Olen vuokrannut autolleni parkkipaikan samalta firmalta kuin asunnonkin. Siitä minulla on vuokrasopimuksessa todiste sekä euromäärä mitä parkkipaikka maksaa, sekä olen aina maksanut parkkipaikan vuokraan kuuluvana.
Nyt taloyhtiömme on vallannut Q-Park -yhtiö, ulkomaalainen parkkipirkko-yhtiö.
He ovat yhdessä vuokrafirman kanssa päättäneet että vaikka olen vuokrannut p-paikan, olen rikollinen ja pysäköinyt laittomasti, jos vuokranantajan minulle toimittama "todiste" eli läpyskä jossa on vuokrapaikan "lupanumero" puuttuu autostani. Läpyskä oli tosiaan hukassa jonkun aikaa. Sittemmin, jo hankittuani uuden läpyskän 20 kilometrin päässä sijaitsevasta vuokrafirman konttorista, löysin vanhan. Sen toimitin konttorille, ja sain tositteen sen palauttamisesta. Jos en olisi löytänyt sitä, minut olisi laitettu maksamaan 60 euron rangaistus lapun hävittämisestä!!!
En ole itse allekirjoittanut mitään sopimusta jossa sitoudun maksamaan sakkoja maksamastani, itselleni varatusta parkkipaikasta, jos muoviläpyskä puuttuu.
Pitäisikö minun silti maksaan sakkoja? Vaikuttaa siltä että useimmat eivät enää maksa näitä. Kansalaiset ovat viisaasti jättäneet maksamatta, ja näitä roistofirmoja on mennyt konkurssiin:
"Kuluttajariitalautakunta on antanut päätöksensä niinsanotussa plenumissa eli täysistunnossa.
Lain mukaan lautakunnan täysistunnossa ratkaistaan periaatteellisesti tärkeät asiat. Voidaankin sanoa, että kiista siitä, kenellä on näyttövelvollisuus ajoneuvon kuljettajasta yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on nyt arvovaltaisella tavalla lopullisesti ratkaistu.
Enää kenenkään on turha mussuttaa mistään käännetystä todistustaakasta. Sellainen ei yksinkertaisesti perustu lakiin.
Jos auton omistaja tai haltija kiistää pysäköineensä autonsa ”sakkopaikalle”, hän välttää maksun kiistämällä toimineensa kuljettajana.
Sen jälkeen on parkkiyhtiön asia selvittää ja todistaa, kuka autoa ajoi."
http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2011/10/yksityinen-pysakoinninvalvonta.html

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos unohdat ajokortin kotiin , jäät ratsiaan, ja myöhemmin näytät että se on olemassa, saat poliisin sakot anteeksi.
Miksi sitten parkkifirmat eivät suostu perumaan sakkojaan kun joku lappu puuttuu tilapäisesti autosta ja se voidaan näyttää että se on olemassa?!
Miksi yksityinen tekaistu oikeus olisi kovempi kuin virkavallan vastaava?
Väärin meni.
Jos ratsiassa ei ole ajokorttia mukana, niin poliisi kirjoittaa näyttömääräyksen, ei sakkoa/rikesakkoa, mikäli kortin haltijalla on hyvä selitys kortin puuttumiseen. Kortti pitää sitten käydä määrätyllä poliisiasemalla näyttämässä.
Taloyhtiöllä on tietysti oikeus määritellä millä ehdoilla auton voi vuokratulle paikalle pysäköidä. Ei vuokranmaksulla ole sen kanssa mitään tekemistä.
Jos valvontamaksun jättää maksamatta, niin eiköhän se taloyhtiön isännöitsijä käy mielellään oikeudessa todistamassa, kuka sitä autoa ajoi ja kuka sen pysäköi.
TAAS ROSKAA!!
"Väärin meni.
Jos ratsiassa ei ole ajokorttia mukana, niin poliisi kirjoittaa näyttömääräyksen, ei sakkoa/rikesakkoa, mikäli kortin haltijalla on hyvä selitys kortin puuttumiseen. Kortti pitää sitten käydä määrätyllä poliisiasemalla näyttämässä."
Höpö höpö, poliisi vain tarkistaa onko ajooikeus olemassa, ja asia jää siihen tosin monesti kehottavat hankkimaan ajokortin välittömästi.
"Jos valvontamaksun jättää maksamatta, niin eiköhän se taloyhtiön isännöitsijä käy mielellään oikeudessa todistamassa, kuka sitä autoa ajoi ja kuka sen pysäköi."
Meinaatko että taloyhtiön isännöitsijä istuu parkkiruutujen vieressä 24h jota pystyy oikeudessa todistamaan kuka autoa ajoi ja kuka sen pysäköi?
Tuollaisesta isännöitsijästä moni maksaisi pitkän pennin.
Tuskin isännöitsijä väärä todistusta kuitenkaan antaa!
Kiitos oikaisusta. Ero on siis vielä räikeämpi. Poliisi kirjoittaa vain näyttömääräyksen mutta yksityinen parkkimafia määrää sakon, ja sitä ei voi perua vaikka ko. lappu on vain jäänyt laittamatta ikkunaan koska lapsi leikki sillä ja se oli hukassa vähän aikaa.
Olemme vahvasti siirtymässä jälilailliseen yhteiskuntaa jossa totutellaan yksityisten yritysten jakamaan "oikeuteen", eli villiin länteen?
Vieläkin meni väärin.
Parkkifima ei kirjoita mitään sakkoa, vaan yksityisoikeudellisen valvontamaksun.
Edes poliisilla ei Suomessa ole oikeutta kirjoittaa sakkoa. Poliisi kirjoittaa rangaistusvaatimusilmoituksen.
Vain syyttäjillä ja tuomioistuimilla on oikeus sakottaa. Se poliisin kirjoittama rangaistusvaatimusilmoitus muuttuu sakoksi, jos syyttäjä sen vahvistaa.
Tämä johtuu Suomessa noudatettavasta vallan kolmijako-opista, missä poliisilla ei ole tuomiovaltaa.
Kirjoituksesi oli aivan totaalisesti pielessä, höpö, höpö !
Tietysti poliisi tarkistaa, että kuljettajalla on ajo-oikeus olemassa. Ellei olisi, niin kysehän olisi kortitta-ajosta. MUTTA, kun kuljettaja kertoo, että kortti unohtui kotiin, niin hän saattaa myös valehdella. Todellisuudessa hänen korttinsa on ehkä kadonnut jo vuosia takaperin. Silloin kyse ei olisikaan tilapäisestä huomaamattomuudesta pitää korttia mukana, vaan laiminlyönnistä, mistä SAKOTETAAN. Siksi kuljettajalle kirjoitetaan näyttömääräys, jotta halutaan nähdä juuri se kortti ja tarkistaa samalla, että kortti myös on olemassa.
Sen verran minäkin olen jo elämää nähnyt, että ehkä tiedän, ettei taloyhtiön isännöitsijä istu 24 tuntia ikkunassa pysäköintiä vahtimassa, mutta jos hän on asunut esim. 30 vuotta talossa ja pysäköijäkin vaikka kymmenen, niin eiköhän sitä nyt aika hyvin tiedetä, kuka mitäkin autoa kuljettaa ja mitä talossa tapahtuu.
Ja, ainahan joka talosta löytyy niitä naapurikyttääjiä. Nekin isännöitsijä tuntee ja voi hyvin kysäistä heiltä.
"Kirjoituksesi oli aivan totaalisesti pielessä, höpö, höpö !
Tietysti poliisi tarkistaa, että kuljettajalla on ajo-oikeus olemassa. Ellei olisi, niin kysehän olisi kortitta-ajosta. MUTTA, kun kuljettaja kertoo, että kortti unohtui kotiin, niin hän saattaa myös valehdella. Todellisuudessa hänen korttinsa on ehkä kadonnut jo vuosia takaperin. Silloin kyse ei olisikaan tilapäisestä huomaamattomuudesta pitää korttia mukana, vaan laiminlyönnistä, mistä SAKOTETAAN. Siksi kuljettajalle kirjoitetaan näyttömääräys, jotta halutaan nähdä juuri se kortti ja tarkistaa samalla, että kortti myös on olemassa."
Höpö höpö, poliisi vain tarkistaa onko ajo-oikeus olemassa, ja asia jää siihen tosin monesti kehottavat hankkimaan ajokortin välittömästi. Itsellä kokemusta monta kertaa!!
"Sen verran minäkin olen jo elämää nähnyt, että ehkä tiedän, ettei taloyhtiön isännöitsijä istu 24 tuntia ikkunassa pysäköintiä vahtimassa, mutta jos hän on asunut esim. 30 vuotta talossa ja pysäköijäkin vaikka kymmenen, niin eiköhän sitä nyt aika hyvin tiedetä, kuka mitäkin autoa kuljettaa ja mitä talossa tapahtuu.Ja, ainahan joka talosta löytyy niitä naapurikyttääjiä. Nekin isännöitsijä tuntee ja voi hyvin kysäistä heiltä."
Suomen taloyhtiöistä 99% on isännöitsijä toimistojen hoidossa, jotka eivät asu niissä taloissa joita hoitavat!
++ mutta jos hän on asunut esim. 30 vuotta talossa ja pysäköijäkin vaikka kymmenen, niin eiköhän sitä nyt aika hyvin tiedetä, kuka mitäkin autoa kuljettaa ja mitä talossa tapahtuu.++
Ja siten hän voisi todistaa että 22.09.2984 reijo pysäköi taas autonsa ruutu 9.
Tyhmäkö olet? Autoa voi kuljettaa kuka hyvänsä! Ei sillä ole merkitystä kuka sitä on eilen tai viimeisen vuoden kuljettanut, eikä oikeus sellaista edes huomio!
++Ja, ainahan joka talosta löytyy niitä naapurikyttääjiä. Nekin isännöitsijä tuntee ja voi hyvin kysäistä heiltä.++
Niin entä sitten? Nekö valvovat parkkipaikkaa 24h/365. Eivätkö ne nuku, syö tai käy wc:ssä. Tuollaiset todistajat eivät mene oikeudessa läpi!
Kuulepas jästipää.
`Mukava` poliisi on juuri sellainen, kuin sinä kuvailet, kehoittaa vain hankkimaan jne.
Mutta, kaikki poliisit eivät olekaan näin ´mukavia´ vaan haluavat nähdä myös sen ajokortin ja jos kaikki ei mennytkään siten, mitä kerrottiin, niin ai, kun on makeaa kirjoittaa siitä sakko ! ---- pitämättä ajon aikana mukana ajokorttia, eikä pitämättömyys johtunut tilapäisestä huomaamattomuudesta. Aloittaja kertoi, että hän on tehnyt vuokrasopimuksen myös autopaikasta. Eiköhän tuo sopimus ole tehty juuri isännöitsijän kanssa. Silloin, kun taloyhtiössä menee napit niin vastakkain, että mennään käräjille leivättömän pöydän ääreen, niin mitään kiveä ei jätetä kääntämättä. Todistajat kyllä kaivetaan esiin.Tällöin vuokralainen joko myöntää, tai hänet savustetaan yhtiöstä pois. Eivät isännöitsijä ja pysäköintifirma lähde käräjille juttuaan häviämään.
Riitautan sakkonne, koska ne ovat aiheettomia sekä perustuslain vastaisia, ja myös sopimuslain vastaisia.Ne ovat suoranaista yksityishenkilön ajojahtia ja helpon rahan ryöstämistä inhimillistä heikkoutta rumasti hyödyntämällä.
Te ette voi sakottaa koska minulla on sopimus Espoonkruunun kanssa ja maksan vuokraa autopaikasta.
Teidän kanssa en ole allekirjoittanut mitään sopimusta että maksan sakkoja jos joku tyhmä lappu puuttuu.
Todistakaa että allekirjoitukseni löytyy että haluan maksaa "sakkoja" jos "lupalappu" puuttuu!
Veikkaan että tätä sopimusta ei löydy. Minä ainakaan en sellaista ole koskaan nähnyt.
Jopa poliisi peruuttaa sakot jos näyttää että ajokortti oli vain unohtunut. Te olette ilmeisesti lain yläpuolella?
Oma silloin puuttunut lappuni on tallessa.
Ruotsissa yksityisten sakkojen asia laitettiin lakitekstiin, jonka pohjalta sittemmin voidaan sakottaa. Tätä ei olla kutenkaan (vielä ainakaan) tehty suomessa, joten toimitte laittomasti.
Lukekaa: http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2011/10/yksityinen-pysakoinninvalvonta.html