näetköhän koskaan unia minusta?
Minä olen. Sinusta.
Mietin yössä,
229
6471
Vastaukset
- sademies....
Aika usein..pääsääntöisesti kauniita..sellaisia missä saan olla kanssasi onnellisesti,erittäin lähekkäin eri paikoissa..mutta eksyy sinne sekaan välillä sopivan pikkutuhmiakin pätkiä.....
- Sateen kuuntelija
Ensin näin unia, jossa yritin päästä hänen luokseen, mutta aina minua estettiin. Kerran näin unen, jossa hän pyysi minua luokseen ja saavuttuani piti kädestäni niin lujaa kiinni kuin ei olisi koskaan halunnut laskea irti. Olen nähnyt unia myös menneestä, ehkä entisistä elämistä, mutta harvoin nykyisyydestä. Unissani on aina paljon symboliikkaa, harvoin arkea. Vilkas mielikuvitus kenties.
Mutta tuollaiset unet kuin mitä sinä näet olisivat mukavia.
- .....
Haluun kuulla lisää....kerro jotain. Mihin asti me ollaan sun unissas jo päästy ;)
Unia olen myös nähnyt sinusta....- ....
Ne asiat jotka pyörivät päivisin päässä,tuppaavat jossain muodossa ilmestyä uniinkin..vähän sameeta on muistikuvat,mutta aina jotain murusia mieleen muistuu..Oltiin jossakin kauniissa ja rauhallisessa paikassa ihan kahdestaan..tai sitten seura sai näyttämään sen paikan kauniilta..oikealla seuralla kun on sellainen vaikutus..väärä seura taas voi saada kauniinkin paikan näyttämään rumalta.Olit mun turvallisessa sylissä..hyväilin sun hiuksia..kaulaa ja poskea..näin sun silmissä tutun näyn,joka saa mut onnellisimmaksi kuin mikään muu..rakkauden palon..sitten on taas vähän hämärää,harmi kun ei muista kaikkia..sen muistan ettei se uni päättynyt mihinkään seksiin..vaan kiihkeään ja intohimoiseen rakasteluun
- .....
.... kirjoitti:

Aivan ihana uni..olisimpa voinut nähdä samaa unta kanssasi. Toivottavasti se joskus myös toteutuisi..saisin oikeasti olla sun turvallisessa sylissä ja tuntea sun kosketukset, aah!
Uni tuntuu aina niin todelliselta sillä hetkellä..pettymys on suuri, kun herää ja huomaa kaiken kauniin olleen unta. - ....
..... kirjoitti:
Aivan ihana uni..olisimpa voinut nähdä samaa unta kanssasi. Toivottavasti se joskus myös toteutuisi..saisin oikeasti olla sun turvallisessa sylissä ja tuntea sun kosketukset, aah!
Uni tuntuu aina niin todelliselta sillä hetkellä..pettymys on suuri, kun herää ja huomaa kaiken kauniin olleen unta.Kun sen ainutlaatuisuuden tajuaa..ettei sitä tunnetta saa koskaan kenestäkään muusta..sitä ei silloin helposti haluaisi luovuttaa..mies ja nainen rakastaa,myös oikeasti,ei ole koskaan mahdoton yhtälö..ja se on aivan liian arvokasta hukattavaksi
- Täälläkö>>>>>
.... kirjoitti:
Ne asiat jotka pyörivät päivisin päässä,tuppaavat jossain muodossa ilmestyä uniinkin..vähän sameeta on muistikuvat,mutta aina jotain murusia mieleen muistuu..Oltiin jossakin kauniissa ja rauhallisessa paikassa ihan kahdestaan..tai sitten seura sai näyttämään sen paikan kauniilta..oikealla seuralla kun on sellainen vaikutus..väärä seura taas voi saada kauniinkin paikan näyttämään rumalta.Olit mun turvallisessa sylissä..hyväilin sun hiuksia..kaulaa ja poskea..näin sun silmissä tutun näyn,joka saa mut onnellisimmaksi kuin mikään muu..rakkauden palon..sitten on taas vähän hämärää,harmi kun ei muista kaikkia..sen muistan ettei se uni päättynyt mihinkään seksiin..vaan kiihkeään ja intohimoiseen rakasteluun
Kylläpä kuulostaa toi teksti perin tutulta, lienet SINÄ joka sen kirjoitit.
- Täälläkö>>>>>
Täälläkö>>>>> kirjoitti:
Kylläpä kuulostaa toi teksti perin tutulta, lienet SINÄ joka sen kirjoitit.
Tää oli rakastelu unia näkevälle kirjoittajalle, joka hyväili mun kaulaa ja poskiani.
- .....
.... kirjoitti:
Kun sen ainutlaatuisuuden tajuaa..ettei sitä tunnetta saa koskaan kenestäkään muusta..sitä ei silloin helposti haluaisi luovuttaa..mies ja nainen rakastaa,myös oikeasti,ei ole koskaan mahdoton yhtälö..ja se on aivan liian arvokasta hukattavaksi
Unessani sut viime yönä näin, pienen vilahduksen. Sulla oli samat vaatteet yllä kun viimeks irl nähtiin..niin hyvältä näytit..sama tunne valtasi sydämeni kun aina ennenkin..lämpöaalto, joka teki mieleni iloiseksi ja askeleeni kevyeksi.
Joskus aiemmin näin unen jossa sain sulta lahjan..hienon kaksivärisistä langoista punotun rannenauhan. Olit ollut ulkomailla ja ostanut sen sieltä. Olin niin otettu lahjastasi..ajattelin, kai sä musta välität, kun olit mua matkoillakin ajatellut..
Muistan vieläkin tarkalleen miltä se rannenauha näytti.
Ei luovuteta..samaa mieltä olen, liian arvokasta hukattavaksi.... - ....
..... kirjoitti:
Unessani sut viime yönä näin, pienen vilahduksen. Sulla oli samat vaatteet yllä kun viimeks irl nähtiin..niin hyvältä näytit..sama tunne valtasi sydämeni kun aina ennenkin..lämpöaalto, joka teki mieleni iloiseksi ja askeleeni kevyeksi.
Joskus aiemmin näin unen jossa sain sulta lahjan..hienon kaksivärisistä langoista punotun rannenauhan. Olit ollut ulkomailla ja ostanut sen sieltä. Olin niin otettu lahjastasi..ajattelin, kai sä musta välität, kun olit mua matkoillakin ajatellut..
Muistan vieläkin tarkalleen miltä se rannenauha näytti.
Ei luovuteta..samaa mieltä olen, liian arvokasta hukattavaksi....Pikkasen poikkeamaa taisi meidän unissa olla..sun unessa pysyi sentään kuteet päällä..tai sitten et kehdannut kertoa ihan kaikkia..leikki leikkinä..ajatus on tärkein.Voit olla varma,että välitän ja olet aina kauniina ajatuksissani.Se on hyvä että ollaan siitä yhtä mieltä,ettei rakkaus rapistu,eikä anneta helpolla periksi..monesta muusta asiasta voidaankin sitten olla erimieltä..saadaan vähän laajempaa näkökulmaa moneen asiaan..Kun kerran muistat tarkalleen miltä se nauha näytti,lupaan etsiä sulle jostain sellaisen..sitten kun päästään täältä pois
- .....
.... kirjoitti:
Pikkasen poikkeamaa taisi meidän unissa olla..sun unessa pysyi sentään kuteet päällä..tai sitten et kehdannut kertoa ihan kaikkia..leikki leikkinä..ajatus on tärkein.Voit olla varma,että välitän ja olet aina kauniina ajatuksissani.Se on hyvä että ollaan siitä yhtä mieltä,ettei rakkaus rapistu,eikä anneta helpolla periksi..monesta muusta asiasta voidaankin sitten olla erimieltä..saadaan vähän laajempaa näkökulmaa moneen asiaan..Kun kerran muistat tarkalleen miltä se nauha näytti,lupaan etsiä sulle jostain sellaisen..sitten kun päästään täältä pois
Arvaa vaan harmittaako mua, kun mun unissa ne vaatteet on pysyny päällä. Mutta mä olen nähnyt susta varmaan enemmän unia..kaikkea viitsi kertoakkaan. Ollaan me kuitenkin päästy kiihkeästi suutelemaan mun yhdessä unessa..häiriötekijöiden takia meidän piti lopettaa..olisi varmaan muuten jatkunut pidemmälle..sen verran kiihkeää se oli. Aivan ihana lupaus sulla, kiitos siitä..pitäis vaan päästä täältä pois niin kuin säkin sanoit. Ajatuksissani olet
- ....

Luulen,ettei sellaisia häiriötekijöitä löydykkään,mikä meidän hellän hetken keskeyttäs,kun alkuun päästään..kaikkea ei tarvitsekkaan paljastaa ja mitä jää unessa näkemättä,toteutuu toivottavasti vielä oikeassa elämässä..sen verran voisin vielä täällä paljastaa,että haluaisin tietää miltä tuntuu koskettaa maailman söpöimpiä hymykuoppia

Maailman söpöimmät hymykuopat..mulla..saat kuullostamaan sen niin ainutlaatuiselta ja kauniilta. Saat koskettaa mun hymykuoppia milloin vaan tahdot..tilaisuuden niin salliessa..minäkin tahtoisin, että koskettaisit minua..niin paljon sitä odotan. Sulla on ihastuttavat kädet ja mä taas haluaisin pujottaa omat sormeni sun sormien väleihin..tuntea kätesi lämmön ja hellän puristuksen

Pidän siitä että asioista voidaan keskustella ja saa sanoa mielipiteensä,myös eriävän..ilman isompia suuttumisia..muuten homma menee kyräilyksi..tietysti ajan,paikan ja tavan voi aina valita..mulla on paha tapa kyseenalaistaa melkein kaikki,yleensä haluan sillä vaan kuulla perusteelliset perustelut ja osaan kyllä antaa periksi,en aina,mutta jos perustelut on hyvät tai huomaan olevani väärässä..Ylimääräisestä mielistelystä en tykkää,,enkä itsekään sitä harrasta..joten kyllä niissä sun kuopissa ihan oikeasti jotain erikoisen kaunista on..sano sitten jos puristan kädestäsi liian lujaa..en halua sua satuttaa..mutta en halua päästää koskaan irti

Mielipiteet pitää voida ilmaista ja niistä asiallisesti keskustella. Loukata ei toista saa..se ei ole rakentavaa keskustelua. Täälläkään en ole koskaan sulle mitään pahaa tai loukkaavaa kirjoittanut..enkä tule kirjoittamaan. Miksi rakastamalleen ihmiselle haluaisi tuotttaa murhetta..mä ainakin haluan sulle vain hyvää ja iloa tuottaa. Mihin kolmeen asiaan kiinnität vastakkaisessa sukupuolessa yleensä huomiota?..siis ulkoisesti..yleensä kaikki varmaan kokonaisuuteeen ekana, mutta jos pitäisi eritellä ne kolme. Mun katse kiinnittyy silmiin, suuhun ja käsiin..sulla noi kaikki on lumoavan suloisia..ihan oikeasti. Elä päästä kädestäni koskaan irti

Et sä mua ole koskaan loukannut,enkä mä kovin herkästi mullittele...kyllä mä nykyään tulen toimeen jotenkin myös sellaisten kanssa,joista en tykkää..joillekkin tulee vieläkin sanottua joskus aika pahastikkin,mutta se on ollut enemmänkin vähän sitä niin metsä vastaa kun sille huudetaan ja asiathan siinä silloinkin riitelevät..Mutta mullekkin kynnys loukata sitä mistä välittää on tosi korkea..koitan aina ajatella asioita molempien kantilta ja usein vielä toisen kantilta ensin,joskus olisi varmaan parempi olla vähän itsekkäämpikin..mutta se on kuitenkin vaikea olla itsekkään kovin iloisin mielin,jos ei rakkaalla ole kaikki hyvin..Jos jotkut sanoo,ettei ulkokuorella ole merkitystä niin valehtelee..sillä se ihan eka vaikutelma kuitenkin luodaan tai ollaan luomatta..Silmä/katsekontakti on varmaan se mistä kaikki yleensä lähtee..sun silmistä ja niiden tehosta oon varmaan muutaman kerran jo muistuttanut..jos niitä ei nyt killata niin..ei taida olla ihan standardi tunnustus..mutta ehdottaman rehellinen tälläkin kertaa..sen jälkeen jäin koukkuun sun hymyyn..hiuksiin..rintoihin..enkä ole päässyt niistä vieläkään irti

Täytyy myöntää, että pääsit vähän yllättämään tunnustuksellasi..tyytyväinen siihen oikein olen ja mukava oli muutenkin lukea ajatuksiasi. Ihailen muuten sun sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä/nokkeluutta..olet uskomaton. Takaisin uniin..oletko nähnyt musta unta tai meistä?..Mä odottelen jos vaikka ensi yönä pääsisin sun hellään hyväilyyn

Kyllä sä mun mielessä ja unissa olet koko ajan..nuo unet vaan tahtovat välillä olla sellaista sekamelskaa,ettei niistä ota mitään tolkkua..kaikkia unia ja ajatuksia kuitenkin yhdistää sinä..minä läheisyys..lämpö..rakkaus..Olisin tietysti voinut pikkasen käyttää muunneltua totuutta..kun laitoin,mihin oon sussa ekana ihastunut..mutta näin meidän kesken ajattelin laittaa suoraan niinkuin asiat ovat..jossain vaiheessa ne kuitenkin olisi sulle paljastunut..Sulle on aina aikaa ja tilaa mun hellässä hyväilyssä..on mua joku joskus kylmäksikin moittinut..mutta ehkäpä mun hellyys ja lämpö odottavat vielä vesi kielellä sitä,kenelle sitä oikeasti haluaa jakaa

Juuri tuosta pidän, että asiat sanotaan niin kuin ne on..onneksi et muunnellut totuutta..luottamus säilyy. Eikös sitä sanota, että valheella on lyhyet jäljet. Vaikea kuvitella sua kylmäksi..sen perusteella minkä kuvan olen susta saanut. Luulen, että mä voisin saada susta esille vielä ihan uusia puoliakin..tunteiden näyttämisessä..paljon kosketuksia..hyväilyjä..hellyyttä..suudelmia

Jotkut vaan vetää helposti herneen nenään,vaikka se olisikin totuus..susta on jäänyt kuva,ettet ole mikään tiukkapipo..etkä kovin pienistä hätkähdä,eikä sulle ihan joka sanottavaa sanaa tarvitse etukäteen miettiä..uskaltaako sanoa vai ei..ainakin itse tulee möläytettyä välillä kaikenlaista..pääosin kuitenkin hyväntahtoista kiusottelua,tai jotain hyvää tarkoittavaa kuitenkin,osaan kyllä lopettaa ajoissa,jos osuu arkaan paikkaan tai huomaan,ettei kohde muuten tykkää..En ole tosiaan mikään mestari tunteiden näyttämisessä..enemmänkin sellainen kivikasvo ja viilipytty..mutta se ei tarkoita että jäisit kanssani ilman hellyyttä ja rakkautta..Ne muutamat lyhyet hetket lähelläsi vahvistaa sen,että voit saada kaivettua musta paljonkin uusia puolia vielä esiin..tuntuu,että keinutaan samoilla aaltopituuksilla ja saat mielialani nousemaan aina pilviin

Sä saat mun mielialan nousemaan hetkessä pilviin..katseellasi..hymylläsi..äänelläsi..olemuksellasi. Olet mun silmiäni ja niiden loistetta kehunut. Voin kertoa, että ne loistavat sulle, koska sä saat aikaiseksi sydämeeni lämmön, palon..hehku näkyy silmissäni joka kerta, kun katson sua. Se tunne on sanoinkuvaamaton..mitä kaikkea tunnenkaan, kun katseemme kohtaa ja saan hetken olla lähelläsi..suunnaton vetovoima..vetää minua luoksesi

Sen hehkun..palon ja kaipuun on niistä pienistä ja ujoista katseistasi tunnistanut..kuinka paljon lyhyt hetki voikaan merkitä ja antaa voimaa aikuiselle miehelle..jättäen samalla suureen kaipuun..siihen vain sinä pystyt..susta tahdon välittää..sut tahdon helliä.. seitsemänteen taivaaseen..sun kanssas tahdon rakastaa,..tukien ja täydentäen toistemme heikkouksia ja vahvuuksia..ollen yhdessä nujertamattomat..ikävä sua taas suunnaton..Sut haluan luokseni>3.....

Iloinen siitä olen, että oikeasti olen katseellani pystynyt sulle tunteitani ilmaisemaan..ja vielä se, että sä olet ne oikein tulkinnut. Ihania ajatuksia sulla taas kerran..ikävä sua..halaustasi kaipaan. Viime yönä unessa kuuntelin Jenni Vartiaisen kappaletta..outo juttu..en muista mitään unikuvaa..muistan vain sanat jotka soivat.."tältäkö se tuntuu, kun löytää oikean. Hei, tältäkö se tuntuu, ennen kuin me suudellaan, ensimmäisen kerran mä olen elossa"..Tässä kohtaa havahduin hereille. Sä olet mulle se oikea ja odotan sitä suudelmaa

Lukuisat on ne lemmenlaulut josta ei tarvitse kuulla kuin pätkä,niin tulet mieleeni..tai kuvittelen meidät laulun tavoin..Kaikki alkoi oikeastaan jo kauan sitten..eräällä radiokanavalla oli ääni joka muistutti hämmästyttävän paljon ääntäsi..olin jo silloin korviani myöten rakastunut sinuun..en vain tajunnut vielä silloin tilanteen vakavuutta..sitä että olet se oikea ja tää ikuista on ..Sen verran sekaisin olin,että välillä kuvittelin sen mystisen äänen jopa puhuvan mulle ja soittavan mulle rakkauslauluja..kaikkea se rakkaus teettääkin..Se mikä silloin ihan ekana jäi mieleen,oli se jossa laulettin jotain sinnepäin että"....siit on aivan liian kauan,kun mä viimeks näin noin kauniit kasvot mun edessäin....." Osuu ja uppoaa vieläkin..lauluja tulee ja menee ja uusiakin syntyy..Kaunis rakkauden kohteeni vaan on ja pysyy samana

Rakkaus teettää kaikenlaista..hupsua ja hassua. Kertomasi oli niin suloista. Mä kuvittalen tai oikeestaan haaveilen joka kerta kun telkkarista tulee joku hempeä suutelukohtaus tai intohimoinen rakastelukohtaus..näyttelijäparin paikalle meidät..sinä ja minä. Varsinkin jos näyttelijä on vähänkään sun näköinen tai oloinen. Joku mies voi olla hyvännäköinen, mutta sä olet kyllä kaikista komein. Hemmottelet mua sanoillasi..ajatuksillasi..katseellasi..hymylläsi. Saat mut syttymään

Mukava kuulla,ettei mielikuvat ole yksipuolisia..kyllähän ne ilmestyy välillä mieleen paikassa kuin paikassa..kun kerran oikein kovasti toista ikävöi..joskus alkaa mietityttämään ja hymyilyttämään jotain komediaa tai sketsisarjaa katsellessa..jossa sattuu ja tapahtuu..että mahtaisko meidän yhteiselo olla välillä vähän samanlaista..jotenkin tuntuu,että olisi..mutta ei haittaa,vaikka se ei aina niin vakavaa olisikaan..pääasia,että välittäminen ja rakkaus on aina päälimmäisenä..siellä sataa otsikon mukaisesti taas..mielellään sitä tälläisenakin hetkenä painaisi sun aikas himokkaan näköisiä huulia vasten omani>3.....

Niinpä, meidän yhteiselosta ei varmaankaan tylsää tulisi..toivottavasti ei myöskään liian vakavaa. Huumoria elämässä pitää olla..myös parisuhteessa. Kuitenkin niin kuin kirjoitit..välittäminen ja rakkaus on tärkeimmällä sijalla..toista kunnioittaen. Mun katseita olet niin hyvin osannut tulkita..oletkohan huomannut myös sen intohimon, joka sisälläni sykkii..sua katsoessani. Hyvältä aina näytät, mutta tietyissä vaatteissa olet erityisen hottis. Tulipahan nyt tämäkin paljastettua. Sua rakkaudella..intohimoisesti..tälläkin hetkellä ajattelen
- outoa..

itsekkö itsellesi kirjoittelet ?

Ehkäpä sulla on vielä näkemättä mut siinä kaikkein kuumimmassa asussa..ei vaan..oikeasti mun on tosi vaikea kehua itseäni,vaikka puolileikillään sitä tulee välillä harrastettuakkin..Jos on huumori,rakkaus ja välitäminen elinehto parisuhteessa,niin sitä on myös tuo toisen kunnioituskin,enkä tarkoita mitään turhanpäiväistä nöyristelyä tai pokkurointia,vaan lähinnä toisen huomioon ottamista ja sitä että koittaa olla tekemättä mitään sellaista,mikä voisi loukata toista..Vaikka katseesi onkin ollut vähän aran puoleinen,niin ei se silti ole jättänyt paljoakaan tulkinnan varaa..kyllä siinä on sykkinyt lämmön,rakkauden ja kaipuun lisäksi intohimoakin,jossa on näkynyt aristelusta huolimatta kauniisti tervettä kiimaakin seassa..muista siirtää kellos talviaikaan..mul on iso ikävä sua

Sitä kuuminta asua odotellessa..Sä olet huomaavainen ja huolehtivainen..tykkään..olen muistanut siirttyä talviaikaan. Sitähän se toisen kunnioittaminen juuri on..toisen huomioon ottamista ja toisen arvostamista ja sen osoittamista. Kaipaan niitä meidän pitkään kestäviä katseenvaihtoja. Osaat varmaankin arvata mistä katseeni pienoinen arkuus johtuu. Kysehän ei todelllakaan ole siitä, että en tahtoisi sua pidempään katsoa. Oikeesti mieleni tekisi katsoa sun silmiin ihan joka hetki..niin paljon..niin pitkään..niin syvälle. Sua kans suunnattoman suuri ikävä..tuntuu puristuksena rinnassa. Sua rakastan

Kyllä kait mä arvailen ja ymmärränkin arkuutesi..ehkäpä luonteeni on jollakin lailla huolehtivainen..nytkin on tainnut monta viikkoa mennyt niin,että oon melkein joka vapaa päivä ollut jotakin jollakin muotoa jeesamassa..mutta se on tietysti erilaista miten susta pitäisin huolta..en halua ylihuolehtia,enkä tukehdettaa sua sillä,mutta haluan sun tuntevan joka hetki,että voit tilanteessa kuin tilanteessa turvautua ja luottaa muhun..olla sulle se, joka tukee ja on ilomielin aina auttamassa tarvittaessa,eikä jätä sua koskaan pulaan..hellyyden lomassa..Mullakin on ikävä niitä katseita.josta saa uskomattoman paljon voimaa,mielummin katselisin niitä tähtisilmiäsi paljon lähempää..näkisi ne hymykuopatkin samalla pläjäyksellä paremmin..siinä olisi kyllä silloin sellainen vaara,että rinnassasi voisi alkaa tuntua ihan jotain muuta kuin ikävän puristus..älä pelästy..ujouteni pitää sormeni kurissa..tai ainakin siirtäisi sitä johonkin sopivampaan hetkeen

Kiva tietää, että voin turvautua suhun hädän hetkellä..niinhän olen jo tehnytkin. Hienosti olet lupaukasesi pitänyt..luottamukseni ansainnut. Ujo varmaankin jollakin tapaa olet..kuitenkin mä olen nähnyt sun rohkeankin puolesi..pidän sua rohkeana..en ujona. Mielelläni tuntisin kätesi rinnallani..tai missä tahansa minussa..kunhan se olisi sinun kätesi..hellä kosketuksesi. Tahtoisin tällä hetkellä olla sun lämpöisessä ja turvallisessa sylissäsi..käteni kaulallasi..sun kädet mun vyötärölläni..olla vaan..ihan hiljaa. Tuntea sun sydämen syke..hengitys ihollani. Sitä sopivaa hetkeä odotellessa
- utelias sivusta

Tiedättekö te oikeasti toisenne?

Löytyy multa tarvittaessa rohkeuttakin..mutta ei siitä mihinkään pääse,pohjimmiltani olen ujo..oon vähän yllättynyt että myös sussa taitaa olla ainakin tietyissä tilanteissa pikkasen samaa vikaa..jotain yhteistä siinäkin siis??Paljon ehdin päivittäin sua ajattelemaan..mutta kaikkein useimmin huomaan unelmoivani hyvinkin yksinkertaisista asioista..siitä että saisin olla lähelläsi..koskettaa sinua..voin vain kuvitella kuinka mahtavalta se tuntuisi..oon varma,etten mitään muuta odottaisi päivän mittaan niin paljon kuin sitä,että pääsisin sun viereesi..niin suuria murheita ei voisi ollakaan,etteikö ne viimeistään siinä vaiheessa unohtuisi..kun tuntisin ihosi ihollani..näkisin hymyn huulillasi,painaisin pääni rinnallesi ja kuulisin kun sun sydämesi lyövän samaan tahtiin kun mun>3.....

Yhteistä siinäkin siis..sanos muuta. Ajatellaankin vielä samoja asioita. Meinasin nimitäin kirjoittaa mun ujoudesta..mutta jätin kuitenkin tekemättä..sitten sä mainitsit siitä. Välillä epävarmuus..tietyt tilanteet aiheuttaa ujoutta..taas kun oikein jotain päätän..löytyy sitä rohkeuttakin..ja toimin sen mukaan. Mun ajatuksissa kanssa nyt päällimmäisenä on kaipaus sun lähelle..päästä koskettamaan sua

Se ujouteni katoaa aina joskus..vaikka silloin kun alitajunnassa epäilee seuraavan mahdollisuuden olevan jossain hämärän peitossa.. silloin selkärangasta tulee käsky toimia..ja huomaa itsekin yllättäneen itsensä..
Luulen kans että meillä on tunteiden lisäksi paljon yhteistä,ajatuksia ja muutenkin..mutta varmasti myös sopivasti erilaisia ajatuksia monesta asiasta..oikeastaan mulla on sellainen olo,että me väitellään välillä aika rajustikin jostain näkemyksistä..mikäli yhtään itseäni tunnen..mutta sitä ei pidä pelätä..asiat ei ole niin mustavalkoisia..ja niissä montaa monessa..vaikka niitä näkemyseroja välillä syntyisikin.. pidän silti siitä huolen,että ilta päättyy aina kuumaan ja hellään suudelmaan - .....
.... kirjoitti:
Se ujouteni katoaa aina joskus..vaikka silloin kun alitajunnassa epäilee seuraavan mahdollisuuden olevan jossain hämärän peitossa.. silloin selkärangasta tulee käsky toimia..ja huomaa itsekin yllättäneen itsensä..
Luulen kans että meillä on tunteiden lisäksi paljon yhteistä,ajatuksia ja muutenkin..mutta varmasti myös sopivasti erilaisia ajatuksia monesta asiasta..oikeastaan mulla on sellainen olo,että me väitellään välillä aika rajustikin jostain näkemyksistä..mikäli yhtään itseäni tunnen..mutta sitä ei pidä pelätä..asiat ei ole niin mustavalkoisia..ja niissä montaa monessa..vaikka niitä näkemyseroja välillä syntyisikin.. pidän silti siitä huolen,että ilta päättyy aina kuumaan ja hellään suudelmaanVaikka moni asia meitä yhdistää..varmasti on niitäkin asioita ja ajatuksia mistä ei olla samaa mieltä..väittelyksikin luultavasti välillä menee..eikä se mua pelota tai huolestuta. Siitä vain kun molemmat pitää huolen, että ilta päättyy sopuun..ja sun mainitsemaan hellään suudelmaan. Olen ajatellut sua taas paljon..saatat tulla ajatuksiini ihan missä tilanteessa vaan..milloin vain..havahdun yhtäkkiä todellisuuteen ja tajuan..unelmoin taas sinusta..meistä..yhdessä. Miten ihana ajatus se onkaan..me yhdessä. Toivoisin sen toteutuvan..mahdollisimman pian. Tiedän sen..ennen kuin toiveeni voi toteutua..tarvitaan niitä todellisia tekoja. Olet mulle rakas
- ....
..... kirjoitti:
Vaikka moni asia meitä yhdistää..varmasti on niitäkin asioita ja ajatuksia mistä ei olla samaa mieltä..väittelyksikin luultavasti välillä menee..eikä se mua pelota tai huolestuta. Siitä vain kun molemmat pitää huolen, että ilta päättyy sopuun..ja sun mainitsemaan hellään suudelmaan. Olen ajatellut sua taas paljon..saatat tulla ajatuksiini ihan missä tilanteessa vaan..milloin vain..havahdun yhtäkkiä todellisuuteen ja tajuan..unelmoin taas sinusta..meistä..yhdessä. Miten ihana ajatus se onkaan..me yhdessä. Toivoisin sen toteutuvan..mahdollisimman pian. Tiedän sen..ennen kuin toiveeni voi toteutua..tarvitaan niitä todellisia tekoja. Olet mulle rakas
Tekoja vaaditaan..ilman niitä tää ikävä on loputon..se ollaan varmaan jo huomattu ja se on myös molempien tunnustettava..laitoit tossa jokin aikaa sitten,että näytin jossain tietyssä asussa hotilta..tää ei oo taaskaan mitään teeskenneltyä mielistelyä..mutta en ole nähnyt vielä sua sellaisessa asussa,jotka ei pukisi sua..tai sitten sulla on tosi hyvä maku..kenties samallainen kuin mulla..ja mullakin taitaa se kuumin asu olla vielä näkemättä..piipahdit taas uneeni..ihan pieneksi hetkeksi vain..olit puketunut siinä tyylikkäästi siniseen..näytit niin kauniilta ja haluttavalta kuin ihminen vain voi näyttää.. ja se sai taas ikävän kasvamaan entisestään..suorastaan raastavaksi..mulla on tapana tehdä muutaman kerran viikossa lenkki paikassa,jossa kesällä on välillä kova kuhina..,muttei tähän aikaan vuodesta juurikaan ristin sielua..hiki tuli..mutta ikävä jatkoi raastamistaan..haluan sut rakas

Mä en myöskään ole nähnyt sua sellaisessa asussa, joka ei pukisi sua..sulla on todellakin hyvä maku..mun mieleen. Kirjoitin, että näytät tietyissä vaatteissa hotilta..en tarkoittanut mitään yhtä tiettyä asua. Sulla on miehekäs vartalo ja kaikki vaatteet sopii yllesi..jotkut vaatteet vaan saavat paremmin esille tai vielä korostavat entisestään sun upeaa ulkomuotoa. Ajatukseni saattaa lähteä silloin harhailemaan..kuvittelen miltä tuntuisi hyväillä sua..rintakehästä..pakaroista..en jatka pidemmälle..pitäis siirtyä muuten toiselle palstalle. Mennään joskus yhdessä lenkille sinne sun paikkaan..sillon kun siellä ei ole ketään muita..vain me kaksi

No joo,ymmärrän mitä tarkoitat..mutta ei se ole kiellettyä sanoa ääneen jos jokin asu näyttää päällä silmään paremmalta kuin toinen..ainakin itse pidän suoraselkäisyydestä tuollaisessakin asiassa.. ja ainahan makuasioista voidaan kiistellä..aika usein kun tuo kuitenkin tahtoo ainakin itsellä mennä niin,vaikka kaapit on täynnä vaatteita,tulee kuitenkin otettua päälimmäiset..ne kun tuntuvat myös usein parhaalta päällä..Vaikka tykkään lenkkeillä isseksenikin,niin ei tuota mitä kysyit tarvitsisi sun multa kahta kertaa kysyä..joskus tuli lenkkeiltyä vähän enemmänkin,mutta sitten rupes paikatkin vähän reistailee..eikä se sitten enää tuntunut kovin hyvältäkään,eikä vastannut tarkoitusta,enemmänkin stressaavalta.. se alkoi olemaan vähän jo niinkuin pakkomielteen omaista ja rupes jopa vapaa ajan käyttö määräytymään sen mukaan..Huomasin että se mitä siitä hain,hyvän olon,raikkaan mielen ja kilot suurinpiirtein kurissa, saa vähän vähemmälläkin ja paikatkin kestää paremmin..se on tietysti eriasia jos tavoittelisi jotain..monta kertaa siellä puuskuttaessa tulee mieleen,jos olisit kanssani siellä..kilometri tolkulla tyhjää,vain sinä minä..ei ketään muita..korkeintaan pari parittelevaa vesilintua..viimeistään siinä taitaisi ujous karista molemmilta>3.....
- ...........

Mitäs olet kehittänyt juoksulenkkien tilalle. Meinaan noin kuntoilun kannalta?
Tapahtuukos se sisätiloissa? Minä pidän uimisesta ja parista muustakin liikuntalajista. Halleissa on vaan se vesi niin ihoakuivattavaa. Ja aina paljon väkeä.
Jotka roiskuttavat vettää. Millanenhan sinä olet uikkarissa? - .....
.... kirjoitti:
No joo,ymmärrän mitä tarkoitat..mutta ei se ole kiellettyä sanoa ääneen jos jokin asu näyttää päällä silmään paremmalta kuin toinen..ainakin itse pidän suoraselkäisyydestä tuollaisessakin asiassa.. ja ainahan makuasioista voidaan kiistellä..aika usein kun tuo kuitenkin tahtoo ainakin itsellä mennä niin,vaikka kaapit on täynnä vaatteita,tulee kuitenkin otettua päälimmäiset..ne kun tuntuvat myös usein parhaalta päällä..Vaikka tykkään lenkkeillä isseksenikin,niin ei tuota mitä kysyit tarvitsisi sun multa kahta kertaa kysyä..joskus tuli lenkkeiltyä vähän enemmänkin,mutta sitten rupes paikatkin vähän reistailee..eikä se sitten enää tuntunut kovin hyvältäkään,eikä vastannut tarkoitusta,enemmänkin stressaavalta.. se alkoi olemaan vähän jo niinkuin pakkomielteen omaista ja rupes jopa vapaa ajan käyttö määräytymään sen mukaan..Huomasin että se mitä siitä hain,hyvän olon,raikkaan mielen ja kilot suurinpiirtein kurissa, saa vähän vähemmälläkin ja paikatkin kestää paremmin..se on tietysti eriasia jos tavoittelisi jotain..monta kertaa siellä puuskuttaessa tulee mieleen,jos olisit kanssani siellä..kilometri tolkulla tyhjää,vain sinä minä..ei ketään muita..korkeintaan pari parittelevaa vesilintua..viimeistään siinä taitaisi ujous karista molemmilta>3.....
Taisit vähän hämmentyä mun suorasta kirjoituksesta..totta kuitenkin joka sana. Katson sua aina ihaillen ja mielelläni.Ethän kainostele seurassani..vaikka nyt tiedätkin..mitä ajatuksissani saattaa pyöriä. Pikkutuhmista jutuista pidän kyllä..en mistään rivouksista. Mukava kuulla, että kelpaisin sulle lenkkiseuraksi..vielä jos olet sitä mieltä, että siellä viimeistään karisisi molemmilta ujous..sinne pitäisi päästä siis pian. Olit nähnyt minusta unta..olisi kiva tietää tarkemmin millainen oli tuo tyylikäs sininen asu päälläni..mekko..paita..pikkuhepene..vai mitä. Tästä tuli nyt ihan sekava juttu..toivottavasti saat jotain tolkkua. Mun ikävä ei tule loppumaan..ennen kun saan sut, kultaseni

Hyvinkin selkeää tekstiä sulta..aurinkoni..pakko myöntää,että pääsit mut pikkasen yllättämään,vähän niinkuin housut kintuissa..pelkkä ajatuskin siitä sun kädestä mun vartalolla sai ujon miehen poskipäät punottamaan..niissä pikkuhepeneissä sua mielellään katselisin ja koskettelisin..mutta jos nyt yhtään oikein muistan,niin siinä unessa sulla oli sininen jakku ja sen alla vähän vaaleamman sininen paita..sen alle en enää valitettavasti nähnyt..mutta tosi kauniilta näytit ,niinkuin aina..viuhahdit sä viime yönäkin ja siinä sulla taisi olla mustaa ja jotain punertavan turkoosia yllä..sen verran katkonaisia nää munet unet,etten ihan varma voi olla..Mulla ei ole tapana kainostella,eikä ainakaan näyttää sitä,sunkin on hyvä pitää mielessä,ettei mun seurassa tarvitse koskaan jännittää..Sellaista tekosyytä ei olekkaan,etten sun kanssa lenkille lähtisi,lähtisi n vaikka myrskyäisi ja sataisi kaatamalla..sillä ehdolla että saisin pitää sua kädestä,ettei tuuli vie ja saisin kuivata sut..Kyllä mä muuten luulen että sä pikkurivouksistakin pidät,sitten kun ollaan paremmin tutustuttu ja eikä mennä silti mauttomuuksiin>3.....

Voin ihan silmissäni nähdä..punan nousevan sun poskipäille..söpön näköinen olet silloin. Olenpas mä ahkerasti sun unissa öisin käynyt..nyt en enää ihmettele miks mua aamulla väsyttää niin paljon..yöjuoksut ottaa koville, kun monena yönä peräkkäin käy. Sä voisit ensi yönä kipaista mun uniin..tykkäisin. Taidat lukea mua kun avointa kirjaa..oikeaan osuit..pikkurivoudetkin käy, kun paremmin tutustuu. Eihän mun tarvitsis jännittä..välillä vaan tunteet käy niin rajuina, että koko kroppaa jännittää..toisinaan taas ihanan rento fiilis..se kun olis aina sun seurassa. Sun ehdotus sopii mainiosti..sillä ehdolla, että lupaat pitää mua koko matkan kädestä ja kuivata mut kaikkialta..myös märäksi kastuneet hiukseni

Ahkeralta pimulilta vailkutat..kun niin usein jaksat ravata mun uniin..minäkin oon aina valmis ahkeroimaan puolestasi..en tiedä kuinka paljon on tuntemusta ja kuinka paljon mielikuvitusta..mutta aika usein pääsen melko nopeastikkin kärryille täysin vieraankin ihmisen ajatusmaailmasta..sinä et ole mulle sitäpaitsi vieras,vaikka ei olla vielä kovin paljon tekemisissä oltukkaan..katse sun silmiin ja näytät hämmästyttävästi yhtä tutulta kun katsoessani peiliin..paljon paremmalta tosin..Koitan täyttää ehtosi..kädestäsi en varmasti irrota..ja jos lenkki käy liian raskaaksi,voidaan pitää pieni breikki..annan sun levätä sylissäni ja voin samalla hieroa mahdolliset suonenvedot ja kolotukset sulta pois..mielellään noita sun unelmahiuksiasi kuivailisin.. ja muutakin..mutta siitä en anna takuita,onko tyttö ihan joka paikasta kuiva sen käsittelyn jälkeen..suurimmaksi osaksi varmaan kuitenkin>3.....

Hämmästyttävää on kyllä se tunne mikä mullakin susta on..niin tutun oloinen olet..sukulaissieluni. Sanaton yhteys tuntuu toimivan meidän välillä niin, että mä ajattelen jotain asiaa..sä toteutat sen. Olen huomannut saman jo useamman kerran..viimeksi eilen..täällä tapahnut juttu. Haaveeseen uppouduin..unelmaan vajosin..olen sun hellässä käsitelyssä..sateen kastelemana..tunnen sun kätesi pyyhkeen alta..kuinka ne hiljaa liukuvat vartalollani..ja mä kannustan niitä jatkamaan..Kihelmöivä tunne tuli..pelkästä haaveilusta..mitä se olisikaan sitten oikeasti..voin vain kuvitella. Olisitpa nyt mun luona

Sen verran ainutlaatuinen tunne,ettei sitä voi olla tunnistamatta..katseet kertoo että olet jotain musta vailla..aika paljonkin..niinkuin minä sinustakin..voihan siinä lenkillä muuten käydä niinkin päin,että minä simahdan ensin ja joudun painamaan pääni hetkeksi sun syliin..mutta tilanteen mukaan,kumpi apua aina tarvitsee..rakkaudessa ei kuulu laskea vuoroja..mun käteni sun pyyhkeen alla..ne liikkuvat hitaasti,mutta innokkaasti..eikä sun tarvitse niitä siiheen kannustaa..ne liukuvat ihollasi väkisin ja erittäin mielellään ilman kannustustakin..aikalailla on kuivausoperaatio epäonnistunut ja olen pettynyt itseeni,mikäli se sormieni liuttelu ei jättäisi perusteellisesta kuivaamisesta huolimatta jotain myös kosteaksi..Sen verran nälkä,että joutuisit nyt kokkaushommiin jos olisit kanssani..toinen vaihtoehto olisi se,että veisin sut jonnekkin syömään..mun tekemää pöperöä en kuitenkaan kehtaisi sulle tarjota..musta ei ole kokatessa apua paljon muuta kuin apulaiseksi..kyllähän sitä varmaan jotain oppisi,mutta ei ole oikein koskaan löytynyt inspiraatiota siihen,vaikka hyvästä ruuasta tykkäänkin..eikä kaikkien ei tarvitsekkaan osata kaikkia..vaan joskus on parempi jättää ne suosiolla niille jotka ne osaavat..olen ehtinyt ajattelemaan sua taas tänään paljon..ikävä sua>3.....

Sehän on pelkästään hyvä asia jos kätesi liikkuvat innokkaasti ja mielellään mun ihollani..eivätkä tarvitse kannustusta..rohkaisua. Se kuivausoperaatio ei tulisi missään tapauksessa epäonnistumaan..eikä sun tarvitsisi pettyä..tunnen itseni niin hyvin, että tiedän sen..Kätesi liikkeet ihollani saisivat mut värisemään nautinnosta..huolellisesta kuivaamisesta huolimatta..jotain siis jäisi kosteaksi. Se olisi kyllä kidutusta, jos jättäisit hyväilyt siihen. Se joku kosteakin paikka nimittäin kaipaisi sun kosketusta..hyväilyjä..sua. Mielelläni mä sulle jotain hyvää ruokaa laittaisin..onneksi mä osaan kokata..kalliiksi tulisi käydä ravintolassa kovin usein syömässä..välillä kyllä sielläkin on kiva käydä. Mulla on myös ikävä sua..ajatuksissani olet ja kuvana mielessäni

Se on hyvä ettei mun jatkuvasti tarvitse sua ravintolaan viedä..joskus kuitenkin,ettei sun joka päivä tarvitse mua passata..ei ne mun käteni missään muualla viihtyisikään sun iholla.. ainakin sata kertaa tänäänkin oon siitä haaveillut..enkä edes liioittele..sanoin että haluan välittää ja huolehtia susta..en halua puuttua epäolennaiseen,en sörkkiä joka asiaa..mutta antaa tukea sillon kun kun sitä tarvitset..haluan että sulla olisi hyvä olla..ja sitä rakkautta ja hellyyttä haluan antaa sulle niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä..tuo välittämien liittyy myös tuohon sun vartalosi hyväilyyn..kyllä mä meinaan sua pikkasen kiduttaa..sillä hyväilisin sua kiduttavan hitaasti..mutta en jättäisi sitä koskaan siihen..ettei sun tarvise koko yötä levottomana pyöriä..vaan välittäisin susta silloinkin..niin paljon..etten lopettaisi..ennen kun näet tähtiä>3.....

Loistavaa..upeaa. Jaettu ilo on paras ilo..yksin en tahdo siis tähtihetkistä nauttia..sinusta myös niin paljon välitän ja sua rakastan..sulle nautintoa tahdon tuottaa..niin pitkään..kunnes pääset seitsemänteen taivaaseen..ja siellä koet tähdenlennon. Jostain kumman syystä mun ajatukset on viimepäivinä olleet aika eroottisia ja intohimoisia..sua kun olen ajatellut. Mukavaahan se on haaveilla..kun ne haaveet joskus vielä toteutuisikin. Oikeasti mä kyllä enimmäkseen ajattelen meitä yhdessä niin, että oltaisiin vain toistemme lähellä..juteltaisiin..kuunneltaisiin hyvää musiikkia..tehtäisiin arkipäivän asioita..käytäisiin kaupassa. Tuosta tulikin mieleeni..millainen pari me sun mielestä oltaisiin yhdessä liikkuessamme..mun mielestä oltais näyttävä pari..eikä kenellekkään jäisi epäselväksi meidän välinen rakkaus toisiamme kohtaan.. vaan se hehku näkyisi kaikille..

Luulen ettei siinä paljoa sun kun kosketusta tarvita..kun olisin jo seitsemännessä taivaassa..Jännä juttu..viruttelin aamupuolella autosta isommat ravat pois ja mietin siinä sitä pestessä ihan tota samaa..tota missä munkin ajatukset ovat viimepäivinä tiiviisti olleet ja samalla mietin ootko saanut musta pikkasen väärän kuvan..kun olen kirjoittanut niitä ajatuksiani suoraan tänne..toki rehellisiä ajatuksia ne ovat olleet..mutta ei nuo eroottiset ja muut intohimot kaikkein tärkeintä suhteessa ole..joskin tärkeää ja olennainen osa suhdetta nekin kuitenkin..Kyllä munkin ajatukset yleensä pyörii arjen ympärillä..sitähän elämä pääsääntöisesti on ja se näyttää pitkälti suhteen laadunkin..toki arki pitää aina välillä jollakin konstia katkaista..mutta ei ne katkaisut silti huonoa suhdetta paremmaksi tee,korkeintaan siirtää sitä huonoutta vähän eteenpäin..vastaavasti toimiva suhde toimii ja tuntuu hyvältä arkenakin..Miten joka kerta jotain touhutessa kuinka ihanaa sitä olisi tehdä sun kanssa..laiton tossa vähän aikaa sitten,että pääsen aika nopeasti perille ihmisen ajatusmaailmasta ja luonteesta..siksi oon varma,että meidän arki toimisi..eikä olisi silti tylsää..vaikka voisi siinä välillä vähän väliaikaisesti räiskyäkkin..Oltais me kyllä tyylikäs ja toisilleen sopivan näköinen pari,niinkuin toisilleen luodut..vaikka tunteeni osaan piilottaakin..niin ei se meidän välinen hehku jäisi kyllä kenellekkään epäselväksi>3.....

En osaa sanoa, olenko väärän kuvan susta saanut..sen kuvan minkä olen saanut..on erittäin miellyttävä ja hyvä. Musta on hyvä vaan, kun asioista puhutaan niin kuin ne on..silloin ne on totuudenmukaisia ajatuksia. Kyllähän se erottiikka ja intohimo toista kohtaan on aika tärkeässä osassa parisuhdetta. Mun mielestä siitä voi silloin myöskin puhua..hyvä, kun tunnutaan olevan samoilla aaltopituuksilla sen asian kanssa. Kieltämättä mulla on käynyt sama ajatus mielessä..millaisenkohan kuvan musta olet saanut. Mä vuorostani huolehdin susta ja sun turvallisuudesta..ilmat viilenee ja joku aamu voi olla lunta maassa..oletkohan siis muistanut vaihtaa talvirenkaat autoosi. Kauniisti kirjoitit meistä..niin kuin toisilleen luodut..voisiko sitä enää kauniimmin sanoa..ei minusta. Suuri ikävä sua..ajattelen..toivon..me yhdessä

Vielä kesärenkailla..ihan joka päivä kun ei välttämättä tarvitse ajaa,reagoin kyllä aina ajoissa ennustusten ja ajotarpeiden mukaan..enkä antaisi sinunkaan liukastella..En ole selvännäkijä,vaikka luotankin siihen,että meillä synkkaa hyvin..enemmänkin se luja usko ja luotto tulee kuitenkin tunteesta ja rakkaudesta..ne olisi meiltä jo loppuneet,jos olisi loppuakseen..ja silloin kun rakkautta riittää,voi mennä vaikka läpi harmaan kiven..pienet ristiriidat ei mua pelota,niitä kun tulee väkisinkin ihmissuhteissa..ei ne rakkautta muserra..tunne on tärkein..Mustakin on oikein,että asioista voidaan puhua,ainakin kahden kesken ja luottamuksellisesti,aina mitä on sydämellä..Mun vaikutelma susta on lämmin,ymmärtäväinen,rakastaivainen,haluat tuntea paljon rakkautta ja läheisyyttä ja haluat sitä myös jakaa,lisäksi musta tuntuu,että oot jossain tilanteissa yllättävän ujo ja paljon herkempi mitä ulos päin aina näkyy,jostain syystä luulen sun olevan myös aika tempperamenttinen,en tiedä miksi,ehkä siksi,kun nän sussa aika paljon myös itseäni..se mitä mietin,noista viime kirjoituksistani on voinut saada musta vähän pervon kuvan tai että ajatukseni pyörisivät vain yhden asian ympärillä..oikeasti haaveilen susta pääsääntöisesti kanssani ihan muihin,elämän arkisiin tilanteisiin..mutta totta tämäkin,sua katsoessa on vain vaikeaa olla haluamatta sua..Iso ikävä>3.....

Luulen kyllä, että sulla taitaa jonkunlaisia selvännäkijän taitoja olla..tai sitten vaan olet hyvä tulkitsemaan ihmisiä niin kuin kerroit..sen verran nappiin toi kuvaus musta meni tai siis itseni tosta hyvin tunnistin..häkellyttävää. Sekin on totta..luonteenpiirteitä vielä löytyy..joista et vielä tiedä. Elä turhaan pelkää..murehdi..en ole susta todellakaan mitään pervoa kuvaa saanut. Tätä et musta vielä tiennyt..olen hyvinkin suvaitsevainen erilaisia asioita kohtaan..enkä todellakaan pienestä hätkähdä..itsehän olen vähintäänkin yhtä paljon kirjoitellut eroottisia ajatuksiani tänne..etkä edes tiedä kuinka paljon..ja minkälaisia ajatuksia on ne..mitä sä et tiedä. Sä olet niin haluttavan näköinen mies, että ajatukset on sitten sen mukaisia. Tulee taas suoraa tekstiä, mutta en sitä kaunistele..vaikka nainen olenkin. Sinä vaikutat lämminsydämiseltä, toisia kunnioittavalta, auttavaiselta, huumorintajuiselta, lempeältä..jotain kokemusta mulla kyllä on sun tempperamentistakin. Katseittesi kautta olen saanut tuntea sun rakkauden voiman..ja se tunne on niin ihana..tahtoisin katsoa silmiisi koko ajan

Varmaan aika paljon noin,mitä musta kirjoitit..jotain tollaista oon ainakin itsestäni joskus kuullut puhuttavan..joku on varmasti ihan päinvastaistakin mieltä,mutta siinä taitaa olla enemmänkin katkeruutta siitä,etten en ole hypännyt jonkun tahtiin tai jonkun matkaan..mutta kaikkia ei voi miellyttää..oon mä myös kuulemma yllättänyt kiltteydelläni,ilmeisesti ensivaikutelma ja ulkokuori kertoo sit jotain muuta kun oon yllättänyt..oon myös aika säntillinen,mutta en mikään nipottaja..jos nyt jotain yleensäkin vihaan,niin välinpitämättömyyttä,ylimielisyyttä ja teeskentelyä..En mä susta varmaan kaikkia ominaisuuksia tiedä,mutta eliseltä jäi pois ainakin se,että vaikutat myös erittäin sinnikkäältä ja huumorintajuiselta..iloisuutesi on tarttuvaa,eikä siihen voi olla ihastumatta joka kerta uudestaan ja uudestaan..tuntuu myös,että sulle helppo puhua kaikenlaista..mulla on ihan hyvät välit läheisiini..mutta en mä niille kaikkia murheitani,enkä muitakaan asioita ole heti lörpöttelemässä..vähän niinkuin normaali suomalainen mies siis..sinä tunnut ihmiseltä jolle on helppo ja jolle haluaa avautua..ja jos ei avadu..niin taidat osata kaivaa ne esiin..Haluasin että olisit nyt kuiskaamassa tuota suoraa ja kaunistelematonta teksiä mun korvaani..pidän siitä ja pidän susta>3.....

Mun mielestä sun ulkokuoresta saa heti kiltin ihmisen vaikutelman..olet niin lempeän näköinen..mutta se mikä mulle tuli pienenä yllätyksenä, positivisena sellaisena..lempeän kuoren alta paljastui oikea kultakimpale..herkkyyttä, aistikkuutta, romanttisuutta, upeita ajatuksia omaava mies. Allekirjoitan kyllä ihan kaikki nuo samat asiat, mitä vihaat..teeskentely ja ylimielisyys saa myös mun ihokarvat pystyyn..on myös olemassa niin sanottuja kieroja ihmisiä..oman edun tavoittelijoita, jotka kuuluvat samalle listalle. Et arvaakkaan miten iloiseksi mut teit kertomalla, että tunnun ihmiseltä, jolle on helppo avautua ja jolle haluat avautua..niin ainakin koko sydämestäni toivon, että sun olisi helppo kertoa mulle asiasta kuin asiasta..olen ymmärtäväinen..niin kuin säkin mua luonnehdit..Osaan myös taitavasti kaivaa..houkutella ajatuksia esille..en anna periksi ennen kuin asiat on perinpohjin selvitetty..se on sitä mun sitkeyttä. Olen luonasi nyt..kuiskaan korvaasi..tänä yönä toteutan kaikki sinun toiveesi

Kovin herkäksi en itseäni tunnista..ehkä siksi kun en ole vuodattunut kyyneleitä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen..vaikka aihetta siihen olisi joskus ollutkin..tai sitten se on enemmänkin sitä tunteiden näyttämättä jättämistä..vähän ehkä turhan jyrkkä sana tuo,että vihaan jotain tiettyä piirrettä ihmisissä..varmaan ärsyttää sopisi paremmin..itsekeskeisyys on myös mua ärsyttävä piirre..itsekkyys on jossakin tilanteissa jopa ihan hyvästä,mutta se onkin eri asia..Vielä tuohon tunteeseen helposti avautumisesta,ehkäpä sen taustalla on se mainitsemasi tunne sukulaissielusta..Vilahdit taas unessanikin,joka päättyi vähän karmivasti..Ei oltu nähty vähään aikaan..ja molemmilla oli ollut silminnähden sydäntä raastava ikävä..olit pukeutunut vaaleaan ja punaiseen..supisit korvaani jotain sellaista,mikä sai mut riisumaan sen vaalean päältäsi..siinä vaiheessa heräsin ja havahduin todellisuuteen ja raastavaan ikävään..No,ehkäpä silläkin oli joku tarkoituksensa ja se miten tarina jatkui,säästyi ihan oikeaan todellisuuteen..sitä ainakin toivon koko sydämestäni..enemmän kuin mitään muuta>3.....

Herkkyyttä on monenlaista..itse tarkoitin sillä sitä, että olet herkkä aistimaan ympärillä tapahtuvia asioita..myös sitä herkkyyttä, mikä välittyy susta toisten ihmisten huolehtimisena..välittämisenä. Mulla olis sulle monta asiaa..mitkä tahtoisin kertoa kasvotusten..ekana saisit kuulla..mitä ajattelin silloin, kun näin sut ihan ensimmäisen kerran..se kertoo siitä, miten usein käy juuri päinvastoin kuin olet kuvitellut. Toinen juttu liittyy sun autoon ja mun mielleyhtymään siitä..tää on myöskin ihan niiltä ensimmäisiltä päiviltä lähtöisin..ja paljon muuta. Mieltäni jäi askarruttamaan..mitähän mahdoin supattaa sun korvaan..etkö muista sitä..vai oliko jotain sellaista mitä et rohkene kertoa. Mulla kanssa ihan oikeesti sydäntä raastava ikävä..ja halu päästä todellisuudessa sun lähelle..sun luo..päästä vihdoinkin koskettamaan sua..joka paikkaan

Mukavaa ja mielenkiintoista olisi kuulla ajatuksiasi ja mielipiteitäsi noista ja ihan kaikesta muustakin..mielellään vielä kasvotusten..En tullutkaan ajatelleeksi tuota herkkyyttä noin laajasti ja fiksusti..Se romantiikkapuolikin on muuten mulla melko hiljaista..mutta katsomalla ja ajattelemalla sua olen huomannut mussa ainakin jonkin verran olevan myös sellaista puolta..Mun ajatukset eivät ole muuttuneet susta oikeastaan yhtään siitä,kun ihan ekan kerran näin sut valkoisessa talvi takissa.. ja jäit heti mieleeni,siitä on jo niin pitkä aika,ettet välttämättä muista tai edes huomannut vielä silloin arkaa ja ihailevaa katsettani..kuumemmat katseet vaihdettiin kuitenkin vasta vähän myöhemmin..Ihan ensimmäisenä tuli mieleen ensimmäisestä katseestasi minuun kaksi asiaa..oikea ja lämmin.. Ne unen tapahtumat olivat kovin nopeasti ja spontaanisti tapahtuvia..enemmänkin sellaisia katseiden ja kosketusten kieltä,jota vain me ymmärrämme..mutta ilmeisen hyvältä se sinustakin tuntui,kun sait kuiskattua ääni väristen korvaani kaksi sanaa.:älä lopeta >3.....

Susta olen romanttisen kuvan saanut, koska tänne kirjoitat niin kauniisti..upeasti kuvaellen..jos et yhtään romantikkko olisi..tuskin pystyisit siihen. Teot on sitten vielä asia erikseen..miten osoittaa romanttisuus..siitähän mulla ei ikävä kyllä ole vielä kokemusta..hyvä kuitenkin jos olet huomannut mulla olevan jonkunlaista vaikutusta siihen asiaan..jospa se romantiikkapuolikin sieltä puhkeisi kukkaan..oikeassa käsittelyssä. Mainitsit kuumat katseet..niitä ne kyllä ovat olleet..katseet kertovat todella paljon..niillä voi viestittää toiselle sydämen suuria tunteita..rakkautta, kaipuuta, intohimoa, ikävää, iloa..ja paljon muuta. Meillä on vahva yhteys toisimme..luottamus..usko siihen, että me kohtaamme vielä..todellisuudessa..ja saamme toisemme
- kuin saippuasarjassa

Oisit nyt vaan sanonut ettei sulla edes ole valkoista talvitakkia :D

Susta ja vain susta ne romanttiset piirteeni johtuvat,jos mulla kerran sellaisia on olemassa..varmasti osaani niitä sun käsittelyssä sulle niin usein kun mahdollista jollain konstia osoittaakin,..ainakin läheisyydellä..välittämisellä..lämmöllä..hyväilyllä ja ylläreillä...Maailma ei ole aina oikeudenmukainen paikka..ja huutava väryys olisi,jos tämä tunteemme jäisi vain tänne..niin paljon aitoa rakkautta ja tunnetta on välillämme..ja niin paljon sitä on jo koeteltu,että se olisi väliltämme ajat sitten jo loppunut,jos sen olisi tarkoitettu loppuvan..mutta tää tunne ikusta on..ja jotain uskomatonta,eikä kovin pienistä heilahda..joten uskotaan ja toivotaan..että oikeus voittaa ja saadaan vielä nauttia toisistamme ..oon ehtinyt jo monta kertaa tämänkin illan aikana miettiä,jospa saisin jo mennä kanssasi tuonne peiton alle..ja katsoa löytyykö musta oikeasti sitä romanttista puolta..vaikka ei muuta niin painettais edes päämme toistemme rinnalle ja kuunneltaisiin hetki ennen nukahtamista sydämen ääniä..mulla on aivan järjetön ikävä sua nytkin..elämäni nainen>3.....

Siinä olet oikeassa, että kyllä tää varmaan loppunut jo olis..luovuttanut jompikumpi tai molemmat, ellei meidän välillä olisi niin voimakkaita tunteita..aitoa rakkautta..vahvaa uskoa..molempien tahtoa edetä lähemmäksi toista..päästä tutustumaan toiseen kahdenkesken. Lunta on tullut välillä tupaan..itse ainakin ohitan kaikki ikävät kommentit täällä..ajattelen positiivisesti ja luotan siihen, että sä et kirjottelis mulle mitään ilkeyksiä..ainakin voit luottaa muhun..mä en koskaan tahdo loukata sua. Sun katseista saan voimaa..todella paljon..ne rohkaisee mua..auttaa uskomaan meihin..jos joskus mulla on sellainen hieman epävarma olo. Ihanan romanttisia ajatuksia sulla..mä haluaisin myös päästä sun kanssa saman peiton alle..ja pidän ylläreistä. Jos yllättäisit mut ostamalla mulle jonkun pikkuhepeneen..millainen se olis..minkä värinen ja mitä materiaalia..minkälaista tahtoisit katsella mun päällä?..Mun sydän hakkaa ihan hirveesti nyt, kun kaipauksella sua ajattelen..rakas

Siitä voit olla varma,etten ole yhtään sua loukkaavaa tai halventavaa viestiä tänne ikuna laittanut..enkä laita..vaikka päättäisit torjua mut..niin minä en sua satuttais..vaikka sellainen tietysti itseeni kovasti sattuisikin..Sen sijaan oikeassa elämässä kannattaa varautua alusta asti mun kiusotteluun..mutta lupaan tehdä sen silloinkin loukkaamatta ja rakkaudella....Eihän se mikään ylläri olisi,jos niitä nyt alkaisin paljastamaan..mun yllärit tulee yleensä niin nopeina päähän pistona ja itsellekin niin yllättäen,että ne pääsee yllättämään välillä mut itsenikin..mutta kun kerran niin kauniisti pyysit..niin mustissa mahdollisimman vähän peittävissä hepenissä voisi noin kiltti tyttökin näyttää sopivan syntiseltä ja äänikin kuulostaa,jos mahdollista,vieläkin seksikkäämmältä>3.....
- uskomatonta mutta..
utelias sivusta kirjoitti:
Tiedättekö te oikeasti toisenne?
tuo mies kirjoittelee itse itselleen... hienoa tekstiä kyllä sääli , että menee hukkaan.
- .....
.... kirjoitti:
Siitä voit olla varma,etten ole yhtään sua loukkaavaa tai halventavaa viestiä tänne ikuna laittanut..enkä laita..vaikka päättäisit torjua mut..niin minä en sua satuttais..vaikka sellainen tietysti itseeni kovasti sattuisikin..Sen sijaan oikeassa elämässä kannattaa varautua alusta asti mun kiusotteluun..mutta lupaan tehdä sen silloinkin loukkaamatta ja rakkaudella....Eihän se mikään ylläri olisi,jos niitä nyt alkaisin paljastamaan..mun yllärit tulee yleensä niin nopeina päähän pistona ja itsellekin niin yllättäen,että ne pääsee yllättämään välillä mut itsenikin..mutta kun kerran niin kauniisti pyysit..niin mustissa mahdollisimman vähän peittävissä hepenissä voisi noin kiltti tyttökin näyttää sopivan syntiseltä ja äänikin kuulostaa,jos mahdollista,vieläkin seksikkäämmältä>3.....
Mua saat kiusoitella..ymmärrän kyllä milloin kyseessä on rakkaudellinen kiusoittelu..loukkaantunut siitä en vielä kertaakaan ole..kivaa piristystähän se vaan
on. Musta kyllä tuntuu siltä, että se olet enemmänkin sä, joka olet joutunut mun kiusoittelua vastaanottamaan..voi olla, että vähän liikaakin. Mä en myöskään sillä mitään pahaa tarkoita tai loukata halua..joskus mua on kyllä jälkikäteen harmittanut, että miksi mä niin sanoin..entä jos et ymmärtänyt, että tarkoitin sen ihan huumorilla..rakkaudesta suhun. Ei sun tarvitse pelätä tai miettiä torjutuksi tulemista..suhun tahdon tutustua lähemmin..sinut haluan..elämäni mies. Saatat kuule joskus kokea elämäsi yllärin..kuinka kiltti tyttö muuttuu mustassa vähän peittävässä asussa syntisen riehakkaaksi..viettelysten valtiattareksi..joka vuorostaan kiduttaa hyväilyillään sua..piinaavan pitkään..mutta joka lopulta armahtaa ja helpottaa sun tuskaisen olosi - ....
..... kirjoitti:
Mua saat kiusoitella..ymmärrän kyllä milloin kyseessä on rakkaudellinen kiusoittelu..loukkaantunut siitä en vielä kertaakaan ole..kivaa piristystähän se vaan
on. Musta kyllä tuntuu siltä, että se olet enemmänkin sä, joka olet joutunut mun kiusoittelua vastaanottamaan..voi olla, että vähän liikaakin. Mä en myöskään sillä mitään pahaa tarkoita tai loukata halua..joskus mua on kyllä jälkikäteen harmittanut, että miksi mä niin sanoin..entä jos et ymmärtänyt, että tarkoitin sen ihan huumorilla..rakkaudesta suhun. Ei sun tarvitse pelätä tai miettiä torjutuksi tulemista..suhun tahdon tutustua lähemmin..sinut haluan..elämäni mies. Saatat kuule joskus kokea elämäsi yllärin..kuinka kiltti tyttö muuttuu mustassa vähän peittävässä asussa syntisen riehakkaaksi..viettelysten valtiattareksi..joka vuorostaan kiduttaa hyväilyillään sua..piinaavan pitkään..mutta joka lopulta armahtaa ja helpottaa sun tuskaisen olosiNo et sinäkään mua ole liikaa kiusannut..ensinnäkin,siedän aika paljon..enkä ota helposti nokkiini..paljon enemmän siis kestän..ja toiseksi ymmärrän monenlaista huumoria..oon itsekin jättänyt aika paljon kirjoittamatta juuri sen takia,että oon pelännyt tulleeni väärin ymmärretyksi ja miettinyt monasti jälkikäteen,tuliko laitettua jotain tyhmää,vaikka tarkoitinkin pelkästään hyvää..oikeassa elämässä tuo väärin tulkinnan mahdollisuus on paljon pienempi..ja ainakin siellä saa helpommin ja nopeammin oikaistua asian..Kaikki yllärit,jotka jollakin konstia lähentäisi meitä,olisi mulle taivaallisia yllätyksiä..Sun silmistäsi oon väittänyt näkeväni kaikenlaista..on mun aavistukseni taitanut osua sitten senkin suhteen oikeaan,että kiltin tytön kuoren alla asustaa myös riehakas viettelysten valtiatar..tuskin maltan odottaa kiihkeää kuiskaustani korvaani..tolla kauniilla äänelläsi..ja sitä kun lopulta armahdat mut ja oloani..lupaan pitää huolen,ettei valtiattarenikaan jää niissä kekkereissä ilman tuskan helpotusta>3.....
- .....
.... kirjoitti:
No et sinäkään mua ole liikaa kiusannut..ensinnäkin,siedän aika paljon..enkä ota helposti nokkiini..paljon enemmän siis kestän..ja toiseksi ymmärrän monenlaista huumoria..oon itsekin jättänyt aika paljon kirjoittamatta juuri sen takia,että oon pelännyt tulleeni väärin ymmärretyksi ja miettinyt monasti jälkikäteen,tuliko laitettua jotain tyhmää,vaikka tarkoitinkin pelkästään hyvää..oikeassa elämässä tuo väärin tulkinnan mahdollisuus on paljon pienempi..ja ainakin siellä saa helpommin ja nopeammin oikaistua asian..Kaikki yllärit,jotka jollakin konstia lähentäisi meitä,olisi mulle taivaallisia yllätyksiä..Sun silmistäsi oon väittänyt näkeväni kaikenlaista..on mun aavistukseni taitanut osua sitten senkin suhteen oikeaan,että kiltin tytön kuoren alla asustaa myös riehakas viettelysten valtiatar..tuskin maltan odottaa kiihkeää kuiskaustani korvaani..tolla kauniilla äänelläsi..ja sitä kun lopulta armahdat mut ja oloani..lupaan pitää huolen,ettei valtiattarenikaan jää niissä kekkereissä ilman tuskan helpotusta>3.....
Aika rohkeasti mä mielestäni olen sulle katseillani viestitellytkin..salaperäisesti, kiinnostuneesti, viettelevästi..joten mukava oli kuulla, että oikein olet silmieni katseita tulkinnut. Ääneni kauneudesta tai vallankaan sen seksikkyydestä en välttämättä ole kanssasi samaa mieltä..kiva kuitenkin jos se sua miellyttää. Sen sijaan sun ihanan miehekästä ääntäsi kuuntelisin mielelläni paljon useammin ja enemmänkin. Vielä ihan ei ole nukkumaan menoaika, mutta mieleeni tuli ajatus, että jos olisimme yhdessä..miten nukkuisimme..minä sinun kainalossa, sinä minun kainalossa, lusikka-asennossa..ja jos näin, niin kumminpäin..vai nenät vastakkain, kädet toistemme ympärille kietoutuneena..vai jotenkin muutten..lähellä toisiamme..kiinni toisissamme, joka tapauksessa. Paljon olet ajatuksissani tänäänkin ollut..ikävä sua

Katseesta voi nähdä paljon,jopa sellaista, jota ei ihan heti kehtaa kertoa..mutta kun kerran tuli esille..niitä tunteita ja haluja on vaikea silmistä piilottaa,eikä pidäkkään..sillä viatontahan se pohjimmiltaan on..Mun ei tarvise kuulla kuin äänestäsi yhden tavun..niin tunnistan sen..ja sillä on positivinen vaikutus..Tuo nukkuma asento selviää varmaan vasta kokeilemalla..mutta meillä on sen verran toisiimme sopivat vartalot,että tuskin sitä pitkään tarvitsee etsiä..Vasenkätisyydelläni voi olla pikkasen vaikutusta siihen asentoon..sillä vasurini haluaa silittää sua..vaikka toimii mulla oikeakin,nin siitä en tingi..joten musta tuntuu,että lähtökohtainen perusasento voisi olla vaikka sellainen,että sinä nukkuisit mun oikealla puolella..sun pää olisi mun kainalossa tai mun rinnuksella..mun vasen jalkani olisi sun jalkojesi päällä..ja mun vasen käteni silittäisi sun hiuksia..niin kauan kun nukahdat..varmasti löytyy muitakin vartaloillemme sopivia..ainakin on paljon mahdollista,että olisimme olleet monessa muussakin mutkassa toistemme ympärillä ennen aamua>3.....

Tuo kuvailemasi nukkuma asento sopisi mulle paremmin kuin hyvin..voin melkein tuntea ihosi lämmön omallani..vasemman jalkasi painon jaloillani..vasemman kätesi silittämässä hiuksiani..ja mä kehräisin kuin kissa tyytyväisyydestä..nukahtaen lopulta onnellisena sun kainaloosi..pää rinnuksellasi. Noista mun laittamista vaihtoehdoista olisin itse myös valinnut saman kuin sä..eli mieluiten mä nukkuisin sun kainaloisessa..ja koska sulla oli niin hyvät perustelut sille, miksi nukkuisin sun oikealla puolella niin ilman muuta sillain..tahdonhan päästä kunnolla nauttimaan silittelystäsi. Se onkin sitten asia erikseen mitä kaikkia vartalollemme sopivia asentoja olisimmekaan kokeilleet ennen sitä varsinaista nukkuma asentoa

Tuo ehdotukseni oli sellainen raakaversio..varmasti voimme sitä pikkasen joutua vielä soveltamaankin siinä vaiheessa kun ihosi oikeasti kohtaa ihoni..tietästitpä vaan kuinka monta kertaa eilen illalla ennen nukahtamista kuvittelin meidät noin..mulla oli yksi vaatimus asennon suhteen..mutta kaikki tärkeintä on silti se,että tuntuu molemmista hyvältä..Jätin oikean käteni mainitsematta,mutta kyllä sekin osaa kaikenlaista..eikä sekään välttämättä joka ilta toimettomana olisi..kun kerran mun parempi,eli vasen käsi haluaa hyväillä sun hiuksia..niin oikea käsi saattaa löytää susta jotain sellaista..mikä saakin kehräävän kissan muuttumaan villiksi pantteriksi vielä ennen nukahtamista..silloin on niille muille asennoille käyttöä..mutta kun meidän vartalommekin on kuin toisilleen luodut..niin niistä ei tarvitse olla huolissaan..oon varma että sopivat löytyvät.. ikäänkuin luonnostaan..Kaipaan sua>3.....

Pelkästä ajatuksesta jo, että sun oikea kätesi valeltelisi mun iholla..etsien jotain..saa mun kissamaisuuteni heräämään..varoitan kuitenkin sua siitä, jos villiksi pantteriksi muutun..tällä pantterilla on nimittäin pitkät terävät kynnet, jotka saattavat tehdä ihoosi pieniä punoittavia viiruja siinä vaiheessa, kun oikein villiksi heittäydyn..satuta en sua kuitenkaan..siitä pidän huolen..tai lopetan jos niin tahdot. Niistä asennoista en minäkään huolissani ole..tulevat aivan varmasti luonnostaan..mielikuvitustakin voi apuna käyttää, uusien asentojen löytämiseksi..samoin kuin erilaisten paikkojen löytämiseksi..siis muutakin kuin se perinteinen, nukkumapaikka. Taas tuli semmoista tekstiä, että sulla varmaan poskia kuumottaa..tahdonkin saada sun posket punoittamaan..erittäin söpö ja haluttava silloin olet

Vähemmästäkin poskeni kuumottaa..ja haluni sen kuin vain kasvaa..Mulle sun ei tarvitse koskaan aristella sanojasi..eikä sitäkään,jos kyntesi sattuvat lipsahtamaan herkällä hetkellä vähän lujenpaakin kiinni mun ihoon..mulla on korkea kipu kynnys..ja silloin kun sinä nautit..nautin minäkin..oikean käden vaellusreitin suuntaa en maininnut..mutta se lähtee eri suuntaan kuin mun hellät huuleni ja notkea kieleni,jotka haluavat nekin vaellella kiihkeästi ihollasi..hitaasti mutta varmasti..kohti selkeää päämäärää..hidastaen vauhtia joka nippelin kohdalla vielä tuostakin..pikkasen tää on taitanut lipsua sivuraiteille siitä alkuperäisestä nukkuma asennosta..mutta suurella rakkaudella..eikä tämäkään huonolta tuntuisi>3.....

Pahasti tuntuu lipsuvan ja lipeävän meillä molemmilla..ajatukset karkailee koko ajan eroottisiin unelmiin meistä..mutta ei kai se paha asia ole..aitoja ja vahvoja tunteita nekin. Eilen illalla ei meinannut kyllä uni tulla silmään ollenkaan..mielessäni pyöri..sun hellät huulet ja sun notkea kieli liikkumassa mun vartaloa pitkin alemmas ja alemmas..miten hyvältä se tuntuisikaan..myös siitä, kun villiksi pantteriksi muuttuisin..mielikuvia siitä. Päivällä ajatukset pysyy paremmin aisoissa..iltaa kohti ne käy aina vaan villimmiksi..Paitsi tänään oli päivälläkin levottomia ajatuksia luvattoman paljon. Mun olo alkaa olla niin henkisesti kuin fyysisestikin todella tukala, koska halu saada nauttia sun kosketuksista on niin suuri. Entä jos en pystykkään kohta enää hillitsemään itseäni todellisuudessa, kun sut kohtaan..vaan käyn suhun oikeasti käsiksi..yksi läheltä piti tilanne on jo ollut..ehkä huomasitkin sen. Siihen nukkuma asentoon vielä palatakseni..turha varmaan kuvitellakkaan, että siitä nukkumisesta mitään tulisi ennen kunnollisia lemmenleikkejä.. vasta sen jälkeen olisi sopivan levollinen olotila käpertyä sun kainaloiseen nukkumaan

Sitä itsehillinän pettämistä ja mun reagoimista siihen sun ei kannata pelätä..oikeastaan se on suurin unelmani tällä hetkellä..itse kun painin saman ongelman kanssa..vaikka suht hyvin oon tilaisuuden tullen saanut pidettyä,kiitos ujouteni,näppini kurissa..kyllä sinäkin oot keskeyttänyt päiväni tänään montaa kertaa ilmestymällä ajatuksiini himokkaasti..en tiedä johtuuko näistä viestin tyyleistä vai mistä..mutta oot ilmestynyt samalla tyylillä uniinikin taas parina viime yönä..paljon ei niistä ole taaskaan muistikuvia.. toisessa sulla oli ponnari ja toisessa ei..mutta kummassakin näytit erittäin haluttavalta..oltiin erittäin intiimisti..en muista pidinkö hellästi kiinni siitä ponnarista..vai avasinko sen kokonaan..vai molempia..hiuksesi oli kuitenkin seksikäästi sekaisin kun heräsin..liian paljon jäi silti näkemättä..Se voi olla totta,ettei meidän kannata sitä nukkuma asentoa ihan ensimmäiseksi ottaa,sitten kun peiton alle menemme,kun täälläkin kumottaa tähän malliin..enkä silti laittasikaan yhtään pahakseni,jos villi pantterini raapisi rakkaudella ihoni vaikka vereslihalle..ennen käpertymistäni kainalooni..vaipuen levolliseen ja autuaaseen uneen kanssani

Eihän mua siinä itsehillinnän menettämisessä mikään muu pelota tai huolestuta, kun se..käyn sopivan tilanteen tullen kiinni tavalla tai toisella..sitten selviäisi, että hän ei olekaan sinä..se olisi noloa. Kyllä olisikin niin helppoa jos varmuudella tietäisi..silloin mä varmasti uskaltaisin koskettaa sua, lähestyä sua eritavalla kuin nyt. Vaistoni sanoo kyllä, että olen oikeilla jäljillä, mutta voiko siihen luottaa. Mä en ole nähnyt pitkään aikaan unia susta..enkä mistään muustakaan..tai sitten en vain aamulla muista niistä mitään..ihmeellistä sinänsä, koska yleensä näen paljon unia. Joka kerta kun sut oikeasti näen..tunnut niin tutulta, omalta..saat mut aina hyvälle tuulelle, mieleni aurinkoiseksi..pelkällä läsnäolollasi..Kyllä mä sen meidän välisen maagisen yhteyden tunnen..väreilyt meidän välillä..en saa sitä tunnetta kenenkään toisen kanssa. Mulla on sua taas madottoman suuri ikävä

Jos sydämen ääneen ei voi luottaa niin mihin sitten..mua ei se mahdollinen "väärä" ihminenkään nolota..se on vain elämää..joskus oon saanut itse pakit ja on muakin pari kertaa ehditty jopa kosimaan,vaikka mies olenkin..sen verran hätäistä touhua,että hyvä niin,ettei niistä tullut koskaan sen enempää..varsinkin kun nyt tiedän,etteivät olleet mulle oikeita,eikä niistä sen puoleen jäänyt kelleen mitään traumojakaan..Enemmäkin mua surettaa se,jos kaikki suuret tunteet jäisikin vain tänne..eikä koskaan saisi tietää totuutta..tiedän,että se jäisi kaivelemaan koko loppuelämäksi,mitä kaikkea mahdollista ja ainutlaatuista olisi voinut kokea..mutta se ei ole yksin minusta kiinni..Oon sen verran herrasmies,etten minä sinuun muuten oikeasti kylmiltään heti kiinni kävisi,ennenkuin oltaisiin kunnolla tutustuttu..vaikka kuinka tekisi mieli.. korkeintaan voisin nopeasti,arasti ja mahdollisimman salaa hieman sipaista..Se sitten on eri juttu,jos päästäisiin suhteessa vähän pidemmälle..luulen ettei siinä montaa kosketusta tai edes katsetta tarvittaisi..kun raju lihan himo iskisi meihin molempiin..mitä erilaisimmissa paikoissa ja kummallisimmissa tilanteissa..Ikävä>3.....

Tiedän, että mua jäisi myös mietityttämään ja harmittamaan koko loppu elämäkseni, jos tää kaikki jäisi tänne..eikä saisi selvitettyä, mitä meidän välillä oikeasti on..mihin se voisi johtaa. Mun suurin pelkoni onkin se, että joku päivä sä et enää olekkaan mun nähtävillä..mun lähettyvillä..eikä meillä ole yhteyttä toisiimme..ja silloin menetän sut kokonaan..sydämeni murtuisi tuskasta..Tämä ajatus takaraivossa saa mut yrittämään kaikkeni, että meillä tulisi joskus olemaan toisiimme edes jonkinlainen yhteys todellisuudessa. En mäkään suhun nyt ihan kylmiltäni käsiksi käy..se oli taas tätä mun suoraa ilmaisua.. enemmänkin sitä mitä tahtoisin tehdä..mutta kyllä mä suhun saatan lähikontaktia tulla tekemään ja jonkun asian "varjolla" koskettamaan sua. Herrasmieshän sä olet, mutta silti kovasti toivoisin, että sä myös lähentyisit mua..edes sen hipaisun verran. Juuri tällä hetkellä tahtoisin painaa huuleni sun huulias vasten..suudella sua pitkään ja intohimoisesti ja kiihkeasti ja..Ikävä

Sitä oon miettinyt itsekin usein,jos se yhteys katkeisi kokonaan,se voisi olla yllättävän kova paikka..Mulle parisuhde ei ole mikään pakkomielle..tietysti joidenkin silmissä se voi näyttää hienommalta..mutta..osaan olla myös itsekseni..siinä on yllättävän paljon omia hyviä puoliaan..eikä yksinelämisen tarvitse tarkoitaa samaa kuin yksinäisyys..vastaavasti parisuhteessa eläminenkään ei takaa sitä,etteikö jotkut ole yksinäisiä..Vaihtaisin silti koska tahansa tämän nykyisen tilan sun kanssa elämiseen..ja tekisin kaikkeni,jotta se myös toimisi..eikä sitä toimimista tarvitsisi varmaan paljon edes yrittää..mikäpä sen hienompaa,kun saisi elää ihmisen kanssa,jota tuntee aidosti rakastavansa..Oon miettinyt sua taas paljon päivän mittaan..ihan jatkuvasti..mitä tekisimme nyt,ym..Oon myös joskus miettynyt,millainen meidän koti mahtaisi olla..musta tuntuu,että se olisi intohimosta ja huumorista huolimatta hyvinkin tasapainoinen ja lämmin..jossa olisi hyvä olla ja jonne tuntuisi aina hyvältä mennä..sinä määräisit varmaan kaappien ja mööpelien paikan 60 prosenttisesti..jossain muissa asioissa prosentit voisivat olla hieman toisinkin päin..mutta sopuun päästäisiin aina kaikesta..Laitoit jossain vaiheessa vähän laajemmin herkkyydestä..minäkin mainitsin herkät huuleni..sillä tarkoitin sitä,että ne löytäisi hitaasti liikkuen pitkin naisellisen kaunista varttasi yllättävän nopeasti paikat,jossa niiden kannattaa sun mieliksi viipyä vähän pidempään..toivottavasti saan näyttää sen sulle mahdollisimman pian toteen

Mulla on tunne..ikäänkuin toimisit mulle suojelusenkelinä..välillä suojellen mua..välillä ohjaten ja opastaen mua oikeaan suuntaan..antaen mulle luottamusta ja uskoa siihen, että olen oikealla tiellä. Se on sitä sun herkkyyttä..aistit, milloin tarvitsen apua ja tukea..aitoa välittämistä parhaimmillaan. Mä olen myös joskus miettinyt millainen meidän koti ja sen ilmapiiri olis..hyvin samanlaisia ajatuksia mullakin on..tasapainoinen ja lämmin, rakastava ja tunteet avoimesti näyttävä..tää viimeinen on mun toive, että niin oikeasti olisi, koska se on mulle tärkeä asia. Luulen kanssa, että mä määräisin kaappien paikat, mutta kuuntelisin mä myös sunkin mielipiteitä, sopuisasti siis..Sisustuksen värejäkin olen joskus miettinyt, mutta luulen, että siitä ei ongelmia syntysi..värimaailmamme kun taitaa olla hyvin samansuuntainen. Aamusta alkaen olet ollut ajatuksissani..mietin, miten meidän sunnuintai aamumme alkaisi..luultavasti viihtyisimme pitkään vuoteessa..toistemme seurasta ja toisistamme nauttien..toisiamme hellien ja hyväillen

Kokisin sen suojelusi velvollisuudekseni,mutta en painolastiksi..vaan luonnostaan erittäin mieluisaksi velvollisuudeksi..en nyt välttämättä ihan enkeliksi rupea..sillä en ole kovin uskonnollinen,vaikka kirkollisveroa kiltisi maksankin..ja on mulla siinä vähän omakin lehmä ojassa..itselläkin on askel huomattavasti kevyempi..kun näen rakkaallani olevan kaiken hyvin..oon luonteeltani vähän sellainen jalat maassa tyyppi..silloin jos menee liian lujaa ja täytyy vetää vähän jarrua..osaan tiputtaa maan pinnalle ,en tarkoita sitä,että lyttäisin unelmat heti kättelyssä..niitä pitää olla..vaan yritän nähdä kaikissa asioissa myös toisen puolen..vastaavasti huonoissa ja ikävissä asioissa osaan olla positiivinen ja potkia persuksille..ja nähdä heti kymmenen hyvää syytä..miksi huomenna on kaikki paremmin..Sisustusvärejä en ole ehtinyt vielä miettimään..mutta kyllä se toiveesi tunteiden näyttämisestäkin varmasti toteutuu..vaikka rakkautta,lämpöä ja läheisyyttä sulta ei tule kanssani puuttumaan.. ja vaikka ei multa kaapista mitään mörköjä löydykkään,niin jotain asioita voit joutua pikkasen multa myös joskus lypsämään..mutta kyllä sulla taitaa siihen keinot löytyä..ja niinkuin aikaisemmin mainitsin,tunnut ja näytät niin tutunomaiselta ja luonnolliselta,että sulle olisi melko nopeasti erittäin helppo avautua ja luoda sitä kautta syvä molemminpuolinen luottamuksen side välillemme..Suunaton ikävä sua>3.....

Käytinkin tuota suojelusenkeliä vain vertauskuvana, koska sopi niin hyvin siihen mitä ajattelen tai miten koen asioita. Tosta sun mainitsemasta mieluisasta velvollisuudesta..mun suojelemisesta, mulle tuli mieleen, että unohdin yhden tärkeän asian, kun mietin yhteisen kotimme ilmapiiriä..nimittäin turvallisuuden tunteminen, se, että tuntee olonsa turvalliseksi..myös se, että saa olla oma itsensä..sellaisena kuin on. Susta saamani vaikutelman perusteella, nuo varmaankin toteutusivat..niin tutun ja turvallisen oloinen olet..ja kanssasi on helppoa, luonnollista vaihtaa ajatuksia. Mä myös olen enemmän jalat maassa oleva, kuin pilvilinnoissa elävä..mutta,sun ihastuttava olemuksesi ja intensiiviset katseesi on kyllä saanut mut hyvällä tavalla sekaisin..Niin kuin olet huomannut, melkoisen paljon haaveilen ja unelmoin susta..ja meistä yhdessä. Kaiken haaveilun taustalla on kuitenkin todellinen halu ja kaipaus päästä todellisuudessa sun luo..tuntea sut ihollani.. toivottavasti vieläpä mahdollisimman pian
- todellisuus kutsuu

30 päivää kirjoittelua tänne?
30 hukattua päivää. - ....

Kyllä mä sen enkelin vertauskuvana kultani otin,vaikka sitä vähän kommentoinkin..Tietysti kodin pitää olla kaikinpuolin kaikille turvallisen tuntuinen..osittain juuri sitä silmällä pitäen halusin sen nukkuma asennonkin olevan juuri sellainen..sulle pesämäisen turvallinen..Haluan myös että sinä kerrot aina mulle mitä sulla on sydämellä,vaikka luulen,että aika nopeasti opin sen susta lukemaan ennen kun ehdit edes sanoa..Luottamusta ei rakenneta kuin ajan kanssa ja oon sillä saralla saanut joskus vähän siipeeni.. varmaan siksi en ole ihan heti kertomassa ilojani tai surujani edes lähipiirille,vaikka niihin täysin luotankin..mutta ymmärrän myös,etten voi saada luottamustasi,jos en sulle avaudu ja oon sen valmis sulle aina tarvittaessa tekemään..haluan,että välillämme on myös täydellinen luottamus suunnatoman rakkauden lisäksi, silloin on epäonnistumisen mahdollisuuskin olematon..Sinäkin saat mut paitsi aina hyvälle tuulelle,myös positiivisesti sekaisin..oot myös ainoa nainen joka on saanut mun jalat irti maasta enemmän kuin vain pieneksi hetkeksi..siksi jaksan kuolata sun perään>3.....

Mä luulen, että sä olet sen jo huomannutkin, että aika avoimesti asioistani kerron ja tunteitakin pystyn helposti ilmaisemaan..teoilla ja myös sanoilla..Sulle ilman muuta tahtoisin sydämelläni olevat asiat päästä kertomaan..olisit varmaankin hyvä kuuntelija ja osasit tukea mua jos mulla murheitakin joskus sattuisi sydämellä olemaan..Sama tietysti myös toisinpäin..Toivoisin, että uskaltaisit luottaa muhun ja avautuisit mulle asiasta kuin asiasta, oli se mikä hyvänsä..mä olen hyvä kuuntelija. Periksiantamattomuuteni ja sitkeyteni astuu kuvioon siinä vaiheessa, jos joudun susta niitä tietoja alkaa lypsämään, sillä siinä olet oikeassa, että keinoja mulla kyllä löytyy..ja periksi en anna, ennenkuin saan sen tiedon sulta ongittua ulos..Tiukkis en kuitenkaan silloinkaan ole vaan käytän lempeitä otteita ja naisellista viekkauttani. Yhteneväinen ajatusmaailmamme on näyttäytyt myöskin siinä muodossa, että todellisuudessa ymmärrämme toisiamme jo puolesta lauseesta..välillä myös jatkamalla toisen keskeneräiseksi jäänyttä lausetta. Sun antamat hellittelynimet mulle on niin suloisen ihania..nytkin tuo..kultani..iski täysillä mun sydämeen. Sä olet mulle tärkeä ja niin rakas

En minäkään jankuttamalla tai painostamalla mitään halua väkisin onkia..oon jopa sen verran jäärä,etten yleensä kysy samaa asiaa kahta kertaa..se sitten on eri asia,jos meillä sattuu olemaan joskus jotain kismaa..saat sä mulle aiheesta kiukutellakkin..mutta silloin haluan selvittää sen niin,ettei rakkaani joudu koskaan menemään mököttäen nukkumaan..vaan se tapahtuu joka ilta paljon mukavammissa merkeissä..kyllä minäkin olen hyvä kuuntelija..tykkään keskustella ja vänkäillä kaikenlaisista asioista..tärkeistä ja turhista..luulen että pystyn perustelemaan sulle joihinkin juttuihin sellaisen näkökulman,jota et ehkä ennen ole tullut ajatelleeksi,,niinkuin varmasti sinäkin minulle..vaikka pidänkin omista ajatuksistani kiinni..en pidä niitä läheskään aina minään absoluuttisena totuutena,vaan arvostan myös niitä,joilla on toisenlaisia ajatuksia..joissakin asiossa ajatuksemme varmasti eriävät,mutta niillä voidaan sopivasti täydentää toisiamme..pääsääntöisesti meillä kuitenkin ajatus kulkee hyvin pitkälle samaa rataa,niinkuin mainitsit..Sinäkin olet minulle tärkeä ja rakas..paljon enemmän kuin osaat ikinä kuvitellakkaan>3.....

Tuosta sun kirjoituksesta mulle tuli mieleen sanonta..erilaisuudet täydentävät toisiaan..mites meidän sitten mahtaa käydä, kun olemme niin samankaltaisia..sukulaissieluja, joiden ajatukset kulkevat pitkälti samaan suuntaan..voisiko meidän suhde onnistua siis ollenkaan. Vitsi, vitsi, en mä nyt oikeesti epäile yhtään, etteikö onnistuisi..ja kyllähän meistä niitä eroavaisuuksiakin löytyy..meidän persoonallisuuksista ja ajatuksista..Sittenhän se selviää, kun päästään tutustumaan toisiimme oikeesti..ja muutenkin saamme uusia näkökulmia asioihin. Tuolla joskus aiemmin kerroit, että pidät tunteesi piilossa, etkä näytä niitä kovin avoimesti..katseemme kyllä kohtaavat herkästi..myös sinun silmäsi löytävät minun silmäni..kun vain uskaltaisit laittaa niihin katseisiisi mukaan vähän pilkettä ja pientä flirttiä..se toisi mulle lisää rohkeutta lähestyä sua. Vai onko se niin,että naiset vain leikittelee silmillään ja viestittelee sitä kautta..tai mä ainakin..ja sä olet mun viestittelyt oikein osannut tulkitakin. Vai onkohan kyse vaan siitä, että mä en ole osannut tulkita sun katseita. Jokatapauksessa niissä sun katseissas on voimaa, lämpöä ja välillä myös kaipausta näkynyt. Ajatuksissani aina olet..rakas

Sitä sukulaissieluisuutta en ole missään vaiheessa kyseenalaistanutkaan.mutta kun tietää esimerkiksi naisen ja miehen ajatusmaailman erilaisuuden.. niin pieniä vivahde eroja saattaa meidänkin ajatuksissa joskus olla..mainitsin noista tunteiden näyttämisistäni tai paremminkin niiden näyttämättä jättämisestä..mainitstsin myös,että mun kohdalla ulkokuori ja ensivaikutelma voi pikkasen hämätä..voi olla,että täytyy olla juuri se sukulaissielu,mikäli meinaa mun katseesta jotain lämpöä löytää,kukaan muu kuin sinä ei siitä ainakaan ole löytänyt heti edes noitakaan mitä mainitsit..mutta vaikka ulospäin voin näyttää joskus kylmältä..niin sisältä oon aina täyttä kultaa..ainakin sulle..Heräsin taas aamulla aivan liian aikaisin ja jäi unetkin puolitiehen..Sulla oli niska ilmeisesti jumissa,kun pyysit siinä unessa sitä hieromaan ja minä tietysti killtinä miehenä halusin kykyni mukaan auttaa kaikkein tärkeintäni..jossain vaiheessa käteni alkoivat välttämättä vaatimaan välillä pikkasen lepoa ja ne alkoivat ikäänkuin itsestään liukumaan sun etupuolelta sinisen paitasi sisälle..juuri kun sormenpääni olivat ohittaneet kauluksen..heräsin..vaikka jäi tällä kertaa näkemättä löitkö sormilleni vai jatkoivatko ne liukuaan..niin kaunis ja rakas oot mulle joka tapaukessa>3.....

Unet on unia, enkä niin ollen minäkään voi mitenkään ennustaa miten tuo sun näkemäsi uni olisi jatkunut, mutta toivottavasti kuitenkin meille kummallekin mieluisalla tavalla. Jos taas samanlainen tilanne olisi oikesti..en todellakaan löisi sua sormille, koska se ei kuulu tapoihini..kieleni on kyllä välillä hyvinkin nokkela sanomaan jotakin kärkästä, jos katson sen aiheelliseksi..mutta siis tuossa nimenomaisessa tilanteessa kätesi jatkasi liukumista alemmaksi samalla, kun minä vetäisin nautinnosta värähtäen syvään henkeä..tietenkin käyttäytymiseeni vaikuttasi se, missä silloin olisimme eli jos olisimme kahdenkesken. Sun katse, silloin kun se on vain ja ainoastaan minulle tarkoitettu..on kauneinta maailmassa, enkä kyllästy siihen..enkä sen tuottamaan tunteeseen ikinä..vaan katseesi saa joka kerta sydämeni läpättämään ja onnesta ylimääräisiä lyöntejä ottamaan..Ne pitkät katseet on kyllä kaikista parhaimpia..silloin musta tuntuu, kuin vajoaisin sun upean väristen silmiesi syvyyksiin..kaikki muu ympärillä katoaa ja olemme vain me

En minä oikeasti kuvitellutkaan,että sinä alkaisit mua lyömään..tarkoitin enemmänkin sellaista pikku näpäytystä tai vastaavaa..vaikka nuorempana tuli joskus vähän epävirallisesti painittuakin,niin en minä koskaan voisi kuvitella vajoavani niin alas,että menisin naista lyömään..tempperamentistani huolimatta..en ole koskaan sitä tehnyt,enkä tule koskaan tekemään..tuollanen nokkela ja taitavasti terävä kielestäsi kuva mullakin susta on..saas nähdä saatko mua koskaan sanattomaksi,sillä kyllä mullakin välillä aika hyvin leikkaa..vaikka tälläisen kymmenen tunnin työpäivän päätteksi voi olla joskus hetken vähän vaisumpaa..kyllä minä sen ajan ja paikan valitsen niin,etten kenenkään nähden ala sormiani liuuttamaan sun vaatteiden alle.. en edes kehtaisi..vaan tekisin sen vain silloin,kun oltasiin kauniin intiimisti kahdenkesken..vain sinä ja minä..osuit naulankantaan tuossa silmiin vajoamisessa..kaikki muu ympärillä katoaa..se on juuri noin..siihen katseeseen ei kyllästy ikinä ja sen haluaisi kokea kanssasi aina vaan uudestaan ja uudestaan..niinkuin paljon muutakin>3.....

Viime päivinä olen jostain syystä paljon miettinyt sukupuolten välistä kemiaa..sitä sanatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka tuntuu siltä kuin miehen ja naisen välissä olisi magneetti, joka vetäisi heitä, puoliskoja toisiinsa..sitä semmoista ihanaa kipinöintiä. Juuri tuota kaikkea mä tunnen meidän välillä olevan..ja se on aivan käsittämättömän upea tunne minkä niistä kohtaamisista silloin saa. Sä kolahdit kyllä heti muhun, ensinäkemällä, mutta silloin en osannut edes unelmoida siitä, että sä edes jollain tavalla huomaisit mut. Meidän välisen kemian aloin aistimaan sitten myöhemmin..kun alkoi olla niitä pitkiä katseiden vaihtoja ja leveitä hymyjä. Oletkohan niin tarkasti mun silmiini katsonut, että tietäisit mun silmien värin..mä ainakin tiedän sun..viimeksi jo niitä kehuinkin, sun kauniin värisiä silmiäsi. Olen mä kanssa huomannut sen, että et sä ihan heti sanattomaksi jää ja hyvä niin. Jos me päästäis joskus rauhassa kahdelleen juttelemaaan..siinä luultavasti tunnit kuluis kun siivillä, eikä maltettais varmaan lopettaa ollenkaan..taas niin kova ikävä sua..kaikkea sinussa

Minä ja sydämeni huomasi sut luultavasti jo kauan ennen kun osasit aavistaakkaan..taisin siitä täällä sulle jo mainitakkin..jossain asioissa mulla on pitkät piuhat..vaikka se katse heti lujaa kolahtikin,niin todellisen merkityksesi tajusin vasta,kun ikävä alkoi myöhemmin kalvamaan,vaikken sua olisi vähään aikaan nähnytkään..ja katseesi ei unohtunut..vaan tuli mieleeni aina vaan uudestaan..niitä ihania silmiäsi olen joutunut vielä aivan liian kaukaa katsomaan..mutta olisiko olleet vihreät..kun sekin vähän mitä oon läheltä nähnyt..on saanut mut aina sen verran pois tolaltaan..sillä niissä on kauneuden ja lämmön lisäksi..älä nyt silti suutu..myös vähän jotain syntisen pelottavaakin..mutta tosi kauniit ja mielenkiintoiset ne ovat ja koukkuun niihin jäin välittömästi..Varmasti aika kuluisi nopeasti,jos päästäisiin kahdestaan juttelemaan..mä en siinä vaiheessa osaisi enää edes jännittää..etukäteen mua tietysti jännittäsi ja hermostuttaisi aikalaillakin,mutta yleensä mulla käy niin,vaikka jokin juttu kovasti jännittääkin,niin varsinaisella h-hetkellä se jännitys on jo omaksikin yllätykseksi kadonnut ja pystyn olemaan suht rentona..välillä liiankin.. ja se jännityskin on tässä tapauksessa vaan hyvä merkki..sillä se on merkki elämää suuremmista tunteista..luulen silti,että sitten kun vauhtiin päästään,niin sinä olet meistä pikkasen enemmän äänessä ja minä kuuntelen sujuvasti ja mielellään..heittäen väliin teräviä kommentteja..joudut sinäkin silti välillä kiltisti kuuntelemaan..Järjetön ikävä mua sulla on taas tänään ollut ja näin iltaa kohden se käy aina vaan suuremmaksi..tälläkin hetkellä se tuntuu rintakarvojeni alla vasemmalla puolella viiltävänä kipuna..ihan oikeasti>3.....

En paljasta sulle nyt vielä sitä, menikö sun arvailu mun silmien väristä oikeaan..eli ovatko ne vihreät vai jonkin muun väriset..Toivoisin, että selvittäisit sen itse, katsomalla mua seuraavalla kerralla, kun lähietäisyydellä ollaan, tarkasti ja tutkivasti silmiini..niin saisit selvyyden. Mä lupaan, että en katso sua silloin syntisen pelottavasti vaan lämpöisesti,rakastavasti ja kutsuvasti. En sun kommentistasi suuttunut..tiedostan ja myönnän nimittäin itsekkin sen, että olen sua lähes hävyttömän syntisesti silmiisi katsellut..voihan se silloin hiukan jo pelottavaltakin tuntua..varsinkin, jos ei ole aikaisemmin sellaisia katseita vastaan ottanut..Kaikki johtuu kuitenkin vain ja ainoastaan sinusta..olet niin komeata katseltavaa, että herätät minun syntiset silmäni eloon..Ja se mun täytyy kyllä tunnustaa, että ketään toista miestä en ole samalla lailla, yhtä syntisesti katsellut..vaikka pientä silmäpeliä olenkin joidenkin kanssa pitänyt..jotain harvinaislaatuista ja ainutkertaista sinussa siis on.. jotain, mitä en riittävästi sanoin pysty kuvaileman..vain sydämeni tuntee ja tietää sen..se jokin sinussa on

Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....

Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
- sivusta

Välillä ihmettelen näitä lukiessani, että olenkohan minä tuo nainen -käyn tietämättäni, unissakävelijänä, kirjoittelemassa täällä?

No en mä sua ole juurikaan surullisena nähnyt,aidosti iloisena sitäkin enemmän..ja sen extra kimalluksen sun silmissä olen myös joskus nähnyt..sellanen samanlainen taitaa tulla hyvästä olosta jopa mullekkin..silloin kun olet mun lähelläni..En minäkään mikään tuppisuu ole,vaikka joskus saatankin vaipua hetkeksi ajatuksiini..vastaavasti taas joskus voin epäkohteliaasti keskeyttää toisen puheen ja alkaa puhua päälle,jos omasta mielestäni jutut alkaa olemaan sitä luokkaa,että on pakko heti kommentoida..varmasti ihan tasapuolisesti keskustellaan..mutta luulen,että sinä höpöttelet kaikkea muuta asian vierestäkin pikkasen enemmän..vaikka saattaa ne munkin jutut joskus lähteä ihan eri aiheeseen kun pitäisi..Siihen kipuni hellittämiseen ei riitä sun kaunis kuvasi mielessäni..tai edes sensuelli äänesi..tuo sormiesi ja huuliesi liukuminen ihollani sen sijaan voisi jo vähän helpottaa..mutta se vaatisi vielä myös sen,että myös minä saisin liukua sun ihollasi..voisin vaikka aloittaa hellän huulieni kuljetuksen varpaistasi..kohti reiden sisäpintaa..Ikävä sua..rakkaani>3.....
- mies kaukaa...
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
mulla samanlaiset ajatukset...tuollatavalla kun tuossa yhdessä kohdassa kirjoitettiiin tuosta suojelusenkelistä,niin minä kirjoitin samalla tavalla muutamaa päivää aiemmin tuolla ikävä palstalla?hassua...
- tää on niin
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
fantasiaeroottishaaveilua kuin olla voi ja kieli on kamalaa
"sun ihollas...liukua" .etc.
Hirveetä selitystä siitä mitä toinen- ja itse on, sanoisin että tunnepuoli puuttuu.
Totuus teistä on varmaan aika karua vai onko kyseessä kaksi miestä?! - .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Eilen illalla nukahdin hymy huulillani..ajatellen, kuinka sä etenet mun reiden sisäpintaa pitkin ylöspäin jaellen lämpöisiä suukkojasi. Tuosta extra kimalluksesta mulle tuli mieleen eräs päivä, josta on jo aikaa jonkin verran..kävelin sua kohti..et ensin huomannut mua, mutta kun olin aivan kohdallasi huomasit..ja silloin sun silmät suurenivat lautasen kokoisiksi..ei nyt sentään, mutta sellainen sanontahan kyllä on ja semmoinen vaikutekma mulle tuli..Sinä samaisena päivänä leikittelin aika estottomasti katseillani sulle..sait varmaan vastaan ottaa just niitä mun syntisiä katseita..se sun suloinen ilme ja silmiesi reagointi sai mut villiintymään niin. Talvi alkaa tehdä tuloaan ja kohta ei enää ole kovin hyvät lenkkeily kelit..joten mitäs me keksittäis sitten sen lenkkeilyn tilalle..mistähän sä tykkäisit..yhtään en kyllä tiedä..rauhallista vai vauhdikasta menoa. Tässä olis nyt kuitenkin muutama mun ehdotus..laskettelu tai luistelu vauhdikkaampaa..hiihtäminen tai lumikenkäkävely rauhallisempaa. Tuo viimeinen ehdotus vois olla ainakin retkeilymielessä ihan kiva..lumikenkäkävelyä talvisen metsän siimeksessä..nuotio tuulelta suojaisassa paikassa..siellä nuotiokahvit..mä istumassa sun sylissä..ihaillaan yhdessä rätisevän tulen kauneutta..nauttien toistemme läheisyydestä..Niin, sitä läheisyyttäsi kaipaan
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Joskus,aikoja sitten tapailin erästä vastakkaisen sukupuolenedustajaa..vaikka tulimmekin ihan ok toimeen..niin tunnetta ja jännitettä siinä oli alusta asti saman verran kun olisi ketä tahansa kaveria tavannut..siksi tiesin alusta asti,että ajan haaskausta..ettei sillä tunteella siitä koskaan sen enempää voi tulla,eikä tullutkaan..sun mahdollinen näkeminen jännittäisi ihan järjettömästi..mutta tiedän myös,kuinka jännittäminen muuttuu nopeasti taivaallisen hyväksi oloksi, pelkästään siitä että olisit edes hetken lähelläni..varsinkin kun saisimme vielä olla kahden..sellaista tunnetta en ole kenenkään muun lähellä kokenut..siksi uskallan luottaa tähän tunteeseen kuin vuoreen.. ja kyllä oot oikeassa,munkin silmissä jotain erikoista on aina sinut nähdessä tapahtunut..noista ehdotuksistasi..viimeisestä laskettelu kerrastani on jo niin pitkä aika,että se pitäisi opetella käytännössä uudestaan..luistellut olen joskus aika paljonkin,ainakin maila kädessä..jos maila pitää jättää pois,niin sitten mun täytyy mailan korvikkeeksi pitää varmaan sua kädestä..kun armeijassa jouduin aikoinani hiihtämään kolme metriä pitkillä sauvoilla 10 asteessa vesisateessa täyspakkaus selässä,niin päätin,ettei ikinä enää..viime talvena kuitenkin tuli hiihdeltyä pitkän tauon jälkeen ja ihan hyvältä se tuntui..lumikenkiä en ole kokeillut,mutta olisi varmaan kanssasi ihan mielenkiintoista..periaatteessa kaikki noista siis käy..jos niihin kaikkiin sisältyy välillä tuo sun istuminen mun sylissä jossain suojaisessa paikassa..nuotion kanssa tai ilman..jos siihen nuotioon ei ole mahdollisuuksia..niin lupaan lämmittää sua yhtä paljon kuin nuotiokin..kieltämättä munkin ajatukset kulki eilen illalla muutaman kerran sun reittä pitkin ylös ennen nukahtamista..Ikävä sua kaunotar>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Mä jännittäisin myös ihan hirveästi sitä sun näkemistä..ensimmäistä yhteistä kahdenkeskistä tapaamista..mutta samaa mieltä kanssasi olen siitä, että se jännitys on toisaalta vain hyvä asia ja niin kuuluukin olla silloin, kun kyseessä on todella suuret ja aidot tunteet. Jotain ainutlaatuistahan meidän välillä on..sinussa on jotain niin puoleensavetävää, että edelleenkin..joka kerta, kun sut näen..katseemme kohtaa..tuntuu, kuin se olisi se ensimmäinen katseenvahtomme..tarkoitan sitä, että edelleenkin saat polveni tutisemaan, sydämeni tahdin kiihtymään, poskeni punoittamaan, kipinät sinkoilemaan..sinä vain voit saada kaiken tuon aikaan..Rehellisesti sanoen eli aivain totta on tämä..kenenkään toisen miehen kanssa en ole vastaavaa kokenut..näin voimakasta vetovoimaa..näin voimakasta kiinnostusta..tämä outo ja uusi, hyvällä tavalla oleva tunne antaa mulle sitä sitkeyttä ja voimaa jatkaa eteen päin..luottamusta siihen, että me päästään vielä täältä pois..molemmat teemme sen eteen töitä..kumpikin omalla tavallaan..yhteiseen hiileen puhaltaen. Viime aikoina olet taas osoittanut mulle useammallakin tavalla..täällä ja livenä..sen, kuinka ihanan sydämellinen, ajattelevainen ja kultainen sä olet..mun rakas
- ja höh
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
jännitys ei kuulu aitoon suhteeseen jos tuntee toisensa esim. vaikka sielunkumppaniksi. Mielikuvitusta kokokirjoittelu teillä joten älkähän pettykö kun tosiasiat tulevat esille ja toinen piereskelee ja toinen on naama väärällään jostain mistä toinen ei ymmärrä mitään.
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Jostain syystä näyttää nää viestit täällä menevän nyt ihan johonkin muuhun väliin kun pitäs mutta..varmaan se ainutlaatuisuus meidän välillä on yksinkertaisesti juuri se rakkaus ja sukulaissielun tunne..eikä sitä taida kokea yhtä voimaakkaana kuin juuri sen oikean kanssa..eikä siihen ole paljon itsellä sanomista..sitä joko on tai ei..eikä aikaan,eikä paikkaan voi vaikuttaa,kun se tunne iskee..moneen asiaan voi itse vaikuttaa..mutta sydämeen ei..Osaan olla kyllä tarvittaessa myös tosi kylmä ja tiukka..varmaan jonkun mielestä voin olla joskus veemäinenkin..mutta ilkeä en ole ja koitan silti aina olla johdonmukainen..enkä pura kiukkuani tai mahdollista huonoa oloani muihin..ja tunnistan ja tiedostan kyllä sen,mikä on mulle tärkeää ja sitä ainutlaatuista..mistä kannattaa välittää..vaikka ei me välttämättä edes aina taideta huomata kuinka tärkeitä me jo nyt toisillemme olemme..joka tapauksessa,jos jostain välitän,niin sitten todella myös välitän..enkä käännä selkääni missään tilanteessa..ajattelen sun parasta aina ennenkuin itseäni..tiukka voin olla jossain tilanteissa joskus sullekkin,mutta sen kylmyyden sijaan jaan sulle vain rakkautta jä lämpöä..niiin paljon kuin vain mies voi tärkeimmälleen ja arvoikkaimmalleen jakaa..ja onhan molemminpuolinen ilo..rakkaani>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Joo, nää viestit näyttää menevän ihan mihin väliin vaan sattuvat..pitäsköhän meidän aloittaa kohta uusi ketju..aika ahkerasti ollaan kyllä täällä ajatuksia vaihdettu.siitä tulikin mieleeni, että välillä saattaa tulla päiviä tai iltoja, että en sulle ehdi tai edes pystyisi käydä kirjottelemassa..älä kuitenkaan murehdi tai edes ajattele sitä, että sut olisin unohtanut..niin ei todellakaan pääse käymään, sillä ajatuksissani ja sydämessäni olet siitä huolimatta ihan joka hetki, rakas muruseni. Sitä onkin vaikeampi huomata tai saada selville kuinka tärkeänä toinen sinua pitää..kuitenkin joistain pienistäkin teoista tai sanotuista sanoista voi aavistaa tai aistia olevansa tärkeä toiselle. Jotain käsitystä mulla siitä sun tiukkana olemisesta onkin..mutta niin olet varmaan myöskin sä huomannut, että tarpeen vaatiessa myös mä osaan olla tiukka ja jämäkkä..erimielisyyksien jälkeen lopputuloksessa kuitenkin tärkeintä on sopu ja rauha, että molemmilla on hyvä mieli..ja niitä rakkaudenosoituksia tietenkään unohtamatta, suukottelua, halailua, helliä hyväilyjä..Sua tahtoisin jo päästä hellästi hyväilemään..rakas
- ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Ei sun rakkaani tarvitse tästä kirjoittelusta mitään stressiä ottaa..en välttämättä aina itsekkään ehdi kirjoittelemaan..ja välillä voi tekniikkakin temppuilla..sille en voi mitään,että mielessäni susta aina murehdin..kirjoitellaan tai ei..Mutta joka tapauksessa luotan tämän tunteen kestävyyteen..Kyllä sen toisen arvostuksen aika nopeasti tuntee..sanoista ja varsinkin teoista.. vielä nopeammin huomaa senkin,jos ei ole toiselle tärkeä..Ettei tosta viime viestistäni nyt ihan väärää kuvaa saanut,niin pääsääntöisesti olen kuitenkin rauhallinen ja lempeä..esimerkiksi tänne,enkä mihinkään muuallekkaan,en ole ikinä yhtään vihaista,ilkeää tai edes katkeran sävyistä viestiä kirjoittanut..enkä myöskään ainuttakaan itsesäälissä rypevää kirjoitusta..en sellaisesta pidä,enkä myöskään itse sellaista silloin harrasta..tietysti on joskus jotain asioita,joita ei saa ikinä hoidettua,jos ei pysy tiukkana..On mulla sellainen tunne,että sinä oot myös aika tiukka ja jämäkkä mimmi..luulen myös,että voit olla jossain asioissa jopa vähän itsepäinenkin..mutta ne mahdolliset erimielisyydet tahoo kuitenkin loppujen lopuksi olla niin olemattomia,etteikö niitä saataisi kuitenkin suht helpolla sovittua..välillä jälkeenpäin ensin hävettää ja sitten vähän ajan päästä naurattaa kuinka mitättömästä asiasta sitä kuitenkin on hörynnyt ja stressannut..mulle ei käy luonon päälle myöntää jos oon ollut väärässä,vaikka tapanani on usein ensin pikkasen väitellä..joten voit olla kultani varma,että asiat saadan sovittua ja olla aina hyvillä mielin..ja aidosti tosi rakastuneita..ikävä sua
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Nyt taisit ymmärtää mut kyllä ihan väärin..tämä kirjoittelu sulle ei tuota mulle minkäänlaista stressiä, vaan ihan puhtaasti pelkkää nautintoa..sillä omasta vapaasta halustani ja tahdostani sulle näitä ajatuksiani jaan..Mua vaan jo etukäteen harmittaa se, kun tiedän, että tulevien reissujeni vuoksi joitain päiviä jää väliin..voinhan sen sulle nyt etukäteen kertoakin, että huominen on yksi niistä päivistä..niin sun ei tarvitse turhaan odotella..lauantaina, illalla viimeistään tulen sulle taas tänne viestiä laittamaan. Voisitko tarkentaa huikan, mitä tarkoitit..mielessäni susuta aina murehdin..jäin miettimään mitä tai miksi mua murehdit. Täysin samaa mieltä kanssasi olen..minä myös luotan tämän tunteen kestävyyteen..vaikka ei nähtäisi pitkään aikaan tai kirjoteltaisi, tämä tunne säilyy..niin tärkeä ja rakas olet..toivon, että muistat sen aina. Taas sun tarkka vaistosi osui oikeaan..itsepäinen nimittäin välillä kyllä olen, kun sille päälle satun..vähän samalla tavalla kuin säkin..jos koen olevani oikeassa, pidän oman ajatukseni puolta aika tiukasti..hyvillä perusteluilla minäkin osaan antaa periksi..saattaa olla siis luvassa välillä kiivaitakin keskusteluja, ajatusten vaihtoja..mutta ei se mua pelota tai huolestuta tippaakaan. Niin pienestä sitä voi tulla iloisesksi..eilen illalla..muutama sana..oikeaan aikaan..ja olin niin iloinen..tuli tunne, että taas ollaan lähempänä yhteistä toivettamme. Huomenna klo 22.oo ajattelen sua erittäin lämpöisin ajatuksin ja sulle silloin lentosuukon lähetän..muista ottaa se vastaan..saat sen otettua vastaan vain jos ajattelet juuri silloin mua..meidän kahden yhteinen hetki..Ajatuksissani olet kyllä muutenkin, jatkuvasti..olet rakas
- ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Kyllä mä sun ajatuksesi ihan ymmärsin..vastaukseni oli vain vähän epämääräinen..ja ihan hyvä kun silloin kysyt..ettei jää väärää käsitystä tai muuten vaivaamaan..vaikka tämä suunnaton ikävä pakottaa melko taajaan täällä käymään..niin lähinnä tarkoitinkin sitä,ettei siitä tarvitse stressiä ottaa,jos ei täällä silti ihan jatkuvasti ehdi päivystämään..tai kirjoittamaan..se on varmasti molemminpuolin ihan ymmärrettävää..tuo murehtiminenkin oli ehkä pikkasen väärä sanavalinta multa..jos nyt jostain murhetta kannan..niin meidän eteenpäin pääsemisestä..joskus mietin sitäkin,nostaako tämä kirjoittelu tänne sitä eteenpäinmenemiskynnystä entisestään.. toivottavasti ei nyt kuitenkaan..murehtimisen sijaan olisi pitänyt viime viestiin laittaa..että ajattelen sua koko ajan..ja silloin kannan myös huolta susta mielessäni koko ajan..niinkuin omastani..En tiedä mihin väliin tämä viesti nyt pläjähti..mutta toivottavasti löysit kuitenkin..ja kyllä mä niitä sun lentosuukkojasi otan ajatuksissani vastaan joka päivä ja joka ikinen yö tasaisin väliajoin..sitten kun tulee sellainen aika,että on oikeiden suukkojen aika..niin musta,ettei kanssani tarvitse ujostella siinäkään toimenpiteessä ..oot kaunis..suuri ikävä sua rakkaani>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Niin, olet sen jo ehkä aikaisemmin huomannutkin tai jos et, niin tulet sen huomaamaan, että jos mua joku asia jää mietityttämään, kyselen herkästi kyllä tarkentavia kysymyksiä..juuri sen takia, että ei tule niitä väärinkäsityksiä..eikä jää mikään asia vaivaamaan mieltä. Huomaan taas kerran, että samoja ajatuksia molemmat olemme mielessämme pyöritelleet..olen nimittäin myös tuota miettinyt..nostaako tää palstailu kynnystä lähentyä oikeasti..siihen tulokseen mä olen tullut, että enemmän tästä varmaan kuitenkin hyötyä on kun haittaa. Mulla on sua ihan hirmuisen kova ikävä kulta muruseni..tahtoisin nähdä sut..sun lempeät silmäsi, kauniin hymysi, tyylikkäät hiuksesi ja mun mielestä täydellisen miehekkään vartalosi..kuulla sun äänesi ja naurusi..saada aistia koko sun olemuksesi läsnä olo. Eilen ajatuksissa käväisi..jospa laittaisinkin sulle viestin kännyyn..siis kovin olisin tahtonut niin tehdä, mutta en uskaltanut..jospa se mun rohkeus joku päivä riittäisi siihen tekoon..tai sitten sun rohkeus. Viime yönä näin omituista unta..olin sovituskopissa sovittelemassa paitoja..yhdestä paidasta sä tulit mun mieleeni..sen puseron värin ja mallin perusteella varmaan, sillä sulla on hyvin samanlainen paita, kun se mitä mä sovitin..ja siellä sovituskopissa mä sua ajattelin..mun ajatukset kävivät liian kiihkeiksi ja intohimoisiksi..olisin halunnut sua niin paljon..niin kuin sanoin, uni oli hyvin outo, eikä se loppunut tuohon..en vaan kehtaa kertoa siitä enempää..voit arvailla loput. Kosketustasi kaipaan ja sua ikävöin..päivin sekä öin..komea rakkaani
- ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
No se tekstarisi olisi piristänyt mua vielä puolet enemmän kuin viestisi täällä..ja olisi ollut kaikinpuolin harmiton ja tietysti täysin luottamuksellinen..voi olla että joudut mun tekstareitastanikin vielä joskus tarkentavia kysymyksiä tekemään..ne kun tahtoo usein olla sen verran lyhyitä ja ytimekkäitä..monta kertaa vielä sanatkin vähän malli suomenkielestä typistettyjä..mutta kyllä niistä asia pitäisi tulla ymmärretyksi..ja koittaisin mä aina jotain hempeääkin sulle kirjoittaa..ehkä jotain sellaistakin,mitä tänne en ole laittanut..Kyllä tästäkin kirjoittelusta täällä paljon hyötyä,mutta lähinnä oon miettinytkin sitä,että lisääkö tää jännittämistä mahdollisessa lähestymisessä entisestään,tänne kun on tullut kirjoiteltua jo kaikenlaisista mielihaluista,vaikkakin ne aitoja ja rakkaudella rustattuja ovat olleetkin..jos tuo sovituskoppifantasiaunesi olisikin ollut totta..ja oltaisiin siis oltu yhdessä shoppailemassa,niin suuri riski olisi ollut,että olisin ängennyt kanssasi samaan koppiin makutuomariksi..toivottavasti kopissa oli sellainen salvalla lukittava ovi,eikä mitään pelkkää riepua,ettei kukaan päässyt yllättämään meitä..Väillä kanssasi kirjoitellessa tuntuu siltä kuin olisit lähes mun ihollani..ehkäpä siksi ei eilen illalla meinanut uni tulla..vaan pyörin,ikävöin ja toivoin että olisit käpertynyt mun kainalooni>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Siinä sovituskopissa oli juuri sellainen pelkkä verho, eikä mitään lukittavaa ovea..ja siinä kävi vielä niin nolosti, että joku tuli kurkistamaan sieltä verhon raosta..ihmetteli varmaan, onko siellä ketään, kun niin kauan kestää. Jos siis joskus oikeasti lähdet mun makutuomariksi shoppailureissulle..ja toivottavasti silloin änget samaan pukukoppiin kanssani..niin muistetaan silloin, että vain lukollisen oven takana voi huoletta päästää villit kädet vapaiksi..tai muuten voi käydä yhtä nolosti, kun mun unessa. Hyvä, kun otit tuon luottamuksen esille..nimittäin se on ollut yhtenä syynä jarruttamassa mua siinä tekstarin laitossa..olen ajatellut juuri sitä, että voinko luottaa sinuun ja siihen, että viestit pysyisi vain meidän välisinä..Sinuun tahtoisin luottaa ja jollakin tapaa olet jo luotamukseni ansainnutkin..Toivottavasti sä luotat myös muhun, sillä sun laittamat..kaikki viestit..jäävät vain mun tietooni..niin kuin tähänkin asti..Tuosta luottamuksesta innostuneena, sain ajatuksen..ehkä laitankin sulle joulutervehdyksen kännyyn..onneksi mulla on vielä vähän aikaa harkita asiaa. Niin tunteella ja rakkaudella näitä kirjoittelee ja myös lukee, että juurikin sellainen tunne välillä tulee..kuin tuntisin läsnäolosi. Ikävä on..Kainaloosi tahtoisin käpertyä..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Sellaisia rättioviahan ne nykyisin taitaa pääasissa olla..ehkäpä sellainen lukittavakin vielä joskus sattuu jostain sopivasti hollille..selusta on aina hyvä tuollaisissa tilanteissa varmistaa..ettei häpäistä meitä molempia..tai ettei mikään kolmaspyörä pyri samoille apajille..Tuo luottamuksen ansaitseminen ottaa aina oman aikansa..oon ottanut siinäkin asiassa sellaisen linjan,että olen oma itseni ja jokainen saa sitten uskoa mitä uskoo..mun jutut voi mennä joskus myös pikkasen levottomiksi..ainakin osittain siitä seurauksena joskus muinoin aikoja sitten eräs ihminen epäili kaikkia mun sanomisiani..aika nopeasti sekin kyllä huomasi,että muhun voi luottaa ja epäilyt loppuivat yksi kerrallaan..mutta sen se silti ainakin opetti,ettei tosikko ja ei tosikko ei sovi yhteen..ja vielä sen päälle sairaalloinen mustasukkaisuus..se on ihan tervettä ja ymmärrettävää tiettyyn pisteeseen asti,mutta siinä sekin meni pahasti överiksi....niinkuin sulle laitoin..mulla on rima aika korkealla,ennenkuin alan omia asioita yhtään eteenpäin livertelemään..vaikka täysin viatontahan sellainen tekstari olisi..niin täysin meidän välisenä se pysyisi,niin kuin ihan kaikki mahdollinen muukin..niin kauan kuin yhteisesti jotain muuta sovitaan..eikä kai kukaan niin hölmö olisi,jos kerran jotain kiihkeästi haluaa,että pilaisi sen heti kättelyssä menettämällä luottamuksen..kainalooni suht tahtoisin..makkarissa ei päivän päätteeksi ainakaan tarvitsisi pelätä onko ketään näkemässä ja saisin huoletta päästää villit käteni vartalollesi valloilleen
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Me molemmat onneksi ollaan niitä ei tosikkoja..niin siitä ei ainakaan pitäisi mitään ongelmaa tulla..ja kyllä mun se täytyy kanssa sanoa, että en mäkään vois kuvitella asuvani tosikon kanssa samassa taloudessa..eihän siitä tulis kertakaikkiaan mitään..hermot menis varmaan monta kertaa päivässä puolin ja toisin..Huumori pitää mielen iloisena ja virkeänä. Nyt, kun otit esille ton mustasukkaisuuden..täytyy tunnustaa, että sä olet saanut mussa esille siinä mielessä ihan uuden tunteen..sellaisen, mitä en ole aikaisemmin huomannut mussa olevankaan..siis ihan oikeesti..En siis ole ollut mustasukkainen, mutta muutaman kerran, jossain tilantessa olen tuntenut susta pientä mustasukkaisuutta..Hämmästyin sitä tuntemusta itsessäni..en tykännyt yhtään siitä tunteesta..onneksi sain sen tuntemuksen aika pian pois mielestäni. Ymmärrän kyllä, että pientä mustasukkaisuutta saa ja voi olla..kunhan se ei mene ihan sairaalloiseksi. Toivoisin, että antaisit mulle tukea tossa tekstarin laitto asiassa..siis meidän todellisissa kohtaamisissa..osoittamalla selkeämpää kiinnostusta mua kohtaan..jos sä todella tahdot, että mä sen viestin sulle laitan..yhteispeliä, eiks niin, söpöliini. Ikävä sua rakas..Niitä oikeita suukkoja odotellessa
- ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Huomisesta johtuen vähän normaalia aikaisemmin ehdin tänään vastaamaan..keskiviikkona on vasta paluu arkeen..Tietysti oon valmis sua tukemaan joka asiassa ja pelaamaan kanssasi tiivistä ja intiimiäkin yhteispeliä..niissä raameissa kun se vain on käytännössä mahdollista..eikä se tekstari mikään pakko tai ainut vaihtoehto ole,jos se tuntuu vastenmieliseltä..mutta kun kerran esille tuli ja tuntuisi myös,että ehkä se voisi olla pikkasen helpompaa kuin esimerkiksi soittaminen..ymmärrän kyllä senkin puolen,jos se epäilyttää vaikka juuri sen luottamuspuolen takia..muakin on kustu joskus sen verran silmään,etten kovin nopeasti ja sokeasti luota ventovieraisiin ihmisiin,toisaalta taas en tuomitse epäluotettaviksikaan etukäteen jos en tunne..mutta tietty varovaisuus on aina paikallaan..Kyllä kait kaikki jossain määrin tuntee mustasukkaisuutta sitä kohtaan josta kovasti välittää,mutta tervettä järkeä täytyy siinäkin käyttää..En minäkään usko että meidän elämä tosissan liian totista olisi..vaikka ihan aina ei tietysti jaksa naurattakkaan..mutta luulen että molemmat pystyy ainakin joissain tlanteissa nauramaan myös itselleenkin..Kuulin unessa suloisen äänesi..kuiskutit sillä korvaani jotain hempeää ja kutsuit mua mieheksesi..minäkin kutsuisin mielelläni sua vaimokseni..aikaa se väkisinkin ottaa,muutaman mutkan ja pinnistyksen lisäksi..mutta ehkäpä se unelman sijaan on jonain päivänä vielä totta..ikävä rakkaani
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Mä näin viime yönä aivain mahtavan unen..olisipa se enneuni tulevasta..Oltiin siellä missä me nähdään..tulit mun luo ja mä aivan spontaanisti hyppäsin sun kaulaan ja kuiskasin sun korvaan, että mulla on ollut ikävä sua..sitten vähän hätkähdin sitä, mitä olin tehnyt..vähän häpeillen kysyin kuitenkin, oliko sulla ollut yhtään ikävä mua..otit mun käteni omiisi, katsoit ihanilla silmilläsi mua syvälle silmiin..näytit henkeäsalpaavan komealta sanoessasi vakuuttavalla äänellä, että sulla on ollut ihan älyttömän kova ikävä mua..Luulen, että en mä kuitenkaan oikeesti noin tulis koskaan toimimaan..vaikka hyvin spontaanisti välillä toiminkin. Laitoit, että muitakin vaihtoehtoja on kuin se tekstari..olisko sulla mielessä jotain muuta..tai no, se soittaminen tietysti kanssa. Ajattelin tota, jos mä joskus olisin sun vaimo..ja mulla olis silloin sun sukunimi..se kuulostais mun mielestä tosi hyvältä..mun nimi yhdistettynä sun sukunimeen..ja mikä parasta, sä olisit silloin oikeesti mun mies..Olenhan mä sua nyt jo välillä leikkisästi itselleni ominut näissä kirjoituksissa. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle..Tänään olet taas paljon ajatuksissani ollut..Ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Ainakin jotain totuutta tosta sun unesta löytyi..tuo että mulla on ollut aivan älyttömän kova ikävä sua..tänäänkin taas,rinnan alla vihloo..ei ole mennyt minuuttiakaan,ettenkö sua olis ajatellut,vaikka kaikenlaista oon yrittänyt siinä sivussa hommailla..En minäkään kehtaisi heti kylmiltään sun kaulaan hypätä,vaikka kuinka mieli tekisi,vaatisi varmasti muutaman näkemiskerran ensin alle ja rauhallisen paikan..pikku hipaisu salaa on tietysti eri juttu..mutta jos sinä olisit niin rohkea,en siinä vaiheessa ajasta tai paikasta riippumatta kyllä kovin helpolla irti päästäisi..kieltämättä on joskus munkin ajatus karkaillut sinne asti,että kaikki olisikin niin ihanasti,että oltaisiin oikein oikeasti pari..vaikka yleensä ajattelenkin tylsästi paljon lyhyemmällä tähtäimellä..ennenkuin tuo täydellinen onni kanssasi toteutuu..niin siihen on vielä monta aikaa vievää porrasta,tutustumisesta alkaen.. mutta unelmia pitää olla ja vaikea mun on tällä hetkellä mitään sellaista unelmaa keksiä,missä sinä et olisi olennaisena osana..varmasti niitä lähestymistapoja löytyy lukuisia muitakin,jos vain löytyy päättäväisyyttä ja rohkeutta..Kyllä sä voit muuten ihan vapaasti pikkasen enemmänkin kuin leikkisästi mua omia..koska kuitenkin sydämeni sykkii vain ja ainoastaan sinulle..hyvää itsenäisyyspäivää rakkaani
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Sait ihanan lämmön tunteen sydämeeni aikaiseksi sanoillasi kulta muruseni.."sydämeni sykkii vain ja ainoastaan sinulle"..niin kauniisti sanottu..kuin myös mukavalta kuulosti sekin, että saan sua oikein sun luvan kanssa omia..kivaa! Juuri tuollaista pientä hipaisua mä sulta nyt kaipaisin..siitä saisin huomattavasti lisää itsevarmuutta asioiden etenemiseen..Ymmärrän kyllä sen, että aina ei sopivaa tilaisuutta edes ole, mutta mahdollisuuksien mukaan..uskon susta löytyvän sitä tarvittavaa rohkeuttakin. Totta, monta on porrasta astuttava ennen kuin meistä ihan oikea pari tulisi..siksi en minäkään ole siitä kovin paljon vielä edes haaveillut..sun uni sai mun ajatuksen lentämään jo niinkin kauas..mukavahan siitä on unelmoida, ei siinä mitään. Olen sua täällä kerran söpöliiniksi kutsunut..mitä mahdat siitä hellittelynimestä olla mieltä..hiukan arvelutti laittaa sitä..mutta laitoin sen koska mielessäni olen sua sillä nimellä jo pitkään hellästi ajatellut..ulkoisesti olet komea, aina ilo silmille.. mutta sitten kun siihen komeuteen yhdistää sun sisäisen kultaisuuden, herkkyyden ja rakkaudelisuuden..silloin näen sut erilaisin silmin..silloin olet mun oma Söpöliini
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
No,näin äkkiseltään pikkasen liian naismaiselta tuo hellitelynimi korvaani särähtää..ei vaan,älä suutu..ihan hyvä se on..ja ajatus on tärkein,silloin kun ajattelet musta noin kauniisti..saat kutsua mua parhaaksi katsomallasi tavalla,kun se kerran tulee sydämestä..minä en ole tuollaisissakaan asioissa kronkkeli..kelpaa siis..tuo arkipyhä aiheutti sen,että teen tällä viikolla vain pari normaali 8 tunnin päivää neljän 10 tuntisen sijaan,jos ihmettelet,miksi vähän normaalia aikaisemmin vastaan..vaikka koitankin miettiä aina asian kerrallaan ja edetä maltilla pykälä pykälältä,niin kyllähän sitä ajatus joskus väkisinkin karkaa sinne päämäärään ja kaikkeen siihen liittyvään..piti jo eilen laittaa..sulla on mielestäni erittäin kaunis ja sulle oikein hyvin sopiva nimi..olisin tosi ylpeä ja onnellinen jos sulla olisi joskus sama sukunimi kuin mulla..vaikka oonkin sellainen ujo,niin kyllä musta aina joskus sitä rohkeutta löytyy..vaikka silloin kun näkee jotain tavattoman kaunista ja tajuaa,että silloin on yritettävä toimittava kuin mahdollisuudet on ehkä harvassa..joka päivä tulee ainakin lyhyitä hetkiä kun on aikaa funtsia kaikenlaista..eilen sitä aikaa oli vielä pikkasen enemmän.. ja kun vielä ikävä raastoi hullun lailla,tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä kenelle mun sydän vain ja ainoastaan voi sykkiä.. ja voi olla vain yksi elämäni nainen..laitoin sen siis eilen niin sydämen pohjasta kun vaan voi laittaa..mikään ei voisi olla mulle suurempi kunnia,kun olla kokonaan sinun omasi..>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Ehdinkin jo hieman ihmetellä, kun normaalia aikaisemmin ehdit vastaamaan..mukava yllätyshän se kuitenkin vaan oli. Sait mut taas niin hyvälle tuulelle..hymyilemään..niin kuin ennenkin olen sanonut..uskomaton olet. Vastasit tuohon hellittelynimeen juuri niin kuin arvelinkin..onneksi rehellisesti tunnustit nimen olevan mielestäsi hieman liian naismainen..sitähän se kieltämättä hiukan on..vaikka sä et kyllä mielestäni yhtään naismainen olekkaan..vaan oikea kunnon komearaaminen uros..enkä mä sillä nimellä sua meinaa täällä alkaa kutsumaan, kiusaamaan enempää..halusin vaan sun tietävän, että rakkaudella sua sillä nimellä joskus ajattelen..ja ehkä joskus tulevaisuudessa kahdenkesken saatan sitä nimeä käyttää korvaasi hempeästi kuiskutellessani. Mukava oli kuulla, että pidät nimeäni erittäin kauniina ja mulle hyvin sopivana..kiitos siitä. Silloin kun siitä mustasukkaisuudesta kirjoiteltiin..sä et kertonutkaan vielä itsestäsi..oletko sä tuntenut musta koskaan mustasukkaisuutta. Huomenna onkin taas sama juttu, kun viikko sitten eli reissun päällä olen..toivottelen sulle siis kivaa perjantaita ja erityisesti mukavaa iltaa..koska en pääse silloin tänne ajatuksia kanssasi vaihtamaan..siitä huolimatta ajatuksissani olet kyllä koko ajan.. Mulla on nyt jo sua älyttömän kova ikävä..oot mun rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Niin sitä vähän ajattelinkin..että olisit kuitenkin ihmetellyt,kui se ny jo näi pia vastas..pikkasen tosta hellitelynimestäsi voisi tulla sellainen olo,miten sen nyt kauniisti sanoisi..että sen kuultuani voisin alkaa epäilemään omaa seksuaalista suuntautumistani..mutta leikki leikkinä..kuten sanoin..saat kutsua oman mielesi mukaan..sanon kyllä senkin,jos en jostain tykkää..vaikka ihan ekaks se alkaisi mua hymyilyttämään..No tietysti mustakin varmasti mustasukkaisuutta löytyy,mutta sekin puoli taitaa pysyä tarvittaessa aika hyvin piilossa..niinkuin kaikki muutkin tunteet..vaikka pinnan alla saattaa kuohua..mutta en minäkään mikään sairaan mustasukkainen ole..silleen sopivasti se on imartelevaa..mutta jos ei uskalla edes kunnolla hengittää,se voi olla tosi myös ahdistavaa..En tiedä miksi kutsuit mua kuiskatessa korvaani jotain viime yönä unessani..mutta joka tapauksessa ei siinä montaa sanaa tarvittu..kun huuleni ja kieleni lähti valumaan sun leuan alta ihoasi pitkin alaspäin..kovin ptkälle en taas päässyt kun heräsin,sulla oli just siinä kohtaa sellainen söpö luomi..en tiedä onko sulla sellainen oikeasti,vai oliko se vain unta..ehkäpä huuleni ja kieleni saavat ottaa siitä vielä joku kaunis hetki selvää..Valtava ikävä sua rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Olen sua paljon ajatellut ja ikävöinyt..pohtinut myös meidän kirjottelua tänne. Mua nyt vähän huolestuttaa ottaa tää asia esille..että et vaan ymmärtäisi mua väärin..siitä huolimatta nostan asian esille. Ollaan tänne pitkään ja tiiviisti toisillemme kirjoiteltu..se hyöty siitä varmasti ainakin on ollut, että molemmille on varmasti käynyt se selväksi, että suuret ja todelliset ovat tunteemme toisiamme kohtaan..niin kiva kun se onkin sun kanssa täällä ajatuksia vaihtaa..se ei kuitenkaan ole se meidän tavoite, päämäärä, että tänne ainiaaksi jäädään..Tarkoitus olisi nyt siirtyä sinne todellisuuteen..jos kuitenkin molemmat olemme liian ujoja tekemään sitä ratkaisevaa askelta..silloin kaikki kaunis mitä meidän välillä olisi voinut olla, voinut tulla..jää vain tänne. Yritän tässä kertoa sitä, että mielestäni meidän olisi aika vähentää tätä tänne kirjoittelua..panostaa jatkossa enemmän tosielämän kohtaamisiin..en halua kuitenkaan päättää yksin tästä asiasta vaan tahdon, että sovitaan yhdessä mitä tehdään..mitä sä asiasta ajattelet. Toivoisin niin paljon, että pääsisimme vaihtamaan ajatuksiamme jotenkin muuten kuin tätä kautta. Kuulisinpa rohkaisevan kuiskauksesi korvaani..kaikki kyllä järjestyy, älä turhaan murehdi..sitä nyt tarvitsisin. Tuosta sun unesta..jos huulillasi ja kielelläsi olisit jatkanut leikittelyäsi vielä hiukan alemmas ja alemmas..olisit löytänyt yhden minunkin mielestä aika söpön luomen..se on vieläpä aikas söpössä paikassa..en kerro missä..sillä toivon mukaan tulee se ihana päivä, jolloin sä saat sen itse löytää. Tahtoisin niin olla sun kainalossa.. ja, että sä silittäsit mun hiuksia..tuntea sun lämmin iho omaani vasten..Sydäntä puristava ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Ensinnäkin,arvostan sitä suuresti,että otat niitä asioita rohkeasti esille,jotka mieltäsi painaa..kyllä mä uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat..kelaan ihan samoja juttuja joka päivä,usein vielä monta kertaa..tiedän senkin,että tavoitteet on ihan
jossain muualla kuin täällä..en olisi ikinä edes voinut kuvitella kirjoittavani sanaakaan tälläisille palstoille..suurta sattumaa siis,että tänne joskus eksyin..se taitaakin sitten jo olla kohtaloa,että sun kanssa oon kirjoitellut..viime kesän jälkeen tein päätöksen,etten riviäkään tänne enää vedä..ja 99 prosenttisesti pidän sen minkä lupaan tai päätän..kovin pitkää aikaa ei mennyt,kun mun järjetön ikävä sua tänne mut kuitenkin taas pakotti..minkään muun voiman,kun suurien tunteiden edessä ei edes raavas mies ole yhtä heikko..En siis panisi pahakseni,vaikka siirryttäisiin kokonaan täältä pois..mun mielestä se tekstari olisi tässä tilanteessa luontevin ja kätevin tapa vaihtaa ajatuksia..vaikka vähän tähän malliin kuin nyt täällä,mutta täysin kahdenkeskisesti..minä en alkaisi niillä sua ahdistelemaan tai liikaa pommittamaan..vaan se tapahtuisi täysin sun ehdoilla,silloin kun sulle sopisi ja ehdottaman luottamuksellisesti,.ymmärrän kyllä senkin,jos se sua arveluttaa,mutta joka tapauksessa jotain pitää kuitenkin uskaltaa..varmasti on muitakin keinoja vaihtaa ajatuksia suoraan tai epäsuoraan..minä en niistä kaikista taida edes olla ihan kärryillä..mutta oon miettinyt sitä,jatkuisiko niissä tämä sama kirjoittelu vain jossain muualla eri muodossa,eikä lähentäisi tai rohkaisisi meitä loppujen lopuksi yhtään enempää kuin tämä täällä..joka tapauksessa oon valmis melkein kaikkeen,mikä veisi meitä näin aluksi edes pikkasen lähemmäksi toisiamme..olisi mukava kuulla myös sun ajatuksia ja vaihtoehtoja..niin mielelläni kuiskaisin oikein konkreettisesti korvaasi tuon kaikki järjestyy.. ja olisin myös varma että kaikki järjestyy,sellaista ongelmaa ei tulisikaan,mistä me ei yhdessä selvittäisi..sitkeytemme olemme jo molemmat varmasti osoittaneet..joskus vielä pöyhin koko naisen läpi ja etsin huulillani susta sen kaikkein söpöimmän luomen..suutelen sitä hartaasti ja hellästi..sen jälkeen huuleni ja kieleni siirtyvät ihoasi pitkin sun kaikkein makeimpaan,herkimpään ja pyhimpään pysäkkiin..siinä meinaan viipyä niin pitkään..kunnes olet siinä pisteessä,että anelet mua lopettamaan..Iso ikävä rakas - .....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Huokaisin helpotuksesta..hyvä, että arvostat asiani esille ottamista..arvelinkin vähän niin, että myös sä olisit samaa asiaa miettinyt, edes vähän. Olisin itse voinut kirjoittaa saman tekstin, kun sä..en nimittäin mäkään olis ikinä osannut kuvitellakaan kirjoittelevani tällaisille palstoille..en edes aikaisemmin tiennyt tämmöisten olemassa oloa..lieneekö ollut sitten sitä kohtalon johdatusta, että nämä palstat löysin..kun sua oikein kovasti ikävöin..Sitä molempien sitkeyttä ja periksiantamattomuutta on kyllä tarvittukkin..eihän me muuten oltais edes näin pitkälle päästy, että nyt kirjotellaan täällä toisillemme..tämä on kuitenkin vain yksi välietappi matkalla määränpäähän..joten vielä täytyy jatkaa matkaa. Mun mielestä meillä ei taida olla muita vaihtoehtoja tässä etenemisessä..siis hyviä sellaisia, kun se tekstarein viestittely..ainakin sillä pääsisi alkuun..sitten myöhemmin voisi siirtyä vaikka s.postiin ja siitä sitten kahdenkeskeisiin tapaamisiin ja joku kaunis päivä sä pääset tutkimaan mut päästä varpaisiin..etsien sitä mun kaikista söpöintä luomea..Ja se mitä lupasit sen löytämisen jälkeen tehdä..niin tuskin maltan odottaa, wauuu!..pelkkä ajatus saa mut villiksi..siinä käy kyllä niin päin, että en anele sua lopettamaan..vaan nautinnollisten huokausteni ja voihkintani välissä anovasti kuiskailen..älä vaan lopeta, rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Minäkin huokaisin helpotuksesta,kun et ainakaan heti tyrmännyt kirjoitustani..Oon miettinyt tätä meidän etenemistä pääni puhki,tai paremminkin etenemättömyyttä..oon miettinyt sitä paljon sun kantilta ja siksi ymmärrän tietyn varovaisuuden erittäin hyvin..mutta korostan, ettei sillä mahdollisella tutustumisella tapahtuisi mitään vahinkoa kenellekkään tai peruuttamatonta..ja vaikka näin ikävästi ei saisi ajatella,ajattelen kuitenkin,jos kävisi niin ikävästi että lemppaisit heti miten mut pihalle,etkä haluaisi jostain syystä jatkaa yhteydenpitoa,niin en ole ihminen joka katkeroituu,vaan kunniotus välillämme säilyisi ja kaikki pysyisi siltikin visusti vain meidän kahden välillämme.. ja varmaan sulla on ainakin aavistus siitä kuinka paljon sua haluan ja susta välitän..joten varmaan ymmärrät,etten uskaltaisi pilata tätä sillä,että pettäisin luottamuksesi..ja oon valmis etenemään täysin sillä tahdilla kuin haluat..olkoon se sitten yksi viesti kuukaudessa ta 50 viestiä päivässä,tai jotain siltä väliltä..häiriöksi en ole ollut koskaan kenellekkään,enkä meinaa koskaan ollakkaan..pohdiskelen asioita välillä turhankin perusteellisesti,kuten varmaan huomaat..toisaalta osaan toimia myös spontaanisti paljoa miettimättä..vielä siihen luomen etsimisoperaatioon..varmasti jonkun kerran voisit voihkinnan keskellä pyytää mua vielä jatkamaan..mutta jossain vaiheessa tulee myös sellainen hetki,kun pyydät mua lopettamaan..vaikka oonkin yleensä kiltti ja tottelevainen,niin saattaa olla,ettei siinä tilanteessa kieleni olekkaan ihan niin kiltti,vaan jatkaa vielä kiellon päälle muutaman kerran herkkää liikettään
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Kiitos kultaseni rohkaisevasta, kannustavasta ja muutenkin erittäin ajatuksia herättävästä tekstistäsi..jotenkin musta tuntuu nyt, että voisin uskaltaa sulle sen tekstarin laittaa..luottamusta herättävän kirjoituksesi perusteella..mutta, edelleenkin tarvitsen ennen sen laittamista sulta ihan oikeesti jotain pientä, mutta silti selkeää kiinnostuksen osoitusta mun suuntaan..jos sen teet..mä lupaan laittaa sulle viestin. Olen taas ajatellut paljon tätä meidän kirjoittelua tänne..niin kuin aikaisemmin jo sanoinkin..ainiaaksi ei tänne voi jäädä kirjoittelemaan..olen miettinyt, että meidän olisi varmaan hyvä vähentää tätä lähes joka päiväistä viestittelyä ehkä kahteen kolmeen viestiin viikossa. Siinä saattaa nimittäin olla perääkin, että tää jolllain tapaa ehkä jopa hidastaa meidän lähentymistä..Ennen meillä oli polttavia pitkiä katseen vaihtoja..viestiteltiin toisillemme katseilla ja eleillä..nyt kun jaetaan ajatuksiamme ja intohimojamme täällä..kohtaamisissamme ei ole ollut sitä samaa latausta..vaikkakin katseita olemme edelleenkin tiuhaan vaihtaneet..saitkohan nyt ajatuksestani kiinni..oletkohan sä huomannut samaa..Todellisuus on kuitenkin se tärkeämpi viestittelymuoto..tahtoisin saada takaisin ne tiiviit, tunnetta täynnä olevat katseet..tämä on mulla perusteluna sille, että tahtoisin vähentää tätä täällä viestittelyä..kirjoittelen sulle siis seuraavan kerran loppuviikosta..tahdon voimaa se kysyy olla niin pitkään sulle kirjoittamatta, mutta aion pysyä nyt päätöksessäni..ja toivottavasti sä ymmärrät mua..etkä suutu tai loukkaannu..sua kuitenkin sydämen lämmöllä joka hetki ajattelen..olethan sydämessäni aina ja muista, että olet mulle erittäin tärkeä, en tahdo sua menettää..mulla on sua niin suuri ikävä rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Edelleenkään,ei stressata tästä kirjoittelusta tänne,kultaseni..ja kyllä mä sua ymmärrän,suuttumatta ja loukkaantumatta..en tiedä keksinkö mitään sellaista,että voisin kuvitella sen varmasti myös rohkaisevan sua vielä lisää,mutta ainakin lupaan kovasti miettiä.. ja muista,että olisin äärettömän onnellinen siitä viestistäsi tai mistä tahansa lähentymisestäsi,tapahtui se sitten miten tai mihin vuorokauden aikaan tahansa..kyllä mä sua koko ajan rakkaudella mietin,ollaan me sitten täällä tai ei..eilen laitoin,etten välttämättä ihan joka tilanteessa noudata kiltisti käskyäsi,mutta lupaan hyvittää silloinkin ilkeyteni,vaikka pitämällä sua sylissäni.. silittäen hiuksiasi ja ihoasi hellästi..niin kauan,kun näen sun vaipuvan onnelliseen uneen..Toivon sun pitävän mielessä..oot mulle aina tärkein..se ainut oikea..ja me molemmat tiedämme sen myös sisimmässämme..rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Arvaa vaan, kaduttiko mua jo heti tiistaina päätökseni olla kirjoittelematta sulle ennen loppu viikkoa..eihän mun pakko olisi ollut niin ehdoton olla..olisin voinut kirjoittaa päätöksestäni huolimatta, mutta sitten ajattelin..päätös mikä päätös ja nyt pidän siitä kiinni..ehkä se oli juuri sitä mun omapäisyyttä ja osittain sovitusta asiasta kiinni pitämistä. Aikaa on ollut ajatella sua..ja kyllä mä olen ajatellutkin..enenmmän kuin osaat ehkä arvatakkaan..rakkaudella tietenkin. Olen myös pohdiskellut..et siis ole ainut joka pohdiskelee asioita monelta eri kantilta..jotain samaa siis taas meissä..järki ja tunteet ovat kamppailleet keskenään mun päässä..tunteella kun ajattelen meitä..sisimmässäni tiedän olevamme ne oikeat toisillemme..katseet, kohtaamiset ja monet pienet asiat, "oudot yhteensasttumat" todistavat sen, että tunteet ovat molemmin puoleisia..sitten kun alan ajattelemaan järjellä..mietin, eihän se voi olla mahdollista, että sä olisit musta oikeesti kiinnostunut..tämmöisestä ihan tavallisen näköisestä ja oloisesta naisesta, kun itse olet oikea komistus ja ihanuus..Ne on pieniä hetkiä silloin tällöin, kun tuo järki ottaa vallan..suurimmaksi osaksi kuitenkin ajattelen tunteella..ja se tunne on erittäin vahva..kuin olisit se minusta puuttuva palanen..yhdessä täydentäisimme toinen toisiamme. Muistan kyllä vielä sen, mitä sulle viimeksi lupasin..niin kuin ennenkin..sanaani voit luottaa..sen teen mitä lupaan..vaikka kyllä mua vähän tai oikeestaan aika paljonkin jännittää. Poskeasi tahtoisin silittää..hiuksiasi hellästi pörröttää..korvaasi hempeästi kuiskata..mun rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Kyllä mullakin sellainen,jotain tärkeää puuttuu tunne oli vahvana tiistaina,voi sitä varmasti ikäväksikin sanoa..toisaalta se taas vahvisti entisestään sitä..kuinka paljon mulle merkitsetkään..Välillä tuntuu,että pohdiskellaan vähän liikaakiin..kun pitäs antaa mennä vaan tunteella ja että se olis just sitä kaikkein järkevintä,jolla voisi saada sielulleen rauhan..musta se on vähän ärsyttävääkin,että tunteet ja järki asetetaan vastakkain,vaikka ymmärrränkin mitä tarkoitat..niille tunteille kun ei mitään kuitenkaan voi ja aika kuluttavaakin se niitä on loputtomiin peitellä..moneen muuhun asiaan sen sijaan voi vaikuttaa..ja rakkaus antaa meille niin paljon voimaa..etten usko,että meille mitään ylipääsemättömiä ongelmia tulisi..korkeintaan jotain normi juttuja,jota pitää ratkaista tavalla tai toisella..ja niitä pakkaa aina tulemaan eteen,tosin vähän erilaisia,vaikkei tunteille valtaa antaisikaan ja mielummin niitä yhdessä rakkaan kanssa ratkoisi..tuokin on ihan tuttu tunne mulle usein,miten sinä voisit olla kiinnostunut musta..mutta se taitaa kuulua taudin kuvaan..ja jos sinä pidät itseäsi tavallisen näköisenä ja oloisena..niin tavallisen oloisena minäkin pidän sua..se onkin sussa yksi parhaista piirteistä,tavanomaisuus ja luonnollisuus..väittäsin jopa yllättävän harvinaista tänä päivänä..tavallisen näköisenä en sua pidä..oot mun silmissä aina se kaunein kaikista..osaan antaa sille arvoa ja olisin tavattoman ylpeä,jos saisin kulkea rinnallasi joka tilanteessa..mitä tuohon jännittämiseen tulee,jos se sua yhtään helpottaa,minä jännitän vähintään saman verran,vaikken sitä ehkä näytäkkään,mutta vaikka tosissaan ollaankin,kannattaa pitää silti pieni pilke silmä kulmassa..sekin vähentää jännitystä..Niin vähän arvelinkin,ettet kirjoita, vaikka kuinka mieli tekisi,vaan pidät pääsi..mutta hyvältä se aina tuntuu,kun annat kuulua itsestäsi..poskeni voi olla aika karhea,kun jäi parta aamulla ajamatta,mutta saat sinä silti silittää,aina kun mielesi tekee..minäkin haluan silittää sua aina illalla viimeks ja aamulla ekaks..mutta en kerro mistä,vaan saat tuntea sen vielä konkreettisesti..rakas>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Niin totta on tuo..tunteiden peitteleminen on tosi kuluttavaa..mulle ainakin, kun tahtoisin niin kovasti oikeasti päästä osoittamaan sulle hellät tunteeni..kosketuksilla ja läheisyydellä ja sanoilla..välillä olen joutunut tekemään sen eteen tosissani töitä, että en ole toisten nähden liian innokkaasti sulle tunteitani osoittanut. Kuinka se oliskin helppoa jos etenisi vaan sen vahvan tunteen mukaan..luottaisi vaistoonsa ja siihen mitä sydän sanoo..mutta kun sille ei mitään voi, että on tällainen pohdiskelija, asioiden pyörittelijä ja loppuviimeks järjellä ajattelija..mutta jotta päästäisiin tässä meidän asiassa eteenpäin..täytyy varmaan jatkossa jättää järki taka-alalle ja edetä tunteen mukaan. Se tieto, että suakin jännittää..lohduttaa kyllä mua..samassa veneessä siis ollaan..ehdottomasti kannatan ajatustasi siitä. että pidetään pieni pilke silmäkulmassa..se varmaankin poistaa sitä jännitystä ja rentouttaa ilmapiiriä sopivasti, että ei mene liian totiseksi tämä touhu. Silitän oikein mielelläni poskeasi..oli se sitten parran ajon jäljiltä sileä tai päivän vanha sänki..semmoinen päivän vanha sänki on sulla oikeestaan ihan seksikäskin..muistan sulla joskus semmoisen nähneeni..ja muistan vielä senkin, että himoitsin silloin päästä kokeilemaan sen karheutta..miltä se olisi käsissäni tuntunut. Vai jätät sä mut kihelmöivän jännityksen valtaan odottamaan sitä iltaa, kun saan selville..mistä tahdot mua aina illalla viimeks silittää..tuskin maltan odottaa sitä..haluan sut rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Mitä röyhkeämmin ja suoremmin olisit ne tunteesi mulle näyttänyt ja käynyt kiinni,sitä enemmän olisin tykännyt..no,tiedän kyllä ettei se aina ihan noin helppoa ja yksinkertaista ole..enkä minäkään eilen sitä tarkoittanut,että joka ihastumisesta pitäisi tunteitaan seurata,sellainen peli,siis yhden illan jutut ei muakaan kiinnosta ja oon koittanut vältellä sellaista..tässä iässä on jo oppinut,että siinä tulee yleensä jommalla kummalla kuitenkin jossain vaiheessa tunteet mukaan ja toisella välttämättä ei..ja seurauksena ei ole kuin suuria sydän suruja ja/tai morkkis...mutta kun tää meidän juttu ei olekkaan mitään hetken huumaa,jos se sellaista olisi,niin tää olisi hautautunut jo ajat sitten..vaan tää tosi pitkä tunne,tekisi mieli sanoa ikuinen..On mulla taitanut sellanen sänki joskus olla..välillä tuntuu,että se kasvaa kiusallisenkin ripeästi,kun sitä saa kokoajan olla ajamassa..kovin pitkäksi en sitä ole juurikaan päästänyt..sen verran se alkaa aina kuitenkin silloin ihoa kutittamaan..mutta voin minä sen aina joskus sun mieliksi jättää ajamatta..Se mistä haluan sua silittää aina aamuin illoin voi yllättää siveydellään sinutkin..mutta lupaan sen tuntuvan hellyyttävältä..ja voi olla,että olet monta kertaa silloin unessakin kun sua vielä pikkasen haluan silittää..silloin teen sen niin hellästi,etten keskeytä untasi..ikävä sua rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Yhden illan jutuista olen kanssasi täysin samaa mieltä..ei kiinnosta enää tässä iässä..Ihastumisesta sen verran..pieniä ihastumisia on kyllä ollut, mutta ei enää sen jälkeen, kun sut kohtasin..sä olet täyttänyt mun ajatukset täysin..vienyt mun sydämeni, lopullisesti..eikä meidän kohdalla kyse ole enää pelkästä ihastumisesta..niin kauan nämä tunteet ovat jo kestäneet..niin kuin mainitsit..kyllä tää juttu olisi jo hautautunut jos kyseessä olisi ollut pelkkä hetken huuma. Olisikin kiva huomata sulla joku päivä se pieni sänki..tietäisin, että olet jättänyt parran ajamatta ihan mun ilokseni..en mäkään edes pidä mistään pidemmästä parrasta, mutta se sänki on ihan hyvä..silloin tällöin yllätyksenä. Taidanpa arvatakin nyt sen, mistä mua tahdot silitellä..olet siitä monta kertaa aiemminkin kirjoitellut..olisin siitä erittäin tyytyväinen jos sä mua hiuksista silittäisit illalla niin kauan, että nukahtaisin pää sun rinnallasi suloiseen uneen..ja miten olisikaan ihanaa aamulla herätä siihen, kun sä silittäisit hellästi hiuksiani..se olisi todella hellyttävää ja pitäisin siitä. Aikaisemmin kyselin sun mielipiteitä yhteisiin talvisiin harrastuksiin..muuten, se sun armeijan hiihtokokemus kuulosti jotenkin niin tutulta..vaikka en ole armeijaa käynytkään..mutta uusia ehdotuksia tuli mieleen..ei harrastuksia..yhteistä tekemistä..miltä kuulostaisi avantouinti..siitä saisi samanlaisen hyvänolon tunteen kun jos käy juoksemassa..avantoon meno vaatii kyllä sisua ja päättäväisyyttä..vai lähtisitkö mielummin vanhaan kunnon savusaunaan mun kanssa..voisit saippuoida ja pestä mut kauttaaltaan ja mä sut..tiedän kyllä, että kaikki ei tykkää saunomisesta..kummasta siis tykkäät enemmän kylmästä vai lämpöisestä kylvystä..mä kerron oman mielipiteeni sitten sun jälkeen..Ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Aamulla pitäs mennä kuusivarkaisiin ja mimmi vaan valvottaa mua..no ilman sua en kuiteskaan unta saa..enkä mä kovin aikaisin meinaa mennä,enkä totakaan kuusta edes itselle hae..kovin paljon en joulusta diggaa,nii kuin ei nuo muutkaan kirkollispyhät kauheesti heilauta..kovasti on mennyt sivuraiteille koko jouluhössötys..kun miettii miksi sitä alunperin pitäs viettää..ei taida kaikki hössöttäjät sitä muistaa tai edes tietää,mutta antaa kaikkien touhuta mielensä mukaan ..varmasti sitä voisi itekin ajatella vähän jouluisammin jos olisi esimerkiksi omia kakaroita ja kyllähän sitä nytkin täytyy edes pikkasen siihen hössötykseen mukaan mennä..Millaisesta kuusesta sinä muuten pidät,sitten jos joskus mennään yhteistä kuusta hakemaan..Olisi mukava tietää onko meillä sen suhteen sama maku,joudutaanko tekemään paljon kompromissejä,vai joudunko antamaan kokonaan periksi..kovin kauaa en moisesta asiasta kuiteskaan jaksaisi kanssasi taistella..Tota avantouintia on montaa kertaa pitänyt kokeilla,mutta vielä on kokeilematta jäänyt,vaikka paikkakin siihen olis suht lähellä..jos kerran sinäkin,niin en minäkään kehtaa silloin jäädä laiturille ruikuttamaan,joten eiköhän sitä sisua ja päättäväisyyttä löytyisi..mikään himosaunoja en ole,vaikka melko säännöllisesti tuleekin käytyä,joten ei tuo savusaunakaan huonolta kuulosta,varsinkaan jos siihen pakettiin kuuluu vielä tuo lupaamasi saippualeikit kanssasi..jos ei ole vaihtooehtoina kuin kuuma tai kylmä,niin enköhän mä kuumaan kallistu,toisaalta kesähelteellä kylmäkin tekee hyvää..tais olla nyt vähän poliitikon vastaus..joka tapauksessa molemmissa pluttaisin mieluusti kanssasi,niinkuin yleensäkin tuo kaikki tekeminen,mitä sitten ikinä tehtäisiinkin,parasta siinä olisi olla se,että saisin viettää aikaa kanssa rakkaani..vieläkään en paljasta sitä silityskohtaa,muttei ei se ihan metsään mennyt,pientä hienosäätöä kutenkin ehkä..rakkaani..kaipaan sua
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Miten se illalla lipsahtikin niin myöhäseen tuo viestin laitto..toivottavasti kuitenkin aamulla olit virkeänä poikana sitä kuusta hakemassa..Mä en usko, että meille siitä kuusesta tulisi erimielisyyksiä..mä en ole sen suhteen niin kovin tarkka..tietysti semmoinen tuuhea oksainen on parempi kuin harva oksainen, sopivan leveät oksat ja sopivan paksuiset..jos on liian nuori kuusi ja hennot oksat..taipuvat ne alaspäin koristeiden painosta..Luulen, että niistä koristeista, mitä siihen kuuseen laitetaan, niistä meille voi tulla ennemminkin sanaharkkaa..siitä mulla on aika vahva oma näkemys..tietysti tarpeen tullen osaan antaa myös periksi sen verran, että päästään kompromissiin..tai sitten hyvällä tuurilla meillä on siinä asiassa samankaltainen mieltymys. Mua kanssa ärsyttää turha ja liian aikaisin alkava hössötys Joulusta..ja kyllähän se Joulu erilainen olisi jos lattialta kuuluisi pienten jalkojen askeleita. Mä valitsisin itse noista mun antamista vaihtoehdoista sen savusaunan..niin kuin onneksi myös sä..joskus kauan sitten olen avannossa sen verran käynyt, että tiedän sen tunteen mikä sen jälkeen tulee..enää multa ei taida löytyä sitä tarvittavaa sisua riittävästi, että avantoon uskaltaisin mennä..paljon mielummin nautin lämpöisestä kuin kylmästä, talvella..himosaunoja en mäkään ole, mutta savusaunassa on lempeän kosteat löylyt..tunnelmallisen hämyisää ja ihana tuoksu..sun kanssa siellä vois aika vierähtää nopeastikin. Ai, ei mun arvaus mennytkään ihan nappiin..olin niin varma asiasta..eipä sitten auta muu kun jäädä odottelemaan..mikä se oikea silityskohta on..on se mikä kohta hyvänsä niin takuuvarmasti nautin siitä..sillä sehän on kultaseni sun käsi, mikä mua silloin koskettaa..silittää..Ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
No,eihän se nyt vielä niin myöhä ollut..ja aina rakasta jaksaa odottaa.. ihan pirteänä aamulla olin,ilma vaan ei ollut kaikkein paras mahdollinen..vaikka en minä koiranilmaakaan kammoksu,silloin pitää vaan muistaa pukeutua oikein..sellaisessa olo sitäpaitsi piristää kummasti ja sellaisen jälkeen olisi mukava kanssasi kuivatella ja lämmitellä ym.ym..aikalailla samoilla linjoilla ollaan tuon kuusen tuuheuden suhteen..leveydelläkään ei mulla muuta väliä ole,kunhan mahdutaan itse myös sekaan samaan huoneeseen..koristeista tiedän jo melkein nyt,että sulla on parempi näkemys niihin ja luotan siihen..ylipäätään luulen naiselle tuollaisten asioden olevan pikkasen tärkeämpää kuin miehelle,joten ei niistä varmaan tarvitse riidellä ja kiukutella..Ehkäpä saan sun vielä joskus ylipuhuttua avantoon,jos saan päähäni joku kerta kokeilla sellaista..vaikka edes sen verran,että pitäisin sua sylissäni ja kastelisin sua vähän vain,antaen samalla huulillesi niin kuuman suudelman,että avantoreikäkin sulais metrin suuremmaksi..voisin mä voin sitä silittelykohtaa sulle raottaa,kun kerran esille tuli,eikä kyseessä niin kauhean suuri salaisuus ole.. ja vaivaa se sua kummiskin..Ensinnäkin haluan tuntea sun vartalosi niin hyvin,että muistan siitä unissanikin ulkoa jokaisen yksityiskohdan ja miltä sitä tuntuu koskettaa..kyllä mä sua hiuksistakin silitän,mutta ihan kaikkein viimeiseksi sormenpääni silittäisi hellästi sun otsaa ja poskia,niistä kohtaa missä on ne maailman söpöimmät hymykuopatkin..Huomenna pääsen taas vasta puolilta öin,eli jos kirjoittelet,älä huolestu että olisin unohtanut sut ,vastaan kyllä heti kun ehdin,mutta en siis kovin aikaisin,vasta joskus yhden jälkeen..ajattelen ja ikävöin sua joka hetki..rakkaani>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Sait mut nyt jo Muruseni ylipuhuttua sinne avantoon kanssasi..en varmasti edes huomaisi sitä veden kylmyyttä siinä vaiheessa jos sun sylissäs olisin..ja tuo kuvailemasi suudelma..huh, huh, voin vain kuvitella millainen se olisi..nytkin jo pelkkä ajatus sai mut lämpenemään. Hyvä tietää jo etukäteen, että ei meille ainakaan sitten siitä kuusesta tai niistä koristeista pahempia erimielisyyksiä tule olemaan, kun nyt jo päästiin näin helposti yksimielisyyteen asiasta..Jouluun liittyy jokaisella jonkinlaisia perinteitä..osa jo ihan sieltä lapsuudesta alkaen olevia..en tänne viitsi niistä omistani mitään kertoilla, koska ne on mielestäni liian henkilökohtaisia..sun kanssa olis yhdessä kiva aloittaa meidän omat jouluperinteet. Se, että silität mua otsasta tai poskesta on musta ihan yhtä nautinnollista, kun mun hiuksista silittäminenkin..kaikki silittäminen käy ja saa mut hyrisemään tyytyväisyydestä..kyllä siihen kelpaa nukahtaa..oman kullan kosketukseen..Sitä oikeaa kosketusta en pyty sulle nyt antamaan, vaikka niin kovin haluaisin sua halata..rutistaa oikein tiukasti..toivottavasti kuitenkin sanoillani ja ajatuksillani pystyin sua koskettamaan..oot mun rakas
- ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Kauniit sanasi täällä ei korvaa sun oikeaa kosketustasi..vaikka ne toki ikävää vähän lievittääkin ja ilahduttaa mua..sitä kosketustasi janoaisin niin usein kun mahdollista..voin vain kuvitella kuinka tyhmältä esimerkiksi tuntuisi nukkua yksin sen jälkeen,kun ekan kerran oon saanut nukahtaa viereesi..mulla ei nyt niin mahdottomasti niitä jouluperinteitä ole..tietysti tulee ylensyötyä ja käytyä hautausmaalla ja kaikenlaista pientä sellaista,ilman stressiä..siellä hautausmaalla on tosin tullut viimeisen kolmen vuoden aikana tullut poikettua muutenkin melko usein,joten ei joulu siihenkään sinänsä mitään suurta poikkeusta tee..Jouluakin tulisi kanssasi yhdessä katsottua todennäköisesti pikkaisen erilaisin silmin.. ja varmasti meille muodostuisi nopeasti yhteiset traditiot,,mutta luulen,ettei välttämättä joka kohdiltaan ihan normin mukaiset,vaan niissä voisi olla jotain normaali joulukaavoista yllättävääkin mukana..Jos ei niistä kuusenkoristeita saatu riitaa,niin meille niitä erimielisyyksiä varmasti muutenkaan paljoa tule..ei noin kauniin naisen kanssa pysty paljon riitelemään,muuta kuin leikillään..Minäkin uskon että ne vilunväreet muuttusi sitä nopeammin ihan joksikin muiksi värinöiksi,mitä enemmän meidän ihoillamme olisi yhteistä kosketuspintaa..Kova ikävä rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Eilen illalla niin silmät ristissä sulle kirjoittelin, että unohtui laittaa suukon perään ne tärkeät pisteet..siinä vaiheessa sen huomasin, kun painoin lähetä nappia..ja myöhäistä se silloin jo oli..mutta onneksi sä tiedät ilman niitä pisteitäkin, että sulle rakkaani viestini oli tarkoitettu. Tottahan se on, että ei sanat voi kosketusta korvata..ja mä myös janoan sun kosketusta ja sun koskettamista todella paljon..Liian nopesti meni ohi se pieni hetki silloin, kun sua oikeasti pääsin koskettamaan..ja niin sanoinkuvaamattoman hyvältä se tuntui, että kaipaan sitä tunnetta uudelleen..toivoisin tietysti kovin, että mä saisin seuraavaksi nauttia sun kosketuksestasi..sanot, että olet ujo, etkä uskalla, mutta nyt on aika tehdä niitä rohkeita tekoja jos meinaamme päästä täältä joskus pois..mä olen myös ujo, mutta siitä huolimatta olen jostain saanut kerättyä sitä tarvittavaa rohkeutta..myös sä olet nyt jo ollut tietyllä tapaa hirmuisen rohkea..mutta nyt tarkoitan nimenomaan sitä oikeaa fyysistä kosketusta..se pieni hipaisukin näin alkuun riittäisi mulle..Tahtoisin tietää sun mielipiteen siitä..ollaanko me sun mielestä edistytty tässä meidän jutussa..vähän..paljon..ei ollenkaan..Sua olen tänään ajatellut erityisen paljon..unohtunut haaveilemaan..meistä..Suunnattoman suuri ikävä..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Silmät ristissä tässä on välillä itselläkin..eilen piti vielä laittaa,että kyllä lähimmäisistä ja erityisesti siitä kaikkein rakkaimmasta täytyy välittää aina ja joka päivä jotenkin,jos se huomioiminen tapahtuu vain sen mukaan,että kalenterissa on joku tietty päivä,niin se kovin teennäistä ja yhtä tyhjän kanssa,jotain extraa voi tietysti niille päiville keksiä..Se että oon ujo,ei tarkoita sitä,ettenkö välillä uskaltaisi kaikenlaista,mutta kyllä se ujous silloinkin tulee esiin,se mitä uskallankin,teen sen niin,ettei siitä aiheudu kenellekään mitään harmia tai hämminkiä..Ainakin sen verran ollaan edistytty,että taidetaan olla ainakin tavattoman tärkeitä toisilemme,vähän niinkuin 30 vuotta yhdessä ollut aviopari,joka vieläkin rakastuu joka aamu toisiinsa uudestaan..Seuraavalle askeleelle pääsy vaatii silti vielä jotain..se eka askel voisi mun puolesta olla,tietysti täysin luottamuksellinen ja lisäksi alkuun tutustumisvaiheessa vaikka ihan kaveripohjainen,siitä huolimatta,vaikka pinnan alla kuohuisi ja sydän jumputtaisi kuinka lujaa,se voisi myös pysyä sellaisena niin kauan kun haluat eteenpäin kohti seuraavia ja intiimimpiä askelia,jos sitä tutustumisen jälkeen ylipäätään haluat..Sitä kaikkein rakkaimman ihmisen koskettamista ei voi korvata mikään,ei edes nallen rapsuttaminen..vaikka oonkin nyt aika katki,ei pelkkä halaus tai suukko taitaisi riittämään tyydyttämään sitä ikävääni,mitä oon tänään potenut,vaan huuleni kulkisi reidelläsi tutkimassa vartalosi aarteita nopeammin kuin huomaisitkaan..mutta silti kiduttavan hitaasti
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Olipas kauniisti ilmaistu tuo, miten tärkeitä toisillemme olemme. Se mitä ehdotit seuraavaksi askeleelsi..sopisi mulle erittäin hyvin..toivoisin kuitenkin sen ehdotuksen siihen tulevan sun puolelta..erittäin iloinen siitä olisin ja varmasti siihen suostuisin. Yleensä tuohon aikaan olen jo nukkumassa, kun sä tuon viestisi kirjoitit..mieluisa olisi kyllä herätä siihen tunteeseen, kun sun huulesi kulkisivat reittäni pitkin..ja aivan varmasti unet olisivat hyvin pian poissa silmistäni ja olisin erittäin virkeänä jutussa mukana. Joulu se vaan lähestyy ja mä lähden sukulaisten luokse sitä viettämään..rauhoitun nyt joulun viettoon ja unohdan nää palstat siksi aikaa..mutta sua en unohda tietenkään..koskaan..niin kuin sen tiedätkin..sydämessäni aina asustat..ajatuksissani liikut..Nyt jo ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Se jo muutaman kerran esille tullut ujouteni estää mua itseäni sen enempää tyrkyttämättä..ehdotella ja kysellä voin kyllä tilaisuuden tullen kaikenlaista..toivottavasti sellainen mahdollisuus myös vielä tulee,ennenkuin ehditään ihan vanhuksiksi..Huominen pitäs vielä jaksaa,ennen muutaman päivän lomaa..en tosin huomennakaan taida enää täyttä päivää olla,vaan taidan luimasta ainakin vähän aikaisemmin..jätän aika usein ainakin osittain tarkoituksella tuon vapaa ajan suunnittelun viime tinkaan,silloin ei ainakaan tule etukäteen stressiä mistään minuutti aikataulusta,jota pitäs sitten koittaa tuskassa noudattaa,joten tuo joulun aikakin on joltain osin vielä pikkasen auki,mutta tulee mieleeni sitten mitä tahansa..olet sinä mielessäni ja sydämessäni aina päällimäisenä..rakas
- .....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Hiljaista on näköjään tässä ketjussa ollut, kun me ei olla oltu paikalla. Niin se Joulu meni nopeasti ohi..rauhallisissa ja tunnelmallisissa merkeissä..sua joka päivä ikävöiden..vaikka oli tekemistä, ohjelmaa ja juttuseuraa..huomasin tosi usein miettiväni sua..sitä, mitä sä mahdat tehdä tällä samalla hetkellä..missä olet..olenkohan mä sun ajatuksissasi. Musta tuntuu, kun siitä olis jo ikuisuus, kun viimeksi sut näin..tahtoisin nähdä sut rakas muruseni livenä tässä edessäni tällä hetkellä..saisin pitkästä aikaa katsoa kunnolla sua silmiin ja ihailla sun upeita kasvojen piirteitäsi..eikä se kyllä pelkkään katsomiseen todellakaan silloin jäisi..jos oikeesti nyt edessäni seisoisit..vaan käteni tahtoisi kosketella sua joka paikasta..aloittaisin kuitenkin ensin sun hiuksista ja leuasta..samalla kun huuleni etsisivät sun huuliasi..siitä käteni jatkaisi matkaansa rauhallisesti alaspäin..ihoasi tunnustellen, leikitellen, mutta silti määrätietoisesti edeten. Näin muuten yhtenä yönä unta meistä..oltiin pari..oli aamu..sun piti lähteä töihin..mä jäin kotiin tekemään töitä..meillä oli eräs tuttu käymässä..eli ei oltu silloin kahdestaan..Sä suukottelit mua monta kertaa..halasit tiukasti ja kuiskasit korvaani..en malta odottaa iltaan, sitä, että tulen töistä ja saadaan vihdoinkin olla ihan rauhassa kahdestaan..kuiskasin sulle, että sitä minäkin odotan ja olen valmiina sua odottamassa..uni ehti harmi vaan loppua ennen kuin sä ehdit tulla sieltä töistä kotiin..taas niin tyypillistä mun unille..parhaat palat sensuroidaan aina pois..vaikka oli siinä alun unessakin ihan mukavan kiihkeä tunnelma aistittavissa. Kaipaan sua valtavasti..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Varmaan tää viestien pomppiminen mihin väliin sattuu hieman vaikeuttaa juttujemme seurantaa,tai tekee siitä ainakin sen verran työlästä,ettei tää ketju taida enää paljoa muita kiinnostaa..ainakin on muiden terävät välikommentit jääneet aika vähiin..Sen tiedän,etten minä ole joulunpyhinä jäänyt kakkoseksi tässä ikävöinnissämme..ei ole valehtelematta ollut yhtään sellaista hetkeä,ettenkö olisi kaivannut sua ja kuvitellut viereeni..ikävä on ollut sydäntä raastavaa..Olen minäkin meistä unta nähnyt..oltiin ekaa kertaa ihan kahdestaan ja meillä synkkasi heti alusta asti niin lujaa,että mentiin väistämättä jo samana iltana erittäin pitkälle..niin pitkälle,että sensuuri iski siihenkin uneen..no,se oli vain unta ja tiedän ettei me oikeasti mentäisi niin pitkälle ensimmäisellä,eikä vielä toisellakaan kertaa,enkä minä sellaista jonkun sortin genttelemannina edes kovin nopeasti ehdottaisi,vaan vasta sitten,kun hetki olisi molemmille oikea..mutta ehkä se uni kertoikin enemmän siitä,kuinka kovasti sua alitajunnassa kokoajan ikävöin ja haluan..tuohon sun uneen sen verran,ne sulta sensuroidut jutut toteuttaisin sulle korkojen kera ..mutta sitä en tiedä kuinka paljon kehtaisin sua muiden nähden nuoleskella..voi silti olla,että viehätysvoimasi jyräisi mun ujoudenkin..Jostain syystä mullakin on usein tuo mielessä,että toinen joutuu odottamaan toista kotona ja kuinka mahtavalta se aina tuntuisi, kun odotus lopulta palkitaan ja pääsisimme toistemme iholle..Vaikka oletkin joka suunnasta ja kohdasta erittäin hot ja haluttavan näköinen,niin siitä huolimatta mun illan viimeinen mielikuva susta on aina sama,sellainen maltillisen hellä,jossa makaat vierelläni,pääsi on mun rinnallani,silitän erittäin varovasti sun kasvojasi ja hiuksiasi,niin kauan kun näen sun vaipuvan uneen..ja vielä vähän sen jälkeenkin,ikäänkuin varmistaaksesi sulle rauhaisan unen..rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Tuo voi pitää paikkansa, että lukijat ja välikommentoijat vähenee, kun uutta tekstiä joutuu aina etsimään ties mistä välistä..parempi vaan onkin, sillä kyllä mua kieltämättä välillä mietityttää tää kirjoittelu tänne yleiselle palstalle..kaikkien luettavaksi..mutta miten iloiseksi sitten taas siitä tulenkaan, kun sä olet kirjoittanut ajatuksiasi ja tunteitasi mulle..eilenkin sydän onnesta pomppien luin viestisi. Jotenkin lohdullista oli saada tietää, että myös sä olet ikävöinyt ja ajatellut mua paljon..että en mä vaan ole yksipuoleisesti sua kaivannut. Unta olit myös meistä nähnyt..kyllähän nuo meidän molempien unet selvästi kertoo..suuresta kaipauksesta, halusta päästä toisen lähelle..koskettamaan toista..Mun unessa, kun olit siinä lähelläni supattelemassa ja suukottelemassa..tunsin erittäin suurta halua sua kohtaan..ja se tuntui niin aidolta ja todelta se tunne..toisaalta aika upeaa, että edes unessa saadaan kokea noita asioita ja osoittaa niitä oikeita tuntemuksia toisillemme, kun oikeesti ei vielä ainakaan se ole mahdollista..tovottavasti tulevaisuudessa joskus on toisin. Epäilit, että et toisten nähden kehtaisi mua nuoleskella..jos me oikeasti oltaisiin pari niin mä ainakin voisin suukotella sua, vaikka joku tuttu olisikin näkemässä..ihan nuoleskelemaan en mäkään kyllä siinä alkais..vaan säästäisin sen sinne intiimiin kahden keskiseen hetkeen..tietysti, jos susta olis kiusallista ja noloa se toisten nähden suukottelu..en sitten niin tekisi..mutta niin kuin säkin olet sen jo varmaan jollain tapaa huomannut..mä näytän aika avoimesti tunteeni..en tahdo niitä silloin piilotella jos on lupa niiden näyttämiseen. Samolla linjoilla kanssasi olen, että ei ihan ekoilla tapaamiskerroilla sinne loppuun asti varmaankaan mentäis..luulen, että meidän kehonkieli sen sitten paljastaa..milloin se oikea hetki on tullut..eikä siinä silloin luultavasti enää mitkään estelyt auta..vaan sitten heittäydytään tunteen vietäviksi..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Muistan elävästi siitä unesta sen kohdan..siinä kävi juuri niin,ettei siinä mitkään estelyt auttaneet,vaikka molemmat ilmiselvästi ajattelivat,ettei tässä vielä näin pitänyt käydä..mutta se kävi niin luonnostaan, toisiimme sopivat vartalomme,niinkuin toisiansa varten tehdyt vastakappaleet olisivat aina olleet yksi ja sama kokonaisuus,jota ei kuuluisikaan toisistaan erottaa,ei henkisesti,eikä fyysisesti..mutta ei sun tarvitse pelätä,että eka kerralla noin oikeasti kävisi..vaan niinkuin osuvasti ilmaisit,kehonkieli kyllä kertoo oikean hetken,sitten kun aika on..ylipäätään rakastelu ei ole se kaikkein tärkein juttu,joskin tärkeä osa parisuhdetta,mutta ainakin välittämisen ja hellyyden osoittaminen yleensäkin toiselle menee varmasti edelle.. Voi olla että oon pikkasen ujo toisten nähden suutelemaan,se nuoleskelu oli enemmänkin sellainen vertauskuva..mutta kahden kesken suukottelen ja nuoleskelen sitten sua senkin edestä..ja kyllä mä luulen,että jos joudutaan esimerkiksi hetkeksi olemaan erossa toisistaan tai ei olla nähty vähään aikaan,niin enköhän mä hetkeksi kehtaa suuren intohimon saattelemana huuleni suhun muidenkin nähden painaa..Nyt meinaa joku virus tai pöpö iskeä sopivasti vuodenvaihteeseen,kun on ollut niin veto pois tämän päivän..edellisestä onkin aikaa ainakin viisi vuotta..taitaa tää sun ikävöinti ottaa niin voimille,että se laskee jo vastustuskykyäkin..eli jos mulla huomenna on saikkupäivä oot sinäkin siihen osasyyllinen..ei vaan,en minä rakastani oikeasti siitä syytä,niinkuin en mistään muustakaan..Mulla on iso ikävä lähellesi..rakas..
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Voi, toivottavasti sä rakkaani et ole kovin kipeänä siellä..tulisin niin mielelläni hellimään ja hoivaamaan sua..helpottamaan oloasi parhaani mukaan. Vuosi vaihtuu huomenna..meinaatkos tehdä jotain lupauksia uudelle vuodelle?..mä olen tehnyt jotain uuden vuoden lupauksia viimeksi kakarana eli kauan on siitä aikaa..samalla periaatteella jatkan..en tee varsinaisia lupauksia, mutta muutaman asian suhteen olen tehnyt päätöksiä..Joulun aikaan ja viime päivinä on tullut syötyä todella paljon ja hyvin..ja sen kyllä huomaa..liikunta on viime aikoina jäänyt aika vähiin, joten vuoden alusta aijon alkaa harrastamaan taas säännöllisemmin liikuntaa..tekee hyvää mun mielelle ja kropalle. Se toinen päätös koskee tätä palstaa..meinaan vähentää tätä kautta tapahtuvaa sulle säännöllistä kirjoittamista..kirjoittelen siis ensi vuonna ehkä kerran viikossa, välillä ehkä useammin tai välillä harvemmin..koville tulee ottamaan, mutta vähentämään tätä täällä oloa mun täytyy alkaa..päivittäin mun tulee kuitenkin käytyä näitä palstoja vilkasemassa..olis nimittäin liian radikaali päätös lopettaa tää palstailu kerta heitolla..enkä edes tahtoisi sitä, sillä haluan säilyttää kuitenkin tän yhteyden suhun..eri asia olisi sitten se jos me saataisiin meidän yhteys toimimaan ihan muuta kautta..se olisi kyllä enemmän kuin mieluisaa..Sulle toivoisin sitä rohkeutta, että uskaltaisit lähentyä mua siellä tosi elämän puolella..tiedäthän, mä olen kiltti, ei mua tarvitse pelätä..ja sä olet edelleen mulle tärkeä..täytät mun ajatukseni päivittäin..rakkauden lämpöisillä aatoksilla..unelmilla..meistä kahdesta yhdessä. Niin ja meinaan lopettaa tään liiallisen pohtimisen..antaa enemmän tilaa tunteelle ja spontaanisuudelle. Huominen ohjelmani on vielä vähän epävarma..en tiedä pääsenkö silloin sulle kirjoittelemaan..toivotan sulle varmuuden vuoksi nyt jo hyvää uutta vuotta..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Tuli kyllä töissä sinniteltyä,mutta totta puhuakseni ei tää olo vieläkään kovin häävi ole,eiköhän se siitä kuitenkin muutamassa päivässä helpota..mulla ei ole ollut oikeastaan koskaan tapana uudenvuoden lupauksia tehdä..tietysti sitä välillä esimerkiksi huomaa muutaman kilon tulleen lisää ja päättää vähän skarpata,muttei ne päätökset silloinkaan yleensä ole mihinkään tiettyyn päivään sidoksissa..tätä meidän palstailua,joka on kestänyt jo aivan turhan pitkään,oon kanssa miettinyt paljon ja tullut siihen tulokseen,ettei tällä ole meille enää juurikaan mitään annettavaa,jos ei sitten ainoa tarkoitus ja päämäärä ole hakea lohtua ikävään täältä..mutta silläkin konstilla pidetään vain turhia toiveita yllä..tietysti tällä kirjoitelulla ollaan saatu pidettyä jonkinlaista yhteyttä välillämme ja se tässä on varmasti pääasia ollutkin..mutta jollakin muullakin konstia se yhteys onnistuu ja silloin se myös helpottaisi huomattavasti tätä palstailun lopettamista..Minä en pelkää ketään,en edes sun suunnatonta kauneutta,mutta toivon ymmärtäväsi asiaa myös mun kantilta..sitä mitkä todelliset mahdollisuudet mulla on suhun lähestyä..eikä ne edelliset yrityksetkään välttämättä kauheasti kannusta mua itseäni lisää tyrkyttämään..Suuret tunteet välillämme ei ole oikeassa elämässä jäänyt multa huomaamatta,mutta yhtä tärkeää on molempien halu edetä ja siitä en ole saanut tämän ulkopuolella minkäänlaista pientäkään merkkiä..ja lopulta sillä,mitä tapahtuu oikeassa elämässä on vain merkitystä..Sen verran voin kuitenkin luvata tulevalle vuodelle,että minäkin annan tilaa mahdollisuuden tullen tunteille ja spontaanisuudelle,tiedän kokemuksesta,että aina siinä vaiheessa kun pitää toimia,iskee epävarmuus ja tunne,ettei uskallakkaan edetä..silloin täytyy vaan pitää tosiasiat kylmästi mielessä..olemme toisilemme niin tärkeitä,että olemme toistemme mielessä rakkaudella joka hetki koko loppuelämän..se on pitäisi olla riittävä syy ottaa edes pieni askel tutustumiseen..sen verran fiksuja aikuisia ihmisiä kun kumpikin ollaan,niin siitä ei tule edes kenelläkkään mitään vahinkoa..Varmuuden vuoksi hyvää uutta vuotta sinulle myös kaunis,rakas tähtisilmäni..
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Vuosi vaihtui näyttävää ilotulitusta katsellessa..puolen yön aikaan ulkona seistessäni toivoin, että olisit ollut siinä kanssani..kädet toistemme ympärille kietoutuneena..olisimme yhdessä saaneet ihastella taivaalla räiskyviä kauniita eri värisiä tähtikuvioita. Hämmästyttävää..taas niin samoin ajatellaan tästä meidän palstailusta..itse tarkoitin juuri tuota samaa, että uutta annettavaa tällä ei varmaankaan enää ole..nyt kuitenkin tiedämme jo hyvinkin tarkasti toistemme tuntemuksia ja himokkaita ajatuksia..musta jopa tuntuu, että tänne joka päivä kirjoittelu enemmänkin lisää mun ikävääni sua kohtaan, kun poistaisi sitä..sun viestit kyllä aina ilahduttaa mua niin kovasti, että kokonaan en tahdo täällä yhteyksiä suhun katkaista..paitsi sitten jos saadaan se yhteys muuta kautta muodostettua. Muruseni, usko vaan, mä ajattelen aina asioita myös sun kannalta..tiedän myös, että niitä mahdollisia tilanteita lähentymiselle on harvoin tarjolla..pitäisi siis silloin uskaltaa käyttää tilaisuus, kun semmoinen osuu kohdalle..meidän molempien..Mulla ei ole missään vaiheessa tullut sellaista tunnetta, että sä olisit itseäsi tyrkyttänyt..toivoisin jopa, että tyrkkyttäisit tai ainakin riittävän selvästi osoittaisit kiinnostuksesi mua kohtaan..että siitä ei jäisi epäselvyyttä..nappaisin silloin kyllä heti syöttiin..heh, heh, uskotko?..Ei vaan, siitä tutustumisesta mäkin tahtoisin lähteä liikkeelle..eihän sen pitäisi olla näin vaikeaa. Mä olenkin sun oma tähtisilmäsi..sillä vain ja ainoastaan sä saat silmäni säihkymään ja säkenöimään tähden lailla..kukaan muu ei herätä mussa näin voimakkaita rakkauden ja intohimon tunteita..sydämeni palo näkyy silmieni loisteena aina vain sinulle. Ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Vaikka kaikenlaista tuleekin välillä suustani päästettyä.. niin se on kultani sellainen juttu,että jos minä tulisin suoraan päin kauniita kasvojasi sanomaan mitä susta ajattelen ja mitä haluan,niin pelästyttäisin sut varmaan ikuisesti vielä kauemmas luotani..joten säästän sen korrektisti toivon mukaan myöhempään ajankohtaan..en tiedä onko itsepäisyydestäni haittaa vai hyötyä,mutta tapoihini ei kuulu tyrkyttää eikä anella..tälläisissä asioissa ei voi musta ketään painostaa ja kiinnostuksen täytyy olla aidosti molemminpuolista,jotta voi kuvitella,että homma myös toimisi..kiinnostuksen pitää ilmaista,pala kerrallaan kun on kuitenkin edettävä ja on se kiinnostus sitten molemminpuolista tai ei,sitä pitää kunniottaa..ja silloin harvoin kun kiinnostus on mahdollista osoittaa,se tilaisuus pitää käyttää ja muistaa siinä jänistyksen keskellä,että toinen vaihtoehto on loppuelämän kestävä ikävässä riutuminen..elämä on valintoja täynnä..Aivan järkyttävän kauan me ollaan tänne jo kirjoiteltu..varmasti löytyy muitakin keinoja pitää tätä yhteyttä,enkä minäkään sitä halua katkaista..vaan syventää sitä..Mielellään olisin niitä räiskyviä tähtikuviota oman tähtisilmäni kanssa katsellut..tautikin alkaa olla jo voitettu,näin jälkeenpäin ajateltuna täysin hölmöä oli mennä siinä kunnossa töihin perjantaina..mutta tämän jälkeen osaa taas arvostaa terveyttään..Voin paljastaa sulle taas pikkasen jotain..älä nyt kuvittele että olen narsisti ja tykkään kauheasti itsestäni..oon aina kuolannut sun hiuksia ja tänään mulle tuli mieleen,että mulla oli kolme vuotiaana melkein yhtä upeat hiukset..tosin vielä pidemmät ja vaaleammat..nyt on kyllä sävy ja pituus pikkasen iän myötä muuttunut..Mutta rakkauteni sinuun on pysyvää..suuri ikävä toivottavasti vain väliaikaista..rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Kylläpäs viikko tuntuukin pitkältä ajalta..liiankin pitkältä..en malttanut olla enää kirjoittamatta sulle rakkaani..Kyllä tämä totuttelua näin aluksi vaatii..lähes joka päiväisen kirjoittelun vähentäminen..vaikka kirjoittelu tänne vähenee..ei se muuta mun ajatuksia ja tuntemuksia..kaipuuta ja ikävän tunteita sua kohtaan mitenkään..ne on ja pysyy..silloinkin vaikka "meitä" ei jostain syystä koskaan tulisikaan..olet mulle aina rakas ja tärkeä..sulla on ikuisesti paikka mun sydämessäni..menipäs tää nyt vähän haikeaksi..halusin vain tuoda tuonkin puolen esille. Ollaankohan me vähän liiankin samanlaisia tietyissä jutuissa..hidastaa tätä meidän etenemistä..tuli vaan mieleen, kun munkaan tapoihin ei kuulu tyrkyttäminen eikä anelu..ennemminkin hienotunteinen ja varovainen lähestyminen..välillä saatan kyllä yllättää ja olla aika rohkeakin. Tuosta sun paljastuksesta..elä nyt loukkaannu, mutta mulle tuli heti mielikuva sun kertoman perusteella, että olet varmaan näyttänyt silloin kolmevuotiaana semmoiselta suloiselta "enkelipojalta" pitkähköissä vaaleissa hiuksissasi..vielä jos niissä on sattunut olemaan hiukan kiharaa tai lainetta siellä hiusten loppupäässä..semmoisen kuvan susta tahtoisin nähdä..sitten joskus..jostain syystä mulle tuli taas tuo enkeli mielleyhtymä susta..olen pahoillani. Voisitkos sä vähän paljastaa myös sitä..mikä mun hiuksissa saa sut niin kuolaamaan..olet hiuksistani aikaisemminkin maininnut..ja uteliaisuuteni heräsi..tahtoisin tietää edes jotain..ei kuitenkaan mitään liian paljastavaa..onko se mun hiusten väri, malli, tyyli vai joku muu juttu. Sun hiukset..malli ja väri..sopivat sulle täydellsesti..ja ne miellyttää mun silmiä..niin kuin kaikki muukin sinussa..sussa ei vaan kertakaikkiaan ole mitään sellaista, mikä ei miellyttäisi mua..Suuren suuri ikävä sua..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Kyllä meissä varmaan paljon samaa on,ainakin tuo jonkinlainen itsepäisyys..mikä ei välttämättä ihan aina ole hyväksikään..Nuo mitä viimeksi kirjoitin oli omia ajatuksiani,ei siis tälläkään kerttaa mitään ehdottomia totuuksia tai että alkaisin ketään tälläisissä asiossa neuvomaan..mutta musta sun on ihan hyvä tietää mitä ajattelen..jotenkin tuo itsensä tyrkyttämien on musta aina tuntunut vastenmieliseltä..vaikken tietysti halua rakkauden edessä helposti luovuttaakkaan,niinkuin oot varmaan huomannut..joskus on jopa tuo itsepäisyys joutunut hieman väistymään..Vielä noista hiuksista..särähti muuten tuo enkelipoika heti silmään..mutta saat anteeksi..eikä se nyt oikeasti niin vakavaa ole..Itse en silloin ipanana noista hiuksistani tykännyt..ne oli kuulemma musta liian tyttömäiset ja monet ventovieraatkin olivat niitä aina hypistelemässä..vanhempani eivät niitä kuitenkaan malttaneet ihan heti lyhentää..joten kärsittävä oli..Joskus voi varmasti tuntua,että paljastelen täällä liikaakin itsestäni..mutta ne paljastukset on kuitenkin tarkkaan harkittua..ja ne on kuitenkin aina sellaisia,mitkä sopivat tuhansiin muihinkin..Noista sun hiuksista vielä..ensinnäkin,ne sopivat sulle ja ovat hyvin naiselliset ja sitten tietysti luonnollisuus,mikä koko pimusta muutenkin välittyy ja josta tykkään..Se on kuitenkin aika pieni murto osa,kenellä on luonnostaan noin kauniita ja sopivalta näyttäviä hiuksia..monet joutuvat keinotekoisesti tekemään niille kaikenlaista..tulos ei silti ole useinkaan kaksinen,tai ei ainakaan luonnollisen näköinen.Se,että oon kehunut vasta pääasissa sun hiuksia,silmiä ja ehkä jotain muutakin vartalon osaa..johtuu pääasissa siitä, kun oon katsonut sua ylhäältä alaspäin,niin nuo on vasta paljastunut mulle edes jotenkin..toiset enemmän,toiset vähemmän ..Sitten kun pääsen tutkimaan sua salaisuuden verhon takaa vielä lähemmin ja alemmas ja joka puolelta,puhumattakaan koskettaa..niin varmasti noita luonnon kauniita paikkoja,joihin rakastun joka päivä uudestaan ja uudestaan..löytyy susta vielä paljon lisää..Oot mulle tärkein ja rakkain..iso ikävä sua..rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Mun mielestä sä et ole paljastanut mitenkään liikaa itsestäsi..niin kuin laitoitkin, että tarkkaan harkiten mietit mitä itsestäsi kerrot..eihän tänne kukaan halua itsestään mitään liian tunnistettavaa laittaa..Tästä mieleeni tulee taas luotettavuus..siitä ollaan aikaisemminkin kirjoiteltu miten tärkeää parisuhteessa on se, että toiseen voi luottaa..mä luotan suhun..siihen, että sä omaat hyvän harkintakyvyn..että et paljasta myöskään musta mitään liian tunnistettavia asioita..en olisi muuten sun kanssa tällä lailla tänne alkanut edes kirjoittelemaankaan. Oikein hyvät perustelut kerroit miksi hiuksiani olet ihaillut..mukava oli saada tietää, että pidät hiuksiani hyvin naisellisina ja mulle sopivina, luonnollisina..ja että tykkäät mun luonnollisuudesta muutenkin..musta kun taas tuntuu siltä, että harvassa ovat nykyaikana ne miehet jotka arvostavat naisen luonnollista kauneutta. Niin..mitä onkaan salaisuuden verhon takana piilossa..mistähän kohdasta kaikkein mieluiten tahtoisit päästä sen salaisuuden verhon taakse kurkistamaan..mielellänihän mä sulle vähän kerrallaan..sopivasti kiusoitellen sitä verhoa raottaisin..siihen asti kunnes koko salaisuuksien verho olisi siellä täällä lattialle heiteltynä..Se paikka mihin mä olen viimeisimpänä sussa iskenyt silmäni..on sun peffa..näyttää muuten oikein hyvältä..koskettaminen tuntuisi varmaan tooosi hyvältä..sitä päivää odotan..siihen asti joudun tyytymään pelkkään unelmointiin. Olen ajatellut sua joka päivä..aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä..mulla on sydäntä puristava ikävä sua..sä olet uskomattoman komea..mun..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Varmasti joidenkin mielestä puhelen välillä mitä sattuu..oikeasti mietin hyvinkin tarkkaan mitä sanon tai jätän sanomatta..tietysti jotain spontaania tulee aika useinkin lauottua,mutta sillonkin koitan esim.olla loukkaamatta ketään..tietysti joukossa aina on jotain tiukkapipoja..mutta senkin kyllä onneksi huomaa ja aistii nopeasti ja silloin osaan pitää turpani kiinni..Jos oon omista paljastuksistani tarkka,niin siitä oon vieläkin tarkempi,mitä susta tänne laitan,voit siis olla huoleti..sama koskee sitä,jos joskus päästään täällä etenemään..lupaan pitää sillonkin huolen siitä,ettei aiheudu mitään hämminkiä,en voisi antaa ikinä itselleni anteeksi,jos mokaisin niin,että menettäisin luottamuksesi..Sen luottamuksen kanssa kun pitää olla muutenkin tarkkana,sen kun kerran menettää,sen jälkeen toinen epäilee ihan kaikkea,siinä vaiheessa tullaan taas tuohon kumppanin kunniotukseen,musta se vanha viisaus on hyvä pitää aina mielessä,kohtele toista niin kun haluat itseäsikin kohdeltavan..vaikka saatankin olla välillä aika räväkkä,niin perusluonteeltani olen kuiteskin monessa asiassa ehkä liiankin varovainen ja harkitsevainen..Sitä sun salaisuuden verhoa voisin itse vähän mieleni mukaan raotella,ei aina samasta kohtaa,eikä kaikkia viitsi nyt paljastaakkaan,mutta ei niistä sun tosi seksikkäistä hiuksista paljoa alaspäin tarvitse alkajaisiksi mennä,kun pitäisi jo pysähtyä..kovin kauaa siinä ei kuitenkaan taitasi mennä,kun se verho olisi yhdessä mytyssä lattialla..sen jälkeen voisi vauhti hetkeksi hidastua ja tekisin sulle jotain sellaista mikä voi tuntua kidutukselta,muttei kuitenkaan sattuisi..ehkä tässä vaiheessa olisi hyvä jättää jotain kertomattakin..kaikki päättyy kuiteskin kauniisti pitkään hellään suudelmaan..oon muuten muutaman kerran kuvitellut sun kyntesi mun pakaroissani kiinni..En tiedä koska seuraavaksi kirjoitat,mutta sen verran voin taas paljastaa,että ensi viikosta alkaen alan taas niinä viikkoina kun oon iltaisin tekemään nejlän kymmenen tunnin päivän sijasta viitenä päivänä normaaleita kahdeksan tunnin päiviä,joten vähän aikaisemmin pääsen illalla kotiin,mutta vastaavasti viikonloppukin on lyhyempi,ellei tule yhtäkkiä mieleen lähteä vähän aikaisemmin vapaalle..siellä alkaa ilmakin taas viilentyä..muistas pistää tarpeeksi päälle sitten kun meet ulos..ettei rakkaani vilustu ja saa lentsua..suuren suuri ikävä sua..rakas
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Mielestäni olen laittanut riittävästi päälle, kun olen ulkoilemaan lähtenyt..siitä huolimatta ensin tuli kurkku kipeeksi ja sitten meni ääni käheeksi..saattoi kyllä tulla siitä, kun kävin ehkä liian kovan pakkasen aikaan lenkillä..onneksi olen nyt jo paranemaan päin. Aikaisemmin jo kovasti kehuit mun hiuksiani joka olikin mieluisaa luettavaa..nyt laitoit, että mulla on tosi seksikkäät hiukset, Wou!..olen kyllä muutamia ihan mukavia kommentteja joskus ihan tuntemattomiltakin miehiltä hiuksistani saanut..en kuitenkaan koskaan ennen näin loistavaa kommenttia..ja tietysti se mikä tässä on ihan parasta..että se olet juuri sä jonka mielestä hiukseni ovat seksikkäät..muiden mielipiteillähän ei ole mulle oikeastaan edes mitään merkitystä. Jos sä olet muutaman kerran kuvitellut mun kynnet kiinni sun pakaroihin..voin tunnustaa, että myös mä olen "herkutellut" samalla kuvitelmalla..kylläkin paljon useammin, kun muutaman kerran..varmaan muutaman kymmentä kertaa..sillä edelleen sua himoitsen ja haluan komea mies..mut kuumenemaan saat..pelkällä katseellasi ja läsnäolollasi..Unelmoin siitä päivästä, kun saamme liittää nämä kaksi palapelinpalasta..kaksi toisilleen luotua ja yhteensopivaa vartaloa..yhteen..täydelliseksi kokonaisuudeksi..Tällä kertaa tuli taas kirjoiteltua aika himokkaita ajatuksia..no, välillä enemmän toisinaan taas vähemmän..Rakkaudella intohimoisesti sua ikävöin..päivin sekä öin..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Niinhän siinä kävi,kun terävänä käskin sua lämpimästi pukeutumaan,niin huomasin itse heiluvani seuraavan päivän viimassa kovin ohuesti..mutta onneksi ei kuitenkaan mikään flunssa päässyt iskemään..vielä täytyy noista sun hiuksista..onhan ne oikeasti tosi seksikkäät ja täydentää sun muutenkin seksikästä kokonaisuutta..moni nainen maksaisi varmasti maltaita saadessaan itselleen luonnostaan tuollaiset..kokonaisuuteesi sopii myös sun täyteläiset ja himokkaan näköiset huulesi..oon huomannut ne kunnolla vasta silloin niinä lyhyinä hetkinä ,kun oon oikeasti päässyt niitä tarpeeksi läheltä hetken katsomaan..ne oli niin kutsuvan näköiset,että siinä sai pidätellä oikein tosissaan..olisi tehnyt mieli samantien ottaa sun päästäsi kiinni,painaa omat huuleni huuliasi vasten ja imutella oikein kunnolla ja pitkään..no,älä pelkää,en mä sellaista uskaltaisi tehdä..vaan säästäisin ainakin ekan kerran johonkin sopivampaan ja kahdenkeskiseen hetkeen,ehkä pikkasen hämäräänkin..Sitten kun ne meidän vartalot,joiden joka nippeli ja nokare sulautuu toisiinsa kuin veitsi kuumaan voihin ja hakee silmänräpyksessä paikansa toisistamme..niinkuin magneetti,joka kerta kun ovat tarpeeksi lähellä toisiaan.. ja jossain vaiheessa,kun isket ne kyntesi muhun,niin muista ettei tarvitse suotta hienostella tai aristella,vaan voit puristaa niin paljon kun sielu sietää..silloin kun oikein hyvältä tuntuu ja muutenkin..Aika himokkaita nää munkin ajatukset ovat..väkisinkin kun sua ajattelee..mutta kyllä mulle välillä piisaa vallan mainiosti sekin,että saisin pitää sua edes sylissäni ja silitellä..rakkaani..
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Miltä susta nyt on tuntunut tää ei niin säännöllinen kirjoittaminen tänne..kun et etukäteen tiedä milloin seuraavan kerran sulle kirjoitan..vaikka toisaalta..aika säännöllisesti mä olen tainnut sen viikon väleln sulle viestitellä..mä itse olen tähän ratkaisuun tyytyväinen..jos viestittely ja yhteydenpito tapahtuisi jotain muuta kautta niin se voisi ihan hyvin olla päivittäistäkin, mutta kun se nyt vielä ainakin tapahtuu tätä kautta niin musta näin on hyvä. Pienen välähdyksen muistan viime yönä nähdystä unestani..kirjoitin siinä sulle viestiä tähän ketjuun..harmi vaan, kun en yhtään muista sitä mitä sulle siinä mahdoin kirjoittaa..niin ne ajatukset siirtyvät alitajunnasta uneen..eli suuri kaipaukseni ja ajatus siitä, että huomenna sulle muruseni tänne kirjoittaisin..näkyi myös unessani. Hellyttävän suloisia sanoja sulla nuo..nippeli ja nokare..ne sai mut leveästi hymyilemään..ja hymykuopatkin pompsahtamaan sinne oikeille paikoilleen..Täytyypä olla varovainen tuon magneettisen vetovoiman kanssa silloin, kun on muitakin paikalla..nimittäin jos satutaan olemaan liian lähellä toisiamme..vetovoima käy pian liian voimakkaaksi..emmekä pysty sitä enää vastustelemaan..se vain imaisisi simänräpäyksesä meidän vartalomme toisiamme vasten. Sä laitoit, että mun huulet ovat himokkaan näköiset..ihan samoin mä pidän sun huuliasi erittäin himokkaan ja himottavan näköisinä..niihin tahtoisin päästä tutustumaan lähemmin..pienistä varovaisista suukoista etenisimme luultavasti hyvinkin nopeasti pitkiin intohimoisiin suudelmiin..ja tässä vaiheessa mun sormeni ovat jo löytäneet sun miehekkään seksikkäät pakarasi..tunnet kynteni ihollasi..en aristele vaan annan rohkeasti tunteelle vallan..En tahdo sua kuitenkaan kynsilläni satuttaa tai nipistellä..voisi kai niitä hiukan lyhentääkin tarvitaessa..sitten voisin sua huoletta puristella. Olet mulle tärkeä ja rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Ikuisuudelta se tuntuu yksikin päivä,kun et ilahduta mua antamalla kuulua itsestäsi..realiteetit täytyy kuitenkin tunnustaa..enkä itsekään ehdi täällä aina olemaan..jotain muuta kahdenkeskistä kautta pystyisin kullalleni ainakin lyhyesti ja ytimekkäästi tosi nopeastikkin vastaamaan 24h/vrk..tilanteen mukaan,jotain kaunista ja herkkää tai jotain pikkurivoja..välillä jopa jotain ihan asiaakin..Oot jatkuvasti mun mielessä ja unissanikin tietysti taas vilahdellut..viime yönä meitä ilmeisesti jonkin verran lapsetti,kun oltiin pulkkamäessä..laskettiin tietenkin samalla pulkalla..sinä istuit edesä mun sylissäni,johon sovit kuin nenäpäähän ja minä pidin susta tiukasti kiinni..en sano mistä kohtaa..mäki oli ilmeisesti melko vauhdikas,kun ei päästy kovinkaan pitkälle kun putosimme kyydistä ja pulkka jatkoi yksin matkaa..missään vaiheessa ilmalentoa meidän otteemme ei ironnut toisistamme..vaikka oli reilusti pakkasta ja olimme tietysti pukeutuneet tilanteen mukaan erittäin lämpimästi..niin sitten kun ilmalennon jälkeen jähmetyimme hetkeksi kinokseen yhdeksi klimpiksi..katsoit mua siinä silmiin ja painoit nenäsi päin mun nenääni..oli tunnelma paksuista talvivaatteista ja kovasta pakkasesta huolimatta erittäin sähköinen ja jopa eroottsen kuuma..sitä en ehtinyt näkemään nousiko sähköisyys siitä entisestään,kun päästiin kotiin lämmittelemään ja vähennettiin vähän lumppuja..Mahdoton ikävä sua kaunotar..rakas..>3.....
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Ikuisuudeltahan se tuntuu..ne päivät milloin ei toisillemme viestitellä..onneksi kuitenkin kumpikin tiedämme, että meidän voimakkaat tunteet toisiamme kohtaan pysyvät ennallaan..kumpikin ikävöi ja ajattelee toista..myös niinä päivinä, kun ei täällä kirjoitella. Sullahan oli mukava uni..se olisi kiva joskus oikeasti toteuttaa..menemällä yhdessä pulkkamäkeen vaikka laskiaisena..tietysti laskisimme samalla pulkalla..juuri kuvailemallasi tavalla, mä olisin edessä sun sylissäsi tuntien vahvat ja suojelevat käsivartesi ympärilläni..siitä tulisi varmasti hauskaa, kun kumpikin olemme huumorintajuisia eikä mitään tiukkapipoja..luulen, että siellä luonnon helmassa innostuisimme hulluttelemaan ja hassuttelemaan muussakin, kuin vain mäenlaskussa..tekemällä esim. lumienkeleitä..niin ja unohtamatta sitä sähköisyyttä..joka olisi luultavasti aistittavissa koko ajan. Mäenlaskusta kulttuurin pariin..mihin näistä vaihtoehdoista lähtisit mun kanssa kaikista mieluiten..konserttiin kuuntelemaan jotain artistia/bändiä..teatteriin vai elokuviin..kaikkiin noihin vaikuttaa tietysti oleellisesti se, mitä artistia tai esitystä menee katsomaan..siitä pitäisi tietysti sopia sitten yhdessä, kun se olisi ajankohtaista eli sinne olisimme oikeasti menossa..poliitikon vastausta en tälläkään kerralla hyväksy, joten yksi noista pitäisi sun mieluisimmaksi vaihtoehdoksi valita..kyseessä olisi siis ensimmäinen kerta, kun yhdessä olisimme johonkin noista tapahtumista menossa. Tahtoisin käpertyä sun kainaloosi..päästä nauttimaan sun hellistä silittelyistäsi..Ikävä sua..rakas
- ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Olishan se mukava pyöriä kanssasi kinoksessa ja tehdä vaikka sellanen tandemlumienkeli..siitä kun oikeasti olin viimeksi pulkkamäesssä taitaa olla jo muutama talvi,silloin kaverin kakaroiden kanssa ja sekin oli sellasta,että ne laski ja minä olin enemmänkin hissinä ja vedin ne takas ylös,kun en jaksanut kuunnella niiden kitinää ylöskiipeämisen raskaudesta..Sen verran diplomaattisen vastauksen kuitenkin tuohon sun kysymykseen sulle aluksi annan,että lähtisin riemusta kiljuen kanssasi kaikkiin noista vaihtoehdoista..mutta kun joku kerta pitää valita..joku romanttinen teatteri/elokuvaesitys olisi tietysti turvallinen valinta,mutta kovin kauheasti en välitä mitään romanttisia esityksiä katella..käytän senkin ajan mielummin sun hellimiseen..Kun kyseessä olisi vielä eka kerta ja jännittäisit kuitenkin vielä enemmän kuin minä..niin valitsisin jonkun konsertin jossa olisi rento meininki..Ja kun jotenkin musta tuntuu,että on olemassa aika paljon musiikkikappaleita josta sulle tulee mieleen minä ja mulle sinä...niin mentäisiin konserttiin,missä kuultaisiin mahdollisimman paljon sellaisia kappaleita..artistia tai esiintyjää en ala tässä sen tarkemmin erittelemään..perustelut miksi siis valinta osui just tuohon on se,että kuvittelisin juuri tuossa noista vaihtoehdossa,missä kuulisit jonkun tietyn kappaleen samaan aikaan kun koskisin sua hellästi tai nojaisin varovasti sun vartaloasi vasten sopivan hämärässa miljöössä,tuo sun yllättävä ja salaperäinen ujouden verho alkaisi lopulta varisemaan sun päältä ja totuus alkaisi vihdoinkin nostamaan päätään:sinä ja minä=ikuinen rakkaus..ikävä sua rakas..
- .....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Toivottavasti rakkahin muruseni mielessäsi ei ole käynyt ajatus siitä, että olisin sut unohtanut..niin ei todellakaan ole päässyt käymään..mielessäni olet pyörinyt kaiken aikaa. Hyvän valinnan teit noista mun ehdotuksista..erittäin hyvät perustelut laitoit myös..konserttiin lähtisin kanssasi mielihyvin..Mun valinta olis ollut elokuviin meno ja aika hauskasti, lähes samoilla perusteluilla kuin mitä sä pistit sun valinnasta..Lähdin samasta ajatuksesta liikkeelle, kun sä eli halusin, että ilmapiiri olisi vapautunut ja rento..poistaisi turhaa jännitystä..sen takia elokuva voisi olla joku komedia..siinä olisi sekin hyvä puoli, että saisin hauskan elokuvan ja seurasi lisäksi nauttia myös sun naurustasi..sitä kuuntelen oikein mielelläni ja sun naurusi saa mut aina hyväntuuliseksi..elokuvissa on myös sopivan hämärää..siinä lähekkäin istuessamme voisin uskaltaa painaa pääni sun olkapäätä vasten..ottaa sua kädestäsi kiinni ja puristaa hellästi..samalla kääntäisin katseeni suhun päin ja katsoisin sua syvälle silmiisi..Mä mietin myös toisena vaihtoehtona sitä konserttiin menoa, mutta sitten ajattelin, että kuinkahan helposti tai vaikeasti pääsisimme yhteisymmärrykseen siitä ketä menisimme kuuntelemaan..miten musiikkimakumme mahtaa kohdata..luulen kyllä aika varmasti tietäväni ainakin kaksi semmoista miesartistia joista molemmat pitäisimme..heiltä molemmilta löytyy myöskin juuri niitä lauluja mistä sä tulet mieleen..Paljon on niitä kappaleita mistä tulet mieleeni..sanat ovat osuvat ja hyvät, mutta aina en välttämättä pidä itse artistista kovin paljon..silloin tietysti jos sä olisit mun seurana..lähtisin kanssasi lähes mihin vain. Sinä ja minä=ikuinen rakkaus..kuullostaa hyvältä..Suunnattoman suuri ikävä sua rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Aina muutaman kerran päivässä valtaa kyllä mielen sellainenkin murhe..että vieläkö mahdat muistaa mua..mutta luotan kyllä tunteeseen ja siihen ikuiseen rakkauteen..Mietin itsekin tuota elokuvaa ja ja juuri jotain komediaa..mutta sitten ajattelin sitä..kun ei kuitenkaan siinä vaiheessa vielä niin hyvin välttämättä tunnettaisi..että olisko se noloa,jos me vaikka naurettaisiin aina eri aikaan eri kohdissa..ei kai silläkään niin väliä silti olisi ja siinähän sitä ainakin olisi sitten komediaa kerrakseen..ja kyllä musta jotenkin tuntuu,että meillä saattaa olla hyvinkin samallainen huumorintaju..Myös itsellä on joitakin artisteja,joista en juuri erityisemmin välitä..mutta joistakin heidän kappaleista pidän vain ja ainoastaan siksi,että ne muistuttavat mua susta..Tällaisissa valintatilanteissa sun mielipiteillä on aina suuri painoarvo..vaikka jossakin asioissa voin olla aika jääräpäinen..varsinkin silloin kun tiedän olevani aivan varmasti oikeassa..niin tällaisissa asioissa mun pääni saa kyllä käännettyä..jos vain osaa perustella asiansa riittävän hyvin..ja jos muistaa vielä samalla katsoa syvemmälle silmiini kuin kukaan muu..sulla oli sen verran hyvät perusteet,että ehkä me kuitenkin päätyisimme elokuviin..eikä mua haittaisi sekään,jos se olisi niin huono komedia,ettei sinne vaivautuisi ketään muita kun me kaksi..tai vaikka siinä olisi ripaus romantiikkaakin,silloin voisit rohjeta painaa pääsi vähän nopeammin mun olkapäälle tai sileän poskesi mun karheaa poskeani vasten..tai jos vaikka jopa valuisit vaivihkaa siellä hämärässä omalta tooliltasi huomaamatta mun syliini.. miltä se oikeasti mahtaisi tuntua..se vasta oikeaa onnea ois,rakkaani..kova ikävä sua rakas..
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Yllätän sut kirjoittamalla sulle jo näin pian uudelleen..sillä tänään on ystävänpäivä ja totta kai haluan silloin muistaa sinua rakkaani..tai ehkä tää ei sulle ihan yllätyksenä kuitenkaan tullut..luultavasti sä odotitkin, että muistaisin sua tänään. Kirjoitit, että valintatilanteissa sun pääsi saa käännettyä jos osaa perustella asiansa riittävän hyvin..mä taidan olla sitten aika vahvoilla..olen nimittäin aika taitava perustelemaan omaa kantaani ja tuomaan asiasta esille eri näkökulmia..samalla tietysti katseeni pysyisi herkeämättä sun silmissäsi..sillä nautin suunnattomasti siitä tunteesta, kun katson sua syvälle silmiisi..toivottavasti osaan tehdä sen paremmin kuin kukaan muu..ja toivon, että se saa myös sussa aikaan jotain mielihyvän tunteita..Tää mun juttu taas lähti vähän rönsyilemään, mutta ehkä se ei haittaa..Mulla tuli ihan kylmät väreet, kun ajattelinkin, että oikeasti painaisin poskeni sun karheaa poskeasi vasten..tuntisin ihollani sen..mikä silmissäni näyttää niin kiihottavan houkuttelevalta..Ikävä sua..Hyvää ystävänpäivää rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Kaikenlainen kontakti sinuun on aina positiivinen yllätys mulle..Meille saattaakin muuten tulla vielä värikkäitä vääntöjä..sillä myös minä osaan tarvittaessa ja halutessani perustella kantani hyvin..vetää oikeista naruista ja saada toisen pään kääntymään..tällaisissa valintatilanteissa mulle on kuitenkin tärkeämpää rakkaani viihtyminen kuin se,että saisin tahtoni läpi..tuosta katseestasi ja sen tehostasi sen verran,ettei kukaan muu pääse lähellekkään sitä..eikä kukaan muu osaa katsoa silmiini sillä tavalla yhtä lämpimästi,kiihkeästi ja ujosti yhtä aikaa kuin sinä..Joka päivä siitä lähikontaktista kanssasi tulee haaaveiltua..mutta sitten kun sitä ajatusta oikein syventää ja miettii miltä ne lyhyetkin hetket lähelläsi ovat tuntuneet ja miettii sitä,että sinä ihan oikeasti istuisit syliini..niin pelkkä ajatuskin saa poskipäät ja nivuset kuumottamaan..Hyvää ystävänpäivää sinulle myös rakkaani,vaikkei sitä enää montaa minuuttia jäljellä olekkaan..mutta sillä ei olekkaan sen suurempaa merkitystä..sillä oot ajatuksissani samalla kiihkeydellä ja lämmöllä kellonajasta tai päivästä riippumatta..ikävä lähellesi..rakas..
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Mitenhän musta ihan tuntuu siltä, että me molemmat ollaan aika samanlaisia tuon omapäisyyden suhteen..ehkä totuttu saamaan oma tahto läpi..tai vaikka joka kerta oma tahto ei menekkään läpi niin ainakin oma kanta ja omat perustelut ovat tulleet toiselle osapuolelle hyvin selväksi..ehkä tuo kuvaus ei osunut suhun, mutta kertoi kyllä mun omapäisyydestä..joten luvassa siis tiukkoja vääntöjä..hyvässä hengessä..ja kyllä mäkin osaan antaa periksi..arvostan ja kunnioitan myös toisen mielipidettä. Haaveillaanpa hetki siitä, että seuraava tilanne tapahtuisi nyt tällä hetkellä ihan oikeasti..Ollaan kahdestaan..sä istut tuolilla..mä tulen luoksesi ja istun hajareisin syliisi..tunnet mun painon reisiäsi vasten..mä tunnen sun lihaksikkaat reitesi allani istuessani sylissäsi..kasvomme ovat vastakkain..katson sua lempeästi, mutta samalla syntisen viettelevästi syvälle silmiisi..laitan vasemman käteni sun hartiallesi..hipaisen oikean käden sormenpäillä sun karheaa poskeasi, jonka jälkeen lasken käteni sun miehekkäälle rinnallesi..painan kädelläni sen verran, että tunnen kämmeneni alla sun kiinteän rintalihaksen..silitellen ja hyväillen sua käteni jatkaa matkaa..Sun vuoro..kerro, mihin sä laitat omat kätesi, kun mä istun sun syliin..mitä teet. Mahdottoman kova ikävä sua..komea mies..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Joo,en minäkään mitään tulista riitelyä sillä väännöllä tarkoittanutkaan,enemmänkin sellaista rakastavaisen kinastelua..näin tässä yx yö taas kerran metkan ja kummallisen unen,se oli lyhyt ja ytimekäs..törmättiin ihan yllättäen sattumalta jossain,huomasit mut..et sanonut sanaakaan,vaan tulit suoraan kohti ja suutelit mua pitkään ja intohimoisesti suoraan suulle..yhtään enempää en siitä muistakkaan kuin sen,että sain siitä hirveästi lisävirtaa ja hymyilin itsekseni ainakin kaksi viikkoa ketään muita huomaamatta..niin hyvältä se tuntui,joten miltä mahtaisi tuo tarinasi ihan oikeasti tuntua..ennenkuin laittaisin kättäni yhtään mihinkään,nousisin siitä jakkaralta..en mä sua siihen jättäs,vaan sinä tietysti fölissä..tiukasti hajareisin mun sylissäni..etsisin jonkun mukavamman ja pehmeämmän alustan ja kellistäisin sut siihen..hellästi alleni..siitä huolimatta vaikka tuntisin ja näkisin maapallon kauneimman naisen allani ja himot alkaisivat käydä ylipääsemättömän suuriks..niin malttaisin vielä hetken..silittäsin sun otsaa,hiuksia ja sipaisisin sormenpäillä sun hymykuoppia..katsoisin sua syvemmälle silmiin kuin kukaan koskaan on katsonut.. ja kertoisin kuinka kaunis oot ja miten tärkeä oot mulle..laskisin omat huuleni sun himokkaille..suutelisin sua pitkään ja hellästi..sitten ihan pikkasen rajummin ja rajummin..käteni silittäsi edelleen sun hiuksia,kaulaa ym. kunnes ne laskeutuisivat kiihkeän suutelun lomassa sun lantiolle,pujahtaisivat sun paidan helmasta paitasi sisälle ja lähtisivät kiipeämään sun navan vierestä takaisin ylöspäin..hitaasti kiiruhtaen..sillä haluan nauttia rakkaani kosketuksesta mahdollimman pitkään..kaipaan sua tosi paljon..rakas
- ..... ....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Olisitko ystävällinen ja ottaisit yhteyttä kaipaamasi ihmiseen ihan oikeasti? Jää niin paljon kokematta ja tuntematta muuten sinulla ja varmasti hänelläkin.
Näitä tekstejä on ollut todella ihana lukea. Olet hyvä kirjoittamaan tunteistasi ja se on rikkaus. Luultavasti love story odottaa sinua, jos sovit tapaamisen. Jos kertoisit edes puolet unistasi ja tunteistasi tai vaikka kaikki? Mutta luulo ei ole tiedon väärti. Rohkeasti vaan. Olen myös nähnyt paljon unia meistä. Heräsin yksi aamu säpsähtäen siihen kun olimme juuri suutelemassa. Se oli todellisen tuntuista.
Minulla oli valkoinen talvitakki päällä, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran aika kauan sitten. En unohda koskaan niitä silmiä enkä myöskään sitä tunnetta.
Kaipaan myös häntä paljon ja ajattelen päivittäin. - ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Oon odotellut sitä puhelua tai viestiä joka päivä ja joka yö,jota mulle vähän täällä jo joskus lupaltiin..multa on taidettu ennenkin pyytää täällä kaikenlaista,mutta oon kiltisti toteltuani joutunut pettymään,enkä ole saanut paljon muuta kuin hiljaisuutta vastaukseksi..Vaikka rakkaus ei kysy lupaa,ymmärrän senkin, hetki vuosisadan lovestoryn alkuun voi olla parempi kuin joskus ennen..Joten ei tämä missään tapauksessa tähän tule jäämään..On se hyvä jos joku tykkää kirjoituksistani..on niitä joku joskus moittinutkin..ehkäpä ne suoraan syvältä sydämestä tulevat tekstit syntyykin vain sille yhdelle,joka saa aikaan ne suurimmat rakkauden tunteet ja intohimot,sille jota rakastan vilpittömästi koko sydämestäni..Silti oon itsekin sitä mieltä,etten ole kovin hyvä kirjoittamaan ja vaikken ole mikään ruuneperi puhumaan,niin paremmin pystyn tuntemukseni tuomaan esiin sanoilla..ainakin sille kenelle haluan avautua..ja tietysti katseellani ja kosketuksellani..Minäkin kaipaan kokoajan kovasti sitä tyttöä jolla oli valkoinen talvitakki yllä kun näin hänet ihan ekan kerran..olisin maailman onnellisin mies,jos hän kulkisi vielä joku päivä rinnallani..oltaisiin näyttävän näköinen ja toisilleen täydellisen sopivan näköinen rakkautta kilometrin päähän hehkuva pari..ja jos vielä joku kaunis päivä kävisi niin onnellisesti,että hän olisi mun vaimo,niin lupaisin vain ja ainoastaan yhden asian:vaikka antaisin tilaa elää ja hengittää niin rakkautta,läheisyyttä ja kosketusta ei häneltä sen jälkeen tukisi puuttumaan..
- .....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Ikävää jos olen tuottanut sulle pettymyksiä..viestiä tai soittoa sulle ei ole tullut sen vuoksi, koska en ole saanut sun puoleta mitään riittävän selkeää kiinnostuksen osoitusta mun suuntaan..sitä mä sulta pyysin, rohkaisua..sitäpaitsi voisithan se olla ihan yhtä hyvin säkin joka ottaisit yhteyttä muhun päin..Ei kai tässä voi muuta todeta kuin,että aivan liian ujoja ollaan kumpikin tekemään mitään ratkaisevaa siirtoa toisen suuntaan..tähän on varmaan hyvä lopettaa tää meidän ketju..niin kun todettu jo aikaisemminkin on ei tää auta meitä lähentymään oikeassa elämässä..kyllä se lähentyminen tapahtuu ilman tätä täällä kirjoitteluakin..jos aika on oikea ja meidät on tarkoitettu yhteen..elämään vuosisadan rakkaustarinaa..Sun kanssa on ollut nautinnollista vaihtaa täällä ajatuksia ja kirjoittaa suurista tunteista..hiukan haikein mielin tätä kirjoittelen..olet sitten se mun hän tai et niin vahva tunne mulla on ollut susta koko ajan..ja sen mukaan olen kirjoittanut..ja kirjoitan nytkin..Yhtään en nyt tiedä miten suhtaudut tähän..varmaan sulle vielä tänne vastaan jos mulle jotain kirjoitat..tai jos sulla herää kysyttävää..Toivoisin kovasti olevani joskus sun vaimo..sun lupaus on loistava..sopis mulle..Muistathan sen, että vaikka kirjoittelu täällä loppuu..sua en unohda koskaan..kaipaus sinuun jää sydämeeni asumaan ikuisiksi ajoiksi..rakkaudella ja lämmöllä sua muistelen..olet aina tärkeä ja rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Siitä ollaan yhtä mieltä ja se on ennenkin ollut esillä,tää kirjoittelu voi lähentää meitä,mutta ei tuo meitä silti yhtään lähemmäs oikeassa elämässä..siitä taas ollaan erimieltä olenko oman kiinnostukseni riittävän selvästi tuonut esille,varmasti ymmärrät,ettei ole kovin mieltä ylentävää muutenkin ujolle monta kertaa itseään tyrkyttää saamatta vastakaikua,mutta en halua siitä sen enempää kinastella,se ei hyödytä mitään..mun mielestä molempien kannattaa koittaa sen sijaan suunnata energia vielä siihen,jos kuitenkin vielä voitaisiin lähestyä oikeasti toisiamme..sen me varmasti tiedämme molemmat sisimmässämme,että tää on liian suuri rakkaus hukattavaksi,eikä tää ole mistään muusta kiinni,kuin molempien pienestä rohkeudesta..mikäli niin ihanasti vielä kävisi,että me täältä eteenpäin päästäisiin,niin en meinaa tätä meidän pitkään jatkunutta kirjoittelua tänne ottaa mitenkään esille,en olisi tietääksenikään,ellet sinä sitä välttämättä halua ja ota itse sitä joku kerta esille..en meidän kahden keskinäisissä keskusteluissa,enkä varsinkaan missään muissakaan yhteyksissä,tänne on kuitenkin kirjoiteltu niin paljon intiimejäkin juttuja,että ne voivat nostaa kynnystä lähestyä entisestään,nää jutut saavat jäädä tänne ja pysyä meidän kahdenkeskisinä juttuina..tietysti haluaisin silti kokea kanssasi kaiken mitä tänne olemme rustanneet,korkojen kanssa..Hyvä ettet pelästynyt noita mun vaimo juttuja..tiedän ettei mikään käy hetkessä ja siihen on monta porrasta,mutta se on kuitenkin tosissani mun suurin unelma,viettää loppuelämä kanssasi ja jakaa rakkautta kanssasi.. jos joskus ajattelet mitä mahdan juuri tällä hetkellä miettiä,niin voit olla varma,että ajattelen sua pelkästään lämmöllä ja rakkaudella ja kaipaan sua silläkin hetkellä aivan järjettömästi..toivon tosissani,ettei ylpeytemme ja ujoutemme mene suuren rakkauden edelle,vaan järki voittaa..koska molemminpuolinen rakkaus on sitä aidointa onnea,jota ei voi millään muulla korvata..rakas
- ..... ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
" toisilleen täydellisen sopivan näköinen rakkautta kilometrin päähän hehkuva pari.."
- minnepäin

Minnepäin Suomea tämä viesti on tarkoitettu?

Mietin ja jännitin sitä..miten mahdat suhtautua viestiini..osoitit taas kerran sen, että sun sydän on puhdasta kultaa ja olet oikea kultakimpale..niin ihanan vastausviestin sulta rakkaani sain..hyvin pitkälle me näistä asioista samalla lailla ajatellaan ja yhdenmukaisia aatoksissamme ollaan..molemmat sisimmässämme tiedämme ja tunnemme..tämä on suurta rakkautta..Samaa mieltä sun kanssa olen..jos niin onnellisesti kävisi, että oikeasti lähentyisimme niin en minäkään meinaa tätä meidän tänne kirjoittelua koskaan puheeksi ottaa..nää jutut saa jäädä tänne ja tää kirjoittelu meidän kahden keskinäiseksi salaisuudeksi..se oikea tutustuminen ja lähentyminen saa siten edetä ihan omalla painollaan..ilman puheita täällä ennakkoon käydyistä unelmoinneista..ja kiihkeistä fantasioinneista. Vaikka nyt lopetan tän sulle täällä kirjoittelun..saatan joskus satunnaisesti kaivaa tän niin tutuksi käyneen ketjun esiin..esim. siinä tapauksessa jos olen susta tai meistä jotain ihanaa unta nähnyt..ja siitä tahdon tulla tänne kertomaan..viesti ei välttämättä silloin enää tavoita sua..jos et vaikka ole silloin enää näitä lueskelemassa..mutta teen sen silti sua rakkaudella ajatellen..Sua joka hetki ikävöin..läheisyyttäsi..kosketustasi kaipaan..toivon, että joskus..sinä ja minä.. ollaan ikuisesti yhdessä..Pidetään katse silmissä ja pilke silmäkulmassa..panostetaan jatkossa tosi elämän kohtaamisiin..Todellisuudessa tavataan..rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Olin just ehtinyt nukahtaa kun olit kirjoittanut..oon joka aamu herännyt tällä viikolla ennen viittä ja nyt viikonloppuna sama juttu,kun lupauduin ylitöihin..joten rakkaani varmaan ymmärtää,että välillä myös pikkasen ramasee..se on varmasti helpompaa,ettei olla tietääkseskään tässä kirjoittelusta,jos päästään eteenpäin,se on tietysti erijuttu mitä sitten kahdenkesken supistaan, kun ollaan kunnolla läpikotaisin tuttuja ja sukellan illalla peittosi alle..Tarjosit mulle jokin aika sitten lempinimeksi söpöliiniä,mutta jonka ainakin osittain torjuin..jos meidän päät laitettaisiin poskiposkea vasten vierekkäin..ja vaikka me oltas melkein kuin kaksi marjaa..kaunis ja komea samassa paketissa..niin ehkäpä se söpöliini kuiteskin pukis sua paremmin..Minäkin toivon tosissani noita tosielämän kohtaamisia ja etenemistä..siinä huolet ja murheet katoasi pitkäksi aikaa ja saisi valtavasti lisäenergiaa..kun tuntisin kosketuksesi ja näkisin hymysi säännöllisesti ..enkä tarkoita nyt pelkästään mitään makuukammarin koskettelua.. jo sekin olisi taivaallista,jos vaikka välillä vain käpertyisit sohvannurkkaan mun syliini..vaikka oon luvannut,että sinä saat määrätä mahdollisen etenemistahdin..on se sitten heti kuuma romanssi tai aluksi kaveripohjalta..niin silloinkaan mua ei ujostuta sanoa sulle heti kahdenkesken yhtä totuutta:Pidän susta aivan hirveästi..Rakas
- .....
.... kirjoitti:
Silmien väri pitääkin selvittää elävässä elämässä ja ihan lähietäisyydeltä,että sen värin pystyy aivan sata prosenttisen varmaksi sanomaan..ehkä se katseen ainutlaatuisuus ja viettelysmäinen teho tekeekin siitä sen pikkasen pelottavan..mutta positiivisessa mielessä,niinkuin tuo sopiva syntisyyskin..Haluaisin jokaisen päivän päätteeksi katsoa niihin syvälle ja pitkään..nähdä samalla onko niissä se tietty tyytyväisyyden loisto,vai ootko suruinen..niistä kun näkee senkin helposti ja se on mulle tärkeää..mikäli sitä tyytyväisyyden kimallusta ei löydy..niin sitten mun pitää jollakin konstia saada sut illan pääteeksi piristymään..tulee itsellekkin uni paljon helpommin kun kultani nukahtaa kylkeeni tyytyväisenä>3.....
Mun ei ollut enää tarkoitus kirjoittaa..mutta kun otit esille tuon söpöliinin..tahdoin tulla vielä siihen vastaamaan..saadaan tää asia nyt sovittua niin, että molemmat ollaan tyytyväisiä..sillä huomasin, että sua oli jäänyt askarruttamaan se mun antama lempinimi sulle..toitkin jo silloin aikoinaan esille sen, että et oikein pidä siitä, koska se on mielestäsi naismainen..ymmärrän kantasi oikein hyvin..enkä tietenkään halua rakastani kutsua sellaisella nimellä mikä ei häntä miellytä..lupaan siis, että en käytä, enkä kutsu sua sillä nimellä..mulle sopii erittäin hyvin sun ehdotus siitä, että Söpöliini olen minä..Olen sua aika paljon myös Muruseksi kutsunut..miten on..sopiiko se komealle miehelle lempinimeksi..saanko sitä käyttää..Yllättävän vaikeaa on tämä kirjoittelun lopettaminen..luulin, että olisi käynyt helpommin..no, pitää vaan yrittää kovemmin..vaikka vaikeaahan se on, kun kuitenkin lakkaamatta pyörit ajatuksissani..Miten on..tuletkos sä joskus satunnaisesti mua ilahduttamaan tänne kertomalla unistasi..jos minusta tai meistä satut unta näkemään..Jään odottamaan sitä päivää, että kuulen sun äänen sanovan mulle..Pidän susta aivan hirveästi..Ikävä sua Rakas
- ....
..... kirjoitti:
Suurimmaksi osaksi mun silmissäni se tyytyväisyyden loisto varmaan onkin..se minkä myös sä olet havainnut..joskus sä olet niissä voinut nähdä sitä surullisuuttakin, mikä silloin on johtunut kaipauksen tuskasta..kun tiedän, että en tule näkemään sua pitkään aikaan..mulla kun se tunne, mitä sydämessäni tunnen, nääkyy mun silmissä ja ilmeessäni ylipäätään..enkä sitä edes osaa peitellä, vaikka se joskus ihan hyväksi voisi ollakin. Luulen kanssa, että mä olen meistä se puheliaampi..mutta siinä vaiheessa, kun me jutustelemalla toisiimme tutustutaan..tahdon, että olet äänessä tasapuolisesti, ihan jo senkin takia, että saan sitä sun ääntäsi ihastellen kuunnella..myös niitä sun ajatuksia, mikä on vähintäänkin yhtä tärkeää..kysymyksiä olisikin jo valmiina vaikka kuinka paljon, mitä kaikkea haluaisin susta tietää. Tuo viiltävä kipu, mistä kerroit, mikä suuresta ikävästä tulee..se kuulosti niin tutulta, koska samanlaista kipua olen itsekin jo useamman kerran tuntenut. Voisimpa auttaa siinä jotenkin..kokeilen tätä..käteni nostavat paidan helmaasi, päästäkseen liukumaan miehekästä vartaloasi ylöspäin..aina sinne asti, missä tunnen sormieni alla rintakarvasi.. hyväilen ja silittelen..ihosi tuntuu niin hyvältä, lämpöiseltä..painan huuleni juuri siihen kipeään ja puristavaan kohtaan..rakkauden lämpöinen suukko. Kaipaan sinua niin..rakas
Eihän tätä helppoo ole lopettaa ,kun toinen on kokoajan mieles..ja silloin jos huomaa,ettei voi elää ilman toista,pitäs olla rehellinen itselle ja kuunnella sydämen ääntä..joskus pirun vaikeaa,mut lopulta ainut mikä oikeasti helpottaa..kyllä sä saat kutsua mua ihan sillä nimellä,mikä susta hyvältä tuntuu,vaikka sit söpöliiniks,se murunenkin on ihan jees,ehkä vähän parempikin..en mä silti oikeasti ole niin nättinokkainen,että tollaseen tosissani takertuisin,pääasia että tiedän mitä ajattelet..rakkautta en sulle uskaltaisi kuitenkaan heti tunnustaa,vaikka tietysti hulluna rakastankin..joten sopivassa tilanteessa kahdenkesken kehtaisin kyllä aluksi tunnustaa pitävän susta hirveästi..mitäpä sitä aikuiset ihmiset totuutta kiertämään..oon sun käytössä 24h/vrk..myös silloin kun kaipaat piristystä..yritän auttaa sua kykyni mukaan..nyt pitäs mennä pikapuoliin hetkeks pitkälleen,kun päikkäritkin jääneet tällä viikolla kokonaan vällin..sinä kaunein kaikista..oot mun mielessä päivin ja öin..rakkaani
- Tahtoisin jo
Minä myös. Sinusta.
- How I love you
Olen nähnyt muutaman kerran ja ne unet ovat olleet todellisen tuntuisia. Niissä olen päässyt lähellesi. Todellisessa elämässä olemme tuskin toisiamme koskettaneet. Mutta keskustelut ja katseet eivät anna mahdollisuutta erehdykseen;)
- yksin pimeässä
Eipä ole tullut nähtyä kenestäkään tuollaisia unia, kun ei ole ketään josta voisi unia nähdä. Eikä kukaan musta tuollaisia unia näe, korkeintaan painajaisunta manaajan tyyliin ;D
- 8+16
Olen nähnyt muutaman kerran unta eräästä ihanasta miehestä. Tunnelma on unissa aina positiivinen ja lämmin, ja mikä parasta, se olo säilyy vielä herättyänikin, ts. päällimmäisenä ei ole pettymys siitä, että kaikki olikin vain unta kuten .....:lla. Unissa ei ole ollut mitään erityisen intiimiä, vaan mukavaa jutustelua ja tavallista oleilua.
- Unessa nussin
Näen kyllä. Unessa nussin vittuasi rankasti takaapäin kaniinityylillä. Sitten käännytään toisin päin ja ruikin spermat naamallesi. Sitten mä heräsin ja mällit oli pitkin lakanoita, voi meitä pakanoita!
- Unilukkari
Kiva ketju, kunnes toi yks tuli pilaamaan sen:) Ehkä sillä on patoutumia jotka heisjastuu uniikin.
Itse en unistani muista juuri mitään,herättyäni jotain muistan mut ei muuta. Olen miettinyt antaa jonkun lahjan mun unelmien kohteellee, mutta teistä ei taida ketään olla se. - vesku jokunen
kerran unessani näin mä pienen enkelin,joka hymysuullaan sai mut kiihdyksiin.kysyin hältä niinkuin ystävältä: miksi musta tuntuu tältä,rinnassani sydän jyskyttää.ilman vastausta käänsi päänsä,lähti lentoon siivillänsä vaikka pyysin palaa takaisin... .... saman hymyn löydän kasvoiltasi jos vain tahdot niin ja vastauksen kysymykseeni? (Mamba:kerran unessani)
- joooooo69
ylättäen näin . Ei pitäisi , liian pitkä aika pitäisi olla!!.
Turhan, rajun Eroottisen unen sinusta näin !. - Onkohan merkitystä?
Unenpa näin myös, siitä tosin on jo aikaa. Se vaan palaa mieleen uudestaan kun en ole pystynyt sitä itse tulkitsemaan, mitähän se oli olevinaan?
Seisoin siinä tasanteella, jossain tosi korkeella. Ympärilleni kun katselin näkymät huimat huimasivat ja tunsin oloni huteraksi ja pelokkaaksi. Polkuja ei näkynyt alas, eikä ylöskään päin. Oli vain vuoren seinää. Takana oli kuitenkin luola, jonka suulla nuotio. Sen lämpö ainoa lohtu kielekkeellä.
Ympärilläni lenteli haukka tai olisiko ollut jopa kotka, jonka siipien suhina ja suuruus sai minut uteliaaksi. Lintu lenähti vuoren huipulle. Kehotti kipuamaan perässä. Olikohan sillä sielä pesä? Vai mitä sillä oli mielessä?
Siihen sitten heräsin, enkä tiedä mitä tuo sitten merkitsi? Vaivaa vaan... - Onkohan merkitystä?
Kiitos tuota jotenkin arvailinkin../ odotin sanansaattajaa..unet toiveikaat..Eihän se vaan edennyt, kun hänelle heitetty pallokin lensi aina takaisin...
Jos alhaalla tai ylhäällä on ilma puhdasta
niin kaikkiall' on yhtä taivasta..
Sinne silmäilen..Haluilla ei ole loppua...- Onkohan merkitystä?
Uneeni hiukan jatkoa. Se ei tapahtunut unessa. Vaan horteessa, ennen heräämistä.
Hämyisessä illassa, Samalla kielekkeellä, jossa olin aikaisemmassa unessa. Kun katseeni vaelsi horisontissa. Ja käänsin katseeni nuotioon. Sen lämpimän nuotion lämmössä istuskeli iso hahmo. Suuri lierihattuhattu oli hänellä päässä. Ei näkynyt kasvoja.
Hänellä oli reppu selässä, josta otti esiin kitaran. Kitaraa hellästi käsitteli, ääriviivoja tapaili. Sormillaan viritteli ja keskustaa rimputteli. Hyräili laulua, josta en saanut selvää sanoista. Melodia tuntui tutulta, aiemmin kuullulta.
Kaivoi repusta myös risuja. Asetti ne nuotioon. Muuttuivat nuotiossa räiskyviksi ajopuiksi. Niistä lämpö lämmitti kielekkeen ja kestäisi varmaan aamuun asti, arvailin.
Tuulenpuuska tempaisi sen lierihatun. Nuotion takana istuikin Kotka. Sen kaksi silmää loistivat, kuin kaksi kuuta. Saman verran kuin on vuottakin tätä jäljellä.
Lintu avasi valtavat siipensä. Räpytteli ja suki sulkiaan. Lentoon oli lähdössä. Nappasi maasta oksan, joka ei ollut liekeissä. Aikoi viedä sen pesäänsä, tuliaisiksi naaraalleen, joka oli ylhäällä huipulla. Lintu ohi lentäessään, siivenkärjellä sipaisi poskeani. Niin jäin ajatuksia selvittelemään, istuin kivelle ja katselin tästä ylöspäin. Luin sieltä lemmenlauluja ja kauniita sanoja. Aattelin, mahtaiskohan tulla toistekkin…
Siihen sitten havahduin ja tunsin kuinka lakana kutitti poskea. - Onkohan merkitystä?
Onkohan merkitystä? kirjoitti:

Siihen sitten havahduin ja tunsin kuinka lakana kutitti poskea.Huomenta Herra etana kaksisorminen. .. Yön hämyssä suun uudestaan kohtasin. Edellisessä unessa siellä kielekkeellä. Haaveistani kun havahduin. Maassa huomasin repun, joka oli hahmon hatussa, suuri lierisen mukana. Repun kun avasin, sieltä esiin tuli etana kaksisorminen. Tunnusteli heti tilannetta. Olisinko valmis haastamaan hänet lenkille. Heitti väitteen ilmoille. Että hän pysyisi kyllä juoksussa rinnalla. Onpas siinä etana ajattelin. Mutta eihän pientä saa heti tyrmätä. Niin se ponkaisi oikealle rinnalle ja alkoi kiertää ja edetä. Olipas se veitikka ja niin minä sitten juoksin se n rinnallani.
Katseeni kun käänsin alaspäin, etana oli kadonnut.?? Tarkastelin uudestaan reppua olisikohan se pujahtanut sinne takaisin. Ei näkynyt. Reppu oli oikein pehmoista nahkaa. Aivan kuin ihoa. Sen sisällä oli vaikka mitä. Sehän oli selvästikin selviytymisreppu… - Onkohan merkitystä?
Onkohan merkitystä? kirjoitti:
Huomenta Herra etana kaksisorminen. .. Yön hämyssä suun uudestaan kohtasin. Edellisessä unessa siellä kielekkeellä. Haaveistani kun havahduin. Maassa huomasin repun, joka oli hahmon hatussa, suuri lierisen mukana. Repun kun avasin, sieltä esiin tuli etana kaksisorminen. Tunnusteli heti tilannetta. Olisinko valmis haastamaan hänet lenkille. Heitti väitteen ilmoille. Että hän pysyisi kyllä juoksussa rinnalla. Onpas siinä etana ajattelin. Mutta eihän pientä saa heti tyrmätä. Niin se ponkaisi oikealle rinnalle ja alkoi kiertää ja edetä. Olipas se veitikka ja niin minä sitten juoksin se n rinnallani.
Katseeni kun käänsin alaspäin, etana oli kadonnut.?? Tarkastelin uudestaan reppua olisikohan se pujahtanut sinne takaisin. Ei näkynyt. Reppu oli oikein pehmoista nahkaa. Aivan kuin ihoa. Sen sisällä oli vaikka mitä. Sehän oli selvästikin selviytymisreppu…Herättyäni unesta, olin vielä horteessa. Seisoin siellä kielekkeellä, katsellen ylös vuoren huippua. Kovin oli ilma käynyt jo viileäksi. Satoi vuoroin rakeita ja räntää. Tuli nuotiossa oli hiipumassa. Jostain pitäisi saada lisää risuja tai puita. Pitäisi myös päättää suunnasta, minne olisi pyrittävä. Talvi oli selvästi jo tulossa. Myöhässäkin oli. Nousin kylmältä kiveltä ja katsoakseni reppuun pehmoiseen joka oli kuin ihoa. Hieroskelin sitä kuin taikalamppua, jospa siitä olisi lämpöä ja apua. Sisältä kurkisti Etana sen tuntosarvet kuin sormet olivat esillä. Tervehdystä vilkuttaen. Jos olin jättämässä nuotion hiilloksineen, se halusi tulla mukaan. Niin se kiepsahti taasen rinnalle. Ihmettelin kuinka noin pienikin voi tuntua lämmöltä. Kiertelimme yhdessä tasannetta, vuoren toiselle puolelle. Rinne näytti jäiseltä ja liukkaalta. Mikähän olisi nyt neuvoksi? Taivaalla oli sateenkaari, voimakas moni sävyisen. Ihmettelin kun satoi rakeita ja taivalla sateenkaari loistava. Samalla huomasin myös sen Kotkan, jolla suuret siivet turvallisen tuntuiset. Kysyin häneltä apua. Hieman varmaan mietti, jaksaisikohan. Siivellä sipaisi poskea, kuin kertoen että haluaisi ainakin tarttua tilanteeseen. Tunsin voimakkaat kynnet niskassa, joilla nosti meidät selkänsä päälle. Niin me hitaasti lennettiin kohti huippua mukana myös etana. Jännitys oli ihan huipussa. Sateenkaarelle laski meidät varoen. Kehotti laskeutumaan hitaasti kohti aarretta…
Ja taas oli noustava vuoteesta.
- ****
yhtä Tarjaa, lähes joka yö, unissani halailen ja pitelen hyvänä...
- ihastuksesi kaima
Sääli kun nimessäsi on liian vähän tähtiä. Olisitpa viisi tähtinen.
- ****
ihastuksesi kaima kirjoitti:
Sääli kun nimessäsi on liian vähän tähtiä. Olisitpa viisi tähtinen.
liian vähän tähtiä... nimessä.... :-D
- minätaasvain...
**** kirjoitti:
liian vähän tähtiä... nimessä.... :-D
Tarja se aina mielessä, paitsi silloin kun heikoilla syysjäillä kulkiessani ( takavuosina ), tipahdin kylmään kylpyyn. Oli sanotusti, siinä ja siinä, että pääsin takaisin kantavalle jäälle, ja vältyin kalsealta kuololta... Täällä siis vielä ollaan....Omaksi riemuksi ja muiden harmiksi...
- gyhko
Aina ja iankaikkisesti:)
- Superia
Unessa taivaalta tipahti lappunen ja ohi kiiti haukka. Ajatteli jo etelään muuttoa. Olikin kovasti myöhässä ja erillään lajitovereistaan. Oli saanut tehtävän sinulta. Tuoda minulle lappusen. Viestissä vain kaksi sanaa . Rakas odotan… allekirjoituksena kuvio sydämen. Sen sisällä Marja & Mustikka…
- Superia
Superia kirjoitti:

Mustikoita olen aamuisin popsinut, jotta lapusta , siitä aarteesta, voin iloita ja aamuisin aina muistella... Nehän ovat huippumarjoja... Rakas odotan..
allekirjoituksena kuvio sydämen. Sen sisällä Marja & Mustikka…
- *****
Unohdin unen sinä siinä kuitenkin olit
- Viime yönä yllättäen
Emme kohdanneet unessa. Näin vain välähdykden hänestä. Hän istui suuren
auton takapenkillä ja näytti jotenkin väsyneeltä. Kuin menossa jonnekin
minne ei tahtoisi. Katseemme kohtasivat ja heräsin. Jäljelle jäi kuitenkin tunne jonkinlaisesta kohtaamisesta.
Tänään ajattelin häntä paljon...- Kaikki muu unohtui
Näin itse unta hänestä tänä aamuna. Suutelimme. Ensimmäistä kertaa. Koskaan. Laivalla kaaoksen keskellä.
- tsemppiä teille
Ottakaas "keskustelupari" se seuraava askel, meni syteen tai saveen :)!
- Samaa mieltä
Sp-osoitteet vaihtoon :)
- *****
Samaa mieltä kirjoitti:
Sp-osoitteet vaihtoon :)
Unohdin unen, sinä siinä kuitenkin hei olit
- menetän malttini
Voi itku teidän kanssa, hommaan kohta jonkun hakkerin hakkeroimaan jotta saatte selville onko vastapuoli se jonka oletatte olevan, ja sitten samantien puhemieheksi ;). Ja vaikka oisittekin väärillä jäljillä, niin saattais teistä silti pari tulla :).
- leikkijät asialla
Taisi mennä tossa silmien värin kohdalla jo pieleen, mutta silti vaan jatketaan.
Antaa toisten leikkiä olevansa juuri ne oikeat toisilleen. Itse olisin jo antanut sp osoitteen, jotta asia varmistuisi. Minusta tuo viestittely on liian hank.koht. koko Suomen kansan luettavaksi. Kertoo paljon noista molemmista.
- herttasta vainen
Lukijoita öisitä juonista ja harhoista jo 3426 kertaa klikattu. Kyllä kansaa kiinnostaa jatkakaa vaan, saatte tilasto enkkarin jutulla aikaan
- masamuna
Antaa heidän kirjoitella vain. Ei se ketään häiritse ja ei ole pakko lukea kaikkea kirjoitettua.
- joskus näin
Eipä ole viimeaikoina näkynyt unia, pitkään aikaan. Ehkä ne unet sai tänne kirjoittamaan, sitä yhtä unta. Olikokemus ja löysin jotain uutta itsestäni. Olihan ne kauniiita ja omituisiakin. Ehkä se kertoo, on aikaa päästää irti, kun ne on kaikonneet.
http://www.youtube.com/watch?v=xnv1axQg6k4- unikirjast
Vaikka siinä oli paljon rumaa myös, mistä ne kauniit unet tuli?
Unien tulkitsijat voisi kertoa, aiheeseen perehtyneet.
- kauniita unia
Näen, kauniita ja kiihkeitä vailla huolta huomisesta.
- Tyto Alba
En näe unia hänestä yöllä...näen ne päivällä.
- rytmisekaisin
Kuin myös. Todella, todella todentuntuntuisia unia.
- 5+2
Aloittakaa jo uusi ketju, että muutkin pysyy kärryillä, missä mennään ;).
- vuoropuhelu
ja milloin romaanin julkaisemispäivä?;)
- lukupiiriläinen
Ovat keksineet muun tavan olla yhteyksissä, tai sitten tosielämässä käynytkin ilmi, että eivät olleetkaan sittenkään täällä "hänen" kanssaan, kun on keskustelu hiljennyt :(.
- thousand kisses deep
Olen nähnyt sinusta lukuisia unia, onnellisia ja surullisia. Yhdessä niistä tulin kotiin ja sinä olit jo siellä. Hämmästyin ja ilahduin.
- Uni onnen suo
Olin jo odottamassa! Vaihdoin puhtaat lakanat pukeuduin yöasuun eli vähensin kerrokset minimiin. Sytytin tulet kun tulet jo lämmin ois siinnä niin mukava ois koisia kahden. Ovi kävi nyt vähän säpsähdin hiljaisuus katkesi odoteltuani niin pitkään torkahdellen. Mielikuvitukseni lähti omaan laukkaan jännitys alkoi tiivistyä puristin käteni hiljaa nyrkkiin vetäydyin peiton alle piiloon. Kuulostelin tarkkaan...
- Häneen liittyen
hetkisen juuri viime yönä.
- Jos olet hän.
Minä näen unia Hänestä, ja minulla on valkoinen talvitakki :)
Mutta meidän tarina alkoi kesällä.- Alkoi
Keskellä kesää.Mutta toivon että jatkuu.
- :)
Kyllä jatkuu :)
Jos olet se Hän :) - räiskyy
Alkoi unessa ja unesta ja vieläkin jatkuu. eli liekki palaa
- Jee jee
5 000 lukukertaa :)
- :)
best of the best!!!
:)
- monta pistettä
Oletko nimim. .... puhunut jo naiselle kaipauksestasi?
- ....
Olen kertonut kaipaavani päivin ja öin..en tosin kasvotusten,koska siihen ei ole ollut haluistani huolimatta mahdollisuutta ja se on vähän turhauttavaa..se ei silti muuta sitä tosiasiaa miksikään,että hän on elämäni nainen ja ikävä vaivaa edelleen joka askeleella
- miettijä

Missäpäin tämä kaipaamasi nainen asuu sattumoisin?
- ....
miettijä kirjoitti:
Missäpäin tämä kaipaamasi nainen asuu sattumoisin?
Aika alhaalla..ja aikas keskellä suomineidon hameenhelmaa.....
- google maps
.... kirjoitti:
Aika alhaalla..ja aikas keskellä suomineidon hameenhelmaa.....
Ei kysyvä tieltä eksy..
Hyvinkää? Espoo? Forssa? Riihimäki? Karkkila? Hämeenlinna? Loppi? Lohja?
- Anonyymi
naru oli beigee ja tummantuskee letitetty yhteen.me ei olla koskaan pantu vaan rakasteltu.et halunnu mun ottavan edes poskeen koska kunnioitit mua.unessa katoat tsi välissä on sun äiti tai lapses äiti. kaikki unet ei oo hyviä mutta kaipaus ei lähde. muistan kaiken hyvän ja pahan mut silti vuosien jälkeen valitsisin sut. kun tavattiin kerroit katellees mua jo vuosia kaukaa. haluaisin päästä edes puhumaan.. ksikkein vaikein on päästää irti ku haluu pitää kii
- Anonyymi
sulla on suklasn ruskeet silmät pitkät ripset..ihanat hymykuopat. mulla vihreet silmät. vuosien ajsn erosta nään yhä unia jotka saa mut kaipaamaan sua ja haluisin voida puhuu edes loppuun kaiken sen mikä meni rikki. tai alottaa puhtaalta pöydältä. muistan ksiken sen hyvän ja pahan ja silti valitsisin sut uudestaan J&J
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029