Hei!
Ajattelin kirjoittaa hieman omista kokemuksistani jännittämisestä sosiaalisissa tilanteissa. Olin ollut pitkään (n. 10 vuotta) yksinäinen ja viimeisinä vuosina muuttaessani uudelle paikkakunnalle, aloin potemaan voimakasta sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Kyseessä ei ollut erittäin voimakkaasta oirehdinnasta (että pelottaisi kaupassa käynti tms.) vaan sellaista, joka tuli tielle kaikissa ihmissuhteissa ystävien, puolituttujen, opettajien jne. kanssa. Opiskeluni alkoi häiriintyä, kun en uskaltanut mennä seminaareihin ja massaluennoillekin meno oli joskus ahdistavaa!
Nyt pari vuotta pahojen oireiden alkamisesta olen ns. terve. Jännittäminen on sellaista normaalia kutinaa vatsanpohjassa, harvoin edes punastun tai änkytän nykyään. Saatika että menisin aivan täysin lukkoon.
Ehkä tärkein syy omaan oireiluuni oli häpeän tunne. Pelkäsin kaikkea mahdollista häpeää aiheuttavaa; sanon jotain tyhmää, jään sanattomaksi, takeltelen tai hämmennyn, puhun liikaa/liian vähän, puhun liian suoraan, loukkaan toista sanoillani. Yksinkertaisesti että "en osaa". Sosiaalinen kanssakäyminenhän on tulvillaan pieniä konventioita, sääntöjä, kohteliaisuusnormeja, joiden avulla sosiaalisesta kanssakäymisestä tulee tai pitäisi tulla "sujuvaa". Ja minusta tuntuu, että tätä hommaa en vain hallitse ja häpeän itseäni.
Nyt olen päässyt irti häpeän tunteesta ja tunnen kykeneväni kontrolloimaan sosiaalisia tilanteita paremmin. Kyse oli oikeastaan vain tunteen tiedostamisesta ja sen hyväksymisestä. Pikkuhiljaa opettelin tunnistamaan itsessäni heräävät tunteet ja annoin itselleni luvan tuntea ja luvan olla vähän "vajaa" ;)
Viestini on se, että uskokaa pois, jännityksestä voi päästä eroon. Uskokaa parempiin päiviin ja itseenne! Voimia kaikille sosiaalisista peloista kärsiville!
Häpeä sosiaalisissa tilanteissa
2
536
Vastaukset
- Jännitysoireita on
Kiitos! Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa.
- nnbb
Kyllä häpeän tuntemukset on saatu joskus kotoa, missä erilaisuus on tuomittua. Kaiken on pitänyt näyttää hyvältä päällepäin. Rajojen rikkomisesta sinulla ei ole kokemusta ja näin ollen käperryt kuoreesi vain enemmän. Sosiaalisuus lähtee oikeastaan siitä, että rakastaa itseään, halua tulla esille ja olla esimerkkinä muille. On elämänjanoa ja uteliaisuutta, mikä menee häpeän tuntemusten edelle. Ja on tarve kokea itsensä tärkeäksi. Kaikki nämä ominaisuudet puuttuvat sinulta, minkähän vuoksi ?
Oikea isäni oli mm skitsofeenikko ja alkoholisti - ja tämänkin tiedon olen suureen ääneen kertonut kaikille tutuilleni - itse asiassa isäni toilailut huvittavavat minua, enkä ymmärrä että isän käytöstä pitäisi hävetä ja salailla. Hyvään itsetuntoon kuuluu se, että koen olevani sinut itseni kanssa, enkä liiemmin välitä toisten mielipiteistä. Päinvastoin minusta on hauskaa provosoida tilanteita muuksi, mitä ne oikeasti ovatkaan. Voin esim hakea aamulla lehden ulkoa postilaatikosta alusvaateisillani - vain rintsikat ja alkkarit päälläni. Oikeastaan nautin siitä, mitä ikävää naapurit ja tutut saattaisivatkaan puhua selkäni takana. Kokeile sinäkin jotain vastaavaa irtiottoa ja ole aidosti utelias muista ihmisistä. Nuorempana sain itselleni paljon ystäviä olemalla kiinnostunut heidän tekemisistään - opettelin tekemään heille kysymyksiä. Yleensä myös olen aina hyväntuulinen. Voisit vaikka alussa tehdä listan, mitä asioita häpeät. Sen jälkeen voit miettiä, etkö osaa nauraa puutteillesi ja missä on huumorintajusi. Usein kysymys onkin huumorintajusta, mitä ei ole kotoa opittu. En nyt muuta osaa neuvoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184611Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5022431Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1422001Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.181869- 811576
- 1461505
- 111161
- 101964
- 124842
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik40839