anteeksianto on potaskaa!!

miksi antaa anteeksi ihmisille jotka ovat vittuilleet,käyttäneet hyväkseen ollet ilkeitä ja välinpitämättömiä vaikka itse olet antanut aina kaikkesi ja auttanut ja ollut ystävällinen ja palkaksi vuosikymmenien ajan on saanut vain paskaa näiltä itsekeskeisiltä ihmisiltä..(omilta perheenjäseniltä siis,muita kuin perheenjäseniä en olisi näin kauan jaksanut)
olen nyt laittanut välit poikki näihin ihmisiin mutta itsensä mielestä he eivät ole koskaan tehneet mitään väärin ja jopa väittävät keksityksi kertomiani asioita..
he eivät koskaan aio pyytää anteeksi joten miksi minun pitäisi antaa anteeksi,ei minua kiinnosta antaa anteeksi sellaisille itserakkaille paskoille koskaan eise minua mitenkään hyödyttäisi muuta kuin että he miettisivät olleensa oikeassa ja että hyvä kun se nyt lopetti jurputuksen ja tukki suunsa..
siinä alistuisin vaan takaisin heidän valtaansa ja lattiamatoksi eivät he koskaan muutu..en antaisi anteeksi raiskaajalle tai murhaajallekkaan ikinä heidän tekojaan vaikka pyytäisivät,liian isoja asoita ei vain anneta anteeksi-esim että sisko jätti minut hoitamaan kuolevaa mummoamme vuodeksi yksin vaikka tiesi että minä olen niin sairas että voin itse olla kuollut ja jopa sokea parin vuoden päästä..hänellä on rahaa kuin roskaa toimii maksullisena naisena,mutta ei kysynyt edes tarvitsemmeko rahaa kun teemme kuolemaa mummoni kanssa..
pysyin juuri ja juuri pystyssä hoitaessani mummoani apua ei saanut mistään,ei -edes sossusta ja vanhainkotiin oli vuoden jono..
isäni mielestä siskoni ei ole tehnyt mitään väärää ja hän paapoo tätä kuin prinsessaa ja auttaa kaikessa vaikka olen kertonut mitä sisko teki,isääni ei myöskään kauheasti liikuta se että voin olla pian sokea ja kuollut,hän lomailee ulkomailla ja on yhteydessä noin 5viikon välein lyhyellä puhelulla..
minäpä vain vihaan näitä henkilöitä-anteeksi en aio antaa koska eivät he silti minua tule auttamaan tai katsomaan vaikka laittaisin viestiä että saatte anteeksi..
3293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan itsensä vuoksi on osattava antaa anteeksi. Jollei osaa, katkeroituu ja pilaa elämänsä. Olemme itse vastuussa teoistamme ja elämästämme, ei kukaan muu. Ei voi vaatia muita ihmisiä pyörimään meidän ympärillämme. Jokaisella on oma elämänsä hoidettavana. Marttyyrin viitta kuuluu katkeralle ja onnettomalle ihmiselle. Tee vain asioita, joista osaat saada itsellesikin jotain.

Anteeksi, mutta en ymmärrä miksi sinun vihaamiesi henkilöiden pitäisi silti pitää sinusta?

Äänestä

Itseäsi suojatakseen kyllä kannattaa pitää hajurakoa, ja ei kannata luottaa vastakaan että itsekeskeinen ihminen auttaisi, vaan hakea apunsa jo lähtökohtaisesti muualta. Heidän varaansa ei siis tule laskea koskaan mitään, ja heiltä tuskin saa koskaan tyydyttäviä selityksiä tai anteeksipyyntöjä. Jätä siis heidät muhimaan omiin liemiinsä äläkä ota asiaa enää esiin, koska eiköpähän tuokin käännetä vain sinua vastaan ja saat pelkkää turhaa verenpaineen nousua täysin hyödyttömistä väittelyistä. Luottamusta ei pidäkään antaa sellaiselle, joka ei sitä ansaitse, mutta muuten on hyvä eleskellä vain omillaan. Toivottavasti löydät hyviä ystäviä, vaikka heitä harvassa onkin, meille muillekaan.

Äänestä

Anteeksianto on potaskaa, miten muka kukaan normaali voi oikeasti noin vaan sormia napsauttamalla antaa anteeksi kuin joku ylihenkinen buddha? Kyllä se vaan jää kytemään vaikka miten hokisi "annan anteeksi annan anteeksi".

Elämä on muutenkin lyhyt ja kuppainen, sama kai se elääkö sen sitten valehdellen itselleen vai katkeruudessa ja kateudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


weeg kirjoitti:

miksi antaa anteeksi ihmisille jotka ovat vittuilleet,käyttäneet hyväkseen ollet ilkeitä ja välinpitämättömiä vaikka itse olet antanut aina kaikkesi ja auttanut ja ollut ystävällinen ja palkaksi vuosikymmenien ajan on saanut vain paskaa näiltä itsekeskeisiltä ihmisiltä..(omilta perheenjäseniltä siis,muita kuin perheenjäseniä en olisi näin kauan jaksanut)
olen nyt laittanut välit poikki näihin ihmisiin mutta itsensä mielestä he eivät ole koskaan tehneet mitään väärin ja jopa väittävät keksityksi kertomiani asioita..
he eivät koskaan aio pyytää anteeksi joten miksi minun pitäisi antaa anteeksi,ei minua kiinnosta antaa anteeksi sellaisille itserakkaille paskoille koskaan eise minua mitenkään hyödyttäisi muuta kuin että he miettisivät olleensa oikeassa ja että hyvä kun se nyt lopetti jurputuksen ja tukki suunsa..
siinä alistuisin vaan takaisin heidän valtaansa ja lattiamatoksi eivät he koskaan muutu..en antaisi anteeksi raiskaajalle tai murhaajallekkaan ikinä heidän tekojaan vaikka pyytäisivät,liian isoja asoita ei vain anneta anteeksi-esim että sisko jätti minut hoitamaan kuolevaa mummoamme vuodeksi yksin vaikka tiesi että minä olen niin sairas että voin itse olla kuollut ja jopa sokea parin vuoden päästä..hänellä on rahaa kuin roskaa toimii maksullisena naisena,mutta ei kysynyt edes tarvitsemmeko rahaa kun teemme kuolemaa mummoni kanssa..
pysyin juuri ja juuri pystyssä hoitaessani mummoani apua ei saanut mistään,ei -edes sossusta ja vanhainkotiin oli vuoden jono..
isäni mielestä siskoni ei ole tehnyt mitään väärää ja hän paapoo tätä kuin prinsessaa ja auttaa kaikessa vaikka olen kertonut mitä sisko teki,isääni ei myöskään kauheasti liikuta se että voin olla pian sokea ja kuollut,hän lomailee ulkomailla ja on yhteydessä noin 5viikon välein lyhyellä puhelulla..
minäpä vain vihaan näitä henkilöitä-anteeksi en aio antaa koska eivät he silti minua tule auttamaan tai katsomaan vaikka laittaisin viestiä että saatte anteeksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu