Hei, lähdin ensimmäiseen synnytykseeni täysin ilman ennakkoluuloja ja ilman pelkoja. Olin aivan innoissani kun lapsiveteni tuli. Ensimmäisten suppareiden aikana mietin että eipähän tässä mitään, homma hoidetaan kun kipukynnyksenikin oli aina ollut suuri. Ilokaasua vetelin kunnes en meinannut vessasta päästä pois kantamatta ja sitten todettiin että olisi epiduraali puudutuksen paikka. Kuinkas kävikään, sitä ei pystytty laittamaan, koska selkärankani on niin jäykkä. Lääkäri ei saanut piikkiä epiduraalitilaan monesta yrityksestä huolimatta. Tällä kokeneella konkarilla ei kuulemma koskaan ollut käynyt näin!!! Tuskat jatkuivat ja vaikersin pöydällä ja minulle ehdotettiin aqua-rakkuloita. Ajattelin että laitetaan vaan. Mitään en ollut rakkuloista sen kummemmin lukenut kuin mitä hätäisessä Jorvin "synnytysvalmennuksessa" näistä nopeasti kerrottiin. En osannut varautua siihen polttavaan kipuun mitä näiden rakkuloiden laitto aiheutti, kauhistuin ja huusin kuin hyeena, puoliksi kivusta ja puoliksi hämmennyksestä. Rakkulat lievittivät vain selkäpuolen kipua, mutta kohdun ja peräsuolen kivut jäivät edelleen yhtä raastaviksi. Toinen aqua-rakkula satsi laitettiin edellisten vaikutuksen laimennettua, mutta kivut olivat jo sen verta kovia, että rakkulat eivät auttaneet. Tämän jälkeen oli vuorossa parakervaali tms. puudutus (en enään muista mikä, mutta muistaakseni kohdunsuun limakalvoon se työnnettiin). Tilanne oli kuin olisi sikaa tapettu. Täysin helvetillinen puudutus. Kipua en voi kuvata, pahempi kuin supistuskipu...mutta ihana helpotus kun sitten annettiin. Paha vain, että voidaan antaa vasta aika lopussa ja jos hommassa ei aikataulutus oikea, niin ei myöskään puuduttavaa vaikutusta. Loppu olikin sitten lasten leikkiä. Ponnistuskivut ja itse lapsen syntymästä aiheutuneet leikkelyt ja repeämiset eivät tuntunut missään. Mutta...mieletön pelko synnytystä kohtaan tuli pienen ihana vauvani kera. Haluan toisenkin lapsen, mutta synnyttäminen pelottaa todella paljon. Eritoten kun puoli vuotta on nyt synnytyksestä kulunut, niin jokaisen yhdynnän jälkeen on kohtuni kipeä, haavan kohtaa aristaa ja tunnen häpyluissani kovaa vihlontaa. Yhdynnät täysin normaaleja ja tummelitkin varmuuden vuoksi käytössä ja mitään rajuja otteita ei käytetä...tunnen olevani fyysisesti jotenkin niin äärettömän "rikkinäinen". Fysiikkani on aina ollut hyvä, joten kävin em. oireiden takia lääkärissäkin pariin otteeseen, mutta mitään ei löydetty. Lohtuna nyt olen ajatellut että "paikat" ovat valmiiksi löysät sitten seuraavaa varten...mutta uskallanko? Pelkään että sisälläni menee oikeasti jotakin rikki seuraavalla ja uskallanko ottaa sitä riskiä vai kuvittelenko joutavia?
Pelkään seuraavaa synnytystä
Naisen osa helvetillinen
32060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensimmäisestä synnytyksestä en hirveesti muista, sillä minulle annettiin joku tunti ennen ponnistus vaihetta nukahtamis lääkettä et nukun yön yli ja sit aamulla synnytän, mut toisin kävi lapsi tulikin yöllä ja minä olin ihan unen pökkyrässä.
nelisen vuotta siitä aloin odottaa toista lasta, se oli ihanaa aikaa, sillä olin juuri löytänyt elämäni miehen. Raskauden puolessa välissä alkoi hirveät kivut ala vatsalla ja tiesin, ettei se ole normaalia, mutta lääkärit eivät tehneet mitään. ( pyysin monta kertaa, että leikatkaa tai käynistäkää, mutta minä en jaksa tämän kivun kanssa. ) Kipuja kesti noin nelisen kuukautta, kunnes lapsivesi meni..... Äkkiä mieheni soitti ambulanssin, siinä vaiheessa mietin vain että ihanaa nyt se tulee.... pääsimme sairaalaan synnytys saliin, kätilö rupesi kuuntelemaan sydämen ääniä, mutta niitä ei kuulunutkaan. Paikalle äkkiä lääkäri ja ultra laitteet ja katsoin monitorista kun lapsemme sydän ei lyönyt. Ei muutaku hätäsektioon, jotenkin aavistin pahaa jo siinä vaiheessa kun kivut alkoivat, mutta läkärit eivät kuunnelleet äitiä. Lapsemme syntyi kuolleena, ei tullut ristiäisiä vaan hautajaiset.
Siinä meni puolisen vuotta, kunnes uskalsimme yrittää uudelleen, mutta se ei ollutkaan niin helppoa. ( ensimmäinen raskaus oli vahinko, toinen oli toivottu ja ensi yrittämällä onnisti ) Yli vuosi yritystä takana ja hormooni hoitokin aloitettiin, mutta mitään ei tapahtunut. Alkoi olla jo epätoivon hetket, eikö me voidakkaan saada enää lapsia, kulin gynegologilla tutkituttamassa värkkini, mut mitään ei löytynyt. No onneksi koitti sekin hetki, että vihdoin olin taas raskaana. Mutta pelko oli hirvittävä,,, mitä jos tämäkin lapsi kuolee, sitä en enää kestäisi. Mutta raskaus meni hyvin pahoinvointia lukuunottamatta. Pelko riipi siihen saakka kunnes kätilö sanoi onneksi olkoon teillä on tyttö. Tuntuu välillä, että hän on meille erityisen rakas. Vanhempi lapsi jää väkisellä vähemmälle huomiolle.
Mut niistä kivuista, minulla leikattiin ensimmäisen lapsen aikaa väliliha ja se leikattiin väärin. Minulla meni hermorata sielt poikki ja se oli kipee, melkein kaksi vuotta meni ennen kuin se parani sillalailla et sitä ei enää huomannut. Mutta jos sitä kipua vertaa hätäsektion kipuun, se on ihan mitätöntä. Hätäsektiossa kun multa ainakin leikkattiin navasta karvoihin asti, olikohan siinä peräti 20 tikkiä, Se kipu kesti yli 2 vuotta ja vieläkin tuntuu, sillä sehän venyi kolmannen raskauden myötä. Mut siitä saan olla kuitenkin onnellinen ettei sitä arpikudosta ole päässyt syntymään paljon, kun aloitin liikkumisen heti kun vain voin.
En halunnut pelotella enempää, sillä tiedän mitä pelko on. Halusin sanoa, et uskallat kyllä ei ne paikat siel rikki mene.
Vanha kansahan sanoo " ei siinä laijat lohkee, eikä pohja puhkee"
Stemppiä!!!!!
Hei ja kiitokset oman kokemuksen jakamisesta ja paljon onnea omien pikkusten kanssa. Huomasin että huonomminkin voi olla. Sitä nähtävästi möyrii omien tuntojen kanssa ja asiat paisuu päässä aika suhteettomiin mittoihin. Ihanaa kun tällainen tuntojen purkaus palsta on olemassa ja kiitos vastauksestasi!
On olemassa äitiyspoleilla sellainen kuin pelkopoliklinikka. Sinne lähete, jos ei raskauteen pysty, niin ennen raskautta jo. Aina ovat lapset maailmaan syntyneet ja ne pitkät vaivat ja niiden syyt pitää hyvin läpikäydä.