Taivaaseen ei pääse ilman näyttöä lisääntymisnormin täyttämisestä.
22 lasta suurimmassa vl perheessä
128
3227
Vastaukset
- Ajatelkaapa nyt
Vl.t elävät kuin muita ihmisiä ei olisikaan olemassa.
Jos kaikki suomalaiset eläisivät kuin vl.t, tilanteestamme tulisi kestämätön hyvin nopeasti.
Luonto tuhoutuisi, ravinto loppuisi.
Jos jokainen noista 22 lapsesta tekee myös 22 lasta, seuraavassa polvessa on jo 484 uutta kuluttajaa.
Kun nämä myös hankkii 22 lasta, kolmannessa polvessa on jo 10 648 uutta energian ja luonnon kuluttajaa.
Yli 10 000 uutta kuluttajaa 3. sukupolvessa!
Samassa ajassa ei-vl pariskunta on saanut ehkä 3 lasta. Ja kun nämä 3 lasta jokainen hankkii myös 3 lasta tulos on 11 ihmistä.
Kolmannessa polvessa 27 lasta, isovanhempineen yhteensä 35 kuluttajaa.- VL voittaa!
Vanhoillislestadiolaisuus on EVOLUUTIOSTRATEGIA, joka takaa lestadiolaisten geenien mahdollisimman suuren siirtymisen eteenpäin. Nyky-yhteiskunnassa, jossa kuolleisuus on matala ja jossa äitiyttä tuetaan taloudellisesti, lestadiolainen strategia on erityisen tehokas ja toimiva. Eri asia on se, kuinka moni vanhoillislestadiolaisen lapsi pysyy vanhempiensa uskossa. Ainakin ne, jotka uskossa pysyvät, tuottavat itse eniten jälkeläisiä. Lestadiolaisuus voittaa!
- jfgjffgdj
jos tätillä olisi munat niin täti olisi setä :D
- Brita Kajsa
jfgjffgdj kirjoitti:
jos tätillä olisi munat niin täti olisi setä :D
... ja sitä ennen kukkoo munnii!
;)))
LOLXD
BK - Anonyymi
VL voittaa! kirjoitti:
Vanhoillislestadiolaisuus on EVOLUUTIOSTRATEGIA, joka takaa lestadiolaisten geenien mahdollisimman suuren siirtymisen eteenpäin. Nyky-yhteiskunnassa, jossa kuolleisuus on matala ja jossa äitiyttä tuetaan taloudellisesti, lestadiolainen strategia on erityisen tehokas ja toimiva. Eri asia on se, kuinka moni vanhoillislestadiolaisen lapsi pysyy vanhempiensa uskossa. Ainakin ne, jotka uskossa pysyvät, tuottavat itse eniten jälkeläisiä. Lestadiolaisuus voittaa!
Viimeiset tutkimukset kertovat, että 85% nyky Vl lapsista jättää lahkon ja perinteisillä VL:illä lapsia tulee jo aika vähän 4-8 kpl.
Näillä tiedoilla SRK sammuu viimeisittään seuraavassa sukupolvessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimeiset tutkimukset kertovat, että 85% nyky Vl lapsista jättää lahkon ja perinteisillä VL:illä lapsia tulee jo aika vähän 4-8 kpl.
Näillä tiedoilla SRK sammuu viimeisittään seuraavassa sukupolvessa.Keskimäärin suomalaisessa perheessä on pari tenavaa, joten 4-8 lasta on aika paljon.
- Anonyymi
VL voittaa! kirjoitti:
Vanhoillislestadiolaisuus on EVOLUUTIOSTRATEGIA, joka takaa lestadiolaisten geenien mahdollisimman suuren siirtymisen eteenpäin. Nyky-yhteiskunnassa, jossa kuolleisuus on matala ja jossa äitiyttä tuetaan taloudellisesti, lestadiolainen strategia on erityisen tehokas ja toimiva. Eri asia on se, kuinka moni vanhoillislestadiolaisen lapsi pysyy vanhempiensa uskossa. Ainakin ne, jotka uskossa pysyvät, tuottavat itse eniten jälkeläisiä. Lestadiolaisuus voittaa!
Ei ole olemassa sellaista kun lestadiolaisten geenejä. Ei lestadiolaisten geenit eroaa mitenkään muiden suomalasiten geenesistä, paitsi että ehhkä ne joka saavat suurperheet ovat luonteltaan sellaisia joka ei ota kohtaloaan omin käsin. Tuskin tämä kuitenkaan näkyy geeneissä.
- Tosi ihania
Ihania nuo vl-kaniperheet.
- Linkki T.H:n juttuun
Emme hanki lapsia siksi että rakastaisimme lapsia, vaan uskon tähden.
http://www.srk.fi/index.php?p=asioita_ajassamme_lasten_vast- Uhrit viimeisenä
Lapsi on siis VÄLINE aikuiselle vl:lle taivaspaikkaan.
Tämäkö on syynä että lest. naiset ja äidit on vaan olleet hiljaa insestistä ja pedofiileista? En hyväksy heidän tapaa hyväksyä rikoksest hiljaa sukupolvesta toiseen. Äitien välipitämöttömyyden kohdalla voitaisiin puhua jo rakkaudettomuudesta lastaan kohtaan. - Ovat lentäneet pois
Voipi olla noinkin hyvin, mutta mitä TH olisi asemassaan voinut muuta kirjoittaa. Saatan olla väärässä, mutta ilmeisesti hän kuuluu siihen etuoikeutettujen joukkoon, joille on tarjolla kaikki diakoniat.
En ole vl, mutta meillä on lapsia hieman alle kolmasosa tiusta. En kuitenkaan sano, että muillakin pitäisi olla samoin. Lestadiolaisista saattaa tuntua rikokselta suunnitella millään tavalla perhettä. Aivopesullahan saadaan vaikka kaurapuuron syönti tuntumaan synniltä. - Vl Vl Vl
Sekin on että mahtaako olla Jumalan tahto, että nainen on työelämässä..?
Eikö Jumala ole luonut naisen synnyttämään lapsia ja huolehtimaan enemmän kotiin liittyvistä asioista..? Mielestäni 1.Moos.3:16-19 käy hyvin ilmi naisen ja miehen elämäntehtävät joiden mukaan identiteettikin on luotu..
3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman." - 2x14
Vl Vl Vl kirjoitti:
Sekin on että mahtaako olla Jumalan tahto, että nainen on työelämässä..?
Eikö Jumala ole luonut naisen synnyttämään lapsia ja huolehtimaan enemmän kotiin liittyvistä asioista..? Mielestäni 1.Moos.3:16-19 käy hyvin ilmi naisen ja miehen elämäntehtävät joiden mukaan identiteettikin on luotu..
3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."Sanoiko Jumala tässä kohtaa KAIKEN oleellisen? Tapahtuiko kenties mitään merkittävää tämän jälkeen mihin uskomme kuuluu perustua?
Näin niin kuin esimerkkinä, sinunkin pitäisi ryhtyä vegaaniksi. IHAN TOTTA. - trapla
Vl Vl Vl kirjoitti:
Sekin on että mahtaako olla Jumalan tahto, että nainen on työelämässä..?
Eikö Jumala ole luonut naisen synnyttämään lapsia ja huolehtimaan enemmän kotiin liittyvistä asioista..? Mielestäni 1.Moos.3:16-19 käy hyvin ilmi naisen ja miehen elämäntehtävät joiden mukaan identiteettikin on luotu..
3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."Eikai nyt sentään kedon ruohoja ole kenenkään tarvinnut syödä kirouksen tähden. Kyllä ruoka on nykyaikana hyvää, kaikkea muuta kuin ruohoja ja ohdakkeita, pellot kasvaa viljaa.
Kyllä oli kostonhimoinen tämä Jumala, joka lausui noin kovat sanat syntiinlankeemuksen jälkeen. Itse hän oli siihen osasyyllinen, kun laittoi tuommoisen houkutuksen ja tiesi etukäteen, kuinka tulisi käymään. - Ovat lentäneet pois
TH:n kirjoitus näyttää herttaiselta ja tyyliltään hienolta. Hyvää siinä on se, että hänen perheessään osataan ja jaksetaan iloita suuresta lapsimäärästä. Sitten tulee kaiken paljastava ihmettely, kun hän mainitsee joidenkin epäuskoisten omistavan suuria perheitä. Huomaakohan TH, että mitkä ovat vaikuttimien erot epäuskoisten ja "uskovien" perheiden välillä? Ns epäuskoisessa perheessä suuri lapsiluku on yksilöllinen ratkaisu, joka perustuu vanhempien haluun, kykyyn ja inhimilliseen voimaan saada (hankkia) iso perhe. Lestadiolaisilta perheiltä tällaista ei edes kysytä. Lähtökohta on mahdollisimman monta lasta, jaksoipa äiti tai perhe sitä tai ei. Kun asia sidotaan - joskin epäsuorasti- pelastuskysymykseen, ollaan henkisen ja hengellisen väkivallan teossa.
- PIIPILÄNVERI
Minä tunnen lestut ja tiedän mitä hulluja ne ovat??Nainen on panopuu joka tekee lapsia kuin kaneja?? Lapset kärsivät kurjuutta ja äidin huolenpitoa?? Nyt ymmärrän miksi piipilä rakastaa mamuja on samanlainen käytäntö??Piipilä on ihan seköpäinen hullu??Sipilän vanhemmille olette saaneet aikaan sairaan yksilön, hävetkää jeesuksen kristuksen veressä?? Kansa kärsii ja näkee nälkää kun meillä on sairas piipilä?? Ei muuta kuin ukko pakkopaitaan ja hoitoon??
- Jortikka666
Vl Vl Vl kirjoitti:
Sekin on että mahtaako olla Jumalan tahto, että nainen on työelämässä..?
Eikö Jumala ole luonut naisen synnyttämään lapsia ja huolehtimaan enemmän kotiin liittyvistä asioista..? Mielestäni 1.Moos.3:16-19 käy hyvin ilmi naisen ja miehen elämäntehtävät joiden mukaan identiteettikin on luotu..
3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."Käsittääkseni Jumala ei ole luonut mitään. Evoluutiohan on kaiken saanut aikaan.
Vl Vl Vl kirjoitti:
Sekin on että mahtaako olla Jumalan tahto, että nainen on työelämässä..?
Eikö Jumala ole luonut naisen synnyttämään lapsia ja huolehtimaan enemmän kotiin liittyvistä asioista..? Mielestäni 1.Moos.3:16-19 käy hyvin ilmi naisen ja miehen elämäntehtävät joiden mukaan identiteettikin on luotu..
3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."Elä kuitenkin tätä päivää.
jumalan sana lapsentekoon on objektiivinen.
Miksi otit esimerkiksi kirotun ihmisen?? Onko Vellut kirottuja?
Mutta jätit ihmisen luomisen ja lasten siunauksen pois. 1 Moos 1;28 Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."
Silloin ihmiselle annettiin valta, vallita (hallita) koko maailma, täyttämällä se. mutta tyhmä ei tajua sitä, että maa on jo täynnä ja ylikansoitettu tapaistesi ihmisten vuoksi ja osa jo kuolee nälkään, kun rikotaan Jumalan harmonia.
Järkeä.....trapla kirjoitti:
Eikai nyt sentään kedon ruohoja ole kenenkään tarvinnut syödä kirouksen tähden. Kyllä ruoka on nykyaikana hyvää, kaikkea muuta kuin ruohoja ja ohdakkeita, pellot kasvaa viljaa.
Kyllä oli kostonhimoinen tämä Jumala, joka lausui noin kovat sanat syntiinlankeemuksen jälkeen. Itse hän oli siihen osasyyllinen, kun laittoi tuommoisen houkutuksen ja tiesi etukäteen, kuinka tulisi käymään.Ei ole kysymys ruohoista, Jeesus sanoi; 1 Moos 1, 29 Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.
Näkee, ettet tunne Raamattua, sillä Hän täsmensi asian hieman myöhemmin; 1. Moos 9; 3 Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit.
4 Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä.
Hän tietää kaiken, Sinä et. Lukisit Raamattua ennen mielipiteesi lanseeraamista. Tulvan jälkeen oli kaikki syötävissä, paitsi veri.trapla kirjoitti:
Eikai nyt sentään kedon ruohoja ole kenenkään tarvinnut syödä kirouksen tähden. Kyllä ruoka on nykyaikana hyvää, kaikkea muuta kuin ruohoja ja ohdakkeita, pellot kasvaa viljaa.
Kyllä oli kostonhimoinen tämä Jumala, joka lausui noin kovat sanat syntiinlankeemuksen jälkeen. Itse hän oli siihen osasyyllinen, kun laittoi tuommoisen houkutuksen ja tiesi etukäteen, kuinka tulisi käymään.Mieti, miten Jumala uudisti Tulvan jälkeen ravintomme, joten jätä syyttely sikseen.
Panin sen esille yhdessä vastuksessani (Gen 9;3) ja nythän kaikki valta on Jeesuksen.
- vl-oppia
Helsingin ry:llä seurakuntaillassa kävi ison perheen isä pitämässä puheenvuoron, jossa hän sanoi, että nainen pääsee synnyttämällä taivaaseen, se on kuulemma raamatussa.
- Ymmällä1
Raamatussa on todella sellainen lause.
Mutta entä sitten ne naiset jotka ei koskaan saa lapsia? Suoraan helvettiin kaikki?
Ja ne naiset jotka eivät mene avioon. - Ei kai sentään nyt
Tapahtuiko tämä 30 v. sitten....???
- Ei taivasosaa
Ei kai sentään nyt kirjoitti:
Tapahtuiko tämä 30 v. sitten....???
Tapahtui v. 2009.
En voinut mitään, purskahdin nauramaan, koska olen lapseton nainen. - Hopi hopi
Ei taivasosaa kirjoitti:
Tapahtui v. 2009.
En voinut mitään, purskahdin nauramaan, koska olen lapseton nainen.Alahan äkkiä etsiä HK:n Sinistä jalkoväliisi!
- yx
Ymmällä1 kirjoitti:
Raamatussa on todella sellainen lause.
Mutta entä sitten ne naiset jotka ei koskaan saa lapsia? Suoraan helvettiin kaikki?
Ja ne naiset jotka eivät mene avioon.Luulenpa, että tässä on tapahtunut väärinkäsitys! Valitettavasti en muista paikkaa, missä sanotaan, että "lasten synnyttämisen tähden", mutta kuitenkin se kuuluisi olla "lapsen synnyttämisen tähden" ja sillä lapsella tarkoitetaan Jeesusta Kristusta, joka syntyi tänne pelastaakseen jokaisen, joka uskoo Häneen!
- Monta lasta
yx kirjoitti:
Luulenpa, että tässä on tapahtunut väärinkäsitys! Valitettavasti en muista paikkaa, missä sanotaan, että "lasten synnyttämisen tähden", mutta kuitenkin se kuuluisi olla "lapsen synnyttämisen tähden" ja sillä lapsella tarkoitetaan Jeesusta Kristusta, joka syntyi tänne pelastaakseen jokaisen, joka uskoo Häneen!
Ei kai noin voi sitä tulkita, koska siinä ei puhuta vain Yhdestä Poikalapsesta. Vaan monikossa:
Nainen on pelastuva LASTENsynnyttämisen kautta. - Tietääkö joku?
Onko tämä Raamatun jae ristiriidassa Uudessa testamentissa niiden muitten opetuksen kanssa, että ihminen pelastuu uskon kautta? Täytyykö jokaisen naisen synnyttää pelastuakseen?
Mitä kristinoppi tästä sanoo? - heh....
Monta lasta kirjoitti:
Ei kai noin voi sitä tulkita, koska siinä ei puhuta vain Yhdestä Poikalapsesta. Vaan monikossa:
Nainen on pelastuva LASTENsynnyttämisen kautta.Nimim. "Monta lasta"
Et kai ole tosissasi? Ymmällä1 kirjoitti:
Raamatussa on todella sellainen lause.
Mutta entä sitten ne naiset jotka ei koskaan saa lapsia? Suoraan helvettiin kaikki?
Ja ne naiset jotka eivät mene avioon.On lause, mutta puolittainen.
Kokonaisuudessa se kuuluu;
1. Tim. 2:15
Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.
Siinä on ehto, synnytti tai ei; jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.
Kannattaa tietä, mistä puhuu, ei mieskään pelastu, vaikka kuinka on "temmi" pystyssä, ellei täytä tuota; jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.
Kaikella Kerko vaatii tolkuttomaan sikiämiseen.Kyllä se on Uudessa Testamentissa, mutta tämä isälesta väärensi sitä, sanomalla vain puolet jakeesta.
Oikein se kuuluu näin; 1. Tim. 2:15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Tässä on hyvä esimerkki VL uskosta, otetaan Raamatun lauseesta vain pari sanaa, loput unohtaen, niin ei ole ihme, kun ollaan kohta kokonaan täysin metsässä.Ei taivasosaa kirjoitti:
Tapahtui v. 2009.
En voinut mitään, purskahdin nauramaan, koska olen lapseton nainen.Aihetta on nauraa.
Pellejä ne on.yx kirjoitti:
Luulenpa, että tässä on tapahtunut väärinkäsitys! Valitettavasti en muista paikkaa, missä sanotaan, että "lasten synnyttämisen tähden", mutta kuitenkin se kuuluisi olla "lapsen synnyttämisen tähden" ja sillä lapsella tarkoitetaan Jeesusta Kristusta, joka syntyi tänne pelastaakseen jokaisen, joka uskoo Häneen!
Ei tarkoiteta Jeesuksen syntymää.
Tämä lapsen teon saasta Heikki Saaren paatosta.
Siinä olet oikeassa, että vain usko ja tunnustus Jeesuksen Kuninkuuteen pelastaa.
Laitan kohdan näkyviin; 1. Tim. 2:15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Sehän on yksi uskon peruskuva Uskosta Jeesukseen.
- 31
Jokaisesta lapsesta saa kilometrin ylöstempauksessa. 22 tarkoittaa 22 kilometria eli sillä päääsee stratosfääriin. Yhdellä lapsella jää killumaan tuonne cumuluspilvien sekaan...miettikää nyt vähän.
- ?????????????ööö????
Tuolla toisessa ketjussa joku sanoi,että käy seuroissa lasten takia.
Kannattaisko lähteä ulos tästä "noidan kehästä":
...menee seuroihin,jossa kehoitetaan synnytttämään lapsia...menee seuroihin syntyneiden lasten takia,että lapset tottuisi käymään seuroissa...ja seuroissa kehoitetaan synnyttämään lapsia....ja...- Vaarana vaan...:)
:D hyvä havainto!
Mutta silloin saa ittelleen omavahurskaan hyvän ihmisen olon, kun ei tee mitään "itsekkäästi" vaan kaiken aina "lasten takia".
- Löytyy
On niitä vielä suurempikain vl perheitä.
- 5
Pitää rakentaa pyöröovet taloon kun alkaa olla kersoja tuon verran. Pottukattilana toimii tynnyri että saa keitettyä 150 perunaa kerralla.
- 300000000000000
Kyllä nainen voi synnyttää tuollaset 30 lasta elämänsä aikana,jos hyvin menee.
Vanhemmat lapset tekee kotiaskareet ja äiti keskittyy vain synnyttämiseen. - paljonko on?
Mikä on maailmanennätys yhdellä äidillä lapsia?
- melkein 70 lasta
Vastaus löytyi netistä:
"Suurin yhden äidin virallisesta saama lapsimäärä on rouva Feodor Vasiljevin (Suja, Venäjä) saamat 69 lasta. V. 1725-1765 hän synnytti kaikkiaan 27 kertaa"- Mieluummin STT
Saattaapi olla niitä Tassin uutisia
- 1+1+1+1++++++++
Siinäpä on haastetta tuleville vl-äideille.
Nyt vaan kilpailu käyntiin,kuka rikkoo tuon ennätyksen.- Iso perhe
Tällä uskovalla miehellä on 94 lasta. Mutta vaimoja on enemmän kuin yksi...
http://freepathways.wordpress.com/2011/10/09/94-lapsen-isa/
- miten tuo olisi
Eiköhän 70:n lapsen synnyttämisellä jo taivaspaikka aukeaisi.
Saisko äiti jo armosta pistää vähän huulipunaa ja ainakin toiseen korvaan korviksen....70:nennen lapsen ristiäisissä ? - On ajan ilta
"Vaikka pilkka, vaino lankee uskon tähden päällesi, kerran loppuu aika ankee, murhe muuttuu iloksi" Siionin laulu numero 241 säkeistö 2. Sanat tuohon lauluun on kirjoittanut Pentti Koskelo
- Anonyymi
Oliko tämä Pentti osa ihanaa Pyhännän haaraa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tämä Pentti osa ihanaa Pyhännän haaraa?
Toivottavasti ei, tuo haara on pelottava
- ketjuun osallistunut
Pyydämme nöyrästi anteeksi,jos koit -On ajan ilta-nimimerkki
tulleesi loukatuksi. - pilkattu seuroissa
Enemmänkin pidän pilkkana sitä, että seuroissa opetetaan, että nainen pääsee taivaaseen synnyttämällä.
Lähdinkin pois vl-liikkeestä, koska tajusin, että lapsettomat naiset eivät vl-liikkeen opin mukaan pääse taivaaseen.- Monta lasta
Ei semmoista ole missään edes opetettukkaan.
- paikalla ollut
Monta lasta kirjoitti:
Ei semmoista ole missään edes opetettukkaan.
On opetettu Helsingin ry:llä seurakuntaillassa.
Lue ylempää, kiitos. - vlvlvlvl
paikalla ollut kirjoitti:
On opetettu Helsingin ry:llä seurakuntaillassa.
Lue ylempää, kiitos.Seurakuntailla puheenvuoro ei ole mitään "vl-opetusta". Ihmisillä on vapaus käyttää puheenvuoroja. Jos joku on tulkinnut Paavalia tuohon tapaan, se ei muodosta vielä "vl-opetusta".
(1. Tim 2) "Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn. Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää."
Vl-opin mukaan ihminen pääsee taivaaseen uskon kautta, Jeesuksen ansion tähden.
- Hyvä kun puhuit
Tunnen läheltä yhden naisen,hän ei saa lasta,yrityksistä huolimatta.
Voi olla monia syitä lapsettomuuteen.
Naiselle on siinä ihan tarpeeksi murhetta.
Ei taivaaseen pääsy voi olla synnyttämisestä kiinni. - Inhottava realisti
Naista ei ole biologisesti tarkoitettu tuottamaan kymmeniä jälkeläisiä.
Jos EMME eläisi kehittyneessä länsimaassa ja jos EMME olisi kykeneviä keinotekoisesti puuttumaan luonnon toimintaan, lukuisat lapset kuolisivat jo pieninä tai jäisivät syntymättä.
Loistava terveydenhuolto ja lapsikuolleisuuden pienuus ovat saattaneet lestadiolaisperheet tavallaan TÄYSIN luonnottomaan tilaan, jossa nainen on mahdollisesti vuosikymmeniä koko ajan raskaana tai imettämässä tai molempia.
Jumalan tahdosta puhuminen on sairasta. Vielä sairaampaa on se, että joku uskoo asian olevan niin.- VL voittaa!
"Naista ei ole biologisesti tarkoitettu tuottamaan kymmeniä jälkeläisiä."
Kuinka niin, jos hän siihen kykenee? Biologia tähtää nimenomaan aina lisääntymiskykyisten jälkeläisten maksimointiin. Nykyoloissa ahkera synnyttäminen on tärkeintä, koska korkean elintason ja matalan kuolleisuuden vuoksi on aika varmaa, että kaikki lapset säilyvät hengissä omaan lisääntymisikäänsä saakka, vaikka heitä olisi miten monta suuta ruokittavana.
"Jos EMME eläisi kehittyneessä länsimaassa ja jos EMME olisi kykeneviä keinotekoisesti puuttumaan luonnon toimintaan, lukuisat lapset kuolisivat jo pieninä tai jäisivät syntymättä."
Luonnollisen ja keinotekoisen välillä ei tässä ole mitään eroa. Totta kai vanhoillislestadiolainen evoluutiostrategia on edullinen juuri meidän yhteiskunnassamme, jossa jokainen lapsi voi syntymästään saakka olla käytännössä täysin varma selviävänsä lisääntymisikäiseksi asti. Geeniensä jälkipolville siirtämisen näkökulmasta vanhoillislestadiolainen pari on todella hyvässä asemassa, kiitos VL-evoluutiostrategian.
"Loistava terveydenhuolto ja lapsikuolleisuuden pienuus ovat saattaneet lestadiolaisperheet tavallaan TÄYSIN luonnottomaan tilaan, jossa nainen on mahdollisesti vuosikymmeniä koko ajan raskaana tai imettämässä tai molempia."
Kuten se sanoin, VL-elämäntavassa ei ole mitään luonnotonta. Se on vain evoluutiostrategia ja niin kauan kuin nykyiset olot jatkuvat ja nyky-yhteiskunnan rakenteet säilyvät, se on erittäin menestyksellinen strategia, jos asiaa katsotaan biologian näkökulmasta.
"Jumalan tahdosta puhuminen on sairasta."
Jumalan tahto = geenien tahto.
"Vielä sairaampaa on se, että joku uskoo asian olevan niin."
Uskolla on oma tärkeä funktionsa suvunjatkamisen, perintötekijöiden kopioitumisen ja evoluution kannalta, kuten olen selittänyt. Tällä hetkellä vanhoillislestadiolaiset ovat pelissä voittajia. Luonnonvalinta suosii heitä. Toistaiseksi. - Inhottava realisti
VL voittaa! kirjoitti:
"Naista ei ole biologisesti tarkoitettu tuottamaan kymmeniä jälkeläisiä."
Kuinka niin, jos hän siihen kykenee? Biologia tähtää nimenomaan aina lisääntymiskykyisten jälkeläisten maksimointiin. Nykyoloissa ahkera synnyttäminen on tärkeintä, koska korkean elintason ja matalan kuolleisuuden vuoksi on aika varmaa, että kaikki lapset säilyvät hengissä omaan lisääntymisikäänsä saakka, vaikka heitä olisi miten monta suuta ruokittavana.
"Jos EMME eläisi kehittyneessä länsimaassa ja jos EMME olisi kykeneviä keinotekoisesti puuttumaan luonnon toimintaan, lukuisat lapset kuolisivat jo pieninä tai jäisivät syntymättä."
Luonnollisen ja keinotekoisen välillä ei tässä ole mitään eroa. Totta kai vanhoillislestadiolainen evoluutiostrategia on edullinen juuri meidän yhteiskunnassamme, jossa jokainen lapsi voi syntymästään saakka olla käytännössä täysin varma selviävänsä lisääntymisikäiseksi asti. Geeniensä jälkipolville siirtämisen näkökulmasta vanhoillislestadiolainen pari on todella hyvässä asemassa, kiitos VL-evoluutiostrategian.
"Loistava terveydenhuolto ja lapsikuolleisuuden pienuus ovat saattaneet lestadiolaisperheet tavallaan TÄYSIN luonnottomaan tilaan, jossa nainen on mahdollisesti vuosikymmeniä koko ajan raskaana tai imettämässä tai molempia."
Kuten se sanoin, VL-elämäntavassa ei ole mitään luonnotonta. Se on vain evoluutiostrategia ja niin kauan kuin nykyiset olot jatkuvat ja nyky-yhteiskunnan rakenteet säilyvät, se on erittäin menestyksellinen strategia, jos asiaa katsotaan biologian näkökulmasta.
"Jumalan tahdosta puhuminen on sairasta."
Jumalan tahto = geenien tahto.
"Vielä sairaampaa on se, että joku uskoo asian olevan niin."
Uskolla on oma tärkeä funktionsa suvunjatkamisen, perintötekijöiden kopioitumisen ja evoluution kannalta, kuten olen selittänyt. Tällä hetkellä vanhoillislestadiolaiset ovat pelissä voittajia. Luonnonvalinta suosii heitä. Toistaiseksi.Epäilen.
Mikäli tulkitsen ajan merkkejä oikein, vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisemättömyys vähitellen "poistuu käytöstä" ja se merkinnee pitemmällä tähtäimellä myös liikkeen loppua.
Kun kyseessä on ihmisen kaltainen pitemmälle kehittynyt laji, åpelkkä loputon lisääntymisen maksimointi ei auta. Hivenen humoristisesta tekstistäsi huoilimatta ymmärtänet sen.
Kun luonnossa jokin populaatio kasvaa liian suureksi, siitä seuraa ongelmia.
Ihmisen suhteen tilanne on monimutkaisempi. Totuushan on se, että monin paikoin ihmisiä jo ON liikaa. - Osui silmiin
Inhottava realisti kirjoitti:
Epäilen.
Mikäli tulkitsen ajan merkkejä oikein, vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisemättömyys vähitellen "poistuu käytöstä" ja se merkinnee pitemmällä tähtäimellä myös liikkeen loppua.
Kun kyseessä on ihmisen kaltainen pitemmälle kehittynyt laji, åpelkkä loputon lisääntymisen maksimointi ei auta. Hivenen humoristisesta tekstistäsi huoilimatta ymmärtänet sen.
Kun luonnossa jokin populaatio kasvaa liian suureksi, siitä seuraa ongelmia.
Ihmisen suhteen tilanne on monimutkaisempi. Totuushan on se, että monin paikoin ihmisiä jo ON liikaa.kirjoituksesi.
Kirjoitat:>>>Totuushan on se, että monin paikoin ihmisiä jo ON liikaa.
- åoi,¨ct,oå
Lapsia kuljetetaan vaikka "karkkipussin voimalla" seuroihin ja sitoutetaan
yhteisöön,jonka säännöt ovat sitten nämä.
Nuorena moni ratkaisee,jääkö yhteisöön, tai voihan sieltä lähteä milloin vaan,kun alkaa siltä tuntua.
Se oliskin hyvä,kun lapsia ei vietäisi seuroihin vaan kukin saisi noin
ripari-iässä pähkäillä itse,mihin uskoo ja missä yhteisössä haluaa harrastaa uskonnollista elämää,jos sellainen kiinnostaa.- Uusi elämä
Nuorena paras lähteä, Ei sitä enää sitten joskus viisikymppisenä pysty jättämään siionia kun lapsillakin on puolisot ry:ltä jne.
- 8
Uusi elämä kirjoitti:
Nuorena paras lähteä, Ei sitä enää sitten joskus viisikymppisenä pysty jättämään siionia kun lapsillakin on puolisot ry:ltä jne.
aina voi lähteä. 2000-luvulla ei tarvitse elää valheessa.
- Tsemppiä lähtijöille
Lähteminen vaatii rohkeutta, mutta se kannattaa.
Voikos joku selittää, miten vanhapoika Paavali on pelastettujen joukossa, jolla ei ole vaimoa eikä ainuttakaan lasta?
- 20+15
Paavali ei ollutkaan vl-uskoinen vaan Kristuksen todistaja
- MIES-
Paavali ei ole nainen.
- diakoniatyö on hyvä
Onko niin, jos perheessä on viisi alle kouluikäistä lasta, niin ry:n diakoniatoimikunta tulee hoitamaan lapsia ja kotia äidin apuna viikottain.
- Kallis tojistus
Kyllä. Eikä vaadi että tarvis palkkaa siitä avusta maksaa. Ja lisäksi ihan myös omat sukulaiset tulee avuksi arjen askareisiin. Näin Tuuli Hintsala tojisti Päivämiehessä.
- meilläkin avuntarve
Kuuluuko Tuuli Hintsala diankoniatoimikuntaan?
- ????????????????????
Ehtiikö vl-äidit imettämään lapsiaan?
Suomi on imetyksessä Pohjoismaiden pohjimmaisia
http://yle.fi/uutiset/ohjelmat/aamu-tv/2011/10/suomi_on_imetyksessa_pohjoismaiden_pohjimmaisia_2956684.html - sontaluukku
Me ei kuule katota TV:tä.
- LUDE.
TV-on pieni synti tähän NETTIIN verrattuna!!!
Voi TEKOPYHYYDEN määrää!!!! - vl-teologiaa
LUDE. kirjoitti:
TV-on pieni synti tähän NETTIIN verrattuna!!!
Voi TEKOPYHYYDEN määrää!!!!Vl-lapsille opetetaan jo pienenä, että naapurin Maija ja Matti eivät ole uskovaisia, koska heillä on TV, eikä naapuuriin saa mennä katsomaan TV:tä.
- eniten kokemusta
Miksi imetyksen tuki ry ei ole pyytänyt yhtään ison vl-perheen äitiä keskustelemaan imetyksestä, heillä ainakin pitäisi olla kokemusta imetyksestä.
- ....................
Raamatussa Jumala sanoi kahdelle ihmiselle. "Lisääntykää ja täytäkää maa.."
Noh.. Tämä käsky on nyt toteutettu, joten ei sitä tarvii enää noudattaa!!! - 15
"Maapallon on laskettu kestävän ainakin 13 - 15 milj.r. ihmistä, mikäli kulutusta sivistysmaissa vähennetään. Kulutuksen vähentämiseen kehoitetaan, sillä ihmisen hiilijalanjälki on jo tällähetkellä liian suuri."
Samassa lauseessa kaveri kertoo että meitä on jo nyt liikaa ja silti pitäisi lisää saada. Kertokaa että miksi? Miksi meitä ihmisiä pitää olla 15 miljardia? Onko se siellä lammaspaimenten kertomuksissa käsketty? - Miettikäänyvähä
Sairasta edes ajatella että synnyttämisen takia ei pääse taivaseen hei herätkää isot ihmiset taivaaseen pääse vaan uskon kautta
Ei kaikki saa lapsia ja ei kaikki lestadilaiset saa saa 10 lasta tiiän monia joil on kolme tainii kaks ha mun kummitäti ja setä ei oo saanu ollenkaa vaik on yrittäny - Miettikäänyvähä
Vanhoillislestadiolaiset*
- eihyvänenaika
Olis se hienoa kun jokainen veeällä olisi Jumalan Hengen synnyttämä, nyt vaan se ei ole niin, olisko pari prosenttia koko laumasta omakohtaisessa uskossa Jeesukseen, loput uskoo SRKoohon ja sen pykäliin.
- Narukenkä
80-luvulla vaimoni serkulla oli Savossa 22 lasta ja kuulin että olisi synnyttänyt vielä ainakin yhden, ihan varma en ole kun muutin pois paikkakunnalta kun meille tuli avioero. Heillä oli kaksi maalaistaloa joissa asuivat, vanhemmat lapset toisessa, isä sekä äiti sekä pienemmät lapset toisessa. Jouluna tuli niin paljon kaikenlaisia avustuspaketteja että vain pienelle määrälle oli käyttöä, tuli vain näin joulun alla mieleen tuo. Ainakin kahdet jos ei kolmetkin kaksoset oli.
- Anonyymi
Fantastinen synnytyskone!
- Anonyymi
Me teemme lapsia kun halaumme taivaaseen --saarnasi Ruukin saarnamies suvareissa.
Pakkopano- ja synnytysoppi autuudenehtona on SRK-valtakunnan kulmakiviä.
Yksi niistä 600 omasta lisäehdosta kuten Jeesuksen ajan fariseuksilla. - Anonyymi
Miten vanhemmat ehtivät antaa yksilöllistä aikaa kaikille lapsille mm. syliä.
- Anonyymi
Rakkautta riittää kaikille,jos laittaa asiat oikiaan järjestykseen.
Lapsia saadaan tai ei saada,ei kukaan tee heitä.
- Anonyymi
Raamattua voi ymmärtää siten, ettei "Jumalan valtakunnassa" enää naida eikä lisännytä. Ylösnousemuksesta osalliset ovat tulleet Kristuksessa eläviksi. Kristuksessa mies ja nainen ovat jälleen yhtä Aatamissa kuolemisen jälkeen.(Luuk.20:34..)(Ilm.20:6)1.Kor.20:15..).
"Matkalla olemme täällä kulkein kohti kotia" reinkarnaatioiden kautta. - Anonyymi
Melkosia naaraita lestatiolaisilla. Roiskiiko sama uros tiineeksi vai saako myös puhemiehet palkanlisinä astutuksia.
- Anonyymi
Siinpä on sul asiaa,aioks otttaa selvää?
- Anonyymi
Epäuskovaisilla on saman verran lapsia yhteensä ehkä n 50:ssä perheessä. Mutta koiria on varmaan ainakin tuplamäärä.
- Anonyymi
Ja koiran P-------- kaikkialla,
Lapset ovat kyllä elämän suola ja suloisuus, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koiran P-------- kaikkialla,
Lapset ovat kyllä elämän suola ja suloisuus,Suuri lapsimäärä on nii suloista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koiran P-------- kaikkialla,
Lapset ovat kyllä elämän suola ja suloisuus,On varmasta, mutta milloin Welluperheessä joku vanhempi lapsi saa elää lapsuutta, kun äiti on tehnytlähes 10 lasta, ja aivan poikki.
Esimerkkejä on kymmenittäin. Isä ajaa Volvolla, BMW:lla, tai audilla sekä tyylittelee kylillä.
- Anonyymi
Älyääköhän lestadiolaisvanhemmat että suurin osa heidän lapsista joutuu helvettiin kuoltuaan, ainakin lestadiolaisuuden mukaan. Noin 90% lapsista luopuu uskosta aikuisena ja kohtalo on siis kova. Minä en tuon opin mukaan uskaltaisi tehdä yhtään lasta.
- Anonyymi
Varmaan monien mielessä hämmentää tää tilanne.Se että niin vähän on pelastuvia koko ihmiskunnasta.
- Anonyymi
Nykyisin yli kymmenen lapsiset perheet ovat harvinaisuuksia. Erityisesti nuoremmat perheet ovat kutistuneet. Voin rehellisesti tunnustaa, että suurin osa lähipiirissänikin on korkeintaan 8-lapsisia. Eikä sekään ole enää lainkaan tavatonta, että nuori perhe jää viisilapsiseksi, vaikka biologisesti voisi tulla vielä tukkupäin lapsia. Useimmat meistä emme ole enää henkisesti valmiita vastaanottamaan kaikkia lapsia, koska yhteiskunta on muuttunut. Uskovaisia toki olemme, mutta tänä aikana on paljon haastavampaa synnyttää toistakymmentä lasta, kuin ennen. Valtavasti on isoja perheitä hajonnut väsymyksen vuoksi. Kun hallitusti rajotamme perheen kokoa, suojelemme sillä niin itseämme, kuin lapsiammekin. Haluammehan me pysyä uskomassa!
- Anonyymi
Voi äitiparkoja! Erotkaa liikkestä ja käyttäkää ehkäisyä.
- Anonyymi
MISTÄ NIITÄ LAPSIA tyunkee kun ett eole valmiita ottamaan vastaan... miksi noin älytöntä kielenkäyttöä onko sekin määritelty veeälopissa rttä otetaan vastaan vaikka jokainen ipana on kovan ähellyksen tulos !
ja tuo uskomassa oleminen.... voi isä näitä onko siellä kukaan ikinä avannut Raamattuaan onko !?
kuka siellä on uskomassa kertokaa.- Anonyymi
Ainakin on perheellä hautajaisia.
- Anonyymi
Liike kuihtuu pois jos rouvat eivät tahdo olla synnytyskoneita.
- Anonyymi
Silloin kun kävin yhdistyksellä, tilanne oli se, että kaikille halukkaille naisille ei löytynyt aviopuolisoa. Nuoret miehet lähtivät pois vl-uskosta ja nuoret naiset jäivät ja elivät sitten naimattomina.
Mitä lapsimäärään tulee, yhteiskunta on tosiaan muuttunut, maatalousyhteiskunta elätti vähemmillä resursseilla isomman lapsikatraan. Toisekseen, maatilat vaativat työvoimaa, jota tilannetta suuri lapsiluku auttoi. Vanhoillislestadiolaisuuteen verrattavissa olevissa Hutteriitti ja Mennoniittiyhdyskunnissa tämä työvoiman tarve on hyvin nähtävissä. Traditiot ovat ulkonaisesti hyvin samankaltaisia.
Voisi sanoa, että yhteiskunnan muutos on nalkittanut vanhoillislestadiolaisuuden omiin perinnäissäännöksiinsä.- Anonyymi
""Silloin kun kävin yhdistyksellä, tilanne oli se, että kaikille halukkaille naisille ei löytynyt aviopuolisoa. Nuoret miehet lähtivät pois vl-uskosta ja nuoret naiset jäivät ja elivät sitten naimattomina.""
SRK:n miehet lukivat raamatusta, ettei vl-liikkeen ulkopuolisen kanssa saanut avioitua, Tuhannet naiset joutuivat jäämään ilman perhettä. Mitä ajattelet asiasta, ettei sinulla ole oikeutta perustaa perhettä, saada aviopuoliso ja lapsia.
Ennen vanhaan vl-liikkeessä, tässäkään asiassa ei oltu niin jyrkkiä, vaan katsottiin, että jokaisella on oikeus mennä naimisiin, vaikka puoliso ei kuulunutkaan vl-liikkeeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""Silloin kun kävin yhdistyksellä, tilanne oli se, että kaikille halukkaille naisille ei löytynyt aviopuolisoa. Nuoret miehet lähtivät pois vl-uskosta ja nuoret naiset jäivät ja elivät sitten naimattomina.""
SRK:n miehet lukivat raamatusta, ettei vl-liikkeen ulkopuolisen kanssa saanut avioitua, Tuhannet naiset joutuivat jäämään ilman perhettä. Mitä ajattelet asiasta, ettei sinulla ole oikeutta perustaa perhettä, saada aviopuoliso ja lapsia.
Ennen vanhaan vl-liikkeessä, tässäkään asiassa ei oltu niin jyrkkiä, vaan katsottiin, että jokaisella on oikeus mennä naimisiin, vaikka puoliso ei kuulunutkaan vl-liikkeeseen.Väärinhän se on. Protestanttinen mies jos menee naimisiin katolisen naisen kanssa, katolinen usko vaatii, että syntyvät lapset kasvatetaan roomkat uskoon. Hartaat katoliset eivät hekään käytä ehkäisyä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärinhän se on. Protestanttinen mies jos menee naimisiin katolisen naisen kanssa, katolinen usko vaatii, että syntyvät lapset kasvatetaan roomkat uskoon. Hartaat katoliset eivät hekään käytä ehkäisyä
Elä sekoita tähän katolilaisia, On kysymys vl-liikkeen synneistä. Vl-ihmiset eivät saa mennä naimisiin eri tavalla uskovan kanssa, vaikka se olisi ev.lut.
Onneksi en enää kuulu noin ahdasmieliseen liikkeeseen.
- Anonyymi
respect te taivaan kanit!
- Anonyymi
Voee mahoton. Onpas mahtava määrä pieniä toukkia yhden ihmisen synnyttimistä.
- Anonyymi
Miten synnit sai anteeksi ennen Jeesuksen syntymää?
- Anonyymi
Uhrattiin eläimiä Jumalalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uhrattiin eläimiä Jumalalle.
Kävi Naatani Kuningas Daavidille saarnamassa synnit anteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uhrattiin eläimiä Jumalalle.
Tais olla ihmisten keksimää eläimiä uhrattiin.
- Anonyymi
Julma määrä jälkikasvua. Miten terveys kestää synnytyskoneena?
- Anonyymi
Jos fyysinen terveys on kestänyt ni osalla on mielenterveys mennyt lopullisesti.
- Anonyymi
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/ivonnen-71-aiti-ei-osoittanut-rakkauttaan-mutta-yhta-muistoa-suurperheen-tytar-vaalii?utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1684753150
yhden asian suurperheen tytär muistaa.
Erästä liki 70 vuoden takaista muistoa Ivonne kuitenkin vaalii.
– Muistan istuneeni äidin sylissä hyvin pienenä. Voin yhä tuntea hänen käsivartensa kosketuksen ympärilläni.- Anonyymi
Kuinka paljon suurten perheiden vl-vanhemmat ehtivät sylittää lapsiaan?
Minä en muista koskaan istuneeni äitini sylissä, mutta isän syliin menin istuu vielä silloinkin, kun olin alaluokilla, eli muistan sen ja se oli turvallista ja hyvää oloa.
Muistatko sinä, kun olet ollut pienenä äidin tai isän sylissä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka paljon suurten perheiden vl-vanhemmat ehtivät sylittää lapsiaan?
Minä en muista koskaan istuneeni äitini sylissä, mutta isän syliin menin istuu vielä silloinkin, kun olin alaluokilla, eli muistan sen ja se oli turvallista ja hyvää oloa.
Muistatko sinä, kun olet ollut pienenä äidin tai isän sylissä?Eipä tule mieleem että olisin saanut olla sylissä. Meillä olikin kauhean paljon lapsia ja olin vanhimmasta päästä.
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka paljon suurten perheiden vl-vanhemmat ehtivät sylittää lapsiaan?
Minä en muista koskaan istuneeni äitini sylissä, mutta isän syliin menin istuu vielä silloinkin, kun olin alaluokilla, eli muistan sen ja se oli turvallista ja hyvää oloa.
Muistatko sinä, kun olet ollut pienenä äidin tai isän sylissä?VL;t ei sylitä lapsiaan, se jää vanhemmille lapsille.
- Anonyymi
voi rakas taivahan isä.
- Anonyymi
On siinä toosa kyllä lujilla!
- Anonyymi
Samapa sille toosalle, mutta lapset, miten näiden suurten perheiden äidit ehtivät sylittämään ja antamaan yksilöllistä huomiota jokaiselle lapselle. Lapsi kaipaa vanhempien yksilöllistä huomiota ja sitä lähellä oloa ja syliä, suuremmatkin lapset.

jumala pitää omistaan huolen, ei siinä isää tai äitiä tarvita!
- Anonyymi
Mitä mieltä olette siitä, kun nämä isot perheet muuttavat johonkin korpeen lapsikatraan kanssa, koska asutuskeskuksissa vanhemmat häpeävät lapsilaumaansa.
Lapset eivät opi normaalia kanssakäymistä ns. epäuskoisten naapureiden kanssa, vaan siinäkin tapahtuu eristäytyminen me uskovaiset ja ne muut epäuskoiset. - Anonyymi
Tiedän uskovaisen perheen, jossa on 23 lasta. Ja mikä parasta, heistä kaikki ovat saaneet säilyttää elävän uskon 😊
- Anonyymi
Miten voit olla satavarma asiasta?näetkö ihmisten sydämeen?
Monet kyllä osaavat taitavasti esittää uskovaista mutta sydän on oikeasti kaukana Jumalasta. - Anonyymi
Tarkoitit sanoa, jotta kaikki 23 lasta ovat omaksuneet VL-lahkon valheellisen opin
- Anonyymi
veeällooshissa ei ole monta jolla on mitään tietoa elävästä raamatullisesta uskosta.
liekkö ainuttakaan.
- Anonyymi
Eihän 23 kpl ole vielä paljon. Tsingiskaanilla taisi olla tuhansia. Uskon että joillain VL miehilläkin saattaa olla enemmän kuin 23 kpl, sen verran joskus sivusta seurannut.
- Anonyymi
voisiko sitä hengellisessä kontekstissa enää sekopäisemmin elämää ja uskoa ymmärtää että hankkii yhdelle tontille tuollaisen katraan.
ja sitä vielä perustellaan raamatulla olevinaan. voi isä taivainen tätä kaikkea. - Anonyymi
Pittää tehhä lapsia ni pääsee taivaisiin!
Mtä enempi lapsia tekkee, sitä paremman taivaspaikan saa.- Anonyymi
terapiaa nuo vanhemmat kaipaisi !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Bus Fi Jaanalta onnistui kusetus
Bus Fi Jaana Bernadotte-Colangelo päätti hoitaa sitten Nykissä perheensä raha-asiat kerralla reilaan veronmaksajien ylen583583Joko kyllästyttää ?
Tämä nillitys siitä mitä palstalla saa ja ei saa tehdä? On jo niin vanha juttu rekatut vastaan anot. Aivan turhaa sha3721860Tuliko mies yllätyksenä
etten oo niin helppo ja kiltti, kuin ehkä luulit? Kiltti ja lempeä ulkokuori, mutta kuitenkin oma tahto :)801261- 411133
Tilanne on vakava koska rakastan sinua
Tilanne on oikeasti paha. En yhtään tiedä haluatko olla vain kaveri vai jotain enemmän. Ei sellaista voi suoraankaan kys731004Seuraavan kerran kun nähdään
Jos ollaan kahden niin yritän puhua tavallista suorempaan. Haluan nimittäin sinut ja niin kauan kuin on mahdollisuus...34870- 74767
OLIKO PUOLANGALTA
Iltasanomat uutisoi tänään että Kainuussa oli joku lahopää saanut vankeusrangaistuksen kun oli käynyt koululla opettaja13715Ketkä Sysmässä riitelevät?
Tällä palstalla on moitittu Sysmän päättäjiä riitelystä. Luin Yle Lahden jutun kunnanjohtajan erottamisesta ja järkytyin25695Sinä nainen mielessäni
Tänäänkin olisi hyvä sää kipitellä luokseni. Tule paijattavaksi ja puristeltavakseni.39675