Opiskelu uuteen ammatiin työn ohella.

Olen harkinnut alan vaihtoa, ravintolatyöstä lastenhoitoon. Olen pyörittelyt ajatusta jo monta vuotta, ja nyt tuntuu siltä että olisin valmis. Lapsia minulla ei ole, mies kyllä löytyy, eli nyt olisi oiva tilaisuus alkaa opiskella. Mutta mietin vain, että haluaisin opiskella nykyisen työni ohella, koska opiskelijabudjetilla eläminen ei innosta
Teen vakituista päivätyötä, eli monimuoto-opiskelu iltapainotteisesti onnistuisi, mutta mietin, miten nämä pakolliset työssäoppimiset voisin suorittaa? pitääkö minun irtisanoa itseni sittenkuin työssäoppiminen alkaa?

Onko kenelläkää kokemusta alan vaihdosta, tai opiskelusta töiden ohella? Kuulisin erittäin mielelläni kokemuksia? Kiitos
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lastenhoitotyötä voi ainakin tehdä siten, että sovit kotikuntasi kanssa työnteosta oppisopimuskoulutuksella. Silloin saisit samanaikaisesti tehdä työtä, opiskella ja saat työntekojaksoilta palkkaa. Tällöin saisit ammatillisen pätevyyden työhösi.

Itse opiskelin työn ohessa ammattikorkeassa 3 vuotta. Aloitin äitiyslomalla, jolloin sain korotettua aikuiskoulutustukea, mutta viimeiset 2 vuotta tein opinnot työn ohessa. Suunnilleen joka toinen viikonloppu oli opiskelua. Tenttijaksot (5 kertaa vuodessa viikko kerrallaan) oli sellaisia, jolloin oli läsnäolopakko, joten tein nämä tunnit ennakkoon sisään eli sovin työnantajan kanssa, että tämä käytäntö onnistuu. Omalla kohdallani pomo suostui, koska koulutus vastaa alaa ja tein siis työharjoittelun ja lopputyön olemassaolevalle työpaikalleni.

Olisiko sinun mahdollista tehdä ravintolatyötä kouluviikkoina iltaisin/viikonloppuisin? Tai pystyisitkö vähentämään tarvittaessa työtunteja osa-aikaiseksi?

Alanvaihdosta ei siis ole kyse minun kohdalla, mutta toivottavasti tuossa nyt jotain apua olisi. Voisit myös soittaa alueesi ammatillista koulutusta järjestävään oppilaitokseen, jossa on sinua kiinnostava aikuisopiskelulinja ja kysy sieltä, että onko heillä lähiopetusta ja miten käytännössä se onnistuisi työssäkäyvältä.

Äänestä

Hei,
kiitos vastauksestasi!
olen nyt hakenut iltakouluun, ja kuvittelen pystyväni opiskelemaan kokopäiväisen työn ohella. Koulu on siis iltaisin pari kertaa viikossa.

Osa-aikaiseksi vähentäminen ei tule ainakaan nykyisellä työpaikallani kysymykseen.

Tuo oppisopimus kiinnostaisi minua kyllä kaikkein eniten, mutta en oikein tiedä kehen ottaa yhteyttä asiassa, yksittäisen päiväkodin johtajiin vai suoraan johonkin isompaan pomoon? Millä nimikkeellä tälläiset henkilöt toimivat?

Kiitos :)

Äänestä

Voisit soittaa vaikka lähimmän päiväkodin johtajalle ja kysyä häneltä. Nimikkeet varmaan vaihtelee, meidän kunnassa taitaa olla varhaiskasvatuspäällikkö, joka vastaa asioista tai koordinoi päivähoitoa.

Kun löydät sopivan ja oppisopimuskoulutuksesta kiinnostuneen työpaikan, ota yhteys lähimpään oppisopimustoimistoon. He auttavat sitten taas eteenpäin. Täältä löydät yhteystietoja http://www.hyvadiili.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alaavaihtamassaehkä kirjoitti:

Olen harkinnut alan vaihtoa, ravintolatyöstä lastenhoitoon. Olen pyörittelyt ajatusta jo monta vuotta, ja nyt tuntuu siltä että olisin valmis. Lapsia minulla ei ole, mies kyllä löytyy, eli nyt olisi oiva tilaisuus alkaa opiskella. Mutta mietin vain, että haluaisin opiskella nykyisen työni ohella, koska opiskelijabudjetilla eläminen ei innosta
Teen vakituista päivätyötä, eli monimuoto-opiskelu iltapainotteisesti onnistuisi, mutta mietin, miten nämä pakolliset työssäoppimiset voisin suorittaa? pitääkö minun irtisanoa itseni sittenkuin työssäoppiminen alkaa?

Onko kenelläkää kokemusta alan vaihdosta, tai opiskelusta töiden ohella? Kuulisin erittäin mielelläni kokemuksia? Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu