Ja päädyin siihen että en tosiaan tajua että miten mahdan päästä susta ikinä irti..
Kyllä mä olen ihan valmis jatkamaan elämää ja toivon koko sydämestä että löytäisin jonkun keneen voisin rakastua päästä varpaisiin.
En ole katkera siitä että löysit jo jonkun toisen, se oli täysin odotettavissa ja me molemmat tiedettiin ettei meidän "seurustelu" tai miksi sitä ikinä kutsuis tulis jatkumaan loputtomasti.. Enkä yhteen tahtoisi/voisi palatakaan, se ei enää toimisi kun me se kerran jo päätettiin lopettaa.
Tiedän että voisin milloin vain soittaa sulle ja tiedän myös että olisit samantien soiton jälkeen mun luona jos niin pyytäisin, mut en mä sitäkään tahdo. Ensinnäkään sen takia että liikut nykyjään jonkun toisen kanssa ja toisekseen sen takia ettei tä asia helpottais yhtään jos me nähtäis ja elettäis hetkittäin niinkuin ennenkin..
Ongelma on kai se että sä asetit riman niin valtavan korkealle etten edes voinut kuvitella sunkaltaisia ihmisiä olevan olemassa.
Tulen alitajuisesti aina "vertaamaan" muita suhun, ja kylmästi sanoen tiedän jo valmiiksi miten siinä vertailussa tulee käymään..
Mun pitäis jotenkin kyetä jatkamaan ja tyhjentää pöytä sun muistoista mut se tuntuu aina vaan vaikeammalta...
Minkä menitkään tekemään.. musta jäi puolet sun luokses enkä mä edes tahdo sitä puolta takaisin. Tahdon että pidät sen ja muistat meidän rakkauden.. en oo vastaavaa ikinä kokenut enkä tule kokemaan.
Muistan sut aina mun elämän joka vaiheessa, ja se on paljon sanottu.
Ensin muistin itkien, nyt jo hymyillen.. ikävä tuntuis jotenkin muuttavan muotoaan..
se ei ole enää sitä toivottomuuden tunnetta ja pelkoa, menettämisen kipua..
se on enemmänkin ehkä asioita mitä mä muistelen omassa haavemaailmassa miettien että oliko se edes todellista..
kuulostaa omituiselta.. tiedän vaan sen että rakastin sua aivan käsittämättömän paljon.. ja tulen aina rakastamaan, toivon että me voidaan olla toistemme tukena ja turvana tän elämänmatkan aikana, koska todellista ystävyyttä parempaa kumppanuutta ei ole olemassakaan..
Sä olet semmoinen ihminen minkä voi kohdata vain yhdesti elämässään, ja jo kohdatessa tietää ettei yhteinen matka tule ikinä loppumaan,vaikka se risteiliskin eri suuntiin..niinkuin me nyt..
Oli vaan pakko kirjoittaa.. sori jos tä meni vähän aiheen viereen..
Kyllä mä olen ihan valmis jatkamaan elämää ja toivon koko sydämestä että löytäisin jonkun keneen voisin rakastua päästä varpaisiin.
En ole katkera siitä että löysit jo jonkun toisen, se oli täysin odotettavissa ja me molemmat tiedettiin ettei meidän "seurustelu" tai miksi sitä ikinä kutsuis tulis jatkumaan loputtomasti.. Enkä yhteen tahtoisi/voisi palatakaan, se ei enää toimisi kun me se kerran jo päätettiin lopettaa.
Tiedän että voisin milloin vain soittaa sulle ja tiedän myös että olisit samantien soiton jälkeen mun luona jos niin pyytäisin, mut en mä sitäkään tahdo. Ensinnäkään sen takia että liikut nykyjään jonkun toisen kanssa ja toisekseen sen takia ettei tä asia helpottais yhtään jos me nähtäis ja elettäis hetkittäin niinkuin ennenkin..
Ongelma on kai se että sä asetit riman niin valtavan korkealle etten edes voinut kuvitella sunkaltaisia ihmisiä olevan olemassa.
Tulen alitajuisesti aina "vertaamaan" muita suhun, ja kylmästi sanoen tiedän jo valmiiksi miten siinä vertailussa tulee käymään..
Mun pitäis jotenkin kyetä jatkamaan ja tyhjentää pöytä sun muistoista mut se tuntuu aina vaan vaikeammalta...
Minkä menitkään tekemään.. musta jäi puolet sun luokses enkä mä edes tahdo sitä puolta takaisin. Tahdon että pidät sen ja muistat meidän rakkauden.. en oo vastaavaa ikinä kokenut enkä tule kokemaan.
Muistan sut aina mun elämän joka vaiheessa, ja se on paljon sanottu.
Ensin muistin itkien, nyt jo hymyillen.. ikävä tuntuis jotenkin muuttavan muotoaan..
se ei ole enää sitä toivottomuuden tunnetta ja pelkoa, menettämisen kipua..
se on enemmänkin ehkä asioita mitä mä muistelen omassa haavemaailmassa miettien että oliko se edes todellista..
kuulostaa omituiselta.. tiedän vaan sen että rakastin sua aivan käsittämättömän paljon.. ja tulen aina rakastamaan, toivon että me voidaan olla toistemme tukena ja turvana tän elämänmatkan aikana, koska todellista ystävyyttä parempaa kumppanuutta ei ole olemassakaan..
Sä olet semmoinen ihminen minkä voi kohdata vain yhdesti elämässään, ja jo kohdatessa tietää ettei yhteinen matka tule ikinä loppumaan,vaikka se risteiliskin eri suuntiin..niinkuin me nyt..
Oli vaan pakko kirjoittaa.. sori jos tä meni vähän aiheen viereen..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaunista! Pidin erityisesti tuosta " Olet semmoinen ihminen minkä voi kohdata vain yhdesti elämässään ja jo kohdatessaan tietää ettei yhteinen matka tule ikinä loppumaan..."
Olen itse kohdannut tällaisen ihmisen ja toivon ettei meidän yhteinen matka koskaan loppuisi! Tosin emme voi olla kait muutakuin ystäviä, mutta hänet haluan lopunelämän pitää osana elämääni!
Minä haluaisin olla tapaamani tietyn ihmisen kanssa loppuelämäni toiveeni olisi olla hänen kanssaan enemmän kuin ystävä.
Haluaisin olla hänen toinen puolisko.
miehekseni hänet kyllä haluaisin, mutta pakko pysyä nahoissaan, koska hän on toisen oma :(
No voi sentään! Sinulla on paha tilanne.
Koita pärjäillä! :)
Liian paha! Mies haluaisi ilmeiseti pitää molemmat, mutten minä sellaiseen leikkiin mukaan lähde!
Pärjäilen koska on pakko!
Jos ton kerrot entselles ni tekee varmasti tilaa sulle,on niin kauniisti kirjoitettu sydämen tunnot :)