Ei nyt varsinaisesti tänne kuulu, kun olen nainenkin enkä armeijaa käynyt... Kuitenkin kysyn teiltä, kun tuki- ja liikuntaelin palstalla ei vastauksia tule, ja armeijan käyneillä tai armeijassa olevilla uskoisin olevan kokemusta kyseisestä vaivasta, onhan se vähän niinkuin nimettykin army -henkisesti. :)
Eli siis, mitkä on marssimurtuman oireet, ja miten teitä on hoidettu?
Itse kävelen paljon, ja minulla alkoi kipeytyä toinen jalkaterä vajaa pari viikkoa sitten, mutta levossa esim. yön aikana kipu helpotti. Maanantaina ollessani lenkillä jalka tuli ihan kunnolla kipeäksi, ja jalkapöytä alkoi turvota ja punoittaa, eikä se enää parane edes levossa. Nuo jalkaterän luut aristavat tunnustellessa, ja kun varpaat taittuvat ylöspäin (joko taivutan niitä, tai kävellessä jalalla ponnistaessa) tuntuu vihlovaa kipua. Kipu säteilee muuallekin jalkaterään ja välillä vihlaisee nilkastakin.
Kävin tuossa viikon puolivälissä terv. keskuksessa lääkärille sitä näyttämässä ja hän epäili että voisi olla marssimurtuma, mutta eipä hän muuta neuvoa antanut kuin syödä särkylääkkeitä ja sain ajan röntgeniin, johon joudun odottelemaan yli viikon vielä, kun aikoja ei ollut... Joten siis -onko kellään kokemusta marssimurtumasta ja sen hoidosta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla kipuili marssimurtumat alasäärissä, etuosassa hieman nilkoista ylöspäin. Voineepa tuo esiintyä muuallakin, eikä siihen kokemukseni mukaan auta muukun helpotus ja lepo.
Kiitos vastauksesta... Kai ne sitten kainalokepit tai jotain antavat, kun viimein röntgeniin pääsen, ja selviää onko murtumaa vai ei. Aika pahan tuntoinen tuo kyllä on.
Röntgenissä näkyy vasta se kun se luu alkaa paranemaan ja paksunee hieman murtumakohdasta. Itsellä meni n.4 viikkoa kuntoutumiseen, enkä käyttänyt jalkaa ollenkaan ja liikuskelin kepeillä! Kyllä se siittä helpottaa..
No mulla tämä on sitten ollut jo lähes kolme viikkoa ja pahana reilu kaksi viikkoa, kun viimein röntgeniin pääsen, mutta eihän tämä ala parantua, kun koko ajan joudun käveleen... Tiedä sitten näkyykö se edes röntgenissä ollenkaan, kun viimein sinne pääsen... Kai ne kepit kuitenkin sitten viimein antaa, jos ja kun ei ole jalka parantunut. En nimittäin saanut pyynnöstä huolimatta keppejä lääkäriltä, vaan hän naurahti niin kuin olisin tyhmä, kun edes kysyin sellaista ja oli sitä mieltä etten mitään keppejä tarvi... Eniten hirvittää, että voiko koko luu rasahtaa poikki tällä välin kun röntgeniä odottelen, kun joudun sitä rasittamaan koko ajan.