Paperi lähtee

NBSK jää toistaiseksi
36945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Mikä on NBSK? Olen samoja huhuja kuullut ja melko varmasta lähteestä, että hienopaperi olisi nyt tiensä päässä...

Äänestä

YES! Oikein.

Äänestä

Pentti täyttää enson tilat jätteillä ja taas kaikilla on niin mukavaa ...

Äänestä
  • VASTAESITYS TAKAUKSEN MYÖNTÄMISELLE KESKI-SAVON TEOLLISUUSKYLÄ OY:LLE

    Varkauden kaupungin lisävelkaantumista tulee kaikin keinoin välttää. Omavaraisuusasteemme on jo riittävän heikko. 2 miljoonan euron lisävelkaantuminen on Varkaudelle hyvin merkittävä asia.

    Varkautelaisten veronmaksajien tulee ryhtyä velan takuumiehiksi vain sellaiselle liiketoiminnalle, jonka toiminta on vakaalla pohjalla ja sen työllistävä vaikutus riittävän suuri jotta riski kannattaisi ottaa.

    Kyseisen SavoKala Oy:n työllistävä vaikutus arvellaan olevan vasta kolmantena toimivuotenaan n.12-16 henkeä. Hankkeelle haettavaa 35 %:n investointitukea ei ole Ely-keskuksesta vielä myönnetty.

    Mikäli SavoKala Oy:n toimintaansa tarvitsema energiansaanti, kuten Sampitehtaankin on suurelta osin riippuvainen Stora Enson tuottamasta edullisesta hukkaenergiasta, olisi syytä seurata ennen lainapäätöstä mihin nyt Varkaudessa koelaitoksena toimiva Biodiesel-laitos lopullisesti sijoittuu.

    Varsinaisen Biodiesel-laitoksen sijoittamisesta tullaan päättämään todennäköisesti ensi vuoden puolella. Mikäli Varkauden tehtaiden toiminta kokonaisuudessaan loppuu, laitoksen sijaintipaikka tulee todennäköisesti olemaan joku muu kuin Varkaus ja käy niin että sekä Sampitehtaan että SavoKalan toiminnan tuottavuus heikkenee kalliimpien energiamaksujen myötä.

    Voimmeko silloin olla varmoja lainaerien takaisinmaksusta vai kaatuuko lisävelka jälleen varkautelaisten maksettavaksi, vaarantaen entisestäänkin peruspalveluiden tuottamisen kaupungissamme? Kyseinen hanke on todellinen riskisijoitus, johon meillä ei ole varaa.

    Esitän että Keski-Savon Teollisuuskylä Oy:n hakemaa 2 miljoonan euron lainantakausta kohteelle kalanjalostusyksikkö SavoKala Oy ei myönnetä.

    Pekka Keto
    kaupunginvaltuutettu

    Äänestä

Pentti saa kohta potkut on järjestänyt sellaiset sotkut. Ei kutsunut valtuutettuja Sarasvuon tilaisuuteen, mutta valehteli läpyskässä, että ihmetteli miksei valtuutettuja näkynyt?

Äänestä

Perjantaina 14.30 ajetaan nettiin webcast- elävää kuvaa ja samalla pidetään puhelinkokous. Varkaus on listalla!

Äänestä

Stora Enso kertoi perjantaina, että se aikoo rajoittaa tuotantoaan eli laittaa tehtaitaan seisomaan. Yhtiö haluaa vähentää varastojaan, koska se varautuu hienopaperin ja puutuotteiden kysynnän heikkenemiseen. http://www.talouselama.fi/uutiset/stora enso seisottaa tyollisyyspaatokset myohemmin/a708652
YT neuvotteluja odotellessa

Äänestä

Kertoo siitä että tappion minimoimiseksi taantumassa StoraEnso varautuu seisokeilla pääsemään tämän yli. Normaalia toimintaa. Näyttää siltä että StoraEnson lakkautukset alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja sen ydinliiketoiminta eli mm. paperin tuottaminen on nyt raiteillaan. Eihän tulosta voi tehdä ilman tulosyksiköitä. Kunhan nämä uudet visiot Varkauden kaupungin taholta ovat toteutuneet ei StoraEnson tekemiset ole enää niin merkittäviä. Eteenpäin mennään sanoi mummo lumessa.

Äänestä
  • Ja taas kerran pyydän sinua kertomaan, jos tiedät jotain uutta ja ihmeellistä olevan tulossa Varkauteen. Sinähän puhuit tuhannesta uudesta työpaikasta. Eli annapa tulla faktoja. Mikä se firma on, yhteystiedot jne. Mutta eipä taida tietoa löytyä. Bruno2 taitaa vaan nähdä päiväunia, lukea satukirjoja ja fantasiajuttuja. Tai elää muuten pilvilinnoissa.

    Jos jotain oikeaa faktaa löytyy niin olen hyvin iloinen siitä jos olen väärässä.

    Äänestä

lauletaan karaokea grillillä ja vietetään lokoisia eläkepäiviä, vai mitä truuno.

Äänestä
  • Milloinhan bruno nämä uudet visiot esitellään,vai lauletaanko alkuun haaveet kaatuu...

    Äänestä

Bruno taitaa ihan oikeasti elää jossain fantasiamaailmassa. Lukee Prinsessa Ruususta ja kuvittelee sitten ihan ihme juttuja. Mitään todellista tietoa ei löydy, mutta puhetta piisaa. Kuvitelmia ja satuja. Jos Bruno tietää jotakin, niin minä kaipaisin tosiasioita.

Äänestä

Niin se vaan on että kyllä se "Karvinen"ne lumet kopistelee.Ans kattoo!

Äänestä

Kaikki on kiinni kysynnästä ja hinnasta. Sellun kysyntä ja hinta on vielä kohtuullista. Kuitupuun hinnassa ei ole painetta, mutta hienopaperissa tehdään tappiota. Yksikköä täytyy tarkastella kokonaisuutena. Energiakuormat ja ylijäämän myynti. Investointitarpeet ja kustannukset elinkaaressa ja kokonaistuotto ratkaisee.

Äänestä

Kattokaapa vanhoja tekstejä mitä Karvinen tuumaa. Tehdas on nii kauan, kun biodisel kokeilu sitä tarttee. Karvinen tietää,että pojilla ei ole työmotivaatiota loppuun asti, jos lopetuksesta aikaisemmin puhutaan. "tehtaat kuolee,kun ei enää niihin investoida" joku tuumaa,että kyllä sinne investoidaan sitä... mutta riittääkö se.

Äänestä

höpö PerSut katkerana tilittää ja toivoo että tehdas loppuu..mutta eipä lopu ei !
Ja tehtaalla olevat poliittiset henkilöt tulevat saamaan kannatusta PerSujen elämöidessä loppumisen puolesta ja ay-rintaman alasajon toivossa !

HYvältä näyttää !

Äänestä

Demarit hyväksyivät perjantaina, että Suomi on EU:n jäsen perustuslakiimme, siis sama kuin loppujenkin itsenäisyyksien siirtäminen Brysseliin budjerttivalaa myöten.

Äänestä

No jo on taas PerSuliiteri toiminut. Kunhan otat aamulääkkeet, tarkista minkä ketjunjatkeeksi kirjoitit. Ja mitä.

Äänestä

Tämä palsta on muodostunut "Demarit vastaan Peruss."Samat henkilöt kirjoittaa toisiaan vastaan.Soitelkaa niin voisi olla helpompaa!!Ja eikö riitä ne "KOKOUKSET MITÄH".

Äänestä

Ehkä joskus mutta vielä tänään asentelivat sellulla kalliita isoja osia ei ne alle vuoden tarpeisiin niitä tee. Mahtaa sivuntekijällä vielä työ kesken olla. Muuten se ois kuin kerrottais Kuopiosta 10000 asukkaan kaupunkina 10v päästä.

Äänestä
  • Kyllä sinä bruno2 olet suorastaan hauska tuon Kuopiovihasi kanssa. Se taitaa olla perisavolaista kateutta parempiosoisia kohtaan. Ja siinä vaiheessa kun Kuopiossa on 1000 asukasta niin Varkaus on ollut täysin tyhjä aavekaupunki jo 500 vuotta. Näin se vaan on.

    Äänestä

Truuno nuku välillä, eläkeläisellä ollut pitkä päivä.

Äänestä

Mitä tulee näihin kaupungin luottamushenkilöihin.Heitä ei ole valittu pelkästään tehtaan asioita "HOITAMAAN"huom.Nyt tuntuu muutama oikein "INNOKKAANA"olevanUnohtuuko muut?

Äänestä

no pelekästäänkö ne tehtaan asioita hoitaa ?
Pölhö PerSU?

Äänestä

Onko sanasta "pölhö" sulle tullut jonkinlainen kova "sana"?Opettele lisää.

Äänestä
  • no ok
    Pöl... ai nii
    Pöty PerSu oot??

    Äänestä

Timo pelottelee duunareita, että jos ei olla Stora Enson / Ekokemin takana lämmön tuottajana paperitehdas loppuu. Voin kertoa, että paperintuotanto ja todennäköisesti myös saha loppuun teki Timo mitä vain. Yrittää saada syyllisiä muista, kun Stora Enson osakkeenomistajista tai Jouko Karvisesta. Miksi? Kuntavaalit 2012. Vaalipäällikö Koikkalainen epäonnistui demareiden vallankaappauksessa WL:n mukaan.

Äänestä
  • Ensin lomautukset, sitten lopetus. Näin se on aina mennyt!
    Jos joku väittää muuta! NIIN SE VALEHTELEE!

    Äänestä

  • Huhu/totuus! kirjoitti:

    Ensin lomautukset, sitten lopetus. Näin se on aina mennyt!
    Jos joku väittää muuta! NIIN SE VALEHTELEE!

    Perustele kantasi niin uskotaan, eikä perusteeksi riitä että aina ollut näin. Faktoja pöytään tai sitten HILJAA!!!

    Äänestä

  • Paperia kuluu kirjoitti:

    Perustele kantasi niin uskotaan, eikä perusteeksi riitä että aina ollut näin. Faktoja pöytään tai sitten HILJAA!!!

    hyvä! :)
    Juuri näin !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keitto. kirjoitti:

NBSK jää toistaiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu