Kaverini, joille olen uskoutunut synnytyspelostani ovat vähätelleet pelkojani ja kohdelleet minua pelkurina ja suorastaan moittineet miksi sitten ylipäätään olen päätynyt raskaaksi, lähestulkoon sanoen etten ansaitse saada lapsia.
Neuvolassa täti oli yhtä vähättelevä, ja vaikka kuinka selitin pelkojeni syytä (ei mikään pelkkä kivun pelko) ja huoltani, ei minua kuunneltu vaan paheksuttiin ja hyssyteltiin, kaikki menee hyvin, sinähän synnytät, piste.
En ymmärrä tätä käytöstä? Jokaisella saa olla omat mielipiteensä, mutta ei näköjään minulla. Minusta tuntuu pahalta kun avauduin myös odottavalle, jo yhden lapsen äidille, joka on ystäväni, hän suorastaan vaatii vihaisena, että synnytys on jokaisen naisen koettava ja kärsittävä, kyllä, se sattuu perkeleesti mutta eihän sinusta muuten äitiä tulekaan! Olenko siis epäonnistuja jos minulle tehdäänkin sektio?
Hän ja monet muut ovat sulkeneet korvansa selityksiltäni siinä vaiheessa kun sanoin toivovani sektiota, he nostavat kätensä hiljentämään minut ja alkavat saarnata ja kertaavat kuinka he olivat urheita ja kuinka repesivät ja ilman lääkkeitä piti tehdä koko homma ja supistukset tuntuivat tappavilta, lääkärit käännytti ensin jo kotiin ja piti odottaa vapaata synnytyssalia kauan jne, mutta he ovat voittajaäitejä nyt ja minunkin on vain nyt odotettava samaa.
Tämä ei suinkaan helpota pelkojani. Onko muita pelkääviä / pelänneitä jotka ovat kokeneet lyttäystä hoitohenkilökunnalta tai jo synnyttäneiltä? Itse sain myös kritiikkinä miespuoliselta ystävältä, joka synnytyksestä tuskin tietää mitään, mutta hänellä kyllä oli mielipide kuinka en ole oikea äiti jos en synnytä alateitse.
Neuvolassa täti oli yhtä vähättelevä, ja vaikka kuinka selitin pelkojeni syytä (ei mikään pelkkä kivun pelko) ja huoltani, ei minua kuunneltu vaan paheksuttiin ja hyssyteltiin, kaikki menee hyvin, sinähän synnytät, piste.
En ymmärrä tätä käytöstä? Jokaisella saa olla omat mielipiteensä, mutta ei näköjään minulla. Minusta tuntuu pahalta kun avauduin myös odottavalle, jo yhden lapsen äidille, joka on ystäväni, hän suorastaan vaatii vihaisena, että synnytys on jokaisen naisen koettava ja kärsittävä, kyllä, se sattuu perkeleesti mutta eihän sinusta muuten äitiä tulekaan! Olenko siis epäonnistuja jos minulle tehdäänkin sektio?
Hän ja monet muut ovat sulkeneet korvansa selityksiltäni siinä vaiheessa kun sanoin toivovani sektiota, he nostavat kätensä hiljentämään minut ja alkavat saarnata ja kertaavat kuinka he olivat urheita ja kuinka repesivät ja ilman lääkkeitä piti tehdä koko homma ja supistukset tuntuivat tappavilta, lääkärit käännytti ensin jo kotiin ja piti odottaa vapaata synnytyssalia kauan jne, mutta he ovat voittajaäitejä nyt ja minunkin on vain nyt odotettava samaa.
Tämä ei suinkaan helpota pelkojani. Onko muita pelkääviä / pelänneitä jotka ovat kokeneet lyttäystä hoitohenkilökunnalta tai jo synnyttäneiltä? Itse sain myös kritiikkinä miespuoliselta ystävältä, joka synnytyksestä tuskin tietää mitään, mutta hänellä kyllä oli mielipide kuinka en ole oikea äiti jos en synnytä alateitse.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kai olet kääntynyt pelkopolin puoleen?
On toki väärin vähätellä kenenkään pelkoa.
Itse en osaa muutoin ottaa kantaa asiaan kun tulossa on neljäs ja en ole koskaan synnytystä pelännyt. Kaikkihan me olemme yksilöitä.
Tsemppiä sinulle!
Ota yhteyttä pelkopoliin.
Tuntuu kamalalta, että kertomallasi tavalla juuri äidit ja synnytyksen kokeneet, joiden pitäisi siis ymmärtää pelkojasi, lyttäävätkin ja vähättelevät. Äiti on äidille susi, valitettavasti. Se on monesti nähty tälläkin palstalla, joten varaudu siihen, että tulee lisää kakkaa niskaan. Sama syyllistys jatkuu sitten imetyksestä ja kaikesta mahdollisesta.
Parempi vaan hoitaa omat asiansa, niinkuin parhaaksi näkee ja olla etsimättä mitään "vertaistukea" muilta naisilta. Tai miehiltä. Pelkopolilta kannattaa kysyä, koska heille maksetaan siitä palkkaa.
Niinkuin laulussakin sanotaan: "yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, yy-yyksin!"
Ei siitä alatiesynnytyksestä mitään mitalia saa. Yhtälailla olet äiti, vaikka synnyttäisitkin sektiolla. Et ole millään tavalla alempiarvoinen. Minä lähetän sinulle täältä telepaattisen halin!! Lähetän sen, ennenkuin kukaan sankariäiti ehtii tulla leveilemään tikkien, repeämien ja ponnistustuntien määrällä ja kertomaan seikkaperäisesti, kuinka pihdeillä autettiin ja kuinka piti synnärille hiihtää kymmenen kilometriä ylämäkeen lumituiskussa, yms. yms. Hali siis sinulle, oikeen rutistushali!
Höpö höpö, sektio ei todellakaan tee sinusta huonoa ihmistä tai vähempää äitiä kuin alateitse synnyttäminen! On tosiaan monia, jotka näin ajattelevat mutta ihan samanlailla sinä kannat odotusajan omaa lastasi ja sektion avulla saatat sen maailmaan. En usko, että sektiossa pääsee sen helpommalla. Minun mielestäni taas tarvitaan rohkeutta sen tien valitsemiseen, jokainen siis valitkoon tavan joka itsestä tuntuu parhaimmalta!
Nyt siis lippu korkealle, sinusta tulee äiti riippumatta synnytystavasta. Tsemppiä loppuodotukseen!
Ihan sama kuinka synnytät, ei siitä kenelläkään muulla pitäisi olla sanottavaa. Suosittelen hankkimaan parempia kavereita, kuvailevat ihmiset nimittäin vaikuttavat aika sivistymättömiltä.
Tämä nyt ei varsinaisesti tuohon synnytyspelkoasiaan liity, mutta...
Sektio ei ole tietääkseni mikään vaihtoehtoinen synnytysmuoto. Siis aina yritetään ensisijaisesti synnytystä alakautta, koska sektio on leikkaus siinä missä muutkin ja siinä on riskinsä. Myöskään sektiosta toipuminen ei ole mitenkään helpompaa kuin alatiesynnytyksestä. Itse ainakin olisin mieluummin kokenut alatiesynnytyksen kuin sektion, koska sektio vaikeutti ainakin minun kohdallani imetystä.
Koin myös osan alatiesynnytyksestä, koska kohdallani päädyttiin kiirelliseen sektioon, kun synnytys ei edistynyt. Kipu supistuksissa oli kamala, mutta uskon, että olisin kestänyt sen, jos olisi loppuun asti menty alatiesynnytyksellä. Juurikin siksi, että ehkä sitten olisin voinut heti alusta asti keskittyä enemmän lapseen ja imettämiseen kuin siihen kamalaan kipuun, mitä sektiohaava aiheutti...
Pelkopolille on ensi viikolla aika. Kiitos tsemppauksista. On ollu tämän asian kanssa tosi yksinäinen olo kun kaikki tuntuu vaan lyttäävän ja paheksuvan :(
Itse olin myös samanlainen ennen kun synnytin poikani, pelkäsin synnytystä koko ajan ja olisin halunnut cvalita sektion myös, muttei sitä vaihto ehtoa minulle edes suotu. Mulla ainakin pelko lakkasi siinä vaiheessa kun supistukset olivat sitä luokkaa, että oli yksi ja sama mistä j miten päin se lapsi ulos tulee ja kunhan tulee äkkiä.
Tiesin, että se synnytys on viimeinen haast siinä hommassa ja itse synnytys mun mielestä ei edes sattunut niin paljon kuin ne supistukset. Siinä vaiheessa kun kätilö sanoi '' nyt saat ponnistaa'' nauroin helpotuksesta, että vihdoinkin. Tottakai se sattuu, mutten osannut edess itse ajatella siinä tilanteessa sitä kipua, koska tiesin näkeväni poikani pian.
Ja samantien kun lapsi nostettiin syliini, unohdin kaiken kivun, vaikka tikkaltiin samalla.
Ja alatie synnytksyjen jälkeen toipuminen ainakin mulle oli helppoa, pitää vaan heti lätheä itseä kuntouttamaan pikku hiljaa.
Ja jälkeenpäin olen hyvinkin kiitollinen siitä että näin päätettiin ja voin sanoa että ne kivunlievityslääkkeet kyllä tehoaa.
Ja kaikilla on näitä pelkoja varmaan jossain vaiheesa, et ole ainoa.
Minulla puolestani asia oli niin päin, että pelkäsin sektiota! :) Sydänsairauteni vuoksi sektio todettiin turvallisemmaksi tavaksi kuin alatiesynnytys, joten en päässyt "valitsemaan". En ollut koskaan ollut missään leikkauksessa, joten kehitin leikkausta kohtaan niin mittavan pelon, että minun piti käydä siitä ammattihenkilön kanssa juttelemassa.
On todella epäreilua vähätellä toisen pelkoa. Yleensä nämä vähättelijät ovat niitä, jotka ovat melko varmoja siitä, ettei heidän tarvitse enää kyseiseen tilanteeseen päätyä. Silloin on helppo olla urhea ja kaikkitietävä. Ja jos MIES tulisi minun synnytyspelkojani vähättelemään, varmaan löisin! :) Ihan kuin häntä siitä jotain tietäisi.
Olet aivan yhtä hyvä äiti, synnytitpä sitten sektiolla tai alateitse, siinä ei kenenkään vanhemmuutta mitata! Kovasti toivottelen sinulle tsemppiä, ja voimia selvitellä tuota pelkoa. Tiedän, ettei se ole helppoa. Tsemppi-halaus!