Palstaa sabotoiva naisvihaaja tuputtaa jatkuvasti väärää tietoa esim. pahoinpitelyihin liittyen. Tässä vaihteeksi oikeaa tietoa näiltä osin. Portti vapauteen -palstalta löytyy mm. tämä kappale:
"Suomen vankiloissa on naisia vähemmän kuin miehiä. Naisia on noin 7 % koko vankiväestöstä, vuonna 2007 päivittäin keskimäärin 244 naista. Naisten osuus kaikista vangeista on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana 3,5:stä seitsemään prosenttiin. Naisten rikostyypeissä on ollut kasvua etenkin väkivalta- ja huumausainerikosten osalta. Suomessa naisvankien yleisin rikostyyppi on väkivaltarikos, johon heistä on syyllistynyt vajaa puolet. Elinkautista tuomiota suorittavia naisia oli vuonna 2007 kahdeksan. Vankeusrangaistukseen tuomituista naisista henkirikoksen oli tehnyt 28 % ja pahoinpitelyrikoksen 16 %. Suomi eroaa tässä monista muista länsimaista, joissa naisten yleisin rikosnimike liittyy omaisuus- ja huumausainerikoksiin."
"Suomen vankiloissa on naisia vähemmän kuin miehiä. Naisia on noin 7 % koko vankiväestöstä, vuonna 2007 päivittäin keskimäärin 244 naista. Naisten osuus kaikista vangeista on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana 3,5:stä seitsemään prosenttiin. Naisten rikostyypeissä on ollut kasvua etenkin väkivalta- ja huumausainerikosten osalta. Suomessa naisvankien yleisin rikostyyppi on väkivaltarikos, johon heistä on syyllistynyt vajaa puolet. Elinkautista tuomiota suorittavia naisia oli vuonna 2007 kahdeksan. Vankeusrangaistukseen tuomituista naisista henkirikoksen oli tehnyt 28 % ja pahoinpitelyrikoksen 16 %. Suomi eroaa tässä monista muista länsimaista, joissa naisten yleisin rikosnimike liittyy omaisuus- ja huumausainerikoksiin."
Vastaukset 37
Vanhimmat
Naisia vihaavien miehimysraukkojen tyyliin kuuluu väärän tiedon levittäminen ja asioiden hulvaton vääristely ja liioittelu. Hyvin yleistä näyttää olevan myös putkinäkö sossujen tyyliin, ennakko-olettamat ja törkeät valheelliset yleistykset.
Naisia vihaavat isukit hyökkäävät kaikkia naisia vastaan, vaikka kuinka olisi kyse lasten, nimenomaan lasten oikeuksista kumpaankin vanhempaansa ajavista naisista. He puhuvatkin isien asiasta, ei lasten. Kaikki naisaktivistit ovat heidän mielestään feministejä, naurettavaa.
Siis Suomessakin naisvankeja on vain 7 % vankien kokonaismäärästä, hmmmm.... Eikä kaikilla naisvangeilla edes ole lapsia, joten heidän asiansa ei suoranaisesti edes kuulu tälle palstalle.
Naisvihaajat huutavat kurkku suorana naisten tekemästä väkivallasta, vaikka miehiä on väkivaltarikollisista edelleen YLIVOIMAISESTI suurin osa. Lisäksi naisten harjoittama väkivalta on yleensä läpsimistä tai tönimistä, kun miehet syyllistyvät edellisen lisäksi myös ylivoimaisesti eniten raakoihin väkivallantekoihin. Näin Suomessa ja näin myös maailman mittakaavassa on tilanne.
Myös kaikista raiskaus- ja lasten hyväksikäyttötuomioista on miehillä YLIVOIMAINEN edustus, toki naisvihaaja isukit pitävät h i r v e ä ä hälyä muutamista harvoista poikkeuksista tässäkin asiassa. Esim. amerikkalaisten poliisien mukaan raiskauksiin osallistuneet naiset ovat yleensä kärsineet sairaalloisesta läheisriippuvuus-rakkaus-suhteesta mieheen, joka on ollut operaation promoottori. Joko pelosta miestä kohtaan tai miellyttämisen halusta on myös tunne-elämältään sairas nainen osallistunut rikoksiin.
On sitten toinen asia, että perättömät insesti-syytökset ovat suomalaisessa lastensuojelussa arkipäivää. Huostahullu sijoittajataho on nähnyt niiden arvon silloin, kun huostassa olevasta lapsesta ei haluta luopua. Perätön syyte jatkaa huostassapitoa joka tapauksessa yleensä parikin vuotta, joskus enemmänkin.
Minulle on aivan turha syöttää puppua.
Tässä sinullekin hieman faktatietoa.
Miesvihaajien tyyliin kuuluu väärän tiedon levittäminen on vallinnut tässä yhteiskunnassa 1980-1990- luvuilta lähtien kun Feministienen toinen aalto alkoi tuottamaan tutkimuksia ja tilastoja saadakseen tukea yliopisto-opinnoille, tutkimuksille, turvakotien-, raiskauskriisi--ja Mobile kriisikeskuksien perustamiselle.
Minna Piispa UTHkirjekysely tutkimuksessa kysyttiin 45000 naiselta, oletko joutunut puolisosi pahoinpitelemäksi. Myönteisiä vastauksia oli muistaakseni 1200, mutta hetken kuluttua luku olikin 90.000.
Profeministien mukaan luku olikin jo 285.00.
Naisten Apu espoon mukaan liku olikin kohta 550.000.
Minna Piispan ja Heli Kainulaisen mukaan Suomessa raiskataan joka vuosi 15.000 naista ja 46.000 joutuu seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Rikosylikonstaapeli Marja Vuennon mukaan luku on n. 500 raiskausilmoitusta, joista 200 voidaan todistaa tapahtuneeksi, loput olivat keksittyjä syytöksiä, useinmiten silloin kun nainen oli pettänyt omaa miestään
Faktatietoa. Yle uutiset 12.1.2010.
Törkeän perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin.
Miehet joutuvat parisuhteessa törkeän pahoinpitelyrikoksen, tai henkirikosen uhriksi jopa useammin kuin naiset.
Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on Suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.
Miesuhrit 118.
Naisuhrit 116.
Lapsiuhrit. 8
Yle uutiset.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html
---
Älä jauha soopaa!
Vai TÖRKEÄ perheväkivalta kohdistuu muka MIEHIIN useamman kuin naisiin!
Ei varmasti pidä paikkaansa!
Kuinka monta miestä olet nähnyt sairaalaosastolla makaamassa sen jälkeen kun vaimo on muka hakannut hänet mustan-sinisen-keltaisen-vihreän kirjavaksi? Kerro!
Pelkästään minä olen nähnyt useita naisia, joiden naama on ollut noilla väreillä koristeltu sen jälkeen kun MIES on hänet hakannut sairaalakuntoon. PLUS lisäksi tietysti luunmurtumia, mahdollisia sisäelinvammoja jne.
Millä eväillä sinä raukka tuollaista väität naisten tekevän?
Tuo nimittäin on törkeää väkivaltaa, eikä mikään sellainen, josta sinä neiti jotain näytät hourivan.
Montako miestä on jäänyt pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle miehen pahoinpitelyn tuottaman pysyvän ruumiinvamman takia? Kerro joka ainut tapaus, mitä tiedät!
Työni puolesta olen nähnyt viimeisen vuoden aikana kaksi miehen pahoinpitelyn takia eläköitynyttä naista ja kuinkahan monta heitä vuosittain yhteensä lieneekään.
Muistan kyllä mediasta tapauksia, jossa nainen on tarttunut teräaseesen, silloin jälki on tietysti pahempaa. Mutta yksikään nainen ei pahoinpitele paljain nyrkein miestä sairaalakuntoon, kuten lukemattomat miehet vaimoilleen vuosittain tekevät.
Sen takia tuo miesjärjestöjen polkaisema propaganda on säälittävää naurettavuudessaan. Ja sitten te kahjot vielä käytte voimalla taistoon esim. lyömätöntä linjaa vastaan, puhutte hirveällä paatoksella aiheettomista raiskaussyytteistä ym, että sikamaiset miehet saisivat jatkaa rauhassa rikollista uraansa. Ei tarvitse ihmetellä suomalaisten raiskaustuomioiden matalaa tasoa moneen muuhun maahan verrattuna.
Kautta aikojen miehet ovat harjoittaneet seksualista ja muuta väkivaltaa naisia kohtaan ja nyt jotkut tumpelot alkavat kimittää jos vaimo joskus läpsäisee kotona röhnöttävää sikaa poskelle satojen loukausten ja miehen taholta tulleen eri asteisen väkivallan jälkeen. Jos vaimo läimäisee, niin eikö piippa-iita pääse karkuun, pois kotoa ja jäisi sille tielleen. Vaan kun ei, nimenomaan kaikkein surkeimmat tapaukset roikkuvat vuosia, eikä vaimo pääse heistä eroon millään, jos menet turvakotiin, niin lapset viedään pahimmassa tapauksessa. Mutta turvakodeistahan ei piippa-iitoille saisi enää mitään puhuakaan näinä päivinä.
Minun puolesta joka raiskarin saisi hirttää munista kotikuntansa torin reunalle lyhtypylvääseen ja sekin olisi vielä liian lievä rangaistus saastaisen retkun tekosista.
Tuollaiset vaimoaan pahoinpidelleet paskiaiset opettavat poikansa samoille tavoille ja rankka perheväkivalta jatkuu, jatkuu ja jatkuu sukupolvesta toiseen. Naisia vihaaville miehille pitäisi laittaa ehdoton kielto olla lasten kanssa missään tekemisissä, se olisi palvelus tuleville sukupolville ja koko yhteiskunnalle.
raiskataan niin, että he eivät tee siitä ikinä ilmoitusta mihinkään?
Syy miksi miehistä on luotu väkivaltainen kuva on edesauttanut ja tukenut naisjärjestöjä perustamaan turvakoteja, raiskauskriisikeskuksia jne.
Sitä ihmettelen, että naisministeritkin ovat menneet tähän halpaan.
Luulisi oikeusministerin tietävän mitä maassa tapahtuu.
Onneksi hänet on siirretty syrjään ja tilalle tiedottamisessa ovat noussseet uusi oikeusministeri Tuula Henriksson ja rikosylikomisaari kansanedustaja Kari Tolvanen.
Tässä hieman väkivaltatilastoja, jotka paljastavat, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on vääristelty.
Perhe- parisuhdeväkivallan tutkijoina ovat olleet feministit, sekä profeministit, jotka ovat luonnollisesti tehneet tutkimuksia, joissa miehet ovat pääsyyllisiä.
Sitä enemmän tutkijat ovat saaneet rahaa tutkimuksiin, mitä hurjempia lukuja he ovat esittäneet.
Tässä usempi tutkimuksia, joissa tarkastellaan perhe ja parisuhdeväkivaltaa myös muista, kuin feministien ja profeministien näkökulmista.
Oikeusministeri Tuija Brax, voisi päivittää tietonsa, eikä uskoa "tarkoitushakuisiin tutkimuksiin", joissa on käytetty "hatusta vedettyjä" lukuja. Lapset ovat kärsijöinä loppujuoksussa.
Ilta-Sanomat 16.5.2007. "Tutkimusten mukaan lapsen kannalta on yhtä traumatisoivaa nähdä kun äitiä lyödään, kuin itse joutua lyönnin kohteeksi. Se vie perusturvan kokonaan oikeusministeri Tuija Brax (vihr) sanoo. Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) mukaan perhe ja parisuhdeväkivalta on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Suomessa tapahtuu vuosittain 100.000 perheväkivaltatapausta, jotka koskettavat 90.000 perhettä. Näissä perheissä asuu 200.000 lasta. Kylmiin lukuihin sisältyy todella raskas viesti inhimillisten kärsimystan määrästä Risikko sanoo. -Risikon mukaan perheväkivallan seurauksena Suomessa kuolee noin 50 naista ja miestä, mikä on erittäin suuri määrä".
Huolestuttavaa mielestäni on että "arvon naisministerit" käyttävät Minna Piispan kyselytutkimusta vuodelta 1997,jossa 4500 kyselytutkimukseen vastanneen mukaan saatiin tulokseksi tuo maaginen luku 90.000 naista joutuu vuosittain puolisonsa pahoinpitelemäksi. -Täysin hatusta vedetty luku, kuten myös Minna Piispan "Tutkimus" "joka vuosi Suomessa raiskatan 15.000 naista ja 46.000 naista joutuu seksuaalisen häirinnän uhriksi". _ Poliisin tie
Tilastokeskus. Perheväkivalta 1997-2005. "Poliisin tietoon tuli vuonna 1997 yhteensä 1719 rikosilmoitusta parisuhdeväkivallasta, joissa uhreina oli 1556 naista ja 163 miestä. -Tilastossa on eritelty perhe- ja parisuhdeväkivalta, sekä miesuhrien ja naisuhrien määrä.
http://tilastokeskus.fi/til/polrik/2005/polrik_2005_2006-04-04_tie_001.html
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos "Naiset perheväkivalta ja perhe-elämän rakennemuutos- Jukka Savolainen.
-"Tutkimuksen kohteena oli ainoastaan fyysinen väkivalta, eikä esimerkiksi uhkailu, tai muu verbaalinen ahdistelu. Tutkimuksessa käytettiin näkyvän vamman esimerkiksi ruhjeen, mustelman tai naarmun aiheutumista fyysisen väkivallan kriteerinä, siksi että se tarjoaa varrattain yhteismitallisen määritelmän tälle hankalasti mitattavalle ilmiölle.
Vuonna 1980 uhrien määrä oli n.28.000 ja vuonna 2003 n. 8000".
http://www.optula.om.fi/uploads/wl1wnefdh6u.pdf
Väkivalta apua info.
"Täällä julkaisemme tiedotteemme kootusti, sekä annamme mm. linkkivinkkejä teksteihin, jotka käsittelevät ansiokkaasti väkivaltailmiön eri puolia".
http://www.vakivalta-apua.fi/arkisto.shtml
Perheväkivalta Wikipedia. Erittäin laaja tilastoihin ja tutkimuksiin perustuva "ei poliittinen" katselmus perheväkivaltaan, lasten kaltoinkohteluun, lasten pahoinpitelyyn, shaking baby ilmiöön, sekä fas (päihdevaurioisten)- lasten huolestuttavaan lisääntymiseen yhteiskunnassamme viime vuosina. Kuten myös huostaanotettujen ja pakkohuostaanotettujen, sekä abortoitujen lasten määrien lisääntymiseen
*******
Lapsisurmat Suomessa.
SUOMALAINEN PERHEVÄKIVALTA
tilastoja viime vuosilta
Kuopio 08.11.2002 Kari Karkola,
lääninoikeuslääkäri, dos.
"Lapsen kuolemaan johtanut väkivalta:
lapsi ---------------------tekijä
lapsen ikä ---- äiti -------- isä ------- muu
alle 1 v --------- 73 %------- 23 % ------- 4 %
1- 4 v ----------- 63 %------- 29 % ------- 8 %
5-14 v ---------- 41 % -------53 % ------- 6 %"
-------
Koska naisten väkivallasta on vaiettu, niin eihän naisten väkivalllasta ole ollut tietoa.
Vaiettu naiseus projektissa 2004-2008 oli yarkoitus oppia tunnistamaan, nimeämään ja hoitamaan naisten väkivaltaisuutta.
https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=93
---
Lainaus Image lehden artikkelista 7/2007.
Naisten Apu Espoon ja Minna Piispan Jari Hautamäen käsitys perheväkivallan määrärästä.
Usko, toivo, hakkaus -tutkimus vuodelta 1998 (Tilastokeskus) ja sen jatkotutkimus Naisiin kohdistunut väkivalta 2005 (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja Heuni) yrittivät päästä kiinni ilmiöön kyselytutkimuksen keinoin. Kumpaakin tutkimusta on arvosteltu, eikä aivan syyttä. Tutkimukset ovat melkoisen sekava kokonaisuus.
Kiinnostavimmat, selkeimmät ja kiistellyimmät tiedot tutkimuksissa ovat nämä:
Nykyinen avio- tai avomies on pahoinpidellyt tai uhannut pahoinpitelevänsä noin joka viidennettä liitossa olevaa naista. Tämä tarkoitti vuonna 2005 noin 250 000:ta naista.
Entinen avio- tai avopuoliso on pahoinpidellyt tai uhannut pahoinpitelevänsä liki joka toista joskus liitossa olleista naisista. Tämä tarkoitti vuonna 2005 noin 330 000:ta naista.
----
Kommentti 250.000 350.000 = 600.000. Uusi maailmanennätys valehtelussa.
16 vuota täyttäneiden naisten määrä on käsityksen mukaan noin 1 miljoonaa, josta 600.000 olisi noin 60 prosenttia.
Aikamoisia lukuja, etenkin, kun ottaa huomioon, että nekin mittaavat ainoastaan avio- ja avopuolisojen tekoja.
Lukuja on arvosteltu siitä, että niissä niputetaan yhteen uhkailu ja varsinaiset teot. Tuoreemmasta tutkimuksesta kuitenkin selviää, että jos parisuhteessa toinen uhataan piestä, ennen pitkää uhkaus myös toteutetaan. Pelkkää uhkailua on parisuhteissa vain vähän.
Toisaalta uhkailu on vallankäytön ja alistamisen väline sekin, kuten perheväkivallan kaava osoittaa. Mutta onko se vakavaa? Vai onko se vain ikävää, mutta harmitonta puhetta?
Otetaan esimerkki: Pariskunta kävelee metsätiellä. Naisen puhe rasittaa miestä ja tämä käskee naisen pitämään suunsa kiinni tai muuten nainen saa huomata, ettei metsätiellä kukaan kuule, jos nainen huutaa.
Miehestä uhkaus voi tuntua harmittomalta, jos hän tietää tai uskoo tietävänsä, ettei koskaan toteuttaisi uhkaustaan. Mutta se ei taatusti tunnu harmittomalta naisesta.
Uhkailua käytetään syystä: siksi että se tehoaa
Feministinen ja Profeministinen näkemys ovat hieman yliampuvia.
---
Tilastokeskus vuoden 2010 lopussa ollut väki ikäluokittain.
Naiset yhteesä 2.363.000
Alle 16 vuotiaat 465.000.
Alle 16 vuotiaat kuuluvat lastensuojelun piiriin, jotenka heitä ei tilastoida parisuhdeväkivallan uhreiksi. He ovat perheväkivallan uhritilastoissa.
Naiset käluokassa + 16 v. = 1.198.000, jotenka tuo 60% parisuhdeväkivallan uhria olisi n 700. 000 naisuhria.
Tarkoittiko "tutkimus" uhria vuosittain?
Taisi olla hatusta vedetty luku, niinkuin raiskaustilastokin.
Pöollisin tietoon tulee n 500 raiskausta joista n 50 % on keksittyjä, mutta siitä huolimatta lehdistölle kerrotaan, että joka vuosi Suomessa raiskataan 15.000 naista ja 46.000 kokee seksuaalista häirintää joka vuosi.
Taitaa siskoilla viirata ja pahasti.
700.000 .: 365 olisi 1917 uhria päivittäin?
Tilastokeskus tilasto miehet- naiset ikäryhmittäin vuoden 2010 lopussa.
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html
---
Noin pari kuukautta sitten lähes naapurissani mies murhasi vaimonsa. Lähinaapurin kertoman mukaan mies oli vuosien ajan pahoinpidellyt vaimoaan. Vaimo toi kotiin rahat, vaimo pyöritti yritystään, teki talvella ison pihan lumityöt... Pieni siro nainen, iso lumikola ja kovasti työnsi isoja kuormia. En tuntenut paremmin, mutta moikkasin.
""Syy miksi miehistä on luotu väkivaltainen kuva on edesauttanut ja tukenut naisjärjestöjä perustamaan turvakoteja, raiskauskriisikeskuksia jne."
LUOTU kuva on tismalleen OIKEA ja miehet ovat sen luoneet itsestään!
Ei ole tarvittu yhden ainoaa feministiä tai naisjärjestöä sen luomiseen.
LOPETA höpötys feministeistä ja katso peiliin!
Ja tuollainen kaheli vielä taistelee tässä väkivaltaisten mielesten maailmassa sitä VASTAAN, että ei saisi olla turvakoteja, eikä raiskauskriisikeskuksia!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kyllä olet väärällä asialla raukka!
vain omasta puolestaan vai tuollaisiako asioita miesjärjestöt ajavat.
hirveää, he ovat pahan asialla.
Miesjärjestöt ajavat lasten oikeuksia, joidenka esteenä ovat "naistutkimukset ja heidän salaiset tilastot".
"RAISKAUKSIA 10 000?
Rikosylikontaapeli Marta Vuento.
Julkisessa keskustelussa eli pitkään ihan faktana väite, että Suomessa tapahtuu vuodessa noin 10 000 raiskausta. -Ihan hatusta vedetty luku. Sivun mennen sanottuna olen jopa löytänyt sen hatun, josta luku on vedetty.
Toimittajan kysyessä tutkija oli arvellut, että 10 000 on sopivan pyöreä luku. Raiskausten lukumääräksi on soviteltu myös Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulleiden soittojen lukumäärää, joita esim. vuonna 2003 oli 17600. Vähän kehno peruste, sillä luku sisältää myös kaikki soittoyritykset, ja voin vain kuvitella, että tämän kaltaiseen ilmaisnumeroon tulevat soitot koskevat hyvin monenlaisia asioita.".
Poliisille ilmoitetaan vuosittain 500 - 600 raiskausepäilyä.Suhteessa siihen tuomioita tulee hyvin. Mistä se kertoo?
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan siitä, että poliisi ei ole onnistunut selvittämään niitä rikoksia.
Me poliisit tiedämme, että se kertoo siitä, että näyttöä on vaikea saada, koska näissä rikoksissa käytetään hyvin vähän väkivaltaa.
Kun uhrissa ei ole minkäänlaista vammaa, jää jäljelle vain kaksi, olennaiselta osaltaan toisistaan poikkeavaa tarinaa vastakkain. Me poliisit tiedämme myös sen, että osa tehdyistä ilmoituksista on täysin perättömiä".
----
Todettakoon että tutkimus jossa 15.000 naista raiskataan vuosittain ovat Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Minna Piispan ja Heli Kainulaisen "tutkimuksia".
---
Pitikö aloittaa toinen miesvihamielinen keskustelu Miesjärjestöt pahan asialla.
Etkö kestä totuutta- menikö hermot?
Raiskausilmoituksista yli viidenes on perättömiä.
Ilmoitukset ovat lisääntynet naisten alkoholin käytön myötä.
Turun Sanomat 30.6.2010.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/142571.html
---
Kyllä niitä saa aloittaa yhtä m onta kuin sinä sekopää sotket täällä höpinöillä kaikkia muitakin ketjuja. Ei mulla sekopään takia hermo mene, mutta menikö sulla?
se ketju on muka miesvihamielinen?
Ainakin sinun kohdallasi kerrotut asiat tuntuvat olevan totta, joten ei käy kieltäminen, että olet liittoutunut pahan asialle.
Miehillä vain on oikeus vihaan ja väkivaltaan.
Jos joku nainen ihmettelee miesten valtaa ja väkivaltaa ylläpitäviä mielipiteitä, hänet leimataan MIESVIHAMIELISEKSI :D
Löytyihän sieltä vanhemmat.comista tuttua taulukkoakin, jota isuliinit kumartavat kuin jotain pyhäinjäännöstään. Kyllä näiden sekojuttujen osoite on tiedetty täällä koko ajan.
Isävihaajat, perättömät insestisyytökset.
YLE- Eläväarkistossa on kolme video-ohjelmaa, joissa kästellään pedofiliaa, insestiä, perättömiä insestisyytöksiä.
Ensimmäinen klipsi Haastateltavana Jaana Kauppinen. Anu Suomela. Marjatta vuento
Toinen klipsi vaimo syytti lasten isää perättömästä insestista.
Lisäksik lipsi, jossa aiheena pedofilia ja rippisalaisuus.
Valitse haluamasi ohjelma.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=103&t=&a=10386
----
Lestadiolaisten keskuudessa paljastuneet seksuaaliset hyväksikäytöt ovat miesten tekoja. Yhtään naista ei ole syytetty. Voidaan vetää johtopäätös, että ainakin lestadiolaisten parissa miehet ovat saaneet VUOSIKAUSIA, vuosikymmeniä puuhailla seksuaalisten perversioidensa kanssa ihan rauhassa. Kukaan ei ole edes puhunut niistä mitään.
Miehet ovat aina mielellään omineet seksuaalisuuden omaksi toimintakentäkseen. Alueeksi, joka kuuluu miehille. Naisten seksuaalisuutta on sen sijaan aina vahdittu ja rajoitettu. Seksuaalisuus ja seksuaalinen "ilmaisuvapaus" ovat tällä tavoin hyvin sukupuolittuneet. Siksi ei ole ollenkaan liioiteltua, että miehiä syytetään seksuaalisesta hurjastelusta. Naisille se, hurjastelu, ei ole ollut teoreettisesti mahdollista. (Käytännöistä en tiedä niin tarkkaan...)
Julkinen keskustelu painottuu siksi aivan oikeutetusti miehiin, kohdistaa katseensa heihin. Siinä ei ole mitään kummallista, kun tarkastellaan historiallista taustaa.
Ja tämän palsta seksuaalihäirikkömies edustaa hänkin miehistä seksuaalisuutta. Palstan häirikön ajatusmaailman mukaan miehen seksuaalisuutta ei saa kommentoida, koska miehellehän kuuluu KAIKKI VAPAUS! Niin. Itse hän on valmis joka toisessa kirjoituksessaan moittimaan äitejä seksuaalisesti epäilyttäviksi. Naista kun on aina ollut lupa arvostella. Naisen seksuaalisuutta on aina valvottu. Miesten ei. Palstan seksuaalihäirikön (linkittäjä ja massapostittaja) mukaan hänen pitäisi saada suhata miten tahtoo, koska hän on mies.
Ehdotan, että hän ihan ensimmäiseksi lopettaisi _jauhamisen_ pedofiliasta ja insestistä. Ne ovat niin pieniä ongelmia lastensuojelun kentässä. Ainakaan minua ne eivät kiinnosta. Triviaaleja ongelmia, joita esiintyy todellisuudessa lapsiperheissä tosi vähän.
Edellä olevaan "Miehen vapaus" kirjoitukseen on helppo yhtyä.
Samaa mieltä ovat kaikki järkevän kohtuuajattelun säilyttäneet näistä asioista.
Yhteen aikaan täällä sai lukea mielisairaan ranttalikan kirjoituksia, nyt tänne on lyöttäytynyt tuo naisia vihaava sekopää.
Onneksi naiset sentään tuntuvat tervejärkisiltä, luojan kiitos!
Tuon miessekopään kirjoituksista ei voi samaa sanoa.
"Onneksi naiset sentään ovat tervejärkisiä".
Olen yrittänyt löytää netistä EU-komission asttaman työryhmän tutkimusta miesten mielenterveyteen liittyvää tutkimusta, mutta en ole valitettavsti lköytänyt, kuin naisten mielenterveystutkimuksen.
Jospa "tervejärkiset naiset" naiset voisivat etsiä vastaavan ja yhtä kattavan tutkiumuksen miesten mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä.
EU komission asettaman työryhmän tutkimus.
http://web4health.info/fi/answers/life-women-menu.htm
---
Onneksi Awen Oy on alkanut kouluttamaan mies-isävihaajia ja muita "tervejärkisiä naisia", jotka EU komission työryhmän tutkimuksen mukaan käsivät monista psyykkisitä ja fyysisitä ongelmista, mukaanlukien Narsimi Pms oireyhtymä. Edometrioosi jne, jne.
Joidenkin tahojen mielestä miehet ovat väkivaltaisia vaimonsa hakkaajia, nrsisteja, mutta totuus taitaa olla aivan toiinen.
Awen Oy Luento 30.9.2011. Pahuus ja väkivalta.
Luennoitsijana mm.
Vankilapsykiatrianylilääkäri Hannu Lauerma.
Tutkimusprofessori Helinä Häkkinen.
Kohderyhmät.
Terveydenhuollon henkilöstö, erityisesti psykiatrisessa hoitotyössä työskentelevät, sosiaalitoimen ammattilaiset, lastensuojelun työntekijätt, jne.
http://www.awen.fi/ohjelmat/Pahuutta ja vakivaltaa_30.9.2011.pdf
----
Ai sulla oli tällaista asiaa tällä kertaa.
Oletko muuten koskaan lukenut Hannu Lauerman kirjoituksia?
Saattavat olla kiinnostavia, mutta eivät nekään ole aina tolkullisia. Lauerma on hämmästyttänyt minua muutaman kerran. Eräässä kirjassaan hän ottaa tosi kiihkeästi kantaa kurkkuyrttiin, jonka hän torjuu hysteerisesti. Kurkkuyrttiin, joka ei ole puutarhan kasveista läheskään niitä vaarallisimpia, terveellisenä ja harmittomanakin sitä pidetään, edelleen.
Lisäksi mielestäni hän kummallisen lempeästi, päätä silitellen, suhtautuu Bodom-järven kolmoismurhaajaan (murhaajahan hän on, sen kaikki tietävät, näyttö vain tupeksittiin poliisitutkinnassa ja muussa viranomaiskäsittelyssä).
En osaa suhtautua vakavasti tuohon psykiatri Lauermaahankaan. Sorry vaan.
Lauerma on toiminut vankilapsykiatrina, jotenka hän suhatutuu vankeihin ja homoihin, niin kuinka niihin pitää suhatua, koska heillä ei järki pelaa.
Entäpä kansanedustaja, rikosylikomisaari Kari Tolvanen kuuluuko hänkin samaan kategoriaan Lauerman kanssa?
Awen lehdessä on sivuilla 4-8 Kari Tolvasen kannanootto lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Seksuaalirikosten uhrit tulee kohdata kokonaisvaltaisesti.
Seksuaalirikokset nousevat suuriin lööppeihin ja pikku-uutisiin päivittäin. Silti edelleen suuri osa seksuaalirikoksista jää piiloon.
"Siinä missä 1980- luvulla seksuaalirikosten selvittelyä ammattilaisten osalta leimasi tirkistely ja kauhistelu viuranomaisten sutautuminen on nykyisin huomattavasti asiallisempaa".
1980 luvulla oli Belgian pedofiliskandaali, jossa parhe käytti omia lapsiaan seksuaalisesti hyväksi, mutta pani rikosen naapureiden piikkiin.
Viittaan Jan Guilloun ohjelmaan Noitien aika. Herran vuonna 1992 sosiaalityöntekijä näki valon nähstyään muutamaa vuotta aikaisemmin amerikkalisen elokuvan ja alkoi levittämään sanomaa.
Anne Jeanne Söderlun käsitteli ilmiötä pro gradussaan Stoppa pedofilerna -Pysäyttäkää pedofiilit, jossa hän nosti esiin insestihysterian, joka sai alkunsa pedofilihysteriasta.
Rirkka Perttu kirjoitti neuvolaoppaan, jossa työntekijöitä pyydettiin kysymään raskaan olevilta naisillta.
Onko sun ukkos hakannut sua raskausaikana, tai synnytyksen jälkeen.
Tälläiset vainoharhaiset hörhöt saivat koko lastensuojelujärjestemän täyteen kaaokseen.
On muistettava myös, että Vappu Taipale oli Stakesin pääjohtajana ja aikaansai suuren kohun paljastamalla, ttä hän oli käyttänyt LSD huumetta.
Viittaan Ylioppilas lehteen ja muihin tiedotusvälineiden uutisointiin.
Helena Molander julkaisi vuonna 1996 kirjan Tarkkaile läheisiäsi, sekä opettajaoppaan, joilla levitettiin lisää insestihysteriaa, opettajat, neuvolat koulut alkoivat tarkkailemaan ja epäilemään, olisiko lasten isä käyttänyt omia lapsiaan seksuaalisesti hyväksi.
Tästä levisi insestihysteria, josta oli laaja artikkeli City lehdessä 5/2008, jossa Vanhemmat comin palstan ylläpitäjää vastaan esitettiin perättömiä insestissytöksi, kun ne eivät menneet lävitse häntä syytettiin väkivaltaiseksi. Sekään väite ei mennyt läpi.
Suomen Delfins järjestö perustettiin vuonna 1993, koska Stina Sundholm oli kuullut puhuttavan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä perheissä, mutta jälleen pedofiileistä ei mainittu sanaakaan.
Lue Kari Tolvasen kirjoitus ja mieti ovatko "lastensuojelijat", jonkun hurmosliikkeen uhreja?
http://www.awen.fi/lehdet/Awen-asiakaslehti_2011.pdf
----
Ketä uskoa Tolvasta, Lauermaa, vai hysterikkoja?
Kansanedustaja, rikosylikomisaari Kari Tolvanen on ottanut kantaa uskonyhteisöissä tapahtuneisiin seksuaalirikoksiin.
Miksi lapsiasiavaltuutettu,,lastensuojelusta vastaavat, asianajajat, politiikot, tuomarit, media vaikenevat seksuaalirikoksista uskonyhteisöissä.
Onko kysymyksessä maan tapa, vai perhekäsitys?
Sateenkaariperheet. Riittää kun lapsella on kaksi toisiaan rakastavaa isää tai äitiä.
Tolvasen kannaotto liittyy Vanhoillislestadiolaisten sivustolle, jossa 29.3.2009 alkaen on ollut 678.960 lukijaa 5 minuuttia sitten, vierailtuani sivustolla.
http://freepathways.wordpress.com/2011/09/01/tolvanen/
---
Keskustelun aiheena on Naisvihaajalle oikeaa tietoa.
Oikeaa tietoa tarvitsevat aivan jotkut muut tahot.
Hannu Lauerma, Kari Tolvanen ja 22.6. 2011 valittu uusi oikeusministeri Anne Maija Henriksson ovat esittäneen pedofilien kemiallista pakkokastraatiota. Lakiesitys on tarkoitus saada Eduskunnan käsittelyyn tänä syksynä.
Lain läpimenosta ei ole takeita, koska keskeisin ja tärkein asia Eduskunnalle näyttää olevan naispappeus, samaa sukupuolta olevien vihkiminen ja adoptio-oikeus.
Onko lasten seksuaalinen hyväksikäyttö "maan tapa"?
Lauerma oli vieraana Silminnäkijä ohjelmassa 5.6.2008 Rikoksista rumin, häntä huolestuttaa lisääntynyt lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.
http://atuubi.yle.fi/node/368
----
Vastenmielistä, että sinä jatkuvasti nostat (muka huolestuneena) tuon seksuaalisen hyväksikäytön aiheena esiin. Se kun vaikuttaa itseterapoinniltasi.
Sinä itse tarvitset tuota puheenaihetta enemmän kuin suomalainen yhteiskunta tai me palstalaiset täällä Suomi24:ssa.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on ylenmäärin korostunut ajattelussasi. Jutuistasi puuttuu suhteellisuus.
Missä vika?
Annan neuvon, että kirjoittelet sinne pöytälaatikkoon. Älä julkaise noita höpöjuttujasi täällä. Ei niitä kukaan tarvitse eikä hyödy.
Pöytälaatikkoon kirjoittamien ei estä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, siksi ongelmasta on pidettävä vaikka monologia, jos keskustelua ei synny.
Silminnäkijä ohjelma 5.5.2010 Piru kirkossa?
Miksi kirkon piiristä tulee julki nyt jatkuvasti lasten hyväksikäyttötapauksia?
Asia on levinnyt katolisesta kirkosta myös omaan Luterilaiseen kirkkoomme, sekä herätysliikkeisiin.
Osallistu kekusteluun A-tuubissa.
http://atuubi.yle.fi/keskustelu/id-2008083
---
Missä lapset voisivat tuntea olevansa turvassa. Lapsia ja nuoria käytetään seksuaalisesti hyväksi lastenkodeissa, sijaiskodeissa urheiluseuroissa, rippileireillä.
Helsingin Sanomat 1.5.2010.
Ainakin sataa lasta käytetty seksuaalisesti hyväksi valtakirkon piirissä.
Epäiltyjen joukossa pappeja ja muita kirkon työntekijöitä.
Nuorisotyö on alue, jossa hyväksikäyttäjiä on eniten.
Lue uutinen, sekä 183 kommenttia.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa/1135256511221
----
Onko lakimuutos ja kastaraatiopelko saanut homot paniikkiin?
Turun Sanomat 24.10.2011.
Yhä useampi homo hakeutuu hoitoon itse.
Osa Suomen sadoista pedofiileistä hakeutuu vapaaehtoisesti seksuaali- ja psykoterpeuttien vastaanotolle ongelmiensa vuoksi.
Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli 1100 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.
Aiheesta lisää ja keskustelua Turun Sanomissa.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/269671.html
-----
Poikien raiskaaminen luvalliseksi.
Nambla järjestö on yhdysvalloissa vuonna 1978 perustettu järjestö, joka ajaa aikuisten miesten oikeutta harrastaa seksiä nuorten poikien knassa
Järjestöstä lisää Wikipediassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/NAMBLA
----
Nais- ja lapsivihaajat, alistajat ja nöyrryyttäjät taitavat löytyä uskonyhteisöistä.
Vanhoillislestadiolaiset pyyttävät anteeksi 1970- luvun niinkutsuttujen hoitokokousten opillisia harhoja ja väärinkäsityksiä.
Lue otsakkeesssa. Viikon luetuimmat.
Johanna Korhosen kirjoitus.
Lestadiolaisuudessa esiintyy edelleen henkistä väkivaltaa.
Kansanäänestys: Emme palkkaa homosuhteissa eläviä.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6305-vanhoillislestadiolaiset-pyytavat-anteeksi-hoitokokousten-vaarinkaytoksia
---