uupumus

Mitä tehdä tälle järkyttävälle väsymykselle, jonka olen saanut epilepsialääkkeistä? Tilanteeni on hieman kuin kehä: väsymys masentaa ja masennus väsyttää entisestään. En jaksa tehdä asioita, jotka voisivat piristää, kuten harrastaa liikuntaa ja ulkoilla. Olen opiskelija enkä myöskään jaksa hoitaa opiskelujani, jotka ovat pitkittyneet tilanteeni seurauksena.
492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattanee harkita lääkkeen vaihtamista jos nykyisestä sivuoireena on noin vahva väsymys.

Äänestä

Jos olet syönyt nykyistä lääkettäsi vähän aikaa, noin alle 3 kk, pahimmat sivuvaikutukset saattavat vielä tasaantua. Jos kauemmin, lääkkeen vaihto voisi olla ratkaisu. Itselläni Neurotol Slow väsytti aika paljon ja ongelma poistui kun vaihdettiin Trileptaliin.

Äänestä

Tuo sama tilanne on ollut mulla jo vuosia (aina Neurotol Slow annosta nostaessa tai laskiessa). Nytkin sitä nostettiin asteittain ja melko hitaasti, mutta silti väsymys on todella paha. Omalla kohdalla väsymys kuitenkin katoaa kun pää tottuu annokseen, ja vaikka niin ei ehkä pitäisi tehdä, mutta jos tuntuu että ei jaksa edes sohvalta siirtyä sänkyyn, niin olen jättänyt vaikka puolet annoksesta ottamatta. Tätä tosin teen hyvin harvoin. Silti tuntuu että se hieman antaa pään virkistyä.
Lisäksi olen totutellut ajatukseen että mun on nukuttava pidemmät unet kuin muiden (ei koskaan alle 8h, joskus jopa 10h), ja päiväunet on sallittuja viikonloppuisin. Tiedän kokemuksesta että opiskellessa se on todella raskasta ja vaikeaa, mutta muista levätä aina kun voit, äläkä työnnä liian pitkälle!

Äänestä

Syön tällä hetkellä kolmea lääkettä, eikä kohtaukset pysy tälläkään määrällä kokonaan poissa. Kahta lääkettä on kokeiltu ennen tätä yhdistelmää. Viimeiseksi joukkoon lisättiin Zonegran, jonka kuulemma pitäisi hieman jopa piristää. Kaipa tämä on yksilöllistä koska olen todella väsynyt ja keskittymiskyvytön. Elämänhalu tässä katoaa eikä mitään saa aikaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piristystä vailla kirjoitti:

Mitä tehdä tälle järkyttävälle väsymykselle, jonka olen saanut epilepsialääkkeistä? Tilanteeni on hieman kuin kehä: väsymys masentaa ja masennus väsyttää entisestään. En jaksa tehdä asioita, jotka voisivat piristää, kuten harrastaa liikuntaa ja ulkoilla. Olen opiskelija enkä myöskään jaksa hoitaa opiskelujani, jotka ovat pitkittyneet tilanteeni seurauksena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu