Osansa minullakin

Ilomantsin kunnan budjetointi perusturvan osalta on aiheellinen osittain, osittain ei. Kysynpä suoraan, miksi sama rouva on tietyn paikan kotisivuilla ja lehdistössä nyt? Onko ihminen, jolle kaikki on jo moneen kertaan tehty, vielä kuntoutuja? Onko kuntouttamisella jotakin rajaa? Onko mielenterveyskuntoutuja vielä ikäihmisenäkin kuntoutuja? Vai ammattimainen potilas? Potilaanaolokin voi olla ammatti. Onko 80-vuotiaan paikka enää kuntoutumiskeskuksella? Mihin 80-vuotiasta kuntoutetaan? Onko todellakin oikeasti mietitty, mitä on kuntoutua johonkin? Kuten omaan elämään ja omaan vastuunottoon. Minusta todellakin olisi viisasta miettiä, mitä on olla ammattina potilas, ammattina ikääntyvä ja ammattina yrittäjä. Käytännön tieto on se, että mielenterveyskuntoutuja voi jopa paremmin terveiden ihmisten seurassa, kuin samankaltaistensa. Toisaalta sitten - onko mietitty - että tietty mielipiden leviää kuin kulovalkea - ja sillä ei ole mitääntekemistä sen kanssa, onko oikeasti kuntoutusta tarvitseva - vai eikö ole.
11284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minustakin parempi vaihtoehto olisi siirtää tuo rouva ja ikäihmiset yleensäkin kotihoidon hoidettavaksi. Miksi tehdään työtä, joka on turhaa?

Äänestä

No, nytpä sitä mietittäneen. Toivottavasti. Yhden ihmisen kasvot eivät voi olla koko juju. Missä ne ovat, ne toiset kasvot? Nekin pitäisi tuoda esille. Päätöksentekoon.

Äänestä

Niinpä. Missä ne ovat, ne kulovalkeat kasvot? Ja missä ne, jotka suureen ääneen tietävät, mikä on paras, hmm.,,, toisen paras.Ja kenen parrasvalo`?

Äänestä

Perusturvassa eri yksiköiden esimiehet vastuuseen ja tarkkailuun budjetin ylityksistä. Taitaa olla aikamoinen viidakko ainakin noiden sijaisjärjestelyjen suhteen.

Äänestä

Joo, tässä on viisauden ydin. Kun kuntoutujalle tehdään kuntoutussuunnitelma, siinä on tietyt tavoitteet. Ellei tavoitteet täyty - mitä sitten? Kuka arvioi? Jos kuntoutujasta ei ole kuntoutujaksi, muu hoitopaikka on silloin tarkoituksellisempi.Ei yksityisen hoitokodin pidä olla säilytyspaikka, jos kuntoutumista ei tapahdu. Tähänhän perustuu yksilölliset kuntoutussuunnitelmat, joita pitäisi arvioida maksajan kanssa. Oman omaiseni hoito oli vuosikymmeniä psykiatrista ja vointi oli kiikun kaakun. Nyt hän on ollut kotihoidossa ja pärjää hienosti. On ikäistänsä seuraa, kotihoito apuna ja oireetkin ovat lievittyneet. Ei voi olla, että kerran psykiatrisen diagnoosin saanut olisi ikuisesti psykiatrinen potilas. Ikäkin jo tasaa oireistoa. Ja meidän kunnan kotihoito on laadukasta. Eikä jaottele asiakkaitaan diagnoosin mukaan. Se voi olla hyvinkin parantavaa, jos mikä.

Äänestä

Siis nyt en ymmärrä mitä tällä kirjoituksella tarkoitetaan.
Asun muualla ja seuraan pogostaa ja joskus tätäkin palstaa.
Tuli vain huoli omaisistani. Onko laiminlyöntejä vai mitä tuo tarkoittaa.

Äänestä

On se hienoo, kun Ilomantsissa on kaksi itsehoitopistettä. Emmä jouvu ihan hunningolle, niin kuin vanhat naiset, kun tuo perusturva huonontaa palvelujaan. On se hienoo kun nyt voipi ite hoitaa ihtesä, eikä kunnallekkaan tule suuria kuluja. On se HIENOO!!!!!! KUN VOIPI ASIOIDA JA KOLOTUKSET HOITAA TIETOKONNEEN AVULLA.

Äänestä
  • Kolotuksien hoitamiseen menee vielä aikaa, ennen kuin se on tietsikalla. Tuohon muuten pyytäisin päättäjien kiinnittävän huomiota, kenelle ostopalveluja ostetaan. Nuo ensimmäiset esimerkit tässä kirjeketjussa olivat jo ohjaavia: ei enää ikäihmisille sitä - saattaa olla, että ahdistuvat vain lisää, kun mistään hommasta ei saa lusmuta, vaan sama pitää tehdä kuin nuorempienkin. Ja mihin ne pitkäaikaispotilaat enää kuntoutuvat? Vuosikymmenet on opittu toisen apuun, yleensä se toinen on viranomainen ja heille kävisi kyllä päivä vaikka palvelukeskuksella, voisivat jopa virkistyä, kun näkevät, että on joitakuita, jolla ehkä huonommin vielä menee. Saunat, pesut, hygienian hoito ja muu virkistyminen olisi siellä. Tai rivitaloille asumaan - on siellä asunut ennenkin ja asuu vieläkin - sinne kaikki 55-vuotta täyttäneet. Kun nyt on kapasiteettia kunnalla hoitaa, kun on 3 psyk.hoitajaakin, niin antakaa kunnassa vaikka tulokseen perustuva palkka. Ei ihminen kummosta palkan lisää tarvitse, kun hommia tulee tehtyä vähän vauhdikkaammin. On ne ennen olleet ajat täälläkin, väkeä oli enemmän ja vahvuutta psykiatriassa vähemmän. Paljon hoidettiin siltikin, eikä yksityisiltä avopalveluja ostettu. Taitaa työ nyt tekijästään vieraantua, kun väki vähenee kunnassa, toimenhaltijat lisääntyy ja ostot lisääntyvät. Eikö siihen työhön kuulu myös kehittäminen ja kentällä näkyminen sekä yhteistyö kunnan sisällä. Kovin vaisusti näkyvillä toimenhaltijat ovat. Hoitaja on aina asiakkaansa asioidenajaja ja nyt sitä hoitajuutta tarvittaisiin.

    Äänestä

  • 38 kirjoitti:

    Kolotuksien hoitamiseen menee vielä aikaa, ennen kuin se on tietsikalla. Tuohon muuten pyytäisin päättäjien kiinnittävän huomiota, kenelle ostopalveluja ostetaan. Nuo ensimmäiset esimerkit tässä kirjeketjussa olivat jo ohjaavia: ei enää ikäihmisille sitä - saattaa olla, että ahdistuvat vain lisää, kun mistään hommasta ei saa lusmuta, vaan sama pitää tehdä kuin nuorempienkin. Ja mihin ne pitkäaikaispotilaat enää kuntoutuvat? Vuosikymmenet on opittu toisen apuun, yleensä se toinen on viranomainen ja heille kävisi kyllä päivä vaikka palvelukeskuksella, voisivat jopa virkistyä, kun näkevät, että on joitakuita, jolla ehkä huonommin vielä menee. Saunat, pesut, hygienian hoito ja muu virkistyminen olisi siellä. Tai rivitaloille asumaan - on siellä asunut ennenkin ja asuu vieläkin - sinne kaikki 55-vuotta täyttäneet. Kun nyt on kapasiteettia kunnalla hoitaa, kun on 3 psyk.hoitajaakin, niin antakaa kunnassa vaikka tulokseen perustuva palkka. Ei ihminen kummosta palkan lisää tarvitse, kun hommia tulee tehtyä vähän vauhdikkaammin. On ne ennen olleet ajat täälläkin, väkeä oli enemmän ja vahvuutta psykiatriassa vähemmän. Paljon hoidettiin siltikin, eikä yksityisiltä avopalveluja ostettu. Taitaa työ nyt tekijästään vieraantua, kun väki vähenee kunnassa, toimenhaltijat lisääntyy ja ostot lisääntyvät. Eikö siihen työhön kuulu myös kehittäminen ja kentällä näkyminen sekä yhteistyö kunnan sisällä. Kovin vaisusti näkyvillä toimenhaltijat ovat. Hoitaja on aina asiakkaansa asioidenajaja ja nyt sitä hoitajuutta tarvittaisiin.

    No mitä ihmettä, ihmiset tarvitsee hoitoa oli sitten ikäihminen tai nuorempi. Kaikki psykiatriset sairaudet ei suinkaan parane kun ikää tulee, ehkä vähän vauhti tasaantuu. On sitten toinen juttu onko pilipali arkartelu = päivätoiminta pakollista, voivat kyllä parantaa sairaan itsetuntoa kun osaa tehdä edes jotain. Kunnan päättäjä oli sitä mieltä, että talous on kunnossa, jos näin on ei olisi leikkaustarvetta. Nyt ollaan palaamassa takasin alkulähteille, eli vain lakisääteiset palvelut taataan kunnan asukkaille. Samalla itsestään selvyyksinä pidetyt edut katoaa ja raha-automaatti sulkeutuu. Sitten pannaan suu säkkiä myöten ja odotetaan mitä tuleman pitää. Parin vuoden sisällä on melkoinen lasku tiedossa, ehkä lasketaan että silloin ollaan jo Joensuun sylissä joka hoitaa asiat. Uudelleen järjestelyjä kaipaa koko perusturva, uutta ajattelua ja rahan säästöä, mutta oikeista paikoista. Yksityisten ylihinnoteltujen palvelujen sijaan mahdollisimman paljon omaa kunnallista palvelua, jokaisen toiminnan uudelleen arviointia ja asiakkaiden sijoittelun tarkkaan mietintää, Terveyskeskuksen vastaanottotilanne on ajoittain heikko, sekin pitäisi ottaa huomioon ettei läheskään kaikilla on mahdollisuutta eikä varaa hakeutua yksityislääkäriin, jos aikoo nimittäin hengissä pysyä. Alkoholi aiheuttaa nykyään valtavasti sairauksia ja haittaa, siihenkin pitäisi puuttua.

    Äänestä

Oikeassa olet, Hookaksooo. Ja kyllähän sitä monenmoista sairautta tulee vielä 55-vuoden jälkeenkin, jos lie jo ennen sitäkin tullut. Totta on, että vauhti tasaantuu ja mitä on siihen asti sairaus vienyt, ei ihan hevillä takaisin tule. Ikääntyminen vielä tukee tätä ilmiötä, kun muutenkin toiminnot hidastuvat. Ei kaikista ole askartelijoiksi, eivätkä kaikki halua puutarhan hoitoakaan. Saatika ainaista terveyskasvatusta. Kyllähän terveysvalistustakin pitää aika ajoin tarjota, mutta sen tarjoama hyöty on sitten yksilön valittavissa. Eikä liian monta valintamahdollisuuttakaan ole kenellekään hyväksi. Ei sitä kerrostaloyksiössä pienellä eläkkeelle tule miettineeksi, ostanko gerberan vai joulutähden tähän aikaan vuodesta - kyllä sitä miettii, että riittääkö rahat yleensäkään tupakkatoppaan enää tai maitolitraan. Valintoja kaikki tyynni nämäkin. Tuosta kunnallisesta palvelusta - ei yksityinen ole kalliimpaa, nyt kun vielä kilpailutetaan. Palvelutuotanto on vain tehokkaammin tuotettu, tai pitäisi olla. Se, miksi se on tehokkaammin tuotettu, on jo toinen juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko mustavalkeaa kirjoitti:

Ilomantsin kunnan budjetointi perusturvan osalta on aiheellinen osittain, osittain ei. Kysynpä suoraan, miksi sama rouva on tietyn paikan kotisivuilla ja lehdistössä nyt? Onko ihminen, jolle kaikki on jo moneen kertaan tehty, vielä kuntoutuja? Onko kuntouttamisella jotakin rajaa? Onko mielenterveyskuntoutuja vielä ikäihmisenäkin kuntoutuja? Vai ammattimainen potilas? Potilaanaolokin voi olla ammatti. Onko 80-vuotiaan paikka enää kuntoutumiskeskuksella? Mihin 80-vuotiasta kuntoutetaan? Onko todellakin oikeasti mietitty, mitä on kuntoutua johonkin? Kuten omaan elämään ja omaan vastuunottoon. Minusta todellakin olisi viisasta miettiä, mitä on olla ammattina potilas, ammattina ikääntyvä ja ammattina yrittäjä. Käytännön tieto on se, että mielenterveyskuntoutuja voi jopa paremmin terveiden ihmisten seurassa, kuin samankaltaistensa. Toisaalta sitten - onko mietitty - että tietty mielipiden leviää kuin kulovalkea - ja sillä ei ole mitääntekemistä sen kanssa, onko oikeasti kuntoutusta tarvitseva - vai eikö ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu