Moi,
Kun äitini kertoi minulle oikeasta isästäni jo ollessani aikuinen, se ei tullut minulle yllätyksenä. Olin sitä jo aavistellut. Kun itse aikanaan perustin perheen ja asiat alkoivat ehkä saada minussa enemmän merkitystä. Otin kirjeitse yhteyttä biologiseen isääni ja ehdotin tapaamista. Tiesin hänen olevan jo iäkäs, halusin varmaan nähdä millainen saattaisin itse olla vanhana.
Hän kieltäytyi ilmoittamalla asiasta äidilleni. Ei kuulemma uskaltanut kertoa asiasta vaimolleen eikä kolmelle (tunnustetulle) lapselleen. Annoin asian olla, oma elämäni oli todella hyvin tasapainossa, enkä kaivannut mitään erityistä, olin varmaan vaan utelias.
Tiedän missä hän vaimonsa kanssa asuu, mutta en oikein voi (tai mikä estäisi...) torpata kutsumatta ovellekkaan. Lopputulos voisi olla että hänen iäkäs vaimonsa saisi sydänkohtauksen - ollaan kuitenkin biologisen isäni kanssa niin samannäköisiä, että asiassa ei olisi mitään epäselvyyttä - silmä kertoisi totuuden...
Avaamatta sen enempää sitä, onko asia alkanut minua nyttemmin vaivaamaan, olisiko se moraalisesti oikein tai väärin, niin kysymykseni kuuluu: Onko minulla tunnustamattomana, mutta biologisena lapsena mitään mahdollisuutta päästä osalliseksi hänen perinnöstään?
Kun äitini kertoi minulle oikeasta isästäni jo ollessani aikuinen, se ei tullut minulle yllätyksenä. Olin sitä jo aavistellut. Kun itse aikanaan perustin perheen ja asiat alkoivat ehkä saada minussa enemmän merkitystä. Otin kirjeitse yhteyttä biologiseen isääni ja ehdotin tapaamista. Tiesin hänen olevan jo iäkäs, halusin varmaan nähdä millainen saattaisin itse olla vanhana.
Hän kieltäytyi ilmoittamalla asiasta äidilleni. Ei kuulemma uskaltanut kertoa asiasta vaimolleen eikä kolmelle (tunnustetulle) lapselleen. Annoin asian olla, oma elämäni oli todella hyvin tasapainossa, enkä kaivannut mitään erityistä, olin varmaan vaan utelias.
Tiedän missä hän vaimonsa kanssa asuu, mutta en oikein voi (tai mikä estäisi...) torpata kutsumatta ovellekkaan. Lopputulos voisi olla että hänen iäkäs vaimonsa saisi sydänkohtauksen - ollaan kuitenkin biologisen isäni kanssa niin samannäköisiä, että asiassa ei olisi mitään epäselvyyttä - silmä kertoisi totuuden...
Avaamatta sen enempää sitä, onko asia alkanut minua nyttemmin vaivaamaan, olisiko se moraalisesti oikein tai väärin, niin kysymykseni kuuluu: Onko minulla tunnustamattomana, mutta biologisena lapsena mitään mahdollisuutta päästä osalliseksi hänen perinnöstään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
>>Onko minulla tunnustamattomana, mutta biologisena lapsena mitään
mahdollisuutta päästä osalliseksi hänen perinnöstään?
Kiitos vastauksesta. Kiitos myös muille kommenteista.
Koska olen syntynyt ennen vuotta 1976, näyttäisi tuon perusteella siis siltä, että tällä hetkellä voimassa olevan isyyslain voimaanpanolaki suojaa biologista isääni minun mahdolliselta kanteelta isyyden tunnustamisesta?
Jos noin on, tuohan todella asettaa eri ikäiset ihmiset eriarvoiseen asemaan, eikä se mitenkään voi olla lain tarkoitus. Tiedätkö Nesse-setä, onko tuohon mitään kohtuullistamispykälää? Voisiko olla, että mikäli nostan kanteen isyyden tunnustamiseksi, niin siitä huolimatta että olen syntynyt ennen vuotta 1976, oikeus harkitsisi asiaa isyyslain nykysäännösten mukaisesti?
En aio ottaa uudelleen yhteyttä. Minä olen aloitteeni tehnyt. Biologisella isälläni on minun yhteystietoni. Mikäli minulla kuitenkin on mahdollisuus asettaa itseni juridisesti olemassaolevaksi, sen aion tehdä. Mikäli se onnnistuu, ja esim. sisarpuoleni joita en tunne, haluavat sen jälkeen ottaa yhteyttä, se on heidän harkinnassaan.
Se, jos leimaudun heidän silmissään perinnönryöstäjäksi tms., ei voisi minua vähempää vaivata. Biologisella isälläni on ollut puoli elinikää aikaa kantaa vastuunsa. Luulen tosin, että jos jätän kanteen isyyden toteamiseksi, alkaa kova kuhina... kieltämättä ajatus vähän hymyilyttää...
>>Jos noin on, tuohan todella asettaa eri ikäiset ihmiset eriarvoiseen asemaan, eikä se mitenkään voi olla lain tarkoitus. Tiedätkö Nesse-setä, onko tuohon mitään kohtuullistamispykälää? Voisiko olla, että mikäli nostan kanteen isyyden tunnustamiseksi, niin siitä huolimatta että olen syntynyt ennen vuotta 1976, oikeus harkitsisi asiaa isyyslain nykysäännösten mukaisesti?
Tässä vielä Vaasan HO:n tuomio 28.5.2010. Se on varsin seikkaperäinen ja puntaroi kysymystä nimenomaan tasa-arvon kannalta. Jutussa sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat hylänneet isyyden vahvistamista koskeneen kanteen liian myöhään nostettuna.
Tuolloin ei kuitenkaan ollut vielä annettu aikaisemmin mainitsemaani Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiota.
http://www.oikeus.fi/51191.htm
Kiitos kovasti näistä vinkeistä.
Lukaisin pikaisesti nuo kaikki päätökset läpi. Tuo tuorein, eli EIT:n päätöshän on aika selvä. Mielestäni tuo avaa minulle mahdollisuuden siihen, että kanne isyyden toteamiseksi voidaan hyväksyä.
Tuntuisi oudolta jos Suomen oikeuslaitos jättäisi huomioimatta EIT:n tuomiot. Minulla on tieto ja käsitys että ainakin muut eurooppaoikeuden päätökset on huomoitu. Monesti tuollaiset voimaanpanolain kaltaiset asetukset jäävät lakiin ns. "kuolleeksi kirjaimeksi", kun lainsäädäntö kehittyy. Jos vain vielä viitsit, niin korjaa jos olet eri mieltä.
Kuten todettua, kun kanne on jätetty Helsingin käräjäoikeuden kirjaamoon ja siihen pyydetään vastinetta, alkaa varmaan jotain tapahtua. Voihan olla että oikeuteen ei edes tarvitse mennä.
Minä jos olisin isäsi asemassa toimisin nyt niin, että siirtäisin omaisuuteni pois sinun ahneiden näppiesi ulottuvilta. Eläessäänhän saa tehdä omaisuudellaan mitä haluaa, eikä perintöä tarvitse jättää jaettavaksi vasta kuoleman jälkeen. Et sinä isää kaipaa, vaan haluat hänen rahansa. Häpeäisit.
Onpas tyhmä vastaus, pakko sanoa. Et sitten pidä isää hävettävänä, että saattaa lapsia maailmaan, eikä vastaa velvollisuudestaan vai oletko niitä tyyppejä jotka ajattelee, että lapsenteko on vain naisen vastuulla?
Paljonko olisi tullut tuolle isälle maksamaan elämän aikana tämän lapsen kasvatus?? Ihan hyvä, jos saa omaisuudesta lohkaistua osan joka kuuluu tälle lapselle samoin kuin tunnustetuille lapsille.
Eläessään kyllä saa tehdä rahoillaan mitä haluaa mutta jos nai ristiin rastiin muita naisia kuin omaansa niin kai sen tajuaa tyhminkin mies, että niistä panoista sikiää lapsia!
Tuollaisella isällä ei mitään teekään mutta ne rahat kannattaa napata pois jotka tälle lapselle kuuluukin!!
Ota vaan aloittaja ohjakset käsiisi ja vedä itsellesi mitä sinulle kuuluu, viis vaimoista tai sisarpuolista. He ovat jo lohkaisseet palansa kakusta. Nyt on sinun vuorosi!
sinuna kysyisin paikalliselta tietäjägurulta eli asianajajalta, minulla on kokemusta tuosta. älä sääli oikean isäsi vaimoa vaan ajattele jälkipoveasi.
(mikä kujilla kuiskataan se katolta huudetaan)
Olettaisin että voit itse nostaa kanne ja saada isyys vahvistettu, turhaa on sääliä muita sisaruspuolia, sinulla on yhtälailla oikeus isään ja muihin sukulaisiin.'
Pidä puoliasi! Olen itse nähnyt kun isä vihdoin meni tapaamaan poikansa joka oli jo ehtinyt täyttää 32v ja nyt on jo pojanpoikia 2 jotka ovat vaarille niin rakkaita.
Ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä asialle jotakin ja helpompi se on jos yhtäläisyyttä on heti havaittavissa. Onnea matkalle!
Valtioneuvoston tiedotteessa 22.4.2004 tiedotetaan, "Ei mutoksia vanhoihin isyysasuoihin". Tuomioistuin voi käsitellä isyyden vahvistamista koskevan asian vain jos lapsi on syntynyt30.9.1976 jälkeen, eikä lapsella ole oikeudellista isää.
Isyyden voi kumota vain, jos lapsen syntymästä tai tunnustamisesta on kulunut vähemmän kuin viisi vuotta.
Jos haluaa oikeutta käydä ja saa sellaisen asianajajan, joka suostuu kikkailemaan, joka maksaa, niin tutkituttamaan isyyden todistusvoima, jonka tulee olla vähintän 98 %.
Isäedokkaasta vapaaehtoisesti verinäyte lääkärillä ja jos tutkimus omaan vereen verraten antaa tuloksen yli 99.99 %, niin kannetta väsäämään ellei isäehdokas tunnusta isyyttään. Määräajat ovat sitten kantona kaskessa, mikäli oikeuteen lähtee.