Opiskelisin sivuaineena mielelläni jotakin talouteen liittyvää ainetta, mutta ongelmaksi muodostunee huono matematiikan osaamiseni. Pari vuotta sitten esim. kokeilin ilmaisena sivuaineena taloustiedettä (a.k.a. kansantaloustiede / "kansis"), mutta en pysynyt perässä, koska laskupääni ei yksinkertaisesti riittänyt. Perusopintojen läpäiseminen kolmosen arvosanalla olisi ollut hirmu työlästä.
Matematiikka on aina ollut heikkouteni... Lukiossa arvosanat heitteli kutosen ja seiskan väliltä, keskiarvosana muistaakseni seiskamiinuksen tasoa. Siitä huolimatta erehdyin lukemaan pitkän oppimäärän koska yläasteen matematiikan maikka väitti, että minun "pitäisi ehdottomasti valita pitkä oppimäärä hyvien arvosanojen vuoksi". Sitä en kuitenkaan osannut odottaa, että lukiossa matematiikasta olisi tullut niinkin vaativaa kuin se oli. Muistankin vielä hyvin sen, kuinka nimenomaan matematiikka oli se "hampaat irvessä" -aine, johon jouduin satsaamaan eniten päästäkseni edes tuolle seiskamiinuksen tasolle. (Kansan)taloustieteeessähän sitten mentiin jo alkumetreillä tuon pitkän oppimäärän ohi (esim. mikroteorian ykköskurssin ohessa tarjottava "taloustieteen matematiikka I" kattoi pitkän oppimäärän asiat ja käsitteli pitkälti myös korkeampaakin matematiikkaa).
Tiedän itse (niin kuin kaverini) hirmu vähän talouteen liittyvistä aineista ja siksi onkin pakko kysyä, onko olemassa talousaineita, jotka sisältävät matematiikkaa (ja vaativat matemaattista osaamista) huomattavasti vähemmän kuin tuo paljon parjattu kansantaloustiede? Kauppiksen puolelta kuitenkin saisi valittua joitakin kokonaisuuksia ja mieluusti hyödyntäisin kaikenlaisia mahdollisuuksia. Tuo matematiikka vain hirvittää ja pahimmassa tapauksessa on suurin este talousopinnoissa menestymiselle. Kaiken lisäksi pitkän matematiikan opinnot eivät enää ole minulla kovinkaan tuoreessa muistissa; kaikki tieto pääsee helposti unohtumaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Itseni on vaikea sanoa sinun tilanteeseen mitään, koska itse en opiskele mitään talouteen liittyviä aineita. Itse en ole edes sinun tasoinen matikassa, pitkästä matematiikasta minulle tuli lukioaikanani pääosin viitosia ja kuutosia numeroiksi ja kirjoituksista pääsin pitkässä matematiikassa nippa nappa läpi arvosanalla A. Itsellänikin on pääaineeni opinnoissa muutama matemaattinen kurssi ja ne ovat kyllä todellisia kivikkoja itselleni. Vaikka meillä laitoksellamme sanotaan, että tätä alaa opiskeltaessa pitkää matematiikkaa ei ole välttämätön osata, lyhyellä matematiikallakin pääsee alalleni kuulemma opiskelemaan ja alallani pärjää, mutta on nuo matemaattiset kurssit silti melkoisen vaikeita itselleni osata. Olen tyytyväinen, jos saan matemaattisista kursseista edes ykkösen arvosanaksi.
Jos lukion matematiikan tiedot karisevat muutamassa vuodessa, on todettava, etteivät ne ole koskaan ollet hallussa.
Jos nyt todella haluat osata matematiikkaa, lähde kertaamaan lukion kurssista. Laske niitä laskuja ensin paljon ja sitten vielä sama määrä lisää.
Onhan ne ainakin sen verran olleet hallussa, että oppiaineesta on läpi päästy.
Sitähän minä olen jo uumoillutkin, että nykyisen lukion pystyy läpäisemään täysin olemattomilla tiedoilla.
Kirjoitin pitkästä matikasta A:n ja lukiossa matematiikan keskiarvoni oli 6. Nyt olen suorittanut kaikki pakolliset matematiikan kurssit taloustieteestä. Pääaineeni on markkinointi, sivuaineena luen laskentatoimea.
Ei taloustiedon matikka ole vielä mitään rakettitiedettä. Esim. fysiikassa / tietojenkäsittelytieteessä matematiikka on paljon paljon vaikeampaa. Kansis ja rahoitus on toki vähän haastavempia verrattuna muihin taloustieteiden opintoihin.
Eli jos matikkapää tökkii, opiskele vaikka markkinointia, johtamista, kansainvälistä liiketoimintaa jne jne. Lue erityisesti sitä, mikä sinua itseäsi kiinnostaa!
Ehkä mahdoton kysymys vastattavaksi, mutta valmentavatko markkinointi ja laskentatoimi kenties kansantaloutta paremmin niihin työelämän tilanteisiin, joihin suurin osa todennäköisimmin joutuu? Onko kansis tavallaan teoreettisempaa?