Miten ilmaista ihastus ihmiselle, jonka kanssa on ollut kaveri jo vuosia? Koko ajan olen ollut vähän ihastunut, mutta nyt tuntuu, että haluaisin tehdä jotain asian eteen! Olemme tekemisissä aina jonkun tietyn asian tai porukan puitteissa, meillä ei ole tapana soitella muuten vaan tms. Tuntuu tosi vaikealta lähestyä luontevasti, kun aina pitää olla joku virallinen syy ja siihen se sitten jääkin. Ja kuvitelmat toisen tunteista vaihtelee, joskus tuntuu hyvinkin lämpimältä, mutta välillä ei. En haluaisi enää jahkailla tämän kanssa, en vain keksi miten asioita voisi edistää.
Kaveruus & ihastus
Umpikuja
6474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saman ongelman kanssa painin myös, kun vain saisi sanottua monen vuoden ajatukset. Se tunne kun hän katsoo silmiin, joka kerta pyörii sukat jalassa.
Lähetä vaikka tekstari ja pyydä kaffittelemaan;).
Liiankin tuttu tarina kuluneelta kesältä. Tässä oma versioni lyhykäisyydessään.
Vuosikaudet olen tuntenut ihastusta tähän ystävääni tunteiden poukoilessa useilla eri tasoilla. Mahtuipa elämään välissä muitakin ihmissuhdekuvioita, jotka eivät nähtävästi menneet ihan niin putkeen kuin toivoa saattaa. Tämä vanha ystäväni ja pitkäaikainen salaihastukseni ei luonnollisesti ollut näiden muiden suhdekuvioiden aikana aktiivinen kiinnostuksen kohde minulle.
Toisinaan elämä osaa yllättää ja liian myöhään sain todeta, että järki ja tunteet eivät mahtuneet samaan juoneen - jälkimmäiset veivät mukanaan ja tekivät elämästä yhden ihmisen kamppailua oman päänsä sisässä useamman kuukauden ajaksi. Oli vaikeaa tajuta ihastuneensa sydämensä pohjasta vanhaan ystäväänsä. Vielä vaikeammaksi sen teki sama sukupuoli, yhteinen ystäväpiiri ja uskallus puhua homoseksuaalisista tunteistaan ylipäänsä kenellekään.
Sain kuitenkin hyväksyttyä uudet tunteeni melko nopeasti ja vakuutettua itseni siitä, että näinkin voi käydä elämässä. Koko homma vaikutti edelleen absurdilta näytelmältä, kun erehtyi ajattelemaan asiaa ulkopuolisen silmin. Minulla oli palava tarve päästää sanat ulos suustani: tahdoin kertoa ihastukselleni mitä tunnen! Hain ystäväni läheisyyttä, sain järjestetyksi useita tilanteita joissa asian esiin tuominen olisi ollut mahdollista. Ja silti tuo teko oli liian pelottava asia viedä päätökseen asti.
Lopulta tilanne kehittyi eteenpäin, kun tiesin jo hävinneeni ottelun. Ystäväni uudet ihmissuhdekuviot olivat se voima, joka pakotti minut ylös poterostani. Katselin vierestä kuinka unelmani yhteisestä onnesta mureni viimeistään kolmannen pyörän tultua kuvioihin, ja minä pelkuri pysyin yhä hiljaa. Sain lopulta päätetyksi, että ennen kuin kesä on ohi minä puhun suuni puhtaaksi - ja niin myös tein!
Loppu hyvin, kaikki hyvin: Hän tietää mitä pääni sisältää, ja minä tiedän, että tunteeni jäävät turhan yksipuolisiksi. Rakkauden tappaminen on valitettavan hidasta, mutta onneksi virheihastuminen tapahtui juuri oikean ihmisen kohdalla. Ystävyyttämme asian julkituonti ei nakertanut tuumaakaan!
"Virheihastus"? Ei kai sentään, jos ajattelee, miten hyvin ystäväsi on osannut suhtautua asiaan. Ja tuskin virheihastuksia onkaan...aina niillä on meille jotain kerrottavaa, itsestämme tai toisesta, elämästä ylipäätään? Vaatii rohkeutta laittaa itsensä likoon ja osoittaa myös suurta luottamusta ystävää kohtaan. Aina on se riski, että toinen hylkää, jättää hankeen makaamaan. Se tuntuu niin karmealta! Ei ystävyys kaadu siihen, että ihastus on yksipuolista. Mutta kuinka päästä yli siitä pettymyksestä, että tulee hylätyksi tunteidensa tähden? Ystävä kääntää selkänsä ja häpeä kasvonsa ;'(
Miksi elämän koulumatkan täytyy olla niin liukas ja kivinen, eikä valoa näy missään? Mitä tehdä, kun ei vain enää jaksa? Tahtoisin Kotiin...en osaa enkä ymmärrä elämää.
Densamma, sitä minäkin olen ajatellut. Miksi elämä ei mene niinkuin elokuvissa? Miksi pitää kesken matkan herätä ja huomata rakastuneensa samaan sukupuoleen? Miksi pitää rakastua sellaiseen, jota ei koskaan voi saada?