APUA

Köyhä yh-äiti

Voisiko kukaan enkeli minua auttaa tässä ahdingossani??
Olen elämäni taloudellisessa kriisissä, tästä ei enää pääse alaspäin.
Olen yh-äiti ja sairastuin vakavasti, jonka myötä menetin työni ja sitä kautta talous lähti alamäkeen. Monta kuukautta olen yrittänyt jaksaa sinnitellä jo lapseni takia, mutta nyt kaikki on loppu. Voimavarat, usko, toivo ja rahat. Lapseni on elämäni valo ja juuri tällä viikolla sain vihdoinkin sairauteeni apua. Olen tapellut Kelan kanssa minulle kuuluvista rahoista, mutta sosiaalitoimisto ei voi auttaa kuin minimin mutta nekin rahat ovat kuluneet sairaskuluihin ja lääkkeisiin. Nyt tilanne on kamala, sillä en enää tiedä, kuinka pärjäämme tytön kanssa. Vuokra on maksamatta ja monta muuta asiaa. Mistään en tahdo saada työttömänä ja sairaana lainaa, vaikka tulevaisuudessa sen pystyisinkin maksamaan takaisin. Ja vain laina voi meidät enää pelastaa. Kaikesta olen neuvotellut, mutta turhaan eivätkä yrityksen voi joustaa loputtomiin.

Onko täällä ketään, kuka voisi neuvoa tai auttaa meitä?

Kiitos asiallisista vastauksista.

19

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+2

      Tässä yksi esimerkki taas siitä miksi vihaan maahanmuuttajia ja niiden hyysäämistä. Eli oman maan kansalaiset, tässä tapauksessa yh-äiti, joutuvat kitkuttelemaan minimi tukirahoilla ja samaan aikaan maahanmuuttajat ajelevat uusilla autoilla tekemättä päivääkään työtä, meidän verorahoilla. Rajat kiinni kunnes omilla kansalaisilla menee paremmin.

      Ja mitä tulee tilanteeseesi, niin aika surulliselta näyttää. Ei tuossa tilanteessa paljon voi muuta kuin ravata siellä sossussa ja kiikuttaa kaikki laskut sinne. Jos eivät suostu maksamaan niin kysyt suoraan että mitä sinun pitäisi sitten tehdä. Kyllä heillä joku velvollisuus on auttaa, en minä sinne turhaan verorahoja maksa. Taloutesi ei tule muuten kuntoon kuin laskemalla tarkkaan mihin kulutat rahasi ja missä voisit säästää.

      • SOS DEM POISSS

        ITSE OLETTE SOS DEM PUOLUEEN VALINNEET EDUSKUNTAAN: KOSKA OPITTE:

      • MAMU PASKAT

        MAMUT POISSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS

    • asfd23234

      Hei köyhä yh-äiti!

      Minähän juuri viikko sitten lainasin sinulle 2000€!!!!

      Oletko jo tuhlannut ne rahat näin nopeasti????

      Olen järkyttynyt ja pettynyt. Aiotko edes maksaa takaisin???

    • Velkavelho

      Maksuvaikeuksissa laskuja joutuu usein priorisoimaan, silloin vuokra, vesi ja sähkö menevät ykkösiksi. Eli laskupinosta valikoidaan ne asiat, joita ilman ei pärjää hengissä Suomen talvessa: asunto, lämpö ja ruoka. Muut laskut maksetaan näiden jälkeen. Sinulla on ollut sairaudesta johtuvia kuluja, joihin rahasi ovat uponneet. Mielestäni sosiaalitoimiston on tultava tilanteessasi vastaan, hakeudu päivystävälle sosiaalityöntekijälle ja pyydä harkinnanvaraista apua vuokranmaksuun, edes siten, että maksat avun myöhemmin takaisin. Toinen vaihtoehto olisi sosiaalinen luotto, mikäli kuntasi myöntää sellaista. Lokakuu on jo loppupuolella ja kohta tulee jo seuraava vuokranmaksun eräpäivä. Kysypä sossulta myös, minne hän ajatteli teidät majoittaa marraskuussa, jos asunto menee altasi, eivätkä sairauden takia voimasi edes riitä tavaroittesi raahaamiseen.

      Minkään pikavipin tai kulutusluoton ottamista en tilanteessasi suosittele. Tarvitset lisää rahaa, et lisää velkaa. Tsemppiä ja parempaa vointia!

      • Köyhä äiti

        Kiitos vinkeistä, otin neuvoistasi oppia. Soitin tuonne kaupungin sossupuolelle ja kysyin tuosta sosiaalisesta luotosta, pääsen sinne sitä hakemaan mutta menee jonojen takia vielä 3 viikkoa. Sossu on maksanut aiemmin osan vuokrasta, mutta koska lapseni isän kanssa kirjoitettiin uusi elatussopimus ja elatussumma nousi, niin se lasketaan tuloiksi ja sossu jättää nyt maksamatta vuokran kokonaan. Siinä rajoilla mennään, että saadaanko enää sähkö- ja puhelinlaskun jälkeen maksettua mitään muuta. Lääkkeetkin pitäisi hankkia ja kaiken lisäksi lapseni tarvitsee niin vaatetusta kuin muutakin tarpeellista.

        Tiedän kyllä, ettei tämä ole se paras paikka kysyä apua. Ja ennen tänne kirjoittelua on hyvä ottaa asioista selvää, mutta niin olen tehnytkin. Seurakuntakaan ei voi meitä auttaa, koska sossu hoitaa meidän pakolliset menot tai ainakin osan niistä eikä täälläpäin ole leipäjonoja.

        Ikävää, kun ihmiset suhtautuvat kyynisesti apua tarvitseviin. Mutta ehkäpä nämä kyynikot ovat niitä onnellisia, joilla riittää rahaa paitsi perusjuttuihin niin vaikka matkoihinkin, joista me vain voimme haaveilla.

      • Köyhä äiti kirjoitti:

        "Ikävää, kun ihmiset suhtautuvat kyynisesti apua tarvitseviin. Mutta ehkäpä nämä kyynikot ovat niitä onnellisia, joilla riittää rahaa paitsi perusjuttuihin niin vaikka matkoihinkin, joista me vain voimme haaveilla. "
        Juuri siksi he pysyvät varoissa ja pystyvät perusjuttujen lisäksi hankkimaan myös luksusta. Holtittomalla lainaamisella hekin olisivat persaukisia. Ja se ei ole kyynisyyttä vaan viisautta.

    • juuhpuuh

      Eivät nämä satutädit ja -sedät sossusta rahaa saisi pikavippiensä ja juomaharrastustensa maksamiseen, sillä siihenhän se raha menee.

      Totta kai oikea yh-äiti menisi laskujen kanssa sossuun eikä tulisi uikuttamaan suomi24 keskustelupalstalle. Neuvokas yh-mamma soittaisi lisäksi paikalliseen seurakuntaan ja hakisi sieltä maksusitoumuksen ruokakauppaan. Lisäksi hän ottaisi selvää, missä ja milloin on leipäjono. Saattaisipa jopa tarjota naapurin vanhukselle kauppa-apua pientä palkkiota vastaan..

    • hmmmm...

      Jos olet rahaton ja noin pienituloinen niin miten se lainanmaksusi onnistuisi. Todennäköisesti ei mitenkään.....

    • Kummaaaa

      Eikö läheisesi; vanhempasi, sisaruksesi tai lapsen isä pysty auttamaan?
      En halua lisätä taakkaasi, mutta jos läheisesi eivät sinulle lainaa tai muuten auta sinua, niin jotain on pahasti pielessä.

      • köyhä ja kipeä

        Hei.

        Ikävä kyllä olen perheeni ainokainen, joten ei ole sisaruksia, joilta kysyä apua. Isääni olen nähnyt viimeksi 3-vuotiaana, kun vanhempani erosivat. Äitini asuu ajoittain Turkissa eikä välitä meidän tilanteestamme, vaikka rahasta ei olekaan kiinni - emme ole koskaan olleet läheisiä, sillä isovanhempani kasvatti minut ja hekin ovat nyt kuolleet. Ystäväni lainasi minulle satasen, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Toinen ystäväni on opiskelemassa ulkomailla eikä pysty taloudellisesti auttamaan, kolmas on äitiyslomalla niin rahat ovat heilläkin tiukassa.

        Tilanne on siis tällä hetkellä melkoisen kurja ja jostain pitäisi saada rahaa, jotta saisi asiat kuntoon. Jatkossa tilanne helpottuu huomattavasti, mutta se ei nyt lohduta.

        Eipä minulla ole omaisuutta, mitä voisin antaa pantiksi ja tiedän, että on varmasti hankala luottaa pelkkään sanaan. Olen itse joskus vuosia sitten auttanut ihmisiä lainaamalla rahaa ja ajan myötä sain summat takaisin. Jotenkin kai sitten naiivina ajattelen, että se hyvä olisi joskus tullut minullekin.

        Ja niin, epäilijöille voin sanoa, etten ole vielä koskaan tälle palstalle tuonut huoliani. Lainanruikuttajia varmasti riittää ja joku voi minutkin sellaiseksi leimata, mutta epätoivossa on pakko yrittää.

      • öööh
        köyhä ja kipeä kirjoitti:

        Yhteystiedot vaikka prepaid-nro, saatte joululahjan.

    • Mikä pantiksi

      Mitä sinulla on antaa vakuudeksi?

    • Kaisa_*

      Kirkon diakoniatyöntekijät varmaan voisivat auttaa, jos kuulut kirkkoon :)

    • ....

      Paha sanoa mutta minä en menisi diakoneilta apua pyytämään eiköhän tämä äiti ole jo tarpeeksi pahoittanut mieltään.
      Jos hän laittaisi yhteystiedot, lähettäisin joululahjan?

      • xxxwww

        ..... Kyllä Diakonia antaa edes leipää,he tekevät todella hyvää työtä, oletko tutustunut,jos et tee niin,leipä joka on tärkeintä silloin jos ei enää ole rahaa ruokaan eikä mihinkään , ja monilla tämän päivän yhteiskunnassa, se on tosiasia! Asunnotomuus päivä todisti sen taas!
        En ymmärrä lainkaan, että Meidän pitää säästää täällä Suomessa että Kreikkalaiset ja muut Euroopan maat saavat velkansa puolitettua!
        Täällä köyhien sairaiden ja vanhojen , nuorten jolla ei ole edes työpaikkaa pitää vaan säästää
        !Jo on aikoihin eletty että sellaista vaan.

    • Läpppäää

      Aloittaja postaa tänne pari kertaa viikossa uuden rahankerjuuviestin, viitsimättä edes tarinaa paljoa vaihdella. :( Huonoa läpää...

    • 8+4

      Ei töistä voi potkuja sairauden takia saada. Jos olet itse irtisanoutunut tai typeryydellä potkut hankkinut niin voi voi. Olisit miettinyt ennen.

      Ja jos ei pääse enää alaspäin niin asiathan on melko hyvin, pelkkää nousua siis edessä.

    • Laita yv niin keskustellaan tarkemmin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      17
      3000
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      47
      1989
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      176
      1838
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      102
      1772
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      82
      1483
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      1026
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      200
      978
    8. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      948
    9. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      18
      854
    10. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      58
      850
    Aihe