Olen 29-vuotias nainen ja aviomieheni on myös 29-vuotias. Meillä on 2,5-vuotias tytär. Ensimmäistä lasta yrittäessämme tulin raskaaksi ensimmäisestä kierrosta e-pillereiden jättämisen jälkeen. Raskaus sujui hyvin, samoin synnytys. Jälkitarkastuksessa sain reseptin e-pillereihin, joita käytin puolisen vuotta. Sen jälkeen käytimme kondomia vielä jokusen kuukauden kunnes olimme sitä mieltä, että toinen lapsi saisi tulla. Tytär oli juuri täyttänyt vuoden ja minä aloitin työt. Lasta ei vaan ole kuulunut vaikka yritystä on nyt takana jo puolitoista vuotta. Kohdallamme on kai kyse sekundäärisesta lapsettomuudesta? Mikä sen voi aiheuttaa, ja onko "vika" yleensä korjattavissa? Olen nyt ottanut yhteyttä neuvolaan jossa otettiin papa-koe, ja minut määrättiin verikokeisiin. Odotan aikaa lääkärikäyntiä varten.
Sekundäärinen lapsettomuus
1
244
Vastaukset
Hei,
Kyllä teidän tilannetta tosiaan kutsutaan sekundaariseksi lapsettomuudeksi. Se on yllättävän yleistä ja syyt siihen voivat olla ihan samoja kuin primaarisessa lapsettomuudessa. Hyvin harvoin on kyse absoluuttisesta steriiliydestä. Yleensä tilanne on se, että on olemassa asia tai asioita, jotka alentavat sinun tai puolisosi hedelmällisyyttä, mutta olosuhteiden ollessa sopivat, raskaus pääsee onnellisesti alkuun ilman apua.
Kysyt, voiko vian korjata? Lapsettomuuteen johtavat syyt ovat yleensä sen kaltaisia, että niitä ei voi korjata. Hedelmöityshoidot perustuvat siihen, että raskauden alkamiselle luodaan parempi mahdollisuus kuin mitä se luomusti olisi 'vian' kanssa.
Olet jo aloittanut perustutkimukset ja tämä on hyvä asia. Sekundaarisessa lapsettomuustilanteessa ennuste on hyvä.
Syysterveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768