Minulla oli vaikea elämän tilanne nuorena. Toinen aikuisista veljistäni kuoli, olin itse silloin 10v tyttö. Minulle tuli suuri tarpeettomuuden tunne, kun vanhempani eivät enää edes huolehtineet, oliko minulla ruokaa jota syödä ja jouduin huolehtimaan myös heistä. (Äitini sairasti syöpää ja alkoholismia, elossa oleva veljeni oli alkoholisti ja selväjärkinen isäni muutti takaisin ulkomaille). Halusin huomiota ja huolehtivan ihmisen, aloin polttaa tupakkaa todellakin vain huomion vuoksi omasta päätöksestäni n. 1 askin päivässä, varastin äidiltä ja veljeltä. Mutta kappas, kukaan ei huomannut yhtikäs mitään, ennen kuin tänä vuonna, eli olen nyt 17 ja polttanut 7,5 vuotta 20 tupakkaa päivässä, joskus jopa 30. Olen yrittänyt useita kertoja lopettaa, äitin painostuksen alaisena, mutten ole pystynyt. Perheeni ei salli tupakkaa, vaikka kaikki he polttavat, sillä minulla on astma. Olen ollut lapsena ylipainoinen, ja minulla on aina ollut huono kunto. Toisaalta, sairaus on allerginen ja hyvin lievä.
Jostain syystä en tunne hapenottokyvyn huonontuneen, mutta perus kuntoni on kärsinyt. En enää jaksa juosta yhtään tai mitään. Teen kyllä fyysistä seisomatyötä, joka jotenkin pitää kuntoni yllä. Jaksan kävellä kilometri tolkulla, mutten juosta enkä esim. Kiivetä portaita.
Miten kohottaisin kuntoani helpommin astman ja tupakoinnin suhteen? Juoksesnko, vaikka se on hirveää? Kävelenkö? Kuinka pitkiä matkoja? Poltanko ennen vai jälkeen liikunnan? Kun lopettaminen ei juuri tässä ja nyt onnistu, milloin se kannattaisi lopettaa ja mistä motivaatio? Joku joka on lopettanut, voisi varmaan kertoa tarinansa ja sen, miten lopettaminen on vaikuttanut, varsinkin jos on astmaatikko.
Älkääkä vaan viitsikö sanoa, että lopeta. Se ei lohduta tai auta yhtään.
HJELP. Haluan kuntoni takaisin ja nauttia elämästä.
Tupakka - Ja minä
8
441
Vastaukset
- ent.tupakonisti
Viimeisen lauseen vuoksi sinun on parasta aloittaa lopetuspuuhat mahdollisimman pian.
Olen ollut astmaatikko 6 vuotiaasta, aloin polttaa 16 vuotiaana ollakseni iso tyttö työtoverieni tapaan. Silloin ei vielä niin puhuttu tupakoinnin epäterveellisyydestä vaan mm. naisten tupakointi oli sopimaton tapa. No työpaikan,kauppa, takahuoneessa sitä sauhuteltiin. myöhemmin opiskelin ja pääsin toimistotyöhön. Hyviä lääkkeitä astmaan ei vieläkään ollut, joten tupakanpoltto turhana tapana alkoi tuntua ahdistuksena. Rupesin ajattelemaan sitä kovasti, miksi polttaa, siihen menee rahaa ja aina pitää huolehtia, että röökiä ja sytytin oli mukana, ihan tarpeetonta. Olin jo pari kolme lakkoa tehnyt, mutta ne loppuivat milloin mihinkin turhaan syyhyn.
Astmaisena en tietenkään voinut polttaa. Sitten siitä tuli sairaslomaa ja silloin päätin, että nyt se on loppu. Se päätös piti. Omasta päästä oli kiinni. - Lopettanut
vinkkinä vain että jos tulee tunne että on hyvä lopettaa niin silloin kannattaa aloittaa kokeilu? päätin viime toukokuussa eräänä aamuna että nyt loppuu tupakointi kun alkoi ahistaa henkeä (itse olen 28v 170/60 normaali vartaloinen sekä hyvä kuntonen). mutta silti alkoi ahistaa henkeä? alkuun pureskelin nicotinellejä pahimpaan tupakan himoon mutta jo viikko sen jälkeen aloin vähentää purkan pureskelua sekä yhtäkkiä huomasin ku purkat vain lojui pöydällä enkä polttanut enää. Vieläkin kyllä pahimpana potutuksena tekee mieli tupakkaa paljon mutta se tunne kestää vain muutaman minuutin ja menee ohi =) muuten on parempi olo ja yö unet parempia itsellä ainakin eikä tule huonoa oloa aamulla mikä aika positiivista =) Kannattaa alottaa tupakka lakko silloin kun se tunne on että nyt riittää. ei välttämättä heti tule mutta kyllä se tulee vielä =)
- marlboro hyvää
Tod näk. et pääse eroon ikinä. Korkeintaan vähäksi aikaa ja jälleen retkahdus.
- pojkpo
Se on omasta päästä kiinni haluaako lopettaa vai ei. Lääkkeitä on myös markkinoilla millä tupakka alkaa maistua aivan hirveelle.
- autoimmuunityreoditi
Kokeileppas sähkötupakkaa! Jos et lopettamaan pysty niin se
ainakin on terveellisempi vaihtoehto. Huhu puheiden mukaan myös halvempi. - keuhkosyöpäpotilaan
Muutaman kerrat teet lakon ja aloitat taas. Sitten tulee se päivä, kun toteat: nyt loppui! Olet varmasti niin luja kuin haluat ja mitä elämältäsi haluat. Lopeta vain ja pidä se, aluksi päivä kerrallaan ja kohta huomaat kuukauden ja kohta vuoden menneen. Elämä on parempaa.
- pöhpöhkököh
täällä yksi joka aikoinaa tupakoi viisi vuotta ja röökiä meni n.askin verran päivässä, eräänä kauniina krapula aamuna lopetin tupakoinnin kuin seinään...olin viisi vuotta polttamatta kunnes toisen lapseni syntymän jälkeen aloitin polttamisen taas. Nyt olen siis pössytellyt kohta jälleen parisen vuotta, astma diagnosoitiin tämän vuoden alussa eli vajaa vuosi sitten.....nyt poltan 10-15/pv, mitään haluja lopettamiseen ei oikeastaan tällä hetkellä edes ole vaikka lääkärikin on sanonut että pitäisi lopettaa koska aina kun mulla on pef-puhallusmittausjaksot niin puhallan liian vähän (lääkityksenkin kanssa 350-380 luokkaa) ikää nyt 26v ;)
- Pätee
Olen kans astmaatikk ja poltan tupakkia. Nyt olen lopettamassa. Mutta sähkötupakkia en astmaatikolle suosittelis. Itellä se ottaa heti henkeen ja yskittää ja se kerää nestettä keuhkoihin jonka takia voi tulla vaikka astmakohtaus. Ei tupakki kyllä yhtään sen parempaa ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3311272Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391747
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540