Haluan vain hiljaiset renkaat !!!

liikaa rengasmelua

Kuuden saksalaisen auton jälkeen hankittiiin suurin odotuksin ensimmäinen MB, laadukas ja vasta parivuotta vanha E sarjan 220 CDI. Kone hiljenee muutaman kilometrin ajon jälkeen, mutta rengasmelu on ihan mahdoton. Eri tiepinnoilla eri tyyppinen, mutta aivan liian kova.

Se siitä laadukkaasta hiljaisesta matkanteosta.

Alla on hiljaisiksi mainostetut Federal-renkaat, 225/50/R17, mutta eivät todella ole hiljaiset. Sanokaa että se on nimenomaan noista renkaista kiinni ja kertokaa kokemuksesta, mitkä renkaat ovat mersussa hiljaisimmat ???

Vai onko se niin yksin kertaista, että rengastestien hiljaisin on myös mersussa hiljaisin. Sehän olisi silloin TM testin mukaan Michelin vaikka muuten pärjäsikin tosi huonosti, oli 16 renkaan testissä kolmanneksi viimeinen.

Jos lääkettä ei löydy, palaan baijerilaisaikaan pikimmiten.

43

17327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ronbert Gauh

      Itsellä alla goodyear exellentit 225/45 17 ja renkaiden äänimaailma on todella pienellä tasolla, ainoastaan kuluneella uusintapäällystettä odottavalla tiellä rengasmelu nousee korvin kuultavaksi.
      Haluaisin silti tietää mikä auto ei vastaavalla tiellä päästä rengasääniä matkustamoon, varmaan maybach, panssaroitu S-sarjalainen tai vastaava 700-sarjanen.
      Ainiin, autona on 250tkm ajettu 220CDI A -06

    • äänestä asiaa

      No kohtuus kaikessa, tottakai joka autossa jonkinlaista kumua ohjaamoon tulee, mutta kun vertailukohtana on 14 vuotta vanha autoni ja uuden uutukainen MB, niin luulis tuollaiset asiat tuossa ajassa kehittyneen.

      Kiitos vinkistä, riittävän pitkän ajan kokemus on paras suositus.
      Noihin TM:n testeihinkin on minulla hiipinyt ajan kuluessa hienoinen epäilys, kun olen itse kokeillut tiettyjä testattuja asioita ja todennut päinvastaisuutta.

    • KKivelä

      Ei pitäisi uskoa mainosmiesten puheita, Federalit ulvoo alla kun susilauma, huonompia ei varmaan ole kuin Dayton mrkillä. En ymmärrä miksi suomeen tuodaan kaikenlaisia halpisrenkaita.

    • lhjn lhlkjn hkjnl

      Lueskele rengastestejä, niitten tuloksia voi painottaa eri tavoin, kaikkea ei voi saada, useammman asian kyllä.

      Pehmeämmät on hiljaisemmat, samaten korkeaprofiiliset ja kapeammat on hiljaisemmat, noin niinkuin periaatteessa, aina.

      Kesärenkaista en äkkiä osaa kommentoida, enenpi ärsyttänyt nastakumit. Nyt on kohtuuhiljaiset Michelinit, mutta enenpi pidin edellisistä GoodYear:sta, ne oli mun milestä oikeinkin hiljaiset kumit.

      Mersussa vähän sitä ongelmaa, se on hyvin äänieristetty. Kone, pakoäänet, ei nitise, ei natise. Sitten tietenkin jokin ääni aina nousee enenpi esiin, meseissä rengasäänet. Se on vähän niinkuin ominaisuus, mikä kuuluu hiljaiseen autoon.

      Avaa radio, ei kuulu rengasäänet.

      • Anonyymi

        VÄHÄ- ÄLYISEN KOMMENTTI 🙉🙈🙊


    • -työkseni tiellä-

      Mikähän noissa rengasasioissa on noin vaikeata.
      Ensin ostetaan hyvä, kalliskin, auto ja sitten ostetaan huonot halpisrenkaat. Halpisrenkaat ovat aina huonot. Niissä on suuri vierintävastus joka lisää polttoaineen kulutusta aika tavalla. Kun summaa halpisrenkaan ostohinnan ja lisääntyneen polttoainelaskun on lopputulos se että samalla rahalla olisi saanut hyvätkin renkaat. Halpiksilla ajo oli siis samanhintaista mutta auton ajo-ominaisuudet pilataan ja kärsitään melusta ja turvattomuudesta.
      Kaikkein ala-arvoisin vaihtoehto auton alle on kitkarenkaat kesäkeliin. Ne ovat niin pehmeät että auto kulkee omia teitään ratin asennosta välittämättä.

    • suti suti

      ok, renkaat on halvin henkivakuutus tiellä, turvalliset ne pitää olla, muttei välttämättä kalleimmat

      todistettavasti merkkirengasta tekevä tehdas tekee täsmälleen samaa rengasta jollakin mitättömän pienellä erolla halpisrenkaaksi "köyhiin"maihin, josta ne ostetaan meille.

      ja kyllä kiinalaiset osaa kopioinnin joka alalla niin hyvin, että ei niiden renkaat hirveesti eroa eurooppalaisista.

      kalliit merkkirenkaat ajetaan piheyttään loppuun, jolloin ne ovat jo ajat sitten muuttuneet turvattomiksi

      halpisrenkaat voi vaihtaa pihikin aikaisemmin uusiin, niin ajattelin ainakin itse

      jos joskus näkisitte rengastestaustilanteet, niin ällistytte. on se vaan niin kauheaa renkaan rääkkäystä, ettei sellaista kyytiä saa kenenkään normaalin veronmaksajan renkaat ikinä

      itse asun erään rengasvalmistajan (ei liene vaikea arvata minkä) tesiradan vierellä, niin tiedän kyllä mistä puhun

      • PaikallinenKuski

        Tuskin asut ihan kovin lähellä. Siellä haisee, eikä kumin käry ole kyseessä :-)


    • Kitkarenkaat..

      Onhan aina satavarmat kitkarenkaat. Good Yearin kitkavertailuvoittajat ovat lisäksi ajettavuudeltaan kuin kesärenkaat. Kyllä melu putoaa meilläkin, kun syksyisin tulee kitkat alle.

      Vaan kestävyydestä kesäolosuhteissa ei ole takuita. Varmaan sulavat alle.

    • kokemusta on on..

      Pro tech2 viking 17/55/225 jo hiljenee mese siis laatu renkaat Contin tekemät
      halvemmat ..siis kesä

    • Rengaäänistä pääsee helpoiten eroon tilaamalla siirtolavan pekka niskalta, eikä itseasiassa tuolloin renkailla ole enään niin väliäkään ne voi jättää kokonaan jopa pois eikä myöskään ilmanpaineita tarvitse tarkistaa enään koskaan.

    • krüger_

      Helppo lääke sairauteen! CITROEN C5 vm 2003 ,hinta/laatu varmaankin parasta mitä rahalla saa.On hiljainen ja todella miellyttävä ajaa eikä rahamassia tarvitse suuremmin levitellä...:)

      • -piiloautoilija-

        Eihän se korjaamista odottava auto paljoa kuluta renkaita eikä bensaakaan. Vielä kun laittaa seisontavakuutukseen niin on edullista. Eihän sitä tarvitse naapureille sanoa ettei auto ole ajokunnossa.


      • Ent,mersu mies.

        Veit sanat kruger suusta,nimittäin erikoista juuri tähän tänään kiinitin huomiota meluun ja ajo ominaisuuksiin.

        Entisenä mersumiehenä olen pitänyt autoa kunkkuna,mutten tänään alkoi varmistua etteipä taida enään olla siis se hinta ja mitä sillä saa.

        Nyt on puolitoista vuotta ollut c5 farkku 2.2 hdi,kävin sitten ajamassa kahta mersua kun on meiniki ollut palata mersuun takaisin.

        No e sarjaa ajoin bensa mallia 320 ei herättänyt mitään ahaata,toinen oli c sarjan diesel, erittäin vähän ajettut ja molemmat oli tip top kunnossa.

        Oikein harvoin näkee niin hyvin pidettyjä ja huolettuja mersuja.

        Mutta ajo ominaisuudet eivät vakuuttaneet kummassakaan,vaikka molemmissa oli uudehkot renkaat ja huolettu juuri autot viimeisen päälle joten mitään sanomista ei huonosta pidosta ollut.

        Ahtaat tilat molemmissa c5 citröeniin nähden,c sarjan mersussa ei voi edes puhua tavaratilasta meidän koira ei mahtuisi kyytiin sen verto matala on katon puolesta ja viistomainenperä.


        C5 citröeniin mahtuu 2kpl laumanvartija koiria.ruhtinaallisesti yksi,e sarjan farkussa ei sovi edes istumaan tavaratilassa.


        c sarjalaisessa oli ohjaamista,ja jokainen pomppu tuli tieltä ja äänekäs oli csarjan mersu,c 5 sarjan citröen on todella hiljainen ja upea ajaa.

        Eli oikein innostuin kun pääsin ajamaan taas omalla vanhalla c5 citröenilla,ajan siis kohtuu paljon vuodessa noin 50-60000km.

        Paras mersuni on ollut kestävyydeltään ja hienouksiltaan 124 300bensa automaatti vuodelta 1989 ja möinkin sen noin 500000km ajettuna.

        E sarjan väyrynen 290 td kävi vain kesän ja se nähtiin ajoin 30000km yhdessä kesässä ja hermot meni,juuri kun olin hankkinut autoon nokian kumit ja luulen että nyt mennään raikkaasti,ei tosiaan,ei tosiaan hirvein vehe mitä ob ollut täys jyrä,hirveet äänet,oikein piti toinen mersumies kutsuu oaikalle koeajamaan,ja hirveeksi sanoi hänkin.

        Väyrystä ei voi ottaa metelin takia pelkästään kone pitää liika meteliä.

        Citroen hinta laatu on vertaansa vailla,olen ajanut nyt 500000km citröen c5lla.

        Kone peltiä ei tarvii nostaa kuin 20000km välein siis öljynvaihdot,päästöt oli katastuksessa 0.25 .

        Pelottavinta on mersussa sillä rahalla äänet ja ruoste miksi maksaa laaduttomasta.

        Mersuhan hullutelee kaikennäköisin mallein on a ta.b tä,ctä,e tä jne...

        Toista oli ajat jolloin sekin oli auto mm:123 ja 124 siinä oli ne käyttöautot ja sai rahalle vastineen.

        Näillä nyky mersuilla saa vastineena äänet ja ruosteet.

        Ei mitenkään voi verrata c 5 sarjan Citröeniin hinta laadun suhteen.


      • raslak tuuheapää
        Ent,mersu mies. kirjoitti:

        Veit sanat kruger suusta,nimittäin erikoista juuri tähän tänään kiinitin huomiota meluun ja ajo ominaisuuksiin.

        Entisenä mersumiehenä olen pitänyt autoa kunkkuna,mutten tänään alkoi varmistua etteipä taida enään olla siis se hinta ja mitä sillä saa.

        Nyt on puolitoista vuotta ollut c5 farkku 2.2 hdi,kävin sitten ajamassa kahta mersua kun on meiniki ollut palata mersuun takaisin.

        No e sarjaa ajoin bensa mallia 320 ei herättänyt mitään ahaata,toinen oli c sarjan diesel, erittäin vähän ajettut ja molemmat oli tip top kunnossa.

        Oikein harvoin näkee niin hyvin pidettyjä ja huolettuja mersuja.

        Mutta ajo ominaisuudet eivät vakuuttaneet kummassakaan,vaikka molemmissa oli uudehkot renkaat ja huolettu juuri autot viimeisen päälle joten mitään sanomista ei huonosta pidosta ollut.

        Ahtaat tilat molemmissa c5 citröeniin nähden,c sarjan mersussa ei voi edes puhua tavaratilasta meidän koira ei mahtuisi kyytiin sen verto matala on katon puolesta ja viistomainenperä.


        C5 citröeniin mahtuu 2kpl laumanvartija koiria.ruhtinaallisesti yksi,e sarjan farkussa ei sovi edes istumaan tavaratilassa.


        c sarjalaisessa oli ohjaamista,ja jokainen pomppu tuli tieltä ja äänekäs oli csarjan mersu,c 5 sarjan citröen on todella hiljainen ja upea ajaa.

        Eli oikein innostuin kun pääsin ajamaan taas omalla vanhalla c5 citröenilla,ajan siis kohtuu paljon vuodessa noin 50-60000km.

        Paras mersuni on ollut kestävyydeltään ja hienouksiltaan 124 300bensa automaatti vuodelta 1989 ja möinkin sen noin 500000km ajettuna.

        E sarjan väyrynen 290 td kävi vain kesän ja se nähtiin ajoin 30000km yhdessä kesässä ja hermot meni,juuri kun olin hankkinut autoon nokian kumit ja luulen että nyt mennään raikkaasti,ei tosiaan,ei tosiaan hirvein vehe mitä ob ollut täys jyrä,hirveet äänet,oikein piti toinen mersumies kutsuu oaikalle koeajamaan,ja hirveeksi sanoi hänkin.

        Väyrystä ei voi ottaa metelin takia pelkästään kone pitää liika meteliä.

        Citroen hinta laatu on vertaansa vailla,olen ajanut nyt 500000km citröen c5lla.

        Kone peltiä ei tarvii nostaa kuin 20000km välein siis öljynvaihdot,päästöt oli katastuksessa 0.25 .

        Pelottavinta on mersussa sillä rahalla äänet ja ruoste miksi maksaa laaduttomasta.

        Mersuhan hullutelee kaikennäköisin mallein on a ta.b tä,ctä,e tä jne...

        Toista oli ajat jolloin sekin oli auto mm:123 ja 124 siinä oli ne käyttöautot ja sai rahalle vastineen.

        Näillä nyky mersuilla saa vastineena äänet ja ruosteet.

        Ei mitenkään voi verrata c 5 sarjan Citröeniin hinta laadun suhteen.

        Elä valehtele!!


    • Liikaarengaspainetta

      Tarkastin renkaiden paineet.Rengaskauppa oli pumpannut joka renkaaseen 2,8 kun ohjearvo on 2,0. Tiputin 2,2;een ja äänet väheni oleellisesti eikä ohjaus veltostunut yhtään. Huomenna tiputan vielä 2.0:aan.

      • baari vai pascal

        Olet osittain oikeassa mutta talvirenkaissa pitää olla se 0,2 enemmän kuin ohjekirja sanoo. Auton rengaspaineohjeet ovat kesärenkaille. Pakkasessa ilma kutistuu ja paine laskee.
        Kesärenkaissakin pitää olla vähintään ohjepaineet tai himpun yli. Muuten takavetoinen vääntävä auto alkaa syödä takarenkaita nopeasti. Alipainehan on muutenkin vaarallista.


      • baari vai pascal kirjoitti:

        Olet osittain oikeassa mutta talvirenkaissa pitää olla se 0,2 enemmän kuin ohjekirja sanoo. Auton rengaspaineohjeet ovat kesärenkaille. Pakkasessa ilma kutistuu ja paine laskee.
        Kesärenkaissakin pitää olla vähintään ohjepaineet tai himpun yli. Muuten takavetoinen vääntävä auto alkaa syödä takarenkaita nopeasti. Alipainehan on muutenkin vaarallista.

        > Auton rengaspaineohjeet ovat kesärenkaille.
        > Pakkasessa ilma kutistuu ja paine laskee

        Minkä lämpöistä ilmaa sinä sinne pistät? Ja missä lämmöissä renkaat ovat pienen ajorupeaman jälkeen?

        Jos menet huoltamolle kylmillä renkailla ja kokeilet paineet ja ne ovat 0,2 yli manuskan toivomuksen, niin pienen ajorupeaman jälkeen taitavat olla jo 0,4 yli. Samaa tapahtuu toki kesäkumeillakin.


    • 2.0 bar

      on kyllä semmonen paine ettei ne ainakaan tasaisesti enää kulu.
      Eikä se myöskään ole tuon koon renkaille mikään ohjearvo!!

    • Nokian Nordman SX

      Kesäkuussa ostin Mersuuni (-88 300D 124W)
      Nokian Nordman SX kesärenkaat (195/65 R 15 91H ). 380 euroa alle laitettuna...pidin hintaa hiukan suolaisena, mutta kun mainostivat, että ovat hyvät ja hiljaiset kun kerta matkaa ajan paljon.
      http://vianor.fi/rengas?t=kesarenkaat&malli=Nokian Nordman SX&id=20487534
      Mainostavat "Enemmän ajokilometrejä" :)
      (siis en ostanut ko renkaita Vianorista, vaan muualta)

      Kyllähän ne hiljaiset, mukavat on ajaa ja pitää hyvin niin kuivalla kuin märällä....mutta se kulutuskestävyys on perseestä.
      Takana nyt 14tkm (noin 16 viikkoa) ostosta ja kauaan ei enää niillä ajella. Yksi kumeista on merkissä (yksi takarengas) ja lopuissa on 1-2mm merkkiin.
      Sai olla kyllä viimeimet tämmöset renkaat.

      Viimeksi oli Continentalit ja niillä pääsi 2 kesää noin 25tkm ja sitten vasta lähtivät kierrätykseen (olivat vielä melkein 100 euroa halvemmat alle laitettuna). Ehkä ajettavuus ei ole aivan samalla tasolla Nordmaneiden kanssa, mutta kestää reippaasti kauemmin.

      Onko muilla tämmösiä kokemuksia näistä Nokian Nordmaneista?

      Entä mitä renkaita suosittelette seuraavaksi kesärenkaiksi?
      Continentalit, Michelinit?
      Onko Continental ContiPremiumContact 2 mistään kotoisin?

      Jos samasta paketista löytyisi hyvä ajomukavuus, kohtuullinen kestävyys, pito kuivalla ja märällä ja hyvä hinta-laatu -suhde, niin ottaisin vinkkejä vastaan.

      Kiitos!

      • contipremium 2

        Continenetalin contipremium 2 on hiljaset ja mukavan tarkat ajettavat, michelin energy on kovempi rengas ja vähän epämukavampi ja äänekkäämpi.


    • kurttushow

      Michelin energy saverit on mukavat ja hiljaiset. Ainakin kun valitsee alhaisen nopeusluokan. Ajotuntuma on ehkä hiukan kumipallomainen, ei muuta moitittavaa. Säästävät hieman polttoainettakin, vaikka itse en huomannut eroa. Ja kulutuskestävyys on hyvä. Kahden kesän jälkeen (yli 10tkm) pintaa on vielä todella reilusti.

      Kompromissina märkäpito ei ole läheskään huippua, vaikka kyllähän noillakin pärjää. Kertaakaan eivät ole märällä yllättäneet, pito ei vaan ole maailman paras.

      Ostin ko renkaat. 185/65R15 T rengas-onlinesta toissakeväänä, maksoivat 300e.

    • kitkaa

      nastojen pilaamilla teillä on rengasmelua kaikilla autoilla.

    • afdsfds

      Jos on kallis auto, kannattaa hankkia saman hintaluokan renkaat. Tuossa on joku jobbari laittanut alle kaikkein huonoimmat ja halvimmat. Renkaat on kumminkin niin pieni kuluerä tuollaisen auton käyttökuluissa. Laaturengas todennäköisesti myös kestää pidempään kuin halpis.

      Nyt on omassa Eessä alla Nokian Z-sarjalaiset, voin suositella. Toimii myös matalampana 245/45R17

      Myös Michelin Energy Saverit olivat hiljaiset ja säästäväiset, muuta hyvää en niistä muista.

    • Mitä.

      Matampi profiili ja leveämmät renkaat,sen äänekkäämmät ovat. Mutta jos valitsee kapeammat esim.Michelinin renkaat,silloin on hiljaisempaa kyytiä.

    • E 280 CDI

      Pirelli Cinturato P7 on ollut mainio rengas; hiljainen ja 2 pitkää kesää (täällä Etelä-Saksassa) on jo mennyt W211:ssa ja menee vielä ainakin maaliskuun alusta heinäkuun loppuunkin ensi kesänä.

      • E 280 CDI

        Siis auto vm. -08 ja rengaskoko 225/45 17.


      • E 280 CDI
        E 280 CDI kirjoitti:

        Siis auto vm. -08 ja rengaskoko 225/45 17.

        P-kele, eikun 245/45 17...


    • -ekoisti-

      Mulla on parikymmentä vuotta vanha ikinuori urheilumersu. En ole konkariautoilija ja siksi olen vailla ennakkoluuloja.
      Ajokortti on ollu 2 vuotta ja kilsoja takana kohta parikymmentätuhatta.
      Ostin 'mikähänlierenkaasta' pinnoitetut talvirenkaat tulevaksi talveksi. Näyttävät hienoilta ja niillä varmaan pärjää hyvin. Saattavat meluta mutta sitten rokkia kovemmalle.

    • Yuxxi

      Itelleni kävi samoin ostin e- mersun vm 2006 farmarin alle 80th ajetun ja vaihdossa annoin 607 pösön noin 180 th ajetun . Oli talvinen keli kun mersua kokeilin ja laitoin tien syyksi moiset äänet . Siis mitäpä mies ei tekisi autokuumeessa ja voi järkytys kun kevät tuli ei löytynyt tietä missä se olisi hiljainen (siis verrattuna vanhaan 607) aivan sama mitä alle laitto . Aika iso pettymys tuli ,nyt jo onneksi siitä toipunut ja vaihto kuume iskee joka vuosi .

    • hyshys hyshys

      Nokian Z 225/50/R17 asennetaan ensiviikolla. Odotukset on korkealla.

    • onni on korvatulpat

      E200cdi 2008:n alla uudet misukan nastarenkaat.Rengasäänet ihan liian kovat laatuautoon. Viittiskö ottaa edes liftaria kyytiin. Tarttis tehrä jotain, ku keksis ?
      Vai tartteeko tilata se siirtolava ?

      • Kaupparatsu

        Alla W211 E200 cdi 2003 194tkm aj. Ostin uudet Continental Conti-ice nastat koossa 205/55/16. Äänet ovat mielestäni kohtalaiset mitä e- mersuun saa, mutta se ajettavuus! Auto on koko ajan menossa oikealle tai vasemmalle.

        Maksoin 650e uusista Continentaleista ja kyllä ottaa suoraan sanottuna päähän.
        Suuntavakavuus on surkea.

        Sanokaahan mikä on paras rengas E mersuun ( W211 ). ?


    • Überpreis

      Mersulisä maksettu, mutta melua on silti...

    • Mesettäjä

      Gislaved Nord Frost on hiljaisin nastarengas.

    • pukki keri

      Oli kerran. Onhan se Gislaved hiljainen pehmeen kumin vuoksi, mutta Gislavedissa ei pysy nastat kiinni kuin yhden talven, sit ne heiluu tai irtoo ku hampaat keripukin riivaamalta.

    • Tiet pilalla

      Ainoa mahdollisuus saada rengasmelu hiljaiseksi on ajaa vain muualla kuin Suomessa. Jostain ihmeen syystä meillä valtio sallii edelleen teiden pilaamisen nastarenkailla.

    • nostattaja

      olisiko tämän ajan kokemuksia

    • Anonyymi

      ContiPremium5 ei ainakaan ole mitenkään erityisen hiljainen. Auto b180 malli w246

    • Anonyymi

      Ei hiljaiset renkaatkaan paljon auta suomen karkeilla teillä, eli pitäisi olla myös hiljainen tie. Niitä löytyy jostain tuolta etelämmästä päin. Omakin auto tuntui ihan kuin muuttuvan toiseksi kun pääsi edes baltiaan ajelemaan ja se ainainen renkaiden metelöinti katosi.

    • Anonyymi

      Goodyear Efficient Grip 2 on todella hiljainen ja hyvä kesärengas.

    • Anonyymi

      Hakka Green on hiljainen ja vierintävastukseltaa pieni kesärengas. Jo kolmas rengaskerta menossa.

    • Anonyymi

      Michelin Primacy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      348
      8760
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2571
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2348
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      181
      1320
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe