Lähinnä kuvittelisin jonkinlaista hormonihäiriötä, onko jollain ollut vastaavaa;
Eli siis viimekuun alussa tapahtui suojaamaton yhdyntä, josta noin viikon päästä alkoivat kummalliset oireet, aivan kuin raskausoireet. Olin aivan varma että olin raskaana, koska olin aivan järkyttävän väsynyt, vatsassa tuntui kummallista "kuplintaa", kohdissa joka ei nyt kuitenkaan ilmavaivoistakaan voisi johtua.. Rinnat tulivat hyvin aroiksi vaikkei siinä kohtaa kuukautta todellakaan olisi pitänyt. Hengästyin lähes liikkumisen ajatuksestakin, koko ajan oli nälkä vaikka ruoka ei maistunut, tunteet olivat pinnassa ja huono olo iski mm autoillessa vaikka se ei ole normaalia. Alavatsalla oli kummallista painontunnetta ja metallinmakukin käväisi suussa jnejne.. En tiennyt oireiden kuuluvan raskausoireisiin, joten en usko että olisin pystynyt sitä kuvittelemaankaan. Lapsi ei ollut toiveissa, joten mielikuvituksella ei sinänsä voinut olla osaa tähän. Menkatkin tulivat mutta ajattelin niiden olevan valemenkat koska olivat todella todella erilaiset ja niukat..
Kolmen negatiivisen raskaustestin jälkeen aloin uskomaan että raskaana ei olla, oireet vähenivät ja lakkasivat lähes kokonaan. Jonkin aikaa oli vain kummallinen "pallon tunne" vasemmalla alavatsassa, kokeilin sovittaa sitä ties mihin tulehdukseen mutta en löytänyt mitään selitystä..
Nyt olen odotellut seuraavia menkkoja, josko ne olisivat normaalit ja elimistö palautuisi ennalleen mutta kaikki joka olisi normaalia kuukauden kulkiessa, on nyt jotenkin aivan sekaisin.. Huomasin, että rintojen päälle kasvoi hienon hienoa ohutta karvaa (joka ei todellakaan ole normaalia!!) ja vatsan "kuplinta" palasi takaisin ja välillä tulee pieni kramppi joka saa sätkähtämään. Ja silloin tällöin vatsaan koskee hyvin alhaalta tai sitten juurikin siitä kohtaa jossa alkuun oli tunne kuin pieni pallo olisi jäänyt jumiin.. Mikään ei kuitenkaan ole kuin hetkittäistä, eikä todellakaan voi sanoa että sattuisi mitenkään kovasti. Sen verran että huomaa..
Nyt on tullut uusi juttu ja rinnat ovat suurentuneet huomattavasti, jopa ystäväni kysyi minulta että olenko hommannut silikonit kun ne ovat suuremmat kuin viimeksi o.O
Unohdin jo koko asian muutamaksi viikoksi, kun oireet tuntuivat katoavan ja uskoin että kuvittelin kaiken, elimistö huijasi ja taas ollaan normaaliradalla mutta nyt alkaa näköjään taas tehdä mitä kummallisemmat tapahtumat paluutaan :/
Olen kyllä lukenut raskauksista joissa testit näyttävät positiivista vasta n. 9. viikolla ja naisista jotka ovat tienneet olevansa raskaana vasta kun raskaus on pitkällä. Mutten tiedä nyt mitä ajatella..

Vastaukset 4
Vanhimmat
sinun kannattaisi mennä pikaisesti käymään gynegologille. Siellä saat oikeita vastauksia.
Mene nyt ensimmäisenä yksityiselle lääk.asemalle veritestiin, selviää 100%:sti oletko vai etkö ole raskaana. Ja sitten tosiaan gynekologille
Tiedän toki mitä pitäisi tehdä, en kysynyt neuvoa vaan tahdoin kuulostella onko jollekulle tuttu tilanne ja mitä tässä tilanteessa on käynyt..
Samanlaisia oireita on minullakin ollut jo monta viikkoa. Rinnat olivat hiukan turvonneet jo ennen kuukautisia, mutta oireet alkoivat kunnolla viikko kuukautisten jälkeen Olin veritestissä:negatiivinen. Kuppikoko kasvanut pienesta A:sta B:hen, maha turvoksissa ja alavatsa nipistelee.