Mikko ei halunnut odottaa enää viikonlopun yli, joten hän päätti lähestyä Juusoa perjantaina koulun jälkeen. Katsottuaan ensin taakseen Mikko juoksi Juuson kiinni. ''Hei, mulla olis muuten asiaa.'' ''Kerro pois vaan.'' ''Sähän sanoit silloin pari päivää sitten, että... Tota...'' ''Että mitä?'' ''Ei kun - ei mitään, sittenkään...'' ''Ei, kerro nyt vaan.'' ''En mä - ei mulla sittenkään mitään... Mä meen tästä'', Mikko mutisi ja lähti kävelemään nopeammin, koska hän oli lähellä purskahtaa itkuun. Hän ei sittenkään uskaltanut kertoa Juusolle, että halusi olla tämän ystävä, nimittäin hän arveli, ettei Pyry hyväksyisi heidän kaverisuhdettaan. Mikko oli saanut itsekin tuta välillä Pyryn aggressiot Juusoa kohtaan, kun tämä oli joskus saanut Pyryn täysin raivon valtaan.
Juuso lähti juoksemaan Mikon perään: ''Hei, oota - Mikko, älä mee!'' Mikko lähti itsekin juoksemaan, koska ei halunnut Juuson näkevän hänen kyyneleitään; hän ei pystynyt olemaan itkemättä. Hän tunsi padonneensa tunteitaan niin kauan, ettei voinut enää tukkia kaikkia murtumakohtia. ''Mikko, pysähdy!'' Se ei tullut hänelle mieleenkään. Lopulta Juuso kuitenkin sai tarrattua Mikon repusta kiinni. ''Ei, Juuso, en mä halua...'' Juuso näki nyt, että Mikko itki. Mikko yritti kyllä peitellä sitä parhaansa mukaan, mutta Juuso ei ollut niin tyhmä: ''Mikko, miks sä itket?'' ''En mä itke, kun meni roska silmään'', Mikko vastusteli. ''Mikko, oikeesti. Sä voit kertoo mulle. Ihan mitä tahansa. Mehän ollaan sujut, muistatsä?'' ''Mutta kun...'' ''Mitä? Sä voit kertoo.'' ''Mut ei Pyry - en mä - mua pelottaa...'' Mikko jatkoi tuherrustaan. Juuso oli pyörällä päästään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse. ''Mikko, sä voit luottaa muhun. En mä kerro kenellekään, jos et sä tahdo'', Juuso vakuutti katsoen samalla sivuilleen, ettei kukaan ollut näkemässä. He olivat onneksi ehtineet jo melko kauas koulusta.
Mikko huokaisi syvään ja yritti olla niiskuttamatta kesken puheen: ''Mä haluan olla sun ystävä, ja...'' ''Ja?'' Juuso oli täynnä toivoa. ''Ja vähän muutakin.'' ''Mitä?'' Mikko otti taas syvään henkeä. Ilman mitään varoitusta hän nopeasti astui askeleen lähemmäksi Juusoa ja rutisti häntä itseään vasten. Juuso ei tajunnut mitään ennen kuin huomasi jo olevansa entisen vihamiehensä kanssa lähemmässä kanssakäymisessä kuin oli koskaan kuvitellutkaan. Juuso ei pistänyt pahakseen - päinvastoin. Hän kietoi itsekin kätensä Mikon ympärille.
Mikko oli onnellisempi kuin pitkään aikaan. Hän ei ajatellut mitään muuta kuin sitä lämpimää tunnetta, kun sai painautua Juusoa vasten ja vain - haistaa hänen miehistä tuoksuaan ja tuntea hänen vartalonsa omaa vasten. Se oli taivaallista. Vasta jonkin ajan päästä Mikko päästi Juusosta irti. ''Ja vähän myös tota'', Mikko täydensi ja hymyili lievästi. ''Mä vaan aattelin, että sä olisit tajunnu jo, että mulla ei oikeestaan oo ketään...'' Juuso totesi. Mikko nyökkäsi hitaasti. ''Mä vaan oon niin ujo, etten mä uskaltanu kertoo sulle mitään.'' ''No mut pääasia, että kerroit kumminkin'', Juuso sanoi hymyillen ja ehdotti: ''Vaihetaaks numeroita, muuten?'' ''Joo, ihan hyvä idea.'' Pojat vaihtoivat puhelinnumeroitaan ja halasivat vielä kerran nopeasti hyvästellen toisensa ennen kuin he lähtivät omiin koteihinsa. He eivät kuitenkaan olleet huomanneet hahmoa, joka oli tarkkaillut heitä koko kohtauksen ajan koivikon kätköissä...
Myöhemmin samana päivänä Mikko juoksi kiireesti Pyryn kotia kohti. Pyry ei ollut vastannut yhteenkään Mikon soitoista eikä tekstiviesteistä, ja Mikko oli huolissaan Pyrystä, jolla ei yleensä ollut tapana jättää vastaamatta yhteydenottoihin. ''Mikä v*ttu sillä voi olla, kun se vaikutti ihan normaalilta silloin, kun mä sen viimeks näin'', Mikko ajatteli ääneen. Päästyään Pyryn kotiovelle hän soitti ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. ''Se lähti lenkillekin ilmottamatta mulle mitään!'' Mikko sähisi. Pitkään hän ei kuitenkaan joutunut odottamaan, sillä tuttu hahmo käveli häntä vastaan kuntopolun suunnasta. Oltuaan tarpeeksi lähellä Pyry aloitti keskustelun jatkaen kävelemistä: ''Ai, suakin näkee täällä.'' ''No joo! Minkä h*lvetin takia sä et vastaa mihinkään? Mä oon yrittäny saada sua kiinni jo tuntikausia!'' Mikko räjähti. Pyryn vastaus oli tyly: ''Mee sä vaan halailemaan ja soittelemaan sen Juuson kanssa, siitähän sä pidätkin enemmän.'' Mikko ehti tajuta, mitä Pyry oli tarkoittanut vasta sen jälkeen, kun Pyry oli läimäyttänyt oven niin kovaa kiinni, että ikkunat helisivät. ''Pyry, sä oot tajunnu tän ihan väärin! Pyry, avaa! Pyry!'' Mikko huusi epätoivoisena. Sisimmässään hän kuitenkin tiesi, ettei Pyry tulisi avaamaan. Viikonloppu oli pilalla ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.
Juuso lähti juoksemaan Mikon perään: ''Hei, oota - Mikko, älä mee!'' Mikko lähti itsekin juoksemaan, koska ei halunnut Juuson näkevän hänen kyyneleitään; hän ei pystynyt olemaan itkemättä. Hän tunsi padonneensa tunteitaan niin kauan, ettei voinut enää tukkia kaikkia murtumakohtia. ''Mikko, pysähdy!'' Se ei tullut hänelle mieleenkään. Lopulta Juuso kuitenkin sai tarrattua Mikon repusta kiinni. ''Ei, Juuso, en mä halua...'' Juuso näki nyt, että Mikko itki. Mikko yritti kyllä peitellä sitä parhaansa mukaan, mutta Juuso ei ollut niin tyhmä: ''Mikko, miks sä itket?'' ''En mä itke, kun meni roska silmään'', Mikko vastusteli. ''Mikko, oikeesti. Sä voit kertoo mulle. Ihan mitä tahansa. Mehän ollaan sujut, muistatsä?'' ''Mutta kun...'' ''Mitä? Sä voit kertoo.'' ''Mut ei Pyry - en mä - mua pelottaa...'' Mikko jatkoi tuherrustaan. Juuso oli pyörällä päästään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse. ''Mikko, sä voit luottaa muhun. En mä kerro kenellekään, jos et sä tahdo'', Juuso vakuutti katsoen samalla sivuilleen, ettei kukaan ollut näkemässä. He olivat onneksi ehtineet jo melko kauas koulusta.
Mikko huokaisi syvään ja yritti olla niiskuttamatta kesken puheen: ''Mä haluan olla sun ystävä, ja...'' ''Ja?'' Juuso oli täynnä toivoa. ''Ja vähän muutakin.'' ''Mitä?'' Mikko otti taas syvään henkeä. Ilman mitään varoitusta hän nopeasti astui askeleen lähemmäksi Juusoa ja rutisti häntä itseään vasten. Juuso ei tajunnut mitään ennen kuin huomasi jo olevansa entisen vihamiehensä kanssa lähemmässä kanssakäymisessä kuin oli koskaan kuvitellutkaan. Juuso ei pistänyt pahakseen - päinvastoin. Hän kietoi itsekin kätensä Mikon ympärille.
Mikko oli onnellisempi kuin pitkään aikaan. Hän ei ajatellut mitään muuta kuin sitä lämpimää tunnetta, kun sai painautua Juusoa vasten ja vain - haistaa hänen miehistä tuoksuaan ja tuntea hänen vartalonsa omaa vasten. Se oli taivaallista. Vasta jonkin ajan päästä Mikko päästi Juusosta irti. ''Ja vähän myös tota'', Mikko täydensi ja hymyili lievästi. ''Mä vaan aattelin, että sä olisit tajunnu jo, että mulla ei oikeestaan oo ketään...'' Juuso totesi. Mikko nyökkäsi hitaasti. ''Mä vaan oon niin ujo, etten mä uskaltanu kertoo sulle mitään.'' ''No mut pääasia, että kerroit kumminkin'', Juuso sanoi hymyillen ja ehdotti: ''Vaihetaaks numeroita, muuten?'' ''Joo, ihan hyvä idea.'' Pojat vaihtoivat puhelinnumeroitaan ja halasivat vielä kerran nopeasti hyvästellen toisensa ennen kuin he lähtivät omiin koteihinsa. He eivät kuitenkaan olleet huomanneet hahmoa, joka oli tarkkaillut heitä koko kohtauksen ajan koivikon kätköissä...
Myöhemmin samana päivänä Mikko juoksi kiireesti Pyryn kotia kohti. Pyry ei ollut vastannut yhteenkään Mikon soitoista eikä tekstiviesteistä, ja Mikko oli huolissaan Pyrystä, jolla ei yleensä ollut tapana jättää vastaamatta yhteydenottoihin. ''Mikä v*ttu sillä voi olla, kun se vaikutti ihan normaalilta silloin, kun mä sen viimeks näin'', Mikko ajatteli ääneen. Päästyään Pyryn kotiovelle hän soitti ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. ''Se lähti lenkillekin ilmottamatta mulle mitään!'' Mikko sähisi. Pitkään hän ei kuitenkaan joutunut odottamaan, sillä tuttu hahmo käveli häntä vastaan kuntopolun suunnasta. Oltuaan tarpeeksi lähellä Pyry aloitti keskustelun jatkaen kävelemistä: ''Ai, suakin näkee täällä.'' ''No joo! Minkä h*lvetin takia sä et vastaa mihinkään? Mä oon yrittäny saada sua kiinni jo tuntikausia!'' Mikko räjähti. Pyryn vastaus oli tyly: ''Mee sä vaan halailemaan ja soittelemaan sen Juuson kanssa, siitähän sä pidätkin enemmän.'' Mikko ehti tajuta, mitä Pyry oli tarkoittanut vasta sen jälkeen, kun Pyry oli läimäyttänyt oven niin kovaa kiinni, että ikkunat helisivät. ''Pyry, sä oot tajunnu tän ihan väärin! Pyry, avaa! Pyry!'' Mikko huusi epätoivoisena. Sisimmässään hän kuitenkin tiesi, ettei Pyry tulisi avaamaan. Viikonloppu oli pilalla ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vihdoin ja viimein. Onneksi varoitin teitä etukäteen, koska tämän rustaamisessa todellakin kesti aivan liian kauan. Syysloma oli itselleni hyvin kiireinen enkä tahtonut millään keksiä jatkoa tälle tarinalle, mutta uskon, että kun tekemistä ei ole enää niin paljon, niin kirjoittaminenkin sujuu nopeammalla aikataululla.
Uskon ja toivon, että saan tämän novellin tässä kuussa valmiiksi. Aika näyttää, mutta juuri nyt näyttää hyvältä. Uusi tarina alkaa todennäköisesti ensi kuussa; olen jo hiukan suunnittellut sen kulkua.