Olen tehnyt uskonratkaisun jo vuosia sitten, mutta seurakunnan "juorumuijat, äijät" saivat miut sulkemaan putiikin ovet.
Nyt lähin mukkaan alfa-kurssille ja kas... kamalaa - minulle laukesi depressio, josta olen 15 vuotta ollut vapaa???
Miten te tään selittätte, kun Jumalan pitäissi olla parantaja ja auttaja?
Onko miun pysyttävä poijes kaikesta uskisten touhusta, koska näin kävi. Tuntuu hirveän pahalle, en nuku, itken ja keskittylminen on hukassa.
Lääkäri sanoi näitä täysin masennusoireiksi ja sain lääkkeet, mutta ne
alkkaa tehota vasta viikkojen päästä.
Mä mietin vaan hengen riistämistä ja inhoan kotiani. Kaikki on rummaa.
Nyt lähin mukkaan alfa-kurssille ja kas... kamalaa - minulle laukesi depressio, josta olen 15 vuotta ollut vapaa???
Miten te tään selittätte, kun Jumalan pitäissi olla parantaja ja auttaja?
Onko miun pysyttävä poijes kaikesta uskisten touhusta, koska näin kävi. Tuntuu hirveän pahalle, en nuku, itken ja keskittylminen on hukassa.
Lääkäri sanoi näitä täysin masennusoireiksi ja sain lääkkeet, mutta ne
alkkaa tehota vasta viikkojen päästä.
Mä mietin vaan hengen riistämistä ja inhoan kotiani. Kaikki on rummaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Koko Jumala-juttu on henkisesti herkkää... Itse voin helposti itkeä kirkossa, kun tunteisiin vetoavasti puhutaan pelastumisesta. Tulee syntinen ja huono olo, tämä elämä alkaa masentaa, kun tajuaa oman arvottomuutensa.
Tarkoitus onkin saada ihminen tuntemaan itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi (?), jotta sitten voidaan ohjelmoida mieleen pelastussanoma. Viimeinen oljenkorsi hukkuvalle....
Uskonto ei ole hyvä juttu masennukseen taipuvaiselle.
Se ON siinä, ainoa ja viimeinen apu hukkuvalle! Sinä sanoit. Eikä kukaan ihminen ohjelmoi ketään, ei voi. Kaiken vaikuttaa Jumala itse. Miten te kumpikaan kirjoittaja ette ota huomioon, mitä rakkaus tekee ihmiselle! Sepä vasta parantaa, rauhoittaa ja nostaa masentunutta. Uskontoja' on monia, hinduja, buddhia,muhameeteja ja sillei. Mutta Jeesus ei ole uskonto, vaan Hän on persoona, joka tahtoo sydämeesi asumaan - pelastuksesi tähden. Hän elää, ja sen tietää vasta, kun se asia kirkastuu.... Jo tässä ajassa parantumistakin paljon tapahtuu, ainakin on minulle niin käynyt! Jotta jaksaa tässä elämässä ennen tuonpuoleista.
ketä muka pitäis rakastaa ja miten voin ku tunteet on palannu tyhjiks??
Ei ku se onkin siinä, että SINUA RAKASTETAAN !!
(Piti oikein huuta toi :)
Eihän toki Jeesus-nimistä uskontoa ole. Jeesus on yksi kristinusko-nimisen uskonnon hahmoista. Nykyään näyttää olevan muotia, että uskonto-sanaa koetetaan kiertää.
Olen samaa mieltä uskonnosta. Uskonnossa ohjelmoidaan nimen omaan keinotekoinen "onni" ihmisen mieleen, joka ensin on murskattu helvetillä pelottelemalla. Mikäpä siinä, jos joku kokee tulleensa uskollaan autuaaksi mutta toisille sitä kokemusta ei pitäisi tyrkyttää. Sairailla ihmisillä varmasti on rahallekin muuta käyttöä kuin lahkojen kymmenyksiin.
Eikä ole syy ainakaan Jeesuksessa !
Minä sain 25-vuotiaana mustaan tunneliini valon päähän päästyäni tuolloin keskusteluihin masennuksestani uskovien kanssa ja tulin uskoon. Sepä on, Elävä Jumala, maailman ihanin asia. Vaikka kaik.ki muu häviäisi, Hänen Sanansa ja rakkautensa omaansa jää.
Antautukaa vain reippaasti Herran hoitoon, Jeesuksen omaksi. Ilmeistä on, että kyseessä joka tapauksessa jokin prosessi, joka vaikuttaa etsikkoajalta. Kyllä Jeesus rauhoittaa ja rikastaa elämää! Ei Hän sitä masenna, apua, mikä väärinkäsitys. - Oli tarve nämä lauseet tähän pistää, koska itseäni kymmenet vuodet justiinsa ja vain uskossa eläminen, Jumala-yhteydessä tietoisesti, on auttanut. Diagnoosinani kun on ahistus-masennus. Tätä vaivaa usko auttaa, eikä se toki lisää oireita, ei.
Jonkinlaista myllerrystä te kumpikin saatatte aistia itsessänne ja se juuri auttaa sen Tärkeimmän löytymiseen!
Ei kai uskovat tyrkytä, vaan tarjoavat! Apua ja lohdun lähdettä tarjoavat. Sitä minkä itse ja monet ovat kokeneet. Kyseessä on tarjous, tiedät kyllä, ihmisen iankaikkisuuden parhaaksi. Se kaikki parempi alkaa jo täällä ajassa. - Eihän uskonasioita esittävä ja tarjoava siitä mitään itse ns. hyödy, kuuleeko kukaan vai ei, tuletko sinä uskoon vai et. Kyseessä on yritys auttaa, jopa tuntematonta siis.
99.9% internetin "uskon tyrkyttäjistä" on trolleja.
katso:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_%28internet%29
Jos olet masentunut niin älä todellakaan hae apua mistään uskonnosta. Ne todennäköisesti vain pahentavat tilannetta. Esim. meidän kaikkien "rakastamassa" kristinuskossa uhkaillaan helvetillä sekä ikuisella kärsimyksellä ja tuollainen pelottelu ei tietenkään ainakaan auta yhtään.
Mulla ei ole todettu masennusta mutta jonkinlaisia masennukseen viittaavia oireita on ja näistä oireista ehkäpä pahin on se, että itsekin mietin joka päivä "itsaria". Ei ole mukavaa.
Joo-o, väsyttää niin paljon etten pysty enää ajattelemaan.
Itse ajattelin itsemurhaa joka päivä ja olen sitä muutaman kerran yrittänytkin. Ei paljon lohduta, jos joudun tämän takia Helvetin tuleen, jossa käristyn ja huudan tuskasta iän kaikkisesti.
Ketä tämä palvelee?
Minkälainen on ajatusmaailmani silloin, kuin olen kitunut tulessa sata vuotta? Tuhat vuotta? sata tuhatta vuotta? Miljoona vuotta? Miljardi vuotta?
Sanot " ...uhkaillaan helvetillä sekä ikuisella kärsimyksellä ja tuollainen pelottelu ei tietenkään ainakaan auta yhtään."
Jos kerrankin noin koet, niin olet uskonasioiden (ei minkään uskonnon, tässä vivahde-ero) puhuttelema!
Etkö mitenkään ymmärtäisi ja kuuntelisi/lukisi loppuun uskoon päässeiden tarjousta, että justiinsa se ON Jeesus, joka pelastaa tuolta. Siksi Jeesusta tienä Jumalan yhteyteen ja pelastumiseen ""tyrkytellään"" eli tarjotaan ja pidetään esillä, ettei tuo asia olisi KENELLEKÄÄN ajankohtainen, jotta kaikki ihmiset voisivat kokea olevansa turvalta - hukkumiselta.
Ottaisitteko, te rakkaat epäilijät, tämän Jeesus-tarjouksen ihan kokonaisuudessaan huomioon, silloin ei pelota eikä masenna, vaan pää nousee, elämä kirkastuu. Taivas on totta. Kadotus on totta. Jeesus on sanonut meille ja sanoo edelleen, jos unohtuu niin voi lukea: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö paitsi minun kauttani". Uskovaiset ""tyrkyttäessään"" tarkoittavat NEUVOA, mitä tämä niinku olisi käytännössä, jos milloin ketä kiinnostaa. - Tiedättex, hirveän montaa ihmistä ihan vain Suomessakin kiinnostaa ihan kauheasti tämä asia. Koko ajan ihmisia tulee runsain määrin uskovien yhteyteen, eli elävän Jumalan yhteyteen. Siinä sitten kaikaa myöten muutkin asiat selviävät. Tosin ja tietenkin, normaali arkinen elämä ongelminen jatkuu meillä kaikilla, mutta tämä on se laaja juttu, tärkein asia elämässä sekä kuten sanottu apu jo ajassa.
(sulle, Kylmät kädet) ... "Ei paljon lohduta, jos joudun tämän takia Helvetin tuleen" . - Siis, voih sinua, juuri 'tämän takiahan' on olemassa kristillisen uskon asiat, uskoon tulemiset! Jotta tältä pelolta ja ahdistavalta tuntemattomuudelta ihminen säästyisi, mikä vapautuminen tapahtuukin oitis, kun on iankaikkisuusasiat kirkastuneet. Kun pyytää uskon jeesuksineen selviämistä, vaikka tyyliin 'emmä kyllä pätkääkään sinuun usko, oot höpö-höpö-juttua, mutta jos olet olemassa, niin selvitä mulle... mä tahdon selvän tästä kaikesta 'hassutuksesta', ettäkö muka jokin jeesus sitä ja tätä.... ' Jokainen voi rukoilla vaikka noin, ei tarvii uskoa etukäteen; minäkään en uskonut tipan tippaa, luulin varmana, että 'mihin puu kaatuu, siihen se maatuu'. Aattele, ei mulla ollut edes pelkoa helvetistä, vielä silloin. Syy, miksi kyselin uskovaisilta asioita, oli että voisiko jokin jumala auttaa mua mun masennuksessa ja ahdistuskohtauksissani kun terapia ei auta ja sitä oon vuosia käynyt.... Ne sanoivat, että ky-yyllllä, kyllä varmaan... Tule tänne toistekin juttelemaan, varmaan saat apua ja lohtua, asioita selviää. Niin kävi! Heti aluksi mua myös ihmetytti, että kuinka uskovaiset siellä tajusivat ihan kaiken masiksesta ja ahdistuskohtauksista, ei tarvinnut just mitään selitelläkään. Se oli minusta vetoavaa, olinhan aina tottunut salailemaan näitä tuskiani. Miten joillekin ihmisille nämä asiat olivat niin luonnollisia ja olivat hyvin optimisteja sen suhteen, että saan apua. Uskonasioiden avauduttua näin kävikin. Normaali ihmisen elämä haasteineen ja iloineen samalla kyllä jatkuu.
Jos joku haluaisi, tätäkin linkkiä voi tutkailla:
http://www.koemuutos.fi/
Tilaa vaikka toi kirja, et menetä mitään!
Kyllä uskovainenkin voi olla masentunut ja henkisesti sairas, mutta yleensä usko, rukous ja suhde Jumlaan auttavat ja antavat toivoa psyykkisessäkin sairaudessa ja ongelmassa. No jos sitten koet saavasi apua ongelmiisi uskomattomien leireistä niin omahan on asiasi ja valinta. Kuitenkin on ihmisiä, joille apu ylhäältä on ratkaisevinta. Pitää osata itse valita ja päättää. Täällä kirjoittelee monenlaisia etsijöitä ja ongelmaisia.
Onhan maallisiakin asioita ja lääkkeitä; jotka auttavat toisa mutta ei välttämättä kaikkia. Joku saa lääkkeistä, toinen luonnosta, toinen harrastuksista ja jam sitten oma ryhmänsä uskonnosta ja Jumalalta. Jos sinä et saa apua esim. luonnosta tai harrastuksita niin eikö näitä sittten saisi toisillekaan ehdottaa? Eikö sama päde myös uskontoon.
Te valitatte täällä masennusta ja kyselette neuvoja! Ukosvainen rehellisesti yrittää auttaa teitä ahdingossanne.
Sinä voit sitten tehdä itsei terveeksi ilman uskoa. Myös henkesi riistäminen on loppujen lopuksi oman valintasi, mitäs tuosta nyt toisille kertoilemaan.
Ryvet itsesäälissä ja katkeruudessa.
Todennäköisesti olet keskittynyt maalliseen itseesi todellisen, ikuisen minäsi ja Jumalan sijaan.
Masennus on luonnollinen seuraus itsekeskeisyydestä. Keskity vaikka tekemään hyvää muille, niin unohdat itsesi, ja samalla masennus katoaa elämästäsi.
Kiinnostais tietää, kenelle (nimim 'Niksejä?' kirjoitti)
tässä ketjussa tommonen kommentti on heitetty ?
Ja sanon vielä, ettei se (masis) nyt sentäs noin hokkus-pokkus hoideta, vähän oikaisit. Masennus on tosi paljon muuta kuin mitä pinnallisesti tuumaat, juu. Tottakai ihan vähässä määrin mitä tahans kipua hieman helpottaa, kun huomio on muualla, särki vaikka vaan päätä. Pysyvästi ei immeinen kyllä noin parane. Ja entäs jollei ole riittävää terveyttä tohon 'hyvän tekemiseen', sekin on totinen tosi.
Minä itse ne usko ja halveksin kirkon toimia, kaikkia uskon tyrkyttäjiä ja tämän yhteiskunnan tapaa opettaa ihmiste uskomaan. Entinen kumppanini oli kuitenkin uskovainen ja ihailin hänen uskoaan valtavasti, sillä se oli pohdittu ja mietitty omalla kohdalla, ei sen mukaan mitä opetetaan. Hän ei myöskään koskaan tyrkyttänyt uskoaan. Olimme olleet yhdessä 2.5 vuotta, ennen kuin tulin esimerkiksi kysyneeksi hänen rukoilustaan. Toki olimme muuten aiheesta puhuneet, hyvinkin paljon.
Tiedän, että hän sai uskostaan turvaa ja lohtua pahimpina aikoina, koulukiusattuna, yksinäisenä, minua etsiessään, nyttemmin pahasti masentuneen, tunne-elämän häiriöistä kärsivänä, psykiatriselle osastolle omasta halustaan lähdettyään ja lopulta jätettyään minut, unelmiensa naisen, koska ei enää jaksanut pitää kasassa itseäänkään. Kun kysyin häneltä eromme jälkeen, miten hän selviää, niin vastaus oli rukoilemalla (ja kirjoittamalla).
Yritän siis sanoa, että usko voi tuoda toivoa ja antaa vahvuutta taistella, mutta ei se paranna., Hänelle oli ainakin tärkeää uskoa siihen, että joku rakastaa häntä, varsinkin ennen minua. Ihmisillä on aina tarve löytää jokin suurempi syys elämälleen. Kun mitään muuta ei ole jäljellä, on helppoa kääntyä sellaisen asian puoleen, jonka olemassaoloa ei voi koskaan todistaa. Se ei katoa.
Masennus ei silti ole rangaistus. Ihminen joka sanoo niin on julma. Minun rakkaani oli maailman ihanin ihminen. En koskaan ole tavannut ketään, joka välittäisi niin paljon muista, osaisi rakastaa niin valtavasti, on kiltti, ystävällinen ja huomaavainen. Hän teki minustakin paljon paremman. Hän on myös rohkein ja vahvoin ihminen jonka olen tavannut, mutta silti hänen elämänsä on ollut julmaa. Ihmiset ottavat häneltä, mutta eivät anna mitään takaisin. Sitten hän löysi minut, hän näki minut vain pienen hetken kunnes katosin puoleksi vuodeksi, mutta silti hän tiesi löytäneensä unelmansa. Ja nyt menetimme toisemme, koska hän ei enää jaksanut.
Auttaako jonkun haavekuvan rakkaus oikeasti siinäkin vaiheessa, kun menettää oikeassa elämässään sen ihmisen, joka rakastaa ja jota itse rakastaa yli kaiken? Minäkin tiedän, että minua rakastetaan. Tiedän, että hän rakastaa minua vieläkin, tulee varmasti rakastamaan aina. Ei se silti vie kipua pois. Auttaako Jumalan - tai Jeesuksen - rakkaus siis siksi, ettei heitä voi koskaan rakastaa kuin oikeaa ihmistä? He eivät koskaan oikeasti rakasta. Heidän kohdallaan kaiken voi kuvitella, ilman konkreettista muistoa siitä, miltä todellinen, vahva ja ihmeellinen rakkaus näyttää ja tuntuu.
Tai miltä tuntuu menettää sen rakkauden lähde viereltään.
ja btw, hän oli todella pahasti masentunut jo ennen minun tapaamistani. Minä olin se, joka kiskoi hänet rakkaudellani ylös edes muutamaksi vuodeksi, ei hänen uskonsa. Taisin vain valitettavasti olla myös se, joka romahdutti hänet. Masennuin itsekin suhteemme aikana, ja vaikka pääsin jaloilleni ja tein kaikkein auttaakseni ja tukeakseni häntä, oli peruuttamaton jo tapahtunut.
'Mimmeee', hyvin kuvasit, mielenkiintoinen teksti.
Miten sinä ny nii kauheesti 'halveksit'...
Mä, muuten erosin kirkosta, ihan kans siksi, ettei "kirkko ole uskossa". Tarkoitan, ei ole Raamatulle ja evankeliumin sanomalle kuuliainen, opettaa myös väärin.
"Tämän yhteiskunnan tapa opettaa uskomaan", ????
Eihän sinua kukaan pakota. Jos haluat, lue myös aiempi viestini 'yritttää auttaa', joka nimim. ja otsikko.
Se tästä, ei todellakaan ole kiista-asia!
Ikävää todella, että suhteesi on kaatunut, sairauteen, kuten hyvin sanotkin. Kyllä me kaikki täällä sairastamme, ihan mitä vain, jos sikseen on.
jatko: Ei ku piti sanoa aiempi viestini
'Tosi on on / 16.10.2011 20:37' .
Tosi on on, minä en koe että kukaan pakottaisi minua mihinkään. Minulla on oma vahva maailmankuvani, enkä koe oloani uhatuksi. Mitä halveksuntaan tulee, niin minusta omista näkökannoistaan saa kyllä kertoa, mutta ei pidä yrittää käännyttää ketään. Ja toiseksi, harva uskovainen - kuten kirkkokin - noudattaa oikeasti Jeesuksen (ei raamatun, sillä uusi & vanha testamentti ovat kaksi eri asiaa) oppeja suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta ja lähimmäisenrakkaudesta. Tekeehän se paljon hyvääkin, sitä en kiellä.
Lisäksi liian monen "tosiuskovaisen" (oli kyse mistä tahansa uskonnosta) maailmankuva on liaan jäykkä, eivätkä he ole valmiita näkemään asioita toisin tai olemaan avomielisiä. On liian monia, joille raamattu on ainoa oikea totuus, eikä tulla miettineeksi, kuinka paljon historia ja kulttuuri sen syntyyn ovat vaikuttaneet. Se on kuitenkin loppujen vertauskuvallinen kertomus ihmiskunnan perusarvoista, jonka tapahtumapaikkana on vain sen hetken maailma.
Minulle on muutenkin aivan sama, onko kyse uskonnosta vai jostakin muusta elämänkatsomuksesta, mutta en arvostaa mitään sellaista, jonka pohja on jonkun muun ajatuksissa. Ideoita ympäröivästä maailmasta toki pitääkin ottaa, inspiraatiota omaan ajatteluun, mutta kirjaimellisesti ei pitäisi seurata ketään tai mitään.
Pitääpi tarkentaa: sanoin että harva uskovainen noudattaisi todellista lähimmäisen rakkautta. Ilmaisin itseäni väärin. Liian harva oikeasti noudattaa niitä, varsinkin heistä, jotka ovat esillä. Kyllä suurin osa uskovaisista on "normaaleja" ihmisiä, suvaitsevia ja välittäviä (koska valtaosa ihmisistä edustaa jotakin uskontoa, monet tosin vain siksi, että ovat kasvaneet ajattelemaan niin). Lisäksi mainittakoon,että kyllä rakkaanikin ennen minun tapaamistani ajatteli, että ei-uskovaiset ovat pinnallisia ja typeriä, eivätkä he välitä muista kuin itsestään. Avoin maailmankuva?