Samalla viivalla (6. luku)

Lauantaiaamupäivällä Mikko lähti kotoaan suurin toivein; Pyry halusi sittenkin sopia asian. ''Kyllä se Juuso on kettu, ei voi muuta sanoa. Se sais varmaan Martti Ahtisaarenkin kateelliseks'', Mikko tuumi. Siinä samassa Mikko huomasi Pyryn istumassa kotinsa portailla. ''Ja mitä ihmettä se on nytkin suunnitellut?'' Mikko aprikoi. ''Tuu tähän istumaan'', Pyry sanoi osoittaen paikkaa portailla hänen vieressään. Mikko ei uskaltanut vieläkään sanoa mitään. Mikko istuutui, mutta ei uskaltanut katsoa Pyryyn päin. ''Mä oon tosi pahoillani'', Pyry sanoi. Mikko oli erottavinaan katumuksen sävyn Pyryn äänessä. ''En mä jaksa olla sulle enää vihainen'', Mikko vakuutti kääntäessään päänsä Pyryä kohti. Mikko hätkähti hieman nähdessään Pyryn kosteat silmät. ''Mä olin väärässä. Nyt sä voit mennä sen Juuson luo ja - pidä siitä sitten kiinni, koska sellaisen ystävän sä tarvitset, et munkaltaista'', Pyry vuodatti hieroessaan silmiään.

Hän nousi ylös ja oli jo kääntymässä ovea kohti, kun Mikko nousi ylös salamannopeasti ja otti Pyryä käsivarresta kiinni. Pyry kääntyi Mikkoon päin. Mikko sanoi vakavalla äänellä: ''Pyry, sä oot ollu mun ystävä jo kohta kymmenen vuotta. Ja mä todellakin toivon, että me saadaan olla yhdessä vielä ainakin toiset kymmenen.'' Pyry niiskautti. ''Totta puhuen - niin mäkin'', Pyry sanoi niiskauttaen vielä kerran ja hymyili sen jälkeen leveästi. Mikko ojensi kätensä: ''Tuu tänne, mun halinalle.'' Pyryä ei tarvinnut kahdesti käskeä, ja pojat viettivätkin aimo tovin toisissaan kiinni halaten pitkään ja hartaasti. Pyry oli melkein 15 senttiä Mikkoa pitempi, joten Pyry saattoi haistella Mikon hyväntuoksuisia hiuksia. Hän alkoi silittää niitä toisella kädellään. Mikon hiukset olivat lähes pikimustat ja aina tyylikkäästi jakautuneet. Se oli yksi Pyryn suosikkipiirteistä Mikossa.

Yhtäkkiä Pyryllä alkoi seisoa - kovaa. Hän ei välittänyt, huomasiko Mikko tämän, vaan hän halusi, ettei heidän uusi vaelluksensa tuntemattomilla vesillä päättynyt tähän. Pyry vei toisen kätensä Mikon pään taakse ja toisen selän taakse ja kumartui hieman. Mikko ehti viime hetkellä avata suunsa, kun Pyryn kasvot olivat noin parin sentin päässä hänen omistaan: ''Mitä sä teet?'' ''Haluutsä?'' ''Mitä?'' ''Tätä.'' Pyry painoi huulensa Mikon huulia vasten. Mikon kalu heräsi eloon hänen housuissaan; hän päätti antautua Pyryn vietäväksi vastaten Pyryn suudelmaan ja raottaen huuliaan. Pyry ei ajatellut mitään, vaan keskittyi suutelemaan niin hyvin kuin osasi. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, vaikka joku olisikin sattunut näkemään, koska tämä oli Mikon ja Pyryn hetki. Heidän ikiomansa. Ensimmäisen, mutta ei todellakaan viimeisen kerran.

Vasta usean minuutin kuluttua Mikko ja Pyry lopettivat. ''Mä rakastan sua, Pyry'', Mikko sanoi haltioissaan. ''Mäkin sua'', Pyry vastasi ja jatkoi naureskellen: ''Ihan näin pitkälle te ette tainnu ehtiä Juuson kanssa.'' ''Ei, tosiaan. Mutta mä haluaisin kyllä'', Mikko sanoi vakavana ja katsoi Pyryä suoraan silmiin. Pyryn kastanjanruskeat silmät kohtasivat Mikon tummanvihreät silmät. He katselivat hetken aikaa toisiaan. Mikon silmissä oli sellaista paloa, jota Pyry ei ollut aikaisemmin nähnyt. ''Sä saat edetä Juuson kanssa ihan omaan tahtiinne. Tehkää te vaan, mitä te haluutte keskenänne - meidän keskinäiset asiat on sitten asia erikseen'', Pyry vakuutteli. Mikko halasi Pyryä ilosta. Onnellisempaa loppua Mikko ei tälle selkkaukselle kyennyt toivomaan. Kaikki kääntyi sittenkin parhain päin, ja Pyry antoi vakuudet Mikolle siitä, että hän antaa ''vapaat kädet'' Juuson kanssa etenemiseen.

''Mä taidan tästä mennä. Ilmoittelen myös vähän Juusolle, että miten kävi...'' Mikko sanoi ja vinkkasi silmää. Pyry hymyili ja toivotti hyvästit Mikolle. Mikko moikkasi takaisin ja lähti onnellisempana kuin koskaan Pyryn talolta kotia kohti. Hän pisti juoksuksi, koska hän halusi ilmoittaa Juusolle heti, mitä oli käynyt, eikä Mikolla ollut kännykkää mukana. Kotimatkakin tuntui lyhyemmältä kuin koskaan aikaisemmin. ''En olis koskaan voinut kuvitella, et mä rakastuisin poikaan, mutta että vielä kahteenkin...'' Mikkoa hymyilytti ja hän olisikin halunnut huutaa koko metsälle rakkautensa. Sitä hän ei kuitenkaan viitsinyt tehdä. Kävellessään huoneeseensa Mikko kirosi kännykän unohdustaan, koska hän olisi halunnut soittaa Juusolle heti. Mikkoa jännitti jostain syystä. Hän ei osannut sanoa miksi, koska kaikki oli jo selvinnyt, eikä ollut enää mitään pelättävää. Hän selasi osoitekirjan läpi ja valitsi sieltä Juuson nimen. ''Seuraavaks mä kyllä selvitän sen sukunimen'', Mikko ajatteli ja nauroi ääneen.