Lopettakaa Jussi ja Saana jo tuo teidän kahdenkeskeinen valtataistelu, joka on jo pelkkää loanheittoa puolin ja toisin.
Jussinkin jo tuossa iässä pitäisi olla vähän viisaampi nuissa naisasioissa kun alkaa 19-vuotiaan viidealalla työskentelevän tyttösen kanssa porukkaan ja sitten vaatii että tytöstä tulisikin ihan erityttö kuin oli ennen Jussin tuloa kuvaan.
Minusta viisaampi noissa kirjoituksisa on kylläkin Saana, hän on sentään ihan looginen noissa kirjoituksissaan.
Jussi on sekaisin pahemmin kun haukkuu ja häpeää ja samalla sanoo rakastavansa ikuisesti. Jussi ilmeisesti rakastaa haukkumalla ja häpeämällä.
No, Saana on uskoton ja tekee vieläkin töuitä viihdepuolella ja ymmärrän hyvinkin, onhan hänen elätettävä sekä itsensä että lapsensa, eihän Jussi näköjään pysty Saanan kanssa muuta kuin häpeämään ja haukkuaan.
Jussi ei halua ottaa vastuuta häpeämisestään ja haukkumisestaan, Jussi sinun on mentävä toiseen suuntaan nyt ja jätettävä Saana koska ei tuo suhde toimi ilmeisesti pelkällä häpeällä ja haukuilla.
Ja Saana, senkun lähdet lätkimään, ei Jussi tuosta muutu, vanha mies, kyllä se löytää uuden pikkutytön jota voi sitten kouluttaa ja alistaa Jussin muottiin.
Teidän valtataistelu on mennyt liian pitkälle kun olette tehneet siitä julkisen.
Erotkaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sorry kirjoitusvirheet, liian nopeasti kirjoitin enkä tarkastanut jälkikäteen.
Eikös siinä vihkikaavassa sanota että kilpailkaa toinen toisenne kunnioittamisessa.
Nämä kaksihan yrittävät murskata toisensa ja kipailevat siitä kumoi ehtii saada toisen hulluksi ensimmäisenä.
No,Saana johtaa ihan selvästi, Jussin mielenterveys horjuu jo pahemman kerran ja rajusti.
Muta hei Jussi, ei oo 19-vuotiaan likan vika että SINUN arvostelukykysi on niin heikolla tasolla.
Miten Jussi sun lapsuus oli, onko siellä ollut liian vähän läheisyyttä, kun sinusta on tullut tuollainen seksi- ja rakastumisaddikti?
Mene nyt hakemaan itsellesi kunnon unilääkkeet, jotta et sekoa täysin. Jooko?