Ajattelin kysy mitä mieltä te olette, olen nuori nainen en nyt ikääni tässä sano. Minua on alkanut masentaa olen ollu muutaman viikon masentunu, en syö paljon mitään sitten itken ilman syytä ja tuntuu ettei millään ole enää väliä. Mietin että kyllä tämä varmaan menee ohi mutta sitten alkoi viiltely, yks päivä ahdisti niin kamalasti että villtelin sitä on nyt jatkunut muutaman viikon. Ranteeni on täynnä jälkiä enkä pysty lopettaa. Olen kertonut tästä hyvälle ystävälle hän käski heti lopettaa tämän ja sanoin että lopetan mutta en pystynyt. Vihaan itseäni ja kehoani sen takia haluun rangaista sitä, olen myös ottanut kaikkia mahdollisia lääkkeitä liikaa ja alkoholia menee entistä enemmän, voinko olla masentunut pahasti?
tarviinko apua?
masentunut?
484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mulla on ihan samanlaisia juttuja mutta olen ollut masentunut jo 5kk.
En uskalla kertoa vanhemmilleni koska ne vaan sanois: "äläs nyt hupsuttele ei sulla mitään masennusta ole". Ne on nähnyt mun viiltely jäljet ,mutta sanoin vaan että mun koira raapas mua tai jotain eikä ne välittänyt siitä sen enempää. En tiedä yhtään mitä mun pitäis tehdä...
musta sun kannattas puhu jollekkin lääkärille koska en ite ainakkan haluis kuolla nuorena masennukseen ja oon ittekin vasta 13 v.
Kyllä, suosittelen avun hankkimista jos haluat siitä eroon.
Apua saa, ja pitää pyytää, jos tuntuu ettei itse jaksa. Viiltely ei auta pätkääkään ratkaisemaan ongelmia. Voit tuntea hetkellisen helpotuksen, mutta lupaan, ettet vuosien päästä ainakaan ylpeile arvillasi. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vaikka kuinka vaikea on puhua pahasta olosta, ja siitä, mitä itselleen tekee, se on ainoa tapa päästä asiassa eteenpäin. Älä missään tapauksessa jää märehtimään, ja odottamaan, että josko asiat itse suttaantuisivat. Minä odotin, ja odotin. Asiat eivät muuttuneet, ennen kun uskalsin avata suuni, ja pyytää apua. Masennusta takana reilut 12 vuotta, ja nyt apua saaneena voin sanoa olevani miltei "normaali" :) Itse uskalsin hakeutua avun piiriin vasta 22- vuotiaana, mikä oli hirvittävän myöhään. Nyt pystyn käsittelemään asioita vahingoittamatta itseäni, ja tunnen jopa olevani onnellinen.
Puhu vanhemmillesi, kouluterveydenhoitajalle, terveyskeskuksen työntekijöille, kelle tahansa, joka voi auttaa, ja laittaa asiat rullaamaan. Mitä kauemmin kärvistelet olosi kanssa, sitä vaikeampaa paraneminen tulee olemaan.
Pärjäilkää nuoret ihmiset, älkääkä hävetkö ongelmianne.
Kyllä tuon sinun kertomasi perusteella kuulostaa siltä, että olet masentunut ja tarvitset apua. Mikä olisi sinulle helpoin tapa hakea apua? Kerroit, että olet kertonut asiasta hyvälle ystävällesi...pystyisitkö kertomaan hänelle, että olet viillellyt itseäsi vieläkin ja tunnet olosi masentuneeksi ja lähtisitte hakemaan apua yhdessä. Toki, jos avun hakeminen kasvotusten joltain henkilöltä tuntuu liian vaikealta, niin apua saa myös esim. valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, josta löytyy tietoa tuolta: http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
On erittäin tärkeää, ettet jää asiaa yksin pohtimaan, vaan haet apua mahdollisimman pian.