Koiran vartiovietin hienosäätö

Hei,

Meillä on tommonen nyt n. 10kk suomenlapinkoira, ja koira on nyt ruvennut osoittamaan aikamoista vartioviettiä talon edustalla olevassa häkissä, tie menee heti parin metrin päässä jossa kulkee ihmisiä.

Koira tahtoo pitää aika hurjan metelin, ja se ei nyt vain käy päinsä kun tiellä kulkee mammoja lastenvaunun kanssa, ja muutenkin se tahtoo haukahdella häkissään.

Joten, mitä tuolle nyt oikein voi tehdä, ja kuinka kouluttaa?

Kummallakaan meistä omistajista ei ole aiempaa koiraa ollut. Koira hiljenee kun mene sen luokse "äkäisenä", ja sanon hiljaa, ja ehkä alistan sen, mutta jotenkin tuo äkäily sille, että se seuraa vaistoaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, sillä luulisin että vaiva pitäisi vain kouluttaa vaikka jonkinlaiseksi puhinaksi suoran kurkkuhuudon sijaan..
8159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikä hemmetin takia pidätte koiraa ulkonakin häkissä!?

Lue nyt edes yksi kirja ko rodusta? Mene itse häkkiin koko päiväksi ja mieti sitten stressaako, onko paikat jumissa, jne?

Palauta koira kasvattajalle.

Äänestä
  • Koira on häkissä, "hemmetin takia" silloin kun sitä ei voi pitää vapaana, esimerkkejä tilanteista:

    - Olemme töissä
    - Olemme jossain minne koiraa ei voida ottaa mukaan
    - Teemme pihahommia ( tontin reunasta n. 50% menee tien reunalla, jossa kulkee autoja. ) ja emme voi olla koiran kanssa
    - Viestiä kirjoittaessa oli iso tiilien kantamista vaativa remontti menossa, ja koiran paikallaolo hengailemassa olisi ollut sille vaarallista

    - Miten kirjan lukeminen rodun ominaisuuksista auttaa tähän ongelmaan, rotu on kyllä tuttu tuttava/perhepiireistä? Koira on kiltti, tottelevainen, paitsi nyt on paha murkku menossa joten saattaa karata naapurin pihalle juoksemaan.

    - Mitäpä jos sinä menisit ulos sieltä luukustasi haisemasta koirasi kanssa, kokeilisisit hetken normaalia elämää? esim. menisit töihin? Missä sinun mielestäsi koiramme pitäisi olla kun olemme töissä?

    "Häkki" ei ole pieni häkki, vaan aidattu alue pihaa.

    - Palauta sinä itsesi sinne välilihan paskemmalle puolelle mistä olet tänne roiskahtanut.

    Äänestä

Hienoa, että koiralla on paikka jossa voi olla vapaana :-) . Kirjaa minä suosittelisin rodusta (tai nettiä), jotta saisit enemmän tuosta rodusta irti :-) ja tuohon haukkumiseen kouluttaisin koiralle korvaavan toiminnan, eli ota yhteyttä johonkin koirakouluun, heillä varmasti on ehdotuksia sinulle tuon asian suhteen. Ps. "alistaminen" ei auta asiaasi ollenkaan, pilaat vain suhteen koiraan :-(

Äänestä

Hei,

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Olenkin huomannut, että koira on välillä epävarma, ts. saattaa vähän arastella kun menen hakemaan häkistä, koska olen käynyt "komentamassa" sitä kun se on haukkunut tms. kuten nyt koirat tekee, ja siksi haluankin saada vaihtoehtoja vielä kun olemme hyviä kavereita.

Äänestä

Yleensä koira (nuori) ei osoita ohikulkijoihin vartioviettiä, vaan kohdistaa haukunnan epävarmuuteen tilanteessa (ohikulkijat/kokemus) Jos se kohdentaa tarvetta vartiointiin, se puolustaa ja tämä ei jää epäselväksi.

"Olenkin huomannut, että koira on välillä epävarma, ts. saattaa vähän arastella kun menen hakemaan häkistä, "...Sepäs tässä ristiriita onkin. Haukkuu epävarmuuttaan ja saa siitä nuhteita (ymmärrettävästi) eli ei koira itsestään opi miten pitää käyttäytyä sille epävarmassa tilanteessa. Tuo haukkuminen on myös yksi pihakoiran tarkoitus alunperin (ilmoittaa) Joten työtään se tässä tapauksessa tekee.

Mikä voisi auttaa? Olisiko mahdollista pitää koiraa sisällä työpäivän ajan ja opettaa sille yhdessäolon/kotona (pihalla) olon aikaan tätä haluttua käytöstä ja vahvistaa sitä ennen kuin asteittain koira yksin aitaukseen lasketaan.

Nimittäin jos koira saa yksin olla ja toteuttaa tuota käytöstä, niin se vahvistuu ja sitä ei sen jälkeen tahdo oikein saada pois. Toisekseen kuka sitä käytöstä olisi edes "valvomassa" ja kitkemässä työpäivän aikana.

Nyt on aika kriittinen ikä saada tuo käytös jonkin moiseen hallintaan. Pois tuota tuskin koskaan saa (rotu) mutta hallittavaksi kyllläkin.

Työläs projekti, ja kannattaa tehdä siihen hyvät pohjat, niin siitä nauttii koiran loppuiän.

Äänestä

Veikkaanpa, että jos koiran aitaus on tien vieressä, se tulee jatkamaan haukkumista. Häkissä kun ei ole muutakaan tekemistä, niin koira suuntaa aktiivisuutensa alueensa vartiointiin. Voisiko koiran tarhaa siirtää esim. talon taakse?

Äänestä
  • Jeps. Näkö este helpottaa, mutta alkaa reagoimaan seuraavaksi kuulonsa perusteella. Ajanviete tuosta louskuttamisesta tulee ennen pitkään kun ohikulkioihin tottuu. voi hakea tällä louskuttamisella myös jatkossa huomiota ohikulkijoilta...Tekeminen pitää olla kohdallaan aitauksessa ja vapaalla.

    Äänestä

Enpä minäkään tuota vartiointivietiksi välttämättä sanoisi.Iänkään puolesta...
Todennäköistä koirille tyypillistä asioitten kommentoimista,sijaistoimintaa,omaa viihdettä,epävarmuutta.Mitä lie kellekkin on...

Helpompia tapoja on(edes yrittää jotain puuttua),siirtää aitaus (siis toivottavasti aitaus,ei todellakaan häkki ;) ),sellaiseen paikkaan,ettei näe ohikulkijoita.
Voi auttaa vähän,tai sitten ei sitäkään.Riippuu miksi haukkuu ym.

Ylipäätään haukkumiseen ulkona yksinään puuttuminen ei ole helppo homma.
Se vaatii aika paljon.
Lähtökohdat on koiralla riittävät aktiviteetit,jolloin sen tarmo menee pääasiassa niihin.Siihen yhdistettynä kunnon opetus eli miten koiran halutaan toimivan.Itse olen opettanut palkkaamalla oikeaa,motivoimalla siihen (ennakointi on tärkeää) ja kieltämällä lepsuksista yksilöön nähden sopivasti.
Se,että koiraa vaan kieltää,voi myös koiran kannalta ymmärtää niin,että se lopettaa,mutta EI ole tajunnut olla myös aloittamasta ;)

Ja sitten,viimekädessä kaikkeen tottelemiseen vaikuttaa se suhde.Mitä parempi,sen voimakkaammin koira pyrkii ihmisen tahtoa toteuttamaan.Myös vaikeimmissakin "tilanteissa".

Mutta kuten sanoin,ei ole ihan helppoa opettaa olemaan meluamatta ja vaatii pitkän ja säännöllisen työn,vielä enemmän silloin kun kyseessä on oikeasti vartioiva (ääntään käyttävä voimakkaasti) oleva rotu tai ylipäätään ääntään rakastava rotu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aapinen222 kirjoitti:

Hei,

Meillä on tommonen nyt n. 10kk suomenlapinkoira, ja koira on nyt ruvennut osoittamaan aikamoista vartioviettiä talon edustalla olevassa häkissä, tie menee heti parin metrin päässä jossa kulkee ihmisiä.

Koira tahtoo pitää aika hurjan metelin, ja se ei nyt vain käy päinsä kun tiellä kulkee mammoja lastenvaunun kanssa, ja muutenkin se tahtoo haukahdella häkissään.

Joten, mitä tuolle nyt oikein voi tehdä, ja kuinka kouluttaa?

Kummallakaan meistä omistajista ei ole aiempaa koiraa ollut. Koira hiljenee kun mene sen luokse "äkäisenä", ja sanon hiljaa, ja ehkä alistan sen, mutta jotenkin tuo äkäily sille, että se seuraa vaistoaan ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, sillä luulisin että vaiva pitäisi vain kouluttaa vaikka jonkinlaiseksi puhinaksi suoran kurkkuhuudon sijaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu