Hei!
Olen tätä nykyä 20v nuori nainen ja minulla on ollut psoriasis 12-13 vuotiaasta asti. Aluksi oli vain päänahassa, sitten se laajeni kasvoihini, lähinnä otsaan. Otsatukka ja huivi pitivät piilossa. Minulla oli puhkeamisen aikaan erittäin rankka vaihe elämässäni menossa, joten en koskaan ajatellut psoriaasia mitenkään ongelmana. Aika piakkoin kuitenkin kynärpääni ja käsivarteni alkoivat kukkia länteistä. Pian olikin kyynärpäästä ranteisiin asti paksut punoittavat ihokerrostumat, jotka talvea myöten ratkeilivat ja olivat todella kipeät. Mitä pidemmälle aikaa kului, sitä laajemmalle psori levisi. Kasvoissani silmäluomet halkeilivat ja nenänvarteen ja poskeen tuli länttejä. Myös korviin alkoi kehkeytyä hilsettä. Ja polviin. Vaikean elämäni takia en ole jaksanut kuluttaa energiaa psoriaasista murehtimiseen vaan olen elänyt sen kanssa.
Tiedän, että on aika karun näköistä kun kasvot kukkivat, mutta itsetuntoni on kohonnut ja voin sanoa olevani kaunis tästä huolimatta. Olen myös lihava, minkä pitäisi lisätä ongelmia itsetunnon kanssa. Mutta olen oppinut pitämään itsestäni. Muiden on helppo sanoa "Laihduta läski", mutta sekään ei ole ihan helppoa. Reilu vuosi sitten aloitin Karppaamaan, koska halusin laihtua ja olin kuullut sen vaikuttavan myös psoriaasiin. Karpatessa aloin voimaan hyvin ja psorin oireet vähenivät puoleen. Kun sorruin taas hiilarilinjalle se näkyi ja tuntui heti ihossa. Viime keväänä tahdoin pika-apuaa psoriaasiin ja kävin solariumissa. Pahimmat psoriläntit saivat kyytiä! Kesällä en ehtinyt tehdä oikein mitään ja auringonottokin jäi vähäiseksi. Aloitin myös Cambridge-dietin. Nyt 5 kuukaudessa psori on kadonnut käsistäni kokonaan, paitsi kyynärpäiden osalta. Päänahassani ei ole mitään. Pohkeessa ollut kipeä läntti on kadonnut. Vatsastani läntit ovat hävinneet.
En tiedä onko tarinallani mitään apua teille muille taudista kärsiville, mutta suosittelen ottamaan selvää karppauksesta! Vähentäkää huonoja hiilihydraatteja = suora vaikutus kyseiseen sairauteen. Lisäksi se auttaa voimaan paremmin! Karpata voi laiduttamattakin. Suosittelen solariumiakin. Valohoidoista olen lukenut paljon tarinoita, joissa on aiheutunut vain lisä ongelmia. Ja yksi ratkaiseva tekijä on STRESSI! Mitä enemmän stressiä sitä pahemmassa kunnossa iho, ainakin minulla.
Kiitos, jos jaksoit lukea tarinani loppuun asti. Tiedän, että voi olla todella vaikeaa elää psorin kanssa. Enkä halua vähätellä ketään. Mutta tässä on vain yksi tarina muiden joukossa. :)
Millaisia tarinoita?
EhkäJoskus
2
278
Vastaukset 2
- ppp+ psori
Komppaa sinua ja tarinaasi. Itse olen saanut avun karppaamisesta ja stressin vähentämisestä. Oma "raamattuni" on tri Paganon kirja Psoriasiksesta ja elän sen mukaan. lainaa kirja kirjastosta, jos et ole jo sitä lukenut.
Painon pudotuskin on hyvä tehdä, olet vielä nuori ja ihosi mukautuu paremmin. Mutta älä ota siitäkään paineita, karppaus auttaa oikeastaan itsestään.
Tsemppiä sinulle ja meille kaikille psoriaatikoille. - Sidaya
Mistä tuon Paganon kirjan saa ostaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66741
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501