Psykoterroria?

Hoitotilanteissa kiusaamisen kohteeksi joutuneella ei ollut minkäänlaista sananvapautta omassa asiassaan. Puhuteltavaa vain syytettiin jostain, jota hänelle ei kerrottu. Tarkoituksena ollee ollut, että puhuteltava olisi kertonut koko elämän tarinansa kiusaajien edessä, että että puhuteltava olisi saatu tunnustamaan jotain sellaista minkä hoitajiksi ryhtyneet "sudet" olivat keksineet vallankäytön ja puhuttelun syyksi - ja että puhuteltavalle saatiin sitten naurskella seläntakana. Miksi monissa tapauksissa hoitajiksi ryhtyneet ovat pitäjän juoruilijoita joko ukkoja tai akkoja, joilla tiedon nälkä on sairaalloinen. Tähän kun yhdistetään valtava kateus ja uskonto niin - jäli on kamalaa. Keskustelu väkivallasta on nyt avattu ja asiaa on tärkeä käydä läpi esimerkein - niitähän on!
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen sen verran nuori, että en muista hoitokokousaikoja. Mutta olen kuullut hoidettujen kertomuksia niistä.

Eräs oli joutunut silmatikuksi ja hoidettavaksi siitä syystä, että piti hoitokokouksia vääränä. Hänet sidottiin. Hän pääsi tilanteesta kun ajatteli että parempi tehdä kiusaajien mukainen "parannus", jotta pääsisi tilanteesta. Eli hoidettavan näkökulmasta täysin mielivaltainen ja alistava tapahtumaketju, missä on vaikea nähdä mitään hyvää.

Tällaisen tosikertomuksen jälkeen tuntuu karulta kuulla niitä kommentteja että hoitokouksissa oli paljon hyvääkin ja että hoidettavissa oli niitäkin, joiden uskon Jumala sai puhdistaa. Ihmettelen, kuinka tämä hoidettava pystyi koemansa jälkeen säilyttämään uskonsa.

Äänestä

"Keskustelu väkivallasta on nyt avattu ja asiaa on tärkeä käydä läpi esimerkein - niitähän on! "

Äänestä

Olisiko niitä "tosikertomuksia" siitä millaista hoitokokouksissa oli, jossain netissä ?

Äänestä
  • katso hakomajasta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalan tahto kirjoitti:

Hoitotilanteissa kiusaamisen kohteeksi joutuneella ei ollut minkäänlaista sananvapautta omassa asiassaan. Puhuteltavaa vain syytettiin jostain, jota hänelle ei kerrottu. Tarkoituksena ollee ollut, että puhuteltava olisi kertonut koko elämän tarinansa kiusaajien edessä, että että puhuteltava olisi saatu tunnustamaan jotain sellaista minkä hoitajiksi ryhtyneet "sudet" olivat keksineet vallankäytön ja puhuttelun syyksi - ja että puhuteltavalle saatiin sitten naurskella seläntakana. Miksi monissa tapauksissa hoitajiksi ryhtyneet ovat pitäjän juoruilijoita joko ukkoja tai akkoja, joilla tiedon nälkä on sairaalloinen. Tähän kun yhdistetään valtava kateus ja uskonto niin - jäli on kamalaa. Keskustelu väkivallasta on nyt avattu ja asiaa on tärkeä käydä läpi esimerkein - niitähän on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu