Poliisi etsii kadonneita MSO:lla

Managing Search Oper

"Suomessa kokeillaan uutta tapaa kadonneiden etsinnässä. Useissa maissa käytössä oleva MSO-menetelmä perustuu profilointiin ja sen perusteella tehtäviin todennäköisyyspäätelmiin. Menetelmän odotetaan nopeuttavan erityisesti alkuvaiheen pelastavaa etsintää.

MSO-etsinnässä (Managing Search Operation) kadonneesta henkilöstä ja etsintätapauksesta tehdään profilointi, jonka perusteella päätellään todennäköisimmät löytymisalueet.

Valmistelujen taustana käytetään kadonneen henkilöhistoriaa ja muita katoamistapauksia. Niiden perusteella tehdään nopea vertailu tietokoneella.

MSO:hon perehtynyt ylikonstaapeli Jari Seppälä Peräpohjolan poliisilaitokselta Lapista kertoo, että Suomessa vertailuaineistoa on toistaiseksi vähän, mutta MSO:n syntysijoilla Pohjois-Amerikassa tapauksia on kertynyt jo yli 50 000. Seppälän mukaan niissä on havaittavissa selkeää toistuvuutta.

Poliisin kannalta MSO:n erityisyys on selkeä toimintajärjestys ja se, että pelastava etsintä voidaan suunnata todennäköiselle alueelle nopeasti.

Jari Seppälän mukaan menetelmässä on avaimia myös tehokkaampaan maastotyöskentelyyn - ainakin jos sitä vertaa nykyään yleiseen ihmisketjussa haravointiin. MSO:ssa etsittävä alue jaetaan lohkoihin, jotka asetetaan tärkeysjärjestykseen todennäköisyyslaskelmin. Lohkoja kierretään kolmen hengen partioissa vastapäivään.

Seppälä huomauttaa, että tähänkin saakka etsintöjä on toki keskitetty esimerkiksi todennäköisille kulkureiteille ja tiettyihin kohteisiin.

- Mutta tässä uudessa systeemissä ne jaksotetaan selkeästi etsinnän eri vaiheisiin, hän sanoo.

MSO voi olla avuksi siinäkin, että maaseuduilla alkaa olla pulaa etsijöistä, kun asukkaita, varsinkin nuoria, on entistä vähemmän.

Lohkopartioinnissa voidaan tutkia isojakin alueita, vaikka etsijöitä olisi vähän.

MSO:n soveltuvuutta Suomeen kokeillaan Lapissa parin vuoden ajan.

Ensituntumaa MSO:hon on otettu kahdessa etsinnässä, ja Seppälän mukaan etsinnän aloittaminen ja jaksottaminen tuntuivat niissä aiempaa helpommilta.

Kadonneiden etsintä kuuluu Suomessa poliisille, joka käyttää usein apuna Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koulutettuja etsijöitä. "

Luuletteko että kadonneet löytyvät nopeammin ja paremmin tällä systeemillä?

Voiko poliisi löytää MSO:n avulla jo aikaisemmin kadonneita?

"Suomessa ilmoitetaan vuosittain kadonneiksi 2000 ihmistä
Heistä merkittävä osa on nuoria aikuisia. Katoamisia tapahtuu päivittäin vaikka katoamisuutisia ei mediassa näy päivittäin. Suomessa jää vuosittain pysyvästi kateisiin noin kymmenen ihmistä.Kadonneista 0-3 päätyy vuosittain henkirikoksen uhriksi." http://www.kadoksissa.fi/

0

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        177
        1570
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        103
        782
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        735
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        598
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        546
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        126
        546
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        528
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        510
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        493
      Aihe