alkoholin suurkuluttajaan, hän pitää muita ihmisiä tyhminä ja omituisina ja ei itse huomaa itsessään mitään.
Kun häntä karttaa, hän keksii, että sillä on joku mielenterveysongelma, eli kaikki muut on hulluja, mutta hän itse ei.
Tätäkö liika juominen tekee, ja mikään selitys ei auta, sillä muissa on aina se vika, ei hänessä.
Syyttää myös omia vanhempiaan kaikesta, vaikka on jo aikuinen?
Kun häntä karttaa, hän keksii, että sillä on joku mielenterveysongelma, eli kaikki muut on hulluja, mutta hän itse ei.
Tätäkö liika juominen tekee, ja mikään selitys ei auta, sillä muissa on aina se vika, ei hänessä.
Syyttää myös omia vanhempiaan kaikesta, vaikka on jo aikuinen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
1. Myönsimme olevamme voimattomia mitään-että voisimme hallita elämäämme täydellisesti ja niille kenelle tahansa, joka antaisi meille.
2. Aloimme uskoa ei ollut itseämme suurempi voima ja muualla maailmassa oli mieletön.
3. Tehtiin päätös on meidän rakkaitaan ja ystävät puolestaan tahtonsa ja elämänsä aikana meidän hoitoomme vaikka he eivät voineet ymmärtää meitä ollenkaan.
4. Teimme perusteellisen ja pelottoman moraalisen ja moraalittoman kartoitus kaikki tiesimme.
5. Otettu koko maailmalle tarkkaa luonnetta kaikkien muiden vääryyksiä.
6. Olimme täysin valmiit antamaan muille oikaista ja tehdä oikein.
7. Vaati toisia joko "ryhdistäytyä tai laiva ulos."
8. Teimme luettelon kaikista henkilöistä, jotka olivat vahingoittaneet meitä ja halusimme mennä kuinka pitkälle tahansa saadakseen edes ne kaikki.
9. Sai suoraa kostoa mahdollisuuksien mukaan. Paitsi jos siihen maksaisi meille omaa elämäämme tai ainakin jäykkä vankeustuomion.
10. Jatkoimme kartoitus muita ja kun he olivat väärässä, ja toistuvasti kertonut heille siitä.
11. Pyrimme bitching, valittaa ja nalkuttaa parantamaan suhteita muiden kuin emme voisi ymmärtää heitä ollenkaan, kysyy vain että he hiljaa, ja tehdä asioita tiemme.
12. Koettuamme täydellinen fyysinen, henkinen ja hengellinen jaottelua kuin näiden askelten tuloksena, yritimme syyttää muita ja saada sympatiaa ja sääliä kaikissa toimissamme.
Varmasti nyt uskon, että omat voimani ja ymmärrykseni ei riitä alkoholisoituneen ihmisen kanssa, sillä hehän ovat tavallisten ihmisten yläpuolella eli niin älykkäitä, ettei tavis ymmärrä.
Kierrän kaukaa ja yhteydenpidot minimiin tai valehtelen joka kerta, etten voi olla yhteydessä.
Oma elämä on tärkein minulle ja alkoholistillekkin.
Hyvää matkaa!
Tyypillinen ympäristönsä ja kaikki muut syyllistävä alkoholisti, jolla ei ole tässä vaiheessa mitään toivoakaan raittiudesta, kun ei näe itsessään mitään syytä, vaan kieltää sen, ja yrittää kiskoa marttyyrin ja uhrin kaapua ylleen.
Sellaista tapausta et voi auttaa mitenkään, ja jotta juoppo ei henkisellä saastallaan sairastuta sinuakin - pidä etäisyys jatkossakin, sillä paapominen on vain juomisen mahdollistamista.
Sääli hänen vanhempiaan.
Alkoholisteja ei pysty auttamaan, ellei he itse tahdo rautaisella tahdonvoimalla irti viinasta. Se on sama kuin puhuisi seinille, juopot tuskin muistavat mitään seuraavana päivänä...
Ikävää että niin moni pilaa elämänsä juopottelulla. Ja sairastuttaa läheiset ihmiset ympärillään henkiseen pahoinvointiin.
niin se on.sen takia heidän kanssaan ei missään ninissä kande vakavaa seurustelua ,tai pahempaa.muuttaa yhteen kiesus! se on mielen ongelmaa ja sairautta ,ei he ainakaann ok ole.