niin tämänkin suhteen täällä puhutaan aivan puuta heinää, pitäähän sitä
ihmisten tietysti jotakin "lämpimikseen" puhua, että pysyisi joten kuten
pinnalla.
Tässä tulee Jeesuksen TOTUUS ASIASTA, ja joka EI tämän Jeesuksen sanoman edessä HÄTKÄHDÄ on jo itsensä puuduttanut.
"Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: 2. "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. 3. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. 4. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin.' 5. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; 6. ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. 7. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. 9. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' 10. Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. 11. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. 12. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. 13. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 14. Sillä MONET OVAT
KUTSUTUT, MUTTA HARVAT VALITUT" 15. Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi."
Jumala toden totta kutsuu todella monia ja uskon, että jokaista kutsuu
pari tai kolme kertaa, mutta ketkä ottaa TODELLA VASTAAN tuon kutsun?
Sillä kun Jumala kutsuu, se ei olekaan leikin tekoa, se ei ole heppoisesti
Hänelle antautumista EI, vaan kyllä ihminen saa kohdata TODELLAKIN
TODELLISUUDEN itsestään kuin Jumalastakin. ON TOSI KYSYMYKSESSÄ
siinä ei kysytä mitä ihminen on, vaan joutuu sen eteen MITÄ MIELTÄ JUMALA ON. Ja toden TOTTA Jumalan mieli ON AIVAN TOINEN KUIN TÄÄLLÄ YHDELLÄKÄÄN IHMISELLÄ.
Lakatkaa siis jo jauhamasta täydellisiä valheita TEHKÄÄ PARANNUS ja anokaa Jumalalta, että SAISITTE OLLA NOIDEN HARVOJEN PELASTETTUJEN joukossa.
ITSE, ette voi itseänne pelastaa millään. Ainoastaan Jumala voi ihmisen pelastaa SELLAISEN IHMISEN JOKA TODELLA NÖYRTYY HÄNEN EDESSÄÄN.
ihmisten tietysti jotakin "lämpimikseen" puhua, että pysyisi joten kuten
pinnalla.
Tässä tulee Jeesuksen TOTUUS ASIASTA, ja joka EI tämän Jeesuksen sanoman edessä HÄTKÄHDÄ on jo itsensä puuduttanut.
"Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: 2. "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. 3. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. 4. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin.' 5. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; 6. ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. 7. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. 8. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. 9. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' 10. Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. 11. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. 12. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. 13. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen.' Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 14. Sillä MONET OVAT
KUTSUTUT, MUTTA HARVAT VALITUT" 15. Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoissa solmituksi."
Jumala toden totta kutsuu todella monia ja uskon, että jokaista kutsuu
pari tai kolme kertaa, mutta ketkä ottaa TODELLA VASTAAN tuon kutsun?
Sillä kun Jumala kutsuu, se ei olekaan leikin tekoa, se ei ole heppoisesti
Hänelle antautumista EI, vaan kyllä ihminen saa kohdata TODELLAKIN
TODELLISUUDEN itsestään kuin Jumalastakin. ON TOSI KYSYMYKSESSÄ
siinä ei kysytä mitä ihminen on, vaan joutuu sen eteen MITÄ MIELTÄ JUMALA ON. Ja toden TOTTA Jumalan mieli ON AIVAN TOINEN KUIN TÄÄLLÄ YHDELLÄKÄÄN IHMISELLÄ.
Lakatkaa siis jo jauhamasta täydellisiä valheita TEHKÄÄ PARANNUS ja anokaa Jumalalta, että SAISITTE OLLA NOIDEN HARVOJEN PELASTETTUJEN joukossa.
ITSE, ette voi itseänne pelastaa millään. Ainoastaan Jumala voi ihmisen pelastaa SELLAISEN IHMISEN JOKA TODELLA NÖYRTYY HÄNEN EDESSÄÄN.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Mistä voin tietää alanko uskomaan OIKEAAN jumalaan? On niin useita uskontoja ja jumalia, etten enää tiedä, mikä niistä on oikea ja mikä väärä. Miten voin saada tieteellisen tason varmuuden, että uskon OIKEAAN jumalaan? En halua elää elämääni, ja lopulta joutua helvettiin, koska uskoin väärin.
että Jumala elää ja, että Jeesus on Hänen luonaan voittajana, ja, että
Pyhä Henki annetaan taivaasta niiden johdattajaksi, oppaaksi totuuteen
jne... jotka kaipaavat VAIN ja ainoastaan pelastusta, Jumalan yhteyteen
pääsyä?
Oliko liian vaikeaa ymmärtää?
Se, että sinä kyselet tätä asiaa, niin on osoitus, että Jumala on sinua kuullut.
Hän tietää, että etsit todellakin totuutta mikä on Jumalasta ja näin kun sydämessäsi teet, Jumala varjelee sinua niin, ettet pääse väärään armoon, väärään rauhaan väärän Jumalan ja Jeesuksen vietäväksi.
Oletko lukenut tai kuullut tätä seuraavaa Jeesuksen sanaa;
"etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muukin tarvittava
tullaan antamaan."
Uskotko, että Jeesus puhui totta, että juuri noin myös tapahtuu?
Et vastannut kysymykseen. Juutalaiset ovat kanssasi erimieltä, koska heidän mielestä Jeesus ei täyttänyt Raamatun ennustusta tulevasta messiaasta. Luotanko siis juutalaisuuteen vai kritinuskoon? Entäs islaminusko jne...
Opetukset poikkeavat toisistaan, joten kuinka voin tietää mikä on oikea usko ja mikä edes on oikea uskonkirja?
kysymyksen ytimeen, mutta nyt kun et edes usko Jumalaan niin näenkin
sinulla ei ole mitään tarvetta saada tietää totuutta asiasta.
Ne jotka todella ovat Jumalan johdattamana sen edessä, että mistä tiedän
etten lähde väärän jumalan luomaan uskoon, niin asiahan on aivan yksinkertainen ja selvä, USKOMALLA MITÄ JEESUS ON SANONUT ja
olemalla Hänelle kuuliainen VOI päästä tielle jolla ET tule eksymään.
"Jeesus sanoo; "etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntansa (EI SIIS ENSIN SEURAKUNTAA)NIIN KAIKKI muukin tarvittava tullaan antamaan."
Silloin jos ei tätä Jeesuksen sanomaa usko ja noudata, niin väärää jumalaa
lähtee ja on seuraamassa.
SE ON NÄIN YKSINKERTAINEN, mutta mitä se tuo tullessaan, niin se ei olekaan helppoa ihmisen luonnolle. MUTTA muuta tietä EI OLE KUIN ITSENSÄ KADOTTAMISEN TIE, että Jumalan elämä Jeesuksessa VOI
alkaa.
Puheet olen heikko syntinen ja turvaudun vain Jumalaan ovat puppua.
Ihminen omalla uskon tiellä totta tosiaan pysyy tuollaisena, mutta kun mainostetaan tuon yhteydessä, että ollaan Jumalan lapsia uudesti syntyneitä
niin se on puppua.
"kysymyksen ytimeen, mutta nyt kun et edes usko Jumalaan niin näenkin
sinulla ei ole mitään tarvetta saada tietää totuutta asiasta."
En tiedä totuutta, koska ristiriidatonta totuutta ei ole minulle esitetty. Jos tiedät totuuden, niin miksi et sitä ristiriidattomasti osaa esittää. En usko jumaliin, koska totuutta ei ole esitetty.
"etten lähde väärän jumalan luomaan uskoon, niin asiahan on aivan yksinkertainen ja selvä, USKOMALLA MITÄ JEESUS ON SANONUT"
Juutalaiset ovat kanssasi erimieltä! Kuinka voit sanoa juutalaisia vääräuskoisiksi pelkästään siksi, etteivät he usko Jeesukseen Jumalan poikana? Heidän mielestä sinä olet vääräuskoinen! Nyt kun on ristiriita, niin kuinka voimme tietää totuuden, keneen uskoa? Täytyy olla joku menetelmä totuuden selvittämiseen. Mikä?
Oletko edes itse varma, että olet oikeassa? Vai onko kaikki sitä kuuluisaa uskoa, johon ei tarvitse muuta kuin altiutta huijatuksi tulemiselle?
Kon on tosi uskovainen, niin han rukoilee vilpittomasti JEESUKSEN KRISTUKSEN nimessa, ja KYSYY MIKA ON OIKEIN?
Niin HAN ilmoittaa PHENGEN VOIMALLA totuuden.
USKALLATKO KYSYA?
ristiriitaisuutta vaan se mikä tuota ristiriitaisuutta luo on ihmisten epäusko ja
muut jumalat jotka kaikki ovat yhdestä samasta perkeleestä.
Mitä juutalaisiin tulee, niin juutalaiset ovat ihmisiä EIVÄTKÄ JUMALA Luojamme.
Jos sinä olet uskomassa ihmisiin, niin kirottuna ristiriitaisuuksissa pysyt ja totuus
Luojasta jää pimentoon. Ps. kerran se kyllä sinullekin niin kuin kaikille ihmisille
valkenee, mutta jos ei tämän elämän aikana niin silloin on iankaikkinen ero
Jumalasta odottamassa.
Mitä varmuuteeni tulee, niin AIVAN VARMA olen Jeesuksessa. Olen Jumalan armosta saanut kohdata totuuden Jeesuksessa ja se totuus EI ole ristiriidassa
Jumalan ilmoittaman sanan kanssa.
Aivan varmaa siis on Jeesuksen sanoma ON TOTTA, "etsikää ENSIN Jumalaa
ja Hänen valtakuntaansa niin KAIKKI muukin tarvittava tullaan antamaan."
Sinulla ei ole uskoa Jeesukseen ja oletkin nyt vain etsimässä mikä on oikea jumala.
Jospa Jumala sinulle (jos et nyt ole vain provo) saisi antaa uskon Jeesukseen
uskon siihen sanomaan jonka Jeesus on tuonut, sillä JEESUS on ainut
oikean uskon alkaja ja täydelliseksi saattaja ei mikään, ei kukaan muu
EI PAAVALIKAAN.
Poikansa Jumala lähetti (EIKÄ PAAVALIA)että maailma Hänen kauttaan pelastuisi.
SE tehtävä mikä Paavalilla OLI on aivan toinen kuin Jeesuksella.
JEESUS PITÄÄ TULLA YKKÖSEKSI vasta sitten ihminen voi alkaa näkemään
OIKEIN.
Ps. kirjoittamiseeni tulee tauko pääse koneelle ennen kuin ensiviikolla.
Ei ole parempaa ihmisellä, kuin saada olla JUMALAN RAUHA SYDÄMESSÄ.
Jumala ei anna niin kuin maailma antaa (hetkellistä rauhaa) vaan pysyvän
rauhan joka käy yli ymmärryksen.
Vielä ps. jos todella siis tahdot (etkä vain turise, kunhan turiset) tulla tuntemaan
OIKEAN Jumalan, niin ala sydämessäsi anoa;"Jumala jos sinä olet olemassa,
niin johdata sinä minut yhteyteesi, totuuteesi." Jumala sen tekee, että
sisimmässäsi ilmoittaa mikä on Hänestä ja mikä ei.
En turise, enkä ole provo. Toivottavasti et ole itsekään.
"Mitä juutalaisiin tulee, niin juutalaiset ovat ihmisiä EIVÄTKÄ JUMALA Luojamme."
En ole väittänyt, että juutalaiset olisivat Jumala. Sanoin, että Jeesuksen aikaiset profeetat eivät uskoneet Jeesuksen täyttäneen Vanhan Testamentin ennustuksia tulevasta Messiaasta. Sivuutit koko juutalaisuuden opin yhdellä lauseella, naurettavaa. Juutalaiset voivat sanoa sinusta ihan samaa, he voivat pitää sinua harhauskoisena, koska Jeesus ei heidän mielestä ole Jumalan poika. Maailmassa on satoja uskontoja, joista kaikki voivat olla väärässä, mutta kaikki eivät voi olla oikeassa. Miten varmistamme, mikä on oikea ja väärä uskonto?
Juutalaiset ovat AIVAN VARMOJA Jumalasta, joka ei ole vielä lähettänyt Messiasta. He ovat Jumalan armosta saaneet kohdata totuuden. Kuka vaan voi pelata tuota peliä. Nyt kun on opillinen ristiriita, niin miten voimme varmistaa, mikä totuus todella on? Pelkkä vakuuttelu ei siis riitä. Molemmat osapuolet voivat jankuttaa varmuuttaan auringon nousuun, mutta se ei tee totuudesta totta.
Varmuutesi perustuu uskoon, jolle totuus ei ole välttämätön. Lisäksi uskon avulla voit tehdä kuvitteellisen tutuuden. Oletkohan langennut tuollaiselle tielle uskosi kanssa? Miten voit tietää oletko vai et?
"Ala sydämessäsi anoa;"Jumala jos sinä olet olemassa, niin johdata sinä minut yhteyteesi, totuuteesi.""
Jos teen tuon kaiken juuri kuten pyysit (100% oikein), eikä mitään tapahdu, niin tarkoittaako se, ettei Jumalaa ole olemassa? Ja jos mitään ei tapahdu, niin oletko valmis harkitsemaan uudelleen omaa uskoasi?
ps. toivon, että laitat vastaukseen enemmän ajatusta ja pohdiskelua, kuin aiempiin vastauksiisi.
Mikä on tosiuskovainen? Kuka tosiuskovaisuuden määrittelee?
Uskallan kysyä, mutta jos mitään ei tapahdu, niin uskallatko myöntää, että Jumalaa ei ole olemassa?
Vai miten tämän pitäisi toimia?
provo, etkä myöskään turhan turisija.
Tiedätkö jos sinä nyt todella aidolla sydämellä kyselet, MIKÄ ON TOTUUS,
niin voit sen tulla löytämään.
Mutta löydätkö sen, riippuu mistä sitä etsit, sillä jos etsit totuutta itsestäsi ja
pidät totuutena sitä mitä omassa mielessäsi liikkuu, niin Jumalan totuus ei
kirkastu.
Toisekseen jos etsit totuutta ihmisiltä, niin senhän olet jo nähnytkin sehän on
täydellistä sekasoppaa josta EI ihminen todella voi ottaa selville MIKÄ SE
TOTUUS ON, keiden sanoma on todellakin Jumalasta.
Kolmanneksi jos etsit totuutta eri seurakunnista et tule sitä löytämään.
Kaikki nämä tahot johtavat omiin totuuksiinsa joilla millään ei ole mitään tekemistä Jumalan totuuden, uskon kanssa.
Niillä kaikilla on vain nimi, että uskovat, mutta mihin uskovat, niin tuo usko
ei kohdistu todellakaan Jumalaan ja siksipä näitä eri uskoja on syntynyt
kun kavala käärme ei omista yhtä uskoa, vaan niitä uskoja on tällä valheen herralla jakaa vaikka jok ikiselle ihmiselle omansa.
Loppujen lopuksi KAIKKIAHAN voi sanoa uskoviksi, sillä jokainen omaa
jonkun uskon. Uskoahan se on ateisteillakin, he uskovat, että Jumalaa
ei ole, juutalaiset joista sinä puhuit uskoivat siihen käsitykseensä, että
Jeesus ei ollut Jumalan Poika jne...
Jeesus EI turhaan sanonut,"löytäneekö Hän uskoa maan päältä, kun Hän tulee."
Uskoja täällä piisaa ja uskovia, mutta sitä uskoa josta Jeesus puhuu, niin
sitä on vähän.
No nyt takerrutaan," EI se nyt voi noin olla, Jumalahan on rakkaus ja tahtoo,
että kaikki ihmiset pelastuisivat jne..."
Jeesusko siis puhui puppua? Jeesusko EI nähnyt, tämän ajanko ihmiset tietävät, näkevät paremmin?
EI vaan kyllä Jeesus OLI enemmän kuin oikeassa.
Nyt ollaan ymmällä, kun kerta noin on, että vähän on uskoa joka kelpaa, harvat
vain pelastuvat, mitä tässä, laitetaan "lekkeriksi" tai jotain muuta vastaavaa...
Näiden Jeesuksen sanojen tarkoitus EI ole se, että aletaan tuijottaa, harvat valitsevat pelastuksen tien,eikä uskoa löydy, vaan tämän Jeesuksen sanoman
tarkoitus on, että ihminen havahtuisi, niin "minne minä kuljen, olenko minä
harvojen joukossa onko uskoni oikea jne... Jeesuksen sanan tarkoitus on johdattaa ihminen
parannukseen totiseen kääntymykseen Jumalan puoleen, "etsimään Jumalaa
ja Hänen valtakuntaansa."
Se, että ihmiset etsii täällä seurakuntaa, omanlaistansa uskoa jne...niin
EI sillä olla harvojen joukossa vaan suuressa tai vähemmän suuressa massassa.
Näin tullaan tähän, kun sanot; "Juutalaiset voivat sanoa sinusta ihan samaa, he voivat pitää sinua harhauskoisena, koska Jeesus ei heidän mielestä ole Jumalan poika."
Tämä ei koske vain Juutalaisia, että he pitävät muita harhauskoisina, vaan
näinhän tekevät KAIKKI eri lahkot ja lohkot suurimmasta pienenpään,
"muut ovat harhauskoisia ME EMME ja kun liityt meihin pelastut jne...
Tämä pätee siis ihan kaikessa esim. ne jotka uskoo ateistin tavalla heillekin kaikki muut ovat harhaoppisia.
Harhaoppeja ON siis todella paljon, mutta on vain YKSI OPPI YLITSE MUIDEN
ja se saadaan vain ja ainoastaan Jumalalta.
No nyt pitää lopettaa jatkan, kun tulee tilaisuus.
Kiitos vastauksesta!
Toivoin kuitenkin edellisen vastaukseni lopussa, että laitat vastaukseesi enemmän ajatusta ja pohdiskelua. Ajatus ja pohdiskelu ei synny vastauksen pituudella vaan sisällöllä. Yksinkertainen saarnaus, vääristely ja argumenttivirheet eivät ole merkki hyvästä ajattelusta. Tarkennan asiaa:
Sanoit, että ateistit ovat uskovaisia, koska uskovat, että Jumalaa ei ole olemassa. Ja juutalaiset uskovat, että Jeesus ei ollut Jumalan poika.
Tässä osoitit tietämättömyytesi ja välinpitämättömyytesi. Ateismi ei ole uskonto - ateismi on teistisen väitteen HYLKÄÄMISTÄ jumalien olemassaolosta. Kuvitteellinen esimerrki, jos uskoisit, että x on olemassa ja minä puolestani hylkäisin väitteesi, koska todisteita ei ole, minun ei tarvitse osoittaa, että a,b,c tai d on olemassa. Ei tarvita uskoa, että x ei ole olemassa, koska todisteiden puute (tiedon puute) tekee uskomisesta irrationaalisen. Ateismi ei ole oppi, ideologia, elämänkatsomus jne, vaan yksinkertaisesti yhden väitteen hylkääminen yhteen asiaan - jumalan olemassaoloon.
Juutalaisuuskaan ei ole uskoa siihen, että Jeesus ei ole Jumalan poika. Juutalaisuuden uskonoppi on riippumaton Jeesuksesta.
Itse uskon moniin asioihin, mutta minulla ei tarvitse olla asoihin uskoa.
-uskon, että aurinko nousee
-uskon auringonnousuun
Olet edelleen jumittunut omaan etukäteisoletukseen, että Jeesus on Jumalan poika ja pelastaja - tie totuuteen. Hylkää oletuksesi ja pohdi, miksi jotkut ovat kanssasi eri mieltä ja kumpi puoli on itseasiassa oikeassa, vai onko kukaan! Sivuutit koko pohdinnan sanomalla, että kaikki pitävät toisiaan harhauskoisina. Vastauksellasi ei ole selittävää voimaa asian ytimelle - mistä tiedämme, kuka on oikeassa.
Toivon, että pystyt vastaamaan vetoamatta auktoriteettiin (Raamattuun), koska kysyn sinun henkilökohtaisia mielipiteitä. Raamattua osaan lukea itsekin. Minä puolestani olen vetoamatta Kalevalaan tms, koska osaat lukea itsekin.
Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen:
Mistä tiedät, että uskot siihen oikeaan totuuteen? Entä jos jokin muu uskonto tai ei-uskonto onkin oikeassa, ja sinun tämänhetkinen uskosi väärässä?
Toivon vastauksessasi pohdintaa, logiikka ja rationaalisuutta.
ps. mitä, jos alan sydämessäsi anoa;"Jumala jos sinä olet olemassa, niin johdata sinä minut yhteyteesi, totuuteesi", ja teen sen kaiken 100% oikein. Etsin juuri oikeaa totuutta, en etsi sitä itsestäni enkä pidä totuutena sitä mikä mielessäni liikkuu, en etsi totuutta ihmisiltä enkä seurakunnilta. Teen siis kaiken kuten pitää, mutta silti Jumalan totuus ei valaistu, niin silloin Jumalaa ei ole olemassa?
pyysit enemmän pohdintaa, nyt pyydät myös logiikkaa (järkeilyä)
rationaalisuutta (järkevyyttä.)
Tuosta pohdinnasta, voitko miettiä, ymmärtää mitä on, kun asia onkin aivan
selvä?
Ota avuksi itselläsi asioita jotka sinulle ovat selviä, pitääkö sinun silti vielä
pohtia?
Mitä järkeilyyn tulee, niin maallisissa asioissa voidaan järkeillä ja pähkäillä,
mutta Jumala uskossa järki, pähkäily ei tee muuta kuin hallaa.
Ihminen ei siis oman järkeilynsä kanssa tule tuntemaan Luojaansa,
vaan omalla järjellä kukin luo oman jumalansa jolla ei ole mitään tekemistä
Luojan kanssa.
Näin jos pyydät minua järkeilemään ja pohtimaan asioita jotka Jumalan armosta olen tullut todeksi elämään ja tiedän näin mistä puhun ja mitä puhun,
niin en voi toivettasi täyttää.
Sinä saat pohtia, mutta älä vain pohdi, vaan pyydä, että Jumala jos sinä olet
olemassa, niin anna minun se ymmärtää jne....
Se tahdotko sinä todella tulla tuntemaan Jumalan Luojamme, totuuden
niin sillä on merkityksensä. Jumala näkee sydämesi en minä eikä kukaan
muukaan ihminen.
Minä näen sinulla olevan pelkkää epäuskoa Jumalaa kohtaan ja yrität minuakin tuohon epäuskoon, kun sanot,"Olet edelleen jumittunut omaan etukäteisoletukseen, että Jeesus on Jumalan poika ja pelastaja - tie totuuteen. Hylkää oletuksesi ja pohdi, miksi jotkut ovat kanssasi eri mieltä ja kumpi puoli on itseasiassa oikeassa, vai onko kukaan"
Voin sanoa sinulle, että jos tarkoituksesi on vain minun saaminen pois
Jumalan yhteydestä, niin voimme lopettaa keskustelun, sillä siinä et tule
onnistumaan. Mutta jos sinulla on vilpitön halu päästä myös Jumalan yhteyteen
niin mielelläni keskustelen.
Pyydät siis minua hylkäämään Jumalalta saadun uskon ja näin Hänen yhteytensä, sanot, että vain oletan asioita, mutta asia on niin, en oleta en luule
vaan Jumalan armosta tiedän.
Eikä tie Jumalan yhteyteen ole käynyt hokkus pokkus maisesti se on ollut pitkä
"nisunjyvän" kuoleman tie.
Tuolla tiellä itsellänikin epäusko vaivasi ja niin, että olin tuskassa.
Epäuskoni ei kohdistunut Jumalan olemassa oloon eikä koko raamatun sanomaan, vaan siihen voiko Jumala minua enää pelastaa kun olin mitä
olin niskuroija jne...
Mitä raamattuun tulee, niin ei kirjaimet ole minulle uskoa antaneet, eivät kirjaimet ketään pelasta vaikka miten paljon tavaisi raamatun sanaa kirjainten
mukaan. Tästä on Jeesuksen sana raamatussa aivan selvä ja selkeä,
jonka Jumalan Totuuden Henki on saanut kirkastaa.
Näin kun rinnastat kalevalan raamattuun, niin toki kaikki ne voivat lukea kumpaakin jotka osaavat lukea, mutta lukea kalevalaa on aivan toista kun
lukea raamattua. Kalevalan sanoman ymmärtää lukemalla, mutta raamatun
sanomaa EI YMMÄRRÄ.
Mitä tämä tarkoittaa EI YMMÄRRÄ, niin sitä, että raamatun sana EI aukea
tosta noin vain OIKEIN.
Raamatun sana aukeaa totta kai jokaiselle, mutta ilman Jumalan Hengen
vaikutusta se aukeaa väärin, koska se aukeaa vain jokaisen ihmisen omien
mieltymysten mukaan. Siksipä noita eri uskon suuntia on syntynyt pilvin
pimein. Jumalan Henki johdattaa YHTEEN USKOON kaikki joita Jumalan Henki saa johdattaa. Jumala ei ole jaettu. Jumala ei ole jakomielinen.
Jumala on YKSI ja Hänen sanansa on niin ja aamen.
Mitä atesteihin tulee, niin en puhunut heidän yhteydessään "uskonnosta",
vaan uskovaisuudesta, sillä hehän USKOVAT ettei Jumalaa ole.
Yksinkertaista etkö huomaa, EI uskoa voi rajata uskonnollisuuteen,
KAIKKI ihmiset uskovat johonkin, jotakin.
Mitä tulee välinpitämättömyyteen, niin en tiedä mistä tuollaisen repäisit?
Oletko itse kenties välinpitämätön sielusi suhteen tai jotenkin muutoin?
Jos olisin välinpitämätön en täällä kirjoittasi sanaakaan.
Nyt kun tiedän, näen, elän totuuden, totuudessa, niin sisimmässäni aina
pyydän Jumala herätä sinä ihmisiä, että yhä useampi saisi tulla näkemään
elämään todeksi Jumalan sanan kohdallaan.
Kaikillehan tulee kerran todeksi Jumalan sanan totuus, Jumala, mutta se ei enää auta kun tästä ajasta lähdetään pois. SE, että tiedän TÄÄLLÄ ajassa
ON totuus Jumalassa kohdattava, niin se ei suinkaan saa aikaan välinpitämättömyyttä. Välinpitämättömyys on aivan muualla siellä jossa palvellaan kavalaa käärmettä.
Nyt kun toin esille tuon josta toivotaan vaikenemista siksi, että se saa ihmiset
levottomiksi, tai kun se voi loukata sitä omaa uskoa, ja se vaan on sellainen
asia josta tahdotaan vaieta niin kuin ei se nyt kuulu tähän elämään, nyt riemuitaan, eletään huolettomana jne..
Lienetkö nyt itsekin sellainen joka kieltää koko asian ja luulee ja tahtoo
vain ajatella, haihdumme vain pois kun elämä täällä päättyy?
Sanot,"Kuvitteellinen esimerrki, jos uskoisit, että x on olemassa ja minä puolestani hylkäisin väitteesi,"
Tämähän on nyt totta, ei kuviteltu. Minä uskon ja tiedän, että Jumala on
ja että Hän on lähettänyt tänne oman Poikansa elämään, kärsimään ja kuolemaan kaikkien ihmisten syntien tähden, valmistaen näin pääsyn takaisin yhteyteensä, ja sinä olet tuon tosiasian kumonnut.
Mitä juutalaisuuteen tulee, niin toki tuohon uskomukseen kuuluu muutakin uskoa, kuin että ei uskota Jeesusta Jumalan Pojaksi. Ei kai ole tarkoitus
käydä läpi kaikkien uskomusten, uskontojen uskon oppia, uskoa?
Sanot,"Itse uskon moniin asioihin, mutta minulla ei tarvitse olla asoihin uskoa.
-uskon, että aurinko nousee
-uskon auringonnousuun"
Nyt olet sekoittanut uskon ja näkemisen.
Ei siinä kysytä mitään uskoa, jonka näet se on siinä voit katsella tai
kosketella jos on jokin esine, tavara näkyvä kappale jne...
Näkymättömään tarvitaan USKOA, mutta niin kuin on tullut ilmi uskoja on
lukematon määrä vääriä, vain YKSI USKO ON OIKEA.
Oikean uskon voi vain ja ainoastaan antaa Jumala.
Sanot edelleen,"Olet edelleen jumittunut omaan etukäteisoletukseen, että Jeesus on Jumalan poika ja pelastaja - tie totuuteen. Hylkää oletuksesi ja pohdi, miksi jotkut ovat kanssasi eri mieltä ja kumpi puoli on itseasiassa oikeassa, vai onko kukaan! "
Se, että Jeesus on Jumalan Poika Vapahtaja EI ole mikään oletus, vaan se on
noin ja aamen.
Eikä näissä missään eri uskon ryhmissä tuota vastaan olla, vaan itse Jeesuksen sanomaa vastaan ollaan. Jeesuksen sanoma"etsimisestä,
anomisesta, kolkuttamisesta, käymisestä ahtaasta portista jne... niitä ei
noteerata ja näin pysytään omissa uskoissa vajaina jatkuvina armon kerjäläisinä jne....
Mitä tulee siihen, että täällä pidetään harhauskoisina kaikkia jotka ovat
"meidän porukan" ulkopuolella niin näin se todellisuudessa on eikä se muutoin voisi ollakaan.
Mutta siinäpä se kun ollaan toinen toiselle harhaoppisia ja se on loputonta
Näin sitten tulee teilatuksi harhaopiksi ja jos en sanoisi pahimmaksi sellaiseksi
se oppi jonka Jumala itse on saanut kirkastaa ihmiselle.
Siinä sitä on soppaa.
Mutta tästä sopasta ON pois pääsy niille jotka VAIN TAHTOVAT siitä pois päästä. Se ei ole helppoa, mutta se on vain YKSI TODELLINEN JUMALAN
SIUNAAMA tie joka Hänen yhteyteensä vie.
(itse olen JUMALAN ARMOSTA tuon tien saanut kulkea nyt saan kiittää
Jumalaa KAIKESTA mitä on ollut ja nyt on. Saan elää Jumalan rauha sisimmässäni. Murhe mikä nyt on on aivan toista, kun silloin kun eli erossa
Jumalasta synnit taakkana jne...
"Mistä tiedät, että uskot siihen oikeaan totuuteen? Entä jos jokin muu uskonto tai ei-uskonto onkin oikeassa, ja sinun tämänhetkinen uskosi väärässä?"
Kun sanot, että raamattu olisi auktoriteettini, niin ei kirja ole auktoriteetti
vaan Jumala itse.
Näillä ihmisopin uskovilla raamattu on sivuuttanut itse Jumalan ja voi
sanoa kirja on heille auktoriteetti.
Se mitä raamatusta itse sain, niin en muuta kuin tuomion sanaa, sana ei siis avautunut mitenkään. Vaikka miten pyysin, että Jumala minullekin sanansa kirkastaisi, niin ei. Kirja pysyi lukittuna. Näin en tiedä mitään tuosta kirjanoppineisuudesta, kun en saanut uskoa kirjan kautta, vaan sisimmässäni
Jumala puhui. Kävin kamppailut sisimmässäni YKSIN JUMALAN kanssa.
(siksipä täällä kun puhutaan, että jonkun ihmisen lyönneistä toipuminen
on vienyt pitkään, niin tällainen ihminen EI ole alkuunkaan tullut näkemään
TOTUUTTA.)
Jumalan Henki kun saa vaikuttaa ihmisessä silloin ihminen EI OLE SYYTTÄMÄSSÄ AINUTTAKAAN MUUTA IHMISTÄ tilastaan vaan VAIN ITSEÄÄN.
Kun puhutaan syyttäjä hengestä, niin tuollainen ihminen joka syyttää
toista ihmistä on juuri tuon saatanan syyttäjä hengen asialla.
Se, että minä tiedän Jumala elää ja Poika on asuinsijan minussa saanut,
ei ketään toista voi vakuuttaa, mutta niin kuin olen sanonut, jos ihminen tahtoo
tulla tuntemaan TODELLAKIN JUMALAN TOTUUDEN, JUMALAN, niin
silloin hän myös tulee tuntemaan, ei hokkus pokkus tosta vain, vaan
Jumalan ajalla kaikki hoituu ei niin kuin ihmismieli ajattelee ja tahtoo
vaan Jumalan mielen ja tahdon mukaan.
"ps. mitä, jos alan sydämessäsi anoa;"Jumala jos sinä olet olemassa, niin johdata sinä minut yhteyteesi, totuuteesi", ja teen sen kaiken 100% oikein. Etsin juuri oikeaa totuutta, en etsi sitä itsestäni enkä pidä totuutena sitä mikä mielessäni liikkuu, en etsi totuutta ihmisiltä enkä seurakunnilta. Teen siis kaiken kuten pitää, mutta silti Jumalan totuus ei valaistu, niin silloin Jumalaa ei ole olemassa? "
Näin on, "jos ihminen tahtoo
tulla tuntemaan TODELLAKIN JUMALAN TOTUUDEN, JUMALAN, niin
silloin hän myös tulee tuntemaan, ei hokkus pokkus tosta vain, vaan
Jumalan ajalla kaikki hoituu ei niin kuin ihmismieli ajattelee ja tahtoo
vaan Jumalan mielen ja tahdon mukaan."
Ei ihmisen epäusko tee tyhjäksi Jumalan olemassa oloa, ei Hänen sanaansa.
JOkainen uskova ja VILPITON ihminen saa tietaa totuuden PYHAN HENGEN VOIMALLA. Mutta se vaatii jotain : 1. VILPITTOMYYTTA
2. TUTKIMISTA (RAAMATTUA)
3. PALJON RUKOUSTA
4. HILJENTYMISTA kuuntelemaan Pyhan
Hengen hiljaista kuiskausta. ja halua elaa
Kristuksen opetusten mukaan.
kerran ei.
Jumalan luo tie käy vain niin kuin Jeesus sen on ilmoittanut KAIKKI muut tiet johtavat harhaan.
Jumalan luo tie kulkee nisunjyvän kuoleman tietä.
Tälle tielle voi päästä ainoastaan JUMALAN ARMOSTA.
Ydinsanoma ja tärkein on kuitenkin: synnit sovitettu.
Risti jakaa.
BK
Mitä synti on? Täytyykö moraalinen käsitykseni perustua Raamattuun ja Jeesuksen sovittamaan lakiin (mistä tuo laki löytyy?) ? Vai voiko moraalikäsitykseni olla itse luotu tai muuten 2000-luvulle soveltuva, vaikka se poikkeaisi Raamatun moraalineuvoista?
Sekö oikeuttaa sinua ivaamaan ja syyllistämään pedofilianne uhreja?
KAIKKI se on syntia, joka loitontaa/erottaa meita Jumalasta.
se, että eletään erossa Jumalasta omilla uskon teillä tai epäuskon teillä.
OMA USKON TIEKIN ON EPÄUSKON TIE.
ArmiK:han sen siinä!
Lihallista riitelyn halua ja muiden vähättelyä. Sitä se sinun elämäsi on. Jumalalta saatua tehtävää ei kirjoittelusi ole. Siitä todistaa sekin, että sinun piti tulla tälle palstalle itseäsi nostamaan ja muita alas painamaan, KUN JUTUT RAAMATTU-PALSTALLA KUIVUIVAT KOKOON. Sinun piti löytää jäynällesi jokin uusi purkukanava.
Rauhaa sinulla ei ole Jumalan kanssa.
Pahasti ja väärin sanottu.
jos näet, että Jumalan rauha on kirjoittajalla jota tuossa joku valheellisesti
mustamaalaa.
"SE ON NÄIN YKSINKERTAINEN, mutta mitä se tuo tullessaan, niin se ei olekaan helppoa ihmisen luonnolle. "
Sinun selitykset ei ainakaan yksinkertasia ja uskottavia ole. Mitä tarkoitat, ettei olekaan helppoa ihmisen luonnolle? Mikä? Miksi? Miten? Eikö olekaan helppoa ja yksinkertaista ihmisen luonnolle uskoa noihin uskomattomiin keksittyihin selityksiin ja juttuihin.
"Hän tietää, että etsit todellakin totuutta mikä on Jumalasta ja näin kun sydämessäsi teet, Jumala varjelee sinua niin, ettet pääse väärään armoon, väärään rauhaan väärän Jumalan ja Jeesuksen vietäväksi."
Mikä on väärä rauha, väärä armo, väärä Jumala. Sinäkö sen pystyt määrittelemään? Sen määrittelee mielestäni yksin Pyhä Jumala, joka on meille ihmisille armollinen.
"Sillä kun Jumala kutsuu, se ei olekaan leikin tekoa, se ei ole heppoisesti
Hänelle antautumista EI, vaan kyllä ihminen saa kohdata TODELLAKIN
TODELLISUUDEN itsestään kuin Jumalastakin. ON TOSI KYSYMYKSESSÄ"
Kyllä ymmärrettiin, että kaikki on sinun mielestä hyvin vakavaa ja ankaraa ja pelottavaa. Pitää vaan henkihieverissä uskoa oljenkorteen jonka uskoo pelastavan....
"Ainoastaan Jumala voi ihmisen pelastaa SELLAISEN IHMISEN JOKA TODELLA NÖYRTYY HÄNEN EDESSÄÄN. "
Ja sinäkö tuon nöyrtymisen ymmärrät ja määrittelet oikein? Ehkä kannattaisi joskus ottaa ne tietynväriset lasit pois silmiltään ja miettiä sitä nöyryyttä vähän uudesta kulmasta....
ottaa" SUOMUT" SILMISTÄ ja näin nyt todella näen, KIITOS SIITÄ JUMALALLE.
Näin kun et näe, niin pyydä, että Jumala sinun silmäsi avaisi, sillä sokeana olet ja pysyt harhassa.
Ja näin ArmiK syyllistyi taas kerran väärän todistuksen lausumiseen lähimmäisestään.
itse mistä toista olet syyttämässä, joten jos et tahdo pirua palvella TEE PARANNUS.
Todellakin ArmiK, jos et tahdo pirua palvella TEE PARANNUS synnistäsi.
""etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muukin tarvittava
tullaan antamaan."
Tässä usein vl:ät luulee, että kehoitetaan epäuskoisia etsimään Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, jolla usein tarkoitetaan maan päällä olevaa pientä joukkoa (vanhoillislestadiolaiset), vaikkakin Jeesus tässä vuorisaarnassa puhuu tämän saman sanan myös heille, jotka jo ovat löytäneet Jumalan valtakunnan. Miksi kehoittaa jo Jumalan valtakunnan löytäneitä etsimään Jumalan valtakuntaa? Ei ole kysymys minkään paikan etsinnästä, vaan niinkuin Raamatun paikka osoittaa :" Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja HÄNEN VANHURSKAUTTAAN" Siis vanhurskautta meidän tulee etsiä ja haluta. Ja mikä on tämä' vanhurskaus: Jumalan armolahja Jeesuksessa Kristuksessa.
Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille omaksi, jotka uskovat. Miksi? Kristuksen lunastuksen tähden.
Oikein kirjoitat!
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa..."
Siis ihmisen pitää itse etsiä!!!
Wehan opin mukaan langennut ihminen ei voi edes etsiä eikä tehdä
hengellistä ratkaisua Jumalan puoleen!!!
Hänen oppinsa mukaan riittää, kunhan lapsen vanhemmat etsivät lapsen
puolesta!!!
Lapsen etsiminen olisi farisealaisuutta.
Ei Raamatussa ole suotta kirjoitettu:
"Anova saa, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan."
"Etsikää ENSIN JUMALAA ja Hänen valtakuntaansa, niin KAIKKI muukin
tarvittava tullaan antamaan."
Tämä ei suinkaan tarkoita ETSI SEURAKUNTA....
VAAN JUURI niinkuin siinä selvästi sanotaan, ETSIKÄÄ ENSIN JUMALAA....
Mutta ketkä etsii Jumalaa, niin ainoastaan ne jotka ovat Jumalan Hengen
vaikutuksesta HERÄTETYT näkemään, "MINÄ HUKUN"
Ihmiset jotka ovat TODEN EDESSÄ EN voi itseäni auttaa, en pelastaa NIILLÄ EI
ole muuta mahdollisuutta, kun ETSIÄ Jumalaa HÄNEN ARMAHDUSTAAN
POJASSAAN.
EI Jeesus turhaan sanonut; ETSIVÄ LÖYTÄÄ, KOLKUTTAVALLE AVATAAN,
ANOVA SAA. Ne jotka Jeesuksen sanomaa vastaan pullikoi ovat täydellisessä
harhassa .
Ne jotka ottavat itse pelastuksen itselleen OVAT HARHASSA.
"Mutta ketkä etsii Jumalaa..."
Sinutko on asetettu muiden sydämen valvojaksi? Mitäpä sinä pientä päätäsi vaivaamaan ArmiK-kultaseni sillä, kun et kuitenkaan kenenkään sydämeen näe, ja hengetkin olet kaikki nämä vuodet aivan väärin "haistanut".
Raamattu-palstalla kaiken saatanallisen touhusi vuosia todennut
ovat etsimässä Jumalaa Jumalan tahdon tiellä EIVÄT OLE piilossa.
EI vaan kyllä Jumalan Hengen johdatuksessa tai jo Hänen omansa
TUNTEVAT toisensa, SE ON TOTUUS.
Joten aivan turhaa on venkoilla sanoen, ei sitä voi tietää.
VAIKKA onhan se niin, tuon asian voivat TIETÄÄ AINOASTAAN NE
jotka ovat Jumalan Hengen johdatuksessa tai jo Hänen omiaan.
Että näin. Oman tahdon uskon tiellä venkoillaan EIKÄ tulla Jumalan
totuutta tuntemaan.
Sinä joka tahdot päästä tuntemaan Jumalan totuuden niin tulet sen myös löytämään KUN VAIN lähdet Jumalan tahdon tielle ETSIMÄÄN ENSIN JUMALAA... TIEDÄTKÖ JUMALA ELÄÄ ja Hän näkee sydämesi vilpittömälle
sydämelle Jumala puhuu, mutta vilpilliselle EI.
Jumala ei pelasta, eikä tuomitse, vaan kaikkivaltias Kristus.
Ole ilmeisesti muslimi, tai JT.
päätä ei hätää sinun sanomassasi.
Mitä vikaa islaminuskossa tai muissa uskonnoissa??
Kaikki uskonnot ovat yhtä oikeassa.
Pystytkö TODISTAMAAN, että eivät? Uskallatko edes yrittää?
Allah = feikkijumala
Muhammed = hullu pedofiili
Koraani =sekopäinen satuteos
Jumala = sekopäinen massamurhaaja ja orjuuttaja
Jumala....
vielä...
- epäoikeudenmukainen tuomitsija
- turhamainen pelleilijä (laitanpa oman poikani kuolemaan, ja vain ne jotka uskovat että olen tosissani, enkä armahda muuta kuin tuon kuoleman perusteella voi heittää kadotukseen)
- julma naureskelija, joka on jättänyt epäselvät kirjoitukset eri puolille maailmaa, mitkä ne ovatkaan ne oikeat...., jotta ihmiset saisivat vihata, solvata toisiaan hänen totuutensa "dokumenteista" kiistellen
EI TODELLAKAAN
Siispä meidän Jumalakuvassamme on vikaa, ON.
Onko päätä tässä
Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle
Joh 5;22
Tämä ei sitten pidä sisällään VL tuomioita, eikä saatanalle sitomisia.
Onko "paukkuja" kommentoida asiaa, ei minua?
sanomaan "ne jotka todella ovat etsimässä Jumalaa Jumalan tahdon tiellä EIVÄT OLE piilossa.
EI vaan kyllä Jumalan Hengen johdatuksessa tai jo Hänen omansa
TUNTEVAT toisensa, SE ON TOTUUS.
Joten aivan turhaa on venkoilla sanoen, ei sitä voi tietää.
VAIKKA onhan se niin, tuon asian voivat TIETÄÄ AINOASTAAN NE
jotka ovat Jumalan Hengen johdatuksessa tai jo Hänen omiaan.
Että näin. Oman tahdon uskon tiellä venkoillaan EIKÄ tulla Jumalan
totuutta tuntemaan.
Sinä joka tahdot päästä tuntemaan Jumalan totuuden niin tulet sen myös löytämään KUN VAIN lähdet Jumalan tahdon tielle ETSIMÄÄN ENSIN JUMALAA... TIEDÄTKÖ JUMALA ELÄÄ ja Hän näkee sydämesi vilpittömälle
sydämelle Jumala puhuu, mutta vilpilliselle EI. "
TULI SANOMA, "Jumala ei pelasta, eikä tuomitse, vaan kaikkivaltias Kristus.
Ole ilmeisesti muslimi, tai JT."
Tuohon jälkimmäiseen sanoin, "tuossa ei ole päätä eikä häntää."
Se kristus jossa tuossa puhutaan on antikristus joka on luonut omat oppinsa
ja joita oppeja ihmisten ON TODELLA HELPPO NIELLÄ.
Mistä erottaa antikristuksen ja Jumalan Pojan. Antikristus kieltää Pojan sanoman se ei siedä sitä sanomaa JA TOTTAKAI se ottaa kuinka muutoin juuri
raamatusta sanan paikkoja joilla se kumoaa Jeesuksen sanoman Jumalan totuuden.
Jumalan Henki EI ihmisessä kumoa toista Jumalan sanaa.
Jeesus sanoo; "etsikää ENSIN JUMALAA ja Hänen valtakuntaansa niin kaikki
muukin tarvittava teille tullaan antamaan." Voiko olla enää selvempää sanomaa siitä mikä on tie pelastukseen?
Jeesus sanoo edelleen, "EI KUKAAN VOI TULLA MINUN TYKÖNI, ELLEI
JUMALA HÄNTÄ MINULLE ANNA."
Antikristus on tehnyt itsestään ylivedon ja tässä ylivedossa Jumalalla EI ole
mitään tekemistä.
Antikristus hehkuttaa itseään ja ne jotka sen pauloissa ovat ovat täydellisesti sen ulkopuolella mikä on Jumalasta.
se selittää tarkalleen jo kirjaintenkin mukaan miten on,"Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä." 18. Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi. 19. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee. 20. Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette. 21. Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo. 22. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, 23. että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. 24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. 25. Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää. 26. Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. 27. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. 28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä 29. ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen. 30. En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt."
ALLAH = Jumala arabiaksi
DEI =Jumala Romaniaksi
GOD =Jumala Englanniksi
DIO =Jumala Italiaksi
BOH =Jumala Slovakiaksi ja
JUMALA=Jumala Suomeksi
Jos sivistyksessasi oli aukko niin toivon ettet ole niin ylivertainen, etta aliarvostat
Arabi Juutalaisen, Kristityn tai muslimin JUMALAA koska meilla kaikilla on yhteinen
esi-isa Aabraham, ja he kun puhuvat Arabiaa on se heidan kielellaan ALLAH.
Koraanissakin on kertomuksia Jeesuksesta ja muita raamatun kertomuksia.
"Ne jotka ottavat itse pelastuksen itselleen OVAT HARHASSA. "
Näinpä pelastusta ei löydy kuulemalla äänellistä synninpäästöä, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen Hänen lunastuksensa tähden ja tunnustamalla suullaan Hänet Herrakseen.
Tässä on vielä se iso MUTTA, sanon sen sinulle hyvä kirjoittaja-ystävä (Krista22 ?) uskoitpa tai et: tämä henkilö, jonka kanssa nyt tässä viestitit, on ennen kirjoittanut nimimerkillä ArmiK, lähinnä Raamattu-palstalla, ѕaatanallista muiden ihmisten halveksuntaa jo vuosia. Hän on kovin onneton ihminen, jonka elämän pääsisältö on repiä muiden uskoa. Vaikka hän kirjoittaisi teoriassa kuinka oikeankin kuuloista asiaa, hän mittaa omalla itsellään ja omilla kokemuksillaan sitä, onko joku lopulta mennyt kaitaa tietä ahtaasta portista sisään ja uskooko tämä oikein.
Hänen pääteesinsä on, että Jumala johtaa yhteen ja samaan uskoon: se on se usko, joka ArmiK:lla nyt on. Siksi kaikki hänen mielipiteestään eroava on "ѕaatanasta". Itseään hän ei voi koetella, kas, kun tämä olisi häneltä epäuskoa ja "Pyhän Hengen pilkkaa".
Voit testata tätä asiaa kysymällä ArmiK:lta. Tai vaihtoehtoisesti voit alkaa hänen kanssaan pidempään keskusteluun ja aika vuorenvarmasti näyttää sinullekin sen, että ArmiK:n mielestä uskot väärin. Jos et halua uskoa minua, palataan asiaan esimerkiksi vuonna 2016. Silloin asia on sinullekin klaari.
ArmiK:n elämässä ei ole KETÄÄN toista ihmistä, joka uskoisi oikein. Kaikki ihmiset ovat hänen mielestään väärässä. Hän on toisen Raamattu-palstan kirjoittajan TeuvoSunin tavoin KÄYTÄNNÖSSÄ ainut, joka uskoo oikein. Käytännössä näin on, koska hän ei ole koskaan kyennyt osoittamaan ketään toista ahtaasta portista sisään käynyttä. Teoriassa hän siihen kehottaa, mutta yhtään "läpäissyttä" ei löydy. Muiden kriittiset reaktiot tai vastaansanomiset hän ottaa itsellensä oman vanhurskauden ja oikeassaolemisen meriittinä: maailman pilkkana ja vainona. Toisiaan ArmiK ja TeuvoSuni tosin pitävät antikristuksina ja väärinä opettajina. Että silleen.
Mitä äänelliseen vakuutukseen ja kanssaihmisen rohkaisemiseen tulee, se ei ole väärin. Eihän saarna ja vakuutus syntien sovituksesta mitenkään ole estämässä uskon syntyä tai vahvistumista, jollaisen ristiriidan vaikutelman luot tuossa virkkeessäsi.
toit kerran se tulee eteesi. Tiedän, että saat petettyä valheillasi monia, mutta
ne joille Jumala saa puhua he eivät valheitasi usko.
kun tämän näit, niin tuli saatanalle kiire lähettää oma valheellinen viesti varoitukseksi sinulle, että et vain pääsisi uskomaan sitä mikä on Jumalasta,
vaan retkahtaisit sen sanomiin valheisiin.
Saatanan piti oikein toden teolla mustamaalata sen jonka se on menettänyt.
Kaikessa tuossa mustamaalauksessa, niin tuollaista EI lähde kukaan uskomaan
jolle Jumala saa puhua, HE vievät asian Jumalalle ja odottavat Hänen vastaustaan asiasta.
Totuus Jumalassa on, että HÄN johdattaa OMANSA yhteen uskoon juuri niin kuin sanassa sanotaan, YKSI USKO, YKSI HERRA, YKSI HENKI jne...
JA NE JOTKA TUOTA ASIAA mitätöi EIVÄT TODEN TOTTA OLE JUMALAN ASIALLA, senhän pitäisi olla AIVAN päivän selvä asia.
Enkä ole siis yksin, vaan tunnen niitäkin joille Jumala saa puhua jotka
ovat johdetut YHTEEN samaan uskoon Jumalan AINOAAN USKOON.
Mitä ahtaasta portista sisään käyneisiin tulee EN OLE SANONUT, että olisin ainut, vaan ei ole Jumala vielä hyväksi nähnyt meitä yhdistää.KAIKESSA
ON vain odotettava Jumalan aikaa.
Joten tämänkin suhteen järkyttävää on nähdä miten ihminen palvelee täydellisesti saatanaa
kun tuo niin täydellistä valhetta kaikesta.
Valhe se on joka EI MUUTA VOI KUIN VALEHDELLA, on sitten kysymys
jostakin ihmisestä tai Jumalasta, niin valhe vääntää kieroon AINA.
Sinua todella kannattaa varoa.
Minäkin olen yksi sinun Raamattu-palstan aikaisista uhreistasi.
Sinä ArmiK et hyväksy missään asiassa eriävää mielipidettä.
Lauot totuuksiasi toisen ihmisen sydämen tilasta vain sillä perusteella, ovatko he samaa mieltä sinun kanssasi jokaisesta asiasta.
Toipuminen sinun lyönneistäsi kesti kauan.
Nimim "tässä näet" kuvittelee, että SRK olisi tuo "yksi ainoa oikea usko".
Raamatun mukaan tuo ei pidä paikkaansa, sillä SRK:n keskellä on suuria
erimielisyyksiä monista opillisista asioista, ja heidän
oppinsa muuttuu koko ajan. Tuo "yksi suuri joukko"
koostuu kaiksita kielistä ja kansanheimoista, mitä maan päällä on.
Muutama tuhat vl-läistä eivät täytä tätä kriteeriä!!!
Se on vain pieni itsekeskeinen lahkokunta, joita Raamattu kehoittaa
karttamaan!
Mitä jos koko kristinusko on lahkokunta, joka on ymmärtänyt alusta alkaen Jumalan tahdon väärin?? Entä jos juutalaisuus onkin ainoa oikea usko? Tai mitä jos KAIKKI uskonnot ovat väärässä? uskoisit siis turhaan.
"Mitä äänelliseen vakuutukseen ja kanssaihmisen rohkaisemiseen tulee, se ei ole väärin. Eihän saarna ja vakuutus syntien sovituksesta mitenkään ole estämässä uskon syntyä tai vahvistumista, jollaisen ristiriidan vaikutelman luot tuossa virkkeessäsi. "
Ei olekaan väärin. olen pahoillani, jos annoin tuon vaikutelman. Mutta kiitos ystävä sinulle varoituksesta!
meni valheet kuin voi kuumalle kivelle, murheellista.
Tuo jonka valheet uskot, niin samassa valheen hengessä vaellat.
Jumalan Hengessä EI suin päin uskota valheita. Ylipäätään Jumalan Hengessä
ei mustamaalata KETÄÄN IHMISTÄ. Mutta tiedätkö miksi täällä ainakin yksi sitä tekee? Siksi, että se henki mikä hänessä nyt vaikuttaa EI todellakaan voi sietää
ihmistä joka on Jumalan armosta saanut kohdata Vapahtajan Jeesuksen ja nyt
Hänessä tuo Jeesuksen Kristuksen sanomaa PELASTUKSEKSI.
Voin sanoa, täydellistä valhetta tuo toi joka toisesta ihmisestä puhui.
Otan tämän yhden valheen esille KOSKAAN en ole sanonut olen AINUT JUMALAN OMA, että olen AINUT Jumalan tahdon tien kulkija, olisin ainut
ahtaan portin kautta Jumalan valtakuntaan päässyt.
JOTEN mieti jäätkö uskomaan valheita vai tahdotko päästä uskomaan Jumalaa
JA NÄIN TOTUUTTA? Valheet vie kadotukseen Jumalan TOTUUS pelastukseen.
Mieti siis mistä annoit kiitoksen ja kenelle?Keneen ihminen yhtyy sen oma on
tämä on TOTUUS Jumalassa EI sitä kukaan ihminen voi muuksi muuttaa valheillaan.
"Jumalan Hengessä ei mustamaalata KETÄÄN IHMISTÄ", sanoo tässä ArmiK.
Vahinko vain, että hän itse ei ole noudattanut tätä ohjettaan.
Hän itse nimittäin on mustamaalannut ahkerasti soittelemalla ja kirjoittelemalla muista näitten selän takana.
Sitten kun tätä asiaa on häneltä kysynyt, hän on vain leimannut valehtelijaksi vaikka hänen selän takana kirjoittelustaan on sähköposteja todisteena.
Toipuminen tälläisesta "Jumalan omasta" on ollut pitkä ja kivulias prosessi.
Näinpä mm. tällä viestillsi kuitenkin tunnustit, että olet tuo salaperäinen ArmiK, joka samaa entistä suoltaa, vaikkakin nyt puskasta. Taitaa olla kaikki sinusta sanottu totta.
itseltäsi mitä olet tehnyt ja mitä teet täällä?
Valitettavasti sitä et pysty nyt tekemään, ei saatanan syyttäjä hengessä voida muuta kuin tuoda lokaa siitä joka on sen kynsistä pois päässyt Jumalan turviin.
Murheellista on, että nyt luulet olevasi oikean Jumalan palvelija, vaikka jo
sokeidenkin pitäisi nähdä mitä teet, että Jumalan Henki ei tuollaista saastaa
saa aikaiseksi.
Se, että Jumalan totuuden sana jota Jeesuksessa tuo, jos se jotakuta lyö
niin kuin lyö, niin silloin ei kannata lähteä syyttäjän puolelle vaan NÖYRTYÄ
ja kääntyä Jumalan puoleen anomaan, etsimään, kolkuttamaan, että
Jumala saisi tahtonsa tielle johdattaa.
Silloin kun Jumala saa johdattaa, silloin ihminen on YKSIN HÄNEN kanssaan
EIKÄ SYYTÄ KETÄÄN TOISTA vaan vain itseään ja NÄKEE vain OMAT
syntinsä, oman mahdottomuutensa jne...
Miksi HUUDAT?
Hän kuvittelee, että sanojen painottaminen tekee asiasta tärkeämmän ja totuudenmukaisemman riippumatta sisällöstä. Tyypillistä saarnaamista.
parempi tapa korostaa asioita, niin sitten loppuu isot kirjaimet.
Niin kauan kun ei ole keksitty muuta asioiden korostamis tapaa niin
joudun tekemään sen näin kun teen. Jumala sen tietää miksi pitää
korostaa itse näen sen niin, että edes joku havahtuisi missä harhassa onkaan
elänyt, mikä on totuus.
Tosiasia on se, että todellakin antikristuksia palvellaan. Antikristukselle on ominaista se, että se ei siedä nähtävän Jeesuksen sanomaa pelastuksen tiestä
se saa omansa voimaan pahoin, se kieltää mennen tullen Jeesuksen tuoman
Jumalan Isän totuuden.
"Mitä järkeilyyn tulee, niin maallisissa asioissa voidaan järkeillä ja pähkäillä,
mutta Jumala uskossa järki, pähkäily ei tee muuta kuin hallaa."
Joten siis ei järkeilyä, ei myöskään tunnepohjaista arviointia omantunnon kuuntelemisen kautta. Ei mitään omaa harkintaa siis.
Usko vaan mitä sinulle kerrotaan. Tietyltä taholta siis. Siltä joka lupaa pelastuksen, sen ainoan oikean maapallon päällä.
Kyllä joku muu tietää asiat aina paremmin, luota siihen.
Ei väliä vaikka tekisit omaatuntoasi ja järkeäsi vastaan. On joku suuri Jumala, jonka tahdon ja olemuksen saat selville lukemalla TIETTYJÄ vanhoja kirjoituksia ja kuuntelemalla TIETTYJEN ihmisten puheita.
Näin se on.
On ero TYHMILLÄ ( sinä ) ja viisailla neitsyeillä.
Minulle Jeesuksen kuninkuus on myös järkeen käypä.
Saatanaa ( langennut enkeli, aluperin ihmisen palvelia ) ei voi kukistaa kukaan muu, kun ihminen ja se on Ihmisen Poika Jeesus Kritsus, kuolemankin voittaja.
Kes.
Uskonhan minä, koska koko Raamattu ja monet uskovat todistavat ja vakuuttavat, että saan uskoa syntini anteeksia Jeesuksen Kristuksen nimen tähden, eikä minun tarvitse mennä etsimään ketään vl:ää.