Elikkäs, kaipaan vähän muiden mielipiteitä tähän asiaan;
Olen tavannut kyseisen miehen muutama kuukausi sitten laivalla ja ollaan jatkettu sen jälkeen "tapailua". Olen ollut hänen luona ja yötä ja hän minun luona useasti. Itse olen epäröinyt kauheesti tätä hommaa, koska olen aikaisemmin satuttanut itseäni sillä, että ihastuin mieheen joka sit ns. särki sydämmeni.
Tämä mies kenen kanssa olen nyt tapaillut, niin on itse minulta kysellyt, epäröinkö tätä juttua? Hän on minua muutaman kerran pyytänyt vanhemmilleen, hän on puhunut minusta hänen kavereilleen ja hän on myös esiintynyt minun kanssa julkisesti kaupungilla ym. Hän on viettänyt aikaa minun ja minun kavereiden kanssa. Ja olemme paljon jutelleet ja hän on nimeomaan antanut ymmärtää, että hän olisi kiinnostunut muutenkin, kun vaan unikaverista.
Noh, uskaltauduin ihastua siihen ihmiseen ja sieltähän sitten tulikin pinetä pakkia...tai ei pientäkään? Mies sanoo, että häntä stressaa ja ahdistaa tää juttu ?? ja että hänelle tämä on ollut viatonta ym. Tuntuu siltä ettei sen touhussa ole nyt päätä eikä häntää, koska hän on sanoillaan ja teoillaan aikaisemmin antanut ymmärtää että kiinnostunut on !
Sovimme, että juttelemme kasvotusten asiasta vielä, mitä minun kannattaa sille sanoa ?? Onko tässä enään mitään toivoa ?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä se heti tietää, jos kolahtaa!
Jos mies on sitä mieltä, että häntä stressaa ja ahdistaa teidän juttu.
Niin miksi vielä roikut, unohda koko juttu.
vittu mikä ääliö mies >:( Just tollasiin mäkin törmäilen. En enää luota kehenkään. Nytkin olen tutustunut ihanan tuntuseen mieheen mutta mun pää sanoo joka toinen hetki että "JOOOO!!! ihan perfect!" ja joka toinen hetki että "EIII!!! se satuttaa miuu ihan varmana!!!"
Mutta, oo rehellinen ittellesi. Jos sitä ahistaa niin anna sen olla. Miettiköön sitten yksinänsä elämäänsä ja jatka omia juttujasi.
Toisaalta, oletko saanut puhuttua sen kanssa että mikä sitä ahistaa ja ressaa? Voisko olla että sitä ahistaa ja ressaa kun sä et ole ollut kovin vastaanottavainen? Ehkä muakin ahistaisi ja ressaisi jos mä joutuisin kokoajan vakuuttelemaan toiselle että olen vakavissani. Suhteenhan pitäisi olla kivaa molemmille. Peloistani huolimatta mä ajattelin ainakin itse yrittää pitää päätä pystyssä...jos se satuttaa niin se tekee sen, ressasin mä sitä ite tai en. Ja matka jatkuu...
itsellä melkein samanlainen tapaus. Oli niin ihastunu ja rakastunu, ja halusi muuttaa yhteen aika alussa. Sitten tuli pieniä taukoja, viikko tai pari, että vaan viestiteltiin. Miehestä selviskin, että olikin "perhe" toisella paikkakunnalla, ja muutama muukin siinä sivussa. Joiltain sivuilta oon lukenu samantyyppisistä tapauksista, ja kovasti narsistiin viittaa... Joiltain vain puuttuu omatunto kai kokonaan. Mutta, toivon ettei kohdallas olis samaa, niin paskan maku jäi...
No tämä kyseinen tapaus on siis tämmöinen, että alussa just halusi olla mun kanssa ja halusi viedä porukoilleen ym. kerran hän minulta kysyi, että epäröinkö tätä ja sanoin ett kyllä, koska olen ennenkin tullut petetyksi. Hän sitten sanoin, ettei epäröi itse lainkaan.. noh, nämä hänen ei niin hyvät uutiset tulivat myöhemmin ja olen kyllä niin ihmeissäni! Jos mies olisi halunnut vain seksisuhteen, niin luulisi että olisi heti alussa siitä maininnut eikä tollai LIIAN MYÖHÄÄN !