Horoskoopit on heikkouskoisten huijausta. "Olet syntynyt sen ja sen tähtimerkin alla". Astraalista faktaa: lähimmästä tähdestä valo matkaa maahan miljoonia vuosia. Eli kun katsot tähtitaivaalle näet sen valon joka on lähtenyt tähdistä miljoonia vuosia sitten. Noh, se minkä näkee juuri nyt ei voi olla enää siinä kohdalla. eli et ole oikesti syntynyt sen tähtimerkin alla. Ei voi olla, ei! Eiiiiiiiii!
Utopiaa
Ersius
5297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kunpa nämä amatööriskeptikot joskus oppisivat erottamaan astroNOMIAN astroLOGIASTA, niin päästäisiin keskustelussakin ehkä vähän pidemmälle. ;-)
Ehkä sillä tavalla niillä on yhteistä, että astronomia on osoittanut astrologian tietyt asiat epätosiksi. Ei se ole uusi asia, että astrologiassa on astronomisia mahdottomuuksia, kuten esimerkiksi juurikin tämä, että olet muka syntynyt jonkin tietyn tähtimerkin alla. Siis konkreettisesti. Näennäisesti kylläkin. Ja jos astrologiassa näennäisyys, ei konkreettisuus, on asian ydin, niin siinätapauksessa se vasta utopiaa onkin.
Horoskoopin ja muut mambozambojen kehittäjät ovat luoneet tämänkaltaiset utopiat heikkouskoisia hallitakseen tai ovat olleet erittäin luovia taatakseen taloudellisen menestyksen. Kun pimeänä historian aikakautena luodaan jotain tällaista, niin totuus on että jotkin tulevaisuuden tieteenalat saattavat osoittaa huijaukseksi monet asiat johon on uskottu.
En tiedä, miten alkup. viestin kirjoittaja tuntee asiat, mutta kyseessä ei ole astronomian sekoittamista astrologiaan vaan väite, että astronomia on todistanut astrologian, ainakin tämän asian, epätodeksi. Ja tähän yhdyn minäkin.
Omassa viestissäsi "hyökkäät" pilkan avulla puolustamaan omaa uskomustasi, sen sijaan että antaisit jotain rakentavaa perustaa asian käsittelylle. No, tämä on ihan normaali inhimillinen reaktio kun sohaistaan asioita, joihin itse uskoo.
Ja jos uskot, niin millä tavalla olet saanut konkreettista faktaa uskomuksesi tueksi? Vai riittääkö vain, että uskoo sen minkä lukee tai kuulee, hälläväliä onko se totta vai ei, kunhan on onnellinen ja tyytyväinen?
(amatööri)skeptikko
Kommenttini ei ollut tarkoitettu pilkaksi, vain toteamukseksi, hieman näsäviisaaseen sävyyn tosin, myönnettäköön. ;-) Kokemusta nimittäin skeptikoiden kanssa keskustelusta (asiallisestakin) on jo vuosien ajalta, mutten vielä ole törmännyt kuin muutamaan, jotka ovat ymmärtäneet tuon perustavanlaatuisen eron. Nykyään näen viestistä jo aika nopeasti, kannattaako keskustelua ylipäätään lähteä käymään. En nimittäin itse enää jaksa joka kerta selittää astrologian perusasioita, joista skeptikoilla hyvin harvoin on mitään tietoa. No, senpä vuoksi he skeptikkoja saattavat ollakin.
Sinä väität siis, että nimenomaan astronomia on todistanut astrologian epätodeksi. Missä mielessä? Eihän astrologialla ole astronomian kanssa nykyaikana juuri mitään tekemistä, eikä valtaosa astrologian harrastajista usko mihinkään planeettojen fyysisiin vaikutuksiin - käsitys, joka skeptikoilla jostain syystä tuntuu usein olevan, koska he eivät osaa kuvitella muuta. Astrologiahan on symbolikieli, käsitejärjestelmä, joka perustuu vastaavuuteen, "niin ylhäällä kuin alhaalla". Astrologinen kartta tietystä hetkestä peilaa symboliikaltaan ja teemoiltaan tuolla hetkellä alkanutta asiaa, tai vaikkapa syntynyttä ihmistä. Itse en ainakaan osaa skeptikkoja tyydyttävästi vastata siihen, mihin tämä sitten perustuu, mutta ei se ole estänyt minua tutustumasta järjestelmään. Skeptikkoja taas juuri se seikka näyttää eniten estävän, koska he ilmeisesti tarvitsevat ensin jonkun auktoriteetin vahvistamaan, ettei kyseessä ole huuhaa. :-) Kun tällaista ei ole, he voivatkin jälleen tuudittautua omaan alkuperäiseen uskomukseensa, että astrologiassa ei ole perää.
Itselläni ei ollut ennakkokäsityksiä, kun aikanaan viitisentoista vuotta sitten aloin astrologiaan perehtyä. Lähdin liikkeelle avoimin mielin ja hankittu tietämys sekä karttatulkinnoista saatu palaute ovat tähän asti vain vahvistanut jatkamaan. Kyseessä on itselleni mielenkiintoinen harrastus, joka tarjoaa erilaisen näkökulman ihmisiin ja elämään. Astrologiahan ei ole pelkästään sitä, että tutkitaan "kuka minä olen". Ehei, se on vain yksi osa-alue.
Astrologia ei ole oppi johon uskotaan, vaan käsitejärjestelmä, jonka symboliikka perustuu vanhaan mytologiaan. Sitä voi kuka tahansa opetella käyttämään, ihan kuten englannin kieltäkin. Tosin kuten kielissäkin, jotkut ovat astrologiassakin lahjakkaampia kuin toiset.
Ihmisten suurin heikkous lienee se että sanovat jotain mahdottomaksi vain siksi että itse eivät sitä ymmärrä. Ersiuksen tapaiset sanoivat Edisonille että ei tämä sitä lamppua palamaan saa.
Fakta: Lähin tähti on Aurinko eikä valon matka sieltä kestä miljoonia vuosia.
Lisäksi tähdistöt eivät ole avainasemassa astrologiassa vaan vyöhykkeet so. 30 asteen sektorit oinaasta kaloihin. Aurinko ja planeetat näkyvät maahan näiden sektoreiden läpi. Kyse ei siis ole sektoreiden kanssa samalla tavoin nimetyistä tähdistöistä.
Astrologia on varsin selkeä järjestelmä. Tosin sen kunnolla omaksuminen vie muutaman vuoden. Olen itse huomannut sen toimivan todella hyvin. Erehtymisen vaara luonnollisesti on aina olemassa mutta niin on myös mm. lääketieteessä.
Ersius on sellainen tyyppi joka uskoo sitten kun näkee. Kannustaisin toki Edisonia lampun kehittelyssä. Sehän olisi mielenkiintoista ollut nähdä sitä intohimoista työtä.
Olkoon vaikka aurinko lähin tähti, mutta tarkoitan tähtiä. Siis niitä tähtiä jotka näkyvät pieninä valkoisina pisteinä yötaivaalla:)
Voihan olla että jauhoin silkkaa paskaa. Mutta kun on asenne sellainen, että en usko horoskooppijuttuihin. Ja tarkoitin myös sitä, että yleensä tiede osoittaa uskomukset vääriksi. Oli ne mitä tahansa. Tai ehkä TIEDE on salaliitto jolla maailmankaikkeuden ihmeet halutaan piiloon... tai jotain:)