Mitä ajattelet

Ketä tai keitä ihmisiä mietit ja millä mielellä? Ikävöitkö... no, todennäköisesti, kerta olet tällä palstalla? Käytkö täällä useinkin, mistä lähtien olet täällä käynyt? Kuinka löysit tämän palstan ensimmäisen kerran? Luuletko, että minä (m) mahdollisesti myös ikävöin sinua?

Kun katsot ikkunasta, näet harmaapilvisen taivaan. Taas on syksy, kesä meni nopeasti, kuten aina, mutta syksy tuntuu pitkältä ja ehkä ankealtakin. Tuntuuko sinustakin, että et saa oikein otetta elämästä, kun ei ole "se oikea" vierellä tukemassa ja piristämässä? Se ainoa oikea...

Elämänkierto jatkuu ja ikää tulee koko ajan lisää. Välillä melkein iskee paniikki: miten tähän on jouduttu! Eihän tämän näin pitänyt mennä. Silloin joskus sitä ajatteli aivan toisenlaista elämäntarinaa itselleen. Nyt jo vähän epäilyttää, että onko kukaan ollut osapuilleenkaan samoin odotuksin liikenteessä. Monista ihmisistä VAIN yksi voisi olla oikeasti se oikea...
62817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

No huh! Juuri noin!

En muista kuinka tänne ensimmäistä kertaa jouduin, mutta vaikeaa täältä on poiskaan päästä. Toivoin kai jonkinlaista yhteyttä häneen tätä kautta, vaikka tiedänkin sen mahdottomaksi. Irl emme enää voi olla yhteydessä.

Näin se vaan on mennyt. Syksy masentaa, on kylmää ja pimeää. Liikaa tekemistä enkä saa mitään aikaiseksi.

En usko että enää löydän ketään "oikeaa". Yksi oli, mutta minä en kelvannut hänelle. Ei tämä yksinolokaan niin paha ole. Parempi yksin kuin huonossa suhteessa.

Silti sitä yhtä kaipaan välillä. Niitä hyviä hetkiä. Elämä vaan joskus kuljettaa erilailla kuin haluaisi. Toivon että hänkin ikävöisi joskus minua, tai ei ainakaan pahalla muistelisi.

Äänestä
  • On varmasti juuri näin harmaan ja kolean syksyn sylissä masentavaa ikävöidä ihmistä, johon ei enää voi olla yhteydessä. Kun kuitenkin muistaa sen lämmön, jota joskus tunsi ja kuinka suloiselta se tuntui...

    Yksin on kuitenkin paljon parempi olla, kuin huonossa seurassa. Siitä minäkin saan voimaa ja silloin jopa nautin yksinolosta. Olisi toki mielenkiintoista tietää, ajatteleeko hän enää koskaan minua ja meitä...

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    On varmasti juuri näin harmaan ja kolean syksyn sylissä masentavaa ikävöidä ihmistä, johon ei enää voi olla yhteydessä. Kun kuitenkin muistaa sen lämmön, jota joskus tunsi ja kuinka suloiselta se tuntui...

    ap :lle Menikö välit niin pahasti poikki, ettet voi enää jutellakaan hänen kanssaan menneistä?

    Äänestä

  • huominen parempi kirjoitti:

    ap :lle Menikö välit niin pahasti poikki, ettet voi enää jutellakaan hänen kanssaan menneistä?

    Tilanne on nyt sellainen, etten edes oikein tiedä, missä mennään vai mennäänkö enää missään... Jotakin tietysti kertoo se, että täällä Ikävä-palstalla edelleenkin kirjoittelen...

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    On varmasti juuri näin harmaan ja kolean syksyn sylissä masentavaa ikävöidä ihmistä, johon ei enää voi olla yhteydessä. Kun kuitenkin muistaa sen lämmön, jota joskus tunsi ja kuinka suloiselta se tuntui...

    Yksin on kuitenkin paljon parempi olla, kuin huonossa seurassa. Siitä minäkin saan voimaa ja silloin jopa nautin yksinolosta. Olisi toki mielenkiintoista tietää, ajatteleeko hän enää koskaan minua ja meitä...

    "Olisi toki mielenkiintoista tietää, ajatteleeko hän enää koskaan minua ja meitä..."

    Etkö sinäkään voi sitä häneltä kysyä? Surullista, kun tilanne ajautuu sellaiseksi. Tuntuu, että jotain jäi silti kesken, tai että olisi voinut olla jotain toisenlaistakin.

    Olisi pitänyt... jos... ja mitä jos vielä sittenkin... ehkä joskus vielä kohtaan hänet jossain vahingossa... minkähänlaisia ajatuksia hänellä on minusta... Noita asioita mielessäni vieläkin pyörittelen, mutta ymmärrän kuitenkin pysyä hänestä erossa. Uskon että se on parempi meille molemmille. Ehkä...

    :-)

    Äänestä

  • Yksi S kirjoitti:

    Sellaista se on. Luulen että vielä aika monellakin tällä palstalla...

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    Tilanne on nyt sellainen, etten edes oikein tiedä, missä mennään vai mennäänkö enää missään... Jotakin tietysti kertoo se, että täällä Ikävä-palstalla edelleenkin kirjoittelen...

    Voisiko se toinenkin täällä kirjoitella? Sulle, muttet tunnista?

    Äänestä

  • huominen parempi kirjoitti:

    Voisiko se toinenkin täällä kirjoitella? Sulle, muttet tunnista?

    Onhan se varmasti ihan mahdollista, kun tällaisesta palstasta on kysymys... En ole kyllä ainakaan varmuudella tosiaankaan tunnistanut häntä.

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    Onhan se varmasti ihan mahdollista, kun tällaisesta palstasta on kysymys... En ole kyllä ainakaan varmuudella tosiaankaan tunnistanut häntä.

    juuh, tämä on kyllä varsinainen sulatusuuni, mut sulle kaikkea hyvää ja onnenpipanoita, häntä pystyyn :) !

    Äänestä

  • huominen parempi kirjoitti:

    juuh, tämä on kyllä varsinainen sulatusuuni, mut sulle kaikkea hyvää ja onnenpipanoita, häntä pystyyn :) !

    Sulatusuuni on, hyvin sanottu! Sinulle myös kaikkea hyvää, pärjäile!

    Äänestä

Että tarttis lähtee lenkille.
Etten ole saanut aikaiseksi taas vapaapäivinäni mitään.
Että pitää kurkata, olisiko mahdollisesti edes pientä viitettä siihen suuntaan, että hän olisi vieraillut palstalla.
Että olipas hyvät elokuvat jotka vuokrasin.
Että päätä särkee.
Villasukat lämmittää.
Syksy on totisesti saapunut.
Että tarttis siivota piha.
Hartiat on ihan tukossa.
Oikeaa käsivartta särkee tämä netteily.
Laittaisko hyvät musiikit soimaan vai olisiko hiljaisuudessa.
Että tämä vastailu on ihan - tyhmää :))

Äänestä
  • Viestisi osoittaa kyllä ainakin sen, ettet ole sentään aivan kokonaan passivoitunut vain sohvannurkkaan ikävöimään häntä. Suunnitelmia ja tekemistä pitääkin olla, että pääsisi eteenpäin elämässään ikävästä huolimatta...

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    Viestisi osoittaa kyllä ainakin sen, ettet ole sentään aivan kokonaan passivoitunut vain sohvannurkkaan ikävöimään häntä. Suunnitelmia ja tekemistä pitääkin olla, että pääsisi eteenpäin elämässään ikävästä huolimatta...

    Eikös olisi mukava suunnitella yhteistä iltaa? Tai edes tietää, koska saa
    olla hänen lähellään? (Siis jos jotain henkilöä kaipaapi).

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Eikös olisi mukava suunnitella yhteistä iltaa? Tai edes tietää, koska saa
    olla hänen lähellään? (Siis jos jotain henkilöä kaipaapi).

    Kyllä, epäilemättä niin olisi... Olisihan se mukava tietää!

    Äänestä

Mietin juuri lähdenkä kyläilemään naisystäväni luokse
vaiko en. Puhuimme juuri puhelimessa enkä oikein
tiedä lähtisikö vai jäisikös sitä kotosalle.

Syksyyn kaipaisin jotain lämmittävää, hyvää mieltä
ja rakkautta, lämpimiä tekoja ja sanoja.

Huomenna aikainen herätys ja 9 tuntia töitä . . .
Onneksi ensi viikonloppu on myös vapaa, arjen
jaksaa töissä kunhan viikonloput olisivat aina
vapaat . . .

Yhtä ihmistä olen tänään myös miettinyt . . .

Äänestä
  • Hyvä, ikävän keskellä ne läheiset verkostot ystäviä ovat hyvin tärkeitä! Varsinkin te naiset osaatte käyttää niitä elämänne eri vaiheissa ja kiemuroissa. Ja jos oikein tiukka paikka tulee, osaatte purkaa ahdistusta itkemällä yhdessä kohdannutta menetystä, jolloin olo paranee ja helpottuu huomattavasti!

    "Syksyyn kaipaisin jotain lämmittävää, hyvää mieltä
    ja rakkautta, lämpimiä tekoja ja sanoja." Tuo oli niin loistavasti kirjoitettu, että halusin kopsata sen tähän sanasta sanaan. Siinä on varmasti hyvin monen naisen jos miehenkin toive ilmaistu lyhyesti ja ytimekkäästi!

    Äänestä

Tarinaa ei synny loputtomalla ajattelulla. Liikkeellä ja tekemisellä syntyy jälkeä.

Äänestä
  • Tuo kyllä pitää täysin paikkansa. Vielä kun jostakin löytäisi keinon toteuttaa se irl!

    Äänestä

Ketä sinä kaipaat täällä?

Äänestä

Minä kaipaan erästä sellaista ihanaa tyttöä, joka on sellainen söötti höpöttäjä. =D

Äänestä

Vaikka sanoit että menet jo eteenpäin, et halua roikkujaa niskaasi, et ymmärtänyt että mä tunsin jotain jo sua kohtaan ja siitä syystä en olisi jaksanut odottaa kauempaa. Mä olin sulle varmaan ilmaa.

Äänestä
  • Tuskin sinä nyt ihan ilmaa hänelle olet ollut, jos teillä on ollut joskus edes jonkinlaista suhteenpoikasta...

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    Tuskin sinä nyt ihan ilmaa hänelle olet ollut, jos teillä on ollut joskus edes jonkinlaista suhteenpoikasta...

    No siksi se sattuukin..ja mä ajattelin että hän olisi se oikea..

    Äänestä

  • Vapauttasi en rajoit kirjoitti:

    No siksi se sattuukin..ja mä ajattelin että hän olisi se oikea..

    Voi, kun ikävää... Pahoittelen tilannettasi!

    Äänestä

No en kai minä sitä sinulle kertoisi..

Äänestä
  • Olipa paljon kertova vaikkakin lyhyt kommentti. Vai sillä tavalla!

    Äänestä

Muutaman kk:n olen täällä käynyt.

Odotan lunta. Yhtä M(m) ikävöin välillä. Muuten ajantapoksi. Useimmiten täällä on tylsää.

Entä sinä, keiden tai kenen vuoksi täällä käyt?

Äänestä
  • Ihan aluksi kerron, etten ole valitettavasti M-mies. Itsekin tykkään talvesta, vaikkakin ehkä eri syistä kuin sinä. Tosin toivon syksynkin jatkuvan pitkään, koska aion tehdä vielä joitakin pihatöitä mökilläni, enkä toivo kovin pian vielä maan jäätyvän.

    Kaipaan erästä naista...

    Äänestä

No ajattelen erästä miestä jonka silmät ovat olleet mielessä keskiviikosta lähtien. Ihanat ja söpö mies muutenkin.. :)
En ehkä ole ihan oikealla palstalla koska on kyseessä niin uusi ihastus mut menköön.. Kai se tämäkin jonkinlaista ikävää on..
Opiskelujuttuja mietin myös.. Ja sitä et tuleekohan talvi tänä vuonna yhtä nopeasti kuin viime vuonnakin. En ehkä vastannut ihan kysymyksesi mukaisesti mut kuitenkin..
Ja todennäköisesti et ole ihastukseni.. Kuulostat iäkkäämmältä.. Ja hän ei ole kovin vanha..
Mutta vastasinpa kuitenkin..2

Äänestä
  • Ihan hyvä vastaus sinulla oli ja jokainenhan saa toki vastata omalla tavallaan. Omat varsinaiset opiskeluaikani ovat jo taaksejäänyttä elämää, vaikka tavallaan koko elämä on jatkuvaa opiskelua. Olen varmaankin sinua huomattavasti vanhempi, joten et melkoisella varmuudella ole ikävöintini kohde. Hyvää illanjatkoa sinulle kuitenkin!

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    Ihan hyvä vastaus sinulla oli ja jokainenhan saa toki vastata omalla tavallaan. Omat varsinaiset opiskeluaikani ovat jo taaksejäänyttä elämää, vaikka tavallaan koko elämä on jatkuvaa opiskelua. Olen varmaankin sinua huomattavasti vanhempi, joten et melkoisella varmuudella ole ikävöintini kohde. Hyvää illanjatkoa sinulle kuitenkin!

    Niin.. Aikuisopiskelija minäkin olen.. Mut luulisin et olet minua vanhempi. Ja luulen et ihastukseni on jonkin verran minua nuorempi. Vaikea sanoa.. Olen aika huono toisten ikiä arvioimaan.
    Hyvää illanjatkoa sinullekin!

    No minkäs ikäinen aloittaja itse on? Minäpä kaipailen sellaista 32 v. miestä...
    http://www.youtube.com/watch?v=jhBRyP96RCY
    Tuo kappale tuli taas mieleen...

    Äänestä

  • ViisitähtineN kirjoitti:

    No minkäs ikäinen aloittaja itse on? Minäpä kaipailen sellaista 32 v. miestä...
    http://www.youtube.com/watch?v=jhBRyP96RCY
    Tuo kappale tuli taas mieleen...

    Et sitten kaipaa minua, koska olen selvästi vanhempi. Ikäni alkaa nelosella.

    Äänestä

  • Pieni lisäys..
    Hän ei ole sit siellä opiskelupaikassa.. Jos tuosta yhdestä kommentistani sellaisen käsityksen saa.. Vaan eräässä työpaikassa. Vinkki on siellä ketjussa joka alkaa et 'Mitä ajattelit silloin..'. Samalla nimimerkillä olen kirjoittanut sielläkin..
    Kauniita unia.. Jos sellaisia saa toivottaa.. :)
    Ps. Minulta ei ole muualla viestejä kuin tässä ketjussa ja eräässä ketjussa jossa joku mietti et moniko viettää näillä palstoilla lauantai-iltaa..

    Äänestä

  • Hmmmmm.. kirjoitti:

    Pieni lisäys..

    Korjaan..
    Minulta ei ole muualla viestejä näille palstoille tänään kuin tässä ketjussa ja.. Unohtui pari sanaa sieltä välistä.

    Äänestä

  • juuri nyt? kirjoitti:

    Et sitten kaipaa minua, koska olen selvästi vanhempi. Ikäni alkaa nelosella.

    43? On ikää eräällä miehellä, jota mietiskelen.

    Äänestä

  • Hmmmmm.. kirjoitti:

    Niin.. Aikuisopiskelija minäkin olen.. Mut luulisin et olet minua vanhempi. Ja luulen et ihastukseni on jonkin verran minua nuorempi. Vaikea sanoa.. Olen aika huono toisten ikiä arvioimaan.
    Hyvää illanjatkoa sinullekin!

    Jatkan et..
    Olen saanut sellaisen käsityksen et hän olis varattu. En tiedä sit olenko oikeassa.. Siksi vähän epäröin.. En haluaisi rikkoa kenenkään välejä.
    Ja myönnän et olen vähän kahden vaiheilla..
    En oikein osaa sanoa minkään perusteella et kumpi olis parempi kun en tunne kumpaakaan sen paremmin. Ja toinen asuu toisella paikkakunnalla satojen kilometrien päässä.
    Enkä ole mikään tuuliviiri.. Jos sellaisen käsityksen noista kirjoitteluistani saa. Mietin pääni puhki viikonloppuna mut se ei tuottanut juurikaan tulosta. Pitäisi jutella kummankin kanssa niin ehkä osais sanoa sit jotain enemmän..
    Mutta.. Mukavaa päivää hänelle.. Jos vain sattuu huomaamaan tämän.. :)
    (Tämä on sit eka viesti minulta näille palstoille tänään. Ja ainoaksi jääkin, ainakin toistaiseksi.)

    Vielä..
    Tai paremminkin et En oikein osaa sanoa minkään perusteella et miten ajatella kummastakin.. Kun en tunne kumpaakaan sen paremmin. Ja hassultahan tämä höpötykseni ehkä kuulostaa.. Mut minkäs teet.. Itsellä kai on liian helppo tilanne, ainakin siinä mielessä et ei lapsia eikä miestä. Ja itseasiassa, en tiedä tuosta toisestakaan (joka muutti kauemmaksi) et mikä on hänen tilanne. Että silleen..
    Mut miepä poistun muihin touhuihin..
    (Minulta ei ole sit muita viestejä näille palstoille tänään kuin nämä 2 tässä ketjussa.)

    Oletkos entinen Niin....? Kun on jotenkin samantyylisiä juttuja ja pitkiä jatkokertomuksia.

    Äänestä

  • 5+1 kirjoitti:

    Oletkos entinen Niin....? Kun on jotenkin samantyylisiä juttuja ja pitkiä jatkokertomuksia.

    Myönnän et olen sillä samalla nimimerkillä kirjoitellut täällä.. Eilenkin (esim. tuolla Järki ja tunteet-palstalla).. Myönsin tosin siinäkin yhteydessä tuon saman asian kuin tuossa edellä.

    Äänestä

  • Hmmmmm.. kirjoitti:

    Myönnän et olen sillä samalla nimimerkillä kirjoitellut täällä.. Eilenkin (esim. tuolla Järki ja tunteet-palstalla).. Myönsin tosin siinäkin yhteydessä tuon saman asian kuin tuossa edellä.

    Itseasiassa piti näiden tämänpäiväisten kommenttien mennä tuonne toiseen omaan kommenttiin jatkeeksi (eli siihen jonka kirjoitin 16.10.-11 klo 22.07). Sattui vahinko. Aloittaja ei ole ihastukseni. Liian vanha..

    Äänestä

Ajatukseni ovat hyvin samansuuntaiset kuin aloittajan. Mietin jatkuvasti ihmistäni, joka on valloittanut sydämeni. Syksy tuo aina haikeutta mieleen, vaikka sama vuodenkierto on joka vuosi. Surua koen siitä, että kesä on ohi.

Ne syvimmät ja sisimmät tunteeni haluaisin kertoa hänelle, jonka uskon ne ymmärtävän. Kohdalleni saapunutta rakkautta ja lämpöä en unohda koskaan.

Herkät ajatukseni kuiskaan iltaan Hänelle - elämälle kiitollisena

Äänestä
  • Kaunis on viestisi ja kauniita ovat ajatuksesi hänestä. Hänelle luonnollisesti haluat kertoa juuri ne syvimmät ja sisimmät tunteesi, mikä on aivan ymmärrettävää! Tuskin kukaan unohtaa kohdalleen osunutta rakkautta ja lämpöä.

    Toivon että saat vielä lähellesi hänet, jota kohtaan tunnet suurta ikävää!

    Äänestä

. . . että eipäs sitten tullut lähdettyä ystävälle, tänne jäin kiinni ajatuksiin . . .

Äänestä
  • Mikäs sitä täälläkään on ollessa, noin käymäseltään! Ystäväsi on siellä jossakin ja menet sitten joku toinen ilta tapaamaan häntä.

    Toivottavasti saat lohdutusta oloosi ja ikävääsi näistä vertaistuellisista viesteistä!

    Äänestä

Ja voisiko joku juuri nyt? vähän kuvailla sitä kaipaamaansa naista??

Äänestä

ihmeessä luen näitä nyt. Tähän jotenkin juuttuu... Tulee samalla purettua omia mietteitä ja huomaa, että moni muukin miettii. Söpöt viestin hymyilyttävät, negatiivisista voi tulla mieleen, että kirjoittaisiko joku itselle noin.

Äänestä

ikävöin erästä miestä.en tiedä,onko hänellä ikävä.en tiedä,pitääkö hän musta vai onko muuten vaan ollut ystävällinen.en tiedä yhtään mitään tällä hetkellä,edes sitä,koska näen hänet seuraavaksi,vai näenkö enää ikinä.
on olemassa pienenpienenpieni mahdollisuus,että hän onkin vain ujo eikä sen takia ole viime aikoina ollut yhteydessä.vaikka pessimistinen järki sanoo,että kyllä hän olisi jo ottanut yhteyttä,jos himpun verran edes välittäisi...
mutten silti lakkaa toivomasta,sillä pidän tästä ihmisestä todella ja oikeasti.en usko ettei hän välitä,ennenkuin hän sanoo sen suoraan.
käyn täällä palstalla turhan usein,koska tuntuu että se on tällä hetkellä ainoa,joskin kuviteltu yhteys häneen,mutta tyhjää parempi kuitenkin.saahan täällä edes hieman purettua tunteita,jos ei muuta....
vaikka tuntuu kauhealta ajatella,etten ehkä enää näkisi häntä,tai ettei hän välittäisi.
olen yrittänyt pysyä positiivisella mielellä,mutta joskus nämä ajatukset ottaa vallan.ja itkettää..............
älkää kukaan laittako miinuksia tälle,tarpeeksi kurjaa muutenkin!!!!!!!

Äänestä
  • laitoin plussan koska on kuin omat ajatukseni... lämpimiä ajatuksia yhdelle miehelle..naiselta...

    Äänestä

  • En yleensä täällä mitään kirjoittele, mutta haluaisin kertoa omasta kohdaltani. Kolahti omaan nilkkaani. Olen Mies joka ikävöi erästä nuorta naista.olen ollut ystävällinen häntä kohtaan. Olen ujo mutten enää niin ujo kuin aiemmin.kiitos tämän nuoren naisen. Nimittäin hän on rakkauttaan jakamalla antanut minulle voimia ja hyvää oloa. Hän on ikään kuin eheyttänyt minut. Imen itseeni häneltä kaikkea hyvää. yllättää minut aina positiivisesti uudestaan ja uudestaan. kun saan korjattua itseni. Avaudun hänelle - rakkaalle ja päästän hänet suojakilpeni lämpimämmälle puolelle. itke kun kun se helpottaa älä turhaan itke kuitenkaan.Toivon ettei sinun tarvitse itkeä minä ainakin välitän kunpa saisin niin paljon itsestäni irti, että saisin ujoudeltani (lamaannuttava) paljastettua kuinka kauan olen ollut lumoissani sinusta. En jätä ikinä miksi jättäisin tai unohtaisin jos uskallamme ottaa toisemme vastaan on koko maailma temmellys kenttänämme ja voim nautimme päivin öin toistemme seurasta. Unia ja pisteitä

    Äänestä

  • 4 star to 5 kirjoitti:

    En yleensä täällä mitään kirjoittele, mutta haluaisin kertoa omasta kohdaltani. Kolahti omaan nilkkaani. Olen Mies joka ikävöi erästä nuorta naista.olen ollut ystävällinen häntä kohtaan. Olen ujo mutten enää niin ujo kuin aiemmin.kiitos tämän nuoren naisen. Nimittäin hän on rakkauttaan jakamalla antanut minulle voimia ja hyvää oloa. Hän on ikään kuin eheyttänyt minut. Imen itseeni häneltä kaikkea hyvää. yllättää minut aina positiivisesti uudestaan ja uudestaan. kun saan korjattua itseni. Avaudun hänelle - rakkaalle ja päästän hänet suojakilpeni lämpimämmälle puolelle. itke kun kun se helpottaa älä turhaan itke kuitenkaan.Toivon ettei sinun tarvitse itkeä minä ainakin välitän kunpa saisin niin paljon itsestäni irti, että saisin ujoudeltani (lamaannuttava) paljastettua kuinka kauan olen ollut lumoissani sinusta. En jätä ikinä miksi jättäisin tai unohtaisin jos uskallamme ottaa toisemme vastaan on koko maailma temmellys kenttänämme ja voim nautimme päivin öin toistemme seurasta. Unia ja pisteitä

    kiitos tuntematon kirjoittaja kauniista sanoista.....toivon että löydät vielä tien hänen luokseen,kenestä noin kauniisti kirjoitat...mä en itse enää ole niinkään nuori... : )
    ujous lienee mullakin suurin syy,miksi tilanne on mikä on.*****että harmittaa tällainen!

    Äänestä

Kaipailen yhtä palstatuttua, saman suuntaisia ajatuksia meillä...

Äänestä
  • Kaipailet siis palstatuttua... Lähetäpä hänelle rohkeasti viestiä, niin tuttusi varmaankin vastaa. Ehkä hänkin kaipailee juuri sinua!

    Äänestä

En kaipaa ketään. Joskus eksyin näitä juttuja lukemaan, ajankuluksi. Mietin tosiaan miten se elämä meni näin. Toisilla on joku, mulla ei ollut sitten ikinä ketään. Mussa taisi olla liikaa vikoja, sisäisiä ja ulkoisia, että en kelvannut kellekään. Näin vanhana on turha miettiä ja jossitella. Mielessäni käynyt elämää lävitse ja tajunnut tärkeän asian, musta ei yksikään poika/mies ollut ikinä kiinnostunut. Joitakin tapahtuneita asioita muistelemalla tajunnut senkin että minkä takia olin aina yksin ja tulen aina olemaan yksin. Olen vaan liian ruma ihminen, ei tämän näköisen kanssa kukaan halua olla missään tekemissä, jos ei ole pakko. Joten mulle ei ollut olemassa sitä yhtäkään miestä. Ei sellaista miestä ole olemassakaan joka näin hirvittävän ruman naisen kanssa voisi olla. Joten ei ole syytä kaivata ketään, rumalle on parempi kun unohtaa olevansa tunteva ihminen. Ei ruman tunteisiin kukaan mies ikinä vastaa, se on sula mahdottomuus ja vastoin luonnonlakeja.

Äänestä
  • Olen huomannut, että aika paljon ihmisen kiinnostavuus riippuu hänen itseluottamuksestaan. Jos jo lähtökohtaisesti pitää itseään rumana ja kaikin puolin viallisena, se näkyy ulospäin ja tekee aivan tavallisen näköisestäkin ihmisestä epäkiinnostavan.

    Kun katselee suuressa ihmisjoukossa pareja, on heidän joukossaan jopa huomattavankin suuri osa sellaisia, joista toinen ei ole erityisen "kaunis" tai "komea" ja toinen taas on hyvännäköinen. Niinpä vain ovat yhdessä.

    Kyse onkin vetovoimasta, joka muodostuu monen tekijän yhteissummana, johon vaikuttaa vain yhtenä tekijänä ihmisen ulkonäkö. Jos olet tyytymätön omaasi, mieti, miten voisit korostaa "hyviä puoliasi", joita sinussakin aivan varmasti on.

    Käytös, olemus, puhetapa ja ulospäinsuuntautuneisuus vaikuttavat suuresti siihen, millaisena me näytämme muiden silmin. Pieni itsevarma flirtti naisen käytöksessä saa lähes miehen kuin miehen kiinnostumaan.

    Äänestä

Pitäisi nähdä että voisi sanoa että oletkpo ruma, niin kuin sanot. Oikea rakkaus ei katso ulkonäköön vaan tekoihin ja toisen hyvyyteen.

Äänestä
  • Usko pois. Jos joku rekkakuski ja muutamat muut fiksut miehet ovat mua rumaks ja lortoksi nimitellyt, niin silloinhan sen täytyy olla totta. Ei ainoastaan miehet vaan muutamat entiset naispuoliset tuttavat ovat mua rumaks haukkuneet. Tuskin kukaan ruman kuoren omaavan kans haluaa edes tutustua saati rakastua. Mulle ei löydy ketään ja näin vanhana sillä ei ole enää mitään merkitystä. Mä olen jo puolessa välissä matkaa kuolemaa ja kuljen lopun, toivottavasti lyhyen, matkan yksin. Mä en enää usko rakkauteen tai muuhunkaan bullshittiin. Liikaa shaissee tullut muilta niskaan. Mulle muut ihmiset, paitsi lähiomaiset, ovat nykyään yhdentekeviä. Elämä opetti, ettei näin rumalla voi olla edes yhtä ystävää. Ja "hyvät" ihmiset opetti ettei hyväntekeväisyys kannata.

    Äänestä

  • pimeä syksy... kirjoitti:

    Usko pois. Jos joku rekkakuski ja muutamat muut fiksut miehet ovat mua rumaks ja lortoksi nimitellyt, niin silloinhan sen täytyy olla totta. Ei ainoastaan miehet vaan muutamat entiset naispuoliset tuttavat ovat mua rumaks haukkuneet. Tuskin kukaan ruman kuoren omaavan kans haluaa edes tutustua saati rakastua. Mulle ei löydy ketään ja näin vanhana sillä ei ole enää mitään merkitystä. Mä olen jo puolessa välissä matkaa kuolemaa ja kuljen lopun, toivottavasti lyhyen, matkan yksin. Mä en enää usko rakkauteen tai muuhunkaan bullshittiin. Liikaa shaissee tullut muilta niskaan. Mulle muut ihmiset, paitsi lähiomaiset, ovat nykyään yhdentekeviä. Elämä opetti, ettei näin rumalla voi olla edes yhtä ystävää. Ja "hyvät" ihmiset opetti ettei hyväntekeväisyys kannata.

    Jahas, kyl mä tästä itteni tunnistan, osittain. Paitsi, että uskon mä siihen rakkauteen edelleenkin.
    Syntymässä saatuun ulkonäköön ei voi vaikuttaa, mutta toi lorttojuttu meni jo vähän överiksi. Lortto mun käsittääkseni tarjoo "sitä" omasta tahdostaan tai maksua vastaan, ei doupattuna, pakotettuna etc. Kyllähän sä tiedät!
    On mulle ystävät edelleenkin tärkeitä ja onneksi niitäkin sentään edelleen on.
    Ihan kaikkee ku ei sentään osteta/myydä rahallakaan.
    Luottamus ihmisiin meni totaalisesti, myönnän, mutten siltikään suostu katkeroitumaan. Niin ikävältä kun se sun korvissa varmaan kuulostaakin.

    Äänestä

pimeää on,joo.pakko tuumia että lienet törmännyt vääränlaisiin ihmisiin,ei mulle tai varmasti monelle muullekaan ole ihmisen ulkonäöllä niin väliä.enpä itsekään ole kummoisen näköinen.
joskus toisilleen oikeat tai edes osapuilleen oikeat ihmiset ei vain kohtaa.kai niitä pinnallisia idiootteja jotka tuijottaa toisen ulkonäköä on sitten vähän liikaa.....en tiedä.ÄLÄ, älä ihmeessä vielä luovuta sen suhteen.ei tarvi löytyä kuin se yksi oikea ihminen,vaikka kaikki muut olisi vääriä...

Äänestä

Ketä tai keitä ihmisiä mietit ja millä mielellä? Ikävöitkö... no, todennäköisesti,
kerta olet tällä palstalla?
- No sillain kivasti ikävöin, kohta nähdään :) Sellanen suloinen, hauska ja mukava ihminen joka on saan mut nauramaan ja hymyilemään pitkin päivää. Mua pelottaa. Mulle on aina tehty ikävästi. Siksi kai ihmettelen täällä ihmiskohtaloita vaikka omani hyväksynkin...

Käytkö täällä useinkin, mistä lähtien olet täällä käynyt?
- No en käy. Surffailen huvikseni siellä sun täällä kun yritän rauhottuu nukkumaan.

Kuinka löysit tämän palstan ensimmäisen kerran?
- www.suomi24.fi

Luuletko, että minä (m) mahdollisesti myös ikävöin sinua?
-En luule. :D Ellet ole se mun mussukka niin voi olla että vähän ikävöit, sillain kivassa mielessä. Ainakin sen perustella mitä tänään sanoit :D

Äänestä

Enpäs ole ennen tänne vilkaissutkaan. Kummasti vaan veri vetää, onko sitten syy syksyn ja pimeyden, mutta täällä minäkin. Aikaa on mennyt jo ihan tarpeeksi vaikka sanotaanhan sitä että toisilla menee yli pääsemiseen kauemmin kuin toisilla ja ei saisi syyttää itseä jos ei pääsekkään helposti yli. Tapoihini ei kuulu ihastua tai rakastua nopeasti - en tiedä vieläkään olenko sitä suurempaa edes koskaan kokenut. Tänne kuitenkin nyt päädyin kun taas heräsin yhden yön jälkeen kun koko yön olen nähnyt unia tästä entisestä, ainoasta vakavammasta, jolle luulin itsekin olevani muutakin kuin entisen lohtua. Noh, alitajunta siitä minua varoitteli silloin - nyt se ei jätä rauhaan edelleenkään.

Millä nämä unet sais loppumaan? Tahtois jo olla yli ja unohtanu - voin olla 110% varma että Hän on yli minusta ja meistä jo lähes vuosi sitten. Minä vaan en saa näitä unia pysymään poissa ja raiteita käännettyä kohti ketä tahansa muuta... Tehtävää olis mutta mitään ei saa tehtyä kun unet palaa vetämään maihin uudelleen ja uudelleen.

Ps. ei tosiaan ole kyse mistään hekumaunista

Äänestä
  • Jos ihastuminen on selvästi yksipuolista ja kohde on jo vilkuttanut punaista valoa vähintäinkin kerran kiellon päälle, on vain tyydyttävä siihen ja annettava ajan hoitaa toivottoman ihastuksen sammutus. Sen se kyllä tekeekin, vaikka siinä voikin mennä vuosia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juuri nyt? kirjoitti:

Ketä tai keitä ihmisiä mietit ja millä mielellä? Ikävöitkö... no, todennäköisesti, kerta olet tällä palstalla? Käytkö täällä useinkin, mistä lähtien olet täällä käynyt? Kuinka löysit tämän palstan ensimmäisen kerran? Luuletko, että minä (m) mahdollisesti myös ikävöin sinua?

Kun katsot ikkunasta, näet harmaapilvisen taivaan. Taas on syksy, kesä meni nopeasti, kuten aina, mutta syksy tuntuu pitkältä ja ehkä ankealtakin. Tuntuuko sinustakin, että et saa oikein otetta elämästä, kun ei ole "se oikea" vierellä tukemassa ja piristämässä? Se ainoa oikea...

Elämänkierto jatkuu ja ikää tulee koko ajan lisää. Välillä melkein iskee paniikki: miten tähän on jouduttu! Eihän tämän näin pitänyt mennä. Silloin joskus sitä ajatteli aivan toisenlaista elämäntarinaa itselleen. Nyt jo vähän epäilyttää, että onko kukaan ollut osapuilleenkaan samoin odotuksin liikenteessä. Monista ihmisistä VAIN yksi voisi olla oikeasti se oikea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu