Äkkinäinen näköhäiriö, sumuisuutta, valosäkenöitiä, valokaaria..

ÄkkinäinenNäköhäiriö

Kävin suihkussa ja palasin työpöydän ääreen. Samalla näkokenttä muuttui sumuiseksi, tekstin lukeminen liki mahdottomaksi, voimakkaita valoilmiötä näkökentässä, heijatumia, flashejä, häikäistymistä, valokaaria, mm. yksi iso jakuvasti hejateleva ja häikäisevä iso valokaari, oli sitten silmät auki tai kiinni.

Samaan aikaan jotenkin hieman outo ontto olo, lievästi epätodellinen, ehkä jopa lievästi poissaoleva olo. Lievää päänsärkyä ja lievää huimausta.

Kohtausta kesti noin 15 - 20 minuuttia ja sitten alkoi taas palautua, joskin edelleen levä päänsärky ja kevyesti outo olo.

Mistähän voisi johtua? Hetkelinen aivoverenkiertohäiriö? Vastaavaa on tapahtunut muutamaan / useampaan otteeseen viimeisen viiden - kuuden vuoden aikana ja joskus jonkin poikkeuksellisen raskaan ja stressaavan jatkuvan jakson aikan useampaankin otteeseen kuukauden aikana. Siihen on yleensä myös liittynyt vajaita yöunia ja vajaata palautumista pidemmällä aikavälillä. Pahimmillaan kohtauseen on liittynyt heikkouden tunnetta, jonkin asteista voimattomuutta. Kohtaus tulee aina yllättäen, kuin puun takaa.

Mahtaneeko olla aihetta huoleen, vai voiko laittaa pitkään jakuneen ylirasituksen piikiin. Muutoiin elämäntavat ovat pikemminkin terveet liikunnan vajautta lukuunottamatta ( ei tupakointia ja alkoholia hyvin maltillisesti tyylin lasi viiniä ruoan kanssa ja joskun pieni drinkki ). Kaikki veren perusarvot ovat hyvät, ei kolesterolia, ei verenpainetta jne.

Nyt yksi 200mg ibuprofeini ja unten maille ...

15

4620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgfsks

      Voisiko olla aurallista migreeniä? Itselläni on sitä ja tyypillisin aura on sokeat pisteet näkökentän keskellä ja hehkuvat väriläiskät. Joskus saan myös pelkkiä auraoireita ilman päänsärkyä.

      • ÄkkinäinenNäköhäiriö

        Migreeniin tai sen eri tyyppeihin en osasi manitsemiani ilmentymiä / kohtauksia luokittaa, sillä muutoin arjessa en kärsi päänsärystä kuin poikkeuksellisesti, lähinnä tosinaan kiireeseen rytmiin ja vajaaseen palautumiseen yöunien suhteen liittyen.

        Silmissäni / näkökentässä tosin on alkanut olla jo noin kymmenisen vuotta sitten hailaean harmaita "haamuja", hieman kuin rihmastoa tai häilyviä kartan rajoja, jotka leijuvat ikäänkuin nesteessä, sekä joitakin pieniä hieman tummempia pisteitä, sekä pieniä valoja, majakoita, pieniä välähdyksiä, paikka paikoin.

        Näiden vuosien aikana silmäpohjat on silmälääkärin toimesta tutkittu muistaakseni kolme kertaa ja mitään epänormaalia ei ole havaittu. Selitykseksi on annettu normaali silmien vanheneminen ja siihen liittyvät oireet. Näin siis näiden 'perus-silmäoireiden' osalta.

        Ps. Unohtui manita, että tuohon eliseen kohtaukseen ja aiempiin on aina liitynyt myös jonkin asteien tunne näkökentän kaventumisesta, joskus toisella puolella ulkolaidassa tai enempi yläosassa tai enempi jomassa kummassa silmäsä jne, vahdellen eri kerroilla.

        Eilisen kohtauksen ohimentyä sen jälkeisine hieman outoine tuntemuksieen ja nyt yön kohtuullisen hyvin nukuttua, on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sama tilanne joka kerta.

        Kuitenkin kun se kohdalle osuu, niin herää aina avoin kysymys, josko kyse on jostakin vakavaemmasta, enteilevä osittainen aiviverenvuoto, tulppa, enteilevä ositainen aivohalvaus tai mikä tahansa vastaava, enemmän tai vähemmän vaikealla asteella.

        Monestikin kuulema aivohalvaukset voivat olla jopa kivuttomia ja tulla yllättäen varoitamatta kuin salama kirkkaalta taivaalta ja niihin voi useinkin liittyä äkkinäinen näköhäiriö.

        Nämäkin tilanteet ovat olleet tähän mennessä maksimissaan puolisen tuntia niin, ettei olisi edes lääkäriin tai varsinkaan jonkin spesialistin tutkimuksiin edes ehtinyt, josko jotakin poikkavaa olisi voinut kohtauksen aikana mitata ja todentaa.


      • ÄkkinäinenNäköhäiriö

        >> Itselläni on sitä ja tyypillisin aura on sokeat pisteet näkökentän keskellä ja hehkuvat väriläiskät.

        Niin, unohtuipa kysyä. Onko tuo auraalinen migreeni useinkin päänsärytöntä ja tuleeko näköhäiriöllisiä kohtauksa useinkin ( varmastikin yksilöllistä ) ja miten pitkään ne kestävät? Palautuuko näkö normaaliksi kohtauksen mentyä ohitse ja miten pian?

        Onko joitakin ennakoiva oireita tai tekijöitä joista havaitsee kohtauksen olevan tulossa vai alkaako aivan yllätäen?


      • eisyytähuoleen

        Aivan samanlaiset oireet. Alkaa täysin varoittamatta ja kestää 20 minuuttia. Ei päänsärkyä, mutta muuten outo olo jäleenpäin. Esiintymistiheys ihan miten sattuu; voi olla pari kertaa viikossa ja sitten vaikkapa vuoden tauko. Tätä on jatkunut kymmeniä vuosia.


      • ÄkkinäinenNäköhäiriö
        eisyytähuoleen kirjoitti:

        Aivan samanlaiset oireet. Alkaa täysin varoittamatta ja kestää 20 minuuttia. Ei päänsärkyä, mutta muuten outo olo jäleenpäin. Esiintymistiheys ihan miten sattuu; voi olla pari kertaa viikossa ja sitten vaikkapa vuoden tauko. Tätä on jatkunut kymmeniä vuosia.

        Onko noihin tilanteisiin liitynyt pidempään jatkunut ylirasitus vai tulevatko ne ihan normaalissa elämänrytmisä yllättäen?

        Itselläni näyttäisi liittyvän pidempään jatkuneisiin ylirasitusjaksoihin, vajaisiin yöuniin ja vajaaseen palautumiseen ja tällä iällä säännölliset ja palauttavat yöt ovat vieläkin merkityksellisempiä kuin kaks-vitosena.

        Edellinen vastaava kohtaus oli noin kaksi vuotta sitten ( ellei ylikin ), jolloin oli useita muutaman kuukauden aikana ja joista muutamia / pari kolme samallakin viikolla ja olivat voimakkaampia ja niihin liittyi lisäksi myös lievä voimattomuden ja lihasheikkouden tunne.

        Oletko keskustellut lääkäreiden kanssa aiheesta ja jos, niin millaista palautetta olet saanut? Onko ilmiölle tiedossa nimikettä ja fysioilogista syytä?

        Ps. Ilmeisesti olet eri henkilö kuin tuossa ylempänä aurallista migreniä poteva.


      • eisyytähuoleen
        ÄkkinäinenNäköhäiriö kirjoitti:

        Onko noihin tilanteisiin liitynyt pidempään jatkunut ylirasitus vai tulevatko ne ihan normaalissa elämänrytmisä yllättäen?

        Itselläni näyttäisi liittyvän pidempään jatkuneisiin ylirasitusjaksoihin, vajaisiin yöuniin ja vajaaseen palautumiseen ja tällä iällä säännölliset ja palauttavat yöt ovat vieläkin merkityksellisempiä kuin kaks-vitosena.

        Edellinen vastaava kohtaus oli noin kaksi vuotta sitten ( ellei ylikin ), jolloin oli useita muutaman kuukauden aikana ja joista muutamia / pari kolme samallakin viikolla ja olivat voimakkaampia ja niihin liittyi lisäksi myös lievä voimattomuden ja lihasheikkouden tunne.

        Oletko keskustellut lääkäreiden kanssa aiheesta ja jos, niin millaista palautetta olet saanut? Onko ilmiölle tiedossa nimikettä ja fysioilogista syytä?

        Ps. Ilmeisesti olet eri henkilö kuin tuossa ylempänä aurallista migreniä poteva.

        Tuo oli eka ja ainoa kirjoitukseni tässä. Olen aikojen kuluessa yrittänyt keksiä jotain tiettyä syytä, mikä laukaisee kohtauksen, mutta en ole keksinyt. Nukun hyvin, ei stressiä, ei ylirasitusta. Joskus 15-20 vuotta sitten tehtiin tutkimuksia. jotain sähkökäyriä tms. ei selvinnyt mitään. Esiintymisistä vielä; n. viikko sitten niitä oli kaksi kertaa viikon aikana. (pahoja)
        Olen nyt 66v. ja tätä on jatkunut koko aikuisikäni.


    • vaihtoehtoja

      AVH, AVV, TIA-kohtaus, hypoglykemia, kilpirauhasen vajaatoiminta.
      Nuo ovat vaihtoehtoja oireillesi migreenin lisäksi, mitä löysin Terveyskirjaston kotisivuilta.

      Minullakin on pyörryttävä olo, vaikka verenpaine ja kolesteroli ovat normaalit. Menee ohi vain makaamalla. Epäilen AVH:ta, joka olisi voinut alkaa jo ensimmäisen puolen vuoden aikana elämästäni, mutta äiti on salannut tähän päivään (ja tulevaisuudessakin).

      • tarkkana noiden kans

        Aloittajalla ainakin itse ajattelisin tuota TIA-kohtausta mahdolliseksi syylliseksi. Itselläni sellanen oli pari vuotta sitten ja näköhäiriö oli se selvin oire eli päätteeltä lukeminen ei oikein onnistunut, rivit tuntuivan hyppivän vaan. Tosin ei ihan 20 minuutissa kokonaan ohi mennyt, mutta rivien hämärtyminen helpottui kuitenkin pikkuhiljaa.

        Kävin terveyskeskuksessa ja sainkin sieltä sitten lähetteen päivystykseen juuri TIA-kohtaus epäilynä ja siksi se sitten diagnosoitiinkin, koska MRI:ssä ei ilmennyt mitään pysyviä uusia jälkiä aivoissa (uusia siksi, että minulla on aiemmin ollut kerran pieni aivoinfarkti, jonka jäljen taan näkyivät).


    • ÄkkinäinenNäköhäiriö

      Yksi aivan ensimmäinen ajaus oireiden syystä suuntauitui johonkin aivoverenkietoon liityvään ongelmaan. Kuitenkin oheisen sivun infon luettuani, oireet ei vastaa ainakaa niissä kuvailtuja oireita. Ensimmäisessä linkissä on selkeät oirekuvaukset.

      Varsin laaja ja kattava terveyden kartoitus ja verenkuva tehty vajaa kuusi kuukautta sitten, jossa myös kilpirauhasen tilanne tarkistettiin ja oli ok, kuten veren sokeriarvotkin ja kolesteroli . Eräässä vaiheessa oli kovin matalat rauta - ja D - vitamiiniarvot. Raudan suhteen ei kuitenkaan löydetty metabolismi / imeytymisngelmia, eli ilmeisestikin syynä ravitsemustottumuset.

      Aivoverenkiertohäiriöt : http://avh.palaios.com/oireet.html

      - http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00006

      Tietysti kyseessä jokin epänormaali terveydellinen tilanne ja niin kauan kuin ei tiedä todellista syytä, on vain eri vaihtoehtojen pohtimien ja analysointi ei spesialistina.

      >> Minullakin on pyörryttävä olo, vaikka verenpaine ja kolesteroli ovat normaalit. Menee ohi vain makaamalla.

      Tuokin on tilanne johon voi vain arvailla eri vaihtoehtoja, ennen todellisten syiden löytymistä. Voisi olla aivoverenkiertoon liittyvää, mutta ilmeisesti muitakin mahdollisuuksia sille voisi olla. Joskus mm. niska ja hartiaseudun lihasjäkkyydet voivat aiheuttaa ajoittaisia averenkiertohäriöitä ja huimausta. Toisaalta jos sitä on esiintynyt jo lapsesta alkaen, niin viimemainittu istuu yhdeksi mahdollisuudeksi heikomin.

    • minulla myös

      Samantyylisiä näköoireita on minullakin. Vasemmasta silmästä katoaa osittain näkö harmaan sumun peittoon.Kestää vain muutaman minuutin,tosin jälkeen jää vielä näkökentän sumuisuus hetkeksi aikaa.Samalla näkyy valokaarta,pisteitä ym. Alkoivat n.5 vuotta sitten. Päänsärkyä ei ole. Ilmenee n. muutaman viikon välein,joskus tiheämminkin. Huolena vaan on että muut valoilmiöt lisääntyneet silmissä vähitellen. Sokeita pisteitä ja hehkuvia väriläiskiä on päivittäin,joka kerta kun verensokeri laskee tunti aterian jälkeen. Pitkin päivää näkyy lisäksi täsmälleen tuollaisia kuvailemiasi hailean harmaita "haamuja" sekä joitakin pieniä hieman tummempia pisteitä, sekä pieniä valoja, pieniä välähdyksiä. Magneettikuvattu pää,kaula,selkäydin sekä näiden verisuonisto. Vielä ei ole syytä löydetty. En tiedä oliko raskauksilla merkitystä koska tuolloin oireisto paheni mutta ei palautunut.

    • ÄkkinäinenNäköhäiriö

      Aika spesiaali kuvio. Nyt aloituksen jälkeen sama toistunut kaksi kertaa, eilen viimeksi, jolloin tosin lievempänä ja vain oikean silmän alueella. Näkökentän oikeasa reunassa hehkuva / väreilevä valopallo ( alue jossa tuntui livää lämpöä ) ja siitä yksi välkkyvä sahalaita / salamakari näkökentä ylälaidassa oikealta vasemmalla. Kesti noin kymmenen minuttia ja häipyi / hiipui hiljalleen kohti ylälaitaa.

      Niin, ilmeisesti näille ei ole olemassa mitään nimikettä / diagnoosia? Voisiko liittyä johonkin näköhermon oireiluun?

      • Rosoro

        No onhan olemassa. Ilmiselvä aura-oire joka liittyy migreenin auralliseen muotoon. Miksi tämä ei kelpaa?

        Itselläkin noita on säännöllisen epäsäännöllisesti. Ilman päänsärkyä tai sen kanssa.


    • eisyytähuoleen

      Vanha ketju, johon olen näköjään kommentoinut. Nyt parin vuoden jälkeen voin sanoa, että mitään muutosta mihinkään suuntaan ei ole tapahtunut. Sokea piste ilmaantuu milloin sattuu ja sen jälkeen välkehtivä värikäs sahalaita näkökentän reunoilla ja koko häiriö kestää sen 20 minuuttia, kuten muillakin ja jälkeenpäin on omituinen olo.

      • samaa pohtinut

        mulla aivovamma ja juuri tällainen oire on aivoperäinen eikä sille mitään voida tehdä. Lääkkeet ei auta ei edes migreenin estolääkkeillä ole mitään tehoja. Migreeniä ei ainakaan minulla ole, päänsärky tulee takaraivolle eikä silmien taakse kuten migreenissä. Jos ylipäätään tulee päänsärkyä. Ootko lyönyt pääsi joskus? Lapsena kaatunut vaikka luistellessa ja kopauttanut?


    • Anonyymi

      Vanha mutta ajaton ketju.

      Pitkästä aikaa eilen illalla suunnilleen 23:00 alkoi taas yllättäen yksi avauksessa kuvaamani kohtaus, jota kesti noin puolisen tuntia.

      Sahalaidat ja hieman harmaa harsomainen, sekä kevyt paineen tunne painottui enempi vasemman silmän vasempaan osaan. Molemmissa valo-oireita, aaltoilua, kangastusta (miragea) jne. ja lukeminen (liki) mahdotonta.

      Tällä kertaa oli kevyttä silmä- ja päänsärkyä, joista viimeksimainittu kuin muutaman sentin levyisenä nauhana otsalta päälaen takaosaan saakka , mutta keskellä päälakea leveämpänä.

      Jälkeenpäin se tuttu outo olo, kuin olisi kevyesti joissain kamoissa, hieman leijuva, kevyt, levitoiva ja pumpulinen ja hieman epätodellinen fiilis.

      Kuitenkin aina kun tällainen tulee, niin hieman huolestuu siitä, josko se olisi merkki jostakin vakavemmasta.

      Melkoisen laajat nuo auraalisen migreenin oirekuvaukset, mikäli tuosta olisi kyse:

      - https://fi.wikipedia.org/wiki/Migreeni#Aura

      Ketjussa mainittuun TIA-kohtaukseen ei oikein istu, ellei siitä ole linkissä kuvattua huomattavasti kevyempää versiota:

      - https://fi.wikipedia.org/wiki/Ohimenevä_aivoverenkiertohäiriö

      ap

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      429
      4692
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1670
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      91
      1411
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1319
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      17
      1234
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1151
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1055
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      960
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      54
      837
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      829
    Aihe