Meillä on yksi luomuna alkunsa saanut lapsi. Aloimme yrittämään toista lasta kun esikoinen oli kolme vuotias mutta raskaus ei alkanut. Tutkimuksissa huomattiin että miehellä on siittiöitä spermassa todella vähän.
Minulla on ollut aina todella kivuliaat kuukautiset . Kaikki oireet sopivat endometrioosiin ja olen maininnut asiasta parille lääkärille mutta he sivuuttavat asian aina. Jotenkin he tuijottavat mielestäni liikaa sitä että syy lapsettomuuteen on ainoastaan mieheni spermassa. Meille on tehty yksi icsi josta alkanut raskaus päättyi keskenmenoon.
Olen jo 30-vuotias ja koen että laparoskopia olisi hyvä tehdä endometrioosin selvittämiseksi. Pitääkö minun nyt tyytyä siihen että minua ei tutkita vai kannattaisiko varata vielä aikaa jollekin lääkärille joka on erikostunut kyseiseen vaivaa? Toive toisesta lapsesta...ehkä kolmannestakin on kova molemmilla, minulla ja miehelläni.
endometrioosiko?
1
197
Vastaukset
Kiitos kysymyksestäsi!
Endometrioosi voi aiheuttaa kuvaamasi kivuliaat kuukautiset. Tyypillisesti endometrioosikivut alkavat jo muutamaa päivää ennen varsinaista vuotoa. Lisäksi gynekologin tekemässä sisätutkimuksessa ja joskus ultraäänitutkimuksessakin voidaan löytää endometrioosiin sopivia muutoksia. Laparoskopia on kuitenkin tarkin diagnoosin tekemiseen.
Jos kuukautiskivut ovat sellaiset, että pärjäät parin päivän kipulääkityksellä, ei laparoskopia ole aiheellinen ainoastaan diagnosointi mielessä, koska ICSI-hoidon tuloksiin ei laparoskopiasta ole hyötyä. Toimenpide tehdään, jos samalla on tarkoitus auttaa potilasta kipujen vuoksi. Tutkimustuloksissa ei ole voitu osoittaa, että mahdollisten endometrioosipesäkkeiden poisto parantaisi raskaustuloksia.
Suosittelen jatkamaan hoitoja, mutta olemaan myös rohkea ja kertomaan huolistasi sinua hoitavalle lääkärille.
Onnistumismahdollisuudet ovat hyvät, koska olet nuori, teillä on yksi lapsi ja hoidostakin raskaus alkoi, vaikkakin päätyi harmillisesti keskenmenoon.
Ystävällisin terveisin,
Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1375476Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313942No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392077Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv281941- 241873
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h171855- 411690
- 521651
- 401606