Meillä uusperhekuvio, molemmilla lapsia jo aiemmasta suhteesta. Tavattuamme molemmilla oli selkeä ajatus siitä, ettei enempää lapsia toivoisi. No, kuinkas sitten kävikään... Vuosi sitten huomasin ajattelevani asiasta aivan toisin. Kuumeilu ja oireilu ns. pahentuneet vain ja mieskin ihan positiivisesti asiaan suhteutuu.
Mutta kun en siis haluaisi haluta sitä vauvaa :-) Tarkoitan, että meillä jo ihania lapsia ja elämä sinänsä jokseenkin helppoa, ainakin silloin tällöin. Haastettahan nämä kuviot tuovat toki aikataulujen ja niiden exienkin kanssa. Vaikka kuinka yritän miettiä asiaa järkevästi ja millaisia asioita mahdollisuus yhdessä tehdä ja kokea nykyisellä kokoonpanolla (esim. matkustelu), niin siltikin ajatus yhteisestä lapsesta aina voittaa. Tuntuu, että se jotenkin kuuluisi meidän perheeseen ja jäisi kaduttamaan jos sille ei anna edes mahdollisuutta.
Muita samoissa mietteissä kamppailevia? Tai jotka ratkaisun tehneet suuntaan tai toiseen, olisi kiva ajatuksianne kuulla.
Mutta kun en siis haluaisi haluta sitä vauvaa :-) Tarkoitan, että meillä jo ihania lapsia ja elämä sinänsä jokseenkin helppoa, ainakin silloin tällöin. Haastettahan nämä kuviot tuovat toki aikataulujen ja niiden exienkin kanssa. Vaikka kuinka yritän miettiä asiaa järkevästi ja millaisia asioita mahdollisuus yhdessä tehdä ja kokea nykyisellä kokoonpanolla (esim. matkustelu), niin siltikin ajatus yhteisestä lapsesta aina voittaa. Tuntuu, että se jotenkin kuuluisi meidän perheeseen ja jäisi kaduttamaan jos sille ei anna edes mahdollisuutta.
Muita samoissa mietteissä kamppailevia? Tai jotka ratkaisun tehneet suuntaan tai toiseen, olisi kiva ajatuksianne kuulla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meilläkin asiaa mietittiin pitkään ja hartaasti, puoleen ja toiseen. Päätös syntyi ihan itsestään, kun ehkäisy petti. ;-)
Nyt nelivuotiaan yhteisen tyttömme olemassaolo on hitsannut nämä perheet vain paremmin ja tiiviimmin yhteen. Molempien lapset entisistä liitoistakin ovat nyt mieltäneet itsensä ja toisensa sisaruksiksi, kun on yhteinen pikkusisko. Jo odotusaikana heidän suhtautumisensa muuttui. Vanhemmat sisarukset ovat nyt 8, 9, 11 ja 14-vuotiaita. Ehkäpä osasimme myydä asian heille oikealla tavalla, kun kaikki on mennyt niin hyvin. Sisarusten välistä mustasukkaisuutta toki on ollut, mutta olemme tietoisesti panostaneet siihen, että jokaisella lapsella on myös ihan oma aikansa vanhemman tai vanhempien kanssa.
Aikatauluttaminen kyllä todellakin on ollut oma haasteensa, mutta ne ongelmat on ratkaistu aina tapauskohtaisesti. Olisi niitä ollut yhtä lailla ilman tätä pikkuistakin. Matkustelu ja erilaiset aktiviteetit nyt eivät meille ole koskaan kovin tärkeitä olleetkaan, olemme koti- ja mökki-ihmisiä.
Mieheni entinen vaimo yritti alkuun olla aika hankala, mutta kun yksinkertaisesti emme piitanneet hänestä mitään, katsoi parhaaksi niellä kiukkunsa ja lopetti meidän asioihin puuttumisen. Minun entinen puolisoni on aina osannut käyttäytyä sivistyneesti ja erommekin oli asiallinen ja siisti.
Joo.. taas niitä vahinkovauvoja!!! Lisää istättömiä lapsia vaan.. eikö nämä jo riitä mitä on????
Luulenpa, että itse olet vahinkolapsi. Asenteesi on sen mukainen, että vanhempasi eivät ole välittäneet tai osanneet kasvattaa sinua lainkaan. Sinua on varmaan laiminlyöty ja oltu välinpitämättömiä ja kylmiä. Ei rakkaudella hoidetusta lapsesta - suunnitellusta tai ylläristä - mitenkään voi kasvaa tuolla lailla ajattelevaa ja tuntevaa (?) aikuista.
Meilläkin on "vahinkolapsi", poika tosin. Ilman häntä tämä perhe ei olisi täydellinen! Vaikka häntä ei ollut suunniteltu, hän on meille sydäntälämmittävän onnellinen yllätys ja ihme.
Isättömiä ketkään lapsistamme eivät ole, eivätkä äidittömiäkään.
KUOLE LISSU