Olen lapseton perusduunari, jonka varsinainen "omaisuus" siis on velaton asunto pääkaupungissa. Irtaimisto on vanhanpiian normikamaa, jolla vain tunnearvoa, jos sitäkään, koruja, taidetta.
Vanhemmalla (ainoalla) veljelläni (joka siis tällähetkellä se "rintaperillinen) on kaksi lasta kahdesta eri liitosta. Olen kai kummajainen, sillä en kummankaan lapsen kanssa ole juurikaan tekemisissä. Toinen lapsi on ajautunut rikoksen poluille, toinen ihan normikansalainen.
Jos nyt oletetaan, että kuollessani veljeni ei enää ole elossa, eikä testamenttia ole tehty, ja hänen perintökaarensa mukaan oma maallinen omaisuuteni menee jakoon, jakautuu se siis rahallisesti kahden hänen lapsensa hyväksi. Irtaimiston suhteen, joista rahallisesti arvoa lie vain "tämän friikin" korukokoelmilla, ahneempi tai nopeampi pitää siis puolensa? Seassa kulkee myös yksi vanha (ei rahallisesti niin arvokas) sormus, joka suusanallisen tiedon mukaan kulkeutuu vanhimmalle tyttärelle, jos tätä ei ole, vanhimman pojan vaimolle > josta siis taas edelleen mahdolliselle tyttärelle jne. En tiedä, osataanko tätä korua tunnetasolla tulevaisuudessa arvostaa, mutta itse olen sitä vaalinut ja haluaisin kunnioittaa äitini tahtoa (ja hänen äitinsä jne)
Miten lapsettomat olette toimineet? Mitä ajatuksia herättää? Jos hengissä säilyn, voihan olla, että olen "syönyt" asuntoni, myynyt koruni jne. eikä mitään jälkipolville jää. Jos taas jää, kuinka suhtaudun tunnetasolla olevaan jäämistöön nyt vielä, kun olen elossa. Olisiko tehtävä testamentti ja minkälainen. Jättääkö perilliset riitelemään asioista, vai tehdäkö selkeä viimeinen tahto (jota en edes itse oikein vielä tiedä) Kommentoikaa omalta kannaltanne te, joilla ei ns. rintaperillisiä ole :;)
Vanhemmalla (ainoalla) veljelläni (joka siis tällähetkellä se "rintaperillinen) on kaksi lasta kahdesta eri liitosta. Olen kai kummajainen, sillä en kummankaan lapsen kanssa ole juurikaan tekemisissä. Toinen lapsi on ajautunut rikoksen poluille, toinen ihan normikansalainen.
Jos nyt oletetaan, että kuollessani veljeni ei enää ole elossa, eikä testamenttia ole tehty, ja hänen perintökaarensa mukaan oma maallinen omaisuuteni menee jakoon, jakautuu se siis rahallisesti kahden hänen lapsensa hyväksi. Irtaimiston suhteen, joista rahallisesti arvoa lie vain "tämän friikin" korukokoelmilla, ahneempi tai nopeampi pitää siis puolensa? Seassa kulkee myös yksi vanha (ei rahallisesti niin arvokas) sormus, joka suusanallisen tiedon mukaan kulkeutuu vanhimmalle tyttärelle, jos tätä ei ole, vanhimman pojan vaimolle > josta siis taas edelleen mahdolliselle tyttärelle jne. En tiedä, osataanko tätä korua tunnetasolla tulevaisuudessa arvostaa, mutta itse olen sitä vaalinut ja haluaisin kunnioittaa äitini tahtoa (ja hänen äitinsä jne)
Miten lapsettomat olette toimineet? Mitä ajatuksia herättää? Jos hengissä säilyn, voihan olla, että olen "syönyt" asuntoni, myynyt koruni jne. eikä mitään jälkipolville jää. Jos taas jää, kuinka suhtaudun tunnetasolla olevaan jäämistöön nyt vielä, kun olen elossa. Olisiko tehtävä testamentti ja minkälainen. Jättääkö perilliset riitelemään asioista, vai tehdäkö selkeä viimeinen tahto (jota en edes itse oikein vielä tiedä) Kommentoikaa omalta kannaltanne te, joilla ei ns. rintaperillisiä ole :;)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Testamentin saa näppärimmin lakimieheltä, tulee takuulla oikein, eikä se kovin paljoa maksa. Sen voi kyllä tehdä itsekin, riittää, että on oikein ja on todistajat. Malleja netissä.
Met tehtiin keskinäiset testamentit muijan kans. Ideana nimenomaan, että ei sukulaiset tule haaskalle. Se on yksiselitteinen tapaus. En ole ihan varma, miten perintökaari toteutuu yksinäisen ihmisen kohdalla, voiko sukulaisia jättää täysin perinnöttömiksi. Selviää kyllä lakimieheltä.
Noin muuten, jos ei ole mielessä, kelle testamenttaisi, niin siinäpähän riidelköön sitten perinnönjaostaan, mitäpä se vainajaa kiinnostaa.
=DW=
Lapseton voi määrittää kenelle jättää omaisuutensa. Nousisin barrikadeille, jos niin ei olisi.
Jos sinulla on selvä näkemys kenelle tai minne haluat omaisuutesi tai jonkun osan siitä kuolemasi jälkeen joutuvan, tee ihmeessä testamentti.
Mutta mikään, edes testamentti, ei estä sinua käyttämästä sitä itse niin kauan kun henki pihisee...
Omalta kohdalta on suunnitelmissa teettää testamentti tutulla asianajajalla. Oma vähäinen omaisuuteni tulee menemään eläinten hyväksi, luultavammin kodittomien eläinten hyväksi.
Oman irtaimiston tulen pitämään pienenä ja mieluummin satsaan siihen elämiseen, esim. matkustamiseen.
Jola ei ole rintaperillisiä, niin ei kannata kovin paljon tuskailla testamentin suhteen.
Perintövero on rintaperillisillä ja vanhemmilla, jos ovat elossa 16%, sisarilla 32% ja siitä eteenpäin 48%..
En tiedä ihan tätä päivää. Tietoni ovat muutaman vuoden takaa, voin olla väärässä.
Jos omaisuuden arvo on satoja tuhansia, niin valtio se suurimman potin vie.
Ei tuollaisia passaa miettiä ollenkaan. Omaisuutta pitää kartuttaa, kun ei sitä milloinkaan tulevaa tiedä.
Aattele, jos rahat lopus ennen kun elämä.
Sama ongelma. Olemme lapseton, sisarukseton aviopari. Jos nyt kupsahtaisimme yhtä aikaa, ainoat perijät olisivat minun sedät ja tädit.
Entä sitten, jos minä kuolen ennen aviopuolisoani, valtioko kaiken saa, mikäli hän ei mene uudelleen naimisiin?
Entä, jos tekee testamentin jonkin yleishyödyllisen järjestön hyväksi? Mikä lie perintövero?
Not.
Keskinäinen testamentti. Kaikki eloonjääneelle. Siihen voi laittaa, mitä kumpikin haluaa, jos kuolevat yhtäaikaa tai mitä viimeksi eloon jäänyt tahtoo viimeisenä tahtonaan. Yleisjärjestöllisten yhteisöjen perintöverolla ei ole merkitystä vainajalle, mikä tahansa järjestö on mielissään, kun saa jotain. Siinä oli joku kohta, mikä mun muistin mukaan alentaa niitten veroa, tarvinneeko esim. säätiön maksaa perintöveroa ollenkaan, en tiedä, ne kuitenkin toimii usein lahjoituksilla ja perinnöillä. Asianajaja.
Eikä mun käsittääkseni sedät tai tädit ole mitään rintaperillisiä, voi olla, että ilman testamenttia perinnöt lopulta päätyy valtiolle, kummankin kuoltua. Lakikirja.
Ja kuten sanottu, mitäpä se vainajaa jonkun maksuun tulevat perintöverot kiinnostaa pätkääkään.
=DW=
"Neljänteen perillisryhmään kuuluvat isovanhemmat ja näiden lapset. Sedät ja tädit ovat kaukasimmat perintöön oikeutetut sukulaiset. Serkuilla ei ole enää perintöoikeutta."
http://www.lakiopas.com/lakitietoa/perimysjarjestys/