Potkunyrkkeilystäkö harrastus minulle?

Nuoriherra -95

Hei!

Olen kuten otsikosta näkyy 16-vuotias nuorimies, ja haluaisin aloittaa jonkin kamppailulajin, joka
1) kannustaisi kuntoilemaan ja
2) antaisi valmiuksia itsepuolustukseen, eli oppisi yksinkertaisia (miksei myöhemmin monimutkaisempiakin) lyöntejä/potkuja/liikkeitä itsensä puolustamiseen.
Ja mikä ero on potkunyrkkeilyllä ja vapaaottelulla? Ei mattokamppailua potkunyrkkeilyssä, vai? Ja kumpi on helpompi aloittaa, ja kummalla löytyy enemmän harrastajia Helsingissä? Vai mitä lajia/lajeja harrastajat suosittelisivat minunlaiselleni "nössölle"? Ja mitä tällaisen kamppailulajin harrastaminen käytännössä tarkottaisi? Eli mitä odotettavissa treeneissä, päähän ei saisi tulla iskuja, olen saanut jo muuten pari kertaa iskun päähän.
Ja vielä vähän tietoja itsestäni, asun Itä-Helsingissä Herttoniemen lähellä, olen 172,5 cm ja 67 kg, enkä ole harrastanut juuri mitään urheilulajia aikaisemmin. Aloitin liikkumaan ja pudottamaan painoa ja hankkimaan lihaksia vajaa vuosi sitten. Eli vielä löytyy läskiä kiinteytettäväksi. Ja meno ei saisi olla liian äijämäistä siellä salilla.

Eli paljon kysymyksiä, toivottavasti joku vaivautuu vastaamaan edes johonkin, kiitos paljon jo etukäteen! :)

12

1779

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuoriherra -95

      Niin ja entäs BJJ? Olen siihenkin törmännyt selaillessani lajeja, kuulemma hyödyllinen laji.

    • Woooook

      Potkunyrkkeily ja vapaaottelu on aivan eri juttuja.
      huomattavin ero on vapariin kuuluva mattokamppailu jota ei potkiksessa ole ollenkaan. Molemmissa lyödään päähän, potkunyrkkeilyssä on paljon isommat hanskat.

      Molemmat on ihan yhtä helppo aloittaa, ja molemmille löytyy reilusti harrastajia oikeastaan joka paikasta.. Sen verran massalajeja ovat nykyään.

      Mitähän tarkoitat ettei saisi tulla iskuja päähän???

      Ja kuinka paljon IP-puoli kamppailulajeissa kiinnostaa???

    • 485949

      Mieti vahan mita itse lajilta haluat. Voit kaiken puolesta aloittaa minka tahansa, ja helisngista loytyykin todella paljon eri vaihtoehtoja.

      Eli, mainitsit itsepuolustuksen... Haluatko oppia varsinaisia IP-tekniikoita?

      Haluatko kilpailla?

      Ja oletko kiinnostunut enemman mattosparrauksesta vai pysty? Vai haluatko treenata molempia? Kohdat 1 ja 2 nimittain tavallaan tayttyvat vahan joka lajissa. Kyse on siita mita noilla tarkoitat, paitsi 1 ei ole ongelma missaan lajissa.

      Se mita on odotettavissa treeneissa riippuu lajista. Tosiaan miten on paahan kohdistuvien lyontien laita?

      BJJ on tietysti hyva laji, mutta edelleenkin kyse on siita mita sina haluat.

      • se ysivitonen

        Äh tosiaankin, eli siis en ole ennen harrastanut joten en ehkä osaa muotoilla parhaalla mahdollisella tavalla mitä haluaisin. Eli ihan harrastuksen, jossa oppisi lyömään, ja uskaltamaan lyömään, jotta ei jäisi ihan avuttomaksi jos tulisi "tositilanne". Ja ei saisi tulla aivotärähdyksiä, on kait nuorempana ollut jonkun kerran pää koetuksella. Ja ihan harrastuksena, ei mitään veren maku suussa. Eli saisin kamppailuharrastuksen alkuun. Ja osaisiko joku suositella Helsingistä jotain seuraa? Ja paljon kiitoksia vastauksista :)


      • 95 edelleen

        Ja pystykamppailu olisi se pääosio. Eli ihan lyöntejä, ehkä myöhemmin potkujakin. Eli onkos sellaista monipuolista lajia jolla aloittaa? Eli ei kiinnosta isommin otella vakavissaan, mutta haluaisin käydä jossain harjoittelemassa tekniikoita ja saamassa opastusta.


    • s

      Potkunyrkkeily on kyllä väärä laji, jos tahdot välttyä päähän tulevilta lyönneiltä. Samoin vapaaottelu...

    • niinm

      En ihan ymmärrä kuinka vakava tuo päähän kohdistuvien iskujen laita on? Jos on ehdoton niin kickboxing ei tosiaan ole hyvä idea.

      On lajeja joissa ei lyödä päähän..? Voit koittaa etsiä sellaisen.. Niitä siis on.

      Pystulajeja nyt on:

      Kickboxing
      boxing
      Thaiboxing
      Taekwondo
      Karate (riippuen tyylisuunnasta)
      savate

      Nämä muun muassa.

      Miten taekwondo? WTF nimittäin. Siellä ei ole erityisemmin lyöntejä ainakaan kisasäännöissä. En tiedä tuleeko paljon potkuja päähän.

      Jos tuo päälyönti homma on ehdoton ei. NIin se BJJ olisi varmasti harkitsemisen arvoinen monelta muultlakin kannalta.

    • 95

      Paljon kiitoksia vastauksista, mutta eikö siis näitä kamppailulajeja voi harrastaa vaikkei ottaisikaan osaan KILPAILUIHIN yms., eli tuleeko harjoitellessa siellä sitten iskua päähän? Mutta taipanpa ottaa tuosta BJJ:stä selvää :)

      • 34k3kl

        Ei kilpailuihin ole pakko mennä missään lajissa/seurassa,

        Kickboxingissa tulee iskuja päähän.

        BJJ kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Niillä ei säännöissä ssaa lyödä ollenkaan.
        Haastava laji. Mutta sekin hyvä itsepuolustuksen kannalta.

        Seurojakin löytyy useita Hesasta.


    • Harrastelia

      Itse olen harrastanut potkunyrkkeilyä jo päälle 2-2½ vuotta.

      Lyöntejä tulee kyllä päähän ja muualle kehoa mutta parin kanssa voi sopia kuinka kovaa kontaktia haluaa ottaa.

    • harrastaja myös

      Vielä tuosta vapaaottelusta. Kuten nimikin sanoo lähes kaikki on sallittua. Pelkällä Kickboxing taustallakin voi olla vapaapainija, joskin lopputulos voi olla tyly.
      Vapaaottelussa pärjää parhaiten osaamalla mahdollisimman paljon eri taistelulajeja esim. kickboxin, paini, jujutsu, karate... Näitä yhdistettynä saadaan hyviä vappaottelija

      Harjoittelut potkunyrkkeilyssä käydään ihan kypärä päässä ja osa otteluistakin.
      Ammattilaiset eivät käytä kypäriä.

    • potkisharrastaja

      Jos iskut päähän pelottaa/et voi niitä ottaa, niin suosittelisin välttämään potkunyrkkeilyä. Vaikka ihan kuntoilun kannalta harrastaisit, niin jos liikaa joutuu varomaan osumia, ei harjoittelusta saa kaikkea irti.

      Muuten kyllä täyttää nuo vaatimuksesi, eli kuntoa voi kohottaa pikkuhiljaa mitä tekniikatkin etenee ja monipuolistuu, oppii ottamaan iskuja vastaan ja blokkaamaan niitä, tekemään vastahyökkäyksiä ja kehittämään nopeutta ja ketteryyttä mm. kehässä liikkumisessa. Nämä kaikki ominaisuudet täyttyvät vaikka et treenaisi kilpailumielessä.

      Ja se treenin äijämäisyys riippuu enemmän saliporukasta kun lajista. Meillä on mukava rento meininki, läppä lentää ja turha pullistelu poissa. Kaikki saa treenata oman tavoitteensa mukaan oli se sitten kisat tai parempi kunto.

      Itse siis harrastanut reilun kolme vuotta, puhtaasti kuntoilun kannalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1371
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      990
    3. 78
      859
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      88
      631
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe