Miten kaipaisinkaan kirjoittaa sanani suoraan sinulle.
Olen palannut takaisin tänne. Sokkeloon. Labyrinttiin.
Luin kirjeeni viime kesältä. Sen ainoan, oikean, jonka lähetin.
Sen sanat ovat vain varjoja, vuorten huippuja pilvien yllä, mutta kokonainen manner pysyy salattuna. Olen rakentanut valtakuntia. Värittänyt taivaita ja sulattanut meriä. Olen lyönyt sanoja kiveen, valanut lauseita pronssiin, paperiin. Vuosia vuoden jälkeen kuin mykkä, joka yhä yrittää tavoittaa maailmaa aakkosia arvaamalla ja kuvailemalla.
Pelkäisitkö tätä kaikkea? Sitä että joku rakastaa niin paljon ja osoittaa sen täten? Joka kirjoittaa sen julki, kun se on lahjoista ainoa, joka on hänelle annettu? Voisin voidella paahtoleipiäkin aamuisin. Antaa ihoni puhua intohimosta, laittaa sanoja peräkkäin kauppalistaksi, mutta silti kirjoittaisin. Salaa, vaivihkaa, Hesarin kulmaan, kirjaston kirjaan lyijykynällä, hiekkaan, veteen, ihoon sekä tomuun kuun pintaan.
En voi tehdä toisin kuin olen. En voi olla toisin kuin olen. Rakastan ja kirjoitan. Kun päättyy rakkaus niin päättyvät sanatkin. Ehkä maailma oli minua vailla 500 vuotta sitten. Ehkä 200 vuotta sitten olisin ollut runouden kautta kuolematon. Tässä paikassa, tässä ajassa tämä tuli on joskus raskas kantaa, niin raskas hallita. Vain sanoissa se hetken saa palaa kirkkaammin.
http://youtu.be/X7jEpsgpPLQ
Olen palannut takaisin tänne. Sokkeloon. Labyrinttiin.
Luin kirjeeni viime kesältä. Sen ainoan, oikean, jonka lähetin.
Sen sanat ovat vain varjoja, vuorten huippuja pilvien yllä, mutta kokonainen manner pysyy salattuna. Olen rakentanut valtakuntia. Värittänyt taivaita ja sulattanut meriä. Olen lyönyt sanoja kiveen, valanut lauseita pronssiin, paperiin. Vuosia vuoden jälkeen kuin mykkä, joka yhä yrittää tavoittaa maailmaa aakkosia arvaamalla ja kuvailemalla.
Pelkäisitkö tätä kaikkea? Sitä että joku rakastaa niin paljon ja osoittaa sen täten? Joka kirjoittaa sen julki, kun se on lahjoista ainoa, joka on hänelle annettu? Voisin voidella paahtoleipiäkin aamuisin. Antaa ihoni puhua intohimosta, laittaa sanoja peräkkäin kauppalistaksi, mutta silti kirjoittaisin. Salaa, vaivihkaa, Hesarin kulmaan, kirjaston kirjaan lyijykynällä, hiekkaan, veteen, ihoon sekä tomuun kuun pintaan.
En voi tehdä toisin kuin olen. En voi olla toisin kuin olen. Rakastan ja kirjoitan. Kun päättyy rakkaus niin päättyvät sanatkin. Ehkä maailma oli minua vailla 500 vuotta sitten. Ehkä 200 vuotta sitten olisin ollut runouden kautta kuolematon. Tässä paikassa, tässä ajassa tämä tuli on joskus raskas kantaa, niin raskas hallita. Vain sanoissa se hetken saa palaa kirkkaammin.
http://youtu.be/X7jEpsgpPLQ
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taitavat ovat sanasi - sydämeni täyttyi ilosta. Tunnen, että sanat ovat sieluasi ja minun herkät aistini sen vastaanottivat riemulla. Kiitän.
Rauhoittava ja kaunis musiikki aloitti lempeästi uuden viikon. Onneksi näiltä sivuilta löytyy tämänlaatuistakin musiikkia.
Iloa päivään.
Turhia ovat kirjoitukset, joita ei osoiteta yhetään kenellekään.
Sanoistasi huokuu tukahdettua tunnetta, joka kovasti koskettaa. Sinulta en ole saanut kirjettä, tunnustusta että olen sinulle olemassa. Vaikka sitä olen kauan jo toivonut ja tiedän ettei sitä koskaan tulekaan.
***
Tunteessa on siis jotain hyvin tuttua. Se, mikä on ominaista jollekin, on luonnostaan sille parasta ja nautinnollisinta. Ihmisille sitä on elämä järjen mukaan, koska järki ennen muuta tekee ihmisen ihmiseksi. Tämä elämä on siis onnellista. ??
***
Onni ei ole elämä vailla huolia ja murheita, onni on sieluntila...
***'
Musiikki kuin sanasi ja sanasi kuin musiikki, korviani hyväili...
Pohdiskelee mieli
Kuljemme erillämme kuin lasimetsän jakamina.
Näen varjosi, venyneen, vääristyneen, runkojen syvyyden hajottaman.
Tunnen muotosi ja liikkeesi - en ajatuksiasi.
Kuljemme erillämme, minä yksin - kuten aina - sinä toisin.
Miten kaipaankaan sinua, ystäväni, mutta tämä polku on viitoitettu tahtosi mukaan.
Saari. Ranta. Meri. Ne eivät ole yhtä. Päällekkäin. Ristikkäin, mutta eivät sulautuneet. Erillään kuin kaikki kaikkeudet, toisiaan koskettamatta kuin valon myötä ajan alussa syntyneet juuret, jotka tunkeutuvat pimeyteen upotakseen kohti vettä, kohti maan syvyyttä. Sinä minussa. Minä sinussa.
Aina erillään ja alati yhdessä.
http://youtu.be/OUACEZdys18
Sanojesi voima ja osumat oikeat, saa iloa ja onnea tuntemaan, Mistä löydätkin nointa sanoja, joihin jää tunteet vvolttia heittämään ja leijumaan.
Hyvää maanantaipäivää ja koko viikkoa, sinullee toivotan täältä kaukaa...
Tulevaisuutta tahtovaa optimismia älköön kukaan halveksiko, ei vaikka se sata kertaa erehtyisi; se on elämisen terveyttä...
Tunnen iloa ja tunnen lämpöä. Tunnen myös huolta ja tunnen surua. Tunnen surua tästä etäisyydestä, mutta se virtaa ohitseni kuin vesi, värjää taivaalle haihtuvia pilvivanoja kuin kattoni ylittävät kaukaiset matkaajat.
Syksyn myöhäisessä valossa puutarha ikkunan takana on kuin varisevaa kultaa.
Lehtikulta onkin kaunista, päivällä auringonvalossa. Luonnonvärejä on niin moni sävyisiä kuin elämässä päiviä. Kun kahlaa lehtikasan halki, on kuin kesän moninaiset muistot maassa makaamassa...kuiskien kohisten erilaisista päivistä...
Syksyssä lehtien lento ja liito on kuin satua, johon maa peittyy ja saa hetken levähtää ja kerätä uusia voimia..
Syksyisin ennen auringonlaskua, hämäryvässä illassa, taivaanranta saa kauniita värisävyjä ja värähtelyjä, jotka peilinä peilaavat veden pintaan..
Kaunista ja värikästä on sanat ja Mozartin musiikki. Elokuva Amadeus ja sen aikainen elämänleikki, ennen elokuvan loppukohtauksia..
Ikuista..
Yksi lempielokuvistani ja kys. Mozart sattui soimaan taustalla kun ensimmäisen viestin kirjoitin.
Elokuvissa eletään aina Suuresti. Sitä toivoisi joskus oikeassa elämässäkin. Täydellistä antautumista elämän virtaan, jossa kaiken rajallisuus on alati läsnä ja tunnustettua. Ehkä siksi elokuvat tuntuvat aina elämää suuremmilta. Niissä katoavaisuuden ajatus on alati läsnä ja päättyminen on yhtä kuin kuolema. Tarinan koko kaaren tulee tulla kerrotuksi ennen loppuhimmennystä.
http://youtu.be/veYR3ZC9wMQ
Taidat kuulua tuohon kerhoon itsekkin? Noin tulkitsin..
Elokuvana Amadeus oli minustkin hieno elokuva..nautin siitä..niin myös runoista jotenkin elän kylläkin...
Oi kiitos kaikesta, mikä soi
Sun armos armasta mulle,
Oi kiitos muustakin, jot' en voi
Mä tyystin lausua sulle!
Siihen kuuluu jokainen rakkautta ja sanojen kauneutta rakastava, joka ymmärtää että se on intohimo, joka tätä maailmaa liikuttaa.
Mutta nyt minun on jälleen pyrittävä irti tänne kirjoittamisesta. Suurin hyöky on voitettu ja rantaan uuvutettu, tuuli on jälleen sopiva pitkään, tasaiseen purjehdukseen. Sanat täällä ovat kuin sadepisaroita meressä, tuottavat ohikulkijoilleen iloa, mutta eivät tuo koskaan lähemmäksi, eivät tuo muutosta. Missä ikinä kapteenini purjehtiikaan niin on hän ajatuksissani.