Viikko sitten Perjantaina kaaduin takaraivolleni asvaltille.Pää kuvattiin sunnuntaina kun olin sekava ja halusin vaan nukkkua ja olin ärtyisä ja pää oli kipeä. Kuvat oli hyvät.Mutta olo ei vieläkään.Pää on edelleen valtavan kipeä,en muista olenko ottanut lääkkeeni vai en,toistan samoja kysymyksiä,olen apaattinen,nukun pitkiä päikkäreitä,kiukustun helposti jne mutta pahinta on särky. olen ottanut panadolia,panadolia ja ,buranaa, buranaa,TREOa mikään ei auta Isäni olisi vimässä minua tänään uudestaan lääkäriin mutta mitä hyötyä siitä voi olla kun kuvat on jo otettu ja ne olivat hyvät?
tärähtänyt
väsynyt ja kipeä
380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Menehän vain uudestaan lääkäriin.
Mikäli on otettu vain röntgenkuvia niin niissä ei esim. aivoverenvuoto näy.
Pitää ottaa magneettikuva.
Mene uudestaan lääkäriin ja vaadi kunnon testejä. Kuvailemasi oireet voivat johtua aivojen turvotuksesta tai/ja kallon alaisesta verenvuodosta (joka painaa aivoja kasaan koska paine ei pääse poistumaan. Vauriot ovat usein pysyviä ja mahdollisesti jopa kohtalokkaita). Tietenkin on mahdollista/todennäköistä, että ei ole isompaa hätää, "vain" aivotärähdys joka paranee omia aikojaan isompia jälkiä jättämättä. Mutta mene testeihin, et saa vara-aivoja mistään jos jokin on oikeasti vialla.