Uusi V50T5 on tänään ilmestyneessä TM:ssa koeajettavana. Alustaa kehutaan onnistuneeksi, mutta ohjaus on lehden mukaan tunnoton. Tilat todetaan pieniksi, kuinkas muuten. Kulkupuolikin on ihan kunnossa: 8.1 sekuntia nollasta sataan. Tehdas lupaa 7.2, joten hieman on optimismia sillä suunnalla. Tosin 220 hepalla luulisi pystyvän parempaankin. Mutta eihän tuollakaan jalkoihin jää, kunhan ensin katsoo mikä auto valoissa on rinnalla.
V50T5
TM:ssa!
173485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
TM:hän on tunnettu siitä, etteivät ne saa mitään autoa kiihtymään kunnolla. Ferraritkin taitais jäädä >10sec aikoihin...:)
Lisäksi netistä löytyvistä S40/V50 T5 testeistä on n.95% auton ohjausta kehuvia, joten tuskimpa tohon TM:ään on uskomista :)
Joten luulisi kiihdyttämisen sujuvan jopa TM:n ukoilta. Ainansä kyllä oikea suuntaus Volvolta: vanha T4 meni kyllä kovaa, kunhan tiessä ei ollut mutkia. Alusta oli onneton. Mielummin muutama sekka 0-100 ajasta pois ja ajettavuus kuntoon. Kiitos Ford!
Enpä hakisi vikaa toimittajista varsinkin kun kyseessä on automaatti. Tulevaisuus on erilaisten variaattoreiden (cvt, multitronic) ja VAG:n DSG- vaihteistojen kaltaisten ratkaisujen. Kulutus ja kiihtyvyysarvot samoja tai jopa parempia kuin manuaalilaatikoiden, puhumattakaan aataminaikuisista öljynvatkaajista momentinmuuntimineen.
VAG:n TDI moottorisilla autoilla TM:n toimittajat osaavat kyllä kiihdyttää, lähes poikkeuksetta mitataan 0,5-1sekuntia parempia aikoja kuin valmistaja ilmoittaa ja vielä manuaalilaatikolla.
Voi tietenki olla jonkin kymmenykseen heitto.
Aikanaan saman painoista 850 T5:stä mittasivat, niin muistaakseni automaatin aika kutakuinkin samaan luokkaa. Käsi vaihteisenä mentiinkin sitten alle 7 sek.
tehoa että yli sekunnin häviää kiihdytyksissä.
Itse en tomaattia juuri tästä syystä ottaisi.
Oli tälle manuaali 850:lle 7,4 sek.
Ruotsalaislehden mukaan vanha S40/V40 T4 automaatti (vm. 2001 ja uudemmat) kiihtyy 7,25 sekkaa 0-100!
ole eri laatikot. Minusta uuden S40: sen laatikko vaihtaa huomattavasti pehmeämmin ja se syö kiihtyvyyttä. Sitäpaitsi ketä kiinnostaa 0-100 kiihtyvyys.
käytännössä tomaatilla saa kuka vaan ton 8,1s, mutta manuaalilla edes tasoihin pääsy vaati taitoa ja harjoittelua.
Lähtökierrokset 3000rmp paikkeille ja kytkin kerralla ylös...
Vai että 3000 kierrosta ja kytkin ylös.. hohhoijaa. Kyllä se on pojat niin että luistattamalla kytkintä saadaan se paras kiihtyvyys, tietysti onhan se kivaa jos renkaat vinkaa ja jää "lakua".. huoh..
Vai luistattamalla.
Et sitten vissii oo esim kisa autoo ajanut. Voit tulla vaikka luistattamaan mun rata auton kytkintä.
Oikea oppinen lähtö tehdään nimen omaan niin että kierrokset nostetaan lukuun X ( haetaan esim mittareilla paras kohta ) senjälkeen kytkin hyvin nopeasti ylös ja kaasu pohjaan ( riippuen auton tehoista ).
Mutta älä missään nimessä luistata kytkintä.
Testien mukaan paras kiihtyvyys tulee kutakuinkin näin.
- kierrokset x rpm
- kytkimellä hyvin vähän luistattaen siten että renkaat eivät sudi paljon mutta hiukan kuitenkin.
-sitten kaasu lisää /tai pohjaan jos sutimista ei esiinny
Käytännössä se on kerralla ylös, sopivan kierrosluvun löytäminen on se taitolaji: liian vähän kiekkaa hyydähtää, liian paljon jää paikalleen sutimaan - ei sitä tulosta tarvitse kytkintä luistattelemalla heikentää.
Maksimaalista suorituskykyä etsittäessä hetken se sutaisee, perheauto enemmänkin pomppii ja hakee.
Kisavehkeet asia erikseen, nyt puhuttiin painavasta matalapaine turbo autosta. On se niin hienoo kun osaatte tota radanvarren tietoo soveltaa... Ei sitä sitäpaitsi luistateta puolta minuttia vaan just sen aikaa kun lähdetään liikkeelle. Jösses!
tätä juuri tarkoitin, luistattamalla lähettäen hyvä jos pääset tasoihin ton automaatin kanssa.
Kerralla kytkin ylös ja saadaan se paras kiihtyvyys (näin mitataan noissa autolehdissä ym. ne ajat, koitapas tehdä vähänkin useammin niin on asiaa korjaamolle...)
Olkoon vaikka mikä paine, se voima on tarkoitus saada mahdollisimman nopeasti välitettyä siihen asfalttiin eikä lipsutella kytkintä yhtään kun halutaan paras suoritusarvo.
On aika paska auto jos se menee siitä kerrasta rikki, harvemmin sitä montaa kertaa maksimiarvoja koetellaan.
Jos on tarkoitus brassailla joka liikennevaloissa varmaan kannattaa luistatella ihan normaalisti.
Joo näkyy olevan tuo 0-100km/h aika melkoisen tärkeä monelle. Ihme kyllä että kyseinen yksilö jäi noinkin paljon siitä 7,2sek, mutta laittaa sen tuoreuden piikkiin. Veikkaan että manuaali jää myös tehtaan ilmoittamasta ajasta jos aletaan mittaan. Itse kyllä valitsisin surutta nelivedon ei ole sutimis ongelmia ja muutenkin automaatti neliveto yhdistelmä on paras.
Eikä haittaa, vaikka on vieläkin hitaampi kuin tuo 8,1sek kyllä sen talvella kuittaa toisin päin ja komeasti jos nyt tarttee kiihdytellä kaasu pohjassa.