhuksille ainut kertaisesti asiaa ja saada hyvää mieltä aikaan. Näinhän se päivä sitten pelastuu , kun se alkaa jo naurahduksella heti aamusta.Tässä ketjussa on tällä hetkellä käviöitä ja kirjoittajia yhteensä : 1190 ! Eikö ole huikea määrä, se antaakin osviittaa siitä , että ollaan oikealla tiellä, Katsoppas ystäväni, kun tuossa taas kirjoitan joulu pakinankin, en sitä itselleni kirjoita vaan lukijoille, Niinkuin tämän vuoropuhelunkin jossa sinä ymmärretysti olet Lopen uupunut.
Piristymistä sinulle muista ulkoilla...
- eri luvut
näkyy minulla, 705 viestiä ja 482 lukijaa, eli 1,4 viestiä kohti, ei kannattais kehuskella.
- m.v.
Mistähän nyt olet nuo luvut poiminut ?
Minun koneellani luvut ovat 490 viestiä ja 714 lukiaa sinut nyt mukaan lukien.
Varmaankin olet ymmärtänyt m.v, ;n väärin ei tässä suinkaan ole mistään kehunnasta kysymys vaan rehellisestä vanhusten ajanvietteestä.
Kiitos kuitenkin kun huomiot.
Luonnolisti jatkossa ketjun pituuskin tulee karsimaan ketjussa käviöiden määrää, se tosin minua haittaa jos vaan saan yhdenkin vanhuksen pysymään virkeänä tunnen itseni hyvän tekijäksi.. - Oskar...
m.v. kirjoitti:
Mistähän nyt olet nuo luvut poiminut ?
Minun koneellani luvut ovat 490 viestiä ja 714 lukiaa sinut nyt mukaan lukien.
Varmaankin olet ymmärtänyt m.v, ;n väärin ei tässä suinkaan ole mistään kehunnasta kysymys vaan rehellisestä vanhusten ajanvietteestä.
Kiitos kuitenkin kun huomiot.
Luonnolisti jatkossa ketjun pituuskin tulee karsimaan ketjussa käviöiden määrää, se tosin minua haittaa jos vaan saan yhdenkin vanhuksen pysymään virkeänä tunnen itseni hyvän tekijäksi..Yleensä näihin m.v, ketjuihin ei monikaan palstalainen kirjoita saatikka että olisi edes lukija. m.v:llä on aivan oma lukijakunta joista monet ovat kerhokavereita ja satunnaisia ohikulkijoita.
Kirjoitukset täällä ovatkin usein sitä luokkaa ettei niihin aina edes löydy täältä riittävän osaavaa vastaajaa. Seuraus onkin sitten kiukun purkauksessa kirjoitettu paremminkin häirikköviesti.
- m.v.
Vielä näyttää hauskan pitoa riittävän Saunalhden sekoilun vuoksi. katleija on ryhtynyt siirtelemään kirjoituksia mihin satttuu. Ikään kuin politikot jotka irroittavat sanontoja asia yhteydestä mielensä mukaan. Tuo Saunalhden tiedoite oli täällä tässä ketjussa aiemminkin ja tuli sittemmin monisteeana kaikille Suomi 24 jän palstojen otsikko sivuille,
Mitäs hauskaa nyt keksittäisiin ?
Sanahan on vapaa...............Hyvä m.v.
Minusta tämä ei ole ollut lainkaan hauskaa, varsinkaan taholtasi tuleva määrätynlainen kiinnostus kirjoituksiini. Kaksi viestiä olen siirtänyt, haittaako se. Harvemmin olet muihin siirtoihin reagoinut.
Vaikka sana on vapaa, jätän kuitenkin ne päälimmäisenä oleva tällä kertaa sanomatta.
Kyllä, olin sen linkin googlesta hakenut ja laittanut 8.12. klo 11.36 palstalle, sitä kai tarkoitit.
Nyt vannon kautta kiven ja kannon olemaan tästä lähtien mainitsematta sanaakaan tuosta kyllästyttävästä aiheesta.
Saat keksiä ihan itse hauskuude ketjuunt, vassa kuuu!- m.v.
katleija- kirjoitti:
Hyvä m.v.
Minusta tämä ei ole ollut lainkaan hauskaa, varsinkaan taholtasi tuleva määrätynlainen kiinnostus kirjoituksiini. Kaksi viestiä olen siirtänyt, haittaako se. Harvemmin olet muihin siirtoihin reagoinut.
Vaikka sana on vapaa, jätän kuitenkin ne päälimmäisenä oleva tällä kertaa sanomatta.
Kyllä, olin sen linkin googlesta hakenut ja laittanut 8.12. klo 11.36 palstalle, sitä kai tarkoitit.
Nyt vannon kautta kiven ja kannon olemaan tästä lähtien mainitsematta sanaakaan tuosta kyllästyttävästä aiheesta.
Saat keksiä ihan itse hauskuude ketjuunt, vassa kuuu!Hei katleija !
Kiva, kun taas pistäydyt. Kuuleppas hyvä ystävä en voi sanoa erityisesti seuraanneeni sinun kirjoituksiasi, Jotain toki on osunut silmään. En tarkoittanut mitään viestiä erityisesti mainitessani näistä viestien siitelystäsi, , kirjoitin noin yleiseti, kun huomasin Oskarin viestien menneen monistukseen. En sitä pahansuovuuttani maininnut vaan pelkästään totesin... - m.v.
m.v. kirjoitti:
Hei katleija !
Kiva, kun taas pistäydyt. Kuuleppas hyvä ystävä en voi sanoa erityisesti seuraanneeni sinun kirjoituksiasi, Jotain toki on osunut silmään. En tarkoittanut mitään viestiä erityisesti mainitessani näistä viestien siitelystäsi, , kirjoitin noin yleiseti, kun huomasin Oskarin viestien menneen monistukseen. En sitä pahansuovuuttani maininnut vaan pelkästään totesin...Vielä katleija"vannomatta paras."
Älä vanno.Vannominen sulkee suusi ikiajoiksi. Tuntien jo hiukan luonnettasi joutusit vaihtoehtoisesti takin kääntäjäksi ja rehellisenä ihmisenä omatuntosi kolkuttaisi alituiseen ja syyllisyys painaisi
Tiedän vielä kuinka vaikeata minunkin on ollut täälläkin sulkea suuni, asioista joista olen joutunut valalle.
- fani...
Kiitos taas sinulle m,v, en voinut muuta kuin hymähtä niin mukavsti ja loukkaamatta vastasit tälle uupuneelle, jolle ei elämä ei ole pelkkiä Shampanjan kuplia, Osaat nähdä elämmässäsi myös ne hyvät ja hauskata puolet. Toivottavasti kauniit sanasi toivat lohtua tämän uupuneen elämään,
- ei kun menoksi
täytyy tässä taas pukeutua (pukeutua) kun ei koskaan tiedä kuka tulee vastaan. Stockalle on tarkoitus taas suunnata etsimään niitä viimeisiä joululahjoja. Miksi pitää pitää lapset peloitella Joulupukilla. Sitten joutuu lunastamaan sanansa joulu lahjoilla.....
- justus...
Kovin raskas sióutuista ja juhlavaa musiikkia on palstalla tarjolla. Kevennetää ja hymyillään.
http://www.youtube.com/watch?v=Cz2kTlMiJhk&feature=related- u,m****
Hauska juttu Kuntopyörästä . Minulla , kun on sellainen Äidin poika ,joka on huolissaan, että ei vaan äitimuori tuu vanhaksi ja raihnaaks.
Sai häneltä hienon Kuntopyörän , siinä oli Pulssin mittari ,matkamittari y,m vempaimia
Muutin pienempään asuntoon --missä on hissi ja muutenkin mukavampi , tulevaisuuttaajatellen .
Noooo kuntopyörä seuras tietysti mukana. Kerran se rupes "huutaan " niin että oli pyydettävä apua.
Ensiksi en päässyt perille ,että mistä se kamala hälytysääni tuli , ajattelin ,että kun aiemmin oli edellinen asukas tarvinnut kaikenlaisia apuvempaimia --kun oli Huono rullatuolipotilas. , Soitin Taloyhtiön vastaavalle joka hoitelee näitä kaikenlaisia pikkujuttuja.
Hän tuli , mutta ei me osattu aavistaa , että se oli se minun Hieno Kuntopyörä . Hän soitti sähkömiehen ja hän meni heti kuntopyörän tykö ja otti kaikki patterit pois ---ja näin olikin propleemi ratkastu.
Minä annoin kuntopyörän pois . Onhan minulla Jerrycottoni ,jonka kanssa teemme 4 kertaa päivässä kuntokävelyn,.
Nyt vaan kaikkia hyvää ja levollista joulunodotusta, SE TULEE VÄHEMMÄLLÄKIN TOHINALLA Toivoo ullamirjam - m.v.
u,m**** kirjoitti:
Hauska juttu Kuntopyörästä . Minulla , kun on sellainen Äidin poika ,joka on huolissaan, että ei vaan äitimuori tuu vanhaksi ja raihnaaks.
Sai häneltä hienon Kuntopyörän , siinä oli Pulssin mittari ,matkamittari y,m vempaimia
Muutin pienempään asuntoon --missä on hissi ja muutenkin mukavampi , tulevaisuuttaajatellen .
Noooo kuntopyörä seuras tietysti mukana. Kerran se rupes "huutaan " niin että oli pyydettävä apua.
Ensiksi en päässyt perille ,että mistä se kamala hälytysääni tuli , ajattelin ,että kun aiemmin oli edellinen asukas tarvinnut kaikenlaisia apuvempaimia --kun oli Huono rullatuolipotilas. , Soitin Taloyhtiön vastaavalle joka hoitelee näitä kaikenlaisia pikkujuttuja.
Hän tuli , mutta ei me osattu aavistaa , että se oli se minun Hieno Kuntopyörä . Hän soitti sähkömiehen ja hän meni heti kuntopyörän tykö ja otti kaikki patterit pois ---ja näin olikin propleemi ratkastu.
Minä annoin kuntopyörän pois . Onhan minulla Jerrycottoni ,jonka kanssa teemme 4 kertaa päivässä kuntokävelyn,.
Nyt vaan kaikkia hyvää ja levollista joulunodotusta, SE TULEE VÄHEMMÄLLÄKIN TOHINALLA Toivoo ullamirjamNo hei Ulla.
Onhan koiran kanssa mukava ulkoilla, On asiaa ja on aihetta, Meillä on silloin tällöin pojan tyttökaverin koira hoidossa, Se lenkki jonka yksin tekisn vartti tunnissa vie koiran kanssa parikin tuntia.
Kas , kun sitä tulee parkaarettua milloin mihinkinkin, Nelli on nimensä mukaan söötti tyttökoira jonka peppua jokainen vastaan tuleva koira pyrkii nuuskiaan. Niin siinä itsellekkin tulee sitten juttu seuraa. Koiran ulkoiluttajat ovat pääosin naisia, Uutta omaa koiraa on välillä tehnyt mieli, Se ei kuitenkaan luonnisto kun tuo matkustelu vielä kiinnostaa, Pitäisi koiralle löytyä hoitopaikka. Toisekseen olen minäkin sen verran hupsu, että pidempiaikainen erossa olo koirasta toisi ikävän..... - Ei kiva
m.v. kirjoitti:
No hei Ulla.
Onhan koiran kanssa mukava ulkoilla, On asiaa ja on aihetta, Meillä on silloin tällöin pojan tyttökaverin koira hoidossa, Se lenkki jonka yksin tekisn vartti tunnissa vie koiran kanssa parikin tuntia.
Kas , kun sitä tulee parkaarettua milloin mihinkinkin, Nelli on nimensä mukaan söötti tyttökoira jonka peppua jokainen vastaan tuleva koira pyrkii nuuskiaan. Niin siinä itsellekkin tulee sitten juttu seuraa. Koiran ulkoiluttajat ovat pääosin naisia, Uutta omaa koiraa on välillä tehnyt mieli, Se ei kuitenkaan luonnisto kun tuo matkustelu vielä kiinnostaa, Pitäisi koiralle löytyä hoitopaikka. Toisekseen olen minäkin sen verran hupsu, että pidempiaikainen erossa olo koirasta toisi ikävän.....Terveisiä vaan Stockkalta, Kyllä ryysistä riitti. Tuntui että tämmöinen ukon köppänä jää aivan totaallisesti nurten perheiden jalkoihin. Lasten rattaita työnneltiin minne sattui. ja lapset kopeloivat joka hyllyyn. Pois sieltä oli päästävä sukkelaan
- 69+3
Ei kiva kirjoitti:
Terveisiä vaan Stockkalta, Kyllä ryysistä riitti. Tuntui että tämmöinen ukon köppänä jää aivan totaallisesti nurten perheiden jalkoihin. Lasten rattaita työnneltiin minne sattui. ja lapset kopeloivat joka hyllyyn. Pois sieltä oli päästävä sukkelaan
Moikkelis täytyy kyllä tunnustaa etten minä lue näitä viestejä ykstäin ei ole aikaa istuskella koko päivää yhtä jaksoisti koneen ääressä, Nyt luin tästä ketjustakin kaiken tämän päiväisen yhdellä avaiksella. Minun mielstäni ei noilla mittaus tuloksilla koskaan päästä oikeisiin lukuihin mitkä ne sitten ovatkaan,
Hyvää jatkoa m.v,: lle käyn taas ehtoolla kurkaamassa mitä hauskaa on taas ketjuun tullut'
Se on moro nyt !
- ooo/07
Tänään oli täydellinen kuun pimennys. Täällä taivas oli kuitekin niin pilvinen ettei se näkynyt. Mahtoiko näkyä missään muuallakaan Suomessa näkyä.
- objek
Ei näkynyt meillä tänää taivas oli täysin tukossa ja vettä ja räntää satoi
Edellinen täydellinen kuunpimennys oli Suomessa kesäkuulla.
Kuitenkin aika harvinaisia ovat täydelliset kuunpimennykset, koska seuraava on vasta 2015 - m.v.
objek kirjoitti:
Ei näkynyt meillä tänää taivas oli täysin tukossa ja vettä ja räntää satoi
Edellinen täydellinen kuunpimennys oli Suomessa kesäkuulla.
Kuitenkin aika harvinaisia ovat täydelliset kuunpimennykset, koska seuraava on vasta 201522.12. seisahtaa päivä ja yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Lähdemme taas kohden pidempiä valoisia päiviä
- saisi pimeys riittää
Kyllä tämä pimeä kaamos onkin rassannut. Ei sitä silloin , kun lumi oli maassa niin tullut huomanneeksi kuin nyt. Lumi valaisi kuitenkin jossain määrin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315750Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?283769HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2892491- 1291784
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311493Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3831445Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101233- 131193
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76952- 115925