Tuttuni inhosi kertomansa mukaa lapsia, mutta tulee silti isäksi

Miten joillakin pariskunnilla paljon kailotetusta lapsivihasta muututaan perheitä arvostavaksi ja perheitä ylikorostavaksi pariskunnaksi?
- näin tuttavapiirissäni.
11213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Helposti kun kasvetaan siihen. Tai sitten nainen aivopesee ja jättää e-pillerit syömättä tahallaan. Kavereille ja muille kerrotaan sitten se kauniimpi versio.

Äänestä

Oletko sinä aloittaja sitten aina samanlainen ja samoin ajatteleva? Joku voi myös kailottaa, että ”vihaa miehiä/naisia”. Sitten kun sopiva sattuu kohdalle niin se paljon puhuttu rakkaus muuttaa kaiken.

Äänestä

Takinkääntökö?

Kylhän nyt jokainen järkevä aikuinen osaa vihatakkin lapsia.

Eihän niillä muuten mitään kuria ole.

Mä olen ainakin saanut aika kovaa jöötiä, kun janterina hölmöilin.

Mä tein sitä kyl äärimmäisen harvoin.

En muista kun yhden kerran, ko tuli juntteiltua.

Äänestä

Mieli muuttuu kun ikää tulee. Nuerena arvostaa eilaisia asoita ja kun ikää karttuu, alkaa ajatella monista asioista toisin. Ihmiset näes kasvaa ja kehittyy... Mysö ajattelultaan.

Äänestä

Jos joku vihaa lapsia, se vihaa niitä aina. Syytä en osaa sanoa miksi joku kehtaa sanoa vihaavansa lapsia, mutta joku insesti lapsena tvs. voisi olla syynä.

Moni unohtaa sen että niitä on nuohotta lapsena persieen, mutta ne siksi alitajuisesti vihaa tai rakastaa lapsia liikaa juuri tämän takia.
Öapis ahankitaan myöskin sosiaalisissa paineissa ja asiasta on tehty tutkimus, joka phhuu pikkukaupungin poikien syndrooma -termillä siitä, että kun kaveripiirin raasut tekee lapsia, niin itsekin tehdään, vaikka lapsia oikeasti vihataan.

Elämä on teatteria!

Äänestä

Omalta kohdaltani voin kertoa,etten välittänyt lapsista pätkääkään nuorempana.Sattuipa sitten vahinko kun olin 25-vuotias ja päätin pitää lapsen vaikken kuitenkaan ollut asiasta innoissani.Ulkomaailmalle toki näyttelin "jeejee-tä"kun en kehdannut muutakaan.
Noh ,lapsi syntyi ,kasvatin sen ja nyt hän on jo omillaan.Aikamoinen pietti oli sekin taival.Onneksi ei sattunut lisää "vahinkoja"
.Nyt saan taas nauttia elämästä näin rapiat nelikymppisenä ja kääntää aamuisin vaan kylkeä kun muut ikäiseni vielä vaihtelevat vaippoja.Nautinnollista!

Äänestä
  • Soo, sun 15-vuotias on vielä lapsi eikä ”omillaan”, joten elähän hellitä.

    Äänestä

  • Soo kirjoitti:

    Soo, sun 15-vuotias on vielä lapsi eikä ”omillaan”, joten elähän hellitä.

    Luepa tarkemmin:Sain lapsen 25-vuotiaana ja olen nyt rapiat neljäkymppinen,joten lapseni on nyt 18-vuotias ja todellakin omillaan.Etkö tiennyt mitä rapiat tarkoittaa? :D

    Äänestä

  • vihdoin vapaa kirjoitti:

    Luepa tarkemmin:Sain lapsen 25-vuotiaana ja olen nyt rapiat neljäkymppinen,joten lapseni on nyt 18-vuotias ja todellakin omillaan.Etkö tiennyt mitä rapiat tarkoittaa? :D

    rapiat nelikymppinen on vähän yli, jonka perusteella lapses voi olla vasta rapiat 15-v. Mutta jos tosiaan on jo täysi-ikäinen, niin hellurei :D

    Äänestä

No jos vihdoin vapaa on esimerkiksi 43, niin silloinhan hänen lapsensa on 18-vuotias. Onko sitä nyt niin hankala ymmärtää. Ja eiköhän hän nyt kuitenkin itse tiedä parhaiten oman ja muksunsa iän.

Äänestä
  • Niinpä. Täällä vähän vajaata urpoporukkaa nää nuppimulkut isukit.
    Varmaan rillipäisiä uiveloita ja äljäkkeitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Takinkääntökö? kirjoitti:

Miten joillakin pariskunnilla paljon kailotetusta lapsivihasta muututaan perheitä arvostavaksi ja perheitä ylikorostavaksi pariskunnaksi?
- näin tuttavapiirissäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu