Ei seturistia haittaa vaikka vähän iltapäivällä sataa

Thaimaasta yli neljännes tulvavesien alla
0 kommenttia
Julkaistu 21.10.2010 14:42 (päivitetty 22:14)


Poikkeuksellisen kovat tulvat vaikeuttavat jo lähes miljoonan ihmisen elämää Thaimaassa.

Tulvavedet ovat peittäneet neljänneksen koko maan pinta-alasta. Nouseva vesi uhkaa myös maan pääkaupunkia Bangkokia.

Tulvissa on saanut surmansa parikymmentä ihmistä, minkä lisäksi vesi on tuhonnut laajalti viljelysmaata ja tuhansia koteja.

Myös Vietnamissa tulvat ovat vaatineet kymmenien ihmisten hengen. Pelastustyöntekijät löysivät tulvavesien mukanaan viemän linja-auton ja 15 matkustajan ruumiit.

Paikallisen median mukaan bussissa oli 37 matkustajaa, kun vesimassat pyyhkäisivät sen mennessään maanantaina. Yhteensä 18 matkustajan onnistui paeta ja viisi oli edelleen torstaina kateissa.

Tällä viikolla tulvat ovat tappaneet Vietnamissa yli 50 ihmistä ja parikymmentä on kateissa. Tulvat ovat pahimmat maassa vuosiin.
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älkää nyt enää ihan oikeesti viitsikä täällä Phuket- palstalla jauhaa tuota yhtä ja samaa. Phuketin ja Bangkokin välimatka on 820km!!! Jos Lapissa sataa lunta niin vaikuttaako se Helsingissä?

Äänestä

Phuketin ja Hay Yain väli on maantietä pitkin 437 km, linnuntietä vähemmän ja Krabi on siinä puolessa välissä. Hat Yaissa on vettä 1...4 metriä kaupungin kaduilla.
Vahingonilo on se kaikkein aidoin ilo !
Terveisin joulu-maaliskuun matkaaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrjokaarle kirjoitti:

Thaimaasta yli neljännes tulvavesien alla
0 kommenttia
Julkaistu 21.10.2010 14:42 (päivitetty 22:14)


Poikkeuksellisen kovat tulvat vaikeuttavat jo lähes miljoonan ihmisen elämää Thaimaassa.

Tulvavedet ovat peittäneet neljänneksen koko maan pinta-alasta. Nouseva vesi uhkaa myös maan pääkaupunkia Bangkokia.

Tulvissa on saanut surmansa parikymmentä ihmistä, minkä lisäksi vesi on tuhonnut laajalti viljelysmaata ja tuhansia koteja.

Myös Vietnamissa tulvat ovat vaatineet kymmenien ihmisten hengen. Pelastustyöntekijät löysivät tulvavesien mukanaan viemän linja-auton ja 15 matkustajan ruumiit.

Paikallisen median mukaan bussissa oli 37 matkustajaa, kun vesimassat pyyhkäisivät sen mennessään maanantaina. Yhteensä 18 matkustajan onnistui paeta ja viisi oli edelleen torstaina kateissa.

Tällä viikolla tulvat ovat tappaneet Vietnamissa yli 50 ihmistä ja parikymmentä on kateissa. Tulvat ovat pahimmat maassa vuosiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu