Miksi tähän ei voida tehdä mitään lakialoitetta? En oikein ymmärrä.
Media on jatkuvasti pullollaan tapauksia nettihuijareista. Ihmiset vaativat
suoraa tilisiirtomaksua tavaroista, joita heiltä ollaan tilaamassa. Osa on rehellistä porukkaa eli lähettää ja loput k*settajia joille ei tule muuta kuin sakko ja kuulustelut, eikä monikaan saa rahojaan edes takaisin vaikka turhaan juoksuttaa itseään kuulusteluun.
Jos kaikki luottaisivat postiennakkoon ja suostuisivat lähettämään sillä, niin tiedettäisiin, että jos ostaja jättäisi paketin lunastamatta, tulkittaisiin se rikokseksi ja vaadittaisiin maksamaan turhat kulut lähettäjälle takaisin elikkä tarkoitan tällä sitä että lähettäjähän maksaa postiennakkomaksun jonka normisti saa takaisin kun paketti lunastetaan ja jos pakettia ei lunastetakaan, niin se viipyy postissa sen pari viikkoa kunnes tulee takaisin omistajalleen joka ei pakettia saa ennenkuin on maksanut takaisinlunastusmaksua jotain 10e tai enemmän. Hävikkiä tulee siis yleensä aina se 20e eikä aina sekään riitä.
Jos joku tekisi lakialoitteen, saattaisi Suomesta loppua k*settamiset ainakin suoran tilisiirron muodossa, eikä niitä kukaan enää alkaisi pyytämäänkään, koska lunastamatta jättäminen olisi rikos ja siitä seuraisi kunnon sakko. Se olisi myyjän harhauttamista, sen takia.
Ja miten välttyä siltä, ettei paketissa olisi tiiliskiviä?
- Välttyy sillä, että saa avata paketin postivirkailijan edessä todetakseen että tavara on sitä mitä on sovittukin.
Meillä on tänä päivänä digitaaliset kamerat ja internetti, jonka kautta kyllä tuotteen laadun osaa jokainen kertoa ja kuvailla.
Ei minulla ole mitään tilisiirtoa vastaan, koska itse toimin rehellisesti.
Sen sijaan kun olen postiennakolla lähettänyt, niin on kyllä jäänyt ketuttamaan, kun 2 viikkoa odottelet ja maksat turhia lunastuskuluja lähetysmaksujen päälle. Häviät lähes 30e.
Ei siis kannata ihmetellä minkä vuoksi ihmiset ei suostu postiennakolla lähettämään. Välillä tapaa puhelimessa ihmisiä, jotka haukkuvat huijariksi, jos heille sanoo että postiennakko ei käy.
Niin johan on p*rkele.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jaa, mikähän rikos siitä saatais väännettyä kun postimyynnissä on kuitenkin oikeus palauttaa tavara ja saada rahat takaisin?
Ja mitä jos minä lähettäisin jotain postiennakolla? Jos et lunastaisi pakettia, niin vaatisin rangaistusta.
Miten ylipäätänsä todistat, että olen pyytänyt sinua lähettämään jotain?
Esimerkiksi jos olette kauppoja sopinut spostien välityksellä ym. Siellä sopineet keskenänne postiennakosta ja että sinä hoidat postikulut. Minulle kävi nimittäin juuri näin
Esimerkiksi sähköpostiviesteillä tai puhelimen tekstiviesteillä.
Jos myytävästä autostakin tehdään luovari, niin tuokin toimii samalla
periaatteella lähestulkoon.
"Jaa, mikähän rikos siitä saatais väännettyä kun postimyynnissä on kuitenkin oikeus palauttaa tavara ja saada rahat takaisin? "
tajuatkohan ollenkaan että menetät n. 30e rahaa kun joku jättää lunastamatta, urpo? siksi en itse enää myy kenellekään postiennakolla.
raha tilille tai turpa kiinni.
Eikös se sama raha mene kuitenkin myyjältä, jos ostaja lunastaa postiennakkopaketin ja sitten palauttaa sen verrattuna siihen että postiennakkopaketti palautuu noutamattomana? Vai meneekö noutamattoman postieennakkopaketin palautumisesta jokin isompi lisämaksu?
Koskeeko 14 päivän palautusoikeus yksityishenkilöitten välistä kaupankäyntiä?
Arvaan ettei koske, olenko oikeassa?
"Eikös se sama raha mene kuitenkin myyjältä, jos ostaja lunastaa postiennakkopaketin ja sitten palauttaa sen verrattuna siihen että postiennakkopaketti palautuu noutamattomana?"
- Silloin menee myyjältä ainoastaan lähetyskulut. Postiennakkokirjeestä n.5e ja paketista 11-14e, isommasta vielä enemmän.
"Vai meneekö noutamattoman postieennakkopaketin palautumisesta jokin isompi lisämaksu? "
- Tässä tilanteessa kun paketti palautuu noutamattomana takaisin myyjän paikkakunnan postiin, niin myyjä joutuu maksamaan paketista takaisinlunastusmaksun joka on noin kympin verran, jos hän haluaa pakettinsa takaisin itselleen. Muussa tapauksessa paketti jää postiin ja posti myy sen kait huutokaupassa tms.
Elikkä tässä tilanteessa tulee myyjälle lähetysmaksu takaisinlunastusmaksu. Kalliimmaksihan se tulee.
"Koskeeko 14 päivän palautusoikeus yksityishenkilöitten välistä kaupankäyntiä?
Arvaan ettei koske, olenko oikeassa? "
Oikein arvasit.
Myöskään kuluttajansuojalaki ei koske yksityisten välistä kauppaa ja parempi niin. Muuten koko homma menisi aikamoiseksi pilkunviilaamiseksi. Käytettyä tavaraa ostaessa tulisi jokaisen ymmärtää, että käytetyssä voi aina piillä jotain mikä ei silmää miellytä, mutta pääpointti on se, ettei myyjä syyllisty petokseen, vaan on rehellinen tavaran toimivuudesta ja että tavara on se mikä pitääkin, tuotteen kuvaus oltava se mikä pitää. Pienistä on turhamaista valittaa, se ei kuulu enää asiaan.